1

POHDINTA

3

ISÄ

5

PÄÄTÖS

7

ÄITI

19

KESÄKUU /Matka

23

MESSENIUKSEKATU 6 – RAUTATIENMÄKI –KUNINKAANKATU 35

28

KESÄKUU – HEINÄKUU / Mökki

32

RANTAKATU 16

37

Asunto Piha Pihan ympärillä Kanaali Leikit ja leikkitoverit Kesä Koulu (Tarvosaaren koulu) Mummola ELOKUU

71

SYVÄRAUMANKATU 12

77

1952 - 1963 SYYSKUU

150

OPISKELU

158

Opiskelutovereita Perhe Suku Kesätyöpaikat Siinä välissä LOKAKUU

194

MARRASKUU

199

KALERVO

203

1969 - 1970 JOULUKUU

218

TAMMIKUU

221

TOPI

231

1971 – 1976

HELMIKUU

260

MAALISKUU

267

TIMO

271

1976 – 1995 HUHTIKUU

357

TOUKOKUU

364

LAPSET ITSENÄISTYVÄT

369

1996 - 1997 KESÄKUU - ELOKUU

379

2

POHDINTA Vuorotteluvapaa. Toteuttaisinko todella sen? Katselen Töölönlahden ankean harmaata paikalleen hapettuvaa jäätä. Mietin. Kokisinko sapattivuoden unelman toteutumisena vai turhautuisinko toimettomuuteen? Kirjoittaisinko, piirtäisinkö, opiskelisinko, matkustaisinko vai tuijottaisinko päivät pitkät televisiota sohvalla maaten viiniä siemaillen?

Nousen mäkeä ylös kohti Kivitaloa, kohti Linnunlaulun siltaa. Tänä lukuvuonna on mieleeni usein tullut ajatus: Jää vuorotteluvapaalle, toteuta itseäsi.

Toisaalta, miksi jäisin. Monet jäävät vuorotteluvapaalle "burn outista" takia. Minulla ei ole mitään "böönauttia". Eikä minulla ole mitään työtäni vastaan. Oikeastaan viihdyn ihan hyvin töissä. Rehtorikin on minusta ihan OK, vaikka tänä vuonna onkin useampi asia Soilissa ärsyttänyt mua. Yhä useammin huomaan jollekin kritisoivan Soilia. Soilihan on hyvä rehtori, vaikkei hän rehtorina monessa asiassa Maija-Leenaan veroinen ole. Kollegat ovat ihan upeita ja oppilaat. Ei siis työssä ole varsinaista syytä jäädä vapaalle, mutta kuitenkin on sekin osana vaikuttamassa päätökseeni. En haluisi puhua vielä asiasta mitään, mutta olisi kuitenkin kiva tietää miten muut siihen suhtautuvat. Ehkä toivon, että joku tyrmäisi vielä mun ajatukseni.

Kalervolle olen tietysti jo puhunut. Jos Kalervo olisi sanonut, älä hölmöile, eihän sinulla ole eläkeikäänkään enää monta vuotta, olisin varmaan luopunut ajatuksesta. Mutta hänpä vain yllytti. "Jää ihmeessä." Seuraavaksi kokeilin rehtoria. Jospa hän toivoisi, etten jäisi. Eipä toivonut, totesi vain: ”Vai sellaista olet miettinyt.

Katselen Linnunlaulun sillalta, sillan alta kulkevaa junaa. Haaveilen junamatkasta läpi Euroopan: Nousta etelästä ylös pohjoiseen kevään mukana. Tuo ääni. Junan pyörien kolke kiskoja vastaan. Se vetää puoleensa, syntyy halu lähteä junamatkalle. Junan äänet vetävät puoleensa, aivan kuten lapsena sitkeät syysjäät ja keväiset jäälautat houkuttelivat kokeilemaan jään kantavuuttaan. Syysjäiden vetoa en oikeastaan ihmettele vieläkään, onneksi iän myötä tuli kuitenkin järkikin mukaan.

3

Uskaltaisinkohan lähteä yksin reissaamaan pitkin Eurooppaa huonolla kielitaidollani? Ennen kevättähän ehtisin opiskella, kohentaa enkun taitojani. Englantia olisi tosiaan tarpeen opiskella, tekee sitten matkan tai ei. Sitähän vois tehdä. Junamatka läpi Euroopan, joo, siinä ajatusta. Mulle se olisi ehkä vähän samaa kuin Grönlanti, niille kolmelle suomalaiselle kaverille, jotka lähtivät Grönlannin jäätikköä ylittämään. Ankarat luonnon olosuhteet katkaisivat heidän matkansa heti alkuunsa, kahden kohdalta se katkaisi koko elämän. Tai samaa kuin Himalajan valloitus ilman lisähappea Gustafssonille. Sitä vois kulkea samoja reittejä kuin Emil sata vuotta sitten. En kylläkään kulkisi jalan, kuten Emil rahojen loputtua osittain teki. Rahaa otettava sen verran, että riittää junamatkoihin ja ruokaan. Olisi kiva kirjoittaa muistelmat - lapsenlapsille. Minusta on ainakin ollut mielenkiintoista lukea Emilin päiväkirjoja. Mutta mun elämä on ollut paljon tylsempää kuin Emilin, kiinnostaisiko se edes lastenlapsia. Ei siinä ole ollut mitään hohtoa. Olen ollut keskitason oppilas, keskitasoinen opiskelija, opettaja, joka saa keskitasoista Akavalaista palkkaa. Olisi joskus kiva olla muutakin kuin saamarin keskiverto, vaikka huono kirjailija tai taiteilija. Pitäisi kokeilla öljyvärimaalausta. Kaamosaikana vois mennä Lappiin, kokea yksinäisyys ja pimeys. Masentuisinkohan sitä vai nauttisinko? Ei tiedä, jos ei kokeile. Mirkku aina sano, ettei hän kestänyt kaamosta Kolarissa. Pimeää pimeän jälkeen, oli kuulemma kamalaa.

Eläintarhanlahti on jo osittain vapaa jäästä. Sorsat uiskentelevat sulassa. Ohitan Kaisaniemen ravintolan.

Onhan näitä vuosia jo opinahjoissa vietetty. Ensin kansakoulussa, sitten oppikoulussa, yliopistossa ja taas oppikoulussa - tällä kertaa opena - ja lopuksi peruskoulussa. Sielläkin jo 20 vuotta. Vuosi jotain muuta kuin koulua. Olisiko se jotain? Varsinkin kun tänä lukuvuonna en aina ole ymmärtänyt Soilin ajatuksia eikä hän mun.

Saavun Pitkänsillan päähän, ylitän Unionikadun. Kuljen ohi pilailukaupan, nousen ylös portaat. Vasemmalla näkyy fysiikanlaitos, edessä koulumme, ikään kuin takaa päin.

Mä jään vuorotteluvapaalle. Meni syteen tai saveen. Mutta entä, jos en saakaan mitään aikaiseksi. No onko sillä nyt sitten väliä. On se nyt erilainen vuosi kuitenkin. Vai onko? Meneekö se, kuten kesälomat, tekemättä oikeastaan mitään. Ruuanlaittoa, siivoamista, papereiden järjestelyä ja mökillä kalastusta ja marjastusta ja telkkarin töllötystä. Ei, sitä se ei saa olla. Äh. Jään mä kuitenkin - vai jäänkö? Saankohan aikaiseksi sellaisen elämäkerran, että tulevat sukupolvet oppivat tuntemaan minut, mikäli se heitä kiinnostaa, paremmin kuin minä tunnen isäni.

4

ISÄ Isäni syntyi kesäkuun 10 päivä 1911 Maria Severiina Pakkalan os. Saarelan (1874 - 1939) ja Emil Pakkalan (1867 – 1952) perheeseen ja sai kasteessa nimen Viljo Emil. Perheen muut lapset olivat Lauri (1902 – 1990), lapsena kuollut Wilho (1903 - 1909), Helmi (1905 – 1968), Erkki(1906 – 1936) ja Taimi (1909 - 1991). Emil syntyi Torniossa 26.12. 1867 ja kastettiin Alatornion pappilassa. Emil kävi kansakoulun Torniossa ja Oulussa ylemmän käsityöläiskoulun. Teki opintomatkoja Eurooppaan. Ennen siirtymistään Rauman Nahkatehtaalle hänellä oli nahkurin verstas Helsingissä. Emil sai kauppaneuvoksen arvonimen 1936. Vuonna 1901 Emil vihittiin Helsingissä Severiinan kanssa.

Isääni en paljoa ehtinyt tutustua, sillä hän kuoli minun ollessa vähän yli 3 kuukautta eli 25.2.1943. Muutenkaan minulla ei ole oikein mielikuvaa minkälainen ihminen isäni oli. En tiedä mistä johtuu, mutta minulle on kerrottu hänestä hyvin vähän. Ei sen enempää äitini kuin setäni Lauri tai tätini Helmi ja Taimi eivät ole kertoneet hänestä paljoakaan. Lapsena ei sitä tullut edes mieleen kysellä. Enkä edes huomannut, ettei kukaan kerro koskaan mitään Viljosta. Vasta nyt yli viisikymppisenä minua vaivaa, etten tiedä minkälainen isäni oli ihmisenä. Lauri, Helmi ja Taimi ovat jo kuolleet, heiltä ei enää voi kysellä. Äidiltä voisi, mutten tiedä miksen osaa ottaa asiaa puheeksi. Vaikka Raumalla käydessäni on usein ongelma, etten oikein keksi mitään juteltavaa, niin silti en saa kyseltyä mitään isästäni.

Lauri joskus totesi olleen virhe, että Viljo lähti lukemaan lääketiedettä, hänen olisi kuulemma pitänyt lähteä lukemaan matematiikkaa. Oliko tämän toteamuksen taustalla Viljon virheellinen valinta vai Laurin oma. Laurihan piti matematiikasta. Perheen vanhimpana poikana ja lapsista parhaiten koulussa pärjänneenä ilmeisesti päätettiin, että hän on se, joka jatkaa isänsä jälkeen tehtaan johtamista ja niinpä Lauri opiskeli pääaineenaan kemiaa. Tehdasta hän ei kuitenkaan osannut pitää tuottavana ja pystyssä. Tosin ei muillakaan nahkatehtailla, Friitalaa lukuun ottamatta, tainnut mennä silloin kovin hyvin. Lisäksi Lauri oli ”roisto”, ainakin Taimin mielestä ja joskus Emilinkin. Ennen Rauman tehtaalle siirtymistä Laurilla oli oma tehdas Tuusulassa. Emilin kirje Laurille: "Olithan Sinä kuitenkin lähettänyt vasikan nahkoja Tuusulaan vaikka minä kielsin. Kyllä Sinä olet aika rakkari varastat raa’at ja valmiit nahat veljiesi ja sisariesi omaisuutta. Se on saastaisen inhoittavaa törkeyttä, jonka kaikki tietävät. Sinulla on ilmeinen tarkoitus ryövätä kaikki mitä tässä liikkeessä on ottamista ja kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Joka ei rehellisellä meininkillä tule toimeen, niin ei siitä kunnian kukko pitkälle laula, kun net asiat skantaali tilaisuuteen joutuu. Kyllä siitä loppu täytyy tulla keinolla millä tahansa. Ei mene kovin pitkälle, ennekuin Sinut asetetaan rikolliseen syytteeseen. todisteita löytyy - ei ainakaan puutu- vaikka kuinka paljon.

5

Mitä varten tämän liikkeen kautta tarvitsee kaikki Tuusulan tehtaan asiat mennä, jopa yksin konttoriasiatkin, kuten tavara, ostokset ja niitten tilitykset." Se Laurista.

Mielikuvani isästäni olen joutunut luomaan lähinnä muutamien kirjeiden perusteella. Hänellä oli ilmeisesti hieman kuiva, sarkastinen huumorintaju. Isäni syntymästä Emil kertoo päiväkirjassaan.

6

Viljo

Viljo toinen oikealta

Vihdin huvilan pihalla 5. oikealta Emil, Taimi,

Matkalla Hopeaniemeen

Severiina

Helmi, Lauri, Viljo, Erkki ja Taimi, Severiina ja Emil

7

”Kesäkuun 10 p. kello 8 illalla 1911 synnytti waimoni terveen pojan joka painoi synnyttyä 5 kgr... Heinäkuun alkupäivinä muutin perheeni kanssa kesä asuntoon Tikkurilaan. Heinäkuun 30 p:nä ristittiin poikani nimelle Wiljo Emil ollen kummina M. Rautiainen rouvineen, T.F. Nordholm ja Hilda Kuitunen." Perheestään Emil kertoo päiväkirjoissaan ikään kuin ohimennen liiketoimiensa seikkaperäisten selostusten lomassa. Sjöblomin Nahkateollisuus Oy:n jätettyä Kansallis-Osake-Pankin vaatimuksesta konkurssihakemuksen Emil siirtyy pankin toivomuksesta konkurssipesän tehtaan tekniseksi johtajaksi. Kertomansa mukaan Rauman kaupunkilaisille hän ”ei ollut tervetullut, sillä suosio oli entisen tehtaan omistajan puolella”. Emil kuitenkin aluksi vuokrasi ja myöhemmin osti tehtaan. Ja niin isästäni tuli raumalainen, sillä elokuussa 1912 isoisäni Emil muutti perheineen Raumalle.

Kesäisin Severiina lapsineen asui perheen Tikkurilan huvilassa. Vuonna 1915 kesäasunnoksi vuokrattiin Raumalta huvila meren rannalta. Kesän 1916 perhe vietti Viitasaarella vuokralla. Jatkossa suvet vietettiin Vihdin Oravalasta ostetulla maatilalla, Hopeaniemessä. Vuonna 1918 Emil rakennutti Vihtiin uuden päärakennuksen. Talon ympärillä oli komea puutarha suihkukaivoineen ja tenniskenttineen. Vihtiin kuljettiin rautateitse ja omalla autolla, jota ajoi autonkuljettaja. Autonkuljettaja ajoi myös toisinaan lapset kirkolle karamellin ostoon, kiertäen aina auton takakautta avatessaan ja sulkiessaan auton ovet lapsillekin. Pelkästään lomaillen lapset eivät kesällä saaneet olla, vaan heidän tuli osallistua puutarha- ym. töihin.

Kaikilla Pakkalan lapsilla, paitsi Laurilla, tuntuu koulun käynti tökkivän enemmän tai vähemmän. Elokuussa 1921 Emil ja Severiina tulivat nuorempien lasten, Taimin ja Viljon kanssa Vihdistä Raumalle. Emil kirjoittaa päiväkirjassaan:

”Seuraavana päivänä 31 p. koetti Wiljo Rauman Yhteislyseossa suorittaa oikeinkirjoitus ehdojaan, jotka hänelle oli keväällä annettu ja saaden muissa aineissa äänimäärän 30. Ehdonsa suoritettuaan siitä huolimatta ei kouluun otettu ja valitettavaksemme jäi hankkia hänelle Kotiopettaja, joka sanomalehti ilmoituksen mukaan saatiin Wiipurista saapuen 23 p:nä syyskuuta.” Osa Pakkalan lapsista siirtyi huonon koulumenestyksensä takia käymään koulua Helsingissä. He asuivat perheen Laivastokatu 14 asunnossa. Erkki oli siirtynyt Helsinkiin jo oppikoulun ensimmäisen luokan jälkeen jäätyään Raumalla luokalleen, Helmi siirtyi Helsinkiin viidennen luokan jälkeen ja Lauri siirryttyään Teknilliseen korkeakouluun.

8

Myöhemmin opiskelevat lapset muuttavat perheen Erottaja 11 asuntoon. Asuntoon, josta Emil ja Severiina aikoinaan muuttivat Raumalle. Täällä isänikin viettää kesää 1930. Toukokuussa hän kirjoittaa kortissa sisarelleen Helmille: ”Rakas sisareni! Olen kuullut sinun lähtevän Tukholmaan ensi maanantaina. Sen tähden kiiruhdan sinulle ilmoittamaan, että pidät sen kulmahuoneen (entisen Erkin huoneen) tyhjänä asukkaista, sillä aion tulla kesällä Helsinkiin pitemmäksi aikaa. Veljesi Viljo”

Viljon korttiin Helmi vastaa Tukholmasta

”Kiitos kirjeestäsi. Kun menet Helsinkiin, niin voit käyttää hyväksesi minun huonetta. Suurenmoinen tää näyttely. Helmi” Viljo on tuolloin, kuten hän kirjeessään veljelleen Erkille toteaa, 19 v 1 kk 21 pv. Hän on jäänyt muutaman kerran luokalleen, joten hän on vielä koululainen. Helsingissä hän on ollut kuukauden töissä ja käy saksan kursseilla läpäistäkseen ehdot.

Kirjeessään Erkille hän kertoo:

"Olin "Ahjossa" töissä tämän kuun 5. päivään saakka. Sain silloin 1 kuukauden harjoittelutodistuksen. Siinä mainostettiin erikoisesti minun hienoa käytöstäni, kyvystäni ei puhuttu mitään. Ehkä ne eivät löytäneet sen kiittämiseksi sopivia sanoja niin pieneltä ajalta". Muilta osin kirje on pääasiassa vastauksia kysymyksiin, joita Erkki on jo kahdessakin kirjeessään esittänyt. Erkki on Sveitsissä, Davos-Platzissa keuhkotautiaan hoitamassa. Kysymyksiin Viljo vastaa Erkille "siinä järjestyksessä kuin olet ne tehnyt". Yhdestä kuuteentoista numeroidut vastaukset ovat hyvin asiallisen värittömiä, jotenkin matemaattisen pikkutarkkoja. Lyhyen työssäolon ja saksan opiskelun ohella isäni käytti aikaansa elokuviin ja Helsingin muihin huvituksiin.

Elokuussa Severiina kirjoittaa Erkille Hopeaniemestä, jossa on viettänyt yksin kaksi viikkoa. Suree, kun puutarha on täynnä omenoita eikä tiedä mitä niille tekisi, kun kaikilla muillakin on paljon omenoita. Kertoo, että Rauman asuntoon rakennetaan vesijohto, "vesiglosetti" ja kylpyhuoneeseen sellaisen "pesuallas" (kylpyamme), josta Viljo koko edellisen talven oli jutellut. Severiina kaipaisi puutarhan ja talonhoidossa apua, mutta sen enempää Emilillä kuin perheen nuorisolla ei tahdo olla aikaa olla siellä. Nyt hän kuitenkin odottaa lapsia Hopeaniemeen. Heitä lähtee Helsingistä hakemaan perheen uusi 30-vuotias autokuski, joka on leskimies ja hurjan kohtelias ja passaava.

9

Vuonna 1932 Viljosta tuli ylioppilas, 21-vuotiaana, ilmeisesti kovan työn takana. Pojalleen Erkille Severiina kirjoittaa Viljon ylioppilaaksi tulosta lokakuussa:

"Tässä lähetän Viljon ylioppilaskuvan kyllä se oli hauskaa, että hän pääsi, oikein mett tultiin Viljon kanssa liikutetuiksi, kun hän tuli Lyseosta, ja olin sänkykamarissa niin ilon kyyneleet vierivät silmistä, sillä se on ollut niin piinaavaa, hänelle ja muille, mutta ahkeruus kovan onnen voittaa ja Luojaa saa kiittää, että koulu on nyt loppu, että koulu on loppu, se on hauskaa, kun Jumala suosis ja antas, terveyttä ja voimia, mennä eteenpäin luvuissa." Syksyllä 1932 Viljo opiskelee matematiikkaa yliopistossa, jotta onnistuisi pääsemään "polyteekkiin". Ilmeisesti ei onnistunut, koska päätyy lääketieteelliseen. Joitakin Viljon opiskeluaikaisia kirjeitä Emilille 30-luvulta on tallella. Ne alkavat säännöllisesti "Rakas Isä!" ja päättyvät "Rakkaudella (tai Rakkain terveisin) poikasi Viljo." Opiskelunsa etenemisestä Viljo kirjoittaa: "lukuni menevät aina pikku hiljaa eteenpäin, kuten tällä asteella opinnoissa on yleensä laita tiedekunnassamme. Sillä kukaan ei juuri voi jäädä toisistaan jäljelle". Kirjeiden sävy käsialaa myöten on rauhallista ja tasapainoista. Viimeisessä kirjeessä käsiala on huolimattomampaa ja kirje selvästi aikaisempia lyhytsanaisempaa. Kirjeiden perimmäinen syy tuntuu olevan aina rahan tarve. Viljo pyytää kirjeissään kuukausirahaansa joka aikaistettuna tai korotettuna: 24.4.1935

"…… Taimi soitti ensimmäisenä pääsiäispäivänä tänne Vaasasta ja kehui voivansa hyvin. Lähetti terveisiä muuten teille sinne. Hänhän tulee vappuyönä Helsinkiin sieltä matkaltaan. Koska tässä tuli vapusta puhe ja tekin arvattavasti menette fiiraamaan jonnekin vappua, niin ajattelin minäkin mennä ja pyytäisin sentakia sen tavallisen 1000 mk:n kuukausi rahani tänne ennen vappua. Sillä minun vanha kassani ei taida kestää vapun vastaanottoa. …" 18.11.1935 "… Muuten on tarkoitukseni pyytää taas rahaa tässä kirjeessä kuten monesti ennenkin on tapana kirjeissämme. Tarvitsisin taas tällä kertaa 1200 Smk. Tarvitsen sen ensi Perjantaiksi (22. XI), silloin lienee kulunut kuukausi, siitä viimeksi kun sain. Luultavasti olen pakotettu sitä pyytämään sitten taas kuukauden kuluttua, ettei pidä ihmetellä. Ehkä joudun sitä pyytämään jo ennenkin. …"

6.1.1936 "… Olen myös harrastanut toista kotimaista, jotenka saan kait siinä jonkinlaisen pohjan jonka perusteella sitä oppii pian puhumaan. Maksoin muuten hiljattain tuntimaksuni siitä ja olen sen takia ja vähän muustakin syystä vähissä rahoissa. Jos Sinä viitsisit lähettää minulle 500 mk niin, että tulen toimeen tämän kuukauden. Sitten minulle tulee taas lukukausi maksut 10

laboratorioihin, mutta nehän maksaa ilolla, kun ne ovat samalla eteenpäin menoa. …" 16.10.1937

"… Isä kuulemma tulee pian tänne. Mutta minun täytyi kuitenkin kirjoittaa kun rupesivat rahat loppumaan. Ei se 1300 mk tahdo riittää täyttä kuukautta. Erkin palttoo joutui lopulta minulle. Vein sen tailorille suurennettavaksi. Sekin kenties maksaa 100 mk. Saan sen tiistaina. Pyytäisin siis täten taas rahaa. …" Vuonna 1937 sisarusten väli ovat riitaisat. Taimi on Lappeenrannassa töissä, Helsingissä käydessään hän ei käy kotonaan Erottajalla. Käy ainoastaan sairaalassa tervehtimässä Viljoa, joka kertoo muulle perheelle Taimin käynnistä vasta seuraavana päivänä. Joulukuussa 1937 Viljo saa odontologian kandidaattitutkinnon todistuksen.

26.10.1938 "… Tässä siivouksesta puheen ollen tultiin siihen päätökseen, että minä maksan siivouksen, kun Helmi pulittaa muut. Se maksanee noin 500 mk. Siivoojan palkka on a 5 mk tunti ja on 2 kappaletta ja yhden huoneen siivous vie tasaan yhden päivän. Pyytäisin tätä summaa kun rahat ovat muutenkin lopussa, t.s. pyytäisin kuukausirahaani ja 500 mk:aa. Tekee siis yhteensä 2000 mk:aa. …" Odontologiankandinaatiksi Viljo valmistui joulukuussa 1937 seuraavin arvosanoin Anatomia

magna cum laude approbatur

Fysiologia

approbatur

Toukokuussa 1938 Viljo valmistuu lääketieteen kandidaatiksi seuraavin arvosanoin: Anatomia

non sine laude approbatur

Fysilogia

non sine laude approbatur

Lääketieteen kemia

non sine laude approbatur

Farmalogia

magna cum laude approbatur

Isäni lapsuudesta lähtien vaivaamat sairaudet sydänvika ja nivelreuma vilahtavat kirjeissä vain ohimennen.

11

Parissa kirjeessä (1937 ja 1938) Viljo kertoo äitinsä terveyden tilasta. Severiina on sairautensa takia Helsingissä. "… Olen käynyt äitiä katsomassa. Hän vaikuttaa kovin hermostuneelta. Kenties ei hän olisikaan niin kovin sairas, jollei hänen hermonsa olisi niin rapakunnossa. Tai johtuuko hermojen huonous sairaudesta? Sitä on kait vaikea sanoa. Kenties molemmin päin ja siten hermo ja fysiologinen sairaus pahentavat toinen toisiaan. Mutta kait hän taas täällä tulee jonkinlaiseen kuntoon. …"

"… Kävin äsken äidin tykönä. Hän on edelleenkin hyvin heikko. Lääkäri Noponen on hänet määrännyt pysymään kokonaan sängyssä. Hän ei saa käydä käymälässäkään vaan sen toimituksen on tapahduttava huoneessa. …" Joulukuussa vuonna 1940 Viljo ostaa oman asunnon Asunto Oy Messeniuksenkatu 6:sta V kerroksesta, huoneisto nro 24, 53 neliömetriä 118 400 markalla. Helmikuussa 1941 Viljo vihitään Mairen kanssa. Seuraavat Viljon kirjeet ovatkin jo sota - ajalta. Asevelvollisuudesta isäni oli vapautettu sydänvian takia, joten sotaankaan hän ei osallistunut sotimalla vaan olemalla lääkintätehtävissä.

Kirjeessään, 26. elokuuta 1941, Emilille on muutama rivi, sekä käsialan että sisällön perusteella kirje vaikuttaa hyvin hätäisesti ja kiireellä kirjoitetulta. Viidellä rivillä kiitetään shekistä, esikoislapsen syntymästä ilmoitetaan yhdellä lauseella:

"Olemme saaneet eli Maire on synnyttänyt terveen tyttölapsen paino oli 3650 gr pituus 51 cm." Ja yhtä lyhyesti Viljo toteaa toimivansa Kirurgilla, sotilasosastolla ja päivisin myös poliklinikalla. Seuraava sekava kirje, 12. tammikuuta 1942, ei ole yhtä hätäinen, mutta Viljo vaikuttaa täysin ahdistuneelta ja katkeroituneelta. Kirjeessään Viljo ensin kiittää saamastaan rahallisesta tuesta ja kertoo työskentelevänsä vt. amanuenssina Kirurgilla ja kirjoittavansa tarvittaessa sotilasosastolla sairaskertomuksia ja jatkaa

"… Synkeänä minun on todettava että toimeen tuloni näyttää yhä enemmän ja enemmän epätoivoiselta. En millään koskaan jaksa suorittaa niitä lukuja, joita minun olisi pitänyt lukea ollessani säännöllisillä klinikkakursseilla. Sen tietävät asianomaiset täkäläiset opettajat varsin hyvin ja varmuuden vuoksi järjestävät vielä lääkkeitään ruokaani mahdollisuuksien mukaan, jottei tulisi mitään erehdystä. Sillä olisihan skandaali jos valmistuisi lääkäriksi, jota toinen lääkäri on hoitanut piruttaan 3 kk:tta insuliinilla kun toinen on hakenut pahaa aavistamatta hoitoa luultuun hermohäiriöönsä. Toisaalta olisi kysymyksen alaista voisiko sellainen henkilö, kuka sitten lieneekin, mukavassa mielentilassa säilyttää asemansa ja virkansa, joka tämän troppaamisen ja kiertämisen on keksinyt. Siis parempihan se on, että yksi tulee syötyä eli 12

syömään pois tulevaisuudesta. Toivottavasti Lauri menestyy hyvin eikä kärsi puutetta yltäkylläisyydessään ja nerokkuudessaan. Sillehän te olette sysänneet luultavasti satojatuhansia samassa suhteessa kuin toisille tai minulle kymmeniä markkoja. Koska tämä troppaaminen on tullut ja tulee nähtävästi yhä enemmän kanssa suosioon, tuntuu minusta mahdottomalta ja arvoa alentavalta pitää Mairea ja lastani enää luonani. Tulen todennäköisesti lähettämään heidät Raumalle ja toivon heidän saavan asumaan Mairen kotona. Heidän toimeen tulonsa turvaamiseksi olen kait pakotettu myymään osuuteni R-Nahkatehtaan osakkeista. Minä en voi mennä minnekään en olla missään en edes siellä. No niin selvempää kuvausta tilanteestani ette kaivanne Parhainta menestystä ja iloa Viljo" Kirje on saanut Emilin hämmennyksiin. Kirjeen päälle hän on kirjoittanut "huomioitava mutta liian myöhään". Emil vastaa Viljolle 17.1.1942. "Rakas Viljo, Helsinki Vastaukseksi siihen katkeroituneeseen kirjeesi t.k. 12 p:tä. Se tuntuu sangen ikävältä vastainen toivottomuutesi elämäsi keralla. Kaikilla ihmisillä on olemassa vastoinkäymisiäkin kellä enemmän toisilla vähemmässä määräss' erinkaltaisissa olosuhteissa ja kohtauksissa. Kaikissa tilanteissa tulee jokaisen terästää itsensä vastoinkäymisiä voittamaan. Vastoinkäymiset ovat moninaisia, kuten tässä esim. sinun kohdallasi. Sairautet ovat heikentäneet henkisiä voimiasi muistikykysi on tärvettynyt, joka tuskastuttaa kun normaalisella tavalla pyrinnöissään on pakko opiskelutovereistaan jäätä jäljelle. Onhan Sinulla sen siaan jotakin vahvempiakin puolia kuin monilla muilla opiskelijoilla. Onhan Sinulla ainakin taloutellinen toimeentulo ollut näihin asti varattuna ettei ole tarvinnut huolehtia opiskeluvelkojen rasituksista, niin myös samaa edelleenkin. Pitkäaikaiseksi tuli Helminkin opiskeluaika, mutta sitkeytellä pääsi lopultakin valmiiksi. Ei saa hermostua eikä hermostuttaa itseään ja siden aiheuttaa lisä rasituksia, vaan toivoa aikaa parempaa ja vastuksien ohitse menemistä. Uupumaton yritys monesti on käänteen tekevä epätoivoisissakin tilanteissa ja käänteen tapahtuttua hengittää jälleen helpommin. Käänteen tekeminen voi tapahtua aivan usein. Sitä olen minä itse saanut kokea ja monesta muusta esimerkkejä havaita, joita usein on täytynyt ihmetellä. Ellei käänteen tekeminen ole osalleen sallittua, niin kovaan kohtaloon täytyy alistua. Sinä näytät närkästyneen, ikäänkuin katehtit Laurin menestystä. Se on totta, että hän on menestynyt ja hänestä on tullut etevä ammattimies. Se on liikkeemme etu ja mikä on liikkeemme etu se on samalla meidän kaikkien hyöty. Liikettämme rasittaa näinä vuosina monen miljoonan markan vuotuiset verot. Sitä paitsi käsiraakatavaran puute, jota ei ole riittävästi kellekkään. Nämä rasitukset näytään toistaiseksi kyllä kestettävän.

13

Kassanhoitaja neiti Friberg on nyt poissa. Oltuaan 35 vuotta tämän tehtaan palveluksessa hän pyysi eroa ja eläkettä. Hänelle myönettiin ero ja 1200 markan kuukautinen eläke.

Kun viime kuukauden vaihteessa unohtin kuukausirahan lähettää. Lähetän nyt sen ja ensikuun vaihteen edestä myöskin yhteensä 4000 sekissä Ensi yönä pitäisi tänne saapua kapteeni Väinölä rouvinensa parin päivän vierailulle Helmi ilmoitti. Kyllä Sinun meininkien suhteen on vielä harkittava ja neuvoteltava ennenkuin lopullisesti päätät toteuttaa epätoivoisessa tilanteessa johtuneita mielipiteitäsi. Liikkeemme osakkeitesi realiseeraamiseen ei toistaiseksi liene pakottavaa aihetta kun muutenkin voidaan järjestää taloudellinen puoli. Siis kuulemiin ja näkemiin valoisempia puolia Toivoo rakkaudella isäsi 1 sekki" Vuodelta 1942 keväältä ja kesältä on tallella joitakin Viljon kirjeitä Mairelle. Kirjeiden mukaan Viljo on jossakin lääk.sot.virk.:na. Ensimmäinen kirje on K-mäeltä, jossa Viljo viettää päivän ennen matkan jatkumista. 12.3.1942 ”… Se oli ison näköinen paikkakunta, suurempi kuin luulinkaan. Sodan jälkiä näkyi kyllä, mutta vähemmän kuin luulin, Maisemat juuri eivät eroa suomalaisista maisemista, ehkä vähän jylhempää kuin etelä-Suomen maisemat. Oli muuten kanssa juttu, että otin ne elintarvikekortit mukaani, sillä ne täytyy palauttaa sinne takaisin ja Sinun on ne toimitettava ne kuittia vastaan Kansanhuoltolautakuntaan. Minulle ei vielä ole järjestynyt varsinaista tehtävää, mutta tulen toimimaan kait lomittajana, mutta en osaa tarkemmin vielä selittää. No mitenkä pikku Ritva voi siellä. Onko lihonnut. Onko paljon ulkona. Onko pysynnyt muuten terveenä. No kävikö veljesi teillä. Jos se elintarvike tilanne tulee kovin huonoksi siellä Helsingissä ja ryssä kovin hätyyttelee niin parasta kait lähteä Raumalle. … No ei minulla muuta kuin kuin parasta vointia Sinulle ja Ritvalle. Hoitele hyvin pientä ja älä karta hankkimasta mitä se tarvitsee. Rakkaimmat terveiset Viljo

14

K pk 1 6022”

Seuraavan kirjeen aikana Maire on Ritvan kanssa Raumalla. Viljo pyytää kirjeessä Mairea lähettämään itselleen mm. heittouistimen, ongenkoukkuja, kohoja ja siimaa. Kalastustarvikkeiden lisäksi hän pyytää tomaattisäilykepulloja 2-3 pulloa kerrallaan, takin taskuun unohtuneet kompassin, hyttyslääkettä ja kurkkuja. Kehuu samaansa kakkua. Sekä kyselee Mairen että Ritvan vointia.

Kirjeessään Mairelle 14.7.1942 Viljo kiittää paketista, mutta ei ole vielä ehtinyt kokeilla kalavehkeitä. Kirjeessään Viljo kertoo ilmoista, yrityksistään lueskella ja kyselee Ritvan ripulin laitaa. Jatkaen ”… En ole täällä nähnyt vielä missään sellaista peittolukua kuin ilmoitit Mannella olevan, onko hän käynyt lomilla. Mitenkä teidän Pentin laita on. Minne hän on joutunut. Ylihuomenna lähden taas rokottelemaan. Näin asiasta toiseen hypättynä. Johan senkin homman osaa. Aamupäivät täällä meneekin mukavasti kun on sitä vastaanottotouhua. Itse olen voinut kohtalaisesti. Mitenkä on Sinun laitasi ollut. Toivottavasti hoidat itsesi hyvin. Pyykinhän ne pesee kait siellä meidän puolella. (Ilmeisesti Maire on siis vielä Raumalla) Tässä alkaa jo niin hämärtää ettei näy enää mitä paperiin tulee, mutta kait siitä saa selvää. Rakkaimmat terveiseni Viljo”

”23.7.1942 Rakas Maire

Parhaat kiitokseni kirjeestäsi, jonka sain muutama päivä sitten. Hauska kuulla, että Ritvan ripuli on jo ohi. Toivottavasti hän sai nyt jonkinlaisen immuniteetin, ettei heti sairasta uudelleen. Ikävää, jos vatsa ei kestä vihanneksia, niitä kun pitäisi syöttää mahdollisimman paljon. Vai tekee hänen mielensä jo seisomaan. Kun sillä on hyvä halu itsellään, niin silloin sitä ei tarvitsekaan paljoaa apattaa. Kyllä se pysyy sitten pystyssä kun jalat ovat kyllin lujat kannattamaan. Pikemmin se tietysti oppii jos sitä välillä vähän avittaa. jännittävää nähdä oppiiko se syntymäpäiväkseen kävelemään. Ensi kuussa siellä onkin kaksi merkkipäivää Sinun nimipäiväsi ja Ritvan syntymäpäivä. Toivotan tässä ja ajoissa teille molemmille hauskaa merkkipäivää. En voi täältä juuri mitään lähettää lahjaksi, mutta voithan siellä ostaa jotakin mitä mielesi tekevi.

Sen kalastuksen laita on kyllä vähän hullusti sikäli, etten ole vielä kertaakaan käynyt kalassa. 15

Puolustuksekseni mainitsen, että ilmat ovat olleet niin sateiset, ettei niin pitkää matkaa oikein viitsi rumalla säällä lähteä. Sinne on ainakin n. 5-6 km:a. Nytkin täällä sataa pikkuhiljalleen. Kyllä se lohi vaan on poikaa ja voisit jos saat pistää uusia perunoita tänne 2 kg:n paketin, mutta pese mullat pois painosta. Onkohan se meidän ukko hommannut niitä perunoita talveksi kuten se lupasi, muista myös puhua silakoista että on ainakin sen sortin ruokaa. Saan luultavasti seuraavan loman syyskuussa alkupuolella. Koeta järjestellä siihen mennessä lähetettävät, että saan ne hommatuksi sisälle. Eihän sinne kellariin niin kovin paljoa mahdu, mutta ainahan sitä voi loppua varastoa lähettää Hesaan. En tiedä mitä tässä vielä sepustelisi. Voin kuitenkin mainita, että tuntuu todennäköiseltä, ettei täältä vielä syksyllä pois päästä. No niin parhaat terveiseni Sinulle ja Ritvalle t. Viljo.”

Viljo kuoli helmikuun 25. päivänä vuonna 1943.

16

PÄÄTÖS ”Oletko jo päättänyt", Soili kysyy käydessäni kansliassa, "en halua mitenkään hoputtaa Sinua, mutta tänään soitti yksi matemaatikko, joka on nyt äitiyslomasijaisena ja tarvitsisi ensi vuodeksi töitä." En oikeastaan ollut vielä ihan varmasti päättänyt, olin kuitenkin täyttänyt vuorotteluvapaasopimuksen allekirjoitusta vaille valmiiksi. Jokin saa kuitenkin minut vastaamaan: "Joo, kyllä kait", jatkan, "voinhan mä jo tän paperinkin jättää." Otan valmiiksi täytetyn paperin laukustani ja allekirjoitan sen ja annan Soilille. Minua jotenkin ärsyttää, kun Soili kysyy asiaa oppilaiden kuullen. Kansliassa sattuu olemaan pari oppilasta koetta tekemässä. Enempää emme siitä asiasta keskustele. Pois lähtiessäni Soili vain toteaa: "Kova ratkaisu". Ei minulle itsellenikään oikeastaan ole selvinnyt, toteutanko unelmaa vai onko se tosiaan ”kova ratkaisu”. Ehkä päätökseeni tarvitaan molemmat, unelma ja kuluva lukuvuosi. Tuskin kumpikaan yksinään olisi riittänyt päätöksen tekoon. Päätöksien tekeminen on toisinaan niin vaikeaa. No, päätös on tehty. Nyt piti sitten vielä sopeutua siihen. Jotenkin se arveluttaa vielä, oliko viisasta? Huomaan kritisoivani Soilia entistä helpommin takanapäin. Syytänkö jotenkin Soilia päätöksestäni? Ainakin joillekin tulen todenneeksi, että vuorotteluvapaani on kaksi syytä: unelma ja unelman särkyminen. Unelma, tehdä yksi vuosi ihan mitä lystää. Unelman särkyminen, koko Kruununhaassa oloaikana koulussamme on ollut opettajainhuoneessa upea henki, on ollut rehtori, jota on arvostettu ja joka on arvostanut opettajia ja heidän työtään ja josta on pidetty ja jonka kanssa on ollut helppo tulla toimeen. Nyt koen tapahtuneen muutoksen. Päätän Soilillekin kertoa sanoneeni joillekin monivuotisen haaveen lisäksi minulla olevan toinenkin syy vuorotteluvapaan. Paras, että Soili kuulee mielipiteeni minulta, eikä keneltäkään multa. Jutut joskus tuntuvat kulkevan ihmeen nopeasti. En halunnut sen kulkeutuvan Marjukan tai Lassin kautta Soilille. Kummankaan kanssa en ollut tietenkään asiasta keskustellut, mutta voivathan he joltain muulta kuulla sanomiseni. Soilia ei mitenkään näytä, että harmittiko sanomiseni häntä. Vaan halaa minua ja sanoo jopa, että mieluiten olisi halunnut minut apulaisrehtoriksi. Ja toteaa, ettei apulaisrehtorin vaihto Hilkasta Lassiin ole mitenkään helpottanut hänen töitään, pikemminkin päinvastoin. Myöhemmin samana päivänä Lassi ja Soili ottavat sitten yhteen kuulemma oikein kovaäänisesti, ensin opettajainhuoneen eteisessä ja jatkavat kansliassa. Soili pitää sitten vähän pidennetyn Vappuloman. On ennen lähtöä Raijalle luvannut palata lomalta virkistyneenä ja hyväntuulisempana. Siinä vaiheessa, kun jätän vuorotteluvapaan liittyvän virkavapausanomuksen seuraavaksi lukuvuodeksi, Soili kysyy, kaduttaako minua. Ja jatkaa: "Vielä voit perua, jos teet sen äkkiä". Hymyillen totean, ettei kaduta enkä peru.

17

Kevätjuhlapäivää ostan Soilille pullon samppanjaa ja liitän mukaan kauniin kirjeen hyvän kesän toivotuksineen. Lähtiessäni koulusta halaamme lämpimästi.

Kevätjuhlan jälkeen lähdemme Raumalle. Matkalla poikkeamme Friskin Ilonan (Kalervon serkun lapsen) lakkiaisissa Alastarolla. Raumalla menemme Mariian, Gun-Majn tytön, lakkiaisiin ja äitiäni tervehtimään.

18

ÄITI Äitiini olen tutustunut paremmin kuin isääni. Äitini, Maire Annikki os. Ketola on syntynyt 10.12.1913 Hän elää edelleen. Hänen lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvää kirjeenvaihtoa ei kuitenkaan ole tallella. Kun Pakkalan perheen asuminen hajaantui osittain Raumalle, Helsinkiin ja Vihtiin sekä Erkin osalta parantoloihin eri puolilla Suomea ja Eurooppaa, niin Ketolan perhe asui kokonaisuudessaan Raumalla sota-aikaan asti. Rintamalta pojat varmaan kirjoittelivat, mutta en tiedä ovatko kirjeet kenelläkään tallella. Eikä Bernhard tai Elna tietääkseni pitänyt päiväkirjaa. Äitini sukujuuret ovat vankkaa satakuntalaista. Äitini isä Bernhard (Bänne) Ketola oli syntynyt Harjavallassa (19.4.1883) kuten hänen isänsäkin Johan Fredrik Mäkilä (1850 - 1930). Bännen äiti, Amalia Villentytär Ojala syntyi Kiukaisissa, ja on asunut Luvialla. Bänne oli junailija eli konduktööri, kuten lapsuudessani sanottiin.

Kouluaikana kirjoitin kerran aineen, miten pienenä tyttönä olin junamatkalla vaarini kanssa ja sain vierailla veturissa, höyryveturissa, konduktöörivaunussa ja postivaunussa. Sanan konduktööri olin kirjoittanut täysin väärin. Opettaja sanoi, että pitäisi käyttää helpompaa ja suomalaisempaa sanaa, junailija, jos ei osaa kirjoittaa oikein vierasperäisiä sanoja.

Vaarini oli ulkoisesti komea mies. Toisin kuin isoisäni Emil, joka oli vain 160 cm pitkä.

Äitini äiti Elna Amanda os. Jokinen syntyi Rauman mlk:ssa 26.2.1888. Hänen isänsä, talonomistaja, Isak Kustaanpoika Jokinen (1856 - 1931) syntyi Lappi Tl:sssä ja äitinsä Amanda Josefiina Nordvall Kiukaisissa. Elna oli kotiäitinä, kuten aikaan oli tapana. Elna oli luonteeltaan sopeutuva, ahkera perheenemäntä ja yleensä hyväntuulinen. Paitsi kun Bernhard yrittää taputella häntä muiden nähden. En tosin tiedä, suhtautuiko hän sen suopeammin taputteluihin, kun he olivat kahden kesken. Elnalla oli pitkä tukka. jonka hän palmikoi yhdelle vyötärölle ulottuvaksi letiksi. Letti kierrettiin nutturaksi niskaan ja kiinnitettiin nutturaneuloilla, päälle vielä hiusverkko.

Bernhard ja Elna vihittiin 26.12.1910 ja heille syntyi viisi lasta. Ensin kaksi tyttöä Mirjam (1911) ja Maire (1913), sitten kolme poikaa Martti, Mauri (14.2.1921) ja Pentti(27.6.1923). Mauri ja Pentti kuolivat naimattomina nuorina poikina sodassa rintamalla. Mauri, lapsista ainoa ylioppilas, osallistui Viipurin valtaukseen ja kaatui Kinnasjärvellä 15.2.1943 ja Pentti seuraavana vuonna vuoden ensimmäisenä päivänä Syvärillä. Martti kuoli sodan jälkeen sodassa saamaansa munuaistautiin, vuonna 1948.

19

Martti oli naimisissa Einan kanssa ja heillä oli kaksi lasta Vesa (synt. 1946) ja Marja(synt. 1948). Eina kuoli keuhkotautiin vuonna 1952. Mirjam oli naimisissa kansakoulun opettajan kanssa ja heillä oli neljä lasta Juhani, Anja, Mauri ja Riitta.

Ketolan perhe muutti noin vuonna 1921 ”Rauttiemäelle”, jonka Rauman kaupunki rakennutti rautatieläisten asuinalueeksi. (Kuvaus Rautatiemäestä perustuu osittain Simo Örmän proseminaariesitelmään vuonna 1980 ko. asuinalueesta. Esitelmäänsä varten hän on haastatellut alueella mm. äitiäni, Maire Pakkalaa) Rauma-Peipohja rata oli tuolloin kaupungin omistuksessa, valtiolle se siirtyi vuonna 1950. Alueella oli yhdeksän kahdenperheen asuinrakennusta ja yksi yhdenperheen. Kunkin kolmen rakennuksen ryhmän keskimmäinen oli kahta muuta suurempi, sen asunnot olivat 2h +k:n asuntoja. Keittiössä ruokapöydän ohella oli myös komuutti eli pesukaappi.

20

Rauman saaristossa

Maire

Maire

Mauri, Maire, Elna, Mirjam, Pentti, Bernhard ja Martti

21

Jokaiseen rakennukseen kuului vintti ja kellari. Kellarissa säilytettiin omien marjapensaiden sadoista tehdyt mehut ja hillot sekä perunat. Perheillä oli myös kotieläimiä, yleisimmin lampaita tai sika, kuten Ketoloilla. Ulkorakennuksessa oli käymälä, puuliiteri ja makasiini tms. Alueella oli myös koristeellinen sauna-, pesutupa- ja leivintuparakennus. Alueella vallitsi asukkaiden kesken hyvä yhteishenki ja he olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa myös muutettuaan jo pois ”Rauttiemäeltä”. Rauma-Peipohja rata oli tuolloin kaupungin omistuksessa, valtiolle se siirtyi vuonna 1950.

Nuoruudessaan, ja edelleen vielä eläkeiässäänkin, äitini vietti kesäisin paljon aikaa Rauman saaristossa, ui ja saunoi mielellään. Myös lukeminen kuuli hänen harrastuksiinsa. Äiti jätti koulun kesken jäätyään luokalle lukion toisella luokalla. Hän suoritti postivirkailijan tutkinnon. Toimi postivirkailijana ennen naimisiin menoa ja siirtyi myöhemmin Nahkatehtaalla työskenneltyään vielä virkailijaksi Rauman postiin. Viimeiset vuodet ennen eläkkeelle siirtymistä hän oli Laitilan postissa, jossa sai paremman viran kuin Raumalla ja eläkkeen pohjaksi paremman palkan.

22

MATKA / KESÄKUU Ensimmäinen matkani vuorotteluvapaalla, 3.6–13.6.1997, on MAOLin matka: Praha - München - Salzburg Wien - Budapest. Virallisesti tosin vielä on vuorotteluvapaata edeltävä kesäloma.

Soitan Timolle. "Joo, oon hereillä" hän vastaa. Totean: "Hyvä" ja suljen puhelimen. Täsmälleen sovittuun aikaan hän tulee hakemaan ja vie minut meidän Opel Vectralla lentokentälle.

Tapani mukaan saavun kentälle hyvissä ajoin. Teen lähtöselvityksen. Saan koneesta haluamani käytävän viereisen paikan. Tax Free shopista ostan matkakonjakin. Käyn katsomassa koneen lähtöportin ja palaan takaisinpäin kahvilaan. Ostan kuivan valkoviinin. Silmäilen pöydät. Siirryn pöytään, jossa jo istuu Saarenmäen Annikki kahvilla. Hänet tunnen seurueemme 63 matkalaisesta ennestään parhaiten. Koneessa paikkani on Parviaisen Pentin vieressä. Hänellä on mukanaan vaimo, joka ei ole matemaattisten aineiden opettajia.

Prahan lentokentällä seuruettamme odottaa unkarilainen kaksikerroksinen bussi, jolla siirrymme Belvedere hotelliimme, Milady Horakove 19. Mukanamme on lentänyt myös matkatoimiston opas tamperelaisen professorin rouva Tuula-Riitta Seppänen, rauhallinen mukava ihminen. Tuula-Riitta ei ole enää aivan nuori, yli 50, hänellä on maantien värinen ohut eloton tukka, jossa vanha permanentti. Prahassa meillä on myös paikallinen opas Pauliina Saija, lyhyt ja tanakka. Viemme matkalaukut huoneisiin. Minulla on yhden hengen huone. En halunnut ottaa riskiä, että 10 päivää joutuisin asumaan henkilön kanssa, jota en ehkä kestä. Siirrymme bussilla Uuteen Kaupunkiin, Nove Mestoon lounaalle. MAOLin taholta matkalle osallistuu puheenjohtaja Parviaisen Pentin lisäksi kolme matkanjohtajaa. Alkumatka on matkan suunnitelleen Kimmo Puikkosen vastuulla, Wien ja sieltä Unkarin rajalle MAOLin puheenjohtajan Lehdon Sepon ja Unkari on Jukka Rannan vastuulla. Lounaalta kävelemme pieneen Novometskyn Pivoran olutpanimoon, missä tutustumme oluen tekoon ja maistamiseen. Panimosta edelleen tdehdään kävelyretki Vanhaan Kaupunkiin. Ihailemme mm. raatihuoneen 1400-luvun astronomista kelloa kellopeleineen. Kävelemme yli Moldaun ja lopuksi juomme viinit Musta Aurinko nimisessä viinituvassa. Palaamme bussilla hotelliimme, soitan kännykällä Kalervolle ja Timolle. En lähtenyt enää ulos. Otan esille matkalukemiseni ja sanakirjan. Lukeminen edistyy hitaanlaisesti ja niinpä alan nukkua. Aamupalan jälkeen tutustumme Prahan Zborovska Gymnasiumiin. Fysiikan opetus tuntuu olevan suurelta osin liitufysiikkaa, muutama demo valo-opista pallopeilistä. Pallopeilinä kätevän tuntuinen taipuisa

23

metalliliuska, josta saa taivuttelemalla sekä kuperan että koveranpeilin. Liuska voidaan myös kiinnittää magneettitauluun, jossa lamppu ja rako / raot valonsäteiden aikaan saamiseksi. Tunti pidetään noin 13vuotiaille, kuten myös matematiikan tunti, jolla opetetaan epäyhtälöitä ja ympyrään liittyviä tehtäviä. 11-vuotiaiden matematiikan tunnilla on roomalaisia numeroita ja 11:llä jaollisuussääntö. Enpä tuota sääntöä ole varmaan opettanut enää 15 vuoteen. Koulusta siirrymme lounaalle, teemme kaupunkikiertoajelun ja tutustumme Linnakaupunkiin ja sen Kultaiseen kujaan. Illalla lähden Annikin, Ahosen Sepon, Kerimäkeläisten Reijosen Helvin ja Malisen Raimon sekä Lappajärveltä kotoisin olevan pariskunnan kanssa tutustumaan Vanhaan Kaupunkiin. Lopuksi aterioimme ja juomme olutta Raatihuoneen torin varrella olevan ravintolan terassilla. Ilma on lämmin ja aurinkoinen. Terassilla kirjoitan ensimmäiset postikortit, joista kolmeen korttiin, koulun, Tarjan ja Väinön, laitan vuorotteluvapaan viittaavan tekstin. Teksti alkaa seuraavasti

"Ensin pitää olla unelma uskoa siihen, ja kun se on ovella, tarvitaan vain hitunen rohkeutta toteuttaa se!"

Jokaisella kolmella on vielä oma jatko. Muihin kortteihin en sitten jaksanutkaan kirjoittaa kuin ”Terveiset Prahasta”. Myöhemmin postilaatikon kohdalla huomasin, että olen kadottanut koulun kortin jonnekin. Siinä oli jo postimerkki, toivottavasti löytäjä vaivautuu postittamaan sen.

Aamulla 5.6. matka jatkuu kohti Müncheniä. Tshekin puolella käymme vielä Nizborin kristallilasia valmistavassa tehtaassa. Näemme lasin puhaltelua pähkinäpuisissa muoteissa ja kristallilasin geometristen kuvioiden suunnittelua ja työstämistä. Lasipuhaltamolla paikalliselta oppaaltamme on palaa pinna, kun kaikki eivät jaksaneet kuunnella ohjeita miten puhaltamossa tulee käyttäytyä, vaan siirtyivät ulos bussista. Vähän myöhemmin joku sanoo puhaltamossa: "Tulkaa nyt ettei Pauliina hermostu", johon Pauliina toteaa äkäiseen sävyyn: "Minä en hermostu koskaan." Ennen Saksan rajaa syömme retkieväät bussissa. Tshekin puolella reittimme varrella on parikin niin matalaa siltaa, ettei bussimme mahtunut niiden alta. Mainio unkarilainen kuljettajamme "Immu" peruuttaa, kääntyy ja ajaa kiertotietä. Aikaa kuluu.

24

Münchenin neljän tunnin kiertoajelu supistuukin yhdeksi tunniksi. Minä istun aina bussissa alakerrassa, en kestä korkeita paikkoja. Illallinen nautitaan hotellissa, Novotel, joka on keskustan eteläpuolella, Siemensin tuotantolaitosten vierellä. Laitokset työllistävät n. 15 000 ihmistä. Seuraavana päivänä tutustumme baijerilaiseen koulujärjestelmään Ottobrunnin koulussa. Seuraamme kemian tuntia, jossa oppilaat tekevät hauskoja ja näyttäviä kokeita, mm. synteettinen olut, kevät ja "verta" vuotava viilto käsivarteen. Olen myös fysiikan tunnilla, jossa on oppilastyön aiheena vipu. Takapenkin pojilla on virvoitusjuomapullot pöydän alla. Hörppivät aina välillä, kun opettajan silmä välttää Oppituntien ja Baijerin opsin selostamisen lisäksi meille tarjotaan leivonnaisia, teetä, kahvia sekä myöhemmin makkaroita ja kivennäisvettä. Iltapäivällä tutustuimme Deutsche Museumiin, maailman suurimpaan tekniseen museoon. Jos olisi kävellyt siellä ns. mallikierroksen, matkaa olisi kertynyt 18 km. Ilta sujuu rattoisasti Hofbräuhausissa oluen parissa, jossa olut tuopin koko on yksi litra.

7.6. matkasimme Berchtesgadenin kylään, missä tutustumme suolakaivokseen. Alas kaivokseen mennään osaksi eräänlaisella pienellä "junalla", osaksi mukavaa liukumäkeä alas 30 metrin verran nahkapala peffan alla. Kaivoksessa menemme myös veneellä yli maanalaisen suolajärven. (Pituus 100m, leveys 30 m ja syvyys 2 m). Kylästä matka jatkui kohti Obersalzbergin kylää, josta edelleen "postibusseilla" kohti Hitlerin Kotkanpesää (Kehlsteinhause). Kehlsteinhaus on rakennettu 1836 m korkean vuoren huipulle. Sinne vei vuoren uumeniin rakennettu messinkipeilinen hissi. Kotkan pesällä on suomalaistyttöjä töissä.

Illalla saavumme Salzburgiin, majoitumme ja lähden aina asiallisen tyylikkään Annikin kanssa kaupungille kävelylle ja syömään. Syömme hyvin St. Peterin luostarin pihalla olevassa ravintolassa. Kaupungilta tullessamme hotelliin saapuu samaan aikaan muitakin ryhmämme jäseniä, jotka kaipailivat vielä yömyssyä. Hotellissa ei kuitenkaan ole baaria. Lupaan tarjota halukkaille konjakit huoneessani. Helsingistä ostamani konjakki on vielä lähes kokonaan juomatta. Kutsuani noudattaa vain Annikki, Puikkosen Kimmo, eräs matkanjohtajistamme sekä Bernoullin Heta, Raumalla asuvan tunnetun arkkitehdin vaimo. Eipä huoneeseeni enempää olisi mahtunutkaan. Vietämme rattoisan illan. Annikin ja Hetan lähtiessä Kimmo jättäytyy vähän jälkeen ja kysyy: "Lähdenkö minäkin?" Hämmästyn ja vastaan: "Kyllä, ihan varmasti!" Hän lähtee kiltisti ja antaa siististi suukon poskelle. Aamulla teen yksinäni pienen aamukävelyn ja näin erään kaupan ikkunassa ihanat sandaalit. Kaupat ovat onneksi kiinni, sillä sandaalit maksavat tuhottoman paljon, 1200 Smk. Päivällä tutustumme Salzburgin keskustaan ja historiaan. Vierailemme Mozart museossa ja Hohensalzburgin linnoitusalueella. Käymme ostamassa aitoja käsintehtyjä Mozart - kuulia.

25

Tällöin matkan ainoa sadekuuro yllättää meidät.

9.6. lähdemme kohti Wieniä. Välillä Melk - Krems teemme jokiristeilyn, jonka aikana syömme lounaan. Wienissä majoituimme Schönbrunnin linnan vieressä olevaan hotelliin, joka on entinen keisarillinen vierasmaja. Yhden hengen huoneet ovat valitettavasti rakennuksen takana olevassa tylsässä uudessa osassa. Annikki lähtee illalla konserttiin, joten heittäydyn Jukka Rannan ja Raimo Malisen seuraan. Kävelemme Mariahilfer Strassia pitkin kohti keskustaa. Syömme pienessä turkkilaisessa ravintolassa. Jukka ja Raimo ovat kumpikin innokkaita Turkissa kävijöitä. Seuraavana päivänä meillä on ohjelmassa Wienin kiertoajelu, jolloin tutustumme mm. arkkitehti Hundertwasserhausin luomuksiin. Vierailemme Wienin Pedagogisessa Akatemiassa, missä tutustumme Itävaltalaiseen koulujärjestelmään ja NTL:n tuotteisiin, fysiikan välineisiin. Täällä meille tarjotaan myös kahvit ja teet runsailla ihanan tuoreilla leivonnaisilla. Illalla NTL tarjoaa meille Heurigen - illan. Sieltä lähtiessämme Kimmo kysyy, voisiko hän tulla huoneeseeni, kun saavumme hotelliin. Vastaan: ”ET!”. Hän kysyi: "Mitä sinä siinä menettäisit?" Tuhahdan.

11.6. lähtö bussilla kohti Budapestiä reittiä Wien - Sopron - Györ - Budapest. Sopronissa tutustumme kaivosmuseoon. Fertödbozin kylässä syömme ihanan lounaan gulassikeittoineen, kalkkunoineen, jälkiruokineen ja viinein. Tutustumme myös paikan, Galavits Hazin, viinikellariin. Unkarissa oppaanamme on Rannan Jukka, joka osaa sujuvasti puhua unkarinkieltä. Budapestissa majoitumme hotelli Emkeen. Huoneita odotellessamme Kimmo kysyy: "Onko tänäänkin turha kysyä?". Vastaan "On". Sitten käymme vielä pienen moraalikeskustelun ja vaihdamme pari sanaa siitä onko se eri asia miehillä ja naisilla. Ennen Budapestiin tuloa olen bussissa kysynyt Jukalta kokeneelta Budapestin kävijältä: "Jos olet ensimmäistä kertaa Budapestissä ja sinulla on vapaata aikaa yksi ilta, mitä tekisit?" Jukka vastaa: "Menisin hotellihuoneeseen nukkumaan". Huokaan ja jatkan vielä: "No, mikä olisi SITTEN toiseksi paras vaihtoehto." Johon Jukka: "Soittaisin sinne jonkun tytön seurakseni." Luovutan. On siinä meillä matkaopas. Päädymme Annikin kanssa kävelyretkeen keskustassa ja kahvilassa käyntiin. Budapestissä vierailemme unkarilaisessa koulussa, Budapesti Evangelikus Gimnazium. Siellä kuulemme luennot unkarilaisesta koulujärjestelmästä ja matemaattisten aineiden opetuksesta Unkarissa. Läksiäisillallinen on Gellert-kukkulalla Citadella-ravintolassa. Lähtöaamuna käyn vielä Lehdon Sepon kanssa Budapestin kauppahallissa. On upea paikka.

26

Muuten onnistuneen matkan katastrofi on ensimmäisenä aamuna kotona vaa'assa käynti. Aikoinaan asettamani ehdottoman ylärajan painolle, olin ylittänyt jo pari vuotta sitten. Koko lukuvuoden kestäneellä painon tarkkailulla olin saanut kolme - neljä kiloa pois. Kymmenen matkapäivän ne olivat kaikki tulleet takaisin ja vielä kilo lisää. Painan enemmän kuin Kalervo. Ei voi olla totta. Onnistuneen, monipuolisen matkan jälkeen, olen kuitenkin taas täällä rakkaassa Töölössä, missä myös elämäni alkoi.

27

MESSENIUKSENKATU 6- RAUTATIENMÄKI - KUNINKAANKATU 35 Keskiviikkona ankeana marraskuun 11. päivänä vuonna 1942 kello 18.40 näin päivänvalon ensi kerran sairaala Mehiläisessä. En tietysti muista oliko päivä ankea, mutta useimmitenhan marraskuun yhdennettoista päivät sitä ovat olleet, joten tuskin mitään päivänvaloa en tosissaan nähnyt. Synnyin pihtisynnytyksellä, joka jo sen aikaisenkin lapsenpäästöoppikirjan mukaan oli vanhanaikainen tapa saattaa lapsi maailmaan. Tähän maailmaan kuitenkin tulin. Syntyessäni painoin 4150 g ja olin 51 cm pitkä.

Vanhempani eivät mitenkään suunnitelleet minua tähän maailmaan, vaan olin ikävä yllätys. Kirjeissään äidilleni isäni esittää huolestuneisuutensa siitä, että uusi raskaus seuraa turhan nopeasti edellistä. Sisareni, Ritva Saara, oli syntynyt 22.8.1941. Olisi luullut lääketieteen kandinaatin hallitsevan perhesuunnittelun vähän paremmin. Myös edelleen käynnissä oleva jatkosota haittasi perhe-elämää. Uuden pettymyksen tuotin varmaan isälleni synnyttyäni olemalla tyttö. Jo ensimmäisestä lapsestaan isäni oli todennut, että kyllä Ritvakin hyvä on, mutta poika olisi sentään aina poika. Olin jo yli kuukauden ikäinen, kun isäni näki minut ensikerran, 19.12. Sinä päivänä myös hymyilin ensimmäisen kerran. Olin sievä lapsi hörökorvistani huolimatta. Helppo ja valoisa luonne sisareeni verrattuna, jo lapsena.

Syntymäni aikoihin vanhempani asuivat Helsingissä Messeniuksenkatu 6:ssa, jonne minäkin muutin "Mehiläisestä" kymmenen vuorokauden ikäisenä. Asuntomme oli kaksio, 53 neliötä. Tässä pienessä kaksiossa asui vanhempieni, sisareni ja minun lisäksi lastenhoitaja Vieno Lepolahti. Hän hoiti minua elämäni ensimmäisen puolenvuoden. Me lapset ja hoitaja nukuimme pihan puoleisessa huoneessa. Huoneeseen liittyi pieni keittokomero. Ruokapöytä oli huoneen puolella. Kadun puolella oli vanhempien huone. Huoneiden välissä oli eteishalli, josta pääsi kylpyhuoneeseen. Uudenvuodenpäivänä 1/1 1943 minut kastettiin Töölön kirkossa. Kasteessa sain nimen Tuula Aira. Kummeinani oli tätini, isän sisko, Helmi ja äidin ystävätär Anni-täti (Anni Koponen).

Tätini Helmi järjesti minulle kotonaan Valpurintiellä yksivuotis-syntymäpäiväjuhlat. Minut oli puettu punaiseen samettimekkoon, jossa oli kiiltävä valkoinen pitsireunainen kaulus. Vieraina oli äitini, sisareni ja minun lisäksi viisi muuta lasta äiteineen. Kahvipöytä oli katettu samoilla kupeilla, joita käytin viisikymmenvuotis-juhlissani perittyäni ne Helmiltä. Sisareni väittää muistavansa tältä ajalta pommisuojassa käynnit.

28

Kun isäni kuolemasta oli kulunut noin vuosi, muutimme evakkona Raumalle toukokuussa vuonna 1944, jatkosota on edelleen käynnissä. Ensin asuimme mummolassa, äitini vanhempien luona, ns. "Rauttiemäessä". Äitini isä oli konduktööri ja he asuivat rautatien varteen etelärinteeseen rautatieläisille rakennetuissa pari taloissa. Ohikulkevien junien äänet auttoivat minua rauhoittumaan ja saamaan unesta kiinni. Mummoni naapurissa Airokivellä oli ikäiseni Oili-tytär. Oili vauvojen tapaan itki usein öisin, toisin kuin minä rauhallisena vauvana. Kerran poltin jalkani työntämällä sen saunassa kuumaa vettä sisältävään saaviin. Jalkaani käytiin näyttämässä tohtori Rapolalle, jonka silloinen talo Kuninkaankadulla on nyt museona. Kun tulimme lääkäristä, Oilin äiti totesi äidilleni: "Nyt se varmaan Tuulakin itkee yöllä". Enpähän itkenyt.

29

Yksivuotis-juhlat Tuula 2.3.43

Ritva ja Tuula

Rautatienmäki Tuula istuu sylissä, jalka paketissa

30

Samana keväänä muutimme mummolasta "Hauenkuonoon" Kuninkaankatu 35. Mitään muistikuvia minulla ei "Hauenkuonosta" ole. Mummu ja vaari muuttivat jatkossa Rautatienmäeltä, kun he ostivat talon Eteläkadulta. Seuraavasta asuinpaikasta minulla on jo omakohtaisiakin muistoja. Ollessani vähän yli kaksivuotias, tammikuun 19. päivänä 1945, muutimme Rantakatu 16.

31

KESÄKUU – HEINÄKUU / MÖKKI

Juhannukseksi lähdemme mökille, lähden Kalervon kanssa kahdestaan. Marja ja Topi eivät lähteneet koska Irja (Kalervon täti) ja Juhani (Irjan poikaystävä) tulevat. Juhania ei nyt tahdo kestää kukaan, vaikka hän hyvää ruokaa laittaakin. Timokaan ei tule mökille, koska hän lähtee juhannuspäivänä kolmeksi viikoksi kiertämään Eurooppaa kavereittensa kanssa. Puputin Mikon isä on lainannut autonsa Mikolle ja lisäksi luvannut maksaa bensat. Siinä sitä joutuu taas kolme viikkoa hermoilemaan, miten pojat pärjäävät Euroopan straadoilla. Juhannusaattona herään lokkien epätoivoiseen kirkumiseen. Auringon paiste synnyttää makuhuoneemme pienistä yläikkunoista lautaseinään kaksi kirkasta aluetta. Lokit ilmoittavat, salakan kutu on käynnissä. Näytelmä, joka toistuu joka vuosi ja jota jaksaa aina tuijottaa. Nousen, siirryn olohuoneen ja verannan kautta rantaan vievälle polulle. Polulla on siellä täällä suuria betonilaattoja, osa jo reunoista lohjenneita. Laattojen jälkeen on vielä muutama tasaisen luonnonkivi laattana ja rappusena loivalle rantakalliolle. Kalliota seuraa harmaantunut hieman ränsistynyt laiturimme, joka koostuu kahdesta erillisestä ja erityylisestä osasta. Ensimmäisen osan Kalervo osti Väiskiltä markalla pari vuotta sitten, oli jostain ajelehtinut Väiskin rantaan. Siirryn istumaan laiturin ulommalle osalle, jonka olemme itse jätelaudoista rakentaneet. Katselen satojen salakoiden muodostamien parvien sulavaa uintia matalassa rantavedessä. Parvea seuraa ikään kuin kaksoiskuvana salakoiden varjot pohjasorassa. Yhtäkkiä sulava uinti loppuu ja aivan rannassa alkaa vesi ”kiehua”, loiskia ja läskiä, hopeiset kyljet vilahtelevat pinnan yläpuolella väliin rantahiekallakin. Sama kuhina alkaa myös laiturin toisella puolen, välillä vaimeampi välillä kiihkeämmin. Salakat kutevat. Lokit antavat lisätehostetta hermostuneella ääntelyllään. Väliin matalassa vedessä näkyy salakkaparvien rauhallista vaeltelua paikasta toiseen. Hetken kuluttua rantavesi taas loiskii, elää ja on täynnä elämää.

Verannalla Kalervo näyttää vetävän kumihousuja päälleen. Joten lähden vaihtamaan yöpuvun shortseihin ja T-paitaan ja pelastusliiveihin. On verkolle lähdön aika. Verkot alkavat muutaman metrin päästä laituristamme. On melko tyyni. Kun lapset olivat pieniä, aloin käyttää esimerkin vuoksi aina veneessä liivejä. Edelleen minulla on tapa käyttää liivejä veneessä rannan lähelläkin. Kun pojat olivat murrosiässä, sain huomata: Esimerkki ei heihin tehonnut. Liivejä ei pojilla näkynyt, nykyisin ei heitä itseäänkään näy enää kovin usein. Mökkielämä ei kiinnosta. Viimeisenä kesä, jolloin Timo vielä pakotettiin mökillä, hän jaksoi n. viiden viikon aikana joka päivä sanoa useita kertoja: "Lähdetään Helsinkiin. Milloin lähdetään Helsinkiin? Lähdetään huomenna …., eikun tänään Helsinkiin."

32

Kesällä, jolloin hän siirtyi lukion ensimmäiseltä luokalta toiselle. Edellinen kesä oli helpompi. Osan kesää hän oli USA:ssa, joten mökillä olo aika jäi lyhyemmäksi. Kukaan muu, minun lisäksi, ei koko rannalla käytä liivejä verkoilla käydessään. Lähes 20 vuoden harjoittelun jälkeen verkon soutu sujuu jo ilman suurempia kinasteluja. Joskus tuulella tosin Kalervo yrittää esittää, että veneen pitäisi kylki edellä kulkea vasten aallokkoa. Saatiin ihan sopivasti juhannuskalaa.

Juhannuksen vietämme perinteisesti saunoen, syöden ja vähän juodenkin. Matkan jälkeisen vaa'assa käyntijärkytyksen johdosta en kuitenkaan ole nauttinut saunaoluita. Niin saunakuin hellepäiväoluet korvaan koko kesän pelkällä kivennäisvedellä tai puoliksi kivennäisvettä, puoliksi kuivaa valkoviiniä tai sitten joskus pelkää valkkaria. Juhannuspäivänä käymme Väiskillä kihlajaiskahveilla. Mirja ja Väinö ovat menneet kihloihin juhannusaattona. Olikohan siinäkään mitään järkeä? Vanhoja ihmisiä ja Väinölläkin jo kaksi avioeroa takanapäin. Mirjasta en tiedä onko eronnut vai leski, lapsenlapsia kuitenkin jo on.

Kaiken kaikkiaan kesä on ilmojen puolesta upea. Hellettä on melkein koko heinäkuun. Enovedenkin vesi lämpenee, on pitkään yli 20 astetta, parhaimmillaan 24.

Heinäkuun alkupuolella teemme perinteisen vierailun Hartolaan Havuloiden mökille. Heillä taas kukkamaa kukoistaa täydessä loistossaan, vaikka se on viime kesänä jouduttu siirtämään uuteen paikkaan mökin laajennuksen takia. Omaa kukkamaatani olen yrittänyt tehdä kohta 20 vuotta. Edelleenkin se on hyvin vaatimaton. Pitää melkein sormella osoittaa, tuossa on yksi kukka, tuossa toinen, tuonne on tulossa yksi ja tuossa on ollut yksi. Komea on laajennettu mökkikin vai pitäisikö sanoa huvila. Havuloillakin yritän pitää yllä dieettiä. Kreikkalaisesta salaatistakin jätän fetajuustot ottamatta, vaikka Maija-Leena käy tarkastamassa rasvapitoisuudenkin, joka ei niin hirveän korkea ollut. Mutta sitten lankean pääruuan kera tarjottuun kesäkurpitsapaistokseen, jossa on ranskankermaa, Aurajuustoa ja Koskenlaskijaa. Ja, ah, niin hyvää. Tarjoan sitä sitten omille vierailleni kolmena peräkkäisenä viikon vaihteena. Ja syön itsekin. Äh. Siinä ruokapöydässä konstaillessani mitä uskallan syödä mitä en. Maija-Leena huokaa jotain: "Voi Sun kanssasi" Mihin Kalervo vastaa: "Ei minusta Tuulan tarvitse laihtua, mä tykkään siitä ihan tommoisena" "Niin Tuula, oletko varma tykkääkö Kalervo Sinusta laihana", kysyy Maija-Leena "No, mä olin laiha, kun se rakastui minuun."

33

"Silloin kaksikymmentä vuotta ja kaksikymmentä kiloa sitten", jatkaa Kalervo "Höpö, höpö on siitä jo paljon yli kaksikymmentä vuotta", vastaan. "Kaksikymmentä kiloa sitten, ainakin" "Joo, kymmenen kiloa kummastakin pojast"

Kuivasta kesästä johtuen mustikat ovat melko pieniä ja ikään kuin kypsyisivät tavallista hitaammin. Siinä mustikoita katsellessani tulee mieleen. Mustikat kypsyvät vielä toisenkin kerran ennen kuin menen töihin. Jotenkin uskomatonta.

Yhtenä viikonvaihteena Tarja ja Risto käyvät kylässä, seuraavana Topi, Marja ja Timo. Timokin tulee ihan omasta tahdostaan. Ja sitä seuraavana taas Irja ja Juhani. Ovat menossa Helsingistä Rantasalmelle. Pyytävät meitä Rantasalmen mökillä rapujuhliin. Mutta me ehdotamme, että pidetään juhlat meillä, niin Kalervo säästyy ajamiselta ja heillekään ei tule niin pitkää hellepäivän ajoa kun pysähtyvät välillä meille. Heinäkuussa olemme käyneet Kyöstin mökillä Savonlinnassa ja tulleet sieltä Joroisten kautta, joten Kalervollakaan ei ollut suurempia hinkuja lähteä sinne Savoon, Rantasalmelle.

Kyösti on rakentanut mökkinsä ihan itse työttömänä ollessaan palanneen mökkinsä tilalle. Tämän edellisen mökinkin hän oli rakentanut itse ja oli ollut vähällä palaa mökin mukana. Myrskylyhty oli roikkunut verannalla, kun Kyösti oli torkahtanut saunan päälle. Jostain syystä lyhty oli pudonnut ja sytyttänyt verannan palamaan, Verannalla olevan nestekaasupullon räjähtämiseen Kyösti oli kuitenkin herännyt. Paula tuumasi, ettei ilman mökin rakentamista Kyösti varmaan olisi kestänyt työttömyyttään. Rakennusurakasta huolimatta oli välillä ollut vaikeata. Ei osaa olla niin, ettei koko ajan tee jotain. Hassua toisilla lyhytkin työttömyys koettelee mielenterveyttä, toiset toteuttavat unelmaansa jäämällä vuodeksi "työttömäksi", vuorotteluvapaalle. Kyöstin mökin lähellä käymme katsomassa majavan työmaata. Majavalla on tällä hetkellä urakkana mahtavan iso haapa. Kyösti on rakentamassa itselleen majavan kaatamista haavoista puutarhakalustoa. Kuulemma ei vie majavalta haapoja, jotka se saa kunnolla kaadettua ja vietyä pesän rakennuspuukseen. Mutta konkeloon jääneet hän hyödyntää, koska majava itse ei pysty niitä käyttämään. Ruokaryyppyjen ja ruuan kanssa nautitun viinin jälkeen, Kyösti lupaa tehdä meille kaluston suuresta haavasta, joka on majavalla työn alla. Jääköhän tuo konkeloon? Seuraavana päivänä sekä Paula että minä huomautamme Kyöstille, mitä tulikaan luvattua. Kyösti vakuuttaa muistavansa, ja lupaa vielä nytkin selvin päin. Saapa nähdä, saapa nähdä.

34

Haavat kasvavat valtion luonnonsuojelumailla, joten muut kuin majavat eivät sieltä voi haapoja kaataa. Ennen suojelua alueelta mökin hankkineet korjaavat kilvan majavalta jääneitä haapoja, sillä eihän kukaan tiedä onko haavan lopulta vienyt majava vai ei. Savonlinnassa yritämme saada peruutuspaikkoja oopperaan, eipä ollut. Korvikkeeksi teemme tunnin laivaristeilyn, katsastamme kaupungissa muutamia pieniä näyttelyjä ja museoita. Käymme Retretissä, jossa on Matisse-näyttely ja Lustolla. Syömme Punkaharjun Valtionhotellissa lounaan.

Kalaa tulee koko heinäkuun hyvin. Herkuttelemme vuoron perään savu-, suola- ja uunisiialla. Saamme myös pari taimenta. Muikkuverkon laskemme vain kerran ja saamme kymmenkunta kiiskeä, joista keitän liemen, ja yhden muikun.

Viimeisellä mökkiviikolla alkavat vihdoin ukkoset ja sateet. Niitä sateita, ei ukkosia, luonto jo kaipaakin kuivan kesän jälkeen. Lomalaisille ne vähentävät haikeutta lähteä kaupunkiin. Minä tosin olisin voinut vielä jäädä - vaikka koko vuodeksi. Jotenkin kaipaan jo Helsinkiäkin, kuten Timo aikoinaan.

Viimeistä mökkipäivää juhlistan oluella ja parilla viskipaukulla, surematta kaloreita. Niinpä sitten kaupunkivaakamme kertoo koruttomasti, että se yksi ylimääräinen matkakilo on poissa, mutta muut kolmeneljä talvella hankittua ovat edelleen jäljellä. Ei kun dieetille. Läskinä en vuorotteluvapaatani vietä.

Ja joskus aikoinaan Rantakadulla minua yritettiin varta vasten lihottaa.

35

Majavan jyrsimä puu Kyöstin mökillä 1997

Punkaharjulla 1997 ja Tuula

36

RANTAKATU 16 Rantakadulle Nahkatehtaan pihapiiriin muutimme tammikuussa 1945. Jatkosota oli päättynyt. Lapissa sodittiin vielä saksalaisia vastan. Sekin sota loppui huhtikuussa ja toukokuussa loppui kuusivuotinen sota Euroopassa. Saman vuoden syksynä Rauman Nahkatehdas juhli 75-vuotisjuhliaan komeasti. Juhlan kunniaksi ilmestyi tehtaan historiikki. Lisäksi Raumanlinnassa järjestettiin juhlan kunniaksi päivälliset, vaikka aika estikin suurisuuntaisemmat juhlat. Päivällisillä oli myös juhlaesitelmä, historiallinen katsaus, laulua, musiikkia ja tanssiesityksiä. Päivällisellä nautittiin alkupalat, kukkakaalikeitto, teertä ja omenahillojäätelöä kera juomien. Vieraina oli mm. maaherra Kyttä, kaupungin johtoa ja muiden tehtaiden johtajia, Pakkalat sekä konttorin väkeä. Lisäksi oli kahvi ja lähtöpalanen. Lähes 78- vuoden iästään huolimatta Emil edelleen pääasiallisesti vastaa tehtaan johdosta ja piti. päivällisillä puheen. ”Herra Maaherra ja muut kutsuvieraat toivotan teidät tähän tilaisuuteen tervetulleiksi. Edesmennyt edeltäjämme kauppaneuvos Sjöblom on startannut toimintansa 75 vuotta sitten itsenäiseksi liikemieheksi ja jonka muistoa nyt vietämme. Lähivuosien kuluessa sen jälkeen kehitti tämän liikkeen tehdasmaiseen toimintaan. Viime vuosisadan lopulla Suomessa toimi ainoastaan 2 nahkatehdasta, joiden toiminta oli tehdasmaista. Nämä olivat veljekset Åström Oulussa ja Sjöblom Raumalla. Siihen aikaan muut nahkuriliikkeet, joita Suomessa laskettiin olevan noin 500, harjoittivat ammattia käsityöläisinä. Vasta tällä vuosisadalla on useita nahkatehtaita tehdasmaisesti toiminnassa, jota vastoin käsityöläisinä ovat rivit harvenneet melkein sukupuuttoon. Olemme saaneet kokemusta ensimmäisestä Maailman sodasta, niin myös viimeisestä sodasta, että kyllä nahkakin arvoonsa tulee silloin kun se vähäksi käypi.

Waikkakin tämä ammatti on yksi niistä vanhemmista, mitä maailmassa on olemassa. On sen kehitys ammoisina aikoina ollut vallan hidasta. Sittemmin vasta kun tiede alkoi tulla sen avuksi, niin tämän ammatin salaisuudet alkoivat vähitellen vapautua vuosituhansia kestäneestä sokeutesta. Aikakirjat kertovat muumioitten hautoista tavatun noin 4 tuhannen vuoden vanhoja parkitusta nahasta valmistettuja nahkateoksia. Tällaiset tiedot toteaavat ammatin kuuluvan niihin vanhiinpien ryhmään ja nyt vietämme 75 vuotista ajanjaksoa, joka sekin on jokin merkkipylväs jota juhlitaan. Mutta mistäs sitä sitten aiheita keksittäisiin juhlien pitämiseen ellei jostain.”

Juhlien yhteydessä Emil kertoi myös oman historiansa nahkatehtailijaksi

37

”Vuonna 1887 Marraskuun alussa menin A.J. Wettersteinin liikkeeseen ammattini oppiin Oulussa. Kolmivuotinen oppiaikani kului umpeen 7p. marraskuuta 1890. Siihen mennessä olin tehnyt kisällinäytteeni ja Oulun Teollisuus-yhtiössä julisti minut kisälliksi sekä koulutodistuksen että oppiaineitten keskiarvo kumpikin arvolauseella kiitettävä. Sen jälkeen pyysin päästä jäseneksi Helsingin karvarien kisälliyhtiöön, jolla sen ajan tavan mukaan oli tärkeä merkitys. Joulukuussa 18p. pitetyssä kokouksessa olin tullut hyväksytetyksi yhdistyksen jäseneksi eli förenatuksi. Saman aikaisesti oli tiedotettu haettavaksi matka-apurahoja ulkomaille opintojen jatkamista varten. Minä panin hakemuksen, joka myöhästyneenä oli käsitelty ylimääräisenä matka-apurahoina ja hyväksytty. Huhtikuun 30 p. 1891 matkalla Helsingin kautta laivalla Saksaan”

Opintomatkoistaan Saksassa ja muualla Euroopassa Emil kertoo laajalti päiväkirjoissaan.

38

Ritva ja Tuula 1947 Taustalla Rantakatu 16. Tuulan pään yläpuolella lastenhuoneen ikkuna ja vieressä olohuoneen ikkuna.

Ateria pihalla Tuula ja Ritva Taustalla mattoteline ja tehdas 1946

Ritva ja Tuula koirankopin edessä. 1946 Harrin asunto. Talo oli muuttunut kaksikerroksiseksi, silloin kun muutimme tänne

Meidän koti Isoisän asunto

Konttori tänne

39

Pihaamme ympäröi rakennukset joka puolelta. Itäreunalla oli tehtaan tiilinen rakennus, josta noin puolet vanhempaa kolmikerroksista ja toinen puoli uudempaa nelikerroksista. Nelikerroksisen osan ensimmäisen kerroksen ikkunat olivat suuret puoliympyrän muotoiset leveine ikkunalautoineen. Ikkunalaudalla oli mukava istuskella ja katsella kromikypsentämön kypsennysrumpujen pyörimistä ja sinertävänvihreiden nahkojen siirtämistä rummuista kiskoilla kulkeville kärryille. Eteläreunalla oli tehtaan konttori ja isoisäni asunto samassa valkeassa puutalossa, joka jatkui vielä länsilaidalle. Tässä osassa oli meidän koti, joka oli alun perin kuulunut isoisäni asuntoon ja jonka Lauri-setä siihen taas myöhemmin yhdisti. Aivan länsireunan eteläpäässä oli leveät portaat, jotka jakautuivat kaiteella kahteen osaan. Eteläisempi puoli johti isoisäni keittiön ovelle ja toinen puoli meidän paraatiovelle.

Asunto Kun asuntoomme tultiin näitä portaita, oli ulko-oven takana tuulikaappi, sitten eteinen. Tuulikaapissa oli komero, jossa ennen joulua oli piilossa joululahjamme. Sieltä joulupukki sen kätevästi otti tullessaan. Eräänä jouluna sisareni aiheutti minulle pienen järkytyksen, kun hän kuiskasi minulle: "Hei toi joulupukki on kassatäti". Kutsuimme tehtaan kassanhoitajaa, Sisko Julinia, kassatädiksi. En ymmärtänyt miten joulupukki voi olla kassatäti. Joulupukkihan se oli. Olihan sillä lahjasäkkikin. Toinen jouluun liittyvä muisto oli tuskallinen. Olimme pukeutuneet joululahjaksi saamiimme flanellisiin yöpaitoihin. Joulukuusi oli huoneessamme. Äiti oli keittiössä. Aloimme sängyssä leikkiä joulukuusen koristeena olevalla "lumella". Siihen aikaan joulukuusen lumi oli lasivillaa. Äidin tullessa huoneeseen hän käski meidän äkkiä panna lumi takaisin kuuseen. Pian meille selvisi, miksei joulukuusen lumella ei voinut leikkiä. Ihoamme alkoi pistellä ja kirvellä joka puolelta. Lasivillaa oli tarttunut yöpukuihimme.

Eteisen perältä suoraan johti ovi huoneeseen, joka oli sekä äitini makuuhuone että olohuoneemme. Eteisen vasemmalla reunalla oli vaatenaulakko ja WC:mme. Oikealla oli ensin ovi keittiöön ja sen jälkeen pieni kirjahylly ja tilaa nukenvaunuillemme. Äidin makuuhuoneessa oli hänen iso sänkynsä, joka toimi myös sohvana. Sen selkänojana oli kolme suorakulmaisen särmiön muotoista tyynyä, joista lapsena rakentelimme junia, majoja ym. sekä äidin sängylle että sen ulkopuolelle.

Samat tyynyt toimivat rakennuspalikoina myöhemmin myös Topille. Timon ollessa siinä iässä sänky oli jo uusittu toiseksi.

Huoneessa oli lisäksi pari vihreää nojatuolia, joista myös selkänojassa rakennuspalikkana käyttökelpoinen tyyny. Lisäksi huoneessa oli pieni pyöreä matala lasilevyllinen tupakkapöytä, suuri kirjoituspöytä, johon liittyi kirjahyllyt sekä samaan kalustoon kuuluva kaappi. Huoneen nurkasta pääsi syvennykseen, jossa oli pesuallas vesijohtoineen ja vaatekomero.

40

Tästä olohuoneesta/äidin makuuhuoneesta johti ovi lastenhuoneeseen. Meidän makuhuoneessa oli heteka. Hetekassa kaksi metallirunkoista sänkyä, joista toisen sai niin matalaksi, että se voitiin päiväksi työntää toisen alle. Huoneessamme oli lisäksi pari nojatuolia, pyöreä pöytä, piironki ja lipasto, jossa kirjoitustaso. Molemmissa huoneissa oli valkeat kaakeliuunit. Muuta lämmitystä niissä ei ollutkaan. Molempien huoneiden ikkunat olivat kadun puolella. Huoneestamme pääsi keittiöön. Keittiössä oli keltainen kaappi, ruokapöytä, kiinteitä kaapistoja mm. puulaatikkoineen, puilla lämmitettävä liesi ja tiskipöytä sekä iso ruokakomero, jonne joskus jouduimme rangaistukseksi vastaavasti kuten Vaahteranmäen Eemeli verstashuoneeseen. En muista minkälaisia olivat syyt, joista joutui komeroon. Keittiössä eteisen ovea vastapäätä oli ovi, josta johti portaat meidän keittiön ulko-ovelle. Tämän oven takana oli kylmä ruokakomeromme. Jääkaappia meillä ei ollut. Isoisällä ja Harrin perheellä oli. Kylmäkomero oli joskus talvella liian kylmä ja kesällä liian lämmin. Ruokien säilytykseen käytettiin myös kellaria, jonne mentiin pihalta. Kellarin ovi on keittiöovemme ja paraatiportaittemme välissä. Heti kellarin oven takaa alkoivat jyrkät sementtiset portaat alas. Muistan usein kompuroineeni portaissa. Seurauksena oli yleensä kuhmu päähän, jota sitten villasukalla paineltiin. Harrilla kellariin pääsi menemättä ulos. Joka lauantai keittiön täytti vastaleivotun pullan tuoksu. Äiti leipoi aina neljä pitkoa, jotka riittivät koko viikoksi. Lauantaina ihana tuoksuva pehmeä pulla oli jo loppuviikosta vähän kuivaa ja kesällä joskus jopa homeista. Vaikka homeiset kohdat leikattiin huolella pois, homeen maku tuntui silti. Meillä pitko leivottiin yleensä kolmella säikeellä. Joskus äiti näytti meille miten tehdään nelisäikeinen pitko. Toisinaan osa taikinasta leivottiin pikku pulliksi, jotka maistuivat tuoretta pitkoakin paremmilta. Sisareni ja minä saimme aina vähän taikinaa, josta saimme halumme mukaan leipoa pikku pitkon ja tai pullapoikia rusinasilmillä. Osan saamastamme taikinasta söimme raakana. Ennen juhlapäiviä leivottiin myös kakku ja pikkuleipiä. Kilpailimme sisareni kanssa kumpi saa nuolla kakkukulhon ja vispilän. "Jätä paljon nuoltavaa", pyysimme äidiltämme. Omat lapseni eivät koskaan ymmärtäneet, mikä autuus on nuolla kakkutaikinan kulho.

Varhaisimmassa lapsuudessani pula-aikana oli lähes kaikki elintarvikkeet mm. voi, kananmunat ja maito kortilla eli niitä sai ostaa vain tietyn määrän. Pahimpina pula-aikoina elintarvikkeita ei aina ollut edes saatavilla. Niinpä, jos onnistuttiin saamaan kananmunia, ei kakkua uskallettua leipoa itse. Äiti pakkasi munat huolelle kassiin ja suuntasimme kulkumme kohti tehtaan takana Kanaalin rannassa sijaitsevaa leipuria, jolta kakku tilattiin. Nautin näistä leipurissa käyntejä, siellä tuoksui aina niin hyvältä.

Ehkä varhaisin muistikuvani liittyy myös pula-aikaan. Matkasimme äitini, sisareni ja minä junalla Karralle. Kuljimme siellä maalaistaloista kysymässä, jos joku myisi meille maitoa. Minua väsytti ja aina taloissa ei suhtauduttu meihin kovin ystävällisestikään. Joten väsymyksen lisäksi minua pelotti.

41

Maito oli kortilla aina vuoteen 1949 asti, sokeri ja kahvi vielä senkin jälkeen. Kävimme sisareni kanssa jo melko pieninä kaupassa ostamassa maitoa. Emme saaneet käydä lähimmässä maitokaupassa Suojassa, työläisten osuusliikkeessä. Meidän piti mennä hieman etäämmälle, toiseen porvarilliseen osuuskauppaan, jonka jäsenenä äiti oli. Joskus vasta kaupan ovella huomasimme, että kortti oli jäänyt kotiin. Ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin hakemaan se. Maito mitattiin suuresta astiasta varren päässä olevalla litran mitalla asiakkaan maitokannuun. Maitokannumme oli alumiininen, kapea ja korkea ja helppo kaatumaan, jolloin arvokas ja säännöstelty maito valui joskus pitkin katuojaa. Kannuumme mahtui 2 litraa maitoa. Kortilla olevan maidon hukkaan joutuminen oli iso asia. Niinpä kun äiti kaatoi kerran vahingossa maitoa lattialle sanoin hänelle: "Äiti, eikö olisi ollut hyvä, että minä olisin sen kaatanut, niin ei sinun tarvitsisi olla itsellesi vihainen?" Kesäisin maidosta tehtiin viiliä annoskulhoihin. Kulhon pohjalle levitettiin lusikallinen valmiista viilistä otettua pohjapiimää siemeneksi. Kevään ensimmäiseen viiliin pohjapiimä haettiin mummolasta. Mummolan lähellä oli meijeri, josta mummu oli hakenut pohjapiimän..

42

Asuntomme pohjapiirustus. Piirretty muistikuvan mukaan, joten mittasuhteet eivät ehkä oikeita.

Lastenhuone

Olohuone Olohuone

hella

Eteinen

komero

WC Keittiö Portaat ullakolle

komero

komero

Portaat kellariin

43

Pohjapiimän päälle kaadettiin sitten maito. Päivän pari kuluttua viili oli valmista, pinnalla paksu kermainen kerros, joka yhdestä kulhosta kuorittiin osittain pois, jotta saatiin uusi pohjapiimä. Kerran maitokauppareissulla näimme leivoksen. Leivos näytti meistä kamalan herkulliselta ja päätimme ostaa sen äidille joululahjaksi, vaikka jouluun oli vielä jonkin verran aikaa. Tavaroitamme laatikkoon siivotessaan äitimme näki leivoksen. Hän oli nähnyt ennen sotia parempiakin leivoksia. Joten ajatus pulaajan kuivuneesta ja vanhentuneesta leivoksesta ei häntä oikein sykähdyttänyt. Niinpä hän selosti meille, etteivät leivokset säily kovin pitkään, joten meidän olisi paras antaa joululahja jo nyt. Lohdutukseksi väärästä hankinta-ajankohdasta, saimme jakaa leivoksen sisareni kanssa puoliksi.

Äitienpäivänä keitimme sisareni kanssa äidille aamukahvit. Mielestämme äidin tulee herätä siihen, kun tuomme kahvin ja pullan hänelle sänkyyn, niinpä hiivimme aina hyvin varhain, kuuden maissa, keittiöön kahvia keittämään. Joskus äiti kyllä ennen äitienpäivää yritti vihjaista, ettei meidän tarvitse ihan niin aikaisin herätä keittämään kahvia. Olisi varmaan itse halunnut nukkua sunnuntain kunniaksi vähän pidempään. Mutta meidän mielestä oli sitä kunniakampaa mitä aikaisemmin sen teimme. Kahvipöytään kuului tietenkin myös itse tehdyt äitienpäiväkortit.

Helmi, Mauno ja Taimi olivat tulleet Raumalle. Jo ennen heidän tuloaan kuulimme, että he olivat onnistuneet saamaan Helsingistä banaaneja. Sisareni kanssa emme olleet koskaan ennen nähneet banaaneja. Banaanit tuottivat kuitenkin pettymyksen. Ne olivat minun ja sisareni mielestä suorastaan pahanmakuisia. Minun muistikuvani mukaan banaanit olivat kovia ja karvaita eli raakoja. Sisareni muistaa banaanit toisin kuin minä. Hänen muistinsa mukaan banaanit olivat ylikypsää ällöttävää ruskeaa mössöä. Hän ei sen koomin syönyt banaaneja.

Tehtaan konttoripäällikkö Inkinen toi meille kerran kalakukon. Minusta sekä ruuan nimi että maku olivat tosi outoja En olisi missään tapauksessa silloin uskonut, että vielä joskus tulen pitämään kalakukosta, jopa tekemään niitä itse.

Epämiellyttävä ruokakokemus minulle oli lapsena myös juusto, joka oli uunissa sulanut. Olin myöhästynyt aterialta. Äiti oli laittanut lautaseni uunin jälkilämpöön, ettei annokseni jäähtyisi. Hän ei huomannut ottaa lautasella ollutta juustoviipaletta pois. ”Mitä kamalan makuista tässä on?” kysyin, ”Ei tätä pysty syömään” Miksihän uunissa sulanut juusto nykyisin maistuu niin hyvälle?

Suomuuraimista, joita isoisä tilasi Lapista joka syksy vaneritiinussa, pidin jo silloin. Myöhemmin isoisän kuoltua äitikin tilasi joskus vaneritiinullisen suomuuraimia. Tiinu tuli junalla Lapista.

Johtuikohan pula-ajan ruokatarvikkeiden niukkuudesta äitini käsitys, että lihavat lapset ovat laihoja terveempiä. Minä olin lapsena laiha. Minulla oli usein kuumetta. Niinpä äitini yritti lihottaa minua. Kuumeessa ollessamme äiti toi meille ruuan sängyn viereiselle tuolille.

44

Kerran taas ollessani kipeänä, satuin kurkistamaan sängystäni keittiöön. Näin äidin juuri kaatavan kermaa maitolasiini. Olinkin jo parina ateriana väittänyt äidille, että maito maistunut happamelle. Nostin metelin, kermamaitoa en juo. Äiti sanoi: "Mene nyt vaan sänkyyn. Vaihdetaan meidän lasit". Äidillä oli erilainen lasi kuin minulla. Kun sain ruokani, väitin: "Hyi, maito maistuu vieläkin happamelt tai sit sill kermal. Mä en juo tätä" Johon äitini: "Juo ny vaa. Näethän sä, ett se on mun lasi. Ei se voi kermalt maistuu." Joskus paljon myöhemmin äitini tunnusti kaataneensa maitoja lasista toiseen niin, että minä sain lopulta sen kermamaidon, tosin äidin lasista. Minä aloin inhota itse maitoakin, enkä juonnut sitä enää silloin, kun kukaan ei ollut pakottamassa, en edes rasvatonta maitoa.

Keittiön ikkunasta näkyi pihalle.

Piha Pihan länsireunalla oli asuntomme lisäksi kaksi kerroksinen, valkea puutalo, jossa asui Harri-serkkuni vanhempineen. Rakennusten välillä oli komea puuleikkauksin koristettu portti, josta pääsi Rantakadulle. Pohjoisreunassa oli ulkorakennus, jossa oli pyykkitupa sekä entinen navetta, talli ja hevosvaunutalli. Näitä käytettiin jonkin verran varastona. Ne olivat mukavia leikkipaikkoja. Niiden yläpuolella oli ylinen, parvi, heinien säilytykseen. Sinne pääsi tikkaita pitkin vaunutallin puolelta. Tämän osan kohdalla parvi ylettyi vain osaan siitä ja oli kaiteeton. Kun parvea pitkin käveli navetan puolelle, siellä oli aukot vain ruokakaukaloiden kohdilla, joista pudottauduimme alas. Meitä oli tietenkin varoitettu kiipeämästä kaiteettomalle parvelle. Leikimme kerran alhaalle hevosen reessä, kun serkkumme Harri ilmestyi sinne. Hän oli ollut sotaa paossa äitinsä sisaren perheessä Upsalassa. Kun hän ilmestyi varasto, katselimme jonkin aikaa toisiamme ja sitten valistin häntä: ”Tonne ei saa mennä. Sieltä voi tippua” Harri ei ohjeestani välittänyt, aikaa myöden en itsekään noudattanut tätä ohjetta. Aivan varhaisessa lapsuudessani rakennuksen edustalla oli vielä kanala kanoineen. Pyykkipäivinä äitiä tuli auttamaan sekä mummu että muuan pyykkäri, jonka tytär Seija oli luokallani. Pyykkituvassa oli iso pata, jonka alla oli tuli. Sekä isoja altaita, joihin pyykki padasta siirrettiin. Tuvassa haisi lipeä, josta meitä oli varoitettu niin, että kiersimme kaukaa kaikki pyykkituvan eteisessä olevat pussit ja astiat. Pyykkipäivinä Seija tuli meille koulun jälkeen. Söimme ensin välipalaa, joka oli odottamassa meitä keittiön pöydällä, kuten yleensäkin koulun jälkeen. Välipalana oli vuodenajasta riippuen omenaa, kurkkua, viiliä, pullan viipale tai voileipää ja mehua tai maitoa. Välipalan jälkeen leikin Seijan kanssa. Ennen kotiin lähtöä Seija ja hänen äitinsä söivät meillä. Pyykkipäivää seurasi mankelipäivä. Lakanat vedettiin valmiiksi kotona. Mummu tuli auttamaan taas äitiä. Sisareni kanssa huvittelimme istumalla pudistusvaiheessa lakanojen alla, siellä kävi mukava ilmavirta. Mankeli oli Raumanlinnan talossa. Itse mankeli, valtavan iso raskas laatikko, vähän pelottava, kulki edestakaisin rullien päällä. Rullien ympärille laitettiin ensin mankeloitavat tyyny- sekä pyyheliinat. Mankeloinnin jälkeen tyyny- ja pyyheliinoja laskostettiin ja samanaikaisesti manklattiin lakanat. Rullaa

45

vaihdettaessa piti olla tarkkana, että muisti laittaa uuden rullan ennen mankelin käynnistämistä. Muuten mankeli tipahti alustalleen ja oli raskas ja hankala nostaa takaisin rullien päälle. Lopuksi laskostetut tyyny- ja pyyheliinat asetettiin mankelin alustalle ja tyhjä rulla niiden päälle. Tyynyliinojen nauhat rypytettiin vielä pihtejä muistuttavalla laitteella. Kun olin yläkoulussa äiti pärjää mankelissa jo minunkin avustuksella eikä mummun tarvinnut enää tulla. Pyykkipäivien lisäksi työläitä päiviä olivat kevään ja syksyn suursiivoukset. Silloin asunto siivottiin katosta lattiaan. Matot ja vuodevaatteet tuuletettiin pihalla. Ikkunoihin laitettiin syksyllä tuplat. Kesän olivat vain yhdet ikkunat. Syksyllä näiden ulompien ikkunoiden ja karmien välit tilkittiin vanulla. Vintiltä haettiin tuplaikkunat, joissa vain tuuletusikkunassa oli saranat. Muut taas tilkittiin ja niihin liimattiin rullassa olevaa liimapaperia. Ikkunoiden väliin mummolassa laitettiin kosteutta imemään jäkälää tai puoliksi avoin täysi tukitikkurasia. Jonain talvena Harri kavereineen rakensi kanalan paikalle komean lumilinnan, jossa oli kaksi osaa. Ensimmäisestä huoneesta ryömittiin kapeaa käytävää pitkin jälkimmäiseen. Sain joskus luvan vierailla lumilinnassa, tosin pelkäsin siellä katon romahtamista.

Pihalla oli mattojen tamppausteline ja arkkitehdin suunnittelema puuleikkauksin koristettu koiran koppi. Koiria siellä ei onneksi enää ollut. Vihasin ja pelkäsin koiria. Pelkäsin myös kissoja. Meille hankittiin kerran leikkikaveriksi pieni harmaa kissan poikanen. Minä menin peloissani piiloon keittiön keltaisen kaapin taakse ja pienen pieni kissan poikanen meni hätääntyneenä piiloon kaapin alla. Kaikki naureskelivat minua, pelätä nyt avutonta kissan poikaa. Myöhemmin totuin kissaamme, joka ristittiin Mirriksi, enkä enää pelännyt sitä. Kerran Mirrimme oli ollut kadoksissa muutaman päivän, näin pihalla laihan harmaan kissa, jota luulin kissaksemme. Ajattelin Mirrin olevan nälissään, kutsuin sen sisään ja etsin sille ruokakomerostamme silakoita. Sisarelleni ilmoitin löytäneeni Mirrin. Sisareni väitti, ettei kyseessä ole Mirri. Minun mielestäni kissa oli laihtunut Mirri. Äiti oli sisareni kanssa samaa mieltä. Joten kissa vietiin ulos, jopa ulos pihalta. Monta, monta vuotta myöhemmin minulle kerrottiin, että Mirrimme ei ollut varsinaisesti kadonnut, vaan Jokinen oli saanut tehtäväksi hävittää se.

Koirankoppia käytimme leikkimökkinä, siinä oli kaksi "huonetta", joista toinen, tehtaanpuolinen osa oli täynnä sekalaista ryjää. Molempiin huoneisiin johti oma ovi. Siihen ryjäosaan sisareni kanssa kerran piilotimme rikkomamme suuren posliinikulhon. Kulho oli rikkoutunut tapellessamme, emmekä tienneet kumpi oli syyllinen. Yhdessä tuumin päätimme hävittää todistusaineiston ja olla täysin tietämättömiä, kun äiti etsii kulhoa. Emme tietenkään huomioineet, että äitini työhuoneen ikkuna tehtaan konttorissa oli pihalle päin. Ja hän aina välillä katseli puuhiamme pihalla. Pahaksi onneksemme nytkin, kun ruukun kappaleet käsissämme hiivimme peräkanaa kohti koirankopin takimmaista osaa. Leikkeihin käytimme sitä toista osaa, joka oli lähes tyhjä. Mahduimme sillä hyvin seisomaan ja sinne mahtui useampikin lapsi sisään. "Huoneessa" oli kaksi pyöreää ikkunaa ristikolla.

46

Pihamaa oli osittain nurmikkoa, osittain hiekkaa. Tehtaan seinustalla kasvoi pujoa ja nokkosia, joihin usein kesäisin poltimme jalkamme. Tehtaan seinällä olevissa ilmanvaihtohormeissa pesivät pulut. Serkkuni Harri otti kerran sieltä pulun poikasen elätikseen.

Kesällä, kun äitini oli töissä ja olimme vielä niin pieniä, ettemme voineet kahdestaan lähteä meren rannalle, teimme retkiä pihalle. Pakkasimme kassiin pienen viltin, mehua ja pullaa. Kiertelimme jonkin aikaa pihalla ennen kuin levitimme viltin ja nautimme eväämme. Lisää leluja haimme kuitenkin kotoa ilman lisäkiemuroita. Huonolla säällä teimme retken viltteineen lastenhuoneeseen.

Pihalla oli usein myös halkopinoja. Joiden päälle kiipeily tuotti jännitystä elämäämme, tai ainakin minun elämääni. Korkeat paikat koen edelleenkin epämiellyttäviksi. Jännittävä oli myös päivä, jolloin pihalle tuotiin sirkkeli. Tehtaan talonmies, Jokinen, sirkkelöi ja pilkkoi puut ja selosti meille elävästi, mitä tapahtuu, jos työntää kätensä sirkkeliin. Selostus teki meihin niin suuren vaikutuksen, että kiersimme sirkkelin aina tietyltä etäisyydeltä, silloinkin kun se ei ollut päällä. Jokinen oli jotenkin hurjan näköinen, toinen silmä oli jollain tavalla vammautunut ja toisesta kädestä puuttui jokunen sormi. Hänen ilmeensä oli aina yrmeä ja puhetyyli karski. Pyörimme kuitenkin usein hänen ympärillään, kun hän teki hommia. Eikä hän koskaan hätistänyt meitä pois. Hänen kookas ja juro olemuksensa sai pienet tytöt hänen kanssaan seurustellessaan kokemaan jonkinlaista jännitystä. Yksi Jokisen tehtävistä oli katujen siivous. Tässä hommassa autoimme häntä usein. "Apumme" tosin taisi kyllä hidastaa hänen työtään.. Hänellä oli ämpäri, jossa oli luutia, lapio ja rautakoukkuja, joilla rapsutettiin kuivunut hevosen kakkaa mukulakivien välistä. Näitä työkaluja ei tarvinnut pelätä kuten sirkkeliä. Taas kerran tässä puuhassa Vänninkadulla ollessamme Jokinen totesi: "Et te flikat enää kymne vuode kuluttu tääl mnun kans paskaa rapsuttel" Vänninkatu oli lyhyt katu, jonka ainoa rakennus oli talo, jossa oli tehtaan konttori ja isoisäni asunto. Isoisän asunto on Rantakadun ja Vänninkadun kulmauksessa. Kuinka oikeassa Jokinen olikaan. Tarkoitti varmaan, ettei meitä murrosikäisenä enää katujen siivous kiinnosta. Eipä kiinnostanut, mutta ei ollut enää mukulakiviäkään eikä hevosia eikä hevosen paskaakaan, liekö ollut Jokistakaan, en muista ainakaan. Ja kun vielä toiset kymmenen vuotta meni, ei ollut enää tehdastakaan.

Pihalla leikkiemme kesken kävimme juttelemassa Marian tai Laurin kanssa, kun he kulkivat pihan poikki tehtaalta kotiin. Maria tuoksui yhtaikaa hajuvedelle ja nahkatehtaalle ja Lauri sikarille ja tehtaalle. Maria oli hoikka ja kaunis sekä meidän mielestä aina iloinen ja ystävällinen. Marialla oli hulmuavia värikkäitä hameita, äidilläni värittömiä hameita, jotka eivät hulmunneet. En ymmärtänyt, kun äidin ja "kassatädin" jutuista sain sen käsityksen, ettei konttorissa ja tehtaalla hänestä pidetty ja että häntä pelättiin. Maria puhui suomea hieman vieraalla korostuksella, hän oli virolainen. Lauri oli lihava ja lyhyt.

47

Pihan ympärillä Olimme vielä melko pieniä, kun äitimme meni töihin tehtaan konttoriin. Aluksi hän oli töissä vain puolipäivää. Mitään lastenhoitajaa meillä ei ollut. Välillä kävimme katsomassa äitiämme myös konttorissa ja tutustuimme siten kassatätiin ja muuhun konttorin väkeen. Konttoriin pääsi sekä pihaltamme että Vänninkadun puolelta, kahdestakin ovesta. Toinen sisäänkäynti oli samalla isoisämme asunnon pääovi. Tätä pääoven portaikkoa koristivat upeat seinäpaneelit ja - maalaukset sekä kattomaalaukset. Maalauksissa oli lukuisia yksityiskohtia, joiden katselemiseen vain käytin tätä portaikkoa. Portaikosta johti ovet sekä isoisän asuntoon että konttoriin. Nämä ovet olivat yleensä lukossa, joten konttoriin kuljimme joko toisesta kadun puolen ovesta tai pihan puolelta, joista molemmista tuli portaikko tasanteelle, josta pääsi konttorin eteiseen. Eteisestä, johtivat portaat ovelle, josta pääsi tehtaan varastoon ja sieltä edelleen muualle tehtaalle. Eteisen yhdellä reunalla oli puhelinkeskus ja sitä vastapäätä maitolasi ikkunat, joiden takana oli kassa ja kassatäti. Kassatäti tuli avaamaan ikkunassa olevan luukun, kun painoi sen vieressä olevaa pientä mustaa nappia, johon juuri ja juuri varpustamalla ylettyi. Eteisestä johti myös ovi suureen konttorihuoneeseen, josta pääsi sekä kassaan että isoisäni ja konttoripäällikkö Inkisen yhteiseen työhuoneeseen, jossa myös Lauri-setä työskenteli, kun isoisä ei enää ollut työssä. Usein Lauri-setä oli kuitenkin jossain tehtaalla. Isosta konttorihuoneesta oli vielä käynti toiseen eteiseen, johon tuli ovet isoisäni työhuoneesta, seinämaalaus-portaikosta ja isoisäni asunnosta sekä myyntipäällikön huoneesta, jossa myyntipäällikön ohella työskenteli äitini. Isoisäni työhuoneessa en kovin usein käynyt. Kerran isoisäni kutsui sinne sisareni ja minut. Saimme häneltä punaiset nahkaiset ympyränmuotoiset olkalaukut. Sisareni laukussa oli valkea R kirjain ja minun laukussani oli T. Menimme heti ylpeänä näyttämään laukkujamme Simellin tytöille Irjalle ja Tuijalle. Tuija muisteli vielä yli 30 vuotta myöhemmin miten kateellinen hän oli laukuistamme .

Niihin aikoihin, kun sisareni meni kansakouluun, Lauri-setä vaati, että äitimme pitää työskennellä jatkossa konttorissa koko päivän. Äitini ei pitänyt ajatuksesta, mutta hänen oli kai pakko alistua Lauri-sedän vaatimukseen. Samoin äitini oli aina katkera ja huolissaan meidän pärjäämisestä, kun Lauri-setä vaati hänet joskus kiireisinä aikoina ylitöihin mm. palkkoja laskemaan. Minun päiväohjelmasta tuli ongelma, sisareni meni kouluun ja äiti oli töissä koko päivän. Minulle haettiin lastentarhapaikkaa. Tarha oli aivan kotimme lähellä Kanaalin toisella puolella. Tarha alkoi päivää ennen kuin sisareni koulu. En tuntenut tarhasta ketään, tunsin oloni orvoksi, olin tottunut olemaan sisareni kanssa kaiket päivät. Kun tulimme tarhan pihalle, huomaisin sisareni, Pajulan Ritvan ja Simelin tytöt tarhan Kanaalin puolisen matalan ja harvan lauta-aidan takana. Juoksin aidalle ja vietin koko ulkoiluajan jutellen sisareni ja hänen ystäviensä kanssa.

48

Konttorin ovi Vänninkadulla Emil, Tuula ja Ritva 1946

Vänninkadulla 1944 Ritva, Tuula ja Emil

Lauri, Maria, Maire, Helmi, Mauno ja Taimi Istumassa Emil. Edessä Harri, Tuula ja Ritva Sali 1947

49

Kun lähdin tarhasta, sain mukaani kotiin vietäväksi lapun. Siinä kerrottiin, ettei minulla enää olekaan jatkossa tarhapaikkaa. Miksi menetin paikkani, ei minulle koskaan selvinnyt. Jotenkin minulle jäi käsitys, että olin itse syypää siihen, mutten ymmärtänyt miten. Tarhassa oloni jäi joka tapauksessa vain yhden päivän pituiseksi.

Alakoulussa ollessamme saimme uuden aikuiskontaktin. Isoisämme kunto oli heikentynyt niin, että hän oli päivätpitkät vuoteessa. Häntä hoitamaan tuli Helsingistä sairaanhoitaja. Helsingistä vieraaseen pikkukaupunkiin tulleella, työnä jatkuvaa läsnäoloa vaativa vanhuksen hoito, ei liiemmin antanut mahdollisuuksia luoda aikuiskontakteja. Niinpä kahden pikkutytön seura kelpaisi hyvin ajankuluksi, joten ystävystyimme nopeasti hoitajien kanssa. Isoisämmekään ei tainnut jaksaa pahemmin enää seurustella.

Ensimmäinen sairaanhoitaja oli Lea Välimaa. Lea oli hoikka, keskivärinen teräväpiirteinen noin 30 vuoden ikäinen. Kerran lomalle Helsinkiin mennessään hän otti myös sisareni ja minut mukaan. Olimme varmaan sisareni kanssa sitä mieltä, ettei äitimme vaatevarasto ole kyllin hyvä, lupasimme tuoda hänelle mekon tuliaisiksi. Äitimme totesi, etteivät teidän rahat leninkeihin riitä. Tällä matkalla kävimme sisareni kanssa valokuvaamossa. Meistä otettiin kuvasarja. Osa kuvista väritettiin jollakin menetelmällä jälkikäteen värikuviksi. Osan ajasta vietimme Lean, hänen sisarensa ja äitinsä seurassa, osan aikaa tätiemme Taimin tai Helmin seurassa. He olivat silloin vielä puheväleissä. Taimille ja Helmille ilmoitimme, että haluamme ostaa äidille leningin tuliaisiksi. Koska Helmi osti usein meille vaatteita ym., emme nähneet mitään ongelmaa äidin hameen ostossa. Niinpä tätiemme avustuksella valitsemme eräästä kaupasta kirkkaan vihreän mekon. Äitini ei juuri käyttänyt kirkkaita värejä. Ylpeänä sitten toimme tuliaisen, äiti oli yllättynyt ja näytteli ilahtunut. Monta vuotta myöhemmin äiti kertoi tätieni toimittaneen hänelle laskun mekosta. Hänellä olisi varmaan ollut niille rahoille parempaakin käyttöä ja silloin harvoin kun uutta vaatetta osti, olisi varmaan mielellään valinnut sen itse. Muistivihkooni Lea kirjoitti seuraavan värssyn. ”Tuulalle! Sana jos Sulla on hyvä ja hellä Sana voi sielusi ilona olla lahjoita silloin sille se kellä elo on valju ja valoton

50

Raumalla 15/3 -50 Lea (Välimaa)”

Lean jälkeen isoisäni hoitajaksi tuli Anni Nupponen. Anni oli Leaa vanhempi, pieni ja pyöreä olemukseltaan. Anni oli piirtänyt muistikirjaani kuvan minusta ja nuken vaunuistani ja kirjoittanut värssyn ”Aa, aa, allinlasta, Tuulan pikku vauvaa. Tiina herää nukkumasta. Äidillensä nauraa” Raumalla 9/I-51 Anni Nupponen

Sisareni muistikirjassa oli Anni Nupposen värssyssä kohta …Tuula luistelemaan on oiva illat sitten Tiinaa hoivaa.

… Tiina oli lempinukkeni.

Sekä Lean että Annin kanssa vietimme aikaa yleensä isoisäni keittiössä. Keittiössä oli komea rivi erikokoisia kuparikattiloita ja kahvipannuja, joiden kiillottaminen oli iso urakka. Isoisääni en muista koskaan nähneeni keittiössä. Keittiön takana oli kustavilaisin huonekaluin kalustettu huone, jossa Lea ja Anni asuivat. Lean aikana isoisäni vielä toisinaan kävi aterialla ruokasalissa. Hänen syödessä yksinään ruokasalin suuren pöydän toisessa päässä, me leikimme ruokasalin lattialla, kun Lea tarjoili ja avusti häntä syömisessä. Ruokasalin kaapin alahyllyllä oli stereoskooppi ja arkku, jossa kuvia stereoskooppiin. Näitä katselin mielelläni. Isoisäni perinnönjakotilaisuudessa olin lähinnä huolissani onnistunko saamaan stereoskoopin itselleni, onnistuin. Ruokasalin seiniä koristi puuleikkauksin koristetut paneelit ja nurkassa oli koristeellinen tumman sininen kaakeliuuni. Seinillä muotokuvat Emilistä ja Severinasta.

51

Jouluna ruokasalissa oli joulukuusi, jonka koristeet olivat hienommat kuin meidän oman kuusemme. Jouluna pöydän ympärillä oli enemmän väkeä. Jouluksi ja pääsiäiseksi tulivat usein Helmi ja Mauno Raumalle, toisinaan myös Taimi. Myöhemmin isoisän ruokasalin pöytä joutui Laurin Nahkatehtaan konkurssin jälkeisen yrityksen vuokrarästeistä Lipsasen Hilkalle ja Hilkalta edelleen Dannylle eli Lipsasen Ilkalle.

Lapsuuteni mieluisia odotuksia olivat tietenkin joulut sinänsä sekä tätieni vierailut Raumalla. Syntymä- ja nimipäivät sekä omani että sisareni olivat myös kohokohtia arkeen. Juhlapäivän aamuna herätessämme meidän kummankin sängyn jalkapäässä oli lahjapaketteja. Sillä, jolla oli syntymä- tai nimipäivä oli enemmän tai suurempia paketteja, toisen paketissa vain suklaalevy tai karamellipussi tai jotain pientä, kiiltokuvia tms. Jännittävää ja hauskaa oli niitäkin avata. Myöhemmin paketit siirtyivät keittiön pöydälle, kummankin omalle paikalle, edelleen kuitenkin molemmille jotain. Isoisän kuoleman jälkeen Taimi ei yleensä enää tullut Raumalle, ei ainakaan samaan aikaan Helmin kanssa. He eivät olleet enää puheväleissä, perinnönjaossa kai tuli jotain erimielisyyksiä. Kun tätimme olivat Raumalla, olimme myös isoisäni salissa. Salissa oli epämukava pähkinäpuinen salin kalusto. Nahkatehtaan konkurssin yhteydessä Lauri tarjosi minulle tämän kaluston. Otin tarjouksen vastaan ja kalusto on edelleen meillä.

Siellä oli myös toinen vähän uudempi ja mukavampi kalusto, joka myöhemmin oli meillä Syväraumankadulla. Salin kalustoon kuului lapsuudessani myös kokoon työnnettävä parisänky, jonka päällä oli isoäitini virkkaama päiväpeite. Kuten ruokasalissa salissakin oli komea kaakeliuuni. Salissa oleskelusta on jäänyt mieleeni, kun pikku tyttöinä tutkimme Helmin käsilaukkua ja sen sisältöä. Siellä oli savukerasiaa, puuterirasiaa, hajuvettä ym. Näin jälkeenpäin ihmettelen, että hän salli sen. Helmi huolehti aina, ettei hänen käsilaukkuaan laiteta lattialle, siitä kuulemma köyhtyy. Minä en ainakaan ole edes omien lasten antanut tutkia käsilaukkuani. Ja Helmi kuitenkin yleensä oli aika tarkka ja niuho monessa suhteessa.

Ilahdutimme sisareni kanssa Taimia sekä Helmiä ja Maunoa itse piirretyillä joulu- ja pääsiäiskorteilla. Tosin emme olleet mitään hyviä piirtäjiä. Serkkumme Harri oli paljon taitavampi piirtäjä. Helmi kuitenkin säilytti piirroksemme, jotka sain haltuuni taas Helmin kuoleman jälkeen.

Isoisäni nukkui salin viereisessä huoneessa, jossa kävimme hänen sairastaessaan häntä aina silloin tällöin lyhyesti tervehtimässä.

Isoisälläni oli myös iso kylpyhuone kylpyammeineen. Ammeen päässä oli korkea kuparinen lämminvesivaraaja, joka lämmitettiin puilla. Joskus kävimme sisareni kanssa kylvyssä isoisän luona. Meillä ei ollut kylpyhuonetta, vain lavoaari kylmävesihanalla. Joka toinen viikko kävimme Kalliokadulla Siltasaunassa. Alakerrassa oli miesten ja naisten saunaosastot. Yläkerrasta sai tilata perhesaunoja. Me kävimme yläkerrassa. Saunassa oli joskus tuskaista. Sillä meidän ollessa löylyhuoneessa, pesuhuoneessa oli vielä edellinen perhe, eikä sinne päässyt vilvoittelemaan.

52

Istuimme ja odotimme pesuhuoneeseen pääsyä sisareni kanssa lauteille johtavien portaiden alimmilla askelmilla. En koskaan ymmärtänyt, miksei me käyty saunassa Harrin tykönä. Olisihan se ollut paljon lähempänä ja minusta paljon Siltasaunaa hienompi. Harrin leikkihuoneeseen mentiin saunan ohi. Saunasta tuleva tuoksu oli paljon parempi kuin Siltasaunan. Kadehdin serkkuni saunaa ja junarataa. Talvipakkasella oli inhottavaa pukea paljon päälle saunan jälkeen ja kävellä kylmässä ilmassa kotiin.

Äitini kadehti serkkuni Harrin kaurapuuroa, jonka heidän apulainen keitti Harrille joka aamu. Äitini olisi halunnut myös meille aamupuuron, muttei ehtinyt tai jaksanut sitä aamulla keittää. Aamulla piti mm. lämmittää uunit ja letittää meidän tukat. Kaurahiutaleita piti silloin keittää huomattavasti nykyistä pidempään, noin 20 minuuttia. Aamuateriamme käsitti teetä, voileipää ja pullaviipaleen. Minä en kadehtinut Harrin kaurapuuroa, sainhan sitä usein aamiaiseksi, joksi kutsuimme kello 11 maissa syötävää ateriaa, enkä ihmeemmin pitänyt siitä. Vielä vähemmän pidin ruispuurosta, jota syötiin voisilmän kera. Iltapäivällä oli välipala ja kello 17 söimme päivällisen. Sen sijaan kadehdin Harrin vappuilmapalloja. Sisareni kanssa saimme vappuna yhteisen kaasuilmapallon. Riidellessämme kumman vuoro oli pitää kaasupalloa, se karkasi joskus yläilmoihin. Emme tietenkään saaneet uutta. Harri sai ainoana lapsena oman pallon ja jos hänen pallo karkasi, hän sai uuden. Yhtenä vappuna hän sai peräti kolme palloa. Kadehdin myös Harrin kellaria, jossa oli aina kori tai kaksi sekä sitruunasoodaa että vichyvettä. Meillä oli limsaa vain joskus harvoin, eikä silloinkaan koreittain. Vappunakin Poroholman ravintolassa joimme sisareni kanssa Pommac-pullon puoliksi. Leivos oli sentään molemmilla oma.

Kanaali Kun maailmani laajeni kotoa ja pihapiiristä ympäristöön Rauman Kanaali oli ensimmäisenä vastassa joka puolella. Kanaali teki 90 asteen käännöksen pihapiirimme kohdalla, joten se oli vastassa riippumatta siitä poistuinko pihalta Rantakadulle johtavasta puuleikkauksin koristetusta isoon porttiin kuuluvasta pienestä käyntiportista vai tehtaan ja ulkorakennuksen välisestä pienestä portista. Pikkuportin takana oli kapea tasanne, jossa luukut tehtaan lemuaviin likakaivoihin. Heti tasanteen takana virtasi kanaali. Tällä kohdin kanaalissa oli pieni pato ja putous. Kanaalin yli pääsi täällä pitkin tehtaan kärryrataa. Kärryrata johti varsinaisesta tehtaasta vähän pohjoiseen, Kotolan vierellä sijaitsevalle, tehtaan alueelle, jossa oli mm. varastoja ja puusepän verstas. Viihdyimme täällä puusepän verstaassa. Hypimme isoihin sahanpurukasoihin, jonka jälkeen vaatteemme olivat yltä päältä purussa. Puusepän verstaan takana oli koiratarha, jossa oli tehtaan yövahdin susikoiria.

53

Tarhan ohi kulkeminenkin oli pelottavaa, koirat haukkuivat ohikulkijoita ja hyppivät verkkoa vasten. Muutenkin pelkäsin koiria Ison valkean portin takana oli ensin jalkakäytävä, sitten Rantakatu mukulakivineen, seuraavaksi lehmusrivi, pieni kanaalia seuraava polku ja itse kanaali virtaamassa Rantakadun länsipuolta pitkin kohti merta, Kanaali oli milloin jäässä milloin ei, mutta aina mielenkiintoinen. Leikimme paljon Kanaalin varrella, syötimme siellä sorsia, uitimme herneenpalkoveneitä, puukeppejä ym.

54

Kanaali 1950 Ritva ja Tuula, taustalla Rantakatu 16 Portti Rantakadulle Ritva ja Tuula 1946

Kanaalin silta, Ritva ja Tuula taustalla Rukoushuone 1946

Rantakatu Tuula ja Tiina sekä Ritva ja Liisa 1948

Painia sisaren kanssa 1948

…, ……, Harri, Ritva ja Tuula 1950

55

Talvella Kanaalin jää veti tietenkin puoleensa. Meitä oli selkäsaunan uhalla kielletty menemästä heikoille jäille. Minä en selvinnyt ilman näitä selkäsaunoja. Tosin yhden sain aivan väärin perustein. Oli varhainen kevät, minulla oli päälläni vielä paksu villakankainen talvihaalari, joka oli juuri pesty ja silitetty. Olin saanut määräyksen pysyä pois Kanaalin lähistöltä, joten taas kastelisi ja likaisi haalariani. Lähdin Harrin ja hänen kavereittensa Jokisen Penan, Soilukarin Keijon ym. matkaan. Ylitimme Kanaalin tehtaan kärryrataa pitkin, kävelimme ohi Tallikedon kauas pois Kanaalista, vetiselle alueelle, jossa keväisin pojilla oli komeat jäälautat, joilla keppien avulla seilattiin. Jossain vaiheessa ylitimme vapaana virtaavan ns. "Valtaojan" ohutta lankkua pitkin. En meinannut uskaltaa tulla lautaa pitkin, mutta en voinut jäädä "Valtaojan" toiselle puolelle, koska en ollut varma osaisinko yksin kotiin. Kaikki pojat olivat jo ylittäneet Valtaojan, perään vaan, ei siinä muu auttanut. Kun tarpeeksi jännitin ylitystä, niin tietenkin molskahdin alas. En osannut vielä uida, mutta pojat huusivat: "Ui, ui, tee käsillä näin" Niinpä uin elämäni ensimmäisen metrit tai metrin, sillä tuskin oja kovin leveä kevättulvienkaan aikaan oli. Sitten reipasta marssia kohti kotia, minä likomärkänä varpaista päähän asti. Matkalla tuli sisareni vastaan, jolle pojat innoissaan huusivat: "Se ui, se ui." Sisareni ei kuitenkaan yhtynyt uintisaavutukseni juhlintaan, vaan kertoi, että äiti on etsinyt minua ja on vihainen, olen ollut liian kaukana ja liian kauan luvatta pois kotoa, ruoka-aikakin oli jo ohi. Kohta tuli äitikin vastaan, retuutti minut reipasta vauhtia vihaisena kohti kotia. Keittiön oven ulkopuolella hän riisui märät vaatteeni ja siinä pihalla sai selkäsaunan keittiön rappusten varpuluudalla ja haukkumiset. Ja minä olin sentään uinut ensimmäistä kertaa elämässäni, enkä ollut lähelläkään Kanaalia. Selkäsaunan jälkeen jouduin vielä juomaan äklöttävää lämmintä sipulimaitoa ja sänkyyn loppupäiväksi. Erään toisen kerran kylmän kylvyn ja kai selkäsaunankin aiheuttaja oli itse Kanaali, vaikkei tosin silloinkaan heikot jäät. Jäät olivat riittävän vahvat, mutta jäässä oli avanto. Sisareni hyppäsi avannon yli, ja minä perässä, en vain osannut arvioida hyppytaitojani, kun hyppäsin avannon leveimmältä kohdalta. Toinen jalkani molskahti avantoon. Sisareni veti minut ylös, niin vain toinen jalka kastui. Samoin huonon arviointikykyni syytä oli se kerta, jolloin katselin Kanaalin keväisiä jäälauttoja. Pojat eivät olleet ottaneet minua mukaan heidän Valtaojan lähellä olevalle jäälautalle kokemuksesta viisastuneina. Päätin ottaa Kanaalista oman jäälautan. Eipä lautta kannattanutkaan minua ja niin molskahdin taas kaulaa myöten veteen. Sisareni oli onneksi vieressä ja veti minut rannalle.

Kanaali on aiheuttanut minulle myös jälki-istunnon, tosin senkin sain väärin perustein. Opettajamme, Lahja Äijälä, oli kieltänyt meitä koulumatkoilla kulkemasta Kanaalin jään yli. Olin jo käynyt viemässä koululaukun kotiin, kun menin sen jälkeen jäälle leikkimään, en siis ollut enää suinkaan koulumatkalla. Tällöin hitaammin kotimatkaa tehneet luokkani pojat näkivät minut jäällä ja kantelivat seuraavana päivänä opettajalle ja opettaja määräsi minut jälki-istuntoon.

56

Eikä siihen aikaan alettu opettajalle selostamaan oliko kyseessä koulumatka vai ei, varsinkaan jos ei ollut aivan varma, oliko jäät niin vahvat, että minulla oli kotoakaan lupa mennä jäälle. Kun äiti ihmetteli myöhäistä kotiin tuloa, valehtelin menneeni suoraan koulusta Marja-Liisan luo. Tosin siitäkin tuli nuhteita, koska minun oli määrä aina ensin käydä konttorista hakemassa avain ja kotona syömässä pöydälle jätetty välipala ennen kuin lähden mihinkään. Oletin kuitenkin nämä nuhteet vähäisemmäksi kuin nuhtelut jälki-istunnosta. Jos kulki kanaalin vartta myötävirtaan Rantakatua pitkin, vasemmalla puolella, heti Vännikadun jälkeen oli pieni puistikko, jossa oli Rukoushuone. Rukoushuoneella kävin pyhäkoulua. Siellä sai vihkoon kiiltokuvia. Rukoushuoneen jälkeen oikealla oli Kanaalin yli johtava kivisilta, jota pitkin Valtakatu ylitti Kanaalin. Jos rohkeni mennä vielä Valtakadun yli, Rantakadun vasemmalla puolella oli kirjasto. Kirjasto oli mielenkiintoinen paikka. Siellä oli kirjojen lisäksi myös sarjakuvalehtiä, joita ei kotana ollut. Meille tuli Lasten Maailma- niminen lehti, joka oli saman henkinen kuin radion Markus-sedän lastentunnit. Kirjastossa oli myös kuvakirjoja enemmän kuin kotona. Äidin mielestä kirjaston kirjat olivat likaisia eikä halunnut niitä kotiin, niistä saattaa kuulemma saada tartunnan johonkin tautiin, esim. pelottavan keuhkotaudin. Vaikka äitini oli innokas lukija, ei hän myöhemminkään käyttänyt kirjastoa. Minä sen sijaan oppikouluaikana olin innokas kirjaston käyttäjä.

Kirjastossakin pyrin katselemaan vain puhtaalta näyttäviä kirjoja. Ennen kouluikää en tässä suunnassa juuri pidemmälle kulkenutkaan, myöhemmin sitten jatkoin Rantakatua Eteläkadulle asti. Täällä kun käännyttiin vasemmalle ja kuljettiin Eteläkadun toiseen päähän, oltiin mummolassa. Jos kääntyi jo Valtakadun kohdalla oikealle, pääsi veturitalleille, jonka ikkunoista näkyi suuria höyryvetureita. Täältä edelleen pääsi asemalle.

Erään joulun jälkeen matkustin kahdestaan vaarin kanssa katsomaan Piessan uutta vauvaa, Riittaa. He asuivat silloin Niinisalossa. Matkustimme junassa. Vaarilla oli vapaa liput ensimmäiseen luokkaan, minulle ostettiin toisen luokan lasten lippu vai oliko peräti kolmannen, silloin junissa oli vielä kolme luokkaa. Vaari ei halunnut matkustaa toisessa luokassa. Rauman ja Peipohjan välillä ei ollut ongelmia, koska siinä oli vaarin tuttu junailijana. Hän ei kiinnittänyt minun lippuuni huomiota. "Porin junassa menetellään niin", vaari selosti, "ollaan toisessa luokassa kunnes liput on tarkastettu ja sitten siirrytään ensimmäiseen luokkaan." "Entäs jo ne katsoo uudestaan meidän liput" kysyin. "Ei ne katso", vakuutti vaari. Kun olimme siirtyneet ensimmäiseen luokkaan, junailija kuitenkin kysyi: " Ettekö te äsken ollut tuolla toisessa luokassa". Sydämeni hypähti kurkkuun, mutta vaari vastasi tyynenä: "Oltiin me" ja näytti oman lippunsa. Junailija tyytyi tähän.

57

Oli pimeää, kun saavuimme Niinisaloon. Piessojen ikkunassa loisti valaistu tähti. Ai miten kaunis se minusta oli. En ollut ennen nähnyt sellaista.

Leikit ja leikkitoverit Tärkein leikkitovereistani oli luonnollisesti sisareni. Olimmehan melkein samanikäiset, joten leikimme ja tappelimme paljon yhdessä. Olimme yleensä yhdessä kaiket päivät, nukuimme vierekkäin hetekan puoliskoillamme. Tätimme Helmi ja Taimi sekä Harrin äiti, Maria puhuivat meistä usein yhtenä kokonaisuutena: tytöt. Ei yksilöinä Ritvana tai Tuulana, vaan tytöt tekivät sitä ja tytöt teki tätä. Olimme yleensä puettu samanlaisiin vaatteisiin. Lelumme olivat tyypillisiä pula-ajan leluja, itse tehtyjä nukkeja, joilla osalla oli osto pää tai naama, ja erilaisia puupalikoita, paperinukkeja sekä kirjoja. Leikimme paljon nukeilla, jotka olivat yleensä lastattu minun nukenvaunuihin, koska sisareni vaunut olivat pienemmät ja huonommat. Minun vaunuissa oli punainen kuomu, pyörissä metalliset akselit. Sisareni vaunut olivat pajusta tehdyt, puupyörät kiinnitetty naulalla puiseen akseliin. Mummumme kutsui nukenvaunujani nukkeinemme mustalaisen kuormaksi. Äidin sängyssä on kolme suurta suorakulmion muotoista tyynyä. Näitä siirtämällä sängyn etureunaan jää taakse mukava kolo leikkiä mm. kotia tai junaa. Nukeistani muistan Tiinan, Lotan ja Nikun sekä naurusuisen peikon. Lotta oli tätini vanha nukke, jolla oli taittuvat nivelet jaloissa ja käsissä. Suosikki nukkeni oli kuitenkin Tiina. Minulla oli myös iso puinen paloauto, josta olin hyvin ylpeä ja jonka myöhemmin lahjoitin serkulleni Vesalle. Kirjoista mieleeni on jäänyt Mestaritontun seikkailut, Jöröjukka ja Grimmin kauneimmat sadut sekä Max ja Morits ja Anni Swanin liikuttavat sadut, joita kuunnellessa tuli vedet silmiin. Sisareni opetti minulle laululeikin ”Kas kuusen latvassa oksien alla..” Laululeikkeihimme kuului myös ”Hämähämähäkki kiipes langalleen…” Meillä kummallakin oli myös nukke, jota ei lastattu nuken vaunuihin. Helmi oli tuonut meille Ranskan tuliaisiksi nuket, joilla oli oikeat hiukset ja hienot Bretagnen kansallispuvut. Minun nukkeni puku oli tumman punaista ja sisareni nuken puku oli mustaa samettia. Nämä nuket olivat piironkimme päällä, vauvavalokuviemme vieressä. Yhteiseksi joululahjaksi saimme kerran vieterikäyttöisen konttaavan nuken ja leikkikoiran. Koiran talutushihna oli kumiletku, jonka päässä oli kuminen motikka. Kun tätä paineli, koira haukkui ja kulki eteenpäin. Pelasimme koppapeliä. Ruutupaperista rajattiin alue. Vuorotellen vedettiin viiva pitkin ruutuviivaa. Se, joka veti viimeisen viivan ruudun ympärille, sai merkitä ruudun omakseen. Enemmän ruutuja vallannut voitti pelin.

Serkkuni Harri oli sisartani vain hieman vanhempi, joten hänen kanssaan leikimme myös paljon. Harrin lelut olivat hienommat ja monipuolisemmat kuin meidän. Hänellä iso leikkihuone, jonka lattian peitti pienoisrautatie junineen ja vaihteineen. Harrilla oli myös höyrykone, höyläpenkki ym.

58

Lisäksi heillä oli piano ja Harri kävi pianotunneilla. Me emme käyneet eikä meillä ollut pianoa. Harrin kaverit Jokisen Pena ja Soilukarin Keijo ym. kuuluivat myös meidän leikkikavereihin. Jokisen Pena pelasi myöhemmin jääkiekkoa Rauman Lukossa.

Kinnerit tulivat muotiin. Ei niitä Raumalla montaa ollut. Harrille tietenkin rakennettiin tehtaalla sellainen. Lauri teki malli piirustukset, ei mitään tavallista vaan luksus-malli, kahden istuttava, etu- ja takavaloineen ja kumirenkaineen. Kävimme tehtaan verstaan ikkunan takana katselemassa kinnerin edistymistä. Kinneri maalattiin vaalean siniseksi. Kahden istuttavasta mallista oli se ilo, että mekin pääsimme kyytiin. Saimme jopa kokeilla ohjaamista. Leikimme paljon myös Simellin Irjan ja Tuijan kanssa. Irja ja Tuija asuivat Kanaalin toisella puolella pienessä kaksikerroksisessa kerrostalossa. Irja oli sisareni ikäinen ja Tuija minua pari vuotta nuorempi. Tuija meni myöhemmin naimisiin uskonnon opettajamme Vikatmaan Kertun pojan, lupaavan kokoomuspoliitikon, Vikatmaan Juhan kanssa. Heillä oli kaksi lasta, kun erosivat ja Juha meni naimisiin Kuuskosken Eevan kanssa. Pian sen jälkeen Juha teki itsemurhan. Tuijakin avioitui uudelleen juutalaisen Orvomaan kanssa.

Samassa talossa asui myös Kaitilan perhe, jossa isä oli hammaslääkäri. Jonkin verran leikimme myös Kaitilan lasten kanssa Pekan, Jukan, Leenan ja Eevan, joista Leenasta tuli myöhemmin oppikoulussa myös luokkatoverini. Edelleen Tuijan ja Irjan talossa asui Vainion pojat, Eero ja Jukka, joita pelkäsin. Varsinkin pelkäsin Jukkaa, jolla oli kauniit, häijyt silmät. Kun menimme Irjan ja Tuijan luo yritimme mennä niin, etteivät Vainion pojat huomaa. Emme muka saaneet tulla heidän pihalle. Onneksi he asuivat eri rapussa kuin Simelit. Jonkin verran leikimme myös Kotolassa tai Pohjolassa asuvien tehtaan työläisten lasten kanssa kuten esim. Pajulan Ritun.

Meidän tienoon lapsilla oli myös omat salakielet. Pohjolan kieli ja Kotolan kieli. Pohjolan kieltä käyttivät lähinnä pojat, minä en oppinut sitä koskaan. Olin siis jo silloin huono kielissä. Kotolan kieli oli helppoa. Jopa minä opin sen. Sen huono puoli oli, että sikätä ykämmärsi jokäkäinen. Väkähän hukäänö sakäläkikäileksi. Mutta, jos sitä puhui oikein nopeasti, ei kieleen tuttumaton välttämättä ymmärtänyt sitä.

Joskus kävimme myös leikkimässä Liikkasen Leenan ja Anna-Maijan luona. Heillä oli iso omakotitalo, keltainen kivitalo. Myöhemmin he muuttivat Helsinkiin ja rakensivat talon Mikael Lybecin kadulle, presidentti Paasikiven talon viereen. Hyvin paljon vietin aikaani leikkimällä serkkuni Vesan kanssa, mummun tykönä. Melko pian Martin kuoleman jälkeen Vesan ja Marjan äiti, Eina, sairastui keuhkotautiin. Vesa muutti Mummolaan ja Marja kummitätinsä luokse Humppilaan. Eina kuoli keuhkotautiin vuonna 1952. Vesa jäi mummolaan ja Marja kummitätinsä luo.

59

Eina oli keuhkotautiparantolassa. Olimme sisareni kanssa mummun ja vaarin mukana, kun he kävivät Einan asunnossa. Äitimme oli asiasta kuultuaan vihainen, meidät olisi pitänyt jättää naapuriin. Äitimme pelkäsi, että asunnosta voisi saada tartunnan. Vesa oli minua nuorempi, mukauduin hänen leikkeihin, leikimme usein autokorjaamoa ja autoleikkejä. Sisareni ei osallistunut näihin autoleikkeihin. Kesäisin Mummolassa oli usein myös joku tai joitakin Piessan lapsista.. Kyläillessämme äidin kouluaikaisten ystävien luona leikimme luonnollisesti heidän lastensa kanssa. Yksi näitä oli Andersonin perhe. Heidän äiti oli kotona ja isä merikapteeni. Merikapteenien lapsilla oli aina jotain sellaista jännittävää, jota muilla ei ollut. Anderssonin lapsilla Meri-Maijalla, Iirolla ja Juhalla oli kilpikonnia. Myöhemmin olen Meri-Maijan kanssa samassa voimistelussa Rauman Naisvoimistelijoissa ja olemme lukiossa yhden vuoden samalla luokalla, ennen kuin siirryn Laitilaan

Myös Lehdon Ullan isä oli merikapteeni. Ullalla ei ollut kilpikonnia, mutta hänellä oli pieni ompelukone, joka toimi ihan oikealla tavalla. Lisäksi hänellä oli itkevä ja silmänsä sulkeva nukke, jonka rinnalla meidän mollamaijamme olivat hyvin vaatimattomia.

60

Mummolan pihalla Tuula, Mauri, Ritva ja Vesa. (Pikku poika Jokisen Juhanin, Mairen serkun, poika) 1953

Bännenkari Anja, Ritva, Harri, Juhani ja Tuula 1946

Mummolan pihalla Ritva, Vesa ja Tuula v. 1954

Kevätjuhliin menossa Oitti

Tuula ja Ritva 1951, Vänninkadulla

Kassatäti Sisko Julin, Tuula ja Ritva 1950

61

Kyläilimme myös Kiviluodon Sirkan ja Ettalan Tutun luona, mutta heillä ei ollut lapsia eikä aviomiestäkään. Tutulla oli kuitenkin upea punainen kiharainen tukka ja aina huulipunaa sekä kuuluva ääni, jota hän myös paljon käytti. Sitten meillä oli mielikuvitus leikkikaverit Veka ja Kake, joiden kanssa juttelimme kaiken näköistä hölynpölyä.

Hoimme myös toisinaan erilaisia hokemia. Kuten

"Jussi Pussi punnittiin, katajan oksalla kannettiin, yli kirkon aidan heitettiin, mustalla mullalla peitettiin." Jussi Pussista kuulin paljon myöhemmin Kalervolta savolaisen version: "Jussi Pussi puita nussi, pino syttyi palamaan, Jussi puikki pakoon"

tai "Apina ja korilla kävelivät torilla, kyselivät ämmiltä, onko leipä lämmintä", tai

”Kiss, kiss kippurahäntä huomenna mennään Lappeenrantaan. Mitä siellä tekemään? Kissan poikia pesemään.” ja vähän ehkä rasistinen hokema. Emme tosin silloin tienneet mitään rasismista,

"Mustalainen mulliturpa meinas minut tappaa, mutta minäpä olin vikkelä poika ja potkaisin sitä keskelle nappaa" tai vuoropuheluhokema, jota Gun-Majn kanssa myöhemmin hoimme silloin kun emme tienneet, mitä olisimme tehneet. "Pannaanks tupakaks" "Pannaan vaan" "Kumman pussist otetaan" "Kumman vaan" "Ei oo mulla" "Ei oo mulla" "Ollaanks ilman" "Ollaan vaan" ja aprillin päivänä

"Aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle."

62

Jossain vaiheessa Kake ja Veka unohtuivat. Heidän tilalleen tuli uudet mielikuvitus henkilöt. Leikimme Fazeria ja Hellasta. Minä olin Fazerin perheen tytär ja sisareni Hellaksen. Loimme itsellemme perheen jäseniä ja mielikuvia, minkälaista oli elämä karamellitehtaan johtajan tyttärenä. Karamelleja ja limpsaa leikissä sai reilusti. Myöhemmin Gun-Maj peri sisareni Hellaksen perheen, ja tarinat siirtyivät makeisista enemmän henkilöihin. Fazer ja Hellas olivat Suomen suurimmat ja tunnetuimmat makeistehtaat, jotka jokainen lapsi tiesi. Fazerin makeisia olivat mm. Fazerin sekalaiset, joissa suosikkini oli KIS KIS karamelli. Hellaksen makeisia oli mm. Figarol-pastillit ja Skottitoffeet.

Talvisiin harrastuksiimme kuului luistelu. Meillä molemmilla oli valkoiset kaunoluistimet. Olimme saaneet ne joululahjaksi Helmiltä. Raumalla kaunoluistimet eivät olleet vielä kovin tavallisia. Yleensä lapsilla oli hokkarit tai "nurmekset", monoihin kiinnitettävät terät. Saimme myös luisteluasut valkoisen villapuseron ja sinisen villahameen. Emme niitä kuitenkaan juuri luistellessa käyttäneet, muuten kyllä. Luistinradalta sai ostaa nekkuja. Myös mummumme teki meille joskus nekkuja. Ne olivat parempia kuin luistinradan nekut. Mummun nekut maistuivat mantelille ja kermalle. Nekkuja tehtiin vain talvella, nekkutötteröt laitettiin vatiin, jossa oli lunta. Sukset ja potkukelkat sekä mahakelkka kuuluivat talven ulkoleikkeihimme.

Puistoissa oli myös puisia jäädytettyjä liukumäkiä. Kerran olimme Vesa, Ritva ja minä tällaisessa liukumäessä. Ritva kysyi: "Näitkö miten hienosti Vesa hyppäsi mäkeen." En ollut nähnyt, joten pyysimme Vesaa uusimaan hypyn. Hypyn ja liukumisen jälkeen Vesalla oli tuskainen ilme ja sanoi: "Jalkaan koskee" Istutimme Vesan potkukelkkaan. Sovimme, että työnnämme häntä pitkin katuja sen ajan, että kipu helpottaa. Muuten meitä kaikkia syytetään turhasta riehumisesta. Aikamme työnnettyämme Vesa totesi, ettei kipu helpota yhtään. Niinpä palasimme Mummolaan, josta Vesa toimitettiin kiireesti lääkäriin. Jalasta oli luu poikki ja jalka joutui olemaan kipsissä, niin kauan, että talvi ehti mennä. Vesa suri, ettei pääse kuraleikkeihin. Hänen sänky nostettiin ikkunan lähelle niin, että hän edes näkee kuraa.

Kesällä tarvittiin toisenlaisia liikkumavälineitä. Mitään ketjuilla varustettuja lasten polkupyöriä ei ollut. Ensin oli kolmipyöräinen pieni pyörä, jossa polkimet etupyörässä kiinni. Sillä ajaminen oli hankalaa ja hidasta. Vähän nopeammin pääsi eteenpäin potkulaudoilla, vaikka mukulakivikaduilla nekin olivat hankalia. Vielä vähän myöhemmin harjoiteltiin pyörällä ajoa äidin isolla mustalla polkupyörällä. Harjoittelu oli vaikeaa, emmehän ylettyneet edes satulaan istumaan. Pyörällä ajamisen taito kuitenkin opittiin. Lopulta seisaaltaan ajaminen sujui ihan hyvin. Ongelma, kun pyöriä oli vain yksi ja sekin äidin. Jossain vaiheessa Ritva sai kuitenkin Taimin vanhan pyörän. Se oli onneksi vielä kooltaan tavallista pyörää pienempi, yletyimme jopa satulalta ajamaan.

63

Harrastimme myös keräily- ja vaihtotaloutta. Vaihtotavaraa olivat kiiltokuvat ja "plastikin" palat, joita säilytimme hakaneulassa. Hakaneulat otettiin mukaan kouluun, jossa saattoi välitunnilla tehdä hyviä vaihtokauppoja. Olen myöhemmin yrittänyt kysellä ikäisiltäni muissa kouluissa olleilta, keräsivätkö ja vaihtoivatko he keskenään plastikan eli muovin palasia. Kukaan ei muista keränneen. Olikohan se vain Tarvosaaren koululaisten harrastus?

Koulun pihalla leikittiin myös piiri- ym. leikkejä: "hansvili, vili, vili hanslailai, tottahan minäkin ystävän saan", polttopalloa, "Maalari maalas taloa, sinistä ja punasta, illan tullen hän sanoi: Nyt minä lähden tuosta portista ulos", "viimeistä paria uunista ulos" ja tietenkin pyöritimme myös hyppynarua ja hypättiin ruutua.

Kesä Kesällä äiti lastasi meidät polkupyörään. Minut nostettiin pyörän sarvissa olevaan lasten istuimeen. Sisareni tarakalle. Molemmissa sarvissa oli vielä kasseja, joissa vaatetta ja ruokaa. Sitten matkasimme läpi kaupungin kohti Poronholmaa. Pyörä tärisi mukulakivisillä kaduilla. Tällöin oli mukava avata suu ja sanoa: ”Äääääää… ”. Tällöin äänikin tärisi mukulakivitöyssyjen tahdittamana. Poroholman uimalan vieressä oli soutuveneemme. Tavarat ja lapset lastattiin sotuveneeseen. Soudettiin Kaurasen kärkeen. Kärjessä oli muusta saaresta erillinen osa. Täällä mummulla ja vaarillani oli kesähuvila, Bännenkari. Bännenkaria vastapäätä näkyi toisessa Petäjäksessä Laurin huvila, jonne Harrin, Lauri-setä ja Maria-täti kulkivat tehtaan autolla. Myöhemmin Lauri osti itselleen Packardin ja vielä myöhemmin Maria itselleen Volkkarin

Bännenkarissa oli pihanurmikkoa ja sileää rantakalliota. Kallioiden koloissa oli kirkkaan keltaista maksaruohoa ja ruohosipulin tuoksua. Ruohosipuli oli meistä hyvää, joten tuoksuimme usein itsekin ruohosipulille. Rannoilta löytyi sileitä, litteitä kiviä heittää "voileipiä". Martti jaksoi heittää suuriakin kiviä, jotka pomppivat monta, monta loikkausta tyynellä meren pinnalla. Meidän lasten pyöreät kivet sanoivat vain plops eli tuli lukko, kuten sanoimme. Saunapäivinä laitettiin saunan vesitiinut mereen turpoamaan. Tällöin saimme mennä sisään tiinuun ja seilailla sillä matalassa rantavedessä. Bännenkarin saunan löyly maistui suolaiselle ja se oli paljon leppeämpi kuin Siltasaunan löyly. Jos äidillämme ei ollut kesälomaa, hän lähti aamulla kaupunkiin töihin ja tuli sitten illalla takaisin Bännenkariin. Me jäimme saareen mummun ja vaarin kanssa, mahdollisesti siellä oli myös Mirjam tai Martti perheineen Kerran Mirkku hätisteli meidät lapset kiireellä sisälle, kun saaren yllä kierteli merikotka. Lintu oli meistä valtavan suuri. Oli meillä kerrottavaa, kun äiti tuli kaupungista. Ruokapöydästä ei saanut nousta ennen kuin lautanen oli tyhjä. Olin huono syömään, ruoka jäi jotenkin pyörimään suuhuni. Usein istuin lopuksi yksinäni pöydässä ja yritin tyhjentää lautastani katsellen ikkunasta kun muut jo leikkivät pihalla. Joskus jopa nukahdin ruokani ääreen.

64

Meillä lapsilla oli kesäisiä shortseja ja leikkipukuja. Mummun ranta-asuna oli alushame. Äidillä ja Mirkulla taisi kuitenkin jo Bännenkarin aikanakin olla hellemekkoa ja uimapukua. Vaarin huvila - asu oli paita pois ja housunlahkeet käärittynä polviin.

Kesällä olimme myös usein mummolassa, Eteläkadulla, varsinkin Bännenkarin myynnin jälkeen. Talon pihalla oli sireenimaja, omenapuita ja marjapensaita. Sireenimajan takaisessa omenapuussa kasvoi pieniä kirkkaan punaisia Paratiisiomenoita. Niitä käärittiin silkkipaperiin ja käytettiin joulukuusen koristeina. Loppukesällä poimittiin musta-, kelta – ja punaherukoita, joista valmistettiin mehuja ja hilloja. Mummulla oli myös karviaismarjapensaita. Joskus 50-luvulla Kalatorin Osuuskauppa osti punaisia viinimarjoja. Päätin Vesan kanssa ansaita hieman taskurahoja poimimalla niitä. Mummu avusti meitä poimimisessa. Taisi lopulta suurin osa olla mummun keräämiä. Rahat jaoimme kuitenkin Vesan kanssa. Ringeblummia eli kehäkukkia kasvoi myös mummun pihalla sekä särkynyttä sydäntä ja "nokan tahrijaa", jota kävimme haistelemassa. Sitten meitä nauratti, kun kaikilla oli keltainen nenänpää. Mummun olohuoneessa oli kukkatelineellä iso palmu. Päänsärkypulveri tuntui kuuluvan mummun ja hänen ikätovereidensa arkipäivään. Päänsärkypulverin annos oli pakattu paperitaitokseen. Pulveri oli paperilla, joka oli taitettu ensin pituussuunnassa kolminkertaiseksi ja sitten taas toisessa suunnassa kolmin kerroin, taitokset aikaisempien taitosten kanssa sisäkkäin.

Kun äidillä oli kesäloma, matkustimme bussilla Eurajoelle, mummu ja vaari olivat joskus mukanamme. Eurajoen kansanopisto toimi kesäisin täysihoitolana. Tie sinne oli pölyinen ja mutkainen, linja-auto haisi bensiinille ja pölylle. Ei oltu yleensä pitkääkään matkaa kuljettu, kun linja-autossa haisi myös oksennus. Matkapahainvointi ei ollut mitenkään harvinaista. Sisareni kärsi siitä joka kerta. Kerran hänen oksennus tuli niin äkkiä ja voimalla, ettei se osunut oksennuspaperipusseihin. Tällöin äitini ja sisareni jäivät linja-autosta pois, peseytyivät tien vieressä virtaavassa Eurajoessa ja kävelivät lopun matkaa. Minä jatkoin matkaa mummun ja vaarin kanssa. Kansanopistolle johti maantieltä pitkä koivukuja. Kansanopistolla tutustuin ihanaan jälkiruokaan, pappilan hätävaraa. Sekalaisia pikkuleipien palasia ja marjoja sekoitettiin kermavaahtoon. Useampana kesänä meidän kanssa saman aikaan Eurajoella olivat Tenhovaaran sisarukset, jotka olivat meidän ikäisiä. Heillä oli myös parivuotias pikku sisko, joka joskus rajoitti leikkejämme.

Osallistuimme sisareni kanssa kerran seurakunnan kesäleiriin. Siellä erään merikapteenin lapsi kertoi ihmeellisestä laitteesta, jonka hänen isänsä oli nähnyt Amerikassa. Tyttö uskoi isänsä tuovan heille sellaisen seuraavalta matkaltaan. Radion, jossa äänen lisäksi oli elävää kuvaa. En ymmärtänyt asiaa ensinkään, mietin meidän radiota, missä siinä oikein voi olla kuva. Siinä pyöreässä vihreässä valossako, josta näkyi onko radio päällä vai ei?

65

Leirillä oli myös vierailupäivä, jolloin äiti tuli käymään ja toi meille lakritsipala-paketin kummallekin ja muuta hyvää. Lähdimme kuitenkin vierailupäivän päätteeksi kotiin, vaikka leiriä olisi vielä ollut pari päivää jäljellä. Yhtenä kesänä perheeni matkusti "kassatädin" kanssa täysihoitolaan Oittiin. Matkalla kävimme Tampereella ja Lahdessa. Oitissa saimme sisareni kanssa vesilämpömittarin hajalle, äiti käveli täysihoitolasta kylälle ostamaan uutta mittaria ja oli sitä mieltä, ettei meidän pitäisi panna sormiamme joka paikkaan. Sisareni oli innokas uimaan, oli pitkään vedessä. Jolloin eräs loman viettäjistä totesi lapselleen, jota komensi järvestä ylös: ”Ihminen ei ole mikään kala”

Eräänä kesänä olimme täysihoitolassa Kangasalla. Siellä kesälomalaiset pelasivat, aikuiset ja lapset yhdessä, krokettia, peliä "viimeinen pari uunista ulos" ja erilaisia sisäseuraleikkejä mm. "näin piirretään kuu"

Kansakoulua käydessämme äitimme ajatteli, että meidän on aika oppia hieman ruotsia. Niinpä kesälomamatkamme suuntautui Ahvenanmaalle Eckeröön. Matkustimme ensin bussilla Turkuun. Ritva tietenkin taas oksensi linja-autossa, vaikkei Turun tie ollut niin mutkainen kuin Porin tie Eurajoelle. Matkakustannusten säästämiseksi äitimme ei ollut varannut meille hyttiä laivasta, joten vietimme yön torkkuen kahvilan ja aulojen penkeillä kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen. Toinenkin tapaus äitini nuukailusta matkakustannuksissa on jäänyt mieleeni. Olin käynyt Turussa korvalääkärillä. Kotiinpäin tullessa linja-auto oli aivan täynnä. Meillä ei ollut paikkalippuja, joten jouduin istumaan koko matkan äitini sylissä. Etupenkillä istui äitinsä kanssa ikäiseni tyttö. Heillä oli paikkaliput molemmille. Tyttö (Tuleva ystävättäreni Gun-Maj) söi lisäksi herkullisen näköistä omenaa. Minulla ei ollut edes omenaa, voileivät vaan.

Sitten vielä bussimatka Maarianhaminasta Eckeröön. Onneksi olimme huonosti nukutun yön jälkeen sen verran väsyneitä, että sisareni nukkui koko bussimatkan eikä tällä kertaa oksentanut. Ruotsin opiskelustani ei tullut mitään, sillä samassa täysihoitolassa oli minua vuotta nuorempi Tuula Varkaudesta, jonka kanssa olin kaiket päivät. Varkauden Tuulan äiti ei pitänyt oikein siitä, sillä hänkin oli tuonut lapsensa tänne ruotsia oppimaan. Tuulalla ja minulla oli kuitenkin ihan mukava loma.

Koulu (Tarvonsaaren koulu) Alakansakoulussa opettajanani oli Lahja Äijälä. Oikea vanhan kansan opettaja, nutturapäinen, tiukkailmeinen, eikä todellakaan mikään nuori. Luokallamme oli hänen kaksi lastenlastaan Teemu ja Kaija. Kaija oli meitä muita vuoden nuorempi. Hän oli kuitenkin Teemua pidempi. Minä olin ensimmäisellä luokalla Teemun pari. Olin loppuvuodesta syntynyt ja muutenkin ikäisekseni vähän lapsellinen, joten minulle tuotti jonkin näköisiä vaikeuksia muistaa istua hiljaa tunneilla.

66

Levottomasta käytöksestä tunneilla joutui seisomaan oman paikkansa viereen tai vielä nolompaa joutui seisomaan luokan perälle tai peräti nurkkaan. Häpeällisintä oli jos poistettiin luokasta käytävään häpeämään. Pyörissäni paikallani opettaja sanoi minulle: "Aika kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä" Sanonta sopi minusta minuun erittäin huonosti. Pääni saattoi kyllä kääntyillä sinne tänne, mutta en arvellut. Olin pikemmin hätähousu, joka ensin tekee ja sitten vasta miettii, eikä aina silloinkaan. Ahkeruuden ja huolellisuuden numero minulla oli yleensä 8, joka silloisen käytännön mukaan oli aika huono numero, sillä yleensä huolellisuudessa oli kiitettävä numero. Varsinaisissa oppiaineissa kiitettäviä kuitenkin käytettiin siihen aikaan ala-koulussa hyvin vähän. Eniten ongelmia minulle tuotti laulu ja kaunokirjoitus, joissa molemmissa minulla oli 5. Ikävintä minusta oli ala-kansakoulussa opetella virsien sanoja. Miksi ihmeessä minun piti opetella niitä ulkoa, kun en osannut laulaakaan. Virsiläksyn muistinkin yleensä vasta aamulla vähän ennen kouluun lähtöä. Itkukurkussa yritin sitten opiskella virttä ulkoa, samalla kun äiti letitti tukkaani ja motkotti, että läksyt pitäisi lukea edellisenä päivänä. Aamulla ensimmäiseksi opettajamme kiersi luokan ja tarkasti, että kaikilla oli kädet puhtaat ja että jokaisella oli puhdas nenäliina. Tarkastuskierroksen ajaksi puhdas nenäliina tuli laskostaa pulpetille mustepullon kolon viereen ja kädet panna pulpetin kannelle ja kääntää kämmenet ympäri, kun opettaja tuli kohdalle. Minulta unohtui nenäliina usein. Onneksi parillani Teemulla oli yleensä kaksi nenäliinaa. Hän lainasi minulle toisen tarkastuksen ajaksi. Erään tapauksen jälkeen emmin kuitenkin käyttää Teemun nenäliinaa. Sinä päivänä Teemulla oli vain yksi nenäliina. Kaija viitasi ennen tarkastuskierrosta ja pyysi saada hakea nenäliinan käytävästä takintaskusta. Ajattelin toiverikkaana, ehkä minullakin on takin taskussa nenäliina. Niin menin käytävään Kaijan kanssa. Minun taskustani ei tietenkään löytynyt. Kaijan löytyi, mutta Kaija sanoi: "En voi käyttää tätä". Ihmettelin miksei, nenäliinahan oli ihan puhdas. Kaija selosti liinan olevan Teemun ja heidän mummu, siis opettajamme, on tehnyt heidän kaikki nenäliinat ja tuntee, mikä on Teemun liina, mikä hänen. "Ai, jaa." Piruttaanko, se Teemu oli lainannut nenäliinojaan minulle vai eikö se hoksannut, että opettajamme tuntee ne. No, sama se. Opettajamme ei ollut koskaan mitenkään ilmaissut, että olisi tunnistanut nenäliinani Teemun nenäliinaksi.

Teemu saattoi minut pari kertaa vaikeuksiin. Kerran hän keskellä tuntia, halasi minua ja pussasi poskelle. Kaikki pilkkasivat siitä minua välitunnilla. En ymmärtänyt miksi minua, Teemuahan niiden olisi pitänyt pilkata. Toinen kerta liittyi pulpettiini. Koulua käytiin siihen aikaan kahdessa vuorossa. Minä olin aamuvuorossa. Minun kouluni oli juuri loppunut. Teemu tulee luokseni iltavuorossa olevan Maijalan Riston kanssa. Teemu sanoo Ristolle: "Tuo on se, joka istuu sun pulpetissa." Sitten Risto uhkaa antaa minulle selkäsaunan, jos vielä sotken hänen pulpettia liidun muruilla. En tiennyt, oliko meillä todella Riston kanssa sama pulpetti, mutta olin varma syyttömyydestäni. Enhän olisi edes uskaltanut tuoda taululiitua pulpettiin. Kellon soitto onneksi kutsui Riston jonoon ja hän joutuu jättämään uhittelunsa siihen. Kouluun piti pukeutua siististi. Meillä tytöillä oli aina mekko, jonka päällä useimmilla oli esiliina. Essu oli tarpeen jo nenäliinan takia, sillä siinä oli tasku, jota mekoissa ei yleensä ollut. Lettien päässä oli rusettinauhat tai yksi rusettinauha päänpäällä, jos ei ollut lettejä.

67

Sukat oli ongelmani. Rikkinäiset sukat ja talvella paksut, jäykät, karvastelevat harmaat villasukat, että minä inhosin niitä. Rikkinäisillä ei saanut mennä kouluun. Minulla sukat oli polvista usein hajalla. Äiti oli aina vihainen rikkinäisistä sukista, ilmeisesti hän ei pitänyt parsimisesta tai oli muutenkin työllä kuormitettu. Niinpä täytyi aina miettiä, kertoako, että sukat ovat taas rikki vai yrittää selvitä kouluun, niin ettei äiti huomaa rikkinäisiä sukkiani. Usein päädyin jälkimmäiseen, vaikka tilanne itse asiassa paheni. Ei reikä itsestään korjaantunut, päinvastoin suureni päivän mittaa ja opettajakin saattoi torua, jos tuli kouluun rikkinäisillä sukilla. Alushousujen ja aluspaidan päälle puettiin liivit, joissa oleviin nappeihin kiinnitettiin sukkanauha. Sukissa oleviin nappeihin kiinnitettiin sitten sukkanauhan toinen pää. Talvella oli vielä villahousut. Harmaat ”pässin pökkimät” villasukat kutistuivat pesussa ja jalat tietenkin kasvoivat pituutta. Niinpä toisinaan villahousulahkeen ja sukan väliin jäi toisinaan paljasta ihoa, mikä pakkasella tunti ikävältä ja kylmältä. Tiesin kyllä, että valehteleminen oli rumaa, mutta siihen oli silloin tällöin pakko turvautua. Milloin selvitäkseen rangaistuksesta, milloin, ettei vaikuta tyhmältä. En muista, miten sain kerran käsityksen, että muuan luokkatoverini olisi kutsunut minut syntymäpäivilleen suoraan koulusta seuraavana päivänä. Äiti kävi hankkimassa jotain karamellia lahjaksi. Koulun loputtua minulle sitten valkeni, ettei mitään synttäreitä ole tai ettei ainakaan minua ole kutsuttu. En kehtaa sanoa kenellekään, että olin käsittänyt väärin. Niinpä lähdin erään toisen luokkatoverini luo ja vietin siellä sopivan syntymäpäivillä oloajan. Kotimatkalla söi sitten itse lahjanamut. Pikkaisen oli sitten hankalaa kotona vastata kysymyksiin, mitä synttäreillä leikittiin, mitä tarjottiin jne.

Siirryttyäni yläkansakouluun eli kolmannelle luokalle opettajani vaihtui. Uusi opettajani, Ellen Mattila, oli vähän Äijälää nuorempi, mutta aivan yhtä vanhanaikainen ja tiukka. Alkuun tuntui mukavalta saada vähän nuorempi opettaja. Ajan kanssa pidin hänestä vielä vähemmän kuin Äijälästä. Hänellä oli lellikkejä, joihin minä en kuulunut. Edelleen minulla oli vaikeuksia muistaa istua koko tunti hiljaa ja niinpä jouduin toisinaan käytävään häpeämään. Nyt oli vain se huono puoli, että luokkamme oli nyt toisessa kerroksessa eli samassa, jossa oli sisareni luokka. Pelkäsin aina, että jos hän jostain syystä tulee luokasta ulos käytävään ja näkee minut. Silloin hän kantelisi kotona ja saisin kotona vielä uudet torumiset. Niinpä aina kun käytävässä ovi kävi, piilouduin naulakossa olevien takkien sekaan. Piti vain huolehtia, ettei tätä tehnyt silloin kun oman luokan ovi aukeni. Käytävään joutuneen kun piti seistä suorana heti oven takana. Aamulla kaikki luokat kokoontuvat koulun juhlasaliin aamurukoukseen. Sisareni luokka seisoo minun luokkani takana. Sisareni valittaa minulle, että hän saa hävetä rukouksissa, kun joutuu katsomaan huonosti kammattua tukkaani. Ihan tähän vuorotteluvapaavuoteeni asti sisarellani on silloin tällöin ollut tarve huomautella tukastani.

Luokan juhlassa meillä oli näytelmä Myrsky ja Päivänpaiste. Näytelmässä oli kolme roolia Myrsky, Päivänpaiste ja vanha köyhä mummu. Olisin halunnut Päivänpaisteen roolin, sain Myrskyn roolin. Myrskyn rooliakaan en saanut näyttelijätaitojeni perusteella vaan kuuluvan ääneni perusteella.

68

Ulkoluku oli minulle edelleen vastenmielistä. Nyt ei opiskeltu virsiä vaan kertotaulua. Vaikka laskento oli minusta helppoa ja hauskaa, kertotaulun opettelu oli kamalaa. Vaikeuteni kertotaulun oppimisessa tiedettiin myös tehtaan konttorissa. Koulusta tultuani hain aina avaimemme äidiltä, konttorista. Kulkiessani konttorin suuren huoneen läpi äitini työhuoneeseen, konttorin väki aina tenttasi minulta kertotaulua. He tekivät sen jotenkin hauskasti. Minusta se oli ihan kivaa, kun he kyselivät. Ei sellaista tuskastuttavaa, kun opettaja tiukkana tenttaa ja saa pelätä, eikö vieläkään saa luokan perällä olevaan listaan merkitä kyseisen luvun kertotaulun hallituksi. Kun hallitsi kaikki kertotaulut, sai vetää listasta nimen yli. Minulta meni kauan, ennen kuin sain vetää nimeni yli. Aamuna, jolloin saimme tiedon isoisämme kuolemasta, sisareni sanoi minulle: "Sinä et sitten sano kenellekään, että isoisä on kuollut. Minä kerron meidän opettajalle. Mutta se on eri asia, kun meidän opettaja tietää isoisän. Mutta sinä et kerro teidän opettajalle etkä muillekaan. Muista se." Lupasin etten kerro. Tehtaan lipputanko näkyi kuitenkin luokkamme ikkunaan. Ja opettaja kysyi minulta, miksi tehtaalla on suruliputus. Mietin hetken valehtelenko ja sanon, etten tiedä. Opettajan auktoriteetti oli kuitenkin isosiskon auktoriteettia suurempi, joten kerroin isoisäni kuolemasta. Kevät- ja joulujuhliin hankittiin yleensä uusi mekko. Usein Helmi osti ne meille Helsingistä, joskus teetettiin Raumalla ompelijalla. Juhlakiharat saatiin aikaan siten, että äiti palmikoi illalla kostean tukan usealle pienelle letille. Nukkuminen lettien kanssa oli hieman epämukavaa, mutta mitä ei nainen kärsisi ulkonäön tähden, äiti sanoi, Vaikka ei hän itse ole koskaan ollut kovin tarkka ulkonäkönsä suhteen. Aamulla letit avattiin ja tukka oli kiharalle.

Mummola Mummolaan pääsi, kun käveli ensin Rantakatua pitkin etelään ja sitten käännyttiin vasemmalle Eteläkadulle, jota matkattiin melkein toiseen päähän asti. Mummolla ja vaarilla oli siellä talo, valkoinen puutalo ja piha puutarhoineen. Tietenkin oli myös ulkorakennus, jossa oli varastotilaa ja huusi, jonka alla ruuma Itse huusiin eli pikkulaan mentiin portaita ylös. Pikkulan tuotosten lisäksi ruumaan viedään talosta likasangot. Ruuman kävi silloin tällöin ns. sontakuski tyhjentämässä. Hänellä oli hevosen vetämät vaunut, joihin kepinpäässä olevan sangon avulla ruuman sisältö siirrettiin. Varhaisessa lapsuudessani mummolassa ei ollut viemäriä eikä vesijohtoa, jotka jossain vaiheessa sitten sinne rakennettiin. Mummu ja vaari asuivat vain puolikasta talostaan, toinen puoli oli vuokrattu. Ensin sisälle mentäessä oli kuisti, josta meni portaat vintille ja ovi eteiseen. Kun talo liittyi kunnalliseen vesijohto-. ja viemäriverkkoon, eteiseen tuli vesivessa. Edelleenkään asunnossa ei ollut kylpyhuonetta eikä suihkua. Eteisestä pääsi sekä keittiöön ja toiseen huoneeseen. Tästä huoneesta ja keittiöstä pääsi toiseen huoneeseen. Siinä vaiheessa, kun Vesa asui jo mummun ja vaarin luona, vaari ja Vesa nukkuivat tässä huoneessa. Mummu nukkui keittiössä. Huoneessa, johon pääsi eteisestä, oli toisinaan viikolla vuokralainen. Viikon vaihteessa ja juhlapyhinä sekä osin kesäisin se oli kuitenkin mummun ja vaarin käytössä. Tässä huoneessa

69

minäkin nukuin silloin, kun jäin mummolaan yökylään. Huoneessa oli seinäkello, joka löi aina tasatunnein. Vuoteen lisäksi huoneessa oli ruokapöytä tai ehkä pikemminkin kahvipöytä, sillä itse ruoka syötiin aina keittiössä. Lisäksi huoneessa oli kirjoituspöytä, kaksi korituolia ja lipasto sekä iso palmu. Tietenkin myös oli pönttöuuni, jolla huonetta lämmitettiin. Myös toisessa huoneessa oli uuni. Toisessa huoneessa ja keittiössä oli keinutuolit. Keittiössä oli hella, jolla sekä lämmitettiin keittiötä että valmistettiin ruokaa. Keittiön pöydässä oli molemmin puolin levyt, joilla pöytää voitiin suurentaa ruokailun ajaksi. Pihan puutarhan marjapensaat olenkin jo maininnut. Pihalla oli myös sireenimaja, jossa pöytä ja penkit.

70

ELOKUU En ole vielä saanut tilamaani kannettavaa tietokonetta, ehkä saan sen ensi viikolla. Niinpä matkan ja mökin tapahtumat kirjoitin jälkikäteen. Nyt olemme kaupungissa. Voin siis kohta kirjoittaa vuorotteluvapaan tapahtumat "suorana lähetyksenä".

Tänään toteutan osittain yhden vuorotteluvapaan projekteista, uusien meikkien ostamisen. Vanhoista meikeistäni osa on varmaan 10 - 20 vuotta vanhoja, uudemmissakin ovat hylsyt rikkoutuneet. Eli kaikki vanha pois ja uudet tilalle. Koska epäilen tietojani meikkauksen tämän hetkisistä tuotteista, tilaan läheiseltä kosmetologilta meikkausajan opastuksen kera. Epäilyt huonosta meikkitietoudestani esittivät myös sekä Gun-Maj että Paltemaan Sinikka, joille olin kertonut vuorotteluvapaan suunnitelmistani. Kumpikin suositteli aloitusta kosmetologilta. Minkä teenkin. Meikistä tulee ihan sievä. Samalla ostan kosmetologilta meikkejä: Puhdistusvoiteen, puuterin, poskipunan, poskipunasutin, huulipunan, rajauskynän, luomivärin, ripsimaskaran ja kynsilakan. Vielä tarvinnee ostaa ainakin kasvovesi, päivävoide, silmänympärysvoide (ja / tai silmänympäryspeitepuikko) ehkä luomitussi ja huulipunasivellin. On se kiva katsoa itseään peilistä vähän paremman näköisenä kuin tavallisesti. Kalervo kertoo seuraavana päivänä Käpylän yläasteen rehtorille Kopsan Sirpalle, joka muutama vuosi sitten oli koulussamme kotitalousopettajana, uudesta ilmeestäni. Sirpa toteaa: "Minä olen tykännyt Tuulasta juuri siksi, että se on vähän niin kuin minä, eikä turhia meikkaile." Kuinkahan moni on tykännyt minusta siksi, etten meikkaa?

Painoni on kolmen "kaupungissaolopäivän" aikana pudonnut 1,5 kg.

Seuraava viikko. Nyt on kampaajan vuoro. Järjestän kampaajan ja Katin kanssa sovitun terassilounaan samaksi päiväksi. Haluan uuden värin tukkaani. Olin ajatellut hieman rohkeampaa muutosta. Kun kampaajani Jari kysyy uutta väriä, niin sanon: "Ei sinistä, vihreää eikä oranssia" Nämä värit ovat viime vuosina olleet kapinallisten nuorten suosiossa. Jari ehdottaa: "Eikä tummaa, jotain kultaa" Hakee värikartan ja näyttää: "Ei tuota tummempaa" Siihen se rohkea väri unohtui, ei siis kuparin punaista, vaan tumman kullan keltainen. No väri on kuitenkin ihan kiva. Sitten kotiin meikkaamaan. Heleän, pitkän, uudehkon kesämekon kera lounaalle Mestaritalliin. Etsiskelen Katia ruokapuolen terassilta. Ei näy, vaikka auto on parkkipaikalla. Aikani siinä pyöriskelen ja tähyilen ympärilleni. Lopulta Kati huutelee rantaterassilta. Sanoo katselleen minua jo kotvan, muttei tunnistanut heti. Kysyy, oliko meikkaus yksi vuorotteluvapaa projekteistasi.

71

Etukäteen en koulussa suunnitelmistani kertonut, paitsi Sinikalle. Sinikka kerran alkoi miettiä, mitä hän tekisi vuorotteluvapaalla. Yllättäen niissä oli monta samaa kuin mitä minäkin olin aikonut tehdä. Joten tulin Sinikalle kertoneeksi omat suunnitelmani. Kati kyselee, aionko minäkin nyt luopua farkkujen käytöstä. Johon sanon: "Olen välillä tyylikäs, välillä boheemi. Boheemikautena käytän edelleen farkkuja, siirryn ehkä peräti risaisiin farkkuihin" Olemme Katin kanssa kumpikin viihtyneet koulussakin hyvin farkuissa. Viime talvena Hukan Timo, joka on liikemaailmassa ja tottunut tyylikkäisiin sihteereihin, oli sanonut Katille: "Eikö sinun iässä pitäisi jo luopua farkuista" Johon Kati: "Tuulakin käyttää ja se on mua vanhempi" Kati siirtyi kuitenkin miehensä toivomuksesta suoriin housuihin, minä käytin edelleen useimmiten farkkuja ja irvistelin Katille sen suorista housuista. Kati kertoo Soililta tulleesta kirjeestä, jossa on tulevat lukujärjestykset ja suunnittelupäivien ohjelma. Yllättäen sunnuntaikin on tullut varsinaiseksi suunnittelupäiväksi, vaikka keväällä sovittiin, että sunnuntai on vapaaehtoinen yhdessäolon päivä, kuten viime syksynä. Minä en saanut kutsua, olen oikeastaan hieman loukkaantunut, vaikken ollut ajatellut mennäkään. Savon Päivikin oli vuosi sitten Kuntokalliossa sunnuntaina, kun hän jäi vuorotteluvapaalle. Miksihän minua kutsuttu? Viime vuonna sunnuntai tosin oli vapaa muotoinen, tikanheittoa, petankkia, saunomista ym. ehkä tänä vuonna sunnuntaikin on asiaa, koska on pakollinen.

Meikkauksen ja uuden kampauksen vaikutuksen huomaan myös loppuviikolla tietokonegrafiikkakursseilla. Muokkaan heinäkuussa Havuloiden mökillä otettuja valokuvia. Yhdessä kuvassa on Havulan Topi ja MaijaLeena. Eräs kurssilainen kysyy: "Ovatko nuo sinun vanhempiasi." Haa, eihän Maija-Leena ole kuin yhdeksän vuotta minua vanhempi. Vuosaaressa näen tietotekniikan peruskursseilla olevan Juvan Airin. Hänkin ihmettelee sunnuntain muuttumista pakolliseksi suunnittelupäiväksi.

Maanantai elokuun 11. pv. Kesäloma loppuu ja tänään alkaa virallisesti vuorotteluvapaani. Päätän juhlistaa tätä virallista alkua ostamalla iloisen keltaisen MARIMEKON lippiksen ja T-paidan. Lähden kaupungille ihan kevyessä meikissä vaan. Siinä talomme oven edessä naapurimme Maija-Liisa Parma juttelee 5.- kerroksen rouvan kanssa. Tervehdin, Parma sanoo minulle: "Ollanpa sitä nyt niin freesejä" Ei hän ole koskaan ennen, koko 25 - vuoden naapuruuden aikana, ulkoista olemustani kommentoinut. Taitaa tehdä hyvää tämä vuorotteluvapaa.

Kalervo kysyy: "Restauroitko vai konservoitko itseäsi". Oli vieraillut ammattioppilaitoksessa, jossa sanottiin, että he tekevät selvän ero konservoinnin ja restauroinnin välillä.

72

Lähetän Yliopistolle anomuksen saada opiskella ohjelmoinnin perusteita Java-kieltä käyttäen. Vähän hassua tietenkin, kun olen ko. opintoviikot (4 ov.) jo suorittanut Pascalilla, mutta kun en ole löytänyt muita Javakursseja, paitsi yhden työttömille tai työttömyysuhan alaisille tarkoitetun. Jos Yliopisto ei anna minulle opiskeluoikeutta, kävisinköhän työttömyysuhan alla olevasta, tuskin.

Toisena vuorotteluvapaan päivänä saan vihdoin postissa Kluuvin työvoimatoimiston työvoimapoliittisen lausunnon, ettei ole estettä vuorottelukorvauksen maksamiselle 11.8.1997 - 31.07.1998. Sitten tarvitaan tietenkin vielä työttömyyskassan päätös korvauksen maksamisesta. Mutta se tulee kai vasta, kun ensimmäinen korvaus maksetaan eli noin kuukauden kuluttua.

Toisena koulupäivänä, jolloin oppilaatkin ovat jo koulussa, selostan aamulla Kalervolle, paljonko eilen kirjoitin, piirsin ja pyöräilin. Kalervo kysyy: "Koskahan alat kaivata ihmiskontakteja?" Mietin, tulenkohan kaipaamaan niitä. Olen tänään tai perjantaina ajatellut käydä koululla. Ehkä menen jo tänään, vielä kun on niin lämmintä, että voin mennä Marimekon T-paidassa ja lippiksessä. Menen jo tänään, kaipaanko jo enemmän ihmiskontakteja vai vain vaihtelua. on ihan kiva käydä katsomassa kollegoja. Meikkaan, puen aurinkoiset Mari - asusteet, lippa taakse, kuten nuoriso käyttää ja iloinen ilme. Ensin tapaan Riston, kouluisännän, ala-aulassa. "Hei Risto, mitä kuuluu". Risto katsahtaa hämmästyneenä: "Hei, ai sinä täällä", ja vähän synkkänä, "KIIRETTÄ" "Kiirettä, mitä se on" "Sinä senkin.., menetkös siitä, perkele vinoilemasta" Väläytän leveän iloisen hymyn ja lähden kohti opettajainhuonetta. Ensin törmään Kuroseen lippuineen ja lappuineen, tietenkin. Hän kommentoi raikkaan ja aurinkoisen asuni sekä meikkaukseni. Seuraavaksi Jari, katsoo, muttei sano mitään. Kysyn: ”Mitä lapsenlapsi?” Vinoilu Jarille keväästä. Kati ja minä olimme Jarin, Juhan ja toisen Jarin kanssa jäljellä terassilla eläkeläisjuhlien jälkeen. Pari serenadin laulajaa tuli laulamaan Katille ja minulle. Poikien ei auttanut, kuin maksaa. Jari mutisi vaivautuneena: "Isoäitien kanssa tässä olleen". Teoriassakin mahdotonta, Jari on suunnilleen Topin ikiä. No, sitten jutellaan työasioita. Jari on tyhjentänyt studion koneista puolivahingossa kaiken edellisenä iltana. Katilla on tietysti heti aamulla tietotekniikantunti. Lähdemme käymään at-luokassa. Jari yrittää: "Sulla näyttää olevan aikaa, nuo kaapit pitäisi siivota." Ei mennyt läpi. Menen takaisin alas ennen kuin välitunti loppuu, että näen muitakin. "Olet tahallasi mahdollisimman vähän opettajan näköinen", toteaa joku. Jari: "Joo, minunkin teki mieli sanoa jotain. Mutten viitsinyt" "Näytät ihan lomalaiselta" jne. kommentoivat kollegat. Sinikka toteaa "Täytyy lähteä tunnille, ei sua kestä katsoa".

73

Soili kiittää kortista eli Prahan kortti on löytänyt tiensä perille. Juttelen vielä tovin Matin ja Kaarinan kanssa eteisen sohvalla. Totean rennossa asennossa: "Ei terve ruumis työtä kaipaa" Jolloin Matti: "Ihan kiva kun kävit, mutta älä käy joka päivä." Väisäsen Kaarina lupaa muistaa minuakin, kun hankkii lippuja oopperaan ja teatteriin.

Topi tuo vihdoinkin uuden tietokoneeni, Fujitsu, Lifebook. Keskusmuistia 16 MB, kovalevy 2 GB, CD-rom 20x. Ehti tuoda juuri ennen kuin lähti Marjan kanssa 3 viikon Euroopan matkalle. Matkansa he aloittavat Milanosta. Topi tyhjentää heidän jääkaappinsa meille. Jos minä olen menossa kolmen viikon matkalle, minulta ei kyllä jää niin paljon juustoja, leikkeleitä ym. Ja heidän pitäisi olla logistiikan ammattilaisia. Ehkä Topi tykkää, kun jääkaapissa on tavaraa. Minulla on tapana ostaa aina vain päivän tarve kerrallaan tai kahden. Jouluna ym. pyhinä tietenkin sitten eri asia. Haluan, että tavara on tuoretta. Topi sanoi kerran, tai saattoi olla Timokin, että miksi meidän jääkaappi on aina niin tyhjä, kavereiden jääkaapeissa on aina paljon enemmän tavaraa.

Lähdemme viikon vaihteeksi mökille. Otan tämän uuden kannettavan mukaani. Käymme ensin marjassa. Mustikoita saamme noin 4 litraa ja vadelmaa noin litran verran. lisäksi löytyy muutama kantarelli. Mirja ja Väinö käyvät päiväkahvilla. Tarjoan kesätorilta ostetusta leivästä tehtyjä leipiä ja torin leivonnaisia. Kesätori on auki lauantaisin vielä elokuun ajan. Lahjan leivonnaiset ovat erinomaisia ja niin myös Enon toisen rannan emännän omista rukiista tehty leipä. Aamulla lähdemme verkoille. Maisema on täysin epätodellinen. Järvellä on sankka usva, näkyvyys vain pari metriä. Varvikko ja männyn taimet aivan täynnä hämähäkin seittejä. Kait seitit on siellä aina niitä ei vaan näy, kuin tällaisina usvaisina aamuina. Vähitellen usva hälvenee, verkoille päästyämme Hämeen saaret jo siintää usvan takaan.

Olen harrastanut liikuntaa pyöräillyt, kävellyt ja uinut. Pyöränä minulla on Timon vanha pyörä, Helkaman Kulkuripoika. Oma vanha Fleurini varastettiin pihalta muutama vuosi sitten. En ole saanut ostettua uutta, enkä tuotua mökiltä 5-vaihteista Tunturi-pyöräni. Niinpä otan käyttööni Timolta pieneksi jääneen pyörän. Satula on vähän liian kapea, mutta muuten se menettelee. Viime viikolla kiersin yhtenä päivänä Seurasaarenselän, toisena päivänä Laajalahden. Tänään kierrän Vanhankaupungin selän. Upea reitti. Matkan varrella on Viikin arboretum. En ollut, kumma kyllä, ennen käynyt siellä. Täytyy joskus mennä tutustumaan kävellen siihen.

Eilen olin Uimastadionilla. Saara oli siellä luokan kanssa. Kävin sanomassa: "Moi, sä oot töissä vai" Saara tykkäsi, että mä vinoilen. Kertoi Juhan olevan isyyslomalla, oli saanut pojan. Maaritin vauvasta Saara ei tiennyt kumpi on. Kuosmasen Matti oli nähnyt vauvan ja Maaritin ja oli todennut sen näyttäneen enemmän tytöltä.

74

Käpylän koululla on eutinilaisia koululaisia opettajiensa Angelan ja Peterin kanssa. Oppilaat asuvat Käpylän oppilaiden perheissä. Peter asuu meillä. Eilen tarjosin sekä Peterille, Angelalle että Helenalle, Käpylän saksan ope, ruokaa. Alkupalana oli mozzarellajuustoa ja tomaatteja. Pääruokana filettä kera kantarellien, valkosipuliperunoiden ja Aurajuusto-kesäkurpitsapaistoksen. Lauantaina tarjoan heille suomalaisen aterian. Alkuun leikkelelautanen, jossa länsi-suomen ruokia, silakkarullia, suutarlohta, salaattia (siis rosollia) ja kutun juustoa. Lämpimäksi ruuaksi savolaista eli kalakukkoa ja nauris-, ym.raasteita. Jälkiruuaksi pohjois-suomen leipäjuustoa lakkojen kera.

Olen myös ilmoittautunut työväenopistoon piirustus- ja englannin kursseille sekä Taiteilijaseuran öljyvärikursseille. Ne alkavat syyskuussa.

Käyn vaateostoksilla. Olen lukenut muotijuttuja, syksyn vaate on housupuku istuvalla jakulla. Muotivärit ovat ruskea, beige, musta ja lila. Päädyn mustaan housupukuun. Kallis kuin mikä, yli 3000 markkaa Stockmannin boutiquesta, housuja ja hihoja pitää vähän lyhentää. Päätän vielä hankkia siihen sekä beige että lila puseron ja Kuusiselta katselin beige-puolihametta, ehkä käyn ostamassa vielä sen. Ei ollut kovin kallis maksaa noin 500 mk. ja luulen sen sopivan vanhan ruskean samettibleiserini kanssa.

Muistelmissa olen saanut valmiiksi ensimmäisen osan eli lapsuus ja Tarvosaaren koulun aika. Emilin päiväkirjoja lukiessani jäin aina kaipaamaan, että hän olisi kertonut enemmän ajatuksiaan, tunteitaan ja mielipiteitään sekä ihmistä, joiden kanssa hän oli tekemisissä. Tuleekohan minunkaan muistelmissani esiin, mitä ajattelen, mitä tunnen, miten koen eri ihmiset. Seuraavaksi vuorossa Syväraumankatu ja Otankoulu.

75

SYVÄRAUMANKATU 12 1952 Isoisäni kuolee tammikuun 16.:na päivänä ja 26.:na päivänä ovat hautajaiset. Hautajaisissa on urkumusiikkia, sellonsoittoa ja kuorolaulua sekä paljon kukkia. Minut on puettu harmaanvalkoiseen vekkihameeseen ja valkoiseen puseroon. Sisarellani on samanlainen asu. Yleensäkin meidät puetaan samalla tavalla. Hautajaisia seuraa tietenkin perinnönjako. Minunkin omaisuuteni kasvaa merkittävästi. Aikaisemmin olin perinyt jo isäni, sillä vanhemmillani oli avioehto, jonka mukaan isäni omaisuus siirtyi meille lapsille eikä äidilleni. Isoisän kuoleman jälkeen Helmistä tulee virallisesti meidän omaisuuden holhooja. Äidille jää kuitenkin sekä veroilmoitustemme tekeminen että heti veroilmoitusten teon jälkeen selvityksen tekeminen holhouslautakunnalle varoistamme ja omaisuudestamme. Äitini vihaa kummankin tekoa.

Ote omaisuudestani holhouslautakunnalle vuodelta 1961: Säästöt viime vuodelta 4 498 713 mk Vuoden tulot:

Talletuskorko KOP

52852

Talletuskorko PYP Korot veronhuojenn.til

6415 8670

Obligation korko

20538

Vuokra 82100 Osinko KOP

1200

Orion/Regulus

2295

Rauma-Repola Rauman Nahkatehdas

274860 yht.

44464 Vuoden menot:

Verot

54295 holhousl.palk.

1500 76

vuokra 20405 koulumaksut ja matkat

50250

vaatemenot

55000

KOP:n Osakkeita

8000 yht. 189450

Helmille ja Taimille tulee riitaa mm. siitä millä aikataululla Taimi maksaa Ritvalle ja minulle tasinkoa saamastaan Erottajan asunnosta. Ehkä riitaa on jostakin muustakin, sillä he eivät sen koommin ole toistensa kanssa tekemisissä. Lopullinen perinnönjako tapahtuu vasta vuoden 1954 marraskuussa.

Olympiavuonna 1952 elämässäni tapahtuu sekä asunnon että koulun muutos. Kisat tuovat Suomeen Coca-Colan ja monet suomalaiset näkevät ensimmäistä kertaa elämässään elävän neekerin. Olympialaisten lisäksi suomalaisia ilahduttaa Armi Kuuselan valinta Miss Maailmaksi. Isoisän kuoleman jälkeen Lauri-setä muuttaa asumaan erilleen Maria-tädistä, isoisän entiseen asuntoon. (Puhumme edelleen Lauri-sedästä ja Maria-tädistä, mutta Helmistä ja Taimista emme koskaan käyttäneet täti-liitettä) Hän haluaa käyttöönsä myös sen osan taloa, jossa on meidän asuntomme. Lauri-setä on ostanut uudesta kerrostalosta, Satakunnankadulta (myöhemmin kadun nimi muuttui Syväraumankaduksi), 100 neliömetrin asunnon. Helmi tukenaan hän sitten esittää äidilleni, että meidän tulee muuttaa sinne Lauri-sedän omistamaan huoneistoon. Vuokramme Lauri-sedälle maksettaisiin tehtaan rahoista. Äitini ei pidä ensinkään siitä, että muut päättävät hänen elämisestään ja asumisestaan ja vastustaa muuttoamme. Helmi painostaa ja sanoo, että tytöt tarvitsevat molemmat jo oman huoneen. Minäkin olen muuton kannalla, eihän mielipiteelläni tietenkään mitään merkitystä ole. Esitän kuitenkin äidilleni innokkaana asunnon hyviä puolia. On kylpyamme (lämmintä vettä tuli alkuun vain kolmena päivänä viikossa), on astiankuivauskaappi, keskuslämmitys ja oma parveke. Äidin mielestä isommassa asunnossa on vain paljon enemmän siivoamista. Lopputulos on kuitenkin Helmin ja Lauri-sedän tahdon mukainen ja me muutamme. Keittiöön hankitaan jääkaappi, jollaista meillä Rantakadulla ei ollut. Äidilläni on vielä ”kahden huoneen – ajatusmaailma.” Olohuoneeseen äiti laittaa isoisältä perityn sohvakaluston lisäksi oman sänkynsä. Eli nukkuu olohuoneessa kuten ennenkin. 77

Minut ja sisareni hän majoittaa samaan huoneeseen, jonne siis tulee meidän heteka, ja muutenkin samat kalusteet kuin Rantakadulla oli huoneessamme. Vaikka lipasto on huoneessamme, sen yhdessä pikkulaatikossa on äidin puuterit, joita mielelläni tutkin, monta erilaista sievää pientä rasiaa. Tosin en koskaan nähnyt äidin niitä käyttävän. Mietin miksi, niitä on niin monta, vaikkei äiti käytä niitä. Onkohan hän joskus käyttänyt niitä kaikkia. Mikään rasia ei ole aivan täysi. Toiseen makuhuoneeseen eli nurkkahuoneeseen laitetaan sitten kirjoituspöytä, nojatuolit ja kaapit entisestä olohuoneestamme. Pikkuhuone jää melkein tyhjäksi, siellä on vain ompelukone. Jossain vaiheessa Helmi suunnittelee pikkuhuoneeseen Ritvalle uuden kalustuksen sänkyineen ja työpöytineen. Se ei toteutunut koskaan. En tiedä miksi. Eli äiti nukkuu olohuoneessa kuten ennenkin ja me lapset yhdessä makuuhuoneessa. Kaksi muuta huonetta on vähällä käytöllä.

Muuton yhteydessä näen äidin Lotta-puvun. Kysyn, miksei äiti käytä sitä koskaan. Minusta se on paremman näköinen kuin moni muu äidin vaate. Äiti vastaa, ettei sitä voi käyttää eikä ole syytä edes puhua koko puvusta. Äiti laittaa puvun komeron perimmäiseen nurkkaan, näyttää kuitenkin Lotta-merkin, joka kuuluu pukuun. Lotta-aate ja se miksi siitä ei sovi puhua ja miksi puku työnnetään hyllyn perimmäiseen nurkkaan, jää minulle epäselväksi. Lotta Svärd perustettiin 1919. Se oli vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö. Järjestö lakkautettiin 1944 rauhansopimuksen tulkinnan mukaan. Vasta 90-luvulla lottia alettiin taas arvostaa ja puhua niistä.

Jossain vaiheessa sisareni kuitenkin kyllästyy asumaan kanssani samassa huoneessa ja siirtää minun avustuksella sen enempiä äitimme kanssa neuvottelematta oman hetekan puoliskonsa pieneen huoneeseen. Läksyt hän lukee, mikäli nyt lukee, nurkkahuoneessa. Näin entisestä yhteisestä huoneestamme tulee pelkästään minun huoneeni. Vielä myöhemmin, 60-luvulla olemme saaneet suvulta television. Illalla television katseleminen häiritsee äitimme nukkumista ja niin myös meidän television katselemista. Joten yhtenä päivänä teemme taas ratkaisun kalustuksen suhteen äidin ollessa töissä. Siirrämme äidin sängyn pois olohuoneesta nurkkahuoneeseen ja sieltä kirjoituspöydän ja radion olohuoneeseen. Näin äitimme saa oman huoneen ja ennen kaikkea me saatamme katsoa rauhassa illalla myöhään televisiota. Äiti ei kommentoi mitenkään uutta huonesijoitteluamme. Tosin minä iltaunisena nukahdan sohvalle usein kesken ohjelman.

78

Satakunnankadulla edelleen keitämme äitienpäiväkahvin, muttemme enää ihan niin aikaisin kuin Rantakadulla. Nyt käymme lisäksi edellisenä päivänä hakemassa ison kimpun valkovuokkoja metsästä. Yöksi valkovuokot piilotetaan kellariin.

Plastiikkapalojen keräily on muuttunut toiseksi. Kerään postimerkkejä ja ohimenevämmin limonaatipullojen ja tulitikkurasioiden etikettejä sekä kahvipakettien keräilysarjoja. Jossain vaiheessa kirjaamme pieneen sinikantiseen ruudulliseen vihkoon autojen rekisterinumeroita. Vertailemme, sitten kuka on saanut kirjattua eniten ja useimmista lääneistä. Rekisterinumeron ensimmäisestä kirjaimesta näkee, missä läänissä auto on rekisteröity. Meidän läänin, Turun ja Porin läänin rekisterinumerot alkavat T-kirjaimella, helsinkiläiset autot A:lla ja Uudenmaanläänin U:lla.

Koppapeli on vaihtunut laivanupotuspeliksi.

Olympiakesänä Helmi ja Mauno ostavat auton, Volkswagenin. Aikaisemmin Maunolla oli ollut sivuvaunulla varustettu moottoripyörä. He tulevat tietenkin näyttämään uutta autoaan Raumalle. Käymme koeajelulla. Me lapset, minä, Ritva ja Harri istumme takana. Käymme myös olympialaisissa. Äiti, minä ja sisareni menemme katsomaan Helmin ja Maunon kanssa ratsastusta ja lopettajaisia. Harri, Lauri-setä ja Maria-täti olivat jo käyneet ennen meitä yleisurheilua katsomassa, mikä olisin minuakin kiinnostanut enemmän kuin ratsastus. Helmi oli hankkinut liput, eikä minulla ollut tietenkään mitään sanomista mihin. On joka tapauksessa hienoa yleensä päästä olympialaisiin.

Helsingissä ollessamme asumme Helmin luona Valpurintiellä. Minulla on ihanan pehmeä sänky, paljon mukavampi kuin omani kotana. Kyläilemme myös Taimin luona, Erottajalla asunnossa, jonka hän sai Emilin perintöjaossa. Syömme Taimin ruokalassa, City Automaatissa, joka sijaitsee myös Erottaja 11:ssa. Näemme myös ruokalan keittiön. Taimi pitää ravintolaa yhdessä Anni Hokkasen kanssa, joka myös asuu Taimin kanssa Erottajan suuressa asunnossa. Meillä on liput myös kerran uimastadionille. Mielenkiintoisinta siellä on pellehypyt ja Englannin prinssi Philip katsomossa. Syksyllä opettaja kysyessä koulussa, kuka ollut ihan paikanpäällä olympialaisissa, voin ylpeänä todeta, että minun lisäkseni vain Rinkon Marja oli käynyt.

79

Satakunnankatu 11, Urheilukadulta nähtynä

Mauno, Harri, Tuula, Ritva, Maire 1952

Tuula ja Maire .1952

Pääsylippu Pääsylippu Olympialaisten aikaan Helsingissä Tuula ja Ritva

Sivu muistovihosta

Pihalla

80 Auli ja Asko Niemi, Terttu Ahtikari Ritva, Liisa Ahtikari ja Tuula 1952

Uusi kouluni on Otankoulu, joka toimii melko uudessa rakennuksessa. Koulussa on ruokalakin, Tarvosaaren koulussa syötiin luokissa. Ruokalassa emännöi Saima, jonka kaikki tuntee ja joka pitää oppilaat kurissa, mutta myös aina valmis juttelemaan heidän kanssa. Historiallisen koulurakennuksen muuttuessa moderniksi, myös opettajani nykyaikaistuu. Aino Ravio on nuori ja solakka ja olemukseltaan aivan toista maata kuin Äijälä ja Mattila. Sen enempää Äijälältä kuin Mattilaltakaan en ollut pyytänyt värssyä muistikirjaani, ehkä he eivät olisi kirjoittaneetkaan. Sen sijaan Raivio on kirjoittanut muistikirjaani kera sievän enkelikiiltokuvan muiston. Tuula! "Sä lapsuus uskos säilytä, se on sun paras ystävä, on maailman aarteet tomu vaan rinnalla uskon lapsekkaan" Raumalla 25/11-52 Opettaja

Luokkamme saa esittää koko koulun joulujuhlassa näytelmän. Näytelmä on nimeltään "Vihreän joulun lapset". Olen tyytyväinen, kun saan roolin, tosin taas enemmän kuuluvan ääneni kuin näyttelijätaitojeni ansiosta. Minun roolini on Pakkaspoika. Olisin enemmän kyllä halunnut näytellä toista päähenkilöä, kilttiä tyttölasta. Rooliasuni minua hieman nolottaa. Minulla on jalassani opettajan aviomiehen pitkät valkeat kalsarit.

Opettajamme on ortodoksi, joten uskonnossa meillä on toinen opettaja. Sitä meille opettaa opettajamme aviomies, Paavo Raivio. Hän on myös Otankoulun opettajia. Pidän hänestä vielä melkein enemmän kuin omasta opettajastamme. Pyydän häntäkin kirjoittamaan muistikirjaani. Aikaisemmin hän oli kirjoittanut luokkatoverieni muistikirjaan leikkaa ja liimaa -periaatteella 81

vitsikkäitä ja epäsovinnaisia muistoja. Minulle hän kirjoittaa perinteisen uskonnollissävytteisen enkelikiiltokuvalla varustetun käsinkirjoitetun värssyn, jota en täysin ymmärrä tai enkä saa käsialasta selvää. "Se siemen, jonka herra sydämeen on sun syksyn aikaan kylvänyt Ei kuole kylmyyteen ja pakkaseen Ruis oraan tavoin kerran keväineen se nousee, kun on hanki häipynyt" 31.1.-53 Paavo Raivio

Vähän petyn, kun en saanutkaan leikkaa ja liimaa -muistoa.

Minulla on kaksi muistikirjaa. Toinen Tarvosaaren koulun ajalta ja toinen enimmäkseen Otankoulun. Tarvosaaren aikaisesta ovat vuosien saatossa kannet hävinneet. Mieleeni on jäänyt kuitenkin sen kannessa ollut värssy: "Kun lehdet katoaa ja kannet jää, niin kannessa säilyy muisto tää" Nyt sattui käymään kuitenkin toisia päin, lehdet jäivät ja kannet ovat kadonneet. Värssyn kirjoittajaa en muista.

Muita muistikirjassani olleita värssyjä: (Olen kirjoittanut ne avain sellaisena, kuin ne muistikirjassani ovat kirjoitusvirheineen ja rivijakoineen) Ensimmäinen muistikirjani:

"Tuulalle! Elä aina onnellisena elä aina niin. Ettei

82

äidin hellä silmä tulis kyyneliin Ritva

Tuulalle! Estä Luoja äidin lasta eksymästä, horjumasta! Anna enkelisi myötä, siunaa pienen koulutyötä 9.X.-49 Äiti

Tuula! Lintu pieni lentelee iloisena laulelee. Luoja muistaa lintusen myöskin pienen lapsosen Muistathan sä Tuula sen! Rauma 15.1.–49 Tuija ja Irja Simell

Tuulalle Ruusun taitoin onnen puusta kenelle sen annan. Enkeli huusi pilvenpäältä Tuulalle se anna. Raumalla 7. II -49 Marja-Leena Kulju

83

Muisto Tuulalle Kolme sanaa Sinulle, ole ystävä minulle 9. XI.-49 t. Pirkko Porkka

Muisto Tuulalle Viel on sulla leikin aika, aika armas lapsuuden. Sulle loistaa taivaan tähdet siintää saaret satujen. 14. IX 49 Luokkatoverisi Eeva-Liisa Porkka

ENKELI LENTÄÄ LIIHOTTAA TUULALLE ONNEA TOIVOTTAA LUOKKATOVERISI Kaija (saman värssyn on kirjoittanut myös Seija Vehmanen)

TUULALLE! KYL KANERVAKIN KAUNIS ON, VAAN RUUSU KAUNIHIMPI. KYL ISÄ, ÄITI RAKAS ON, VAAN JEESUS RAKKAHAMPI. YSTÄVYYDELLÄ: Tuulikki

24/11–49 (saman värssyn kirjoittanut myös Terttu Sinervo)

Tuulalle. Niin monta pientä lintua kun pääsi yli lentämään, niin monta

84

sut on ystävää mut muista mua sentään Raumalla 18/4-50 Pirkko Kuusisto

Tuulalle! Sua Herra jonka tahdosta on luonto tyyni valoisa. Sun ettei sydämesikään, jää synkkyys, myrskyt syksysään. Raumalla 15.2.–50 S. Miettinen

TUULALLE KAUNEIMMANKIN RUUSUN ALLA PIILEE PIIKKI PISTÄVÄ POIMI AINA VAROVASTI ELÄMÄSI KUKKIA

KOULUTOVERISI EEVA-LIISA ROKKANEN

TUULALLE TAIVAALLINEN ISÄ SILMÄS MEIHIN LUO RAKKAUTTA LISÄÄ LAHJOJASI SUA

85

ANNA TAIVAAN VALO RINTAAN JOKAISEEN KYLVÄ SIEMEN JALO LASTEN SYDÄMEEN YSTÄVYYDELLÄ Tuula

Tuulalle Ole aina iloisella päällä Niin kuin kissa liukkaalla jäällä Luokkatoverisi Riitta

Tuulalle! Sä jalo suomen tyttö sä tyttö pohjolan pidä sydämesi puhtaana paheista Raumalla 3/4. 50 Toverisi Anna-Liisa Maijala

Muisto Tuulalle Ruusun sulle antaisin mut mistä mä sen saan. Kun halla veipi kukkaset ja lumi peitti maan. Marja G

Tuulalle! Tämän pienen kukkakimpun tahdotaan me sulle antaa

86

me olemme itse poimineet sen läheltä virran rantaa Toverisi Liisa ja Maija (Liisa ja Maija olivat sisareni nukkeja, joiden puolesta sisareni kirjoitti muiston)

Muisto Ystävät ovat usein pääskysen kaltaisia, ne tulevat ja menevät onnen kesänä Seija Karp. (saman muiston on kirjoittanut myös Marjatta Kujala)

Muisto Lemmen kukka sinisilmä, kasvoi yksin kedolla, sinä Tuula saat sen ottaa jos vain muistat minua Raumalla 5.10.–50 Toverisi Leena

Muisto Tuula on se kiltti tyttö. Taivaskin sen todistaa onnellinen on se poika joka hänet omistaa. Leena Nummi

Tuulalle!

87

Kaksi on rauhan satamaa, jonne ei myrskyt sovi. Toinen on syli Jeesuksen ja toinen on haudan povi Raumalla 6/11-50 Sirkka-Maija Rinne

Tuulalle Onnea ja iloa monta sataa kiloa Anneli Selänne

Tuulalle Ruusuilla kukkasilla tahdon sua tervehtää iloisella sydämellä onnea sulle toivottaa Koulutoverisi Raija Korhonen

Tuulalle! Tuula pieni piimä sun naama on kuin täysi kuu Luokkatoverisi Eila Nurmi

Tuulalle!

Tuula onpi nätti tyttö Silmäsi sen todistaa Onnellinen on se Äiti

88

joka sinut omistaa Pikku Leilalta Tuula pieni sokeri suu kukoistaa kuin omena puu sama

Tuulalle Ole onnekas aina hyvä mieleesi paina Raumalla 21/2-51 Luokkatoverisi Marja-Liisa

Tuulalle! Työ kirkastaa Työ puhdistaa Työ ohjaa onnen teille Auli Niemi

Tuulalle Onnea Onnea Onnea hoi muuta En Sulle toivoa Voi Pirjo-Liisa Tarkia

Muisto Kolme sanaa sinulle ole ystävä minulle T: Tuula Jokinen

89

Tuulalle! Ystävyys on kallis lahja se ei sammu milloinkaan. toivon että mekin saamme säilyttää sen ainiaan Raumalla 25.6.951 Tarja Luostila

Tuulalle Onnea ja Iloa monta sataa kiloa menestystä rauhaa kaksikymmentä kauhaa Raumalla 12/5 -51 Maire H "

Toinen muistikirjani:

"Tuulalle! Tyttö pieni sini silmä kukkasia kantaa. Yhden niistä Tuulallekin tahtoisi hän antaa Siskosi

Tuulalle Tuula pieni sokerisuu kukoistaa kuin omenapuu Raumalla 19.1.52

90

Luokkatoverisi Seija Karp

Tuulalle! Tuula on se omena eikä koskaan komenna Raumalla 19/25 Ystäväsi: Tarja Sammal

Tuulalle! Kaksi ompi elon tietä monta siinä kulkijaa kulje sinä Tuula pieni elon tietä oikeaa Luokkatoverisi Tuula Lepistö

Tuulalle Olkoon oma enkelisi aina rinnallasi helkähdelköön nauru laulu aina huuliltasi Täyttykööt monet toiveet pienen sydämesi äidin kädet kurkoittuvat yli kätkyenne Ystäväsi Ritva R

Tuulalle! Leikit lapsuuden kerran katoaa Toimet totuuden, sinut saavuttaa

91

Raumalla 16.9.52 Anne-Mari Niemi

Tuulalle! Jos olisi pieni virta ja virran yli silta, niin kävisin suo katsomassa vaikka joka ilta Raumalla 28/11 1952 Toivoo: Tuulikki S

Tuulalle Tuula on se kaunis tyttö, taivaskin sen todistaa, onnellinen on se äiti, joka Tuulan omistaa Raumalla 29.11,52 Sirpa Kurki

Tuulalle Ken viimeiselle lehdelle kirjoittaa se eniten Tuulaa rakastaa Raumalla 12,2,1952, Luokkatoverisi: Hirvasnoro

Tuulalle! Jos sun pieni pursi on perämiestä vailla ota minut mukaasi niin mennään aikalailla

92

Raumalla 2.12.1952 Ulla Lepistö

Tuulalle Kaksi sanaa sinulle Luota Jumalaan Marja-Leena N

Tuulalle! Kun pikku lintu lentää sun ikkunasi luo niin muista että multa se tervehdyksen tuo Raumalla T. Pirjo Eklöf

Tuulalle Ole aina iloinen niin kuin pieni lintunen luota herraan Jumalaan hän sun pitää omanaan Sirkka A

Tuulalle! Kolme sanaa Sinulle ole ystävä minulle Kirsti Puumalainen

Tuulalle!

93

Tuula pieni sinisilmä elä aina niin Ettei äidin kirkas silmä kastuisi kyyneliin Luokkatoverisi Eila Pertola

Tuulalle Jollei sulle kelpaa koulun velli ota suuhus karamelli ota niitä vaikka kaks niistä tulet viisamaks Raumalla 13/52 Marja -Liisa Saarikoski

Muisto Tuulalle Kaunis on pohjolan öinen palo, kauniimpi lapsosen silmien valo. kaunis on taivaalla iltarusko kauniimpi lapsosen puhdas usko Raumalla 9/1-53 Ystäväsi Mirja -Liisa Pulli

Tuulalle! Kolme sanaa sinulle ole ystävä minulle! Raumalla 24/1 1953 Kaarina Jalo

94

Tuulalle! Kyl lemmenkukka kaunis on mutt ruusu kaunihimpi. Kyll isä, äiti rakas on mutt Jeesus rakkahimpi Raumalla 14.1.53 Virpi Hyrsky

Tuulalle! Ruusu kyllä kaunis on mut’ lilja kaunihimpi Kyl’ isä äiti rakas on mut’ Jeesus rakkahampi Luokkatoverisi Kirsti Törmä

Tuulalle Älä kukkaa pientä tallaa joka kauniisti kukoistaa, älä poikaa pientä narraa joka sinua rakastaa Kirj: Maija-Liisa K

Tuulalle!!! Kaikki mikä maailmassa

on kaunista ja hyvää ompi Luojan antamaa. Lapsukainen, kiitä kiitä

95

toivollisna Isää siitä Raumalla 1953. 14. 2 Gun-Maj Österman

Tuulalle Enkeli lentää liihottaa

Tuulalle onnea toivottaa Raumalla 17.2.1953 Helena Kaunismäki" (Saman muiston kirjoittanut myös Seija Nieminen)

Ulkoluku ei edelleenkään viehätä minua. Opettajamme määrää minut, kera muutaman muun oppilaan laiskalle. Emme osaa läksynä olevan laulun, Inarin järvi, sanoja. Ilokseni laiskanläksyjälkiistuntoa tuleekin valvomaan Paavo Raivio.

Uusi asuntomme on kerrostalossa, joten leikkitovereita on samassa talossa paljon entistä enemmän. Ilokseni heti naapurissamme asuu Auli Niemi, joka on 1. ja 2. luokalla ollut luokkatoverini. On paljon mukavampi mennä pihalle, kun tuntee yhden kavereista jo ennestään. Aulilla on vuotta vanhempi sisar Anne ja vielä pikkuveljet Asko ja Arto. Perheeseen kuuluu lisäksi sekä isä että äiti. Heidän kaksionsa on meidän naapurissa. Olemme sisareni kanssa paljon Auli ja Annen kanssa, mutta valitettavasti he muuttavat melko pian Raumalta Tampereelle. Kerran kesällä Anne ja Auli tulevat perheineen myöhään kotiin ja soittavat ovikelloamme, olemme jo nukkumassa. He sanovat: ”Oi tulkaa katsomaan, meidän Yön kuningatar kukkii.” Kauniin valkoista suurta tuoksuvaa kukkaa kannatti todella mennä katsomaan. Komea kukka on auki vain yhden yön. Saamme Niemiltä istukkaan Yön kuningattaresta, joten muutaman vuoden kulutta saatamme kotonamme ihailla yhden yön kukoistajaa.

Pihalla näen myös tytön, joka oli syönyt omenaa linja-autossa, kun tulimme Turusta korvalääkäriltä. Hänkin muistaa minut ja hän oli ollut samalla korvalääkärillä kuin minä. Hänen nimensä on Gun-Maj. Heillä on kotikielenä ruotsi. Gun-Majsta tulee ennen pitkää paras ystävättäreni, jonka kanssa vietän suurimman osaa vapaa-ajastani. Eli kaikki päivät eivät kulukaan 96

enää sisareni seurassa.

Asuntomme on suuri, jos tarkastellaan asiaa siltä kannalta, että äitini on yksinhuoltaja, postivirkailija. Äitini on siirtynyt Nahkatehtaan konttorista postiin töihin. En tiedä eikö viihtynyt konttorissa ja Laurin alaisena vai pitikö tehtaan tulevaisuutta epävarmana. Jos vertaan asuntoamme Lauri-sedän tai Maria-tädin asuntoon silloin se ei kovin kummoinen ole. Asumme C portaassa. Portaassamme on joka kerroksessa kolme asuntoa, kaksi noin sadan neliön ja neljän huoneen asuntoa ja yksi kaksio. A ja B - rappusissa on lähinnä kaksioita. Niemen kuusihenkinen perhe asuu kaksiossa. Samoin kaksiossa asuvat Östermannit, joiden perheeseen kuuluu Gun-Majn lisäksi lapset, Thua ja Marianne eli Nanna sekä isä, äiti ja mummi, joka laittaa heillä ruuan. Myöhemmin Östermannit ostavat viereisen yksiön, johon heidän mummi pääsee muuttamaan. Sunnuntaisin äiti kadehtii, kun Östermanin koko perhe pääsee yhdessä sunnuntaiaamupäiväulkoilulle, mummin valmistaessa sunnuntaiateriat. Meillä äidin pitää itse laittaa ruokaa. Iltapäivällä sitten kävelemme Eteläkadulle mummolaan. A portaassa asuvalla Patjaksen Eevalla on monta sisarta, Elina, Aira ja Pirkka. Pirkka on nimestään huolimatta tyttö. Myöhemmin hänen nimensä muutetaankin Pirkoksi. Vanhemmat olivat ilmeisesti luulleet, että Pirkka on tytön nimi. Heilläkin on kaksio, Eeva, Elina ja Aira nukkuvat 3-kerroksisessa kerrossängyssä. Minusta on outoa, kun Patjaksen lapset kysyvät äidiltään, montako makkaran viipaletta saa ottaa. Meillä ei makkaraviipaleiden määrä ole rajoitettu. Myös Ahtikarin Terttu asuu myös A portaassa, kaksiossa. Tertulla on sisar Liisa ja yksi veli. Talossamme asuu myös Lehdon Ulla, jonka tunnemme jo ennestään, äitimme ovat tuttuja keskenään. Lehdot asuvat C rapussa, suunnilleen samankokoisessa asunnossa kuin me. Ullalla on oma huone, mutta ei sisaria eikä veljiä. Ullan isä on harvoin kotona, koska hän on merikapteeni. Kerran Ullan isän ollessa kotona, Ulla saa kaksi mäyräkoiran pentua, ruskean ja mustan. Meidän kerroksessa Lehdon yläpuolella asuu Riihiset. Heillä on isä, äiti ja kolme lasta, Kaija, Kari ja Markku. Riihiset ovat jotenkin erilaisia kuin talon muut asukkaat. He ovat suttuisia ja huolimattoman näköisiä. Kaija otetaan mielellään mukaan neljään maaliin, hän on hyvä lyömään ja juoksemaan. Mutta kukaan ei ole hänen läheinen ystävä. Emme koskaan käy Riihisillä kotona eivätkä Riihisten lapset käy meillä muilla. Kaija kertoo mielellään omia juttujaan. Kutsumme häntä välillä Heklaksi tai Vesuviukseksi, koska hän väittää, että Raumallakin on tulivuori. Lehdon asunnon vieressä on talonmiehen asunto, yksiö. Perheeseen kuuluu talonmies SaarenKierola ja vaimo ja meidän ikäinen Matti-poika ja vähän vanhempi Tyyne. Tyynellä on "tanssitauti", heiluttaa aina päätään. Tyyne tekee vielä tähän yksiöön pari aviotonta lasta, sinä aikana kun 97

asumme talossa. Uusien leikkitoverien myötä opin uusia leikkejä Pelaamme kirkonrottaa, erilaisia ruutuhyppelyjä, tikkumaata, seinäpalloa ja neljää maalia. Rakennamme myös hiekkalinnoja hiekkalaatikossa. Talossamme on urheiluliike, jossa on myytävänä ihana nuorisopyörä, josta haaveilen. Taimin asuu muutaman vuoden Raumalla työskennellen Nahkatehtaalla ennen kuin Taimi lopullisesti suuttuu Lauriin. Taimin kyläillessä meillä näytän myös hänelle haaveilemani pyörän. On sunnuntai, käymme katsomassa sitä liikkeen ikkunasta. Olen ikionnellinen, kun Taimi kirjoittaa minulle shekin pyörän ostoon. Seuraavan aamuna odotan shekin kanssa liikkeen ulkopuolella jo ennen kaupan avautumista, ettei kukaan vaan ehdi ostaa pyörää ennen minua. On mahtavaa, kun on ikioma pyörä ja lisäksi sopivan kokoinen. Myös Gun-Majlla on oma nuorisopyörä. Niinpä me pyöräilemmekin paljon yhdessä. Talvisin pidän sekä hiihtämisestä että luistelusta. Luistinradalla on iltaisin musiikkia ja rusettiluistelua Pukukopissa palaa kamiinassa tuli ja pukukopin kioskista saa ostaa kuumaa mehua, munkkeja ja nekkuja.

Lempikirjailijoitani ovat Astrid Lindgren ja Anni Swan. Jossain vaiheessa sisareni huolestuu, kun luen vain uudestaan ja uudestaan noin 10:tä Pekka Töpöhäntä ja kolmea Peppi Pitkätossu kirjaani. Hän käskee minua lukemaan hänen Anni Swanin kirjoja. En oikein innostunut asiasta, kirjat ovat liian paksuja ja pientä tekstiä. Kun muu ei auta sisareni pakottaa minun kuuntelemaan, kun hän lukee ääneen Iiris Rukkaa. Kovin pitkälle hänen ei tarvinnutkaan lukea, kun jatkan itse. Iiris Rukan jälkeen ahmin saman tien muutkin Anni Swanin kirjat ja ne pääsevät jopa suosikkikirjoikseni. Siitä laajenee lukuharrastukseni myös muihin tyttökirjoihin. Suosiossa on mm. Helen Boylstonin Sisar Helena - sarja.

1953 Vuonna 1953 pidän jonkin aikaa päiväkirjaa. Päiväkirjaa kirjoitan enemmän ja vähemmän säännöllisesti helmikuusta heinäkuuhun. Mitään syvällistä ja ihmeellistä päiväkirja ei sisällä. (Päiväkirjani kirjoitan juuri sellaisena kuin aikoinaan ne kirjoitin korjaamatta kirjoitus ym. virheitä)

"Raumalla 20/4 -53 Olimme partiossa. Aloin kirjottaa päivä kirjaa, ja oikeen kirjoitusta, Raumalla 21/4 -53 Koulu alkoi klo 10 ja loppui klo 15. En oikein tehnyt mitään kello 19:ta asti. Mutta 19.ta alkoi 98

marssi harjoitukset Partiotalon luona. Raumalla 22/4 -53 Olin koulussa klo 10:tä klo 15:ta. Sitten lähdin hakemaan sinivuokkoja. En löytänyt yhtään sinivuokkoa, mutta sen sijaan löysin yhden valkovuokon nupun. Ja tietenkin otin sen. Loppu illan vietin pihalla. Raumalla 23/4 -53 Koulu oli klo 9 - 15. Ilta puolella olin Gun-Majn kanssa keinumassa Raumalla 24/4 -53 Kävin tehtaalla. Ja syntymäpäivillä. Raumalla 25/4 -53 Olin Yrjönpäivän juhlassa. Raumalla 26/4 -53 Olin kirkossa. Kirkosta lähdin marssimaan. Ensin marssimme torille sitten seminaarin pihalle. sitten saimme lähteä kotiin. Sinä päivänä olin myöskin mummun tykönä. Raumalla 27/4 -53 Olin partiossa. Raumalla 28/4 -53 Koulusta päästyäni olin hakemassa valkovuokkoja. Ja loppu illan olin pihalla. Raumalla 29/4 -53 Olin syntymäpäivillä. Sitten söin. menin Kaijan ja Gun-Majn kanssa myymään vappukukkia. Myöhemmin olin Gun-Majn kanssa hakemassa valkovuokkoja. Myös korvaa särki. Raumalla 30/4 -53 Koulusta päästyäni olin vähän aikaa Gun-Majn kanssa pihalla. Sitten lähdin äidin ja Ritvan kanssa kauppaan. Minulle ostettiin kevätjuhla kengät. Raumalla 1/5 -53 Ensin olin kuulustelemassa ylioppilasten laulua. Olin vähän aikaa pihalla. Sitten lähdin äidin ja Ritvan kanssa Poroholmaan. Kun Poroholmasta tultiin, lähdin Mirja-Liisan nimipäiville. Illalla olin vielä ulkona. Raumalla 2/5 -53 99

Petasin sänkyni ja puhdistin pölyimijällä Ritvan huoneen. Päivän olin Gun-Majn kanssa ulkona. Salakirja meni hukkaan (eli) Riihisen Kari otti sen ja näytti sen kaikille. Nyt rupean tekemään uutta salakirjaa. Raumalla 3/5 -53 Olin katsomassa Hannua ja Kerttua Raumalla 4/5 -53 Koulusta päästyä, söin ja sitten menin mankeliin. Raumalla 5/5 -53 Olin elokuvissa katsomassa "Jaakko ja Hernevarsi." nimistä kuvaa. Raumalla 6/5 -53 Olin pihalla. Voimistelin Gun-Majn kanssa. Juoksussa, pituushypyssä ja kuulantyönnössä voitti Gun-Maj. Minä voitin kävelyjuoksun. Illalla tiskasin, kun äiti oli kipeä."

Rauman partiotalo on komea talo, jonne noustaan mäkeä ylös Eteläkadulta. Partiotalossa on yksi iso juhlasali, jossa pidetään piirileikki-iltoja ja pienempiä vartioiden kokoushuoneita. Toukokuussa seurataan sanomalehdistä ja radiosta jännittyneinä Isojoella tanssimatkalla kadonneen Kyllikki Saaren tapausta. Vasta syksyllä ruumis löydetään metsään haudattuna. Murhan tekijä ei selvinnyt koskaan.

Kesällä 1953 teemme, äitini, Ritva ja minä, rengasmatkan. Valtionrautatiet järjestävät rengasmatkoja, jotka tehdään suurimmaksi osaksi junalla. Matkojen esitteestä valitsemme matkan, joka kulkee reittiä Rauma - Tampere - Lappeenranta - Savonlinna - Jyväskylä - Haapamäki Tampere - Rauma. Välin Lappeenranta - Savonlinna matkustamme sisävesilaivalla. Olemme vähällä myöhästyä koko matkalta. Menen sisareni kanssa matkalle lähtöä odotellessa pihalle pelaaman seinäpalloa. Kun äiti lähtee asemalle, olemme talon takana eikä äiti näe meitä vaan luulee meidän menneen jo asemalle. Jossain vaiheessa havahdumme, että on jo aika lähteä. Juoksemme ensin kotiin ja sitten asemalle. Ehdimme sentään sinne ennen junan lähtöä. Mieleeni on matkalta jäänyt eteenkin Olavinlinna ja sen musta pässi, pihlaja muurissa ja "vesiklosetti" sekä Pönttövuoren tunneli, Suomen pisin tunneli, Jyväskylän lähellä ja Jyväskylän hotellin portaikossa ollut kahvia tarjoileva neekeripoika "patsas". Huonekasvien hoito on aina ongelma matkojen aikaan. Niiden ruukut laitetaan vatiin, jossa on 100

vettä. Toisinaan vesiastiasta ja villalangasta tehdään jonkinlainen lappo. Jo Rantakadun ajoista asti huonekasveina meillä on muratti, kissus ja oleanteri. Täällä Satakunnankadulla (Syväraumankadulla) huonekasveihin tulee lisää yönkuningatar ja palmu. Palmu ei ole kuitenkaan niin suuri ja komea kuin mummolassa. Neljänneltä luokalta pyritään oppikouluun. Gun-Maj ei pyri vielä koska hän on oikeastaan mennyt kouluun vuotta ennen kuin pitäisi eikä hänen suomenkielensä ole vielä täydellistä. Minä pyrin, mutten pääse. Vahvan laskennon piti korjata puutteeni oikeinkirjoituksessa. Laskennon kokeessa ensimmäistä tehtävää en kuitenkaan ymmärtänyt ja käytin lähes koko koeajan sen miettimiseen. Suuremmin en tätä surrut, koska Gun-Majkaan ei vielä pyrkinyt. Olimme tähän asti olleet rinnakkaisluokilla. Kansakouluun jääneet yhdistetään yhdeksi luokaksi, joten pääsen Gun-Majn kanssa samalle luokalle. Opettajanikin vaihtuu taas. Opettajakseni tulee Gun-Majn luokan opettaja. Oma opettajani muuttaa pois Raumalta. Uusi opettajani on noin äitini ikäinen Aira Salmi. Hän myös tuntee äitini ja käy meillä joskus kylässä. Mikä ei minun näkökulmastani ole mikään hyvä asia. Aira Salmi on myös Maria-tädin hyvä ystävätär. He tapaavat usein toisiaan. Aira Salmi pitää minua huolimattomana. Koko suku järkyttyy, kun ahkeruus ja huolellisuus numeroni laskee 7:ään. Viimeiseen kansakoulu vuoteeni osuu hohtohetkikin. Saan raittiuskirjoituksissa luokkani ensimmäisen palkinnon, kirjan "Tellervo Tarmokas". Aira Salmi jotenkin pitää minun "pompottamisesta". Voitokkaan kirjoitukseni joudun kirjoittamaan sen uudestaan ja siistimmin. Samoin kun saan matematiikan kokeista 10, ja muut joutuvat laskemaan uudestaan väärin olleet tehtävät, minä joudun laskemaan uudestaan kaikki laskut. Olivat muka niin epäsiististi laskettu. Kalevalan päivänä kuuntelemme kouluradiosta tarinaa Sammon ryöstöstä. Kuunnelmaan liittyy raina, joten kuuntelemme pimennetyssä luokassa. Tarina tuntuu kuivalta, joten huvittelemme ryömimällä luokan lattialla ja kilpailemme kuka pääsee pisimmälle ilman, ettei opettaja huomaa. Voittaja ei selvinnyt, sillä opettaja ei sanonut kenellekään mitään koko tuntina. Mutta seuraavana tuntina joudumme kirjoittamaan tarinan: "Sammon ryöstö" Vähän vaikea kirjoittaa, kun ei ole mitään sen enempää kuunnellut kuin katsonut. Niinpä osa meistä jättää tyhjän paperin, osa keksii oman tarinan: "Sampo oli pieni poika, joka syntyi EteläPohjanmaalla.....". Molemmat yritykset tuottavat saman tuloksen: Alkavan hiihtoloman aikana on kirjoitettava paperille koko "Sammon ryöstö" tarina. Nyt meille tulee pulma, mistä tarinan löydämme. Ei auta kuin kertoa kotona. Gun-Majlle ostetaan uusi Kalevala, minä etsin mummun vintiltä vanhan. Niin sitä sitten hiihtolomalla kopioidaan Kalevalasta "Sammon ryöstöä". Näemme suuren vaivan kirjan hankkimisessa ja lyhennelmän kirjoittamisessa ja sitten loman jälkeen opettajamme ei vilkaisekaan tarinoitamme, vaan panee ne suoraan paperikoriin. Törkeää, ajattelemme.

101

Viiden luokan syksyllä sairastun kyhmyruusuun. Ensin epäillään, että minussa on tulirokko, jota on liikkeellä ja johon Gun-Maj on jo sairastunut ja on nyt kulkutautisairaalassa. Meille kutsutaan illalla kotiin lääkäri. Onnistumme saamaan vain nuoren, Raumalla uuden, lääkärin, joka ilmeisesti pelkää itse tulirokkotartuntaa. Hän ei uskalla tulla huoneeseeni. Katselee minua vain huoneeni ovelta ja sanoo: "Ei se ole tulirokkoa". Eikä tiedä mikä minua vaivaa. Seuraavana päivänä äiti vei minut vanhalle tutulle tohtori Maijalalle, joka minut ja jalkani nähtyään heti sanoo: "Kyhmyruusu" Olen noin kolme viikkoa pois koulusta.

Balettikoulullani on esitys Raumanlinnassa vähän ennen joulua. Kyhmyruusun takia en pysty osallistumaan esitykseen. Muutenkin balettiharrastukseni lopahti kyhmyruusuun. Osan näytöksessä ehdin kuitenkin saada ja harjoitellakin sitä, ennen sairastumistani. Esityksen aikaan olen jo terve ja pääsen katsomaan sitä. Osassani on balettiopettajamme, Orvokki Vesarannan, tytär.

Kyhmyruusun jälkeen äiti vei minut varmuuden vuoksi Harjavaltaan, keuhkotautiparantolaan tutkittavaksi. Sairaalan ylilääkäri on isäni entinen luokkatoveri ja opiskelukaveri Risto Elo. Mitään vikaa minusta ei löydy. Elo määrää minut kuitenkin juomaan lasin maitoa useamman kertaa päivässä. Hän on olevinaan ihan järkyttynyt, kun sanon pitäväni enemmän kotikaljasta kuin maidosta. No, pitäähän sitä lääkäriä uskoa ja niin juon maitolasillisen useamman kertaa päivässä, vaikken siitä pidäkään. Olikohan se sovittu juttu?

Kyhmyruusun takia menetän myös esiintymismahdollisuudet luokan pikkujoulun näytelmissä ja leikeissä, osat jaetaan poissaoloaikanani. Pääsen kuitenkin kuuluttajaksi, mikä on minusta eri hienoa ja mukavaa.

1954 Pääsiäiseksi saamme sisareni kanssa Helmiltä elämämme upeimman pääsiäismunan, jonka veroista en ole koskaan ennen nähnyt - enkä jälkeenkään. Sen on valmistanut Fazer. Se on suuressa keltaisessa pahvilaatikossa. Se on noin 30 cm korkea suklaamuna, jossa suklainen olkikatto, portaita ja parvekkeita ja alustana suklaasta tehty piha, jota ympäröi suklaa aita. Tätä suklaataloa asustaa useampi keltainen marsipaanikipu.

Muutenkin saan Helmiltä aina paljon lahjoja, jouluna sekä syntymä- ja nimipäivinäni sekä tuliaisia 102

hänen ulkomaan matkoilta. Saan Helmiltä myös vaatteita kuten takit ja osan mekoistakin ja ym. Alaluokilla äiti yleensä teetätti kevät- ja joulujuhla-pukuni ompelijalla tai ammattikoululla, jossa äidin ystävätär Kiviluodon Sirkka opettaa pukuompelua. Myöhemmin Helmi ostaa ja valikoi Helsingistä lähes kaikki mekkoni. Lukiovaiheessa Helmi lähettää rahaa, jotta voin itse ostaa.

Keväällä pyrin taas oppikouluun. Tällä kertaa pääsen ihan kärkipään pistemäärällä. Myös Gun-Maj pääsee. Oppikoulussa olemme Gun-Majn kanssa edelleen samalla luokalla. Luokallamme on myös talossamme asuva Terttu Ahtikari. Patjaksen Eeva, Lehdon Ulla ja Ritva ovat menneet jo vuotta aikaisemmin Rauman tyttölyseoon, jolloin Ritva meni toiselle luokalle, ensimmäisen luokan hän kävi Eurassa. Myös luokanvalvojamme Anja Aitola asuu talossamme. Hän kertoo joskus koko luokalle, mitä hänen mielestään hölmöä olemme pihalla puuhanneet, kuten esimerkiksi kävelleet naapuritalon n.1,5 metrin korkuisen puisen aidan päällä.

Kesällä on täydellinen auringon pimennys, jota katselemme noetuin lasein pihalla. Gun-Majn perhe muuttaa kaksiostaan aina kesäksi Kukolaan. Koko perhe isä, äiti, mummo, GunMaj, Thua ja Marianne muuttavat sänkyineen ym. huonekaluineen taloon, jonka he ovat vuokranneet. Myöhemmin Östermannit ostavat Kukolasta oman huvilan. Käyn kesäisin linja-autolla tai pyörällä kylässä heidän kesäasunnossaan. Gun-Maj ollessa Kukolassa vietän aikaani Patjaksen Eevan kanssa.

Kesästä, uimisesta ja kavereista nautitaan Poroholman uimalassa. Paljon olen kesäisin myös Kolmannen Petäjäksen kallioilla tai mummolassa Eteläkadulla. Mummolan takapihalle teemme sisareni kanssa oman kukkamaan. Jaamme ympyränmuotoisen kasvimaan puoliksi ja kumpikin suunnittelee ja hoitaa omaa puoliskoaan. Alkuun meillä on monia erilaisia kukkia. Vähitellen kukkamaan hoito jää meidän osalta huonommaksi ja huonommaksi. Seuraavina vuosina maan valtaakin monivuotinen vaatimattomalla hoidolla pärjäävä kultapallo. Mummun luona käydessämme mummu tarjoaa aina päiväkahvit pullineen. Minä en juo kahvia vaan teetä. Mummu ei ymmärrä, että joku voi olla ilman kahvia. Niinpä hän keittää aina minullekin 103

yhden kupin kahvia ja sanoo, että kun olet yhden kupin juonut kahvia hän keittää sinulle sitä teelitkua. Niin minulle tulee tapa, että mummolassa juon ensin kupin kahvia, on sitten joulu tai kesäpäivä, ja sen päälle teetä kuppi tai kaksi. Muuten juon vain teetä. Mummolan vintti on mieluinen leikkipaikkamme. Siellä on paljon mielenkiintoista tavaraa mm. Maurin linnunmuna kokoelma ja vanhoja lehtiä sekä vaarin höyläpenkki kaikennäköisine työkaluineen. Vaari harrasti pajutöitä. Kerran sain joululahjaksi vaarin pajusta tekemän korituolin. (Valitettavasti tuoli menee myöhemmin pilalle Humalistonkadun osakkeemme parvekkeella) Toisinaan vintillä on myös kangaspuut, joilla mummu kutoo räsymattoja. Mekin leikkaamme mummulle matonkuteita vanhoista vaatteistamme.

Poroholman pukukoppeihin on piirretty kaikenlaisia sanoin höystettyjä kuvia. Siltä opimme seksuaalista sanastoa. Poroholmassa käymme myös uimakoulua, sammakon liikkeitä harjoitellaan ensin uimalan hiekalla istuen. Myöhemmin Poroholman uimala puretaan ja Merikylpylän viereen rakennetaan maauimala.

Viikonvaihteessa käymme koko perhe pyörällä Kolmannessa Petäjäksessä, jossa ollaan aamusta iltaan. Tosin Ritva lopettaa mukaantulon paljon minua ennen. Otamme mukaan evästä, voileipiä, mehua ja kahvia termospullossa, joskus saatamme keittää Petäjäksen kallioilla nuotiossa kahvia ja perunoita, jotka syömme sillin kanssa. Sinne pitää mennä aikaisin aamulla, että saa varattua hyvän kallion itselleen. Ei ole sopivaa mennä kovin lähelle aikaisemmin leiriytyneitä. Syömisen lisäksi uidaan, luetaan, ratkotaan ristisanatehtäviä ja otetaan aurinkoa. Toisinaan mukaan otetaan myös jokin matto, joka pestään rantakalliolla mäntysuovalla ja juuriharjalla. Kauniina kesäpäivänä saatamme myös arki-iltana ajaa Petäjäkseen tunniksi tai pariksi. Ullan äiti ja meidän äiti kokoontuvat parin muun rouvan kanssa vuorotellen toistensa luokse käsitöiden kanssa. Niin me tytötkin päätämme perustaa käsityökerhon, joka kokoontuu aina Ullan huoneessa. Muut tekevät villatakkia tai villapaitaa. Äitini ei luota minun käsityötaitoihini ja kärsivällisyyteeni. Hän ei suostu ostamaan niin paljon lankaa minulle, mitä tarvittaisiin villapuseroon. Hänen muistissa on ilmeisesti koulukäsityöni. Patalappu-virkkauksestani, josta hän salaa riisti kamalimmat sotkut pois ja virkkasi tilalle uutta. Sekä sukan kutimen, joka ei edistynyt ja johon äiti välillä kutoi lisää, ongelmana hänellä oli saada niin epätasaista, ettei se erotu minun työstäni – kovin paljoa. Opettaja ei saa huomata, että joku muukin on minun lisäkseni kutonut sukkaa.

104

Niin minulle ostetaan vähemmän lankaa ja hankitaan villaliivimalli. Villaliivini valmistuu ihan omin voimin ja siitä tulee niin hyvä, että käytänkin sitä aika paljon. Lehtojen kesämökki on melko lähellä taloamme, Merikylpylän takana. Käymme siellä silloin tällöin. Ulla näytti kerran, kun mustaa mäyräkoiraa kutitti tietyllä tavalla, sen penis kasvoi. Taimi on jo vuonna 1945 ja 1951 hankkinut kaksi erillistä palstaa Vihdin-pitäjän Haapakylän kylästä. Pienempi tiloista, 1945 hankittu, noin 3000 neliömetriä on Hiidenveden rannalla. Tontilla on pieni saunamökki. Suurempi on 16 000 neliömetrin suuruinen tontti, sille Taimi on rakennuttanut arkkitehdin suunnitteleman huvilan. Taimi ei ollut koskaan kutsunut ketään meitä sukulaisia huvilalleen. Maria saa yhtenä päivänä päähänsä, että nyt lähdetään katsomaan Taimin huvilaa. Jostain ihmeen syystä mukaan lähtee myös Aira Salmi. Lähdemme Marian Volkswagenilla. Pakkaamme mukaan omat lakanat. Takapenkille pakkaudumme Harri, Ritva ja minä. Sekä äitini että Lauri-setä epäilee päästääkö Taimi meitä edes sisään. Lähdemme kuitenkin matkaan. Ajamme ensin Helsinkiin, käymme tervehtimässä Helmiä. Helsingissä Marian autosta hajoaa rengas Stadionin lähellä, sataa. Hän vaihtaa rengasta ensimmäistä kertaa elämässään. Apua saamme ohiajajilta. Helsingistä matkaamme kohti Vihtiä. Emme tiedä edes tarkkaa osoitetta. Kyselemällä löydämme lopulta perille. Koko huvila-alue on ympäröity korkealla verkkoaidalla. Portti ei kuitenkaan ole lukossa. Maria lähtee ensin yksin varovasti tiedustelemaan otetaanko meidät vastaan. Taimi ei kehtaa kieltäytyäkään ja majoittaa meidät yhdeksi yöksi. Talon ja portin välillä on laaja nurmikkoalue, jossa kasvaa kymmeniä omenapuita. Löydämme huvilan seinältä bumerangin, jonka Taimi on ostanut Australian matkaltaan. Lähden Harrin kanssa heittelemään bumerangia nurmikolle. Bumerangi lentää milloin mihinkin ja lopputulos on, että siitä lohkeaa pala. Ei auta kuin mennä sisälle tunnustamaan ja esittämään anteeksipyyntö. Myöhemmin saamme Taimilta vielä moitteet, ettemme rikkoneet ainoastaan bumerangia vaan myös omenapuita. Tätä emme olleet pimeässä illassa huomanneet.

105

Pääsiäismuna 1954

Gun-Maj Kukolassa -54

Piha ja auringon pimennys Tuula

Tuula turkissaan 1957

Piha, Tuula, Gun-Maj ja Terttu 1955

Petäjäs 1955 Maire ja Tuula

Koposen huvila Heinolassa 1955 Tuula, Tarja ja Ritva

106

Seuraavana päivänä teemme retken isoisän entiseen huvilaan, Hopeaniemeen, joka toimii nyt täysihoitolana. Harri, Ritva ja minä menemme Taimin kyydissä, hän ajaa Plymouthillaan hurjaa vauhtia mutkaisilla sorateillä. Hopeaniemi tontteineen ja taloineen on komea, olisi eri reteetä, jos se vielä olisi meidän suvulla. Paluumatkalle Raumalle mietimme Harrin kanssa, ettei Taimi varmaan jätä kenellekään mitään perittävää. Kun hän on itse tuhlannut koko omaisuutensa, hän ajaa autollaan kolarin. Harri sanoo sisarelleni ja minulle, että Taimi on lesbo. En tiennyt mitä se tarkoittaa. Mieleeni ei ollut missään vaiheessa juolahtanut, ei ennen sitä eikä sen jälkeen, että Taimin ja Annin ystävyyteen liittyisi jotain seksuaalisuutta.. Lisäksi Harri kertoo Maunon olevan kykenemätön saaman lapsia. On kuulemma nuorena loukannut kikkelinsä.

Kesän saavutuksiini kuuluu, että uin ensimmäistä kertaa elämässäni kansanuinnin eli 200 metriä.

Kielten opiskelun olen kokenut aina tylsäksi ulkoluvuksi. Niinpä jo oppikoulun ensimmäisessä välitodistuksessa minulla on ruotsista vain 5. Huonoina pysyvätkin kielten numeroni koko kouluaikani. Muina kesinä luinkin sitten kielten ehtoja tai kaksia.

Ensilunta oli aina ennen odotettu innolla. Nyt siihen liittyy huonojakin puolia, saa pelätä monnipesuja. Yläluokkalaiset antoivat ensilumi-päivinä lumipesun ekaluokkalaisille eli monneille. Koska ensilunta on yleensä aika vähän, lumen joukossa oleva hiekka raapii naamaa. Koulukiusaamisesta ei puhu kukaan mitään.

Harrin yläkerran hallissa ja salongissa leikimme leikkiä, joka viehättää minua suuresti. Mukana on Harrin ja Ritvan lisäksi Salmen Irmeli ja Martti ja joitakin Harrin kavereita. Irmeli ja Martti ovat Aira Salmen lapsia. Martilla on sokeritauti ja hän on lähes sokea, myöhemmin hän sokeutuu kokonaan. Leikin nimi on Murhaaja. Ensin valitaan poliisi. Kaikki muut leikkijät nostavat lapun, yhdellä on lapussa kirjain M, M-lapun saaja on leikissä murhaaja. Leikkitila pimennetään. Leikkijät liikkuvat ristiin rastiin pimeässä. Jossain vaiheessa murhaaja iskee peukalollaan, jotain leikkijää. Murhattu kaatuu lattialle ja kirkaisee. Sytytetään valot. Poliisi saapuu ja aloittaa kuulustelut ja yrittää selvittää kuka on murhaaja. Kaikkien muiden pitää vastata liikkumisestaan ja tekemisistään totuudenmukaisesti, mutta murhaaja saa valehdella. 107

1955 Oppikoulussa tulen jotenkin paremmin toimeen opettajien kanssa kuin kansakoulussa, jossa ainoastaan neljännellä luokalla tulin Raivioiden kanssa hyvin toimeen, muuten enempi tai vähempi huonosti. Edes kielten opettajien kanssa ei minulla ollut sen kummempia ongelmia, kuin mitä nyt ansioitteni mukaiset numerot. Ainoa opettaja, jota jostain syystä ilmeisesti ärsytän, on alaluokilla musiikin opettajamme, Hilppa. Hilppa on Koskelan Tanun (Kirjoittanut kirjoja Rauman murteella) sisar. Vaikka minä en osaa ensinkään laulaa (musiikin teoriassa muuten olen ihan hyvä), on mielestäni pikkaisen törkeää sanoa kohdallani laulukokeissa, joissa jokainen vuorollaan joutuu laulamaan yksin: "Ton Pakkalan lausumista en jaksa kuunnella, jätetään sut väliin." Äidinkielen opettaja puolestaan väitti, että runonlausumiseni on laulamista. Laulutunnit ovat ainoita, joilta joudun oppikouluaikana ulos luokasta, mitättömistä syistä tietenkin. Kerran kun Hilppa ei oikein saanut meitä mukaan, hän esittää, ilmeisesti vain retorisen, kysymyksen: "Tämä ei taida teitä oikein kiinnostaa." Tulen vastanneeksi: "Ei kiinnostakaa." Siihen Hilpalla ei ollut muuta sanottavaa kuin: "Mene ulos!" Toisen kerran en edes avaa suutani. Hymyilen vain, ehkä vähän sarkastisesti, tilanteessa, jossa ei ilmeisesti sovi hymyillä. Ja Hilppa: "Pakkala voi mennä käytävään virnuilemaan!" En rakasta laulutunteja niin, että surisin kamalasti laulutunnilta ulos joutumisiani, on kuitenkin eräs kiusallinen asia. Laululuokka on aivan opettajanhuoneen vieressä. Kaikki ohi kulkevat opettajat siis näkevät laululuokasta ulos heitetyt. Koska koulussamme ei niin hirveän paljon käytetty luokasta poistamista, monet ohikulkevat opettajat kommentoivat jotenkin luokasta poistettua esim., "Ai, ai miten noin kiltin näköinen tyttö, on joutunut ulos luokasta." tai kysyvät "Miksi olet joutunut käytävään?" Selosta siinä sitten, että hymyilin. Olisi varmaan taas tulkittu vinoiluksi, joten kohotan vain hartioitani.

Käsityötunnilla teemme nuken. Nuken paidan sivusaumaksi tehdään, sellainen kahteen kertaan käsin tikattava sauma. Toisen sivusauman olen jo ommellut kahteen kertaan, mutta toista sivua ommellessa kypsyn ensimmäisen sauman jälkeen tikkipistojen tekemiseen. "Ompelukoneet on keksitty," sanon Gun-Majlle kotona käsityötä tehdessämme, "miksi ommella käsin ja vielä kahteen kertaan sama sauma. Ommellaan koneella” Gun-Maj epäilee koko ideaa ja ompelee käsin. En tiedä, olinko tosiaan niin tyhmä, että luulin, ettei Senttilä huomaa koneommelta. Vai vielä tyhmempi ja kuvittelin koneompeleen sallituksi silloin, kun on käsin käsketty tehdä. Jos olisin ollut vähän fiksumpi, olisin tietenkin ommellut ensimmäisen koneella ja jälkimmäisin käsin. Sitten sitä ei ehkä Senttiläkään olisi huomannut. Toki Senttilä erottaa käsi- ja koneompelun ja huomaa. Ja panee purkamaan koneompeleen ja ompelemaan uudestaan käsin. Sanoo vielä, että jollei olisi kyse ensimmäisen luokan oppilaasta, 108

saisin käytöksen alennuksen. Nukke vaatteineen kuitenkin valmistuu. Nukke saa nimen Marianne, annan sen Piessan Riitalle. Joitakin vuosia myöhemmin, aikana jolloin on vihurirokkoa liikkeellä. Gun-Maj ja minä rapsuttelemme, ihan sovussa huviksemme, välitunnilla toistemme kasvoja männyn oksalla. Kun käsityötunti alkaa, naamamme on täynnä punaisia pilkkuja. Senttilä, jonka tunti meillä on seuraavaksi, ihmettelee kasvojamme. Toteamme vihurirokkoa olevan liikkeellä. Emme kuitenkaan rohkene noudattaa kotiinlähtökehotusta, vaan tunnustamme Senttilälle, mistä on kyse. Senttilää järkyttää moinen käytös ja joudumme luokan edessä pyytämään toisiltamme anteeksi.

Saan Helmiltä harmaan lammasturkin, josta kiitän eräässä kirjeessäni: "4.2.55 Hei Helmi Hei, hei Helmi, ja Kiitoksia oikein paljon turkista. Olin ihan innona kun sain sen. Sillä en ole osannut uneksia turkkia, tai ehkä olen uneksinut, mutta en ole uskaltanut toivoa saavani sen. Kunpa vain tulisi kovia pakkasia. Eilen illalla iloistuin sillä lämpömittari näytti 6 astetta enemmän pakkasta kuin edellisenä iltana. Nyt pakkasta on 10 asteen paikkeilla, toivottavasti se vielä kiristyy." Taloudellista tukea elämiseen saamme myös Nahkatehtaalta, esimerkiksi vuonna 1955 saamme kumpikin sisareni ja minä opintokuluja 10 750 mk. Kesällä 1955 suoritan uimakandidaatin tutkinnon. Samana kesänä olemme koko perhe Pikijärven rannalla, Heinolassa, kummitätini Koposen Annin huvilalla. Koposen Tarja on meitä vähän nuorempi. Kolmistaan Ritva, Tarja ja minä pyöräilemme Reumaparantolan, jonka kioskista voi ostaa maito, suklaata ym. Käymme myös potilaiden ohjelmallisessa iltamissa. Minä leikin Tarjan kanssa kaikenlaista. Meillä on Tarjan leikkimökissä elättinä sammakko, jolle syötämme kärpäsiä ja jota sitten punnitsemme sen Tarjan leikkivaa’alla. Meidät kuitenkin lahjotaan suklaalla päästämään sammakko vapaaksi. Sisareni pitää leikkejämme lapsellisina eikä osallistu niihin kovin paljoa. Anni-täti tekee Ritvalle kotipermanentin, että hänelläkin on jotain ohjelmaa. Anni-täti ja äiti lukevat Linnan "Tuntematonta sotilasta", en oikein pääse selville, mitä mieltä he ovat kirjasta. Kirja ilmestyi edellisenä jouluna ja herätti ilmestyessään melkoisen kohun. Syksyllä koulussa alkaa saksan opiskelu. Kouluun tulee uusi saksanopettaja, Anna Alanen. Nuori, ystävällinen, hyväntuulinen. Kihara tukka. Vaateitaan hän somistaa liehuvilla huiveilla. Me kaikki pidämme hänestä hirveästi.

109

Alkuun minäkin opiskelen innolla saksaa. Saan saksasta todistukseen jopa 7. Valitettavasti hän on meillä vain vuoden, luokassamme vallitsee maansuru vai olisiko se luokansuru, kun hän ilmoittaa keväällä muuttavansa kesän aikana Raumalta pois.

1956 Käyn silloin tällöin postissa äitiäni tapaamassa. Palvelen myös mielellään asiakkaita. Otan vastaan heidän pakettikortin ja haen takahuoneesta oikean paketin. Tämä ilo loppuu kuitenkin, kun postin pomo, sattuu kerran siellä ollessani paikalle. Hän sanoo, etten voi tehdä äitini hommia.

Huolimatta yleislakon uhasta päätän Vesan kanssa lähteä hiihtolomalla Tampereelle, Lielahteen, Piessalle. Piessan lasten isä, kansakoulun opettaja, on lähtenyt hiihtolomaksi pohjoiseen, Kolariin. Ei silti, ei häntä paljoa näkyisi, vaikka olisi kotona. Hän käy syömässä keittiössä vähän ennen kuin muu perhe, muuten hän viettää kotonaoloajan yksin huoneessaan. Hänen poissaolosta on se hyöty, että Mirkku majoittaa minut isä-Piessan huoneeseen. Mirkku ja Anja nukkuvat olohuoneessa, Jussi, Mauri ja Riitta nukkuvat lastenhuoneessa. Vesa majoitetaan myös lastenhuoneeseen. Kun olen ensimmäistä päivää Piessalla, heille tulee uusi kotiapulainen. Hän asustaa keittiön yhteydessä olevassa makuualkovissa. Koko serkkujoukko menee uteliaana keittiöön katsomaan uutta apulaista, joka on varsinainen blondi. Jussin mielestä ihan hyvän näköinen. Kun palaamme lastenhuoneeseen sanon Anjalle, että musta heidän uusi piika on paksuna. Anja ei usko, mutta ei kulu kovinkaan monta kuukautta, kun selviää, että näin on. Mauri opettaa minulle shakkia. Ajattelen heti: Vau, mikä peli. Valitettavasti tiedän etukäteen, ettei sen enempää sisareni kuin Gun-Majkaan tule innostumaan tästä pelistä. Minun on hiihtoloman aikana tehtävä piirustustunnille vesivärityö, talvimaisema. Tiedän Anjan olevan minua paljon parempi piirtäjä. Ehdotan Anjalle, että hän tekisi minulle talvimaiseman. Kerron mitä työhön haluan. Anja toteuttaa sen. Kotona, kun näytän työn äidille, hän sanoo, ettei kukaan usko sitä minun työkseni. Joten otan vesivärit esille ja huononnan reilusti työtä. Tästä huolimatta saan työstä paremman numeron kuin mistään muusta työstä sinä vuonna. Piessojen kanssa samassa opettajasuntolassa on pari muutakin perhettä, joilla on meidän ikäisiä lapsia. Iltaisin joku nuorista ottaa salaa kotoa koulun avaimen. Hiivimme pienissä ryhmissä viereiseen kaksikerroksiseen koulurakennukseen. Siellä on toisen kerroksen aulassa levysoitin ja levyjä. Aulassa sitten kuuntelemme musiikkia, tanssimme ja juttelemme pimeässä, ettei viereisestä talosta meitä huomattaisi. Meillä on ihan "kliffaa". Sana, jonka opin tänä hiihtolomana 110

Jussilta. Yleislakko alkaa kesken hiihtoloman. Lakosta huolimatta päätämme Mauri, Vesa ja minä lähteä Lajovuon mummon työ. Tiedämme, että Vesan sisko, Marja, on siellä hiihtolomallaan kasvattiäitinsä, Mirjan, kanssa. Lajovuot asuvat Tampereen toisella reunalla kuin missä Lielahti on. Emme ole aivan varmoja miten lakko vaikuttaa liikenteeseen. Linja-autolla pääsemme hyvin Tampereen keskustaan. Siellä on jotenkin uhkaava tunnelma, emmekä pääse enää jatkamaan kuin kävellen. Radiosta on jo tullut uutisia lakon alkamisesta ja Lajovuot on ihmeissään, miten pääsimme heille asti. Vietämme heillä mukavan päivän, kunnes Lajovuon mummu alkaa olla huolissaan, miten pääsemme takaisin Lielahteen. Sanomme, että voimme kävellä. Lajovuot on sitä mieltä, että matka on pakkasella liian pitkä kävellä. He yrittävät tilata meille taksin, lupasivat maksaa. Piessalta lähtiessämme emme ottaneet rahaa kuin linja-auto maksuihin, liekö meillä ihmeemmin sitä ollutkaan. Taksin tilaaminen puhelimella ei kuitenkaan onnistu. Joten saamme taksirahat ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa, toivoen saavamme sieltä taksin. Joudumme kävelemään läpi lakkohulinoita enteilevän kaupungin ennen kuin saamme taksin. Näin meille jääkin osa taksirahasta, jonka jaamme kristillisesti kolmeen osaan. Illalla selviää, ettemme pääse Vesan kanssa takaisin Raumalle. En tiedä olisinko iloinen vai en. Muutama ylimääräinen lupapäivä koulusta on ihan nastaa, mutta toisaalta olisi ollut jo kiva lähteä kotiin. Kun hiihtolomamme on ylittynyt muutamalla päivällä Mirkku ilmoittaa töistä tullessaan, että äitini soitti hänelle, Vesaa ja minua tullaan huomenna hakemaan pikkuautolla. Mirkku ei ollut kysynyt kenen autolla. Arvelemme nahkatehtaan autoa, hakija on kuitenkin Töykkälä, mummun ja vaarin naapuri. Myös vaari on mukana. Raumalle ajamme Porin kautta, käymme tervehtimässä Maria ja Elliä. Mari ja Elli ovat vaarin siskoja. Minusta Mari on ainakin 100 vuotta ja painaa ainakin100 kiloa ja ollut vuoteessa niin kauan kuin muistan. Itse asiassa Mari on 80 vuotta. Elli, joka on 68 vuotta, hoitaa Maria. Heinäkuussa olemme ajelemassa Laurin huvipurrella "Harrililla". Pysähdymme joksikin aikaa erässä salmessa. Lähdemme Harri, Tapu, Ritva ja minä soutelemaan läheiseen saareen pelastusveneellä. Palatessamme kiinnitämme kai pelastusveneen heikosti huvipurteen ja se lähtee omille teilleen. Lauri hermostuu ja Harri lähtee uimaan veneen perään. Vesi on tosi kylmää, Maria seisoo Harrilin kannella pelastusrengas kädessä. Harri selviää kuitenkin pelastusveneen kanssa takaisin Harrilille. Huvipursiajelulla on mukana Rauman "kermaa" kuten Lönnströmin Teresia seuraneitinsä Begin Elsan kanssa. Toisella kertaa olen mukana, kun Lauri kutsuu huvipurrelleen tehtaan konttorin väen. Kesällä suoritan myös uimakandidaatin tutkinnon Rauman uudessa maauimalassa. Kun minut vihitään pajunlehtiseppelein uimakandidaatiksi, ylläni on äidin vanha vanuttunut villainen uimapuku.

111

Kesällä teen äidin kanssa pienen rengasmatkan "Runoilijan reitillä", Ritva ei lähde mukaan.

Helmi piirtää Alppilan koulua, varmaan hänen uransa suurin työ. Raumalla vieraillessaan hän käy kanssamme katsomassa koulumme kotitalousluokkia, joita olimme kehuneet. Koulun valmistumisvaiheessa Helsingissä ollessamme käymme katsomassa sitä.

Syksyllä 1955 olimme Gun-Majn kanssa liittyneet Rauman Naisvoimistelijoihin. Naisvoimistelijoiden mukana osallistumme kesän 1956 Helsingin Suurkisoihin. Asuimme Runebergin kadulla silloisessa Tyttönormaalilyseossa. Raumalaiset, niin aikuiset kuin lapsetkin, on majoitettu voimistelusaliin. Kisojen päätteeksi on marssi läpi kaupungin Stadionilta Suurtorille voimisteluasuissa. Sataa kaatamalla. Suurtorilla lauletaan alkuun suvivirsi ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…” Päätämme Gun-Majn kanssa poistua vaivihkaa torilta. Sataa edelleen. Jään kisojen jälkeen joksikin aikaa Helsinkiin Helmin ja Maunon luo. Siellä piirtelen talojen pohjapiirustuksia. Niiden piirtely on nyt yksi harrastuksistani. Tulen Helmin ja Maunon kanssa Airiston kautta Raumalle. Joskus näihin aikoihin, ehkä pari vuotta myöhemmin tai aikaisemmin Lauri ja Helmi esittävät, että meidän tulisi muuttaa Raumalle rakennettavaan Säästöpankin taloon. Ritva ja minä myisimme Laurille Nahkatehtaan osakkeita ja niillä rahoilla ostettaisiin asunto meidän nimiin. Äiti panee hanttiin. Hän ei toista kertaa muuta muiden kehotuksesta. Äitini alkaa etsiä meille vuokra-asuntoa, ei löydä sopivaa. Lopputulos on, että osalla Ritvan ja minun tehtaan osakkeilla ostetaan nykyinen asuntomme Laurilta meille, tehdas maksaa edelleen yhtiövastikkeemme eli käytännössä ei mikään muutu. Paitsi Helmi suuttuu äidilleni, koska äitini ei suostunut muuttamaan Säästötaloon, Helmi ei halua olla

112

Harrili 1956 Valpurintie 1956 Helmi ja Tuula

Mökki 1957 Tuula

Luokkajuhlat. Tuire Lausala , Maija-Liisa Talvio

Suurkisat 1956

Leikkimökki ja Tuula mökillä 1957

113

äitini kanssa enää missään tekemisissä. Raumalla käydessään hän ei käy enää meillä, vaan Ritva ja minä menemme häntä tapamaan Marian luo. Seuraavan kerran Helmi käy meillä vasta Ritvan lakkiaisissa.

Elokuvissa käyn paljon. Vuoden elokuva on James Deanin Jättiläinen. Musiikissa Elvis Presley ja rock’n roll on kova sana. Meilläkin on pari Elviksen levyä.

1957 Gun-Majn kanssa teemme pyöräretkiä lähiympäristöön. Eräs keväinen suosikkikohteemme on Bärströmmin koski. Siellä on usein mukana myös serkkuni Vesa. "Vuovomme" koivun avulla yli kosken, eli kiivetään nuoren koivun latvaan, sitten annetaan koivun taipua niin, että latva ylettyy lähes maahan.

Kesällä 1957 aloitan taas päiväkirjan kirjoittamisen. Päiväkirjan kirjoittamisen innostuksen saan tällä kertaa Anne Frankin "Nuoren tytön päiväkirjan" lukemisesta. Kovin pitkäjänteistä kirjoittamiseni ei nytkään ole. Lähinnä päiväkirja kattaa kesän 1957 ja muutamia irrallisia päiviä parin seuraavan vuoden aikana. Toisin kuin vuoden 1953 päiväkirjassani päiväkirjaa ei ole kirjoitettu läheskään joka päivä, mutta päivän tekstit paljon pidempiä.

Itseni ja perheeni esittelen seuraavasti: "Lauantai 15. VI. 1957 ... Kerron hiukan itsestäni ja perheestäni. Nimeni on Tuula ja olen jokseenkin vallaton ja laiska, luen parhaillani ruotsin ehtoja. Minulla on yksi sisko, hänen nimensä on Ritva (15 v) Hän on vielä laiskempi kuin minä. Minä olen 14-vuotias ja olen neljännellä luokalla, jos saan ehtoni suoritetuksi ja III luokalla, jos en saa ehtojani suoritetuksi. Muuten todistukseni oli hyvä, minulle. ( ehkä monelle muulle se olisi huono) Aljassa ja jommassa minulla oli 9. Olin hiukan luokan puolivälistä ylöspäin. Ritva jäi IV:lle luokalle. Isäni oli lääkäri mutta hän on kuollut. äitini on postivirkailija. Tällä hetkellä hän pesee pyykkiä. Äiti on hyvin ahkera, kun hän tulee postista hän joko keittää, siivoaa tai pesee pyykkiä, ellei hän tee mitään näistä, tekee hän ristisanatehtävää, lepää tai lukee..." 114

Tällöin minulla on siis ensimmäiset kielten ehdot. Jatkossa ehtoja olikin sitten joka kesä. Päiväkirjassa on selostus huoneestani pohjapiirroksineen. Jokaisen esine ja sen paikka huoneessa on selostettu. Perheen ja huoneeni esittelyä seuraa talomme ja sen asukkaiden esittely.

"Maanantai 17. VI.1957 ... Heräsin tänään kello 8 ja aloin piirrellä talojen pohjapiirustuksia ja sisustaa niitä. Harrastan tätä nykyään sellaista piirtämistä melko paljon... Minun piti olla Wahlströmillä 10:ltä ruotsin tunnilla. vedin kiireesti vaatteet päälleni ja aloin hakea kirjaa ja vihkoja, kun viimein ja vihdoin löysin ne totesin harmikseni, että ulkona sataa tihutti. ei voinut kuin valittaa, sillä tunnille oli lähdettävä. Kun pääsin perille, huomasin ilokseni, että tällä kertaa minua ennen oli poika, koska naulakossa ei riippunut mitään, tytöllä olisi ollut tällaisella ilmalla jokin riisuttava vaatekappale. Mutta kun pojan tunti loppui, nyrpistin nenääni, sillä hän ei ollut ”suloisen" näköinen. …Tullessani tunnilta poikkesin torilla ja kokeilin Rauman ensimmäistä makeisautomaattia. Syötyäni haaskasin taas kallista aikaa talojeni piirtämiseen. Puoli neljän aikaan häärin ruotsin tehtävien kimpussa. kovalle niiden teko otti. kun viimein ja vihdoin sain kaksi tehtävää valmiiksi, luin hiukan sanoja. Niiden parissa en kuitenkaan kauan viipynyt, vaan lähdin äidin kanssa hakemaan kieloja. Kielo on muuten lempikukkani. Illalla kuuntelin kuunnelmaa "Mies, jota omatunto käski". Äiti pidensi kesähameeni kuunnelman aikana..."

"Lauantai 22. VI.1957 ...Illalla en ollut missään erikoisessa paikassa, koska Kisaranta (tanssilava, pienoisgolfkenttä, sauna ym.) ei ollut auki ja Merikylpylään (edellisen kaltainen mutta monipuolisempi) en viitsinyt mennä, koska se on "sosdemitten". Täällä on ihan kurjaa kun K..rannassa ei ole koskaan ketään eikä M..kylpylä huvita minua."

Kesällä 1957 äitini ostamasta kesämökistä kerron "Keskiviikkona 3. VII 115

...Meille on muuten ostettu kesämökki. Mökki ei ole ulkoapäin nätti, mutta menetteleehän se siinä. Mökki on noin 3,5 km päässä, sinne on loppumatka melko kehnoa tietä. Siellä on julmetusti työtä, jok’ikinen nurkka, komero ja kaappi täytyy luutata tai lattiaharjalla tahkota. puutarha on vielä ihan tyhjä, lukuun ottamatta marjapensaita ja omenapuita (nam, nam)..."

Mökki on Lipsasen vuokramailla heti Syvärauman takana. Mökin alakerrassa on keittiö, jossa on myös sängyt, ruokahuone, pukuhuone ja sauna. Yläkerrassa on yksi makuuhuone. Bännenkari on jo useita vuosia sitten myyty, mutta Laurin huvilalla käyn silloin tällöin, josta kerron päiväkirjassani "...Ollessani Laurin huvilalla ajelimme Harri, Tenno ja minä aaltolautalla, jonka olimme kiinnittäneet moottoriveneeseen ja molskahdin pari kertaa mereen, siinä minun tämä kesäinen uiminen onkin. Harrin kaverina on nyt hänen kaksi serkkua Ruotsista 15-vuotias Sirge ja 14-vuotias Tenno. Tenno onkin oikein mukava poju. luulen, että olen vähän pihkassa häneen. Hän on minua yhden päivän vanhempi..." Harrastamme siis vesihiihtoa itse tehdyllä lautalla. Mistään pelastusliiveistä emme tienneet mitään. Muutama vuosi sitten, kun Estonia-niminen laiva upposi matkallaan Tukholmasta Tallinaan, pelastuneiden luettelossa oli Tenno Spool. En tiedä oliko hän Harrin Tenno-serkku. Hyvin saattoi olla, hänen äitinsähän oli virolainen, kuten Mariakin.

Koska arvelen, että kesän aikana tulee sukulaisia käymään Raumalla, esittelen heidät sukupuun muodossa päiväkirjassani. Serkkuni esittelen seuraavasti: "Juhani, 17-18 v, leuhka, Anja 16 v kumma, Mauri 13 v mukiin menevä, Riitta mukava Vesa 11v mukava as. mummolassa, Marja 10 v oikein mukava as. Lajovuolla, sanoo Mirjaa äidiksi Harri 16 v mukiin menevä"

Tiistaina 13.8.-57 "...Luen jälleen ruotsin ehtoja. ("Ihanaa", eikö totta?) Tänään meillä oli pyykkipäivä. Inhoan pyykkipäiviä, koska joudun keittämään silloin aamiaisen. (aamiaiseksi kutsuimme tällöin ateriaa, joka syötiin noin klo 11) Mummu oli meillä, kuten tavallisestikin pyykkip:nä auttamassa p:pesua..."

116

Toisella yrittämällä selvitän ruotsin ehtoni, joten olen neljännellä luokalla. Syksyllä sekä Ritvalle että minulle on kamala järkytys, kun Ritva sijoitetaan kanssani samalle luokalle. Olen sitä mieltä, että "se on melko mölöä", kuten kirjoitan Helmille.

Helmi ja Mauno ovat muuttaneet Valpurintieltä Ulvilantielle.

Koulussa järjestämme luokkajuhlia. Neljännellä luokalla saamme kutsua lyseon poikia luokkajuhlaamme. Juhlassa esitämme myös ohjelmaa. On näytelmä. Minä en esiinny siinä, enää ei riitä kuuluva ääni, pitää osata myös näytellä. Osallistun kuitenkin muodissa olevan hula-hula vanteen pyörityskilpailuun. Luokkajuhlaan teemme myös toisistamme kronikan. Minun kronikkani lauletaan "Janne parka onneton" sävelellä ja kuuluu suunnilleen näin: "Tuula parka onneton vaikk matikan nero on on kielis aivan toivoton. Äänen kyllä kuulee hänen huutaessaan"

Gun-Majn kronikka lauletaan "Ain merimies merta rakastaa " sävelellä ja kuuluu suunnilleen näin "Gun-Maj är en snäll flickan så flitig och ljus sklarvaa aina skriivoissaan vaikka ruotsi on äidinkiel'"

Luokallani on uudet luokkapuserot. Millään muulla luokalla ei koulussamme ollut. Puserot kutoo luokkatoverimme, Kaitilan Leena, kutomakoneella. Jokainen ompelee sitten itse osat yhteen ja kutoo käsin hihansuut ja kaula-aukon resorin. Puserot ovat harmaat. Jokainen leikkaa vielä sinisestä huovasta nimensä etukirjaimen puseron rintaan. 117

Syksyllä, kun äitini on jossain kylässä, kokoonnumme nurkkahuoneeseemme pyöreän tupakkapöydän ympärille spiritismiä pelaaman. Pöydällä on ympyrän muotoinen paperi, jonka kehää kiertää aakkoset ja numerot. Huone pimennetään. Jokainen pelaaja laittaa etusormen ylösalaisin olevalle juomalasille, joka on paperin keskellä. Sitten vain esitämme kukin vuorollaan kysymyksiä ja lasi liikkuu itsestään, niin uskoimme (tai emme oikeastaan) kirjaimesta toiseen ja antaa vastauksia kysymyksiimme. Kysymme mm, että meneekö kemian opettajamme Anton ja äidinkielen opettajamme Kaija kanssa naimisiin. Saamme vastauksen kyllä. Ja näin tuli tapahtumaankin.

Kysymme: "Montako lasta he saavat" Saamme vastauksen kolme. Saivat tietääkseni kaksi.

Näihin aikoihin käyn myös ahkeraan kirjeenvaihtoa sveitsiläisen kirjeenvaihtoystäväni Vrenin kanssa. Olemme kirjeenvaihdossa useamman vuoden. Monen vuoden tauon jälkeen Vreni kirjoittaa minulle kerran opiskeluaikanani, vastaan siihen. Mutta toista kirjettä en sitten enää saa.

Jouluvalmistelut meillä on tapana aloittaa Itsenäisyyspäivänä. Silloin leivotaan siirappipiparkakut, niitä leivotaan monta pellillistä. Niitä riittää pitkään joulun jälkeenkin. Kakkuja leivotaan aina tumma ja vaalea. Joulutorttuja kaulitulla voitaikinalla leivotaan myös mummulle. Hän on tehnyt niihin luumusoseen. Sitten leivotaan vielä muita pikkuleipiä ja pullaa, jota äiti muutenkin leipoo edelleen joka viikko.

Pidän pikkulapsista. Äitini on jo töissä postissa ja joillakin postilaisilla on pieniä lapsia. Käyn silloin tällöin leikkimässä postilaisten lasten kanssa. Myös talossamme on pikkulapsia, joiden kanssa voi pihalla leikkiä. Käyn myös silloin tällöin talossamme iltaisin lapsen vahtina. Useimmiten käyn Grönmanneilla, joilla hoidettavan vauvan lisäksi on pari noin kymmenvuotiasta poikaa. Grönmanneilla olen joskus yksin lapsenlikkana, joskus Patjaksen Eevan kanssa. Gun-Maj ei harrastanut lapsenvahtikeikkoja. 118

Grönmannit asuivat C rappuun ylimmässä kerroksessa. Samassa kerroksessa asuu myös toinen perhe, jossa käyn lapsenvahtina. Heillä on kaksi tyttöä noin vuoden ikäinen ja noin viisivuotias. Myöhemmin taloomme muuttaa saksan opettajani Lassila, jonka pikku tyttöä, Tuirea, myös jonain iltana kaitsen. Tuire viihtyy hyvin seurassani ja roikkuu aina meillä. Ei ymmärrä lähteä kotiin, vaikka sanon, voisit jo lähteä. Vaikka Tuire ihailee minua, äiti-Lassila antaa kuitenkin saksan ehdot.

Aatonaattona vaari tuo meille joulukuusen, torilta ostetun. Rantakadulla asussamme saimme joulukuusen tehtaan kautta. Siihen aikaan vaari haki heidän kuusensa itse metsästä. Oliko hänellä siihen lupa, en tiedä. Omaa metsää hänellä ei ollut. Alkuaikoina Syväraumankadulla tai oikeastaan Satakunnankadulla, olemme jouluaaton mummolassa ja joulupäivänä mummu, vaari ja Vesa tulevat meille. Tai joskus päinvastoin. Lahjat kuljetetaan edestakaisin. Jonain jouluna jään yöksi mummolaan. Ritva ja äiti menevät kotiin. Yksin poissa kotoa nukkuminen jännittää sen verran, että nukun melko huonosti. Syyksi tosin väitän mummolan seinäkelloa, joka lyö aina täysillä tunneilla ja puolilla tunneilla. Kun vaari, mummu ja Vesa tukevat meille, vaari kulkee aina yksin noin parikymmentä metriä edellä. Mummu ja Vesa tulevat yhtä matkaa perässä. Myöhemmin, kun Ritvan kanssa emme vaatineet enää lahjojen kuljetusta, joulu seremoniamme muodostuvat seuraaviksi. Jaamme ensin omat ja Helmiltä ja Maunolta saamamme lahjat kotona. Jos Helmi ja Mauno ovat Raumalla eikä Helmi ollut vielä riidoissa äitini kanssa, he ovat mukana lahjojen jaossa. Eräänä jouluna saamme tehtaalta tai Laurilta uuden radion levysoittimineen. Helmiltä saamme Elviksen, Paul Ankan ja Belafonten levyjä. Levysoitin sijoitetaan alkuun nurkkahuoneeseen. Mitään musiikin suurkuluttajaa minusta ei tule. Itse ostan harvoin levyjä. Tommy Steelin levyn ostan, hänet ”löysin” tanskalaisen kirjeenvaihtotoverini innoittamana. Levykokoelmamme kertyy vuosien saatossa mm. Les Paxterin Janne parka (The Poor people of Paris, Doris Dayn elokuva musiikkia (Whatever Will Be, Will Be, Yuo Made Me Love You), Eddie Calvertia, Luis Amstrongia, Frankie Waughania, Georg Otsia, musiikkia elokuvasta The Bridge on the River Kwai, Kim Borgia, joululauluja Matti Lehtisen ja Sulo Saaritsin laulamina. Kotona jaettujen lahjojen jälkeen lähdemme kirkkoon ja hautausmaalle. Jossain vaiheessa kirkko tipahtaa ohjelmastamme pois. Äiti on yleensä vielä aattona töissä. Hautausmaalta menemme mummolaan, jossa syödään. Mummolassa on jouluaterialla usein myös lähellä asuva, yksin elelevä, mummun ystävä, Vilma. Mummun aaton ateria alkaa lihaliemellä ja lihapasteijoilla. Tässä yhteydessä vaari kertoo joka joulu saman lihaliemeen liittyvän tarinan, jota enää muista vaikka sen kuulin ties kuinka monena jouluna. 119

Lihaliemen jälkeen seuraa sillit, sardiinit, rosollit, laatikot ja tietenkin kinkku. Juomana on kotikaljaa tai maitoa. Sen enempää mummolassa kuin meillä kotonakaan ei käytetty alkoholijuomia edes jouluna. Lopuksi on vielä riisipuuroa ja luumukiisseliä. Mummun ja äidin tiskattua tulee joulupukki. Vilma taittelee joulupaperit siististi pyykkikoriin, jossa lahjat olivat. Vietämme sitten jonkin aikaa iltaa mummolassa ja juomme joulukahvit kera leivonnaisten. Mummolasta menemme toisinaan vielä Marian työ, jossa on nyt vasta jouluateria. Lauri viettää joulua Marian ja Harrin kanssa, vaikka asuukin viereisessä talossa. Mekin istumme Marialla pöytään, vaikka emme enää paljoa jaksa syödä. Joulupäivänä sitten mummu, vaari ja Vesa tulevat meille syömään. Ateria muistuttaa hyvin paljon aaton ateriaa. Tapanina syömme kolmistaan, mutta päiväkahville menemme taas mummolaan, Vesan syntymäpäiville.

Lahjoja saatiin joulun lisäksi syntymä – ja nimipäivinä. Äidin lisäksi sain lahjat myös Helmiltä ja mummulta. Nimipäiväni oli keväällä. Niinpä silloin sain mummulta yleensä rahat nylonsukkiin, joita silloin käytettiin lähes päivittäin. Sukista tulee helposti silmäpako, joten niitä kuluu kevään mittaan useita. Pienet silmäpaot stopataan kynsilakalla. Kun sukat laitetaan jalkaan, pitää tarkkaan katsoa, että saumat tulevat suoriksi. Sukissa on aina sauma takana. Ylhäällä sukat pysyvät liivissä olevilla sukkanauhoilla. Sukkanauhoissa on nappi ja metalli lenkki, jolla nappi kiristetään kiinni. Lapsena sukiin oli ommeltu nappi ja liivissä roikkui kuminauhat, joissa oli reikiä nappeja varten. Kerran saan äidiltä silkkisukat. Kysyn ihmeissäni, että mitä nämä on. Ja sanon, ei tällaisia kukaan käytä. Äiti kertoo, että silkkisukat olivat hienoimmat sukat hänen nuoruudessaan. Minä suostun käyttämään niitä vain pitkien housujen alla. Innokkaimmat nylonien käyttäjät käyttivät niitä myös talvipakkasella. Kerrottiin tarinoita, että sukat jäätyivät kiinni sääriin.

1958 Osan joululomasta vietän Helsingissä.

Taimi on asunut jonkin aikaa Raumalla. Hän myi Hokkasen Annin kanssa omistamansa City Automaatti- nimisen ruokalan kesällä 1956. Hän tulee tehtaalle töihin ja muuttaa osittain 120

Raumalle, tehtaan lähelle, tehtaan omistamaan kaksikerroksisen puutalon yläkertaan. Riitaantuu kuitenkin melko pian Laurin ja Marian kanssa ja muuttaa takaisin Helsinkiin. Eikä hän sen jälkeen Raumalle tullut. Sanoo, ettei tule ennen kuin Lauri on kuollut. Eli ihan siistiä tämä meidän suku: Taimi ei halua olla missään tekemisissä sen enempää Helmin kuin Laurinkaan kanssa. Helmi ei halua olla missään tekemisissä äitini kanssa. Eikä tämä ole mitään uutta. Surihan Emilkin jo kolmekymmenluvulla perheensä huonoja välejä kirjeessään: Taimille: "Tämäkin osittain kuvastaa sitä, ettei teidän välit ole sellaiset kun net olla pitäisi. Kyllä se on surullista niinkin harvalukuisten omaisten kesken kun meidän sukuun ja perheeseen kuuluu, eli on olemassa. Lauri ensimmäisenä rikkonut sukulaisuus suhteita aikoinaan muiden ja viimeksi minun kanssa. Kiroukselta tuntuu, silloin kun ei mikään normaalinen perherakkaus sen jäseniä ole toisiinsa sitomassa ja asettaa sellaisen joukon ulospäin muiden ihmisten ajatuksissa omituiseen varjoon."

Raumalla järjestetään iskelmälaulukilpailut. Menen Gun-Majn kanssa kuuntelemaan kilpailuja. Kilpailujen yhteydessä esiintyy myös iskelmälaulaja Matti Heinivaho ja ne juontaa iskelmälaulaja Lasse Liemola. Kun kilpailut loppuu ja alkaa tanssi, pujahdamme Gun-Majn kanssa Raumanlinnan näyttämön takaovelle, jotta näkisimme Liemolan lähempää. Kohta Liemola tuleekin autolleen ja hän juttelee kanssamme tovin. Palaamme salin puolelle, missä ilta jatkuu tansseilla.

Kirjallisuuden harrastukseni olen siirtynyt nuorten kirjoista aikuisten kirjoihin. Näiden lukemisen olen aloittanut äidin kirjahyllyn vasemmasta ylänurkasta ja luen kirjat järjestyksessä, kun ensin tiedustelen äidiltä sopiiko kirja minulle. Toistaiseksi minua on viehättänyt eniten A.J. Croninin ja Margit vin Willebrand-Hollmeruksen kirjat. Filmitähdeistä suosikkini on Marlon Brando, jonka sitten Dirk Bogarde ja Antony Francoisa syrjäyttää.

121

Vreni

Tukholma –58 Ritva, Mauno ja Tuula

Postilaisten lapsia ja Tuula 1957

Kööpenhamina, hotellin edustallaRitva, Tuula ja tarjoilija poika

Tanhuvaarassa 1958 Gun-MaJ, Maija-Liisa Talvio, Merimaija Andersson,…, ja Riitta Kirsikivi

jjjjjjjjj

122

Keväällä käyn rippikoulun. Rippilahjaksi saan kultaisen rannerenkaan Helmiltä ja kultaisen sormuksen äidiltä, Laurilta ja Marialta kultaisen rintaneulan (Tämän kadotan joskus 70-luvulla), hopeiset kahvilusikat mummulta ja hopeisen riipuksen sekä vaarilta että kummitädiltäni, Koposen Annilta, Kalevala Korun Gun-Majlta ja virsikirjan ja kolme hedelmä veistä Marilta ja Elliltä sekä kukkia

Päiväkirjaani kirjoitan: "... Tällä hetkellä olen pihkassa "Palleen". Eräs jannu kesämökkimme läheltä. Hänen kanssaan en ole ollut kertaakaan ulkona. Wiime syksynä olin aavistuksen verran pihkassa Mattiin (talkkarin poika).

Hänen kanssa olin pari kertaa kaupungilla..."

Pukeutumisessa on muodissa leveät hameen helmat tai kapea ”sukkapuku”. Leveitä helmoja varten tärkkäämme ahkeraan alushameitamme. Äiti hermostuu välillä, kun silitysrauta ja -lauta jäävät jäljiltämme tärkkiin.

Kesällä 1958 Helmi ja Mauno tekevät seuramatkan Ruotsiin ja Tanskaan. Ritva ja minä pääsemme mukaan. Matkustan ensimmäistä kertaa lentokoneella. Seuramatkaan osallistuu mm. näyttelijä Tauno Palon vaimo Sylvi Palo. Lennämme Turusta Tukholmaan. Sieltä matka jatkuu bussilla, Linköpingiin, Värnamoon, ja Landskronaan, josta lautalla Tuborgiin ja sieltä Kööpenhaminaan. Hotellissamme on ihana tarjoilijapoika, johon ihastun. Helmi onnistuu onneksi ottamaan valokuvan minusta ja Ritvasta niin, että tämä poika näkyy siinä. Kööpenhaminassa tutustumme mm. Tivoliin, syömme viehättävässä ravintolassa "7 huonetta". Teemme Pohjois-Själlannin kierroksen, jolloin käymme mm. Hillerödissä, Fredriksborgin linnassa ja Helsigörissä, Kronborgin linnassa. Palaamme samaa reittiä Tukholmaan. Tukholmasta tulemme laivalla Turkuun. Hyttimme on ensimmäisessä luokassa. Tällöin laivassa on eri luokilla omat kerrokset, omine ravintoloineen. Toisessa luokassa matkustava ei voinut syödä ensimmäisen luokan ravintolassa. Saadakseen leveyttä alushameeseensa Ritva on ommellut pyykkinarua alushameensa helmaan. Laivalla Helmi huomaan tämän alushame viritelmän ja heittää alushameen laivan ikkunasta mereen ja lupaa hankkia meille uudet ilman pyykkinaruja leveät alushameet.

123

Ennen matkaa Helmi oli halunnut tarkastaa vaatteemme, jotka ajattelimme ottaa mukaan matkalle, että ne ovat hänestä kelvollisia. Niinpä kannoimme koko garderobimme Marialle, Helmihän ei meille suostunut tulemaan, tarkistusta varten. Helmi ei ollut älynnyt pyytää alushameita nähtäväksi. Turussa tehtaan autonkuljettaja on Ritvaa ja minua vastassa Laurin Packardilla, Helmi ja Mauno jatkavat Turusta suoraan Helsinkiin.

Samana kesänä osallistun myös Tanhuvaarassa, Savonlinnan lähellä, voimisteluleiriin. Raumalta leiriin osallistuu lisäkseni Gun-Maj, Anderssonin Merimaija, Talvion Maija ja Innasen Riitta. Saavumme leirikeskukseen ensimmäistä leiripäivää edeltävänä yönä. Herätämme urheiluopistossa asuvat ja pääsemme yöksi voimistelusaliin. Telttamme pystytetään vasta seuraavana päivänä, kun Tanhuvaaraan saapuu muut leiriläiset, ohjaajamme Aulikki Kuisma ja Eeva Paakkari sekä emäntämme Tyyne Reponen, joka valmistaa ruokamme kenttäkeittiössä. Voimistelun lisäksi ohjelmassamme on suunnistusta. Loppusuunnistuskilpailussa parinani on kuopiolainen Riitta Kirsikivi, jonka kanssa emme löydä yhtään rastia, mutta meillä on hirveän hauskaa koko suunnistuksen ajan. Suoritan Tanhuvaarassa voimistelumerkin, johon kuuluvat rytmihyppelyt tuottavat minulle vaikeuksia. Onnistuu ne lopulta.

Kesän ohjelmaani kuuluu tietenkin myös ehtojen lukeminen, tällä kertaa saksan ehdot.

Rauman kanaalia ehostetaan laittamalla reunakivet ja reunoille ruoho- ja kukkaistutuksia.

Syksyllä huomaan, ettei käsityö ole minun alaani. Alkaa kaduttaa, että otin vapaaehtoisen käsityö. Ensi lukuvuonna en tule tekemään samaa virhettä.

Iltaisin me nuoret kierrämme Raumalla lenkkiä: Elokuvateatteri IsoHannun edestä nousemme ylös Kauppakatua torille torilta alas Kuninkaankatua takaisin IsoHannun eteen. Ja taas uusi kierros. Välillä pysähdytään IsoHannun eteen tai torille juttelemaan tuttujen kanssa. Toisinaan Kuninkaankadulla poiketaan Peltolan kahvilaan istuskelemaan ja juttelemaan limsapullon tai jäätelösoodan kera. IsoHannun lisäksi Raumalla on kaksi muuta elokuvateatteria Minerva Kalliokadulla ja Fennia Rukoushuoneen vieressä.

124

Tähän asti kirjallisuuden harrastamisessa olen tyytynyt äidin kirjahyllyn ja kirjaston antiin sekä joulu- ja syntymäpäivälahjakirjoihin. Nyt haluan kirjan, jota ei ole kirjastossa ja jota ei voi pyytää lahjaksi. Kirjaa pidetään jostain syystä, miksiköhän, nuorisolle sopimattomana. Kirja oli Grace Metalious; Kaupunki nimeltä Peyton Place, jonka perusteella tehdystä TV-sarjasta tulee myöhemmin erittäin suosittu. Ei muuta keinoa kuin ostaa kirja omalla rahalla. Luettuani kirjan se kiertää lainana luokkatovereillani. Päällystän kirjan varmuuden vuoksi valkoisella paperilla, etteivät opettajat vaan vahingossa näy mikä kirja on kyseessä.

1959 Käyn myös katsomassa Lukon jääkiekko-otteluita. Tammikuussa Lukko on mestaruussarjan johdossa. Lukon tärkeät kotiottelut pitää nähdä saunan jälkeenkin kovalla pakkasella ulkosalla luonnon jäällä. Raumalla ei ole vielä tekojäärataa jäähallista nyt puhumattakaan.

Päiväkirjaani kirjoitan hiihtolomalla (6.3.-59): "...Gun-Maj on Kukolassa ja on aivan rakastunut. Sain häneltä tänään kirjeen. En ole koko hiihtoloman aikana puuhannut mitään erikoista. Kerran olen ollut elokuvissa "Pientä luutatyttöä" katsomassa. Tänään menen ehkä elokuviin, jonka nimi on "Valkeat yöt" Tällä hetkellä en lue edes mitään kirjaa. Eilen sain luettua loppuun Coccollin "Taivas ja maa". Olen huoneessani, lukitsin ovet, että saisin olla yksin, tahtoisin olla ajattelematta mitään, mutten osaa. Jotten ajattelisi mitään todellista, liikuskelen valveunissani siellä sun täällä, samalla pengon pikkulaatikoitani, josta sinutkin löysin…"

Teen Gun-Majn kanssa pyöräretkiä ympäri kaupunkia, kohteina ovat tänä keväänä usein rakenteilla olevat talot. Retkistämme kerron kirjeessä Helmille: "…Me kävimme katsomassa paria uutta, rakenteilla olevaa taloa. toinen oli rivitalo, josta ei oikein saanut vielä mitään käsitystä ainakaan sisältä päin, koska siinä ei ollut vielä huoneiden 125

väliseiniä. se toinen oli pistetalo, siinä oli jotain 7 - 8 kerrosta. siinä oli kaksi vähän kivempaa huoneistoa, muttei mitään erikoisen kivoja, tosin niissä ei ollut vielä tapetteja eikä ovia ja lasia ikkunoissa..." Helmi epäilee kirjeessään, ettei taloissa käynti ole luvallista. Vastaan hänelle: "... Ei täällä Raumalla rakenteilla olevissa taloissa mitään kieltotauluja ole, toisissa on kyllä jonkinlainen yövahti, sekin taitaa vahtia tarkemmin vasta sitten kun tapetit ja muut semmoiset ovat paikalla..." Yleensäkin olen vuosittain kirjoittanut Helmille useampia kirjeitä. Vuonna 1959 olen kirjoittanut peräti 13 kirjettä. Useimmat kirjeistä ovat kiitoskirjeitä. Olen saanut Helmiltä useamman kerran rahaa, hameen sekä keväällä että syksyllä ja jouluksi, muodikkaan pönkkäalushameen Tanskan tuliaisina, canastaoppaan, hansikkaat, huivin ja lehtiä. Lisäksi Helmi tiedustelee aina meiltä tarvitsemmeko uusia takkeja, kenkiä ym. Jokaisessa kirjeessään Helmi lähettää myös postimerkin vastauskirjettä varten, jotta on vähän niin kuin pakko vastata kirjeeseen.

Keväällä Harri pääsee ylioppilaaksi ja saa ylioppilaslahjaksi auton, Citroen ID.

Kesällä luen englanninehtoja. Juhannuksen vietän mökillämme ja josta kerron: "..Juhannuksenakaan en ollut kuin mökillämme. Aattona ja Juhannuspäivänä en tehnyt muuta kuin yritin vähän lukea englantia, sekä olin saunassa ja uimassa. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina en tehnyt sitäkään, vaan loikoilin rannalla ottaen aurinkokylpyjä melkein auringon noususta laskuun saakka. Siinä tuli väsyneemmäksi kuin olisi luullut, sillä en viitsinyt edes mennä uimaan, vaikka olikin hiki ja meri lainehti vieressä"

Kesällä käydään myös lavatansseissa, kävellen Merikylpylässä tai Kisarannassa tai sitten bussilla Pitkäjärven lavalle. Tytöt odottavat lavan toisella puolella, että pojat vastakkaiselta seinustalta tulevat hakemaan. Minua ei kovin monta kertaa illassa haeta, en ole kaunis, en hyvä tanssimaan, en hyvä juttelemaan tuntemattomien kanssa. Tanssilavoille mennään myös tapamaan tuttuja, minä lähinnä tyttöjä, poikia tunnen vähemmän.

Tehtaalla on töissä kesän englantilainen John Morgan. Aamupäivisin opiskelen englantia Marian luona Johnin kanssa. Luen ääneen kirjaa "Our Frend the Atom". Varmaan Laurin valitsema kirja. 126

John korjailee ääntämistäni ja selittää aina välillä jotain englantilaisista sanonnoista. Lukutuokion jälkeen Maria tulee ruokatunnille ja tarjoilee meille teetä ja jotain pientä syötävää. Teen aikana keskustelemme sitten englanniksi. Minä etupäässä vain kuuntelen ja Maria, Ritva ja John hoitavat keskustelun. Kerran John opettaa meille korttitaikatemppuja. John väittää, ettei hän osaa nukkua öisin, kun täällä on niin valoisaa. Iltapäivällä opiskelen englantia vielä suomalaisen opettajan johdolla. Ehdot selvitän tällä kertaa ensimmäisellä yrittämällä.

Kesä on viimeinen, jolloin koulussa pitää kerätä kasveja. Aikaisemmin pidin kasvien keräämisestä ja niiden prässäämisestä, liimaamisesta ja nimilappujen kirjoittamisesta. En enää. Niinpä kasvinkeruu retkeni suuntautuukin Harrin herbaarioon, josta Ritva on jo vienyt parhaat. Työtä siinäkin on. Kasvit pitää irrottaa varovasti, liimata uusille papereille ja kirjoittaa uudet nimilaput. Tiedot, suomen- ja latinankieliset nimet, kasvuajat ja -paikat, onneksi saa vanhoista nimilapuista.

127

Mökillä 1958 Kukkolan koskiTuula. 1959 Ritva, Riitta, Tuula, Vesa ja Mauri. Ikkunassa mummu (Elna).

Kolmen valtakunnan rajapyykki Ritva ja Tuula 1959

Helmiranta, luokkaretki 1960

128

Kesällä 1959 Ritva ja minä teemme taas matkan Helmin kanssa. Mauno ei tule mukaan. Ajamme Volkswagenilla ensin Pohjanlahden rannikkoa ylös Tornioon. Siellä käydään tervehtimässä jotain sukulaisia, Helmin serkkuja. Torniosta jatkamme Pallaksen kautta Kilpisjärvelle. Kilpisjärvellä sataa niin, ettemme kiipeä Saanalle, vaikka mieleni tekisikin. Sateesta huolimatta teemme retken kolmen valtakunnan rajapyykille. Kilpisjärveltä matkaamme Norjaan, ajamme reittiä Alta,Skaidi, Hammerfest, Lakselv, Karasjok. Minulle on yllätys, että Pohjois-Norjassa on suomenkielistäkin väestöä. Uusi makuelämys on norjalainen ruskea juusto. Suomen puolella matkaamme Inarin ja Kaunispään kautta Rovaniemelle ja edelleen Ouluun, Jyväskylään, Lahteen ja Helsinkiin. jossa olemme pari päivää. Helsingistä Ritva ja minä tulemme sitten junalla Raumalle. Matkamme on melkoinen saavutus Helmiltä, joka ei ollut mikään innokas ja hyvä autolla ajamaan.

Elokuussa 14. 8. on hellettä, 25 astetta. Elokuiset päivät kuluvat loman vietossa, josta kirjoitan Helmille: "...Nukun aamuisin kymmeneen - puoli yhteentoista ja sitten iltapuolella lähden mökille ja käyn kolme, neljä kertaa uimassa ja välillä loikoilen auringossa. Illalla tulen kaupunkiin ja menen elokuvin tai istun kotona ja luen jotain kirjaa. Viimeksi kun olin elokuvissa, olin katsomassa "Rififiitä". Se oli kohtalaisen hyvä, vaikkei aivan niin jännittävä kuin odotin..."

Heti syksyllä alamme koulussa puuhata luokkasormusta. Piirrämme malleja itse, joista äänestämme. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet ensimmäisen äänestyksen tulosta, yrittävät saada epävarmoja puolelleen. Ensimmäisessä äänestyksessä voittaneen mallin kuusi vakaata kannattaja, joihin minäkin kuulun, eivät hyväksy uutta äänestystä. Sanomme, että me ainakin teemme alkuperäisen mallin mukaisen. Molemmat puolet kiikuttavat vuoron perään malliaan kultaseppä Helkelälle. Lopulta kaikki kuitenkin tilaavat samanlaisen, jonkin näköisen kompromissin.

Koulussa vierailee kouluteatteri esittäen näytelmän "Sissi". Esityksen on ohjannut sisareni senaikainen idoli, Ville-Veikko Salminen. Pidän sekä ohjausta että kaikkia näyttelijöitä erittäin huonoina. Rauman teatterissa käyn katsomassa operettia "Erämaan laulu", jota pidän hyvänä.

Kaipaan pelikaveria canastaan. Ritva ei viitsi kovinkaan usein pelata. Sanoo, että häviää aina. Ja jos suostuu pelaamaan, ei viitsi ajatella mitään, vaan pelaa kuinka sattuu.

129

Joulukuussa 5.12. Raumalla näkyy upeat revontulet.

1960 Kovin ahkera koululainen en ole, en etenkään kielissä. Kovin innokas en ole kotitöissäkään. Tiskivuoro minulla on joka kolmas päivä. Sen hoidan ja sänkyni petaan, tosin joskus vasta iltapäivällä. Ja käyn kaupassa. Joten äidilleni jää työpäivän jälkeen niin siivoukset, pyykinpesut kuin ruuanlaitto. Pyykinpesua jonkin verran helpottaa kotiin ostettu pyykinpesukone, Hoover. Pesukoneeseen vesi laitetaan irrallisella letkulla ja siinä on toinen kiinteä letku, jolla vesi poistetaan lattiakaivoon. Kone pyörittää pyykkiä, mutta veden vaihtaminen on hankalaa. Pyykin ”linkous” sujuu koneeseen kiinnitettyjen kumirullien välissä, joita pyöritetään veivin avulla. Eli pyykinpesu edelleen melko työlästä pestiin se sitten kotona koneella tai pesutuvassa ilman konetta. Sisareni suhteen äitini on menettänyt jo toivonsa eikä pyydäkään häntä tekemään mitään eivät he muutenkaan paljoa keskustele. Minulta hän silloin tällöin vielä pyytää apua. Mutta eihän se murrosikäinen siinä silmänräpäyksessä pomppaa tekemään, ainakaan mitään älytöntä. Kuten esimerkiksi kesäisin äitini ei halunnut kuivattaa pyykkiä hiekkaa pölyävällä pihalla, mikä kaikille muille talon asukkaille kelpasi. Ei, meillä lakanat ja muut lastattaan pyykkikoriin, pyykkikori polkupyörän tarakalle. Sitten läheiseen mäntymetsikköön, jossa pyykkiin tulee muka niin hyvä tuoksu. Tai hakea matot siivousparvekkeelta juuri nyt, kun ne yhtä hyvin voi hakea vähän myöhemmin. Ja kun ei heti noudata pyyntöä, äidiltä palaa pinna, tekee itse, esittää marttyyriä ja pitää mykkäkoulua. On hiljaa, kun ei kuulemma pidä riitelystä. Kerta toisensa jälkeen mykkäkoulu venyy yhä pidemmäksi ajaksi. Lopulta minäkin keskustelen äitini kanssa vain välttämättömät asiat.

Helmin kanssa olen edelleen tiiviissä kirjeen vaihdossa. Edelleen hän lähettää kirjeissään aina postimerkin vastauskirjettä varten. Vuoden aikana kirjoitan hänelle 16 kirjettä.

Joululomalla joulun jälkeen olen sisareni kanssa Helsingissä. Käymme tanssikurssin ja katsomassa "My Fair Ladya" Ruotsalaisessa teatterissa. Pääosassa on Liisa Tuomi, aivan mahtavan hyvä. 130

Helmin luona sattuu myös jotain, mitä en kehtaa kenellekään kertoa. Nukumme sisareni kanssa heidän olohuoneen toisessa päässä. Sänkyni on työpöydän takana. Olen vielä sängyssä, kun Mauno tulee kastelemaan sänkyni lähellä olevia kukkia. Silloin hän työntää toisen kätensä peittoni alle ja rutistelee rintaani. Ällistyn. Tämän jälkeen Mauno ei halua meitä enää heille yöksi, minkähän syyn se sanoo Helmille. Seuraavalla Helsingin reissullamme Helmi tilaa ja maksaa meille hotellihuoneen Hospitsista.

Tammikuussa aherran myös veroilmoituksen parissa, jonka olen jo jonkun vuoden ajan tehnyt itse.

Koulussa on Säästöpankkien järjestämät matematiikkakilpailut. Koulustamme kilpailuun osallistuu 30 oppilasta, noin kolmasosa ko. luokkatason oppilaista. Minä sijoitun kolmanneksi. Palkinnoksi saan kirjan "Suuri askartelu kirja".

Keväällä teemme luokkaretken Helmirantaan, Nahkatehtaan henkilökunnalle ja työläisille rakennettu huvila Sorkassa. Huvila on Helmin piirtämä. Siellä on naisten puoli ja miesten puoli, molemmissa kolme makuusoppea. Keskellä on keittiö ynnä muita tiloja. Luokanvalvojamme Aitolan Anja käy illalla jossain vaiheessa meitä miehensä kanssa katsomassa. Ovat vain hetken. Aitoloiden lähdettyä huvilan ympärillä pyöri myös Sorkan poikia. Panemme ovet lukkoon emmekä päästä heitä sisään, niin he lähtevät. Paistamme lettuja ja syömme eväitä. Kovin paljon emme nukkuneet. Kun ajamme pyörillä seuraavana iltapäivänä kotiin, Korhosen Marketta nukahtaa ajaessaan ja herää, kun ajaa ojaan.

Kesäkuussa Helmi kustantaa minut Saksaan kielikursseille ja hankkii minulle matkapuvuston. Kurssit ovat Neustadt nimisessä kaupungissa. Matkustan ensin junalla Helsinkiin. Helsingissä, laivarannassa, tapaan muut kurssilaiset ja kurssin johtajan, Sirkka Ingnatiuksen, suomalaisen opettajan. Matkustamme laivalla, Bore III:lla, Tukholmaan. Junalla läpi Ruotsin. Junassa syömme lounaan. Kivirikon Pepen kanssa keskustelemme onko kala vai liha parempaa. Pepe kannattaa kalaa ja minä lihaa. Pepe kiusoittelee minua väittämällä, etteivät lapset pidä kalasta, kun ne eivät osaa ottaa ruotoja pois. Trelleborgista menemme lautalla Travemundeen, josta junalla Lyypekkiin ja Neustadtiin. 131

Neustadtissa asumme perheissä. Perheeni nimi on Herdlitschke ja osoitteeni Bahnhofstr. 8. Perheelläni on kauhukseni kolme koiraa tai rakkia kuten kirjeessä kotiin kerron. Sisareni mielestä minun pitäisi pyytää koirilta anteeksi, kun kutsun niitä rakeiksi. En pidä edelleenkään koirista. Koirat ovat puudeleita, kaksi mustaa, Ali ja Rauni, ja yksi pienempi valkoinen, Musse. Saksalaiset ”vanhempani” ovat jo melko iäkkäitä, harmaa hiuksisia. Mutter on kotirouva ja Vater on Kaufmännisher Mitarbeiter. Herdlitschken poika on jo aikuinen, eikä asu enää kotona. Vierailee kuitenkin minun aikanani siellä. On tumma ja komea. Taloustöihin osallistun perheessäni kattamalla pöytää. Toisinaan myös kuivaan astiat. Alkuun tarjouduin tiskaamaankin, mutta Mutter sanoi työn sujuvan nopeiten, kun hän tiskaa ja minä kuivaan. Aamupalaksi perheessäni on kahvia ja sämpylää hunajan tai marmeladin kera. Yhden tienoilla on päivän pääateria, lämminruoka ja jälkiruoka. Illalla seitsemän tienoilla on leipää ja leikkeleitä. Samaan taloon Clausenin perheeseen tulee asumaan Markku Tuominen Tampereelta. Clauseneilla on kaksi meidän ikäistä lasta Valter ja Karin. Äiti Clausenille on tyypillinen saksalainen, jolle voisi hyvin kuvitella kansallispuvun päälle. Isä Clausen metsästää. Perheeni asuu ensimmäisessä kerroksessa ja Clausenit toisessa. Minun huoneeni on vintillä. Meillä on iso kaunis piha, jossa kasvaa paljon ruusuja. Pelaamme siellä mm. sulkapalloa. Kurssilla on alkuun koe, jonka perusteella meidät jaetaan kahteen ryhmään. Ihme ja kumma kuulun parempaan ryhmään. Onneksi, koska ryhmällä on mukavampi opettaja, hirmun pitkä mies, Hoffmann. Hänelläkin on koira, joka on usein tunnilla mukana. Kurssilaisista ystävystyn eniten Arja Noramaan kanssa. Arja on ihan mukava ja hauskan näköinen. Puolipitkät hiukset, joissa lievä permanentti, jonka suoristumista Arja kiihkeästi odottaa. Arja ja minä olemme usein Jortikan Jyrkin ja Kivirikon Pertin kanssa. Pertti naureskelee Rauman murteelleni. Aamupäivisin meillä on oppitunteja iltapäivät vietämme kaupungilla kävellen tai Pelzerhagenin uimarannalla. Kerran päätämme Arjan kanssa liftata rannalta kaupunkiin. Meidät noukkii kyytiin moottoripyörä ja Vespa. Minä valitsen nopeasti Vespan, jonka kuljettaja on sympaattisen näköinen nuori poika. Arjalle jää moottoripyörä, nuori on senkin kuljettaja, mutta ulkoiselta olemukseltaan lähinnä "Uuno Turhapuro"-look. Silloin tosin ei vielä Uunoa ollut.

Iltaisin, viikonvaihteessa, me suomalaiset käymme keskenämme Seeburginssa, tanssiravintolassa, taisi joillakin olla saksalaiset "siskot" ja "veljet" mukana. Yleensä emme saaneet olla ulkona yli kello 23:n ja lauantaisin 24:n. Toisin kuin Suomessa saamme tilata myös alkoholijuomia. Helsinkiläisiltä nuorilta me "maalaiset" opimme tilamaan rommi-Coca-Colaa. Täällä Arja tutustuu saksalaiseen merisotapoikaan, jonka sukellusvene on Neustadtin edustalla. 132

Poika kutsuu Arjan seuraavana päivänä vierailulle sukellusveneen. Arja ei rohkene mennä yksin, joten hän pyytää minut mukaan. Perheessäni en kehtaa sanoa meneväni sukellusveneen, joten ilmoitan vain meneväni Arjan kanssa ulos. Sukellusvene on sotilasaluetta, joten meillä pitää olla passi mukana, kun menemme sinne. Katselemme sukellusvenettä ja kutsujamme hytin. Hytissä on paljon tyttöjen valokuvia, "siskojani", esittelee kaverimme. Hän ottaa myös meistä valokuvat. "Lisää siskoja", sanomme. Yhtenä iltana Valter ja Karin järjestävät kotihipat. Juttelemme, tanssimme ja juomme boolia. Isä ja äiti Clausen ovat mukana juhlissa. Yöllä Valter, Markku, Karin ja minä lähdemme saattamaan muita vieraita kotiin. Kaupungilla tapaan Vespa-kundin. Hän tunnistaa minut ja tulee juttelemaan kanssamme. Kirjoitan sisarelleni, että haluan hänen seuraavaan kirjeeseen vähemmän kysymyksiä ja enemmän Rauman tapahtumia. Pertti ja Jyrki asuvat papin perheessä. Papin poika Henning Rabe ihastuu minuun, minä en ihmeemmin ihastu häneen. Olemme kuitenkin jonkin aikaa kirjevaihdossa. Henning on kovasti tulossa Suomeen seuraavana kesänä, ei kuitenkaan tule ja kirjeenvaihtommekin lopahtaa. Perttiin törmäsin silloin tällöin opiskeluaikana, hän opiskeli valtiotieteitä. Myös Puromiehen Anun tapasin joitkin kertoja myöhemmin. Hän oli sisareni kanssa samassa työpaikassa.

Teemme retkiä Lyypekkiin, Hampuriin ja Nordstrandiin. Hampurissa minun piti tavata Gun-Maj, joka on Saksassa koko kesän lapsen vahtina eräässä perheessä. Tarkkaan sovitusta treffipaikasta huolimatta, emme löydä toisiamme. Perheeni kanssa käyn Eutinissa katsomassa ulkoilmaoopperassa "Taikahuilua".

Helmi tuo minut Saksan matkan jälkeen autolla Raumalle. Matkalla pysähdymme yöksi Aulangolle. Hämmästyn, kun Helmi tilaa ravintolassa minullekin Madeiran. Saksan matkan jälkeen yritän taas vähän enemmän keskustella äitini kanssa. Jonkin ajan kuluttua huomaan, sanomme toisillemme taas vain mikä on välttämätöntä, vaikka emme kumpikaan mistään varsinaisesti suuttuneet.

Saan suoritettua saksan ehtoni. Koulussa helpottaa sikäli, etteivät kielten kokeet ole enää mistään tietystä kappaleesta, joten eihän kokeisiin voi mitään lukea, ajattelen - tosi tyhmästi. Kaikissa kolmessa kielessä minulla on uudet opettajat, jotka eivät mielestäni ole mitään mukavia. Luokallamme on nyt lukiossa peräti 39 133

oppilasta.

Lauri kiinnostuu koulunkäynnistämme, hän yrittää etsiä henkilöitä, jotka antaisivat meille kielten tunteja. Itse hän antaa Ritvalle matematiikan tunteja ja minun pitää jostain ihmeen syystä myös istua näillä tunneilla, kun hän jauhaa Ritvan kanssa asioita, jotka ovat minulle täysin selvinneet jo koulussa. Helmi on huolissaan tarjoaako Lauri meille "viinaksia". Ei tarjoile.

Käyn paljon elokuvissa ja katson Rauman Kaupungin teatterin kaikki esitykset.

Ihailen Pentti Saarikoskea. Sanomalehdestä leikkaan hänen kuvansa ja uutisen: "Otavan palkinto nuorille kirjailijoille, 100 000 markkaa, annetaan kirjailija Pentti Saarikoskelle"

sekä jostain lehdestä kysymys-vastaus palstasta kohdan: "Kysymys. Artturi, Loimaa: Mitä mieltä Te olette Pentti Saarikosken runoista? Onko hän päässyt siihen, mihin aloittelevien runoilijoiden pitäisi pyrkiä? Onko hän malliesimerkki suomalaisista nuoren polven runoilijoista? Vastaus. Rislakki: Saarikoski on parempi pakinoitsija kuin runoilija. Hän on aikamoinen velmu, mutta turha hänen oli kaivaa esiin Hipponaksin runoja, se oli tahallista tuhmuutta. Mikään malliesimerkki hän ei suinkaan ole - ja kuka sellainen sitä paitsi voisi olla?" Kyseiset lehtileikkeet minulla on vieläkin tallella. Ostan itselleni "Runot ja Hipponaksin runot". Tilaamatta sitä ei tosin Rauman kirjakaupoista saa. Suosikkirunojani ovat: "Minä olin matkalla metsän kautta kohtauspaikalle, kun korvani kohosivat ilmaan ja jäivät (niin ne ainakin sanoivat) kuuntelemaan metsän ääniä vähäksi aikaa."

ja

"Lapsi harjoittelee, radio miettii, Tukholman kellot ovat yksitoista. 134

Aurinko paistaa kyyhkyläisen poskeen. Runoilija kokee sopusoinnun, radio sanoo. Meillä on viisas radio.

Pidän kovasti myös Saarikosken suomentamista kirjoista: Anders Cleve: Katukiviä ja J.D.Salingerin Sieppari ruispellossa. Lempikirjailijani on kuitenkin Shakespeare. Eniten pidän Hamletista, enemmän Yrjö Jylhän kuin Paavo Cajanderin suomennoksesta.

Elokuvaohjaajista arvostan eniten Ingmar Bergmania, "Seitsemäs sinetti" on vaikuttavin elokuva, mitä olen koskaan ennen nähnyt. Pidän myös ranskalaisista uuden aallon elokuvista, lännenfilmeistä, James Deanin filmeistä sekä myös Romy Schneiderin Sissi-filmeistä. Kaikki suomalaiset uutuudet täytyy tietenkin katsoa ja Hitchcokin filmit. Käyn edelleen melko paljon elokuvissa, vaikka meillä on jo TV.

Saarikosken innoittamana kirjoitin myös itse muutaman runon: MINÄ ja MUUT Haluan kirjoittaa ottaa osaa kilpailuun nimimerkkini olisi Tuuli Miksei nimenikin ole Pitää varmaan mennä pappilaan: "Painovirhe a:n tilalla pitäisi olla i”.

Ollapa täysi-ikäinen enää en menisi luostariin. Mitä sitten tekisin? Se on ajatusteni yhtälössä x 135

En osaa ratkaista sitä, sillä samassa yhtälössä on y:kin, mitä haluaisin tehdä. Osaan ratkaista vain yhtälöitä, joissa on yksi tuntematon.

Matematiikka ei sovi runouteen, siksi jätän sen. Haluan kirjoittaa se on - vaikeata kuten matematiikka.

Menen Lappiin siellä on "laiha poika lappalainen" jalkaterät sisäänpäin Ostan uuden takin karvakauluksella. Suksia en ota, kynän otan paperin.

Myös kymmenen kynttilää, joissa on numeroita 1, 2, 3, ......24 Niitä myydään adventtina lapset polttavat kynttilää yksi numero joka päivä jouluaattona numero 24, 136

lahjoja, kuusi, punaisia omenoita. Syksyllä oli hyvä sato, omenasato.

Kun olen polttanut kaikki numerot, 24 numeroa tulen etelään Menen lantalaisen kanssa uimaan uin kauas. Minut nähdään pienenä pisteenä. Rannalla olioista en erota kuka kukin on

Kello on pian kymmenen Keitän teetä itselleni juon sitä joka ilta ei, en ole britti, eikä minulla ole samovaaria. En halua keisarin teetä se on sairaan väristä kiinalaisetkin ovat

137

Hiihtoloma, ei lunta, ei jäätä, ei aurinkoa, ei raitista ilmaa on pölyinen huone, pölyimuri rikki harja kesämökillä kukkaro tyhjänä.

Yläkerran rouva antaa pianotunteja. Hän osti huutokaupasta kaappikello, joka lyö puolelta ja tasatunneilla aina 15 min edellä. Hänen miehensä harrastaa "tee-se-itse" ensin sahaa, naulat paikoilleen sahaa uudelleen, vasaran kalsketta.

Naapurin neiti tuli eilen sairaalasta kolmannen lapsensa kanssa. Lapsi huutaa äiti toisessa huoneessa miesystävänsä kanssa - kahvillako?

Valkoiset kengät mustilla pohjilla ja 138

kultaisilla soljilla astelevat pitkin asfalttikatua kääntyvät polulle, polulla vesilätäköitä. Valkoiset kengät eivät viitsi väistyä, harmaat kengät kulkevat polulta nurmikolle. Harmaat kengät vihreillä täplillä ovat tulleet rakennuksen luo, siellä on tiilimurskakasa. Harmaat kengät vihreillä ja punaisilla täplillä tulevat kotiin."

Ja pari lyhyttä runoa ilman nimeä:

Sade valuu niskastani alas pitkin selkää Päässäni punainen huivi-läpimärkänä Se värjää valkoisen puseroni.

Tupakan savu 139

huoneen ilman se pilaa, Mikä avuksi? Avaa veikko ikkuna se auttaa varmasti

1961 Anne ja Auli muistavat meitä vielä pääsiäiskortilla, asuvat nyt Tampereella. Vielä seuraavana jouluna saamme heiltä kortin, Helsingistä. Aulin nimi muuttunut Viitaseksi. Hiihtoretken jälkeen eräänä lupapäivänä, kun äiti on töissä, teen sisareni kanssa ensimmäiset tupakkakokeilut. Tupakoinnin jälkeen tuuletamme hyvin. En tiedä haistoiko äiti tupakan, ei sanonut kuitenkaan mitään. Hiihtolomalla sisareni on Turussa sairaalassa ihottumansa takia. Nautin, kun saan olla kotona yksin melkein koko päivän aivan rauhassa. Yhtenä päivänä käyn kuitenkin Turussa Ritvaa katsomassa. Haaveilen Lapin matkasta ja että, saisin joskus asua koko vuoden Lapissa.

Keväällä kieltenopettajat olisivat halunneet jättää minut luokalle. Matematiikan opettajani Aitolan Anja ja uskonnon opettajani Vikatmaan Kerttu ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei minua tule jättää luokalle. Heidän ansiostaan selviän taas ehdoilla. Saan kahdet ehdot, ruotsin ja saksan. Aitola ehdottaa kuitenkin minulle, että harkitsisin muuttoa kouluun, jossa on pitkä matematiikka ja vähemmän kieliä. Hän ei luota, että taas ensi vuonna onnistuu puhumaan kielten opettajia ympäri. Eikä ilmeisesti luota, että minä alkaisin ahkeroida kielten parissa. Raumalla on tytöillä mahdollisuus lukea vain tyttölyseon opetussuunnitelman mukaisesti. Tipulan ns. "pitkä matematiikka" ei ole todellinen pitkä matematiikka, oppikirjanakin on sama kuin lyseossa lyhyellä matikalla. Ja englannin opiskelun, ruotsin ja saksan lisäksi, olemme alkaneet jo keskikoulun 4.:ltä luokalta, kun se lyseossa alkaa vasta lukiossa. Päätän pyrkiä Laitilan Yhteiskouluun, jonne kanssani tulee myös Paasikiven Erna. Samasta syystä kuin minäkin. Hän tosin jäi luokalleen. Pääsenkin Laitilaan VII:lle luokalle ehdolla, että suoritan ehtoni ja tenttaan VI:n luokan fysiikan. Erna pääsee VI:lle. Olin kyllä Raumallakin lukenut fysiikkaa, mutta jostain syystä meillä ei ollut kevättodistuksessa fysiikan numeroa. En pitänyt fysiikan tenttimistä minään ongelmana, joten tentin sen kiltisti enkä 140

ruvennut selvittämään miksi numero puuttui. Lämpöoppia en ollut Raumalla lukenut ja Laitilassa he ovat lukeneet sen, niin lämpöoppi minun olisi joka tapauksessa tarvinnut lukea. Ensivaikutelmistani Laitilassa kirjoitan Helmille: "Meidän luokka on aika pieni 6 poikaa ja 13 tyttöä. Kyllä minä ne nyt suurinpiirtein tunnen. Kyllä minä pidin raumalaisista luokkatovereistani enemmän, ne olivat jollain tavalla fiksumpia, ei tosin kaikki. Muuten ne kyllä ovat tarpeeksi mukavia.

Opettajista en vielä osaa oikein sanoa mitään, ruotsissa on kumminkin hirmun vaativa. Esim. tuossa Laitilan luokassani ei kukaan tunnu harrastavan kirjallisuutta, sillä kun meidän pitäisi pitää jostakin kirjasta esitelmä, niin yksi ja toinen valitti, että pitäisikö tässä nyt ruveta kirjojakin lukemaan.” Pidän esitelmän kirjasta J.D. Salingerin: ”Sieppari ruispellossa”. Esitelmän tekovaiheessa totean kirjeessäni Helmille "Onneksi ei muiden pitämät esitelmät ole olleet kovinkaan "hääppöisiä", ainakaan tähän asti."

Kirjasta oppii vähän Helsingin slangia, jota Saarikoski on käyttänyt suomennoksessaan. Esitelmästäni tulee loppujen lopuksi ihan hyvä, joten pidän sen uudelleen seuraavana vuona, kun äidinkielen opettaja vaihtuu toiseksi. En pitänyt samaa esitelmää sen takia, etten olisi viitsinyt lukea uutta kirjaa, niitä kyllä luin, mutta miksi haaskata aikaa esitelmään, kun on jo yksi tehtynä ja tallella.

Tyttökoulusta yhteiskouluun siirtyminen on oikeastaan ihan mukavaa. Pidän siitä, että kukaan ei paheksu tytöilläkään pitkien housujen käyttöä. Rauman tyttölyseossa sai tulla kouluun pitkissä housuissa vain sellaisina päivinä kun oli urheilua. Uutena oppiaineena minulle tulee psykologia, muut ovat sitä jo vuoden lukeneet. Virallisesti psykologia on Laitilassa vapaaehtoinen aine, mutta ei käytännössä. Joten minäkin otan psykologian, vaikka olen muita vuoden jäljessä. Psykologiaan tulee uusi opettaja, Tukiaisen Tapanin (eräs luokkatovereistani) äiti, joka alkuun pitää edellisen vuoden kurssista kokeen. Minä olen ilmeisesti ainoa, joka valmistaudun kokeeseen. Saan yllättäen luokan parhaan numeron. Englannin opettaja on huolissaan, että pitkästyn varmaan englannin tunneilla, kun he lukevat vasta toista vuotta ja minä olen opiskellut jo neljä vuotta. Vakuutan opettajalle, ettei sitä vaaraa ole. Pian hän huomaa sen itsekin. Laitilan matematiikan opettaja, Kyösti Ala-Kaila on ollut sekä isäni että Taimin luokkatoverina. Hän muistelee käyneensä Pakkaloilla kuuntelemassa kideradiota, jota muilla ei vielä ollut. Ala-Kaila osaa opettaa hyvin, mutta ei vaadi meiltä tarpeeksi.

141

Raumalle avataan kesällä uusi kirjasto ja syksyllä valmistuu tekojäärata. Eli sekä kulttuurin että urheilun saralla mennään eteenpäin. Syksyllä menen myös autokouluun. Helmi kustantaa sen, koska auton ajotaito kuluu hänen mielestään yleissivistykseen.

1962 Joululomalla olimme Helsingissä, asumme nyt hotellissa Helmin kustannuksella. Tammikuun puuhana on taas veroilmoituksen teko sekä esitelmän tekeminen.

Eräs kuudennen luokan poika, joka on ihan OK, pyytää minua kanssaan perjantain kouluhippoihin. Sanon, että saatan tullakin. Illalla huomaan kuitenkin, ettei minulla ole enää bussilippuja eikä rahaa bussiin, joten jätän menemättä. Maanantaina on kuukausiloma. Tiistaina kuulen hänen odotelleen minua koko illan, loukkaantui varmaan, kun en tullut, ei pyytänyt toistamiseen. En minäkään selostanut, miksen tullut. Koulussa luokkamme järjestää "penkinpainajais-juhlan" kahdeksannelle luokalle. Jään juhlien takia Laitilaan yöksi Salovaaran Päivin luo. Ohjelmaa järjestämme melko vähän yhden pilailunäytelmän ja kronikan kahdeksasluokkalaisista. Tarjoiluna on kahvia ja täytekakkuja. Pojilla on yksi viinapullo piilossa koulun halkopinossa. Kovin vahva sekoitus siinä ei varmaan ollut, koska on osittain jäässä, kun sitä juhlien jälkeen Kreulalla maistelemme. Aamuyöstä kovassa pakkasessa ja yöllä tuiskunneessa lumihangessa tarpoamme Päivin kanssa Salovaaralle. Juuri kun pääsemme uneen pitää nousta kouluun. Seuraavana päivänä olemme koulussa hyvin väsyneitä. Mitään varsinaista vanhojen päivää meillä ei ole. Vietämme päivän keskenämme omassa luokassamme penkkareista jääneitä kakkuja syöden ja nukkuen luokan lattialla, opettajat eivät meitä häiritse. Lauantaisin joudun Laitilassa odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin bussi lähtee Raumalla. Vietän aikaani matkahuollon kahvilassa, jossa seuranani on syrjäkylillä asuvia linja-auton odottajia ja myös usein kirkonkylässä asuvia luokkatovereitani. Kuuntelemme levysoittimesta musiikkia ja keskustelemme. Yritämme Porran Pippen kanssa tehdä muihin vaikutuksen keskustelemalla Nietzschen Zarathusrasta mielenkiintoisena kirjana. Myöhemmin kahden kesken jutellessamme, kumpikin 142

tunnustaa, ettei ollut lukenut kirjaa läheskään kokonaan, vaikka on ostanut sen itselleni.

On kuukausiloma, toukokuu. Kerran kuukaudessa on maanantaina vapaapäivä. Penttilän Seijalla, tai oikeastaan hänen isällään, on Pobeda. Järjestämme (entisten Rauman luokkakaverien kanssa) kevätretken Turkuun. Käymme Linnassa ja Käsityöläismuseossa. Parkkeeraamme auton eräälle sivukadulle, jossa tupakoimme. Vaikka olemme vieraassa kaupungissa, pitää olla valppaana, ettei kukaan näe. Raumalla emme uskaltaneet julkisilla paikoilla tupakoida. Muutenkaan emme rohkene kovin usein tupakoida. Seija kerää meiltä bensarahat. Keuhkosyövästä ei vielä puhuttu, mutta nuorten tupakointia pidettiin sopimattomana.

Helmi tiedustelee pitäisikö, minun mennä ulkomaille kieliä opiskelemaan. Vastaan, etten vielä tiedä saanko ehdot ruotsista vai saksasta vai molemmista, joten en tiedä mihin maahan pitäisi mennä. Mielestäni parhaiten tulee luettua kuitenkin kotona. Niin käy, että ehdot tulevat sekä ruotsista että saksasta. Ruotsin ehdot saan ensimmäisellä kerralla läpi ja saksan toisella. Sisareni jää taas luokalleen, kolmannen kerran.

Ritvan poikaystävä John Teg tulee Suomeen. Johnin ollessa meillä äitimme laittaa tavallista parempaa ruokaa ja kattaa pöydän arkenakin vähän juhlavammin, valkoisine pöytäliinoineen. Lähdemme Johnin kanssa Kuusamoon. Saamme lainaksi nahkatehtaan Volvon, farmarimallin. Yövymme leirintäalueilla. Olemme saaneet Helmiltä rahaa makuupussien, rinkkojen ja teltan ostoon ja Maunolta lainaamme retkikattilat. Matkalla Kuusamoon John sanoo Jyväskylässä, että hän käy ostamassa viskiä. Sanomme, ettei sitä saa ilman viinakorttia. John väittää, että kyllä hänen täytyy ulkomaalaisena saada ostaa ilman korttia. Emme uskoneet. Hän onnistuu. Seuraavalla leirintäalueella on myös Laitilan kouluni rehtori perheineen. Joten päätämme siskoni kanssa, että Johnin täytyy nukkua autossa ja me nukumme teltassa. Näin teemme sitten muillakin leirintäalueillan. Rehtoristani huolimatta uskallan kuitenkin hieman nauttia terästettyä teetä teltassamme. Kuusamossa kierrämme "Karhun kierroksen" ja nukumme silloin autiomajoissa. Koulu alkaa huomenna. 15 ruotsin kesälomatehtävästä minulla on vielä 7 tekemättä. Opettajamme on varmaan päättänyt, ettei ruotsista reputeta ja alkaa viimeisen vuoden 143

hiostamisen jo kesällä.

Nahkatehtaalla alkaa menee huonosti. Saamme kuitenkin tehtaalta vielä kuukausirahan ja vuokrarahat. Kuukausirahamme menee etupäässä säästöön. Jokapäiväisen kulutuksemme maksaa äiti edelleen palkastaan. Helmi ostaa kuitenkin melkein kaikki vaatteemme ja ylimääräiset huvituksemme. Koulumenomme maksamme nykyisin kuitenkin tehtaan kuukausirahasta.

Syksyn pimeydessä jokapäiväinen matkustaminen Laitilaan alkaa väsyttää. Marraskuussa hankin itselleni huoneen Laitilasta ja käyn Raumalla vain viikon vaihteessa. Saan huoneen eräästä maalaistalosta, Kreulasta, jossa ennestäänkin asuu kortteerissa yksi luokkatoverini, Saaren Pirkko, syrjäkyliltä. Saan talosta aamiaisen, voileivät kouluun, päiväkahvin, päivällisen ja iltateen. Vuokra ruokineen on 6500 mk kuukaudessa silloista rahaa. Siirryn viettämään tavallaan jo opiskelija elämää. Ensimmäisen viikon aikana minulla onkin melkoisesti vierailuja, mutta kyllä se siitä sitten tasoittuu kohtuullisiksi. Saaren Pirkolla paleltaa aina varpaita. Hän käyttää yölläkin villasukkia. Hän sanoo, että haluaa tulla haudatuksi villasukat jalassa. Lupaan huolehtia, että näin tapahtuu. Joskus paljon myöhemmin lupaan sisarelleni järjestää hänen hautajaisiin trumpetin soittoa. Miksihän mä luulen olevani jäljellä kaikkien hautajaisten aikaan? Pirkosta mulla ei ole nykyisin edes mitään tietoa, että missä hän on.

Ruotsin opettajamme, "Kettu", on todella ilmeisesti päättänyt, ettei reppuja tule ruotsista. Jo viime vuonna hän on osaamattomille ja tehtäviä laiminlyönnille vinoillut tavalla, joka varmaan nykyisin olisi täysin sopimatonta. Minä en niistä mieltäni pahoittanut, vaikka usein olenkin vinoilun kohde. Minusta on toisaalta ihan hauska kuunnella, mitä vinoilua Kettu tällä kertaa keksii. Raumalla viikon vaihteessa kerron sitten ruokapöydässä "Ketun parhaat palat". Vinoilemalla Kettu ei kuitenkaan saanut minua ahkeroimaan. Mutta sitten hän tekee tempun, joka vaikuttaa minuunkin, niin etten kehtaa olla lukematta. Hän kutsuu luokkamme huonoimmat ruotsin oppilaat kerran viikossa ruokavälitunnilla, joka on todella tunnin pituinen, heti kouluaterian jälkeen erääseen luokkaan ja opettaa meitä ilman korvausta vapaa-ajallaan noin 45 min. Silloin ei tunnettu mitään tukiopetusta. Jos opettaja uhraa laiskotelleille oppilaille aikaansa, niin ei sitä kehtaa olla tekemättä huolella tehtäviä ja lukematta. Niinpä joka viikonvaihde luen tosissani ruotsia. Kun olemme jonkin aikaa käyneet tässä ylimääräisessä opetuksessa, saan kokeista kasi miikan, luokan neljänneksi parhaan. Maikka on niin iloinen saavutuksestani, että tulee heti kokeet 144

korjattuaan välitunnilla kertomaan onnistumisestani. Yleensä hän ei välituntisin mitään jutellut. Jatkossa tähän ruokavälituntiopetukseen saa meidän "toivottomien" lisäksi tulla kaikki halukkaat. Viimeisen vuoden joulutodistukseeni olen erittäin tyytyväinen. Se on luokkani toiseksi paras keskiarvoltaan, vaikka kielet ovat edelleen heikkoja.

145

Kuusamo, Karhunkierroksella 1962 Tuula ja John

Yo-todistusten jako Laitila 1963 Reino Kask rehtori, Tuula

Lauri, Tuula ja Ritva Laitilan koulun pihalla 1963

146

1963 Olen päättänyt kirjoittaa pitkän matematiikan ylimääräisenä ja reaalin pakollisena. Mietin lyhyttä englantia ylimääräisenä, mutta en kuitenkaan ota sitä.

Joululoman vietän Raumalla, lueskelen kirjoituksia varten, yritän noudattaa Kekkosen uuden vuoden kehotusta ja harrastaa myös "ruumiin kulttuuria" ja käyn jääkiekko-otteluissa sekä katselen televisiota. Ritva on joululoman Englannissa, Johnin luona.

Messeniuksenkadun asunnostamme ovat vuokralaiset lähteneet. Sopivasti, että saan siitä opiskelija asunnon. Huoneisto on kuulemma huonossa kunnossa, joten päätän jo keväällä käydä sitä katsomassa, minkälaista remonttia se kaipaa. Helmi, arkkitehtinä, luonnollisesti myös osallistuu remontin suunnitteluun. Ja kiva, kiva, myös rahoitukseen. Helmi hoitaa remontin käytännön järjestelyt ja päättää lopulta tapetit ym. Kysyy kyllä mielipiteeni, muttei sitten niitä kaikilta osin noudata, ehkä ihan viisasta.

On viimeinen koulupäivä, päivä, josta on uneksinut yhdeksän vuotta. Edellisenä iltana oli potkiaiset. seitsemännet luokat olivat tehneet miestä kroniikan. Omani kuluu: "Omistettu Tuula Mairentyttärelle Tipulasta lähdit pois täällä parempaa jos olla vois. Alja, jomma kiinnosti ehkä kaksilahkeisetkin viehätti, tulit, olit tuntematon voitit, olit vastustamaton. sait pauloihisi Urpo-pienen ja pyörryksiin koko miehen mielen. Emme silti tiedä syttyikö se rakkaus oli kuitenkin liian aikaista kukkia viedä ei tullut ilmoille kihlaus. 147

Nyt on kaikki loppu kokonaan tai onko mitään ollutkaan! Präntätty Laitilassa 22.2. anno 1963" Potkiaisissa pidän luokkani puolesta kiitos- ja läksiäispuheen. Kukaan muu ei suostu pitämään sitä. Vähän hölmöä, että minä pidän sen. Olenhan ollut Laitilan koulussa vain kaksi vuotta. Penkkaripäivänä olemme ihan tavallisissa vaatteissa, ei kansallispuvuissa niin kuin Tipulassa. Puoliltapäivin alkaa sitten penkkariajelu. Lavan takana meillä on teksti: "Misäst ny nukuta ko koul' lopus?"

Lavan sivulla on KLUNSSI YLHÄISÖ eli Tukiaisen Tapanin piirtämiä pilakuvia opettajista "klunsseiksi" muotoiltuna. On "viisas kaupunkilaisklunssi", on "pyöräilevä Klunssi" , on "Vaimpro glunss", "urheileva klunssi" jne. Ajelulta menemme Urpon kotiin, jossa Upin äiti tarjoaa virvokkeita. Illalla menemme Katariina Kaitilan kotiin, Katinhäntään. Katariinan kronikasta on mieleeni jäänyt yksi kohta "Katariina kaunis on ja sen hän tietää itsekin". Katariinan kotona meille tarjotaan monenlaista syötävää. Myös luokanvalvojamme on mukana. Käymme välillä tupakalla navetassa. Pojilla taitaa olla pullotkin. Pääsen yllättäen jo keväällä ylioppilaaksi. Ruotsissa onnistun yli odotusten, kirjoitan siitä cl:n. Matematiikassa epäonnistun, saan vain a:n. Reaalista ja äidinkielestä kirjoitan vahvan cl:n, hyvällä tuurilla olisi voinut tulla älläkin. Saksasta tulee odotetusti i, mutta se kompensoituu. En tiennyt mitään koko kompensoitumismahdollisuudesta, joten yllätyn iloisesti, kun pääsen jo keväällä ylioppilaaksi. Gun-Maj valitettavasti reputtaa äidinkielessä. Laitilaan tulee Lauri, Helmi, Mauno ja Ritva. Äidilläni on työpäivä, joten hän ei tule Laitilaan. Hän on laittanut kyllä kaikennäköistä tarjottavaa onnittelijoiden varalta. Lakkiaispäivänä meillä ylioppilailla on kunniakuja saksan opettajamme hautajaisissa, joten jään vielä lakkiaisten jälkeen Laitilaan. Niinpä Helmi ja Maunokaan eivät lähde Raumalle, en tiedä olisivatko he meille kuitenkaan tulleet. Hautajaisten takia kestää ennekuin pääsen takaisin Raumalle, joten ihmeempiä lakkiaisia ei minulla kotana ole. Gun-Maj tulee, minun tultua Laitilasta ja mummu, vaari ja Vesakin käyvät. Illalla, kun lähden Pursiseuraan, jossa Raumalla uusien ylioppilaiden on tapana juhlia, tulee sitten äidin ystävättäriä, ettei äidin tarjoilut ihan hukkaan mene. Pursiseuraan lähtevät myös Gun-Maj ja Ritva. Siellä on myös edellisten vuosien ylioppilaita, kuten serkkuni Harri. Sitten siellä on Gun-Majn ja Ritvan lisäksi muitakin ei ylioppilaita, kuten 148

jääkiekkoilija Jokisen Pena, jota en ollut moneen vuoteen nähnyt kuin kentällä ja jota en ollut tuntea, kun hän vessajonossa tulee juttelemaan. Muistelemme hetken entisiä aikoja.

Kesäkuussa osallistun Teknillisen korkeakoulun karsintakursseille. Asun Harrin asunnossa Porvoonkadulla, Lauri lupaa maksaa Harrille minusta vuokraa. Messeniuksenkadun remontti on vielä kesken. Harri ja Liisa ovat kesän Raumalla. Karsintakursseja varten opiskelen laskutikun käyttöä. Kurssien aikana käyn silloin tällöin Helmin luona kylässä. Viikonloppuisin teen Helmin ja Maunon kanssa retkiä maaseudulle, mistä Lauri hermostuu. Hänen mielestään minun pitäisi kaikki viikonloputkin opiskella. Ehkä olisi pitänytkin. En pääse Polille. Taimilla en käy kylässä. Ei hän ole meihinkään ollut yhteydessä sen jälkeen kun lähti Raumalta. Jotenkin saamme kuitenkin tietää, että hän muuttaa joulukuun lopulla Erottajalta 11 A7:stä Mechelininkadulle. Erottajan asunto-osakeyhtiö on myynyt koko talon Helsingin Sanomille 2 000 000 markan kauppasummasta. Mechelininkatu 15.sta hän on maksanut 76 000 markkaa. 17.0.1963.

Gun-Maj muuttaa kanssani Messeniuksen kadulle. Hänellä kotitalousopettajaopisto alkaa elokuussa. Minulla on vielä elokuussa 3-4 pv pyrkiminen yliopistoon matematiikkaa lukemaan. Pyrin myös yliopistoon maa- ja metsätaloustieteelliseen kotitaloutta lukemaan. Lauri tuntuu kovasti vastustavan sitä. Hänestä matematiikka on paljon parempi vaihtoehto. Minulla kotitalous olisi ollut ykkössijalla, mutten päässyt sinne. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa sijoitun ihan kärkeen, laudaturin kirjoittaneiden ei tarvinnut osallistua pääsykokeisiin.

149

SYYSKUU Ennen kokemattoman lämpöisen kesän ja eteenkin elokuun lopun jälkeen on päästy syyskuuhun. Heti syyskuun 1. päivänä loppuivat pitkään kestäneet helteet. Pyöräilen Vantaan jokilaaksoa ylös aina Siltamäkeen asti. Kävisinkö moikkaamassa Maija-Leenaa, mietin. Eksyn kuitenkin sen verran minulle uusilla pyöräteillä, etten ole enää aivan varma missä suunnassa Kaksostentie on. En lähde sitä etsimään, koska Maija-Leena on todennäköisimmin kuitenkin vielä mökillä. Pyöräilen Tuomarinkylän, Pakilan ja Keskuspuiston kautta kotiin.

Käyn kaupungilla ostamassa uuden puolihameen ja puseron ruskaan samettibleiseriini.

On Soilin nimipäivä, mietin soittaisinko ja onnittelisin. En soita, vaan lähden pyöräilemään. Munkkiniemessä pyörätien vieressä on poliisiauto ja ambulanssi ja maassa istuu mies pää siteessä ja pyörä vierellään. Pyörätiellä näkyy verta. Pyöräilykypärää ei näy. Minulla on. Kierrän Keilalahden. Iltapäivän taas kirjoittelen muistelmaani. Viimeistelen ja täydennän muistelmien 2. osaa eli Syväraumankatu jaksoa.

Kymmenen vuotta olen ajatellut käydä katsomassa Pajamäellä olevaa aurinkokunnan pienoismallia. Olen suositellut sitä oppilaillekin, vaikka en ole itsekään käynyt. Suosituksella ei ollut koskaan mitään vaikutusta, kukaan ei koskaan kertonut käyneensä. Mutta minä menen nyt. Pajamäen alueella on itse Aurinko ja planeetoista Merkurius, Venus, Maa ja Mars. Opasteissa on mainittu vain nämä planeetat, en tiedä onko muut enää jäljellä. Plutoa en ainakaan huomannut pyöräillessäni kerran Karhusaaren siltaa pitkin.

Syyskuun 9. päivä Vuorotteluvapaa on ihan mahtavaa. Aamulla leivon mustikkapiirakkaa. Kello 11 alkaa ensimmäinen piirustustuntini. Ohjaajamme Tarja Unkari selostaa oman koulutuksensa korostaen omaa muodollista pätevyyttään. Ilmoittaa, että tunnit alkaa tasaan 11. Ilmoittaa, ettei hän selosta myöhästyneille eikä poissaolleille, mitä pitäisi tehdä, vaan näissä tilanteissa asiat kysellään muilta kurssilaisilta. 150

Ensimmäisellä kerralla paikalla on 11 kurssilaista, muutama puuttuu. Eka tunti on ihan mukava, tehtävät tehdään reipasta vauhtia, eikä jahkaillen. Minä pidän siitä. Piirtelemme muotoja lyijykynällä ja eri valöörejä hiilellä. Suunnittelimme asetelman, jota piirrämme hiilellä seuraavalla kerralla. Piirustuskurssin jälkeen kiertelen vähän Stockmannilla, käyn teellä. Kello 15 menen Valkoiseen saliin seminaariin - Opi lapsesi huominen. Kokonaisuutena seminaari on hyvin järjestetty, kerrankin runsaasti käytetty tekniikka pelaa. Kaikki toimii sujuvasti, kovaääniset, videotykki, tietokone. Idea sen sijaan vähän ontuu: Opettajan pitäisi pitää loka- marraskuussa 6 kahden tunnin kerhoiltaa lasten vanhemmille, pelkästä ilosta tutustua lasten vanhempiin. Tuleeko vanhemmatkaan kuutta kertaa kuuntelemaan ajatuksia tietoyhteiskunnasta. Kerhoiltoihin valmistettu materiaali on ilmeisesti ihan OK ja rahalla tehty. Seminaarissa pitää esitelmän filosofi Pekka Himanen. Ihan mielenkiintoinen esitys, kertoo vuorovaikutuksesta tarinan: Hän näki kyltin Kallion Grilli. Yhdisti sanan grilli ruokaan, meni sisään, pyysi ruokalistaa. Johon tarjoilija: Oletko tullut vittuilemaan tänne, vai otatko sä sen tuopin. Toteaa, että tietokonefriikkien keskuudessa sovittu tapaaminen, tarkoittaa yleensä vuorovaikutusta, kohtaamista verkossa. Jos halutaan kohdata fyysisestikin, puhutaan "freshmeetingistä" Kertoo myös pohtineensa sanoissa eläke, eläkeläinen, ke - päätteen merkitystä. Saanut kielitoimistolta selostuksen: -ke on vähemmän kuin jotain, muistuttaa jotain.

Aamulla minulla on kampaaja, otan permiksen ja saman tien leikkautan tukkani. Kampaajan jälkeen lähden koululle, haen Soilin nimen verotusta varten rehtorin lausuntoon, että kesäinen opintomatkani oli tarpeellinen ammattitaidon ylläpitämiseksi. Laitan ylleni uuden mustan housupukuni. Meikkaan. Täytyy sanoa, että mä oon pirun tyylikäs. Olenkohan koskaan ennen ollut näin tyylikäs. Huomaakohan kukaan edes, että oon laihtunut. Otan tuliaiseksi eilen leipomaani mustikkapiirakkaa. Piirakan viereen laitan lapun, johon kirjoitan muistikirjastani värssyn: "Työ kirkastaa, työ puhdistaa, työ ohjaa onnen teille" Vitsi, vitsi, ha, haa. Kaikki huomaavat ulkoisessa olemuksessani tapahtuneen muutoksen, ehkä vähän liiankin kanssa. Tämä "tyylikäs-look" herättää vielä enemmän huomiota kuin alkusyksyn "sportti-look" keltaisine lippiksineen. Kollegat ihmettelevät miten voi niin lyhyessä ajassa muuttua niin paljon kuin olen muuttunut. Ei kuulemma ainoastaan ulkonäköni vaan koko olemukseni on muuttunut. Soili on ihan varma, että olen ollut jossain salongissa ja värianalyysissä ym:ssa. 151

Maarit sanoo Soilille, että me kaikki taidetaan jäädä ensi vuonna vuorotteluvapaalle, eikä Soililla ole sitten yhtään opettajaa. Johon Soili toteaa, ettei hän päästä kuin yli viisikymppisiä. Käytävässä näen myös oman luokkani oppilaita. Ai kun he ovat söpöjä. Kun pääsen kotiin soittaa Wilska Helsingin Taiteilijaseurasta, että öljyvärikurssi peruuntuu vähäisen osanottajamäärän takia. Yritän päästä jälkikäteen työväenopiston kurssille. Saan vihoviimeisen paikan työväenopiston öljyvärikurssilta. Kurssilla on jo ollut yksi kerta, joten soitan ohjaaja Airi Salosmaalle kotiin. Saan luettelon ensi kerralla tarvittavista välineistä. Tarvitsen kiilakehykset (50cm x 60 cm), raaveliinaa (pohjustamatonta pellavakangasta), Gessopohjustusainetta, luonnoslehtiön, väriliituja, nupeja, hiekkapaperia ja pensselin.

Tänään on boheemi-päivä fiilis, joten pukeudun paikattuihin farkkuihin ja kuluneeseen puuvillaneuleeseen. Mietin: ”Munhan täytyy käydä Stokulla ostamass uusi silitysliina ja Sokokselt sukkii. Enhän mä keskustaa voi mennä paikatuis farkuis.” Vaihdan toiset housut. ”Ei mutt, jos mä oon päättäny, ett nyt on boheemi-päivä, niin määhän meen farkuiss, just mihi vaa.” Vaihdan takaisin paikatut farkkuni ja lähden matkaan. Toivon kuitenkin, ettei tuttuja tulisi paljon vastaan. Stockmannilla näen Tuija Lehdon, eläkkeellä oleva Tuomioseurakunnan, eli koulumme seurakunnan, nuoriso-ohjaaja. Hän ei onneksi huomaa minua. Enkä minä häntä, koska en haluakaan näyttäytyä paikatuissa farkuissani.

Työväenopiston englannin tunti on ihan tylsä. Suurin osa ajasta kuluu siihen, että "keskustellaan" pareittain. Eli mitä siinä oppii, kun juttelee henkilön kanssa, joka osaa vielä huonommin kuin sinä. Sen lisäksi, että parini osaa englantia vielä minua huonommin, hän on lisäksi vielä jopa minuakin huonompi keskustelija. Mitä siinä sitten tulee keskustelusta? Ei mitään. Olemme suurimman osan ajasta hiljaa. Siinä ei ihmeemmin opi. Soitan Lanquistaan. Kaikki opetus on yksityisopetusta. Pyydän lähettämään hinnaston ja esitteet kursseista. Yksi tunti maksaa varmaan saman kuin koko lukuvuosi työkkärissä.

Tellervo matkustaa taas Chileen. Matkalla hän pysähtyy Helsingissä. Marja ja Topi tarjoavat Tellervolle aterian ja kutsuvat myös minut ja Kalervon syömään. He ilmoittavat kera samppanjan, 152

että heille on tulossa lapsi, huhtikuun 15 pv. Minä olin mielessäni vähän epäillyt tätä. Marja pinna paloi viimeksi kun he olivat meillä tavalla, joka ei ole Marjalle tyypillistä. Mieleeni juolahti, Marja on varmaan raskaana. Ounastelenkin, että tämän yhteisen aterian syy on ilmoitus tulevasta esikoisesta. Ja niin onkin. Sepolle oli jo pari päivää aikaisemmin ilmoitettu uutinen Chileen. Mutta Seppo oli halunnut, ettei Tellervo tiedä hänen kuulleen asiaa aikaisemmin. Oli sovittu, että Seppo soittaa Marjalle silloin, kun me ollaan siellä. Vähän mä kyllä epäilen, että Tellervokin tiesi asian jo. Siis kaksinkertaista teatteria. Ei sillä väliä, ihan kiva vaan kun vihdoinkin tekevät lapsen.

Saan kirjallisesti tiedon, että minut on hyväksytty Helsingin Yliopistoon täydennysopiskelijaksi. Samana päivänä on Javan ensimmäinen luento. Luennoilla olo on erilaista kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin kirjoitettiin koko ajan muistiinpanoja. Nyt vaan kuunnellaan. Luennot saa verkon kautta internetistä. Luennoitsija Arto Wikla on ihan hyvä tyyppi, vaikka hänellä onkin poninhäntä. Mitä kolmekymmentä vuotta sitten ei olisi voinut ajatellakaan. Kurssin suorittaminen edellyttää WWW-sivujen ja uutisryhmän säännöllistä seuraamista, joten täytyy anoa yliopistolta käyttäjätunnusta. Wiklan kommentti: "Teoriassa käytäntö ja teoria on sama, mutta ei käytännössä". Javan luennoilla on myös entinen oppilaani, Peltosen Saara. Saara oli yläasteella matematiikassa nopeasti etenevien ryhmässä.

Menen ekalle öljyväri tunnille. Kurssi on Pengerkadulla. Ihme katu, toinen puoli kadusta on monta metriä toista puolta ylempänä. Ei ole tullut silläkään ennen käytyä. Helsingissä on yllättävän paljon paikkoja, joissa voit käydä eka kertaa elämässäsi. Ensimmäinen tunti on mukava. Kokoamme kiilakehykset, pingotamme niihin kankaan. Pohjustamme kankaan Gessolla. Teoriassa opimme pari muuta pohjustustapaa.

Käyn ostamassa lisää öljyvärimaalaustarvikkeita. Päätän kokeilla taiteilijaliiton myymälää, joka on auki klo 12 - 17. Myyntipiste on Yrjönkadulla toisessa kerroksessa, gallerian takana. Siinä ei ole tavallisen kaupan tuntua. Tunnen itseni jotenkin epävarmaksi, olen ikään kuin eksyksissä, pelästynyt. Minua ärsyttää tunteeni. Miksen voi yhtä varma kuin tutussa ympäristössä. Miksei sitä 153

voi kysyä neuvoa olematta kuin jokin pelästynyt ekaluokkalainen. Apua, ei mitään käsitystä, mikä pulloista on maalinestettä, mikä hajutonta tinneriä, minkä kokoiset pullot ovat järkeviä, mitkä värituubeista on harjoittelijavärejä mitkä taiteilijavärejä tai minkä kokoinen palettiveitsi kannattaa ottaa. Myymälä toimii pääasiassa itsepalveluperiaatteella. Oltuani jonkin aikaa eksyksissä pienessä huoneessa, kysyn neuvoa. Kassassa oleva henkilö neuvoo auliisti. Miksi tunnen itseni vaivautuneeksi neuvoa kysyessäni. Typerää. Kadehdin ihmisiä, jotka uhkuvat itsevarmuutta neuvoja kysyessäänkin. Oudot, juhlallisetkaan paikat eivät saa heitä hämilleen, epävarmoiksi, niin kuin minut. Mieleeni palautuu, opiskeluaikanani ensimmäistä kertaa kuljin Yliopiston läpi Fabianinkadun puolelta Senaatintorin puolelle, hiljaisilla käytävillä minulla oli tunne, saakohan täällä liikkua. En ymmärrä miksi tämä tunne.

154

OPISKELU Alku Opiskelijaboksini kalustetaan uusilla huonekaluilla. Minun tavoitteeni on hankkia uusi hyvä sänky ja työpöytä. Tähän asti olen nukkunut hetekan puolikkaassa. Luin jostain: ”On ihmisarvoa alentavaa nukkua rautakehikon päällä.” Niinpä päätän, että heteka kuuluu sota- ja pula-aikaan ja minä hankin kunnon sängyn. Helmi tulee mukaani huonekaluostoksille. ”Asiantuntijana”, arkkitehtialennuksen saajana ja osittain maksajana. Ostamme Stockmannilta sängyn, jossa valkoiset pinnapäädyt. Kirjoituspöydäksi valitaan Muuramen valkoista laatikostoa ja tammipöytälevy. Helmin mielestä tarvitsen myös sohvan, jotta esim. Ritva voi nukkua siinä, jos käy Helsingissä. Sohva on siro ja violetti, sohvalle pöytä, tammesta ei löydy sopivaa, päädymme saarnesta tehtyyn. Lisäksi Helmi ostaa minulle Askon valkean keinutuolin ja seinään kiinnitettävät tammikirjahyllyt. Ilman Helmiä ostan vielä jääkaapin. Eli opiskelija-asuntoni on laadukas, tilava ja hyvin varustettu verrattuna yleensä opiskelijoiden vuoraemäntäbokseihin tai opiskelija-asuntoloihin. Ostan asuntooni myös matkaradion. Olen lukenut Tekniikan Maailman matkaradiotestin, jossa ehdottomasti parhaiten pärjäsi ASA. Niinpä ostan Asa-matkaradion. Opintokirja haetaan juhlallisesti rehtorilta. Rehtorin vastaanotolle pitää pukeutua asiallisesti, esim. jakkupuku, käsilaukkukin pitää jättää kanslian ulkopuolelle. Saamme opintokirjan ja kättelemme rehtorin. Opinto-ohjelmasta etsitään sitten sopivia kursseja. Opettelen lukemaan Siltavuorenpenkereen fysiikan laitoksen sekä Porthanian ilmoitustauluja. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen oikeat luennot ja niiden ajat ja paikat sekä laskuharjoitusten ja tenttien ajat löytyvät helposti. Ensimmäisenä vuonna opiskelen matematiikan cum laudea ja fysiikan approbaturia. Syyslukukaudella kuuntelen Paateron diffis I, Taarin analyyttistä geometriaa ja Sysiön fysiikan peruskurssia.

Lauri lähettää lainaksi omiaan 40 vuotta vanhoja diffiksen oppikirjoja ja laskuharjoitusvihkojaan. Edelleen samat oppikirjat ovat käytössä ja Laurin vihoista löydän osan laskuharjoitustehtävistämme. Diffis ja fysiikka jatkuvat kevätlukukaudellakin, jolloin uutena on Rikkosen diff.yhtälöt. Opintokirjaan pitää vuosittain saada tuberkuloosin tarkastusleima. Luennoilla ja laskuharjoituksissa tutustuu nopeasti muihin opiskelijoihin. Ei tarvitse enää yksin ihmetellä mitä milloinkin pitäisi tehdä.

155

Eniten opiskeluajan alkuvuosina olen luennoilla Anna-Liisa Prännin kanssa. Tutustun myös Perhon Mattiin, Purasmaan Hilkkaan, Penttisen Leenaan ja Peitolan Anjaan. Meidät on jaettu laskuharjoitusryhmiin aakkosten mukaan ja parhaiten tutustuminen käy juuri laskareissa. Perhon Matin oudoksuu Rauman murteitani. Tämän vuoksi Matin mielestä en saa laskareissa esittää virheellisiä ratkaisuja, koska puheeni muutenkin on niin huvittavaa.

Liityn Satakuntalaiseen osakuntaan. Fuksiluennoilla meidät tutustutetaan opiskelijaelämään. Myös Gun-Maj on Satossa. Fuksiluennoilla on raumalaisista luokkatovereistani myös Sunilan Johanna. Fuksiluennoilla tupakointini muuttuu säännölliseksi. Alkuun käymme Gun-Majn kanssa aika usein Raumalla. Kerran ennen Raumalla menoa käyn Alkossa ostamassa viinipullon ja juustokaupasta juustoja. Kotona televisiota katsellessamme tarjoan niitä sitten Ritvallekin. Ensimmäistä kertaa elämässään Ritva tuntee, että pikkusisko on ohittanut hänet jossakin. Kotona en kuitenkaan tupakoi. Gun-Maj seurustelee Tuomisalon Pekan kanssa, joten osakunnan tansseihin menen yksinäni. Yksissä Saton tansseissa alkaa Kourin Arton ja minun seurustelu. Arto kertoo ensin olevansa psykologian opiskelija. Kun seurustelumme näyttää vakiintuvan, hän joutuu tunnustamaan antaneensa väärää tietoa. Pääaineena hänellä onkin teologia. Sanoo pelänneensä, että jätän hänet heti, jos kuulen hänen olevan teologi. En tiedä, ehkä niin olisi käynytkin. Arto on kotoisin Kittilästä. Minusta opiskeluajassa on se mukavaa, että olet itsellinen. Kukaan ei ole sinusta vastuussa etkä sinä kenestäkään. Ruuanlaittoon minulla on alkuun vain yksi kattila. Maunolta saan kuparisen kahvipannun, tosin en itse juo kahvia. Sijoitan rahaa paistinpannuun, ei tarvitse syödä enää pelkkiä keittoja. Viikonvaihetta pääsee juhlistamaan pihvin paistolla. Syön enimmäkseen lihaa ja salaattia ja keittoja. Rauman murteen kanssa on joskus kaupassa ongelmia. Maitokaupassa pyydän: ”Yks kakko”, eivätkä nämä helsinkiläiset tiedä, että kakko on hiivaleipä eikä kakku. Lihakaupassa pyydän purkin papusoppaa. Minulle vastataan: ”Meillä ei ole valitettavasti papukeittoa purkissa, on vaan hernekeittoa ja lihakeittoa.” En viitsi valistaa heitä, että papusoppa on juuri hernekeittoa. Hyvin vähän syön perunaa ja leipää. Usein syön, ainakin jotain pientä, fysiikan laitoksen kuppilassa tai joskus Porthaniassa. Fyssan kuppila on Porthaniaa kodikkaampi. Siellä tuntee tai ainakin tietää suurimman osan paikalla olijoista. Ennen tenttiä syön usein kyljyksen. Perhon Matti ihmettelee, miten joku pystyy syömään ennen tenttiä, pystyn ihan hyvin. Lauri on Helsingissä kenkämessuilla. Minulla on iltapäivällä matikan välikoe, mihin on tarkoitus aamupäivä vielä lueskella. Lauri soittaa ja kysyy lähdenkö messuille Torniin ja sitten syömään 156

hänen ja Harrin kanssa. Suostun oitis. Syömme Fredrikinkadulla Marin Grillissä. Siellä on mahtavan isot annokset. Välikoe sujuu paremmin kuin yksikään toinen sen kurssin kokeista. Joskus Helmi tarjoaa minulle lounaan jossakin keskustan ravintolassa. Helmin suosiossa on Aleksanterinkadun Hildenin kahvila.

157

OPISKELU Matematiikassa opiskelu aloitetaan suoraan cum laude opinnoista. Ensimmäisenä vuonna kuuntelen Paateroa, Taaria ja Rikkosta, joista Rikkonen on ehdottomasti paras luennoitsija. Taari ja Rikkonen ovat iältään noin 35 vuotta – 40 vuotta ja Paatero kuusissakymmenissä. Matematiikan luennot pidetään Porthaniassa, laskuharjoituksia on Portaniassa ja mm. Ritarihuoneella. Ritarihuoneella Taari kertoo kerran vitsin. Ennen kuin hän pääsee vitsissä alkua pidemmälle häntä itseään alkaa naurattaa niin, ettei kertomisesta tule mitään. Kun hän vihdoin monen yrityksen jälkeen pääsee loppuun, kukaan ei edes naurahda, vain Taari itse on tikahtua nauruun.

Fysiikassa opiskelu aloitetaan approbatur opinnoista. Peruskursseja luennoi Sysiön Pauli. Fysiikkaan liittyy myös käytännön töitä, niissä olen alkuun aika uuno ja vierastan laitteita. Meillä kun ei koulussa ollut minkäänlaisia oppilastöitä ja demot teki opettaja itse, jos teki. Ennen työn alkua, assistentti tenttaa, että opiskelija on huolella tutustunut työohjeisiin. Kerran tämän kyselyn jälkeen tunnen itseni täysin tontuksi. Työohjeisiin liittyi monen aineen tiheystaulukko. Tenttaava assistentti, Matti Merisalo, kysyy minulta, mikä on korkin tiheys. En tietenkään ollut taulukkoa ulkoa lukenut. Vastaan ajattelematta yhtään, että asian voisi päätelläkin, ”En todellakaan tiedä”. Jolloin Merisalo ivallisesti kysyy, onkohan se pienempi vai suurempi kuin yksi. Edelleenkään en ajattele mitään, vaan vastaan äänensävyyn -typerää kysyä ulkolukuasioita ”En tiedä.” Merisalo jatkaa edelleen ivallisesti: ”Kelluukohan korkki veden pinnalla”. Huomaan, että minut on nolattu, pitäisi ajatella

Toisena opiskeluvuotena jatkan sekä matematiikan cumun että fysiikan appron opintoja. Matematiikassa kuuntelen edelleen Paateroa ja Rikkosta sekä Klaus Valaa, selkeä mutta turhan tärkeä luennoitsija, noin 40 vuotta - pitää meitä opiskelijoita sivistymättöminä tolloina - ja Elfvingiä, joka luennoi todennäköisyyslaskentaa ruotsiksi ja on jo lähellä kuuttakymmentä. Luennoilla opin ruotsia yhden sanan på mofo ja todennäköisyyslaskentaa niin vähän (osittain kielen takia) etten pääse välikokeilla läpi. Fysiikassa kuuntelen Graeffeä, Fontellia ja KurkiSuoniota. Fontell on jo yli kuudenkymmenen, hyvin verkkainen, eleetön luennoitsija. Noin 35vuotiaassa Kurki-Suoniossa on särmää. Aloitan myös appropatur-opinnot teoreettisessa fysiikassa, jota luennoi Laurikainen. Noin 50-vuotias Laurikainen on kiinnostunut myös uskonnollisista asioista. Hän on minusta hyvä luennoitsija kuten Kurki-Suoniokin. Toisen lukuvuoden aikana saan valmiiksi fysiikan appron arvosanalla 2/3.

158

Kolmantena lukuvuonna saan loppuun teoreettisen fysiikan approbaturin arvosanalla 2/3. Jatkan fysiikan ja matematiikan cum laude opintoja. Yleensä luennoitsijat ja assistentit suhtautuvat opiskelijoihin asiallisesti. Kerran onnistun aiheuttamaan yhdelle assistentille, Paakkarin Timolle, pinnan palaamisen. Työselostukseen piti tehdä ohjeen mukaan graafinen virhearviointi. Havaintoarvioni ovat kuitenkin sellaiset, ettei graafinen virhearviointi tuntunut järkevältä. Joten teen jonkun muunlaisen virhearvioinnin. Paakkari ei ilmeisesti tutki arvojani, vaan palauttaa selostuksen maininnalla: Graafinen virhearvio! No, pyynnöstä teen graafisen virhearvion, vaikka se saamillani mittaustuloksilla on ihan tyhmä. Selostus tietenkin palautetaan taas, maininnalla: ”Tulkaa keskustelemaan.” Menen keskustelemaan. Paakkari kysyy graafisesta virhearviostani: ”Mikä tämä on?” Vastaan: ”Graafinen virhearviointi”. Sitten Paakkari heittää selostukseni pöydälle ja huutaa: ”Eikä ole, se on pelleilyä!”. Kysyn ihan viattomana, että minkälainen virhearvio siinä sitten pitää tehdä, kun olen kahta yrittänyt, eikä kumpikaan ole kelvannut. Paakkari ehkä tajuaa tässä vaiheessa, että vika on osittain siinä, ettei hän itse ensimmäisellä kerralla ole syventynyt selostukseeni kunnolla. Katuu varmaan päreiden polttamistaan ja pitää minulle ystävällisen, rauhallisen ja perinpohjaisen ”oppitunnin ” virhearvion tekemisestä. Sen jälkeen ei minulla ollut ongelmia virhearvioiden tekemisissä eikä muutenkaan Paakkarin kanssa.

Kesällä 66 suoritan kesäyliopistossa kemian approbaturin. Kesäkuussa on Epäorgaaninen kemia ja elokuussa orgaaninen. Työt tehdään Viikin laboratorioissa. Ensimmäisestä orgaanisen kemian välikokeessa saan täydet 3/3 pistettä, niitä ei ollut montaa. Seuraava välikoe ei kylläkään menne yhtä hyvin, ihan keskinkertaisesti vaan.

Neljännen vuoden syksy tuli otettua opinnoissa kevyesti, ainoana suorituksena fysiikan cum laudeen kuuluva Fontellin luennoima termodynamiikka hikisesti 1/3:lla läpi. Kevätlukukaudella fysiikan ja matematiikan opintojen lisäksi suoritan tilastotieteen tukiainekurssin valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Tilastotieteen otan ohjelmaan osaksi avustaakseni Ritvaa tilaston harjoitustyössä, jota hän ei saa yksin tehtyä. Eipä hän paljoa osallistunut työnsä tekemiseen, minä jopa vien hänenkin työnsä yliopistolle. Suoritusmerkinnän hän kuitenkin työstä saa, muttei hänen opiskelunsa muutenkaan oikein edisty ja jää ennen pitkään kokonaan, hänen alettua työt Yhteishyvässä. Ritvan lisäksi tilastotyöni tuloksia käyttää yksi matematiikan opiskelija. Kesäkuussa otan muutamia yksityisoppilaita. Minulla on yhdet sisarukset, tytöt, yksi muu tyttö ja yksi poika. Poika, Jyri, on kova juttelemaan. Isä on vaatturi.

Viidennen vuoden syksyllä saan matematiikan cum lauden loppuun arvosanalla 1/3. Fysiikassa olen alkanut laudatur-opinnot. Keväällä saan loppuun fysiikan cum lauden, hyvät tiedot. Samoin 159

saan luonnontieteiden kandinaatin tutkinnon valmiiksi 4.4.1968. Fysiikan laudatur erikoiskursseiksi valitsen röntgenfysiikan ja lääketieteeseen liittyvän radiofysiikan. Radiofysiikkaan minut houkuttelee Kairennon Anna-Liisa. Ensimmäinen luento on jo ehtinyt mennä, kun Anna-Liisa saa houkuteltua minut mukaan. Kurssi on ihan mielenkiintoinen. En kuitenkaan Anna-Liisan tavoin tee siitä graduani. Kalervo on röntgenfysiikassa. Teen graduni siitä.

Kuudentena opiskeluvuonna saan valmiiksi fysiikan laudaturin (3/3:lla) ja filosofian kandidaatin tutkinnon. Tällöin olen myös assistenttina, Sysiön johtamalla fysiikan approbatur-työosastolla ja laskuharjoituksissa. Työosastolle menoa en jännittänyt, laskuharjoituksia en olisi rohjennut pitää, ellemme olisi saaneet etukäteen tehtävien ratkaisuja. Opiskeluaikanani yleisesti opiskelijat teitittelivät jopa assistentteja. Assistenttina ollessani approbaturtöitä tekee muuan Heikinheimon sukuun kuuluva nuorukainen. Hän sinuttelee meitä assareita, herättää yleistä pahennusta. Seitsemäntenä vuonna onkin sitten vuorossa auskultointi ja tuntiopettajan toimi Kustaa Vaasan Iltaoppikoulussa.

Opiskelutovereita Gun-Maj

Ystävyyteni Gun-Majn kanssa jatkuu opiskeluaikanakin. Gun-Maj opiskelee kotitalousopettaja opistossa. Syksyn valmistava kurssi ei vaadi ylioppilastutkintoa, joten Gun-Majkin voi alkaa opiskelun heti syksystä alkaen äidinkielen repuista huolimatta. Ensimmäisenä opiskeluvuonna tapaan tietenkin Gun-Majta päivittäin, asuuhan hän alivuokralaisenani. Joulun jälkeen Gun-Majn huoneeseen tulee vuokralaisekseni myös kotitalousopettajaopistossa opiskeleva Setälän Siru. Kielioppi-Setälän pojan tytär. Käymme Gun-Majn kanssa yhdessä fuksiluennoilla Satakuntalaisessa osakunnassa eli Satossa. Ensimmäisen vuoden jälkeenkin, kun Gun-Maj muuttaa muualle, tapaamme silloin tällöin. GunMajhin palaan eri yhteyksissä.

Anna-Liisa

Jo ensimmäisillä matematiikan luennoilla tutustun Anna-Liisaan Pränniin. Anna-Liisa on kotoisin Kemistä ja seurustelee seiväshyppääjä Aulis Kairennon kanssa. Anna-Liisalla on yleensä kaikki samat luennot luin minulla, mutta lisäksi hän opiskelee ensimmäisestä vuodesta lähtien kemiaa. Aulis on jumpalla. Ensimmäisenä opiskeluvuonna Anna-Liisa asuu oopperalaulaja tätinsä luona, 160

avioiduttuaan hän muuttaa Niittykumpuun. Vierailen usein Anna-Liisalla Auliksen ollessa kilpailumatkoilla ilman Anna-Liisaa. Anna-Liisa on lähdössä Auliksen kanssa kilpailumatkalle Lahteen ja ehdottaa minulle: ”Lähde mukaan niin tutustut Mustakarin Erkkiin, voisit sitten alkaa seurustella sen kanssa. Niin minullakin olisi seuraa Auliksen kilpailumatkoilla”. En ollut vielä ehtinyt päättää lähdenkö mukaan, kun Aulis tyrmää koko ajatuksen. Niin minulta jää tutustuminen seiväshyppääjä Mustakarin Erkkiin. Opiskelun ohessa vuonna 1966 Anna-Liisalle syntyy, ensimmäinen hänen neljästä lapsestaan, Harri. Käyn tervehtimässä Anna-Liisaa ja Harria kun he kotiutuvat laitokselta. Kyläilen Kairennoilla yleensä silloin kun Aulis ei ole kotona. Kerran olen Harrin lapsenvahtina, kun Anna-Liisa menee Auliksen kanssa johonkin juhliin. Viimeisen kerran kyläilen Anna-Liisalla aikana, jolloin jo seurustelen Kalervon kanssa. Aulis ei tällöinkään ole kotona, joten Kalervo ei ole kovin innokas lähtemään. Sanon: ”Pitää meidän mennä, kun on kutsuttu. Ei siellä tarvitse kovin kauan olla. Sitten kun kyllästyt, kysyt vaan, mihinkä aikaan mahtaa busseja lähteä keskustaan.” No, ja Kalervohan kysyy. Ei olla varmaan oltu tuntiakaan, kun Kalervo pamauttaa: ”Tuula käski kysyä, milloinka lähtee seuraava bussi.” Tämän jälkeen Anna-Liisa ei enää kutsunut meitä kylään. Lähetän hänelle kuitenkin ruusuja, kun hän väittelee tohtoriksi. Menivätköhän perille, kiitosta ei tullut.

Leena

Leena asuu Tapiolassa. Hänen vanhempansa ovat lääkäreitä. Leena seurustelee Laukaman Pekan kanssa, joka myös opiskelee matematiikkaa. Leena ja Pekka toimivat seurakuntanuorissa. Leena haluaa viihdyttää muutamia meitä maalta tulleita kutsumalla kotiinsa syömään ja saunomaan. Tarjoaa herkullista härän fileetä fonduella valmistettuna. Leena ja Pekka kihlautuvat. Leena kertoo, että hänen kihlasormuksensa on ollut Pekan äidin ja äidinäidin kihlasormuksena. ”Molemmat ovat kuolleet nuorena, varmaan minäkin”, hän lisää naurahtaen. Olen tulossa Gun-Majn kanssa junalla pohjoisesta. Luen päivän lehteä. Katseeni kohtaa Leenan valokuvan. Vieressä on uutinen, Leena murhattu hänen kävellessään iltapäivällä kesätyöpaikastaan Orionilta kotiin. Olen loppumatkan järkyttynyttä ja synkkää matkaseuraa. Lainailemme toisillemme opiskelussa paljon kirjoja, monisteita ym. Leenakin on kesäksi lainannut monelta opiskeltavaa. Jotkut kertovat käyneensä Leenan kotoa hakemassa kirjansa tai muistiinpanonsa. Minä en pystynyt hakemaan Jauhon Atomifysiikkaani. Minusta tuntuu, etten olisi osannut sanoa mitään Leenan vanhemmille.

161

Matti

Matin kanssa vietän monta mukavaa jutteluhetkeä fysiikan laitoksen kuppilassa. Minä olen ajatusmaailmaltani porvari, luen Uutta Suomea. Matti on vasemmistolainen. Viihdyn kuitenkin hyvin Matin seurassa, emme koskaan riidelleet näkemyseroistamme, emme edes kinastelleet. Matti seurustelee Rytöhongan Ilonan kanssa. Kerran Limeksen tilaisuuden jälkeen kiertelemme pienellä porukalla ympäri Helsinkiä, pistäydymme myös Ilonan kotona upeassa talossa Kalliolinnantiellä Kaivopuistossa. Ilona ja Matti muuttavat yhteen, menivät naimisiinkin. Asuvat alkuun Munkkiniemessä niin, että Matti kulkee samalla raitiovaunulla kuin minä. Kerran kotiin mennessä hän sanoo: ”Lähdepä katsomaan meidän vauvaa, Hilkkaa, siellä on Mervikin (matematiikan ja fysiikan opiskelija, Ilonan ystävä).” Vähän epäilen, mitä Ilona sanoo, jos näin yllättäen tulen. Matti väittää, ettei mitään. Ei tosiaan sanonut, ei vaikuttanut edes hämmästyneeltä. Myöhemmin vierailemme Kalervon kanssa Perhoilla ja Perhot meillä. Perhot asuvat Tehtaankadulla. Olemme kutsuneet Perhot meille Messeniuksenkadulle iltaa istumaan. Hilkka nukkuu kuulemma aina hyvin, joten he jättävät tytön yksin kotiin nukkumaan. Ennen lähtöä he soittavat meille, jättävät luurin lapsen sängyn viereen. Näin he voivat illan mittaan aina välillä käydä meidän puhelimesta kuuntelemassa nukkuuko lapsi vai kuuluuko itkua. Aika rohkeata. Ei Messeniuksenkadulta Tehtaankadulle hetkessä päästä. Teemme yhteisen retken Kaivopuiston kallioille, Perhoilla on jo kaksi lasta, tyttö ja poika. Ilona on jo töissä Outokummulla ja Matti valmistunut opettajaksi, kun he päättävät lähteä kehitysaputyöhön, Ilona Afrikkaan ja Matti Etelä-Amerikkaan. Lapset, molemmat alle kouluikäisiä, ovat ensin äidin mukana Afrikassa. Lentävät sieltä kahdestaan isän työ Etelä-Amerikkaan.

Anja

Katselemme Anna-Liisan kanssa Anjaa. Joku on vanhoilla päivillään alkanut opiskella, toteamme. Jossain vaiheessa ystävystyn kuitenkin Viitasen Anjan kanssa. Hän on kymmenisen vuotta meitä vanhempi, mennyt nuorena naimisiin, tehnyt kaksi lasta Tarjan ja Ullan, ollut kotiäitinä. Nyt kun lapset ovat jo koulussa, Anja on alkanut opiskella. Anjan mies Heikki on Siemensillä töissä. He asuvat Konalassa. Anja kutsuu minut silloin tällöin heille syömään tai tuoreelle pullalle. Anjan mielestä lapsen perusoikeuksiin kuuluu tuoreen pullan tuoksu kerran viikossa. Opiskelun loppuvaiheessa Anja kertoo, minulle fysiikan demonstraatiokurssilla fysiikan laitoksen vintillä, että heille tulee poika. ”Poika?”, kysyn hämmästyneenä, ”mikä poika, ostatteko koiran.” Johon Anja: ”Ei, kun ihan oikea poika, odotan lasta.” Hämmästyn niin, etten taida älytä onnitella, Tarja on jo kohta murrosiässä ja Ulla kymmenen vuotta. Poikaa heille ei kuitenkaan synny vaan kolmas tyttö, Annukka.

162

Arto S

Ensimmäisenä opiskeluvuonna alkaa seurusteluni Arton kanssa. Kun olemme seurustelleet jonkin aikaa, Helmi on huolissaan, onko poikaystäväni joku hihhuli, kun kuulee hänen opiskelevan teologiaa. Vastaan ei, vaikka en ole Artolta kysynyt, onko hän lestadiolainen. Ei hän nyt vaikuta ainakaan siltä. Helmi haluaa myös katsastaa Arton ja pyytää meidät kylään. Arto pukeutuu typerään pikkutakkiin ja koettaa tehdä vaikutusta. Helmi ei mitenkään kommentoi Artoa minulle, mutta luulen, ettei hän varsinaisesti pitänyt Artosta. Ritva pistäytyy viikon vaihteessa Helsingissä, tapaa Arton. Tällä kertaa Arto on pukeutunut älyttömään verryttelytakkiin ja suoriin housuihin, jotka eivät sovi ensinkään yhteen. Minkähän takia Artolla on aina jotain hölmöä päällä, kun tapaa sukulaisiani. Onhan sillä ihan tavallisesti ihan OK vaatteet. Luulen, ettei Ritvakaan erityisemmin ihastu Artoon. Arto on kotoisin Kittilästä. Äiti on kansakoulun opettaja ja isä kauppias. Olen aina haaveillut Lapin matkoista, joten noudatan mielellään Arton kutsua tulla heille vähän pidennetylle pääsiäislomalle. Järkytyn, Kourilla ei ole vesijohtoa, ei vesivessaa vaan ulkohuusi. Kesällä se menisi, mutta talvella!!. Arton isä on kauppias, hyväntahtoinen työteliäs tossukka, äiti oikea perusakka, jonka suu käy koko ajan. Arton veli Pekka ei ole käynyt oppikoulua. On poromiehenä ja heidän kyläkaupassa töissä. Myös Arton äiti hoitaa koti- ja koulutöidensä lisäksi välillä kaupan hommia. Päivät olemme onneksi Levillä. Arto pujottelee, minulla on tavalliset murtomaasukset. Menen kuitenkin joitakin kertoja hissillä ylös ja tulen Arton opastuksella murtsikoillani auraten alas. Ihan kivaa. Mitään välinevuokrausta ei tällöin vielä Levillä ollut ja vain yksi hiihtohissi ja yksi rinne. Pekka järjestää meille poroajelua pulkalla, otamme sen kaitafilmille. Ilmat ovat upeita. Saan hienon rusketuksen, mutta myös näppylöitä liiasta auringosta.

163

Tuula Levin rinteellä 1964

Poroajelua Kourin pihalla

Aakenustunturilla 1964 Tuula

1964, Tuula

Lappalaiskylä, Lisma 1964 Saariselkä 1965, Tuula

Repojoki 1965, Tuula O: vuosijuhlassa

Keskellä Tuula ja Pertti Kivirikko 1965

Porthan-juhla 1964. Tuula, toinen vasemmalta

PPO: vuosijuhlassa Keskellä Tuula ja Pertti Kivirikko 1965 PPO;n vuosijuhlat 1966 Tuula, Arto Kouri ja Lämsät

164

Kesällä 1964 matkaan taas Kittilään. Retkeilemme Arton kanssa Kittilässä Aakenusjoella ja Aakenustunturilla. Teemme eräretken Pokan kautta Lemmenjoelle. Se on upea reissu, elämää, josta nautin. Kävelemme, kalastelemme, leiriydymme nuotiolla. Käymme idyllisessä Lisman kylässä, johon ei tule maantietä. Vierailemme siellä lappalaisperheessä, jossa meitä pidetään vieraana. Isännän lattialle tiputtamat tupakan tuhkat emäntä korjaa ohimenneessään itsestään selvänä asiana. Tuvassa on pari pientä tyttöä, isäntä kehuu vanhinta poikaansa, joka on jo niin iso. Kuulemma komea, isokokoinen ja roteva poika, ja iso apu talon töissä. Odotan jotain murrosikäistä lähes kaksimetristä koltiaista. Poika onkin siro, pieni hymyilevä, nappisilmä, vähän toisella kymmenellä. Erilaisia askareita kyllä tekee kokoajan, kuten emäntäkin on koko ajan puuhassa. Isäntä sen sijaan keskittyy seurusteluun meidän kanssa. Pullakahvit juotuamme menemme katsomaan kahta Lapin koiran pentuja, jotka jopa minustakin - koiran vihaajasta - ovat ihania. Myös Lemmenjoella vierailemme Kourien tuttava- lappalaisperheessä ja soutelemme joella. Arton isä hakee meidät autolla Lemmenjoelta, josta matkaamme Utsjoelle.

Helmi on tuonut meille Thaimaasta tuliaiseksi thaisilkkiä. Ritva ei välitä osuudestaan, joten silkki riittää hyvin pitkään iltapukuun. Marraskuussa on 125. Porthanjuhlat, jonne Arto on minut kutsunut. Olen Uudessa Suomessa jokin aika sitten nähnyt upean iltapukumallin. Selostan mallin ompelijalle, hän sanoo ymmärtävänsä. Kun menen ensimmäiseen sovitukseen, voin todeta, selostukseni on ymmärretty aivan väärin. Puku ei ole yhtään minun tyyliäni. Ompelija toteaa vaan: ”Olisi pitänyt piirtää.” Haluamani mallia siitä ei enää saa. Korjataan mitä voidaan. Juhlat ovat kuitenkin upeat vanhoine tansseineen ja aamuun asti kestävine jatkoineen. Ovathan ne elämäni ensimmäiset iltapukujuhlat. Samaa iltapukua käytän vielä helmikuussa PPO:n vuosijuhlassa. Juhlassa tapaan Kivirikon Pertin, joka oli Saksassa samalla kielikurssilla kanssani. Koska en pitänyt iltapuvustani, teen siitä myöhemmin itselleni kotihousut. Ne ovat minulla kerran jalassa, kun Helmi tulee yllättäen käymään. Tunnen, että hänen mielestään olen pilannut hienon kankaan, vaikka ei hän sitä suoraan sano.

Shakespearen juhlavuonna Kansallisteatterissa vierailee The Royal Shakespeare Company King Lear esityksellään. Olen edelleen Shakespearen suuri ihailija, niinpä hankin itselleni ja Artolle liput. Paikkamme ovat takapermannolla, melkein pylvään takana, mutta esitys on niin mahtava, että huonot paikat unohtuvat alkuunsa. Erikoisen paljon nautin jopa näytelmän puvustostakin, jossa käytetään paljon nahkaa.

Pääsiäslomalla 1965 jälleen Kittilässä. Koureilla on myös Arton tuttu, Lujasen Martti. 165

Myös kesällä 1965 teen Arton kanssa eräretken. Kaupungissa ja kotonaankin Arto on enempi tai vähempi ristiriitainen, ongelmallinen, mutta ei täällä erämaassa. Nyt teemme retken Saariselän maastoon. Menen Kittilästä bussilla Sodankylään, Arto tulee sinne veljensä moottoripyörällä. Sodankylästä jatkamme yhdessä moottoripyörällä kohti Saariselkää. Siellä ajamme vielä moottoripyörällä pitkin tukkitietä ennen kuin siirrymme vaeltamaan jalkaisin. Yövymme autiotuvissa. Kuljemme reittiä Kopsusjärvi-Tuiskujoki-Luirojärvi-Lupukkapää-Padagova-Suomunruoktu. Kopausjärvellä sanon Artolle: ”Hei kuuntele, koira haukkuu jossain.” ”Ei se ole koira, se on korppi.” En ollut ennen kuullut korpin ääntä. Yleensä ihmiset, joita erämaassa autiotuvilla tapaa on mukavia ja järkeviä ihmisiä. Tälle vaelluksella tapaamme muunkinlaisia. Nuoren miehen, joka on lähtenyt erämaahan tennistossuissa ja huoltoasemilla jaettavalla ilmaisella koko Suomen kartalla, jossa koko Saariselkä noin parin neliösenttimetrin kokoinen. Tuvassa hän sitten muiden karttojen perusteella tarkistaa sijaintinsa ja suunnan mihin jatkaa. Tuiskujoesta saan virvelillä elämäni ensimmäisen ja ainoan purotaimenen. Se on varmaan alamittainen. Valmistamme sen kuitenkin nuotiolla. Ah, se on herkullista, vaikka vähän taisi palaa. Eräänä iltapäivänä saavumme viehättävälle pienelle turvekattoiselle autiotuvalle Luirojärven rannalla. Tuvalla on ennen meitä nuori pari. Arto lähtee vielä kapuamaan kohti Sokostin huippua. Olemme sinä päivänä taivaltaneet jo pitkän matkan joten en jaksa lähteä mukaan vaan jään tuvalle. Nuori pari on sisällä tuvassa, jonka lattia on vähän maan pintaa alempana. Istun tuvan kynnykselle juttelemaan niin, että jalkani ovat tuvan puolella. Jutellessamme katselen tupaa, se on eri sievä, mutta sinne ei oikein mahdu neljää yöpymään. Kyselen milloin he ovat saapuneet. Ovat olleet aamusta lähtien, ovat tänään kävelleet vain kolme kilometriä ennen olleelta isolta tuvalta. He ovat viehättyneet tähän pieneen tupaan ja lopettaneet kävelyn siltä päivältä. Tuvassa oleva mies miettii ilmeisesti samaa kuin minä ja kysyy: ”Kai te vielä jatkatte eteenpäin tänään.” ”Enpä taida jaksaa”, vastaan, ” olemme vaeltaneet tänään jo parikymmentä kilometriä.” Mies kysyy: ”Miksette jääneet sille edelliselle isolle tuvalle?” ”Emme todellakaan tienneet, että olitte täällä.” ”Voittehan te lähteä takaisin sinne”, mies sanoo. Totean: ”Erämaan lain mukaan tuvan ollessa täynnä, ensiksi saapunut lähtee ensimmäisenä.” Mies tempaisee puukon osoittaa sillä minua ja ärjäisee: ”Te lähdette.” Siirryn ulos odottamaan Artoa. Kerron hänelle tapahtuman. Arto menee tupaan ilmoittaa miehelle, ettei tarvitse puukon kanssa ruveta riehumaan, kyllä me lähdemme ja että ellei hänen tyttönsä jaksa kävellä hän kantaa senkin.

166

Mietimme palaammeko kolme kilometriä taaksepäin vai kävelemmekö noin kuuden kilometrin päässä olevalle lappalaiskodalle. Arto ehdottaa, että syömme ensin, jos sitten jaksaisin kävellä vielä kodalle, ettei tarvitsisi takaisin päin kävellä. Sanon levänneeni jo tarpeeksi, en halua täällä syödä, syödään vasta kodalla. Kyseinen mies on ainoa epämiellyttävä tyyppi, mihin olen koskaan erämassa törmännyt. Kodalle kävely olikin yllättävän vaivatonta, helppokulkuista maastoa. En ollut ennen kodassa yöpynyt. Kiva kokemus. Eräretken päätyttyä ajamme Pekan moottoripyörällä Sodankylään, jonne minä jään yöksi matkustaja kotiin. Samana päivänä kun ei enää bussia mene. Arto jatkaa pyörällä Kittilään. Bussi lähtee aamulla niin aikaisin, että pyydän herätyksen. Vastaanotto virkailija haluaa maksun jo illalla ja työntää käteeni herätyskellon sen verran töykeästi, että päätän kostaa. Hän nukkuu vastaanottotiskin takana olevassa huoneessa. Soitan aamulla lähtiessäni tiskillä olevaa kelloa. Matkustajakodin pitäjä kömpii huoneestaan, sanon hymyillen: ”Palauttaisin vain tämän herätyskellon.” Se on tuhmasti tehty. Eikä yhtään ihme, että vastaukseksi saan vihaisen mulkauksen. Siirryn nopeasti ulos. Olen vielä jonkin aikaa Kittilässä. Menemme Arton kanssa Kourin Tyynen omistamalle autiotalolle. Pöntsöön. Naapuritalon väen kanssa käymme hillastamassa. Muut kulkevat minua nopeammin, kun oikaisemme upottavan suon läpi. Yht’ äkkiä vajoan suohon polviani myöten. Luulen jo hetken vajoavani kokonaan suohon. Arto katsoo taakseen ja tulee vetämään minut ylös. Nyt minulle vasta neuvotaan, minkälaisiin kohtiin voi astua, mihin ei pidä astu, ja minkälaisilta suonsilmät näyttävät. Kun pääsemme suon saarekkeelle, teemme nuotion, keitämme kahvit, jota en juo, syömme eväät ja minä saan sukkani ja housunlahkeeni kuivatettua. Koureilla voimme todeta, että saaliimme ei aivan täytä pienintä vanerista hilla-astiaa. Tyyne ostaa puuttuvan määrä hilloja poimijalta, jolta on ostanut myös usein Rinteen Villen hillat. Ville on monena vuonna palauttanut edellisenä vuonna saamansa hilla-astiansa sopivasti juuri hilla-aikaan. Ja saa Koureilta taas astian hilloilla täytettynä. Tähän tulee kuitenkin katkos, kun Ville kääntyy ortodoksiksi ja muuttaa joksikin aikaa Kreikkaan opiskelemaan. Myöhemmin Villestä tulee Helsingin ortodoksisen seurakunnan piispa, piispa Henrik.

Salovaaran Päivi kyläilee luonani. Tarjoan ruuan, tonnikala-herne-risottoa. Päivi näyttää ylpeänä poikaystävänsä kuvan, minusta kauhean mulatin näköinen. Vaikea keksiä positiivista kommentoitavaa. ”Onhan siinä urosta”, totean. Päivi yrittää myös vastapainoksi olla ”ystävällinen”: ”On se kiva nähdä, että muutkin kuin minä käyttävät vielä kouluaikaisia mekkoja.” Päälläni on sama harmaa teryleenivekkihame kuin Laitilan aikaisessa luokkakuvassa.

167

Helmikuussa 1966 on taas PPO:n vuosijuhlat. Ostan uuden iltapuvun, mustan samettisen. Siitä mä tykkään hirveästi, toisin kuin teettämästäni silkkisestä. Kampaajakin, Tuiskusilla se laiha, nuori, tummatukkainen kampaaja, onnistuu tekemään aivan upean luontevan kampauksen tyyliin, josta pidän. Kerrankin olen tyytyväinen ulkonäkööni.

Pääsiäisenä Arto järjestää pohjalaisille opiskelijoille matkan Leville. Houkuttelen mukaani Penttisen Leenan, vaikka ei hän ole pohjalainen. Matkalle osallistuu lähinnä murtsikan harrastajia, mm. Liukkosen Tuula, Sirkka, Kerttu ja Marja. Kerttu ja Sirkka järjestävät matkan jälkeen tapaamisillan opiskelijaboksissaan, kun heidän vuokraemäntänsä on matkoilla. He ovat sitä mieltä, että minulta jää osaa opiskelijan elämää kokematta, kun minulla ei ole vuokraemäntää. Arto menee Lappiin jo etukäteen osallistuakseen joihinkin syöksylasku ja pujottelukisoihin. Ei pärjää niissä kovinkaan hyvin. Minulle jää osa matkajärjestelyistä hoidettavakseni. Matkustan junalla muiden kanssa Rovaniemelle. Muut jatkavat bussilla, mutta Arto on isänsä kanssa heidän Taunuksella minua Rovaniemellä vastassa. Käymme kultasepänliikkeessä. Arton isä ostaa Kittilän seurakunnalle joksikin lahjaksi hopeiset kynttilän jalat. Me Arton kanssa ostamme toisillemme kihlasormukset. Emme pääse yksimielisyyteen minkälaiset sormukset ostamme. On tapana ostaa samanlaiset. Emme välitä tästä tavasta, vaan minulle ostetaan leveä sileä sormus ja Artolle vähän kapeampi ja ”kuoppainen”. Arto ostaa minulle vielä riipuksen kihlajaislahjaksi, hopeaa ja vähän kultaa, moderni tyylitelty risti. Syömme Pohjanhovissa, Arton isä saa siellä erittäin hyvän palvelun, vaikka onkin olemukseltaan yksinkertainen maalaistollo. On kai pitkäaikainen asiakas ja tekee kai poronlihakauppoja Pohjanhovin kanssa. Kihlat vaihdamme sitten kauniina aurinkoisena päivänä lähellä Levi-tunturin huippua, pienessä notkelmassa. Emme ole sen enempää minun kuin Artonkaan sukulaisille ja tuttaville ilmoittaneet kihlauksestamme. Seuraavana päivänä Uudessa Suomessa on kihlailmoituksemme. Arton isä tietää, kun oli kaupassa, muttei ole kertonut. Kourin Tyynekin saa tietää vasta kun naapurit ovat huomanneet lehdestä ja soittavat. Tyyne alkaa tietenkin hosua kakun hankintaa ja kutsumaan kyläläisiä kihlajaiskahveille. Käymme useana päivänä tapaamassa pohjalaisia opiskelijoita heidän majapaikassaan, hirveän mukavaa porukkaa. Saan pari lappalaislakkia, jotka on tehnyt sen Lisman kylän lappalaisperheen vaimo, jossa toissa kesänä vierailimme. Sekä Arton että minun opiskeluni sujuvat keskivertovauhtia ja tasoa. Vapaa aikaa vietämme yhdessä joko minun luonani, joskus Gun-Majn ja Pekan kanssa tai Savolaisten kanssa tai elokuvissa, joskus käymme teatterissa ja osakunnassa, PPO:ssa, sekä kokoomuksen

168

opiskelijajärjestön, Tuhatkunnan tilaisuuksissa. Viikonvaihteessa talvisin käymme mäessä, joskus käymme kirkossakin, useimmin Arto käy yksin. Arto on aktiivi jäsenenä Tuhatkunnassa, joten minäkin liityn jäseneksi, että osallistuminen tilaisuuksiin on mutkattomampaa. Kerran Murroksen Markku kutsuu Tuhatkunnan illan viettoon Neuvostoliittolaisen opiskelijan, joka raukka ei varmaan tiedä, että tilaisuus on oikeistolaisen järjestön tilaisuus. Arto on myös aktiivina Pohjois-Pohjalaisessa osakunnassa, joten minunkin tulee oltua paljon enemmän Bottalla kuin Saton tilaisuuksissa ja talossa. Satossa käynnit rajoittuvat lähinnä eka vuoden fuksiluentoihin. Avecina osallistun myös PPO:n vuosijuhliin, myös siihen, jossa Kekkonen piti paljon kohua herättäneen puheen kehuen mm. kommunistinuorisoa. Myös Saton yhdet vuosijuhlat, vuonna 1966, tulee käytyä Arton avecina, hän on juhlassa PPO:n edustajana. Iltajuhlassa puheen kutsuvieraille pitää osakunnan kuraattori Veikko Kauppila ja vuosijuhlaesitelmän aiheesta Suomen sortovuodet Ruotsin politiikassa Seikko Eskola ja puheen inspehtoriparille Eeva Hakkarainen. Ohjelman lopuksi on ansiomerkkien ja stipendien jako ja Satakunnan laulu. Ruokailua ja ohjelmaa seuraa tietenkin perinteiset vanhat tanssit ja sitten tietenkin uudempaakin tanssia. Myöhemmin Artolla jää PPO vähemmälle, hän pyrkii ja pääseekin HYY:n hallitukseen. HYY:n hallituksen edustajan avecina käyn mm. HYY:n, hammaslääkäreiden, eläinlääkäreiden ym. ainejärjestöjen juhlissa. Parhaat vuosijuhlat minusta on hammaslääkäreillä, he osaavat juhlia. Toisinaan Arto käyttää minusta liikaa alkoholia. Kuten Tuhatkunnan vappujuhlissa, joissa kansamme on Ritva ja Oksasen Jouko vai oliko Kauko. (Jouko ja Kauko ovat kaksospojat, jotka lapsena tunsimme) Ja kuten HYY:n hallituksen vappujuhlissa sinä vuonna, jona HYY- lakitti Mantan ja sai kerätä johonkin tarkoitukseen Mantan altaaseen heitetyt toivomuslantit. Arto kahlaa frakki päällä Mantan altaassa, älytöntä. Muutenkin HYY:n hallituksen juhlat, yhtä vuosijuhlaa lukuun ottamatta, jossa mulla on tosi hauskaa, koen yleensä kiusallisina. Joskus minusta tuntuu, että olen juhlissa enemmän yksin, kuin ollessani yksin kotona. Kun Arto nauttii vähän runsaammin alkoholia, hän vaihtaa yhtenään puhekumppania, pyrkii vaikutusvaltaisempien ylioppilaspolitiikkojen ja näyttävimpien naisten juttusille, unohtaa minut kokonaan. En minä rupea perässä roikkumaan, HYY:n hallituksen muita jäseniä heidän avecejaan en ihmeemmin tunne. En ole mikään hyvä keskustelemaan outojen kanssa, joten istun usein yksin ja odotan, että Arto ehtisi jossain välissä pitää minullekin seuraa. PPO:n juhlissa tunsin sentään aina osan porukkaa, pujottelureissuilta ja kaljailloista. Kerran teen Artolle vaalimainoksen, pilakuvan, johonkin vaaleihin. Arto on musta baskeri päässään - juuri kukaan muu ei siihen aikaan käyttänyt baskeria - toisessa kädessä raamattu ja toisessa viinapullo. Minusta se on ihan vitsikäs, Artoa ei se naurata yhtään eikä hän sitä käytä.

169

Kesäkuussa Arto opiskelee Rovaniemen kesäyliopistossa ja minä Helsingissä. Käyn myös Raumalla Saan idean, yllätän ja ilahdutan Arton ja tilaan juhannukseksi lentoliput Rovaniemelle. Onnistun saamaan. Kirjoitan Artolle vasta vähän ennen juhannusta tulevani sinne. Arto soittaa ja sanoo, ettei ole mitään järkeä tehdä kallista lentomatkaa sinne, olenhan heinäkuussa kuitenkin tulossa. Ilmoitan jo ostaneeni liput. Joten tulen. Arto selvästi ei ilahdu. Lentokoneessa on lentoemäntänä entinen luokkatoverini Korteen Anja, hän tunnistaa minut. Minä en tuntenut ennen kuin hän tulee juttelemaan. Arto on vastassa lentokentällä, hän on ajanut partansa pois. Arto on päättänyt, että menemmekin Kittilään. Käymme Arton kämpästä hakemassa hänen tavaransa. Musta siellä on jotain outoa, ihan kuin siellä asuisi joku muukin, vai kuvittelenko? En puhu mitään. Arto jättää avaimen naapuriin. Minusta alkaa tuntua, että hän on suunnitellut juhannuksen viettoa jonkun muun kanssa. En edelleenkään sano mitään. Ajattelen vaan, eipähän tullut suunnitelmista mitään. No, meillä kuitenkin ihan mukavaa, kun ihailemme usvan läpi paistavaa kesäyön aurinkoa Ounasjoen rannalla.

Kesällä 1966 olen taas Kittilässä. Jotenkin minua Koureilla kiusaa se, että me Arton kanssa vietämme pelkästään lomaa. Emme osallistu edes siivoukseen, tiskaukseen tai ruuanlaittoon. Koko muu perhe, Tyyne-rouva, joka on koulusta kesälomalla, Arton isä, hänen naapuritalossa asuva Aino-sisko ja Arton veli Pekka touhuavat kaupassa, kotona, navetassa (Koureilla oli yksi lehmäkin) ja porojen kanssa aamusta iltaan. Me Arton kanssa vietämme lomaa ja perheen ainoa auto on aina käytettävissämme, kun sitä tarvitsemme. Käymme kesäerotuksessa Kittilän perukoilla. Vierailemme Arton kanssa myös heidän sukulaisissa, tai olikohan tuttavia, Jerisjärven saaressa. Vietämme siellä ihanan kesäisen päivän, osallistumme nuotan vetoon. Meillä on makuupussit mukana, mutta vanha emäntä haluaa välttämättä petata meille sängyt valkoisine lakanoineen. Lakanoiden pitsiin on virkattu teksti: Nuku suloisesti. Tänä kesänä eräretken asemasta suunnittelemme autoretken Norjaan. Ajamme Kilpisjärven kautta Harstadiin. Matkalla pysähdymme Mallan luonnonsuojelu puistoon, josta Arto tekee jotain kaitafilmiä. Meillä on mukana teltta ja retkikeittimet. Bardufossenin, Harstadin, Lofotien ja Handelsöyan kautta menemme Narvikiin, jossa yövymme hotellissa. Ostan sieltä itselleni norjalaisen villapaidan. Ostan villapaidan myös Ritvalle tuliaiseksi. Narvikista ajamme Mo nimiseen paikkaan ja sieltä Umeåoon. Umeåsta lautalla Pojanlahden yli Vaasaan, jonne Arton vanhemmat ovat tulleet julkisilla kulkuvälineillä. Arton äiti haluaa tavata äitini, joten Vaasasta jatkamme Raumalle. Arton vanhemmat asuvat Raumanlinnassa Arto ja minä meillä, Artolle siirrän hetekan toisen osan keittiöön yöksi. Eihän sitä sovi samassa huoneessa nukkua ennen papin aamenta. Myös Koureilla nukumme eri huoneissa.

170

Kourin Tyyne yrittää vissiin esittää hienoa rouvaa, kun tulevat meille kylään. Hänellä on ihan naurettava hattu. Laurille ja Marialle en välitä Arton vanhempia esitellä. Matkustan Kourien kanssa Helsinkiin, mutta loppukesästä tulen vielä Raumalle ilman Artoa.

Syksyllä Botnian pujottelijat tekevät syysretken Solvallaan. Eväänä meillä on mukana pari koria kaljaa. Talvella, kuten jo edellisenä talvena, teemme tilausbussilla retkiä Uudenmaan eri pujottelurinteisiin. Aina päivän alussa Melamiehen Ulla opettaa meille aloittelijoille pujottelua. Ensin aurakäännöstä, jonka jo Arto on minulle opettanut, sitten kevennyskäännöstä. Oppitunnin jälkeen me aloittelijat katsomme ihaillen Ullan perhosen kevyttä ja sujuvaa menoa ja laskettelemme omalla vaatimattomalla tyylillämme. Paluu matkaa varten meillä on bussiin varattu aina kori kaljaa, joten jotkut kutsuvatkin meitä Botnian pullottelijoiksi.

 Gun - Maj Kesällä 1967 teen Gun-Majn kanssa Lapin matkan. Matkustamme junalla Rovaniemelle. Siellä käyn Keskolla tervehtimässä Arton koulukaveria. Ja ostan hänen avulla Keskon tukusta puukon. Rovaniemeltä jatkamme matkaamme bussilla Kaamaseen, missä katsomme kylän nähtävyydet: maasauna, posti ja elokuvateatteri, sieltä edelleen postibussilla kohti Sevettijärveä. Matka keskeytyy jossain puolivälissä, kun ojaan ajanut säiliöauto tukkii tien, niin ettei siitä pääse ohi. On myöhäinen iltapäivä. Bussin vähäiset matkustajat kävelevät parin kilometrin päässä olevalle talolle Pekkalaan, jossa on myös puhelin. Kuljettajat voivat soittaa apua. Talon tuvassa norkoilemme sitten aamunsarastukseen ennen kuin pääsemme jatkamaan matkaa. 90 km matka Kaamasesta Sevettijärvelle kestää 21 tuntia. Sevettijärvellä majoitumme turisteille rakennettuun kevyeen lautamökkiin. Sevettijärvellä tutustumme sotapoliisina toimivaan nuorukaiseen, jolla on ihan pimeitä mielipiteitä. Sen sijaan koltta Pekka juttelee ihan mukavia. Käymme katsomassa hirsimökkejä, joita hän rakentaa myyntiin. Pekka saattaa meitä seuraavana päivänä noin 5 km matkan ja neuvoo oikean suunnan. Lähdemme vaeltamaan kohti Norjaa Jänispään itäpuolelta. Matkalla teemme uuden puukkoni avulla nuotion ja valmistamme retkiaterian. Kuljemme ohi Kirakkajärven Jäävaaran eteläpuolitse kohti rajaa. Joskus illansuussa saavumme rajavartioasemalle. Siellä on mukavia nuoria poikia. Sanomme pojille, että täällähän näyttää olevan paljon tyhjiä sänkyjä, joten mitäs me suotta kävellään reitistämme muutaman kilometrin syrjässä olevalle autiotuvalle. Pojat sanovat, ettei heillä ole lupa majoittaa ketään. ”Mutta voitte te jäädä, jos nukutte omissa makuupusseissanne ettekä kerro 171

kenellekään.” Lupaamme olla kertomatta. Makuupussit otamme esille vasta juuri ennen kuin menemme nukkumaan. Jos joku sattuisi tulemaan, niin olemme vain pysähtyneet hetkeksi juttelemaan. Aamulla sitten jatkamme yli rajan ja kohti Kirkeneesiin vievää tietä ja Näätämönjokea. Täältä menemme bussilla Kirkeneesiin, jossa asustamme hotellissa. Kirkeneesistä matkaamme bussilla Utsjoelle. Siellä yövymme hotellissa. Utsjoelta matkaamme edelleen bussilla Saariselän retkeilykeskukseen, jossa retkeilemme. Saariselältä sitten bussilla Rovaniemelle ja sieltä junalla Raumalle. Junassa luen järkyttävän uutisen Leenasta.

 Arto Sisareni menee naimisiin Savolaisen Heikin kanssa. He ostavat asunnon Töölönkadulta. Rahoitukseen Ritva tarvitsisi osuutensa Messeniuksenkadun asunnosta. Päädymme siihen, että Arto ostaa Ritvan osuuden. Arton isä myy metsää asunnonostoa varten. Käy kuitenkin niin, että jo ennen kuin Ritva ja Heikki vihitään, Arto rakastuu Lahtelan RaunaRiittaan ja haluaa purkaa kihlauksemme. Yllätyn, vaikka joskus olen itsekin harkinnut eroa ja ongelma on myös sovittu asuntokauppa, tosin mitään kauppoja ei ole vielä tehty, mutta Ritva ja Heikki ovat maksaneet jo käsirahan. Arto sanoo, että sovittu mikä sovittu. ”Isä on metsän myynyt, kyllä minä voin tämän Messeniuksen puolikkaan ostaa, niin Ritvalle ja Heikille ei tule ongelmia.” Päädymme siihen, ettemme pilaa Ritvan ja Heikin häätunnelmaa, vaan ilmoitamme kihlauksemme purkautumisesta vasta häiden jälkeen. Menemme siis vielä yhdessä Ritvan ja Heikin häihin. Häät pidetään Marian luona. Arto asuu Marialla, minä kotona, kuten Ritvakin häitä edeltävän yön. Häihin kutsutaan Helmi ja Maunokin, jotka Taimin tapaan eivät enää Raumalla käy. Helmi ja Mauno tulevat kuitenkin häihin, Helmi oikein pitkässä iltapuvussa ja juhliikin aika railakkaasti. Minulla on häissä ihana uusi mekko, tosi mini, jota Lauri paheksuu ja sanoo sen olevan vesirajassa. Häiden jälkeen kirjoitan kirjeet sekä äidilleni että Arton äidille ja kerron kihlauksen purkautumisesta sekä sen, etten minä halunnut sitä. En tiedä onko Arto jo kotona kertonut. Saan molemmilta kauniit, lohduttavat vastauskirjeet. Äiti ennustaa Arton palavan takaisin ja neuvoo, olla ottamatta häntä vastaan. Sanoo, että Arto jossain suhteessa muistuttaa isääni. Isäkin purki välillä kihlauksen, mutta tuli takaisin. Yhteistä on kuulemma myös tapa, jolla Arto juttelee isänsä kanssa ja tapa jolla isä keskusteli Emilin kanssa. Tekikö äiti siis mielestään itse virheen, kun jatkoi isän kanssa yhdessä oloa? En kysy, että tätäkö hän tarkoittaa. Samalla kun teemme kauppakirjan Messeniuksenkadusta, teemme myös sopimuksen, jonka mukaan asunnon hallinta siirtyy kokonaisuudessaan minulle kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Tänä aikana minulla on koska tahansa oikeus ostaa Artolta hänen osuutensa, samaan hintaan kuin 172

hän siitä maksaa, indeksiin sidottuna. Minä huolehdin yhtiövastikkeesta ja lisäksi maksan Artolle puolivuosittain yhtiövastikkeen kaksinkertaisen määrän. Talossa on hyvin pieni yhtiövastike.

173

Sirkka 1966

Kesä 1966, Bardufossen, Tuula

Tuula Liukkonen, Kerttu, Tuula, Liisa, Marja, jonka takana Leena Penttinen

Gun-Maj Saariselällä 1967

Lauri, Helmi, Tuula, Ritva, Maire ja Mauno Ritvan lakkiaiset 1964

Tuula Saariselällä 1967

Kummit, Salme, Liisa Sari sylissä, Harri, Ritva, Maria, jonka takana Liisan isä, Liisan äiti, jonka takana Tuula ja Lauri. 1967

174

Lahtelan Rauna-Riitta on tunnettu teinipoliitikko, jonka kirjailija veli tappoi itsensä. En tiedä toivonko vielä, ettei kihlauksemme purkautuisikaan vai miksi soitan Rauna-Riitalle. Keskustelemme ihan sivistyneesti. Rauna-Riitta sanoo, ettei meidän kihlaus voi olla heidän rakkauden esteenä. Ilmoitan heidän rakkautensa tuntuu olevan niin syvää, että HYY:n vuosijuhlista, jossa tiesin Arton olleen Rauna-Riitan kanssa, Arto tuli suoraan minun luokseni. Ei soitollani mitään vaikutusta ollut Arton ja minun eroon. Arto luovuttaa sormuksensa takaisin minulle ja minä omani hänelle ja lisäksi annan kihlajaislahjaksi saamani korun Artolle. Eli se on ohi nyt. Otan Messeniuksenkadulle uuden vuokralaisen, Leenan. Leena opiskelee oikeustiedettä. Emme sen lähemmin ystävysty Leenan kanssa, molemmilla meillä on omat menomme. Arton ja Rauna-Riitan rakkaus ei kauaa kestä. Käy kuten äitini ennusti. Arto tuo sormukseni takaisin. Mutta ei kihlajaislahjaksi saamaani korua, onkohan hän jo antanut sen jollekin toiselle. Vaikka en huoli sormustakaan huoli takaisin, enkä anna Arton sormusta takaisin, alamme kuitenkin taas tapailla toisiamme. Kerran löydän sormukseni takin taskustani, Arto on varmaan joskus käydessään sen sinne tiputtanut. En tee siitä numeroa, joten molemmat sormukset jäävät minulle. Puolen vuoden ajan näemme melko usein. Eräänä aamuna menen yllättäen Arton kämpälle ja kas hänellä onkin siellä tyttö. Minun saavuttuani tyttö lähtee. Arto toteaa vaan, parempi naida kuin palaa. Muutenkin riitelemme silloin tällöin, useimmin puhelimitse. Lopulta ryhdistäydyn ja ilmoitan, että seurustelumme loppuu NYT. Tällä kertaa siis minun aloitteesta, ilmeisesti Artokin on siihen valmis, sillä ei hän mitenkään yritä saada minua jatkamaan yhteiseloamme.

Perhe, suku ja vähän muutakin Vesa on jättänyt koulun ja lähtenyt merille. Saan häneltä kortin Venetsiasta syksyllä 1963. Ensimmäisenä opiskeluvuonna käyn silloin tällöin viikon vaihteessa Raumalla. Joululoman vietän Raumalla, kuten yleensäkin opiskeluajan joulut. Ritva on Englannissa Johnin luona. Aattona jaamme äidin kanssa lahjat ensin kotona, sitten menemme mummolaan. Äiti käy ostamassa kuusen, niitä myydään jo lähempänäkin, ei tarvitse kalatorilta asti hakea, kuten aikaisemmin. Vaari osti silloin aina kuusemme, tai vielä aikaisemmin hän kävi sen itse metsästä hakemassa. Ken metsästä, ei aavistustakaan, luvalla vai ilman, en tiedä, ei siitä koskaan puhuttu. Mummu, vaari ja Vesa ovat muuttaneet Eteläkadulta kerrostaloon Töyrynmäkeen, kaksioon. Mummolasta menemme vielä Marialle. Eteläkadun taloa tulee varmaan kesällä kaipaus. Ennen talonmyyntiä on ollut rahanuudistus, pari nollaa tiputettu hinnoista pois. Mummu ei tahdo ymmärtää, että talosta saa niin vähän, sadannen 175

osan hinnasta, mitä oli tottunut ajattelemaan. Paljon helpompi tuntuu olevan hyväksyä ostetun huoneiston hinta pienemmällä markkamäärällä. Ritvan vieraillessa ensimmäisenä opiskeluvuonani Helsingissä kutsumme myös Harrin ja Liisan Messeniuksenkadulle. Juomme viiniä ja laulamme, Harri etupäässä, teekkari- ym. opiskelijalauluja. Naapurini hakkaa jossain vaiheessa seinää. On vissiin häiriintynyt. Talon äänieristys on erittäin huono. Seuraavalla viikolla isännöitsijä kysyy, minulta metelöimmekö me paljon. Sanon, että emme, mutta sisko ja serkku-poika olivat kyllä viime viikolla kylässä. Johon isännöitsijä: ”No sitä minäkin neiti Lappalaiselle sanoin, nehän ovat vielä pikku tyttöjä, ei ne mitään metelöi.” Isännöitsijä Raivio asui talossa jo silloin, kun synnyin siellä. Keväällä on Ritvan ylioppilasjuhlat. Helmi ja Maunokin tulevat meille ylioppilaskahveille, ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Helmi suuttui äidille, kun äiti kieltäytyi muuttamasta Säästötaloon. Niinpä Messeniuksenkadun asuntoon, Gun-Majn ja tammikuusta lähtien hänen kanssaan asuneen Setälän Sirun tilalle, muuttaa syksyllä sisareni. Mikä ei välttämättä helpota elämääni, sujuu se kuitenkin ilman suurempia ongelmia. Ritvan piti ylioppilaaksi tulon jälkeen mennä naimisiin John Teggin kanssa. Hääpuvunkin hän jo teetti. Tuli sitä varten kirjoitusten jälkeen Helsinkiin samalle ompelijalle, joka käsitti minun iltapukumallini ihan väärin. Pyrkii valtiotieteelliseen. Pääsee. Lähettää Johnille kutomansa villapaidan ja kihlasormuksensa, ilmoittaa jäävänsä Suomeen. Joulukuussa 1964 saamme minä, Ritva ja Harri kutsun Taimilta erään asianajajan luo. Emme ole nähneet Taimia sen jälkeen, kun hän lähti Raumalta Laurille ikipäiviksi suuttuneena. Taimi kysyy otammeko vastaan, jos hän lahjoittaa meille omat nahkatehtaan osakkeet. Taimi on kyllästynyt maksamaan niistä omaisuusveroa. Taimi toteaa: ”Omaisuusveroa tekin tietenkin joudutte maksamaan, mutta ehditte jotain joskus ehkä saada. Ei kai Laurikaan ole, joka tiiltä onnistunut panttaamaan” Taimi lupaa hoitaa puolestamme lahjaveron, joka on melkoinen, 8865 markkaa jokaiselle. Emme ole varmoja onko meille hyötyä vai haittaa lahjoituksesta. Harri suostuu, hänellähän ei vielä omissa nimissään ole osakkeita ollutkaan. Harrin suostuttua Ritva ja minäkin suostumme ottamaan lahjoituksen vastaan ja vapauttamaan tätimme omaisuusverosta. Taimi kirjaa paperille mitkä osakkeet kukin saa. Laskelman perään hän lisää 13.1.1969 (Nahkatehtaan konkurssi): ”Jälkiviisaus on maailman halpa-arvoisinta tavaraa”. Tarkoittaakohan hän tällä sitä, että neljän vuoden aikana omaisuusveroa häneltä olisi mennyt vähemmän kuin mitä lahjaverot olivat vai sitä, ettemme me Harri, Ritva ja minä hyötyneet lahjoituksesta mitään, se vaan lisäsi omaisuusveroamme, tai molempia. Kun Helmi kuulee asiasta vaikuttaa, ettei hänen mielestään olisi kannattanut ottaa lahjoitusta vastaan.

176

Joulun vietämme Ritvan kanssa kotona. Aattona käymme tietenkin mummolassa ja Marialla. Heikki lähettää meille linja-autossa joululahjaksi Antiikin tarinoita, minulle osan I ja Ritvalle osan II.

Myöhemmin keväällä kutsumme Ritvan kanssa Taimin Messeniuksenkadulle kylään. Hän ottaa kutsun vastaan. Välttääksemme pitkiä hiljaisuuksia, jos kukaan ei keksi mitään puhuttavaa, olen lainannut Artolta filmiprojektorin ja kaitafilmejä Israelista, jossa tiedän Taiminkin vierailleen.

Osan opiskeluajan kesälomista vietän Raumalla. Äitimme myytyä kesämökkimme Lauri antoi meille Petäjäksen huvilansa avaimet, jotta voimme halutessamme käydä siellä. Niinpä käynkin siellä silloin tällöin ja kävin jo lukioaikana. Silloin siellä oli usein myös Sirje tai Tenno, Harrin Ruotsissa asuvat serkut ja tietenkin Harri ja hänen kavereitaan. Nyt opiskeluaikanani Harri rakentaa tontille oman saunamökin, jossa tupa, sauna pukuhuoneineen ja terassi. Harrin rakennettua tämän saunarakennuksen, norkoilen siellä enemmän kuin ylähuvilalla. On seuraa. Harri on mennyt naimisiin Laaksosen Liisan kanssa. Hyvin usein siellä on myös Harrin kavereita. Harri on äidiltään perinyt halun ja kyvyn viihdyttää ja kestitä vieraitaan. Taas kerran ollessani Harrin mökillä Liisa tekee ihanaa savusilakkasalaattia. Silputtua savusilakkaa ja sipulia sekaisin, maustetaan sitruunamehulla sekä koristellaan persiljalla. Tätä hapankorpulle, että on hyvää. Erään kerran siellä ollessani, paikalla on myös Salmen Martti, entisen opettajani Aira Salmen poika. Häneltä sokeritauti on vienyt näön melkein kokonaan, surullista.

Jossain vaiheessa pulpahtaa näköpiiriimme toinen Oksasen kaksosista, jotka pikku poikana ollessaan asuivat jonkin aikaa äitinsä kanssa Marian ja Laurin luona. En tiedä miksi ja mikä yhteys Marialla oli heihin. Käymme kuitenkin Oksasen Kaukon (vai oliko Jouko) luona kylässä, jossain Kätilöopiston liepeillä. Ritvan ensimmäisenä opiskeluvappuna hän on ilman vappuheilaa ja pyytää Kaukon kaverikseen Tuhatkunnan vappubileisiin, jonne hän on tulossa Arton ja minun kanssa. Manta lakitetaan vielä keskiyöllä. Lähdemme joukolla Mantalle. Tällöin Arto tahallaan ”eksyy” Kaukosta, Ritvasta ja minusta. Mua sieppaa. Menen Ritvan ja Kaukon kanssa Messeniuksenkadulle. Arto soittaa sinne, minua ei vapun juhliminen enää huvita, lyön puhelimen kiinni enkä vastaa siihen enää.

177

Ritva on tutustunut Satossa fuksiluennoilla Raili-Ritvaan. Päätämme kolmistaan osallistua EteläPohjalaisten Leningradin matkaan. Ensimmäinen ja ainoa matkani Neuvostoliittoon, jos nyt Neuvostoliiton aikaista Tallinnan matkaa lasketa. Tullin tarkastaessa bussiamme, joudumme poistumaan bussista. Matkan jatkuessa huomaan eväsvoileipäni ja hedelmäni joutuneen Neuvostoliiton tullille, elintarvikkeita sinne ei saa viedä. Bussimme pysähtyy menomatkalla Viipuriin, rähjäinen ja ankea paikka. Vierailemme kauppahallissa. Myyntipöydillä jokunen kaalinpää, jotain juureksia ja sipuleita, etupäässä halli huokuu tyhjyyttä. Ritva aikoo valokuvata niukkaa myyntipöytää. Seurauksena meidät ajetaan vihaisena ulos koko hallista. Eremitaasin kierrosta emme Ritvan kanssa jaksa ihan kokonaan. Menemme juttelemaan turkulaisen bussinkuljettajamme kanssa, joka täällä pohjalaisten joukossa on melkein kuin ”serkku”. Hotellissa Ritvalla, Raili-Ritvalla ja minulla on kolmen hengen huone. Tulemme kaupungilta kera kuohuviini pullojen, heittäydymme päiväpeitteille. Samassa huoneeseen ryntää kerrossiivooja, elekielellä tiukkaan sävyyn selostaen, että päiväpeitteet pitää ottaa pois. Ei niiden päällä saa olla. Ihmeellistä ja mistä se tiesi, mitä olimme tekemässä. Ostamme Ritvan kanssa hotellin valuuttamyymälästä hopeiset teepidikkeet, joiden kanssa joudumme tullissa vaikeuksiin. Niistä pitää näyttää kuitit, joita meillä ei ole. Matkanjohtajaltamme menee pitkään, kun hän vakuuttaa tullimiehille, että ne on ostettu hotellin myymälästä ja emmekä olleet saaneet kuittia. Bussissa istun opiskelijapojan, jonka nimeä en muista, vieressä, höpötämme niitä näitä, kehittelemme omaa suursuomalaista osakuntaa.

Porvoon kadulla on Sarin, Harrin tytön ristiäiset. Mukana on Harrin, Liisan ja Sarin lisäksi Maria, Lauri, Ritva, minä, Liisan vanhemmat ja sisar Salme sekä kummit, Kalle ja Bigi. Sarin ollessa noin vuoden ikäinen Harri ja Liisa muuttavat Pakilaan rivitaloon. Olen muuttopäivänä Sarin lapsenvahtina heidän uudessa asunnossa.

Äiti tulee käymään Helsingissä. Ei ilmoita mitään etukäteen. Onneksi Ritva sattuu olemaan kotona. Ihmettelemme Ritvan kanssa, että ei ilmoittanut etukäteen tulostaan. Ei silti, emme mekään Raumalle tulosta mitään ilmoita. Tullaan ja mennään sen enempiä ilmoittamatta tai neuvottelematta. Minä ja äitini sentään jo jutellaan keskenämme, Ritva ja hänen välinen kommunikointi on edelleen olematonta ja sellaisena taitaa pysyäkin. Minä en heidän välisiin suhteisiin aio puuttua.

178

Helmiä tapaan silloin tällöin. Joskus Helmi soittaa ja tarjoaa ulkona lounaan ruokatunnillaan. Helmi on eri tyytyväinen, kun Ritvan muutettua Messeniuksenkadulle hankimme puhelimen, hänen on nyt helpompi pitää yhteyttä meihin, kun meidän yhteyden pito ei niin aktiivista ole ollut. Useimmiten ruokailemme Aleksin Hildenillä. Toisinaan Helmi tulee ruokatunnillaan Messeniuksenkadulle tuoden mukanaan pientä suolasta ja leivonnaisia ja sanoo: ”Kun vuori ei tullut Muhammedin luokse, Muhammed tulee vuoren luokse”, vai onko vuori ja Muhammed sanonnassa päinvastoin. No joka tapauksessa Helmi tahtoo viestittää, että voisimme pitää yhteyttä useammin.

Äiti ostaa itselleen osakehuoneiston uudesta kerrostalosta Syväraumankatu 22:sta. Hän pääsee muuttamaan kesällä 1965 sinne. Olen Raumalla muuton aikaan. Hankin tehtaalta muuttolaatikoita ja muuttoauton. Kalusteistamme iso kirjoituspöytä ja isoisän salin kalusto viedään tehtaan vintille. Syväraumankatu 12 tulee vuokralaiset. Käyn tämän jälkeen Raumalla yleensä vain kesällä ja jouluna. (Lasten kanssa sitten taas ehkä vähän useammin). Äidin uusi asunto ei tunnu kodiltani.

Ritva on kesätoimittajana Uudessa Suomessa. Tutustuu juttumatkallaan Savolaisen Heikkiin. He alkavat seurustella. Heikillä on auto, Datsun. Heikki ja Ritva ottavat minut väliin mukaan autoretkelle lähi ympäristöön. Yleensä retkemme suuntautuvat meren rannalle, samanlaisille kallioille kuin mitä Petäjäksessä on. Eräänä keväänä teemme Heikin Datsunilla telttaretken Hangon lähistölle. Leiriydymme ihan villisti ja vapaasti, emme siis missään leirintäalueella. Haluan mukaan metvurstia, minusta retkellä metvursti ei saa olla valmiiksi viipaloitua. Pitää olla kunnon pötkö metvurstia, josta sitten retkellä veistetään puukolla paksuja viipaleita ruisleivälle. Kyllä maistuu hyvälle.

Vuonna 1965 vietämme joulun kotona Raumalla, mutta heti joulun jälkeen lähdemme Ritvan kanssa Helmin seuraksi Teneriffalle, Puerto de la Cruziin. Matka aiheuttaa vähän jännitettä välillemme. Etenkään Ritva ei tajua, että meidän tulisi pitää Helmille seuraa, hänhän maksaa matkamme. Puerto de la Cruzissa Ritva viettää aikaansa aurinkoa ottaen hotellin terassilla ja uimaaltailla. Minä kävelen kaupungilla Helmin seurana. Teidelle ja ympäri saarta tehdyillä retkillä minäkin laistan seuraneidin velvollisuudet ja bussimatkat olen takapenkillä Ritvan ja jääkaappimyyjä-palkintomatkalla olevan nuoren miehen kanssa. Paluumme lykkääntyy vuorokaudella lentoliikenteen ongelmien takia. Tunnelma etenkin Ritvan ja Helmin välillä kiristyy. Mauno tulee meitä vastaan Volkkarilla Seutulaan. Helmi suunnittelee Maunon kanssa, miten kaikki neljä ja kolme matkalaukkua saadaan mahtumaan autoon. Ritvasta on täysin järjetöntä ahtautua pieneen autoon ja toteaa äkäiseen tyyliinsä: ”Me mennään bussilla.” Bussilla me sitten mennään, vaikka Helmi ja Mauno tuntuvat loukkaantuvan, kun kyyti ei kelpaa. 179

Ritvan opinnot eivät parina ensimmäisenä vuonna pahemmin edistyneet. Jotta hänen kaiket päivät eivät kuluisi nukkumiseen, Heikki hommaa hänelle työpaikan Yhteishyvään. Yritämme Heikin kanssa töniä häntä myös opiskelemaan. Ritva on saanut tentittyä tilastotieteen, muttei tehtyä siihen liittyvää harjoitustyötä. Minua on aina kiinnostanut tilastot, joten otan myös opintoohjelmaani valtiotieteellisen tilastotieteen peruskurssin. Teen myös harjoitustyön. Samalla teen sen myös Ritvan puolesta, jotta hänen opiskelunsa ei jäisi siitä roikkumaan. Annan työstäni myös kopiot yhdelle matikistille. Palkaksi Ritvan työn tekemisestä, Heikki ja Ritva vievät minut ulos syömään. On jo kevät, laitan ylleni mustan mekon, jossa on turkoosin värisiä kukkia. Sukkahousuni ovat näiden kukkien värisiä. Menemme ensin Sillankorvaan, Pitkänsillan takana. Tyypillinen 60-luvun portsari kysyy tiukan tärkeänä Ritvalta ja minulta papereita, onko ikää tarpeeksi. Paperit ovat mukana ja ikääkin on tarpeeksi. Joku meissä portsaria kuitenkin pännii. Seuraavaksi hän katsoo sukkahousujani ja sanoo: ”Käykää vaihtamassa asialliset sukat. Sitten tervetuloa” En tietenkään lähde vaihtamaan, menemme Torniin. Siellä ei kysytä papereita eikä katsota sukkiani. Ruoka on hyvää, taatusti parempaa mitä olisi Sillankorvassa ollut. Marraskuussa 1966 matkustan Ritvan ja Heikin kanssa Pallakselle. Siellä on Suomen huippuhiihtäjien valmennusleiri, mukana mm. Eero Mäntyranta. Ritva ja Heikki tekevät leiristä juttua ja minä vietän lomaa. Aurinko paistaa yllättävän kauniisti, vaikka on luulisi jo kaamoksen pimentävän päivää.

Teemme lääninhallitukselle valituksen vuoden 1965 verotuksen Nahkatehtaan osakkeen verotusarvoista vedoten tonttien sen hetkisiin käypiin arvoihin ja tehtaan tappiollisiin vuosiin vuodesta 1961 lähtien.

En ole saanut enää Nahkatehtaalta rahaa ja säästötkin, perinnöt, alkavat huveta. Päätän ottaa opintolainan. Tarvitaan kaksi takaajaa. Ritva lupautuu toiseksi. Soitan Helmille ja pyydän häntä toiseksi. Helmi kysyy, paljonko olen ajatellut lainata ja sanoo sitten, että hän mieluummin lainaa rahat kuin takaa. Sanoo, että on parempi, ettei Ritvankaan tarvitse olla takaajana. Sovimme tapaamisen Hildenin ravintolaan. Vakuuttelen Helmille, että valmistumiseni häämöttää. Ei mene kauaa, kun voin alkaa maksamaan velkaani takaisin. Helmi hymähtää. Taisi tietää jo sairaudestaan.

Kesällä Lauri soittaa ja kysyy teidänkö, että Helmi on vakavasti sairas, myelooma. Asia tulee yllätyksenä, ei ole tullut pidettyä yhteyttä lainan saannin jälkeen, hävettää. Lauri on menossa sairaalaan katsomaan Helmiä ja pyytää minut mukaan. Tietenkin lähden, matkalla sairaalaan Lauri 180

kertoo, että Helmi on toivonut, ettei meille, Ritvalle ja minulle, kerrota hänen sairaudestaan. Haluaa, ettei jää muistoihimme sairaana, kuolevana. Helmi on sairaalassa rouva Väinölänä, yleensä hän käyttää virallista, Pakkala-Väinölää, sukunimeään. Myös Mauno on sairaalassa. Mauno ja Lauri menevät ensin Helmin huoneeseen ja kysyvät, voinko minäkin tulla. Helmi antaa luvan. Helmi jaksaa vielä jonkin verran keskustella. Ei siinä kuitenkaan oikein mitään osaa sanoa. Minulla on kuitenkin tunne, että Helmistä on mukava vielä nähdä minut.

Heinäkuussa 1968 Helmi kuolee. Perunkirjoitustilaisuuteen Mauno kutsuu säädösten mukaan Laurin, Taimin, Ritvan ja minun. Maunon ja Helmin keskinäisen testamentin mukaan heidän pesän omaisuus jää Maunon hallintaan, mukaan lukien heidän Emililtä saatu häälahja Kauklahden kylässä olevat tilat, jotka kuitenkin Maunon kuoleman jälkeen siirtyisivät Ritvalla ja minulle kuten muukin Helmin henkilökohtainen omaisuus. Kuitenkin perimme heti Helmin arvopaperit, Säästötalon osakkeen ja Lakanneen Espoon Kutomon Kauklahden maat. Lauri perii Nahkatehtaan osakkeet. Taimi lähtee tilaisuudesta heti testamentin luvun jälkeen ihmetellen, miksi ihmeessä hän yleensä on täällä. Suullisesti Mauno ja Helmi ovat sopineet, että perintöveromme maksetaan pesän varoista. Mainitsen jossain vaiheessa velkani Helmille, mutta sen enempää Mauno kuin Ritvakaan ei esitä mitään vaatimuksia sen suhteen. Mitään papereitahan lainastani ei koskaan tehty. Parin otteeseen syksyllä Mauno tuo meille oman ratkaisunsa mukaan Helmin henkilökohtaista omaisuutta, koruja, hopeaa ja taidetta ja ottaa niistä kuittauksen ja valittaa, ettei tiedä millä hän nyt sitten syö, kun tässä on hänen veitsensä ja haarukkansa.

181

Teen fysiikan laudaturtyötä röntgenosastolla. Ritva soittaa. On lukenut uutisen:

Helsingin Sanomat (30.9.68)

Raumalla kaksi teollisuusyhtiötä konkurssitilaan Kaksi keskisuurta tehdaslaitosta, joista Rauman Nahkatehdas Oy on ehtinyt toimia jo yli 120 vuotta paikkakunnalla, on konkurssitilan johdosta lopettanut toimintansa Raumalla. Todennäköisesti suurin konkurssi, mitä Raumalla on koskaan tapahtunut on tosiasia. Valtiovarainministeriön toimesta on Rauman raastuvanoikeudelle jätetty anomus Rauman Nahkatehdas Oy:n ja Vuodan Jalostaja Oy:n asettamiseksi konkurssitilaan maksamattomien verojen vuoksi. Anomus tulee käsiteltäväksi raastuvan oikeudessa ensi maanantaina Raumalla. Vuoden 1965 tilinpäätöstaseen mukaan Rauman Nahkatehdas Oy:n velat olivat noin 3,6 milj. markkaa ja Vuodan Jalostajan Oy:n

noin 2 milj. markkaa. Tiettävästi yhtiöiden taloudellinen tila ei ole kovin suuresti tästä muuttunut. Sen sijaan yhtiöiden palveluksessa olevan henkilökunnan määrä on viime aikoina jatkuvasti supistunut jopa sadoilla ja tällä hetkellä niiden palveluksessa on enää noin 80 henkilöä. Rauman Nahkatehdas Oy:n, joka on perustettu 1846, rahoitusomaisuus oli 0,5 miljoonaa markkaa, vaihto-omaisuus noin 2,5 milj. markkaa ja käyttöomaisuus noin 1,4 milj. markkaa.

Taimi lisää Emilin vanhaan kirjoitukseen, jossa Emil haukkuu Laurin: Isälle ! Kosto on tullut 1968. Lauri on kaiken menettänyt ja loppuun saakka rosvonnut, meille toisille ei annettu mitään ja jatkoa seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen - ei tule siunausta olemaan.

Ei uutinen minua hirveästi järkytä. En ole missään vaiheessa suunnitellut tulevaisuuttani tehtaan varaan. Ja kuukausittain tehtaalta saamani ”palkka” on jäänyt tulematta jo jonkin aikaa. Sen verran asia kuitenkin askarruttaa, että päiväkahvipöydässä röntgenosastolla kerron, että sukumme tehdas on tehnyt konkurssin. Kukaan tosin ei edes tiennyt minun omistavan noin viidesosan tehtaasta. Ei edes Kalervo, jonka kanssa olen keväästä asti seurustellut. Aino kysyy: ”Onko se ihan oikea tehdas, jossa on savupiippu ja kaikki.” Vastaan: ”On savupiiput ja vesitornikin.”

182

Kalervolle tieto omaisuudesta, jonka siis itse asiassa olin juuri menettänyt, vaikuttaa niin, että hän harkitsee suhteemme lopettamista. Seuraavana päivänä minulla sattumalta on ylläni uusi sievä minimekko. Kalervo unohtaa ajatuksensa lopettaa seurustelumme. Yritän lehdistä seurata konkurssin etenemistä. Lauri kun ei vaivaudu siitä meille mitään tiedottamaan. Siis tosiaan saamme lehdestä tiedon tehtaan, josta yhdessä omistamme yli neljänneksen, konkurssista. Jossain vaiheessa Lauri kuitenkin pyytää taas avoimen asianajovaltakirjan konkurssin hoitamiseksi. Niitä on tullut vuosien varrella ilmeisesti annettua Laurille liikaakin, uusien lainojen saantiin. Olisi konkurssista voinut jäädä jotain käteenkin, jos ei olisi niin paljon lainoja otettu. Rästissä olevia ”palkkojani” yritetään toki saada konkurssipesältä. Oikeus ei kuitenkaan pidä niitä varsinaisina palkkasaatavina, joten ne jäävät saamatta. Äitinikin on lukenut konkurssiuutisen ja lähettää minulle rahaa sekä kirjoittaa yrittävänsä jatkossakin lähettää. Hänellä on ostamastaan asunnostaan velkaa. Kirjoitan pärjääväni vuoden loppuun Helmiltä ottamani ”lainan” avulla, ja etsiväni sitten töitä. Kirjoitan lisäksi: ”….Olen viime keväästä asti seurustellut melko tiiviisti yhden fysiikan lukijan kanssa, Kalervo Nyyssösen, että voi olla, että tulen joskus hänen kanssaan Raumalle…”

Länsi-Suomi:

Suurkonkurssin puinti raastuvassa jatkui - valvonta tammikuussa Rauman Nahkatehdas Oy:n ja Vuodanjalostaja Oy; n konkurssijutun velallisten jatkettu kuulustelu oli eilen esillä Rauman raastuvanoikeudessa. Kummankin yhtiön puolesta oli vastaamassa niiden hallituksen puheenjohtaja tri-ins. Lauri Pakkala. Konkurssihakemuksen esittänyttä Suomen valtiota edusti hovioik. ausk. Kari Haikkola Turusta ja erästä päävelkojaa Kansallis-Osake-Pankkia oli edustamassa varatuomari Eero Rautapää. He ovat myös konkurssipesän väliaikaisia hoitajia. Rauman Nahkatehdas Oy:n pesäluettelon perusteella yhtiön varat ovat kaikkiaan 3 499 081,90 markkaa ja velkojen yhteissumma on vastaavasti 5 086 652,06 markkaa, joten velkoja on 1 587 570, 16 markkaa enemmän kuin varoja.

opiskelija Tuula Pakkala, toimittaja Ritva Savolainen, tri-ins. Lauri Pakkala, dipl.ins. Maria Pakkala, dipl. ins ‘Harri Pakkala, Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen vakuutusyhtiö Sampo, Eläketurvakeskus ja Rauman kaupunki.

Velkojiin kuuluu Kansallis-Osake-Pankki, Suomen valtio, hovioik. ausk. Kari Haikkola, … Ensi vuoden tammikuun 27, pnä ennen klo 12 pidetään kyseisten yhtiöiden konkurssin valvonta.

183

Uusi Suomi (28.1.69)

Valvonta Raumalla nahka-alan konkurssin yhteydessä Velat yhteensä 8,5 miljoonaa Rauman Nahkatehdas Oy:n ja sen sisaryhtiön Vuodanjalostajat Oy:n konkurssipesän valvonta oli maanantaina Rauman raastuvanoikeudessa

Rauman Nahkatehdas Oy:n velat ovat noin 5,3 milj. markkaa, minkä lisäksi summa lisääntyy ulkomaisilla valuuttaveloilla. Varat ovat 3,5 milj. markkaa. Valvontaa valvoi 55 saamamiestä.

Länsi-Suomi 18.2.1969

Suurkonkurssi Rauman RO:ssa – I esiinhuuto Rauman raastuvanoikeudessa oli eilen Rauman Nahkatehdas Oy:n ja Vuodanjalostaja Oy:n konkurssijutun ensimmäinen esiinhuuto. Velkojat tekivät muutamia muistutuksia valvontoihin, minkä lisäksi riitautettiin eräitä palkkasaatavia molempien yhtiöiden osalta. Konkurssinjutun toinen esiinhuuto tulee olemaan 3.3. Rauman Nahkatehdas Oy:n pesäluettelon perusteella yhtiön varat ovat kaikkiaan 3 499 018,90 markkaa ja velkojen yhteissumma vastaavasti 5 086 652,06 markkaa, joten velkoja on luettelon mukaan

1 1 587 570,16 markkaa enemmän kuin varoja. Velkojina ovat Kansallis-Osake-Pankki, Suomen valtio, varatuomari Eero Rautapää, hovioik. Ausk. Kari Haikkola, opiskelija Tuula Pakkala, toimittaja Ritva Savolainen, tri-ins. Lauri Pakkala, Dipl.ins. Maria Pakkala, dilp.ins. Harri Pakkala, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Keskinäinen vakuutusyhtiö Sampo, Eläketurvakeskus ja Rauman kaupunki. Vuodanjalostaja Oy:n …..

184

HS 30.4. 69

Kahden yhtiön konkurssituomio Raumalla Rauman Nahkatehdas Oy:n ja Vuodanjalostaja Oy:n yhteiset velat nousevat n. 8,4 mmk:aan. Konkurssi on tiettävästi suurin mitä Raumalla on koskaan sattunut. Rauman raastuvanoikeus julisti maanantaina tuomion.

maksettavaksi yli 50 muulle yhtiölle ja yksityiselle noin 5 270 000 mk. Valtion saatavat oikeus määräsi etuoikeutetuiksi. Rauman Nahkatehtaan kohdalla ne tekevät 780 917 mk.

Saatavia tuomittiin Rauman Nahkatehtaan jutussa suurimman velkojan KOP:n oheella

U.S. 15.6.69

Konkurssihuutokauppa Julkisella huutokaupalla, joka pidetään kesäkuun 24–27 päivinä 1969 Raumalla, asianomaisilla kiinteistöillä, myydään Vuodanjalostaja Oy:n ja Rauman Nahkatehdas Oy:n konkurssipesän irtain omaisuus, joka käsittää erilaisia koneita, työkaluja, tehdaskalustoa, konttorikalustoa, erilaisia tarvikkeita sekä sekalaista romutavaraa.

Huutokauppa toimitetaan seuraavasti: …  Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kesäkuun 25–27 päivinä alkaen klo 9.00 ja jatkuen klo 18.00 asti myydään Rauman Nahkatehdas Oy:n omaisuus yhtiön tehdasrakennuksessa Vännikatu 2. Huutokauppaehdot ilmoitetaan tarkemmin huutokaupan alussa paikan päällä, josta myös saa huutokauppaluetteloita. Huutokauppaluetteloita lisäksi saatavana 23. 6. -69 klo 10.00-17.00 välisenä aikana Rauman Nahkatehdas Oy:n konttorista Vännikatu 2. Raumalla, kesäkuun 14. Päivänä 1969

Eero Rautapää, lakit. lis.

Kari Haikkola, hov. ausk.

185

HS 16.11.-69

KOP huusi nahkatehtaan Rauman nahkatehdas kiinteistöineen ja tontteineen on siirtynyt Kansallis-OsakePankin haltuun Raumalla pidetyssä pakkohuutokaupassa. Kauppahinta oli 3,9 milj. markkaa. KOP:lla oli saatavia yli 4 milj. markkaa. Velkojen kokonaissumma oli 4 295 793 markkaa. Muina velkojina ovat Eläketurvakeskus ja valtio. Lisäksi pakkohuutokaupan toimitus- ja täytäntöönpanokuluja oli lähes 2 000 markkaa. Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan KOP yrittää myydä ostamansa kiinteistöt edelleen. Tontista on ollut kiinnostunut muuan helsinkiläinen tavaratalo.

186

Lauri teetättää vielä valitukset perityistä omaisuusveroista meidän kunkin osakkaan puolesta - siis vielä kerran annan avoimen asianajovaltakirjan - korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ei tuota tulosta, joudun maksamaan päätöksestä yli 400 markkaa. Se on sen tarun loppu.

Kesätyöpaikat Kouluaikana luin joka kesä kielten ehtoja, joten en kovin innolla kesätyöpaikkoja etsinyt. Opiskelun alkuaikoina saan vielä tehtaalta kuukausittain rahaa ja tehdas maksaa vielä Rauman asunnon vuokramme lisäksi minulla on vielä säästöjä isoisän perinnöstä, kouluaikaisista Nahkatehtaan maksuista ja lapsilisistä, joten taloudellista pakkoa ei minulla kesätöihin ole. Lyhyitä jaksoja käyn kuitenkin tehtaalla töissä.

Yhtenä kesänä käyn tehtaalla töissä silloin tällöin ilman kellokorttia. Sekoittelen laboratoriossa väriaineita, teen Laurin kanssa tehdaskierroksen, käyn satamassa Laurin kanssa tarkastamassa Etelä-Amerikasta tulleen vuota erän ja tutustumassa tullimuodollisuuksiin. Seuraavana kesänä työskentelen tehtaalla jo kellokortin kanssa. Korttiini tulee kuitenkin joka päivä punaista, en mene töihin vielä seitsemäksi kuten muut työläiset. Tulen vasta yhdeksältä. Ruokatunnin pidossa ja päivän lopettamisessa noudatan samaa aikataulua kuin muut. Työskentelen nahkateososastolla. Teen salkkuja. Kaverinani on nuori tyttö, jonka työ edistyy paljon nopeammin kuin minun. Piirrän myös itselleni karttalaukun Lapin matkaa varten. Esitän työnjohtajalleni, että haluan tehdä tämän. Johon hän: ”Ei täällä mitään omia töitä tehdä.” En tiedä tiesikö hän kuka olen, luulisin. Valitan Laurille, etten saanut tehdä karttalaukkua. Lauria hymyilyttää. Ja minä olen ihan tosissani. Sanoo kuitenkin: ”Voit sinä sen teetättää, käyn tarvittaessa sanomassa työnjohtajallesi. Käy nyt kuitenkin ensin katsomassa varastossa, siellä saattaa olla valmiita karttalaukkuja, jos ne käyvät.” Löydän varastosta kelvollisen valmiin, joten minun ei tarvitse nolata työnjohtajaani.

Yhtenä kesänä olen konttorin puolella. Teen hinnoitteluja. Harri on muuttanut Helsingistä Raumalle ja on myös tehtaalla töissä. Konttorissa Laurin alkuopastuksen jälkeen minua tarvittaessa neuvoo Rouhion Antti. Kysyn häneltä, onko Harri saanut täällä jotain aikaiseksi. ”Joo”, Antti vastaa, ”on se siirtänyt tuon nahkasohvan eteisestä tänne konttorin puolelle.”

187

Kesäksi 1967 päätän hakea kesätyöpaikkaa muualta kuin Nahkatehtaalta. Ritva toteaa, jo on aikakin, tuon ikäinen, eikä vielä ole ollut töissä. Sanon: ”Olenhan mä tehtaalla ollut.” Ritvan mielestä se ei ole mitään. Haen paikkaa työnvälityksen kautta. Ensimmäinen tarjottu paikka on Sohlbergilla, tietokoneeseen liittyvää. Maksavat mielestäni liian vähän, olenhan sentään jo luonnontieteiden kandidaatti. Toteavat: Tutkinto tai ei, harjoittelija on harjoittelija, ei sille sen enempää makseta. Seuraava paikka, jota minulle tarjotaan, on kaasulaitoksella, toimistoapulaisen kesälomasijaisuus, käytöntarkkailutehtävissä. Palkka parempi kuin Sohlbergilla ja mutta töitä tosin vain 1,5 kk. Jääpähän mukavasti lomaakin. Otan kaasulaitoksen homman, Sohlbergin hommassa olisin ehkä oppinut enemmän ja se olisi muutenkin ollut järkevämpi, mutta periaatteesta en ota mielestäni alipalkattua hommaa. Ennen kuin työt kaasulaitoksella alkavat pistäydyn Raumalla ja otan muutaman oppilaan, ehtolaisen. Kaasulaitoksella työ on ihan löysä. Varsinaiset työt saan tehdyksi suunnilleen puoleen päivään. Iltapäivän tehtäväksi jää keittää kahvia osaston miehille. Ihmeen kauan hekin ehtivät istua kahvilla ja keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Iltapäivisin lueskelen kemiaa. Perjantaina tehdään viikkoraportti, se vie vähän enemmän aikaa. Pitää piilottaa viikolla tehdyt pienet huolimattomuusvirheet, jotta eri tavoin lasketut kaasunkulutukset stemmaavat. Eräänä maanantaina eräs miehistä tuo pyytämänsä ankeriaan. Ankerias savustetaan. Ai että se on hyvää. Välillä käyn Sesemannin, lähimmän esimieheni, kanssa teurastamolla syömässä, kun kyllästymme kaasulaitoksen ruokalan ruokaan. Seuraavan asteen pomoani, Komia, näen viikon vaihteessa Uunisaaressa, joka on hänen lempi uimaranta. Itse pidän enemmän Pihlajasaaresta, mutta vaihteen vuoksi käyn joskus Uunisaaressakin.

Siinä välissä Kihlauksemme purkauduttua seuraelämässäni vallitsee jonkinlainen tyhjyys. Olenhan viettänyt vapaa-aikani suurimmaksi osaksi Arton seurassa, Bottalla, erilaisissa vuosijuhlissa, joissa Arto on ollut HYY:n hallituksen edustajana, Tuhatkunnan opiskelijoiden juhlissa, Botnian pujottelijoiden tilaisuuksissa jne. Täytyy luoda uudet ympyrät tai etsiä entisiä.

188

Alan entisistä, kouluaikaisista. Yritän kutsua luokseni niitä Laitilan luokkatovereitani, jotka ovat Helsingissä. Onnistun saamaan yhteyttä vain Tapsaan ja Ulla-Maijaan (ovat keskenään naimisissa) ja Seikkulan Kalleen. Vain Kallelle sopii. Sanon Kallelle: ”Ei me täällä kämpässäni kahdestaan aleta istumaan. Lähdetään ulos syömään” Menemme Rivoliin. Meillä on ihan mukava ilta. Kalle opiskelee Polilla, pyydän häntä toisen kerran korjaamaan laskettelusuksieni siteitä. Käyn edelleen Botnian pujottelijoiden kanssa laskettelemassa. Kalle tulee. Mutta samana iltana Artokin tulee luokseni, tulikohan silloin tuomaan sitä sormusta takaisin. Kalle korjaa siteeni, mutta on Artosta vähän hämillään, niin kuin minäkin. Kalle lähtee ennen Artoa.

Käyn Dipolissa tietokonebileissä. Vietän hauskan illan kaverin kanssa, jonka nimeä en muista. Hän tuo minut autolla Messeniuksenkadulle. Sanon, että asun yhdessä erään oikistytön kanssa. En kerro kuitenkaan, että meillä on molemmilla omat huoneet. Joten saatolla olijani ei pyri ylös. Sovitaan, että hän soittelee. Ei soitellut.

Ritva ja Heikki ovat sitä mieltä, että ulkonäköäni tulee kohentaa. He antavat minulle rahaa uusien vaatteiden ostoon. Ostan vaalean sinisen puolihameen ja siihen samanvärisen paitapuseron. Sitten ostan mustan, melko minimekon ja valkoisen poolopuseron.

Savolaiset tekevät jouluna häämatkan Espanjaan. Houkuttelevat minut mukaan. Haluavat minut irti Artosta. Heikki lupaa, että jouluna pääsen Sierra Nevadassa laskettelemaan. Olen ensimmäistä kertaa jouluna pois kotoa. Mietin, onkohan se äidille pettymys, vaikka välimme läheisen lämpöiset ja tiiviit olekaan, kuitenkin asialliset. Ajamme Saksan ja Ranskan kautta Espanjaan. Neustadtissa käyn vilkaisemassa kielikurssin aikaista ”kotiani”, en kuitenkaan käy katsomassa, vieläkö silloinen isäntäperheeni siinä asuu. Olemme jo Espanjassa. Pysähdymme pienen kylän paikalliseen kapakkaan. Tutustumme paikalliseen appelsiiniviljelijään, joka vie meidät katsomaan viljelmiään. Ensimmäistä kertaa saan appelsiinejä suoraan puusta. Barcelonassa Ritvalla ja Heikillä on työjuttuja, tutustun kaupunkiin yksin. En tosin kauaa ole yksin. Juttusille kanssani iskeytyy espanjalainen nuorukainen, jolla on töistä ruokatunti. Hän tarjoutuu esittelemään kotikaupunkiaan minulle ruokatunnillaan. Suostun. Kadun heti suostumistani, kun huomaan esittelyn tapahtuvan autolla. Uskaltaudun kuitenkin autoon. Pelkoni on turha. Kaveri tosiaan ainoastaan on turistioppaana. Lopuksi hän ajaa minut hotellini eteen. Kysyy, lähtisinkö hänen kanssaan Granadaan työpäivän jälkeen. Sanon, että tapaan silloin sisareni ja lankoni.

189

Iltapäivän vietän hotellissa opiskellen. Minulla on heti matkan jälkeen lääketieteellisen fysiikan tentti. Työpäivän jälkeen espanjalaisystäväni soittaa hotellihuoneeseeni: ”Lähdetään Granadaan” En rohkene lähteä, Ritva ja Heikki eivät ole vielä tulleet. Sanon, että minun pitää lukea tenttiin. Kuulen: ”Älytöntä matkustaa Suomesta Barcelonaan ja istua sisällä lukemassa tenttiä.” ”Matkani syy ei ollut Barcelona vaan Sierra Nevada, siellä en lue tenttiin”, vastaan. Tovin houkuteltuaan kaveri luovuttaa. Mietin teinköhän virheen, olisi saattanut olla hyväkin tilaisuus tutustua Espanjaan. Hetken kuluttua Ritva ja Heikki saapuvat, lähdemme syömään. Jouluksi pääsemme Sierra Nevadaan. Hotellissa on kuitenkin vapaana vain yksi huone. Ritvan kanssa vähän arvelemme pitäisikö jatkaa matkaa rannikolle. Heikki ei näe mitään ongelmaa, että olemme kaikki kolme samassa huoneessa. Sanoo, että hän lupasi minulle jouluksi pujottelumahdollisuuden. Ei aio siitä tinkiä. Niinpä joulupyhät vietämme huoneessa, jossa ei paljon tyhjää tilaa ole, kun varavuoteeni sinne tuodaan. Muuten hotelli on mukava. Aamulla herätessämme paksu uusi lumi on peittänyt koko tienoon. Vuokraan lasketteluvälineet. Tietä ylös rinteeseen ei ole vielä aurattu, mutta se erottuu lumen alta. Heikki vaihtaa nastarenkaat ja lähdemme ajamaan kohti rinnettä. Kun myöhemmin aura- ja hiekoitusauton perässä tulee muita autoja, he ihmettelevät miten olemme jo päässeet ylös. Sitten ihmetellään nastarenkaitamme. Sierra Nevadasta jatkamme matkaa Torremolinokseen, joka siihen aikaan on pieni vähäinen turistikeskus. Matkan varrella näemme vuorenrinteen, johon on kaivettu luolia ihmisten asunnoiksi. Torressa asumme huoneistohotellissa. Minä nukun olohuoneessa, Ritva ja Heikki makuuhuoneessa. Heikillä ja Ritvalla on kunnon riita. Paluumatkalla Suomeen, joka tapahtuu Andorran kautta, auton takapenkillä vierelläni on Savolaisten ostama valkosipuliletti. Sen tuoksu herättää ruokahalun, joten koko kotimatkan, ehdotan vähän väliä: ”Eikö jo pysähdytä syömään” Pienoinen nälän tunne koko matkan. Amsterdamissa Heikille nousee äkkiä korkea kuume. Olemme majoittuneet eräälle vanhalle rouvalle ”vuode ja aamupala” - systeemiin. Rouva laittaa Heikille kuumaa juotavaa, Ritva jää Heikin seuraksi. Minä lähden tutustumaan kaupunkiin. Löydän ihanan nahkaisen liivihameen, jonka ostan. Menen kampaajalle, yritän huonolla englannillani selostaa, mitä haluan. Tyttö ei ymmärrä minua, kysyy puhunko ranskaa? En. Saksaa? En. Englanti? En kehtaa sanoa, että sitähän minä olen tässä koko ajan puhunut. Vastaan: ” Little.” No, vähitellen saan itseni ymmärretyksi.

190

Helmi Puerto de la Cruz 1965 Puerto de la Cruz 1965 Tuula hotellin kattoterassilla

Torremolinos 1968 Ritva Sierra Nevada Tuula joulu 1967

Tuula, Andorra 1968

Kuusamo 1968 Tuula toinen vasemmalta

191

Talvella 1968 teen Botnian pujottelijoiden kanssa retken Sallaan. Melamiehen Ulla järjestää majoituksen. Liukkosen Tuula järjestää junaliput. Jokin aika ennen matkaa äitini soittaa, että mummuni löydetty tajuttomana vesitornin läheltä. Hän on ollut hautausmaalla käymässä, mukanaan pieni luuta, hautojen siistimiseen. Mummu on edelleen tajuttomana sairaalassa. Kysyn pitäisikö minun perua Sallan matkani ja tulla pääsiäisenä Raumalle. Äitini toteaa, ettei mummu tällä hetkellä ainakaan tajua, käydäänkö häntä katsomassa vai ei. Joten en peruuta matkaani. Mummuni kuolee kuitenkin juuri ennen matkaani. Lähden Sallasta päivää muita aikaisemmin, että ehdin hautajaisiin Raumalle. Sallassa meitä on yhdessä suuressa ja parissa pienessä huoneessa kaikkiaan noin 15. Majapaikastamme on useampia kilometrejä matkaa mäkeen. Ensimmäisenä aamuna menemme bussilla, jotta saamme laskettelusuksemme mäkeen. Seuraavina päivinä hiihdämme matkan murtomaasuksilla. Meitä on ihan mukava porukka. Kaikki on kaikkien kanssa. Tiiviimmin olen kuitenkin Tuulan, Uinon Paulan ja Mikon seurassa. He antavat minulle nimen Campari-Tuula. Joukkoomme kuluu myös USA:lainen Rickhard. Iltaisin pelaamme majapaikassamme korttia ja jatsia nopilla. Sallan rinteessä on pieni jyrkkä pätkä, jonka yleensä lasken suoraan syöksyasennossa alas. Kerran siinä sitten horjahdan. Ja suksi poikki. Suksivuokraamossa on samanmerkkisiä suksia kuin minulla. Heiltä löytyy yllättäen oikean pituinen pariton suksi, joten selviän yhden suksen ostolla. Kailan Leena, opiskelee sisustusarkkitehdiksi, järjestää tapaamisen Sallan porukalle. Tarjoaa kaljaa ja savusilakkaa. Hänellä on boksissaan hänen itsensä suunnittelema ja tekemä tuoli. Pois lähteissämme Rickhard kysyy minulta, lähtisinkö hänen vappuheilaksi. Richardilla on huolimaton iso parta. Suostun. Tapaamme kerran pari, ennen vappua. Yritän saada Rickhardia maalaamaan keittokomeroni seinän. Ei suostu, sanoo olevansa venemaalari eikä mikään seinämaalari. Ennen vappua ehtii kuitenkin Kalervo käydä luonani. Ei kuitenkaan pyydä minua minnekään vappuna, joten minun ei tarvitse perua lupaustani Rickhardille. Sovimme tapaamisen EPO:ssa, jossa on alkulämmittely Meilahdessa olevan White Ladyn-ravintolan illalliselle. Rickhard ehdottaa White Ladyn jälkeen jatkoille lähtöä. Ymmärrän (puhumme englantia, Riku ei osaa suomea), että jatkotkin on EPO:ssa. Emme mene kuitenkaan Bottalle vaan kahdestaan Kruununhakaan Rickhardin kämpälle. Ymmärsinkö väärin vai harhautettiinko minua? Rickhard harrastaa valokuvausta, hänellä lamput ja kaikki. Ottaa minusta kasvokuvia. Yrittää saada sänkyynkin, mutta se ei tietenkään onnistu. Uskoo sen suht koht helpolla.

Toukokuussa tapailemme Kalervon kanssa. Seikkulan Kalevi soittaa, pyytää ulos, en lähde. 192

Gun-Maj on alkanut työt Raumalla, Tyttölyseon kotitalousopettajana ja lisäksi pitää kansalaisopistolla kursseja. Saan syksyllä 1968 Gun-Majta kirjeen, on odotellut minua Raumalle, luokkakokoukseen, mihin en ollut saanut kutsuakaan, kun en kirjoittanut yo:ksi Raumalta. Gun-Maj kirjoittaa: ”Miten se Sinun rakkautesi kukoistaa, odottelen jo aivan salaa kihlajaisia. Sinusta kun ei oikein ota selvää näissä asioissa käytät liian monimutkaisia kaavoja.” ja kehottaa minua valmistumaan nopeasti, jotta voisimme sitten tulla Raumalle opettajiksi Aitoloiden jälkeen.

193

LOKAKUU On maanantai, alkaa viikko 40. Pari päivää on vielä syyskuuta. Soitan heti aamulla Forumin lääkäriasemalle, tilaan ajan silmälääkärille. On taas iriitti. Olisi minulla lääkkeetkin, mutta en viitsi aloittaa lääkitystä ennen kuin lääkäri varmistaa iriitin. Laajennustippoja on tylsiä käyttää. Muutenkin koska mulla on tänään sekä laskarit että luento yliopistolla, niin lykkään puolella päivällä sitä, että pitää kerran tunnissa laittaa tippa. Laskareissa käymme viime viikon tapaan tehtävät siten, että kolmen hengen ryhmä miettii ensin yhdessä yhdestä tehtävästä miten se kannattaa esittää ja joku ryhmästä esittää sen sitten. Ryhmässäni on tällä kertaa yksi humanistityttö ja yksi nuorukainen. Kumpikaan ei ole ilmeisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Humanistityttö opiskelee viidettä vuotta, pääaineenaan folkloristia. Nuorukaisesta en tiedä. Olin osannut kaikki tehtävät, yhdessä tosin on alussa pieni huolimattomuusvirhe, joka vaikuttaa sitten koko tehtävään. Luennolta suunnistan sitten Forumiin. Menen ratikalla, en ehtisi kävellä. On se taas iriitti, tylsää. Pitää jättää laihduttaminen, rankemmat liikunnat, sauna jne., joksikin aikaa. Tauko laihduttamisessa ei paljoa haittaa. Olen jo päässyt ensimmäiseen tavoitteeseeni. Muutenkin ajattelin vähän hidastaa laihduttamista. Vaikuttaa, että naamaan ilmestyy uurteita, jos laihduttaa liikaa. Silmälääkäri sanoo, että iän mukana iriitit pitäisi loppua. Heillä ei ole kuulemma yhtään yli 60 vuotiasta iriittipotilasta. On siis toivoa päästä eroon näistä toistuvista iriiteistä, onhan niitä jo ollutkin varmaan lähes 50 kertaa.

Tiistaina on boheemipäiväni. Ei meikkiä, jalkaan farkut ja pusakaksi nuhruinen, väljä puuvilla neule. Piirustuskurssilla piirrämme edelleen hiilellä. Tällä kertaa piirrämme kukka-asetelman. Tunnin lopussa katsomme ja arvioimme kaikkien työt. Osa on tosi hyviä piirtäjiä. Minunkin työ onnistuu osittain ihan hyvin. Öljyvärikurssilla emme ehdi vielä öljyväreihin kuin teoriassa. Teoriasta jäävä aika kuluu asetelman ja luonnoksen tekemiseen. Minun kanssani samaa asetelmaa maalaa mm. pari Steinerkoulun opettajaa, toinen asuu Töölössä.

Keskiviikkona taas meikkaan ja laitan tyylikkäämmän asun. En niinkään luentoa varten vaan, koska ennen luentoa käyn kansliasta hakemassa käyttäjätunnukseni sähköpostia ja internetiä varten. Luennon jälkeen menen Laakkoselle. Tarkoituksenani on tilata uusi pöytätaso eteisen patterin päälle. Entinen on varmaan jo kymmenen vuotta repsottanut sinne tänne. Olen mitannut huolella

194

tason pituuden ja kolon ovilistaa varten, mutta leveys on jäänyt kirjaamatta. Joten tällä kertaa tyydyn hinta-arvioon, vähän yli 300 markkaa. Sanon palavani asiaan ensi maanantaina. Kotana kokeilen uutta käyttäjätunnustani. Luennot löydän netistä, news’jä en yritäkään. Timo saa sitten illalla näyttää miten niihin mennään. Teen ensi viikon laskuharjoitustehtävät. Aikaa menee älyttömien huolimattomuusvirheiden takia. Pitää päästä niistä, tentissä kun ei voi ohjelmaa ajamalla etsiä virheitä. Pitää itse löytää, tai mieluummin olla tekemättä niitä.

Torstaina menen ensin verovirastoon. Veroselvityksessä minulta puuttuu Mechelininkadun asunto ja Kalervolle on varallisuuteen lisätty yksi asunto, jota hänellä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan. Siellä saa tietenkin odottaa. Melkein hikeennyn, kun virkailija esittää tarvitsevansa kauppakirjan ennen kuin voi lisätä asunnon varallisuuteeni. Sanon: ”Ei minulla ole kauppakirjaa. Olen perinyt asunnon ja jos olette voineet poistaa sen varallisuusluettelostani ilman papereita, niin kyllä se pitää saada sinne takaisinkin papereitta. Sitä paitsi perintäveron määräämistä varten olen toimittanut kaikki mahdolliset paperit. Virkailija kysyy Taimin henkilötunnusta, minkä ihmeen takia. Eihän Taimi ole ollut enää moneen vuoteen heidän asiakas. Sitten hän kysyy Ritvan, joka omistaa toisen puolen asunnosta, henkilötunnusta. Niin kuin minä nyt opiskelisin koko suvun tunnukset. Kalervon liiasta asunnostakin virkailijan mukaan minun pitäisi tietää kenen se sitten on. Ei voi kuulemma poistaa ennen kuin tietää kenen se sitten on. Molemmat virheet ovat veroviraston, joten ongelma ei ole minun. Minun pitää ehtiä yhdeksi Forumiin ja sitä ennen pitää käydä vielä veroviraston eka kerroksessa hakemaan muutosta ennakkopidätykseen. Vuorotteluvapaan myötä tuloni ovat pienenneet oleellisesti. Onneksi täällä ei ole jonoa ja virkailijakin käsittää asiat ihan nopeasti. Saan uuden verokortin. Ennen työväenopiston englannintunteja, minulla on Languistan kielitunteja varten lähtötesti. Olen epävarma jokaisesta tehtävästä. Testi menee varmaan ihan pieleen. ”Työkkärissä” olemme alkutunnin kielistudiossa. Sauna jää siis minulta väliin.

Perjantaina kävelen Pasilaan. Vien uuden verokorttini Opettajien työttömyyskassaan. Kävelen myös kotiin. Sieltä tultuani kirjaan taas pitkästä aikaa näitä vuorotteluvapaavuoden eli elämäni 55. vuoden (1997 - 1998) tapahtumia. Lauantaina menen Kalervon kanssa kaupungille. Ostan vihdoinkin erillisen hiiren kannettavaani. Topi ja Marja tulevat Timon lisäksi päivälliselle. Timo käy lähes joka päivä kotona syömässä. Teen borssikeittoa ja blinejä kera siianmädin. Jälkiruuaksi ovat omenamunkit. Vaikka teen Borštškeiton keittokirjan ohjeen mukaan, se ei oikein onnistu. On se ihan hyvää, mutta borštškeitoiksi liian vaisun väristä ja liian lihaista. Omenamunkitkin menevät vähän yli. Juuri kun ne ovat uusissa, tulee Timo ja haluaa, että siistin vähän hänen niskatukkaansa. Unohdan omenamunkit ja seurauksena 195

omena pursuu osittain voitaikinasta ulos. Topi kertoo saaneensa töissä, Fujitsu ICL:llä, ylennyksen ja palkan korotuksen.

Perinteisen sunnuntaikävelyn teen Kalervon kanssa keskustaan. Tänään on silakkamarkkinat ensimmäistä päivää. Ostan vain ihan pienen yrttisilakkapurkin, koska Kalervo on kursseilla alkuviikon ja Timo ei paljoa silakkaa arvosta. Joka vuosi ostan yleensä silakkamarkkinoilta tumman saaristolaisleivän. Nyt jätän senkin ostamatta. Eihän minulta yksinäni mene kuin viipale aamupalalla ja leipälaatikossa on jo ennestään kahtakin leipää.

Ai että mä nautin vuorotteluvapaastani. Odotan oikein tiistaita, taidepäivääni. Vaikka olenkin huono piirtämään, nautin piirustus- ja öljyväritunneista. Myös maanantaita odotan innolla, jolloin on Java - laskarit ja luento ja keskiviikkoa, jolloin luennolla saadaan uudet Java - tehtävät. Tai pitäisi kai sanoa ohjelmointitehtävät. Luennoitsija Vikla jaksaa aina huomauttaa, että kyseessä on ohjelmoinnin peruskurssi eikä Java-peruskurssi. No minä, kuten moni muukin, olen kurssilla Javan takia. Ohjelmoinnin peruskurssin olemme jo suorittaneet Pascalilla. Ohjelmointi on joka tapauksessa kivaa, on se sitten Javaa tai Pascalia tai jotain muuta. On se välillä tuskastakin. Kun ei keksi, missä on virhe, kun ohjelma ei toimi eikä koneen antama virheilmoitus auta yhtään mitään.

On ensimmäinen varsinainen Languistan kielitunti. Tunti ei ole mielestäni hintansa arvoinen. Hinta on kuusikymmenkertainen työväenopiston tuntiin verrattuna. Anti ei ole kuusikymmentäkertainen.

Tapaan Krunikan matemaatikot Kosmoksessa, toinen yritys ainepalaverille. Tällä kertaa se onnistuukin, puuttuu vain Soili ja Sirkka. Kuten useimmiten. Hannulaa ei edes kutsuttu, hän on tavallaan ulkopuolinen yhden ryhmänsä kanssa. Soilia olisi ollut kiva nähdäkin ja kuulla mitä hän tällä hetkellä ajattelee kurssituksesta ym. Päätämme anoa runsaasti rahaa matemaattisten aineiden opetuksen kehittämiseen. Idea, jonka jo keväällä esitin ja ”testamenttasin” Matille loppuun vietäväksi. Matti olikin kerännyt koko joukon tarvittavia fysiikan välineitä, minä esitän laskelmani koulutukseen tarvittavasta rahasta. Sinikalle jää tehtäväksi miettiä matematiikan välineitä ja Sirkalle kemian. Kati ja Jari myöhästyvät, kun yrittävät koululla asentaa Soilin koneeseen uudelleen win95:ta. Kati ja Sinikka tuntuvat olevan jonkinlaisessa ops-työryhmässä. Kati on luottavainen: Tällä kertaa he etenevät niin hitaasti ja viisaasti, että saavat läpi jaksotuksen ja kurssituksen. Epäilen onnistuuko 196

silti. En ole varma olisinko enää edes koko jaksotuksen kannalla. Vastaako siitä saatava hyöty siihen tarvittavaa lisätyötä? Kurssitus kyllä on mielestäni välttämätön. No kumpikaan ei ole tällä hetkellä minun murheita. Saan syventyä Javan rakenteisiin, oliot ovat ihan mielenkiintoisia, öljymaalaukseen jne. Ihanaa! Kosmoksesta Sinikka, Kimmo, Matti ja minä menemme vielä oluelle. Minusta ei meillä ole kuitenkaan mitään hirveen hyvää fiilistä, sen enempää kuin oli Kosmoksessakaan, niin kuin joskus ainepalavereissa on ollut. Vai olenko itse vaan jo jotenkin ulkona koulujutuista, parin kuukauden jälkeen. Päätämme kuitenkin mennä keilaamaan noin kolmen viikon kuluttua.

Kalervo ostaa Hipiltä Mechelinin huoneiston puolikkaan, en oikein tiedä onko hyvä ajatus. Kalervo loukkaantuu, kun sanon, ettei Hipin kanssa ole sen hankalampaa omistaa puoliksi kuin hänen kanssa. En pane kuitenkaan hanttiin. Sekä Hippi että Kalervo tuntuvat haluavan kauppaa. Hipistä se selkeyttää asioita, Kalervo taas haluaa ostaa puolikkaan huoneiston kun hänellä kokonaiseen ei ole rahaa. Minusta olisi ollut parempi, että minä olisin joskus ostanut Hipiltä toisen puolen. No sama toi nyt loppujen lopuksi on, niin tai näin. Hippi päätti käyttää talonsa lunastusoikeutta ja ostaa siitä myydyn kaksion. Lunastusoikeuden käyttö ei kuitenkaan ollut ihan mutkatonta, Hippi on ihan hermona. Ennestäänkin koholla ollut verenpaine sen kuin nousee.

Työväen opistosta on tällä viikolla syysloma. Nyt olemme jo käytännössäkin maalanneet öljyväreillä. Eri kivaa hommaa. Tosin tinneri tuntuu aiheuttavan minulle allergisia reaktioita. Kurssin jälkeen tuntuu aina, että ääni menee käheäksi. Mutta en välitä siitä.

Tiistaina kesken Javan välikokeeseen opiskelun päätän soittaa Maija-Leenalle. Kesällä sovittiin, että syksyllä menemme johonkin kahvilan istuskelemaan. Maija-Leena on sopinut menevänsä keskiviikkona Kruununhaan eläkeläisten kanssa Cygneuksen galleriaan Kalliolinnantielle ja päälle Ursulaan kahville. Hän pyytää minua lähtemään sinne mukaan. Ja minähän lähden. Ihan kiva nähdä vanhoja eläkeläisiä, Juvan Airaa, Uusitalon Riittaa, Helleviä ja Lauraa sekä tämän vuoden uusia eläkeläisiä Vienoa ja Railia.

Javan koe ei tunnu kovin vaikealta, toivottavasti en tee paljoa mokia. Kokeeseen osallistuu 433 opiskelijaa, kolmessa eri salissa. Minä olen Porthania I:ssä. Pitkästä aikaa. Menee kuulemma ainakin kolme viikkoa ennen kuin kaikkien 433 opiskelijan paperit on tarkastettu.

197

Topi on saanut työpaikallaan ylennyksen, uusi homma, lisää alaisia ja palkan korotus. Eli tekee edelleen älyttömän pitkiä työpäiviä. Toivottavasti päivät lyhenevät, kun KeijoIrmeli eli Vappu syntyy.

Timo pettyi ensimmäisen välikokeen tulokseen. Luuli kokeessa osaavansa ihan hyvin. Pisteitä ei kuitenkaan paljoa herunut. Se on matikassa aina ollut sellaista, ettei tiedä miten tarkasti pitää selostaa.

198

MARRASKUU

Lauantaina menemme keilaamaan Hipin kanssa. Ehdimme pelata kolme erää. Hippi voittaa ensimmäisen, Kalervo toisen ja minä viimeisen erän. Hipin lunastusoikeuden käyttö siirtyy perjantaista maanantaihin. Hän on jo ihan varma, että koko homma menee pieleen.

Topi ja Marja tulevat syömään Topin nimipäivän ja Marjan syntymäpäivän kunniaksi. Kalervon kanssa olimme ostaneet heille kirjat. Topille Nalle Puh ja johtamistaito Marjalle vauvakirjan, jonka hän oli jo saanut ystäviltään. Käyn huomenna vaihtamassa Marjan kirja Nalle Puh ja filosofia, jota myös olimme katselleet ja jonka minä olisinkin ottanut, mutta Kalervo halusi välttämättä vauvakirjan. Timo antoi lahjaksi liput teatteri Arenaan. Söimme Karjalan paistia ja mustikkapiirakasta.

Tiistaina 4. pv piirustustunnilla piti olla 3 viikon tauon jälkeen oma ohjaajamme, Tarja Unkari. Tarja oli opiston syysloman lisäksi pitänyt pari viikkoa lomaa, häntä oli tuurannut Ulla Laitinen. Mutta Tarjalla on nyt käsi kipsissä, oli kaatunut. Sijaisena on nyt hänen aviomiehensä taiteilija Seppo Salmela. Kaapelitehtaalta kävelen tapani mukaan kotiin. Kierrän hautausmaan rannan kautta ja Hietalahden hiekkarannan. On jotenkin mieltä rauhoittavaa kävellä kuulakkaassa syysilmassa. Aallot tuovat riitettä, jäähilettä, josta aaltojen liikkeen myötä kuuluu vieno helinä. Puista on jo kadonnut syksyinen väriloisto. Osasta lehdet ovat varisseet. Mutta yllättänen, vaikka on jo marraskuu monessa, etenkin koivussa, on vielä lehti suurelta osin puussa. Tosin jo kellanruskeana, sameana. Öljyväritunnilla taistelen pitkään punertavan taustakankaan kanssa. Kankaan varjokohdat pitäisi saada esiin vihreällä, joka näyttää kuitenkin punaiselta. Minun vihreät kohdat näyttävät kuitenkin vihreiltä raidoilta eikä varjolta punaisessa kankaassa. No lopulta se nyt jotenkuten onnistuu, muttei niin hyvin kuin toisen reunan vihreä kangas.

Täytän tänään 55 vuotta. Aamulla Kalervo soittaa Aulangolta, jossa hän on rehtorien koulutuksessa, ja onnittelee. Aamupostissa saan onnittelu kortin äidiltäni. Kävelen pienestä sateesta huolimatta Kaapelitehtaalle piirustustunnille ja takaisin kotiin. Kotona luen sähköpostini. Haa, olenkin saanut postia Krunikan matikan opettajilta. Matti Kuosmanen: Lähetetty klo 12:29

199

”Heippa Tuula -tyttö

Vieläkö sinua saa tytöksi sanoa? Pusu vasemmalle poskelle. Pusu oikealle poskelle. Suukko suulle. Matti”

Sinikka Paltemaa: Klo 12:46 ”Merkkipäivää syvästi kunnioittaen Sinikka”

Anna-Kaarina Hukka: Klo 14.20 ”Moi!! 11.11. taitaa olla Sinulle jokin merkkipäivä, joten PALJON ONNEA! T:Kati” (Alla animaatio, jossa ruusu värähtelee)

Kimmo Jorasmaa: Klo14:57 ”Onnittelujamme…” (Kuva Kruununhaan miesopettajista, jossa he ovat itse kukin enempi tai vähempi vinossa) ”Nippanappa 55, mutta ei vielä vinossa!”

Tuija Jalli: Klo 15:27 ”LÄMPÖISET ONNITTELUT MERKKIPÄIVÄN JOHDOSTA

T: sijaisesi”

Jari Arvio: Klo 18.02 200

”Tervehdys, sait kuulemma 55 pistettä täyteen.

Lisää harjoitusta ja sata pistettä on helppo homma. Harjoittelepa, niin päästään keilaamaan. T. Jari”

Kun tulen öljyvärikurssilta, tapaan Timon jo Ruusulankadulla. Hän on tulossa onnittelemaan. Saan Timolta Antti Tuurin kirjan: Lakeuden kutsu. Kalervo on ostanut pullia, leivokset olivat jo loppuneet. Hippi oli tuonut komeat kukat. Topista ei kuulunut mitään, hän on raukka niin työssään kiinni, ettei tämmöisiä muista. Ei Topikaan ollut unohtanut päiviäni. Päivää myöhässä Topi tulee talousfolioon käärityn paketin kera, jos löytyy mahtava opus: Beginning Java.

Opiskeluajan osuus muistelmistani ei oikein edisty. En saa siihen otetta. Aika oli ihan hyvää aikaa, mutta en osaa päättää miten ajan jäsennän: Kronologisesti vai aiheittain? Kaipa se siitä sitten kirjoittamisen myötä muotoutuu. Tietokoneessa on se hyvä puoli, että tekstiä helppo jälkikäteen muokata uuteen uskoon.

Talon hallitus on hankkinut lavan, jolle jokainen voi tyhjentää kellarikomeroistaan tarpeettoman roinan. Kuten yleensä lavaa hyödyntävät muutkin kuin talon asukkaat. Illan hämärässä myös naapuritalosta tullaan sujauttamaan lavalle jotain. Sitten on henkilöitä, jotka hyödyntävät lavan antia. Näitä näyttää olevan kahta tyyppiä, toiset ohi kulkiessaan ottavat tavaran tai kaksi, toiset kiipeävät lavalle, ja tutkivat sen läpikotaisin. Tässäkin näyttää jokaisella olevan oma tyylinsä. Lauantaina lavaamme tutki nuorehko pitkätukkainen mies rauhallisesti ja perin pohjin. Tutkiessaan huolella joka esineen hän samalla järjesti hujan hajan heitetyt tavarat lavan perälle siistiin järjestykseen. Sunnuntain keräilijä taas penkoi lavaa siltä täältä heitellen päällimmäisiä esineitä minne sattui. Sunnuntaikävelylle lähtiessämme veimme lavalle vanhan matkaradion. Se oli korjattu talteen jo kun palasimme kävelyltä. Timo toi iltapäivällä Taimin ison vanhan television, johon enää tuli ääni. Se oli kadonnut ennen iltaa. 201

Marraskuun alussa soitin Katille tiedustellakseni ovatko sopineet keilailusta. Eivät olleet saaneet aikaiseksi, on niin kiirettä. Kati kertoi Soilin purkaneen hänelle huoliaan kansliassa. Myönsi Lassin valinnan apulaisrehtoriksi olleen virhe. Lassiin ei voi luottaa. Kati sanoi, etten saa kenelläkään kertoa, Soilin sanoneen, että hän on kypsynyt Lassiin. No, tänään kun tulen öljyvärikursseilta, ratikassa on Kinnusen Tuula. Ja kas kummaa, Soili oli Tuulallekin kansliassa kahden kesken valittanut Lassista. Ei tee hommiaan ja sitten vielä riitelee Soilin kanssa. Kuinkahan moni on luottamuksella saanut kuulla, että Lassi ei ole onnistunut tehtävässään. Tuon arvasi kyllä etukäteenkin, eihän Lassilla pysynyt järjestyksessä ja ajallaan edes omat arvostelut, miten sitten onnistuu huolehtiminen, että muiden arvostelut tulevat ajallaan ja oikeaan paikkaan. Kumma, että Soili ei sitä tajunnut halutessaan vaihtaa Hilkan Lassiin.

Ensimmäisen välikokeen tulokset ovat www-sivuilla, tiedekunnan ilmoitustaululla. En ole ennen katsonut tenttituloksia tietokoneen kautta. Olen saanut 20 pistettä, haa. Ihan hyvin! Maksimi on 22 pistettä ja keskiarvo 16,3. Kyllä se vanhakin vielä pärjää nuorten joukossa. Pelkäsin vähän, että kurssilla olevat entiset oppilaani päihittävä minut. Kumpikaan heistä ei saanut parempaa arvosanaa Niko sai saman ja Saara sai 9 pistettä.

Sunnuntaina pyrytti lunta, teemme Kalervon kanssa siitä huolimatta kävelylenkkimme. Valitsemme lyhemmän reittimme. Töölönlahden ympäri, Runebergin kadulla oleva kahvila, josta saa kotipullaa ja Hietaniemen kautta kotiin. Pidempi reittimme kulkee Linnunlaulun kautta kauppatorille ja siltä rantaa pitkin joko Ursulaan tai Karuselli kahvilaan. Karusellissä otan yleensä cappuccinon ja croisantin. Jatkamme edelleen rantaa pitkin Ruoholahteen ja sieltä Töölön katuja pitkin kotiin tai joskus ratikalla, jos on kiire tai väsyttää tai kenkä hankaa tai lonkkaa kolttaa tai jotain muuta.

Ensimmäiset laskarit ja luennot välikokeen tulosten jälkeen. Laskuharjoitusryhmämme pienenee edelleen, ”folkloristia” ei näy laskareissa eikä luennolla. Laskuharjoitusryhmässämme on enää minun lisäksi paikalla Lampisen Niko, pari sympaattista nuorta (Toinen on nimeltään Pekka Puhakka). Onkohan Puhakan Pertin poika Pertti opiskeli kanssani samaan aikaan, oikea tähtiopiskelija) eka vuoden fysiikan opiskelijaa, vähän varttuneempi ulkomaalainen opiskelija ja yksi ilmeisesti jo useamman vuoden opiskelija, joka ei yleensä ole kovin monta tehtävää tehnyt. Illalla lähden Kalervon kanssa lenkille.

202

KALERVO

Olen Kalervon kanssa samalla Korhosen röntgenfysiikan luennolla keväällä 1968. Minulla on irtolettiponinhäntä ja ylläni Amsterdamista ostettu nahkahame. Istun Tainan vieressä, Kalervo ja Kärjen poika istuvat takanamme. Korhonen jakaa ryhmäharjoitustöitä. Taina, Kalervo, Kärjen poika ja minä muodostamme oman ryhmän. Kalervo kysyy, minkälainen työjako tehdään. Vastaan: ”Pojat tekee työn ja tytöt tarjoo leivoskahvit” Pojat tosiaan tekevät työn. Fysiikan laudaturin seminaarityö tulee ”tehtyä” vaivattomasti - vai tuleeko loppujen lopuksi? Leivoskahvit ovat vielä tarjoamatta.

Jokin aikaa työn jättämisen jälkeen, olen jo sängyssä lukemassa. Puhelin soi. Kalervo soittaa jostakin Limeksen tilaisuudessa ja perää nyt luvatta kahvia kera leivoksen. Sanon: ”Oon jo yöpuvussa. Kahvia mulla ei oo, eikä leivoksia. Mutta, mutta… voihan mä pukea. Teetä ja näkkileipää multa löytyy”. Kalervo kelpuuttaa teen ja näkkileivän. Teen jälkeen pelaamme noppa-jatsia, mistä Kalervo ei oikein innostu. Juttelemme loikoillen sängylläni. Kalervo on minua kolme vuotta nuorempi, alkanut opiskelunsa kaksi vuotta myöhemmin kuin minä. On tällä hetkellä opinnoissaan minua vähän pidemmällä. Siitä se sitten alkaa. Vappu menee kummallakin vielä muualla. Minä olen Richardin kanssa White Ladyssa, EPOlaisten vappuillallisilla. Kalervosta en tiedä.

Käymme kaljalla Kellarikrouvissa Kasarmintorin nurkalla. Keskustelemme politiikasta, jopa väittelemme, jonka Kalervo tulkitsee jopa riitelyksi. Illan jälkeen Kalervo miettii, onko minun ajatukseni hänelle liian porvarillisia, oikeistolaisia. Harkitsee kannattaisiko lopettaa seurustelu alkuunsa. Ei lopeta. Jätämme poliittiset keskustelut. Ajan kanssa näkemyksemme lähentyvät, menevät ehkä jopa ristiin, Vuosien mittaan Kalervosta tulee minua porvarillisempi, minussa on aina pinnan alla ollut vähän radikaalisuutta.

Kevään olemme rakastuneita, ja kesän ja syksyn ja …

203

Kalervo asuu Katajanokalla tätinsä Irja Friskin luona. Samassa, ei niin suuressa huoneistossa, ikkunat pimeälle sisäpihalle, asuu myös Irjan mies Kalle, jolla on alkoholiongelma, Kallen äiti sekä Irjan ja Kallen poika Pertti. Kalervon ja Pertin sängyt ovat eteisen jatkeena olevassa ikkunattomassa hallissa.

Kesäkuussa teen Kalervon kanssa retken Suomenlinnaan. Seisomme koko matkan yläkannella lähekkäin toisiamme silmiin katsoen, suutelemme. On niin hyvä olla. Kalervolla on beigevärinen sileä, ohut villapaita. Mikä ihana päivä meillä on. Lautan saapuessa takaisin Kauppatorille, pyydän Kalervoa ensimmäistä kertaa syömään luokseni. Petyn, kun hän kieltäytyy, Irjan tykönä odottaa kuulemma ruoka.

”Lähdetään vaihteeksi ulos syömään jotain pientä”, sanon. Kalervo suostuu. Menemme Mannerheimintielle HOKin 66. Otan tartarpihvin. Kalervo ottaa vain oluen, sanoo tänään jo syöneensä. Eiköhän sillä ole varaa syödä, mietin. Kalervo maksaa kuitenkin oluet ja minun ruokani.

Käymme Savolaisilla kylässä. Ritva ja Heikki pitävät Kalervoa paljon parempana vaihtoehtona kuin Richardia tai Artoa. Teemme Savolaisten kanssa retkiä mm. Kaunissaareen. Kaunissaaressa käymme myös kahdestaan. Mukana on evästä ja halpaa algerialaista punaviiniä. Meri välkehtii. Lämmin leppoisa tuuli puhaltaa. Punaviini ei ole koskaan maistunut niin hyvältä, kuin istuessamme siinä rantakivellä lähekkäin.

Kesällä 1968 teemme myös röntgenosastolla fysiikan laudaturtöitä. Fysiikan laudaturiin kuuluu työskennellä 450 tuntia jollakin fysiikan laitoksen osastolla. Röntgenosaston pomona on Kaarlo Kurki-Suonio. Töitämme ohjaa arvoasteikossa seuraava kasti Merisalon Matti, Paakkarin Timo ja Suortin Pekka. Samaan kastiin kuuluvat Järvisen Matti ja Lahden Leena, joille emme, tai ainakaan minä, tee töitä. Lisäksi on osaston ”nuoriso” Pesosen Ali, Jokisen Pirkko, Mannisen Seppo ja Aino sekä eräs japanilainen. Avustamme myös Alia hänen tutkimuksissaan. Palkatonta työtä eli laudaturtöitä tekee lisäksemme Kairennon Anna-Liisa ja Taina. Mittaustuloksia pitää välillä lukea läpi yön, tunnit saa tällöin kaksinkertaisena. Anna-Liisa ottaa hyödyn ja on usein töissä läpi yön, 12 - 13 tuntia, päivisin hoitaa perhettään, nukkuu 2-3 tuntia. Ei pidä yhtään kesälomaakaan kuten me muut. 204

Kalervokin tekee joskus yötunteja. Minä tyydyn päivä- ja ilta-aikaan. Kerran olen illalla Kalervon kanssa kahdestaan, tai niin luulemme. Suutelemme eräässä mittaushuoneessa, kun japanilainen tupsahtaa katsomaan omia mittauksiaan. Raukka nolostuu, kun näkee meidät halailemassa. Kumartelee ja pyytää anteeksi, monen kertaan. Vaikka mehän siinä hölmösti käyttäydyttiin, eikä hän. Iltapäivällä laudatur- työtunteja tekevät keittävät kahvit. Kahvit juodaan osaston suuressa huoneessa ison pöydän ääressä vapaan keskustelun parissa. Myös Kurki-Suonio käy kahvilla. Perinteenä on, että opiskelija ostaa täytekakun, yleensä Fazerin vihreällä marsipaanilla reunustetun mansikkakakun, saatuaan työtuntinsa täyteen. Meidän tuntimme on jo tehty ja osastolla on uusia opiskelijoita. Kuulemme, Kurki-Suonio lopettaa kahvihetket. Ei sovi, että opiskelijat ovat ”velvollisia” kakuttelemaan lehtoreita ja assistentteja, eikä fysiikan laudatur opintoihin saa kuulua kahvinkeittoa. Minusta se on vahinko. Kahvituokiossa tutustui eri tavalla assistentteihin ja lehtoreihin, eikä siihen kahvin keittoon niin paljon aikaa kulunut. Huonetila tarvittiin kai myös tehokkaampaan käyttöön. Keväällä haetaan uusia kurssiassistentteja approbaturtyöosastolle. Kalervo hakee ja valitaan.

Heinäkuussa Viitasen Anja pyytää minua seurakseen Enonvedelle. Heillä on siellä uusi tontti, jossa toistaiseksi pieni kovalevymaja ja teltta. Sanon, etten malta lähteä. Kerron Kalervon ja minun seurustelusta. Anja yllyttää: ” Ota Kalervo mukaan. Saatte teltan. Minä asun Ullan ja Annukkavauvan kanssa majassa. ”Okei, jos Kalervo lähtee” Kalervo suostuu. Anja haluaa, että jos joku naapureista kysyy jotain, Kalervo on Anjan serkku. Minä saan olla ihan se mikä olen, Anjan opiskelutoveri. Anja laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa ja tiskaa. Kalervo ja minä käymme kaupassa yhdellä polkupyörällä 10 km päässä, Ahvenistossa. Siellä on Paasosen kauppa ja osuuskauppa. Saamme ohjeen ostaa Paasoselta, paitsi leipä, joka ostetaan osuuskaupasta. Kuuntelemme Ullan kymmenvuotiaiden älykkyystestejä ym. ujopiimä-juttuja. Retkeilemme lähiympäristössä, Kousan rannalla ja Risulahden poukamassa. Ulla vakoilee meitä, kuulen Anjalta jälkeenpäin. Ulla omistaa meille laulun ”Tytön huvi”, sanoo Anjalle, että laulu on ihan kuin Tuulasta ja Kalervosta kirjoitettu. Teemme retken myös lahden toiselle puolelle, Häränhaaruun. Uneksimme, että meillä on joskus siellä oma kesämökki. Suunnittelemme mihin kohtaan rakennamme sen. Elämä tuntuu täydelliseltä, ainoastaan muurahaiset kiusaavat. Viitasten mökiltä eteenpäin on Helsingin Osuuspankin rakennuttamia mökkejä. Ensimmäisenä Viitasten jälkeen on Nymanit, perheen isä rakennusmestari, lapsia ovat kolme. 205

Anja kritisoi Nymaneja sekä Pitkäsen Lulua, joka asuu rannan viimeisessä huvilassa ja jonka aviomies Kalle on ollut rakennuttamassa mökkejä.

Enonvedeltä Kalervo menee Joroisiin. Minä jään vielä joksikin aikaa ja matkustan sitten Helsingin kautta Raumalle. Helsinkiin matkatessani bussista hajoaa yksi pyörä. Pyörän vaihtoon menee yli puoli tuntia. Raumalla kaipaan Kalervoa, ikävissäni päätän kirjoittaa kirjeen. Osoitetta en tullut kysyneeksi, joten osoitteeksi laitan vain JOROINEN.

Myyn Ritvan kanssa Syväraumankatu 12:n osakkeen. Ostaja sanoo vuokralaisen irti. Vuokralaiseni on katkera. Väittää, etten ilmoittanut hänelle tarpeeksi ajoissa myynnistä. Kuitenkin ennen kuin aloin myymään, kysyin olisiko hän kiinnostunut ostamaan. Ei ollut. Luulikohan, että jos hän ei osta en myy ollenkaan. Soittaa minulle monta vihaista soittoa, en jää sanattomaksi. Rahat saatuani soitan Artolle ja ilmoitan ostavani Messeniuksenkadun huoneiston puolikkaan takaisin. Arto kertoo menneensä kihloihin. Onnittelen ja sanon, että tämähän tulee sitten sopivaan aikaan, tarvitset varmaan rahaa. Osuuteni Syväraumankadusta ei riitä Messeniuksenkadun lunastukseen. Ritva lainaa loput ja maksan sitä hänelle vähittäin Helmiltä perityn Säästöpankin talon osakkeen vuokralla. Kuun lopulla kaupat tehdään, Messeniuksenkadulla. Kalervo tulee toiseksi todistajaksi. Olen pukeutunut kesällä ostamaani punavalkoruutuiseen minimekkoon. Kalervo saapuu ensimmäisenä. Häntä hermostuttaa tavata Arto. ”Miksi sinulla on toi hame. Halutko näyttää Artolle mitä se on menettänyt?” En oikein ymmärrä. Vaihdan toisen mekon, sekin uusi kesällä ostettu, vähän pidempi, ruskean kirjava mekko valkoisilla kauluksilla. ”Käykö tämä?”, kysyn. En saa selvää vastausta. En esitä enää kolmatta vaatevaihtoehtoa. Messeniuksenkadulla on lunastusoikeus. Isännöitsijä on tyytyväinen, kun olen saanut ostettua huoneiston takaisin. Toteaa, ettei hän puolikkaan huoneiston kauppoja ilmoittele lunastettavaksi. Ei sitä kyllä ilmoitettu silloinkaan, kun Arto sen osti.

Fysiikanlaitoksella tarvitaan lisää kurssiassistentteja. Kalervo yllyttää minuakin hakemaan. Niinpä olemme molemmat ihan ansiotyössä appro-osastolla Sysiön Pentin alaisina. Myös 206

röntgenosastolta tutut Jokisen Pirkko ja Mannisen Seppo ovat osittain approlla töissä. Kevätpuolella pidämme myös laskuharjoituksia eli toimimme myös luentoassistentteina. Lahden Leenalta saadaan onneksi etukäteen malliratkaisut laskuharjoituksiin, jos ei itse sattuisi osaamaan tai laskisin väärin. Röntgenosaston ”nuoriso” Pirkko, Ali, Seppo, Aino, Taina, Kalervo ja minä teemme retken. Retki suuntautuu Sammattiin Tainan mökille. Otamme kaikenlaista evästä mukaan. Taina valmistaa meille kermaisen katkarapukeiton. Juttelemme, pelaamme krokettia. Myöhemmin Taina ja Ali menevät keskenään naimisiin sekä Seppo ja Aino. Alkusyksystä on Limeksen rapujuhlat Liisankadun kerhohuoneistossa. Menen sinne Kalervon kanssa. Juhlissa on myös fysiikan laitoksen assistentteja mm. Paakkarin Timo. Ravut on syöty, juhlat ovat hyvässä vauhdissa, Timo alkaa pienessä viinissä halata minua, muistelee varmaan taannoista virhearviota. Minusta juhlissa on ihan mukavaa, mutta Kalervo ei ilmeisesti pidä Timon halailusta ja sanoo, kesken hauskojen juhlien: ”Lähdetään.” ”Miksi?” ”Me lähdetään.” Ja niin me lähdetään. Kalervo tulee vielä joksikin aikaa Messeniuksenkadulle, lähtee sitten aamuyöstä Pietarinkadulle, jonne on muuttanut Irjan luota. Friskin Kalle, Irjan mies, jolla on alkoholiongelma, ei halua enää, että Kalervo asuu heillä. Itsenäisyyspäivän aattona menemme Vanhalle. Näemme siellä Kivirikon Pertin, joka oli Saksassa leirikoulussa kanssani. Juhlien jälkeen menemme Messeniuksenkadulle. Seurustelumme on jo vakavalla pohjalla. Joulukuun 11. pvä syntymäpäivänään Kalervo kosii. Annan myöntävän vastauksen. Kalervo on ensimmäistä kertaa koko yön Messeniuksenkadulla, yöpukukin hänellä on mukanaan. Ensimmäinen yhteinen aamupalamme. Päätämme mennä vihille keväällä maaliskuussa. Pidämme approbaturosaston porukalle kihlajaiset Messeniuksenkadulla. Saamme heiltä kihlajaislahjaksi herätyskellon. Viihtyvät pitkään. Lopulta tulee juoduksi myös keväällä valmistamamme kotiviini, joka maultaan on ihan kauheaa, luulimme jo pullojen jäävän juomatta.

Joulun olemme Raumalle. Nukumme jo samassa huoneessa. Kalervo esitellään suvulle, käymme kylässä Laurilla ja Marialla sekä Töyrynmäellä vaarilla.

Joulun jälkeen menemme Joroisiin.

207

Kalervo on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Hänellä on äitinsä, Aunen, tyttönimi Nyyssönen, sukunimenä. Aune ei ole mikään ruudinkeksijä. Kalervon syntymän jälkeen Aune menee naimisiin autonkuljettaja Könösen kanssa. Liitosta syntyvät Kyösti ja Kirsti. Kirsti kuolee pienenä. Kyöstin isä kuolee auto-onnettomuudessa. Aune avioituu Rytkösen Einon kanssa. Kalervo ei kauaa tule ”Iekin” - kuten savolaiset sanoo - kanssa toimeen vaan muuttaa kouluaikanaan tätinsä Helli Rytkösen luo. Hellin mies Aapeli Rytkönen on jo kuollut. Tänne Hellin mökkiin mekin olemme menossa. Mökissä ei ole sisävessaa. Voi miksi poikaystäväni asuvat aina vesivessattomissa taloissa. Hellin mökissä ei ole edes sähköä. En voi käsittää, Kalervo on lukenut ylioppilaaksi öljylampun valossa! Onko se nykyaikana mahdollista. On se - näköjään. Mökki käsittää yhden huoneen, jonka perällä iso leivinuuni. Uunin toisella puolella on perällä makuutilat ja etualalla ruokapöytä. Toisella puolelle perällä on keittiö ja etualalla Hellin sänky. Myös Aune ja ”Iekki” tulevat Hellille meitä katsomaan ja me käymme heillä, siellä on sentään vesivessa. Kalervo haluaa näyttää minulle myös Koskenhovin kartanon, jonka poika Rautasen Juha on Kalervon kouluaikaisia kavereita. Juha ei ole kotona, ja Juhan äiti Leila on kipeä (?) eikä tule meitä henkilökohtaisesti tervehtimään. Juhan sisarpuoli Melissa, lukioikäinen, seurustelee kanssamme ja tarjoilee kahvit kotiapulaisen avustuksella, hoitaa homman erittäin tyylikkäästi. Vuoden ensimmäisenä päivänä vapautuu Suomessa keskioluen myynti. Keskiolutta saa nyt myydä ruokakaupoissa ja tavallisissa baareissa (Tällä nimellä kutsuttiin paikkoja, joista sai ruokaa, kahvia, limonadia ym.). Aikaisemmin olutta myivät vain alkoholiliikkeet ja anniskeluravintolat. Niinpä Kalervo ja minä kävelemme kirkonkylän baariin keskioluelle.

Ilmoitan Leenalle, alivuokralaiselleni, että olen menossa naimisiin ja tarvitsen myös hänen huoneensa omaan käyttöön. Leena sanoo jo jonkin aikaa arvelleen, että näin tässä varmaan käy. Ilmoitan haluavani huoneen joskus maaliskuussa, mutta voin siitä jonkin aikaa joustaa, jos Leena ei löydä uutta kämppää. Leena löytää uuden ja muuttaa jo tammikuussa pois. Kalervo ei kuitenkaan muuta Messeniuksenkadulle ennen häitämme, eihän se sovi.

Tammikuussa teemme Kalervon kanssa ensimmäisen yhteisen ostoksemme. Ostamme Messeniuksenkadulle Siemeksen mustavalkoisen television ja TV-pöydän. Maksoivat yhteensä 745 markkaa.

208

Kalervo ja Tuula talvella 1969

Matti Perho ja Tuula Tallinassa 1969

Kalervo ja Tuula Tuomiokirkon kappelissa 23.3.1969

Messeniuksenkadulla Kalervo Saimaan kanavalla kesällä 1969

Kalervo ja Tuula 1969

209

Päätän teettää hääpukuni hienossa salongissa, Forsmannilla Aleksanterinkadulla, korkeat, isot, tyylikkäät huoneet. Forsman on Helsingissa muodin grand old man. Teetätän lyhyen, koska Kalervo aikoo tulla tummassa puvussa. On ajan hengen mukaista pitää pienet häät, matalalla profiililla. Mittoja otettaessa ja pukua suunnitellessaan Forsman utelee kaiken näköistä. Mitä teen, mistä olen kotoisin jne. Käy ilmi, että hän tuntee Marian, siis Pakkalan Marian, on ollut samoissa juhlissa ja liekö Mariakin teettänyt hänellä pukuja, niitähän Marialla on. Kertoo, siis Forsman, että fysiikan laitokselta myös eräs toinenkin assistentti on teettämässä hänellä hääpukua. Forsmanilla tarjotaan joka käynnillä lasi sherryä. Mieleni tekee kysyä, mitä puku tulee maksamaan, jotenkin kuitenkin tuntuu, että täällä ei sovi hintoja kysellä. Mietin kuka toinen fysiikanlaitoksen assareista on menossa naimisiin. Koska tämä toinenkin on saanut Forsmanilta tiedon toisesta hääpuvun teettäjästä, pienen tunnustelun jälkeen löydämme Jokisen Pirkon kanssa toisemme. Juttelemme kokemuksistamme Forsmanilla, Pirkko kertoo kysyneensä hintaa, mutta ei saanut vastausta. Pirkon tuleva puoliso, Salmon Matti, on myös opiskellut matemaattisia aineita, mutta on siirtynyt lääketieteelliseen. Kun menen noutamaan pukua, on vähän ongelma paljonko ottaa rahaa mukaan. Ei ollut pankkikortteja. Ei mitään käsitystä hintatasosta. Viimeksi teetätin ensimmäisenä opiskeluvuonna sen iltapuvun ja se nyt oli ihan eri hintaluokan paikka. Varaamani rahat riittävät.

Pienimuotoiset häämme päätämme pitää Tuomiokirkon erillisessä sivukappelissa. Ja hääateria sovitaan nautittavaksi Savolaisilla, Heikki on luvannut valmistaa. Savolaiset lähtee kuitenkin häiden aikaan Nepaliin ja Intiaan. Vähän mä oon katkera. Tarjoavat kuitenkin huoneistonsa käyttöön ja Heikki suunnittelee aterian, jonka pystyn helposti äitini avustuksella tekemään. Kokonainen filee lisäkkeineen ja valkosipuliperunoita sekä salaattia. Köyhät opiskelijat eivät mitään ulkopuolisia palkkaa, haluamme olla itsellisiä, morsian valmistaa itse hääaterian, se on tätä aikaa. Häihin ei paljon vieraita kutsuta: molempien äidit, Kalervon veli Kyösti, Friskit, Maria ja Lauri sekä Gun-Maj. Häät pidetään maaliskuun 23. päivänä. Hääpukuni on sievä, luonnonvalkoinen, paksuhkoa kangasta, pitkähihainen. Pituudesta päätetään, ettei mitään minimekkoa, vain vähän polvien yläpuolelle. Puvun leikkaus on kaunis, erikoinen, Forsmanin taidetta. Hiuksissani on valkoisista freesioista tehty panta, hääkimpussa valkoisia freesioita ja ruusuja. Ennen vihkimistä pappi kysyy käytänkö Pakkala-Nyyssöstä vai Nyyssöstä sukunimenäni. En ollut huomannut miettiä asiaa etukäteen. ”Ää…, yyym…. kait pelkkä Nyyssönen” 210

Äitini on myöhästyä kirkosta, on kuullut ajan väärin. Häät kirkossa kuvaa Heikin kaveri, Kaarenmaan Jussi. Mitään virallista hääkuvaa emme ota, kuvat kirkosta ja kirkon portailla riittävät. Kirkosta menemme Töölönkadulle. Häävalssimme tanssimme ilman musiikkia Töölönkatu 52:n rappukäytävässä Savolaisten oven ulkopuolella. Valkosipuliperunat olen aamupäivällä, ennen kampaajaa, tehty valmiiksi, ne laitetaan uuniin, kuten myös aamupäivällä valmiiksi ruskistettu filee kera pekonin ja herkkusienien. Salaatti on ja jo aamulla tehty valmiiksi. Eli hääateria valmistuu vähällä työllä kuohuviiniä juodessamme kera vähäisten vieraidemme, paitsi Gun-Maj tulee myöhemmin, hänen pitää käydä ensin tätinsä luona. Pyydän äitiä huolehtimaan, että kuohuviiniä jää varmasti myös Gun-Majlle. Ei olisi tarvinnut, sitä jää vielä juhlien jälkeenkin. Mutta fileestä olisi tarvinnut huomauttaa, siitä ei panna syrjään Maijan osuutta ja niin sekin menee. Hän saa myöhästyneenä tyytyä pelkkiin perunoihin ja salattiin. Vieraiden lähdettyä Kalervo ja minä teemme ”häämatkan” Messeniuksenkadulle. Äiti jää Savolaisten asuntoon. Illalla nautimme vielä kahdenkeskisen hääaterian, Hellin lähettämää kalakukkoa ja kuohuviiniä. Olemme onnellisia, vastanaineita. Häälahja rahoilla ostamme 32. osaisen ruokakaluston Pitsi, joka maksoi 270 markkaa. Lahjoiksi saamme myös maljakon, huovan, kulhoja ym.

Kesäkuussa teemme vähän pidemmän matkan. Ei nyt varsinaista häämatkaa, mutta matkan kuitenkin. Helsingin yliopiston assistentit tekevät matkan Tallinaan. Helsinki ei siihen aikaan huolinut opiskelijoita helsinkiläisiksi, vaan opiskelijat ovat kirjoilla edelleen kotipaikkakunnillaan. Niinpä minäkin luulen olevani edelleen raumalainen. Naimisiin mennessäni ei seurakunnan suhteen ollut mitään epäselvyyttä, kuuluin Rauman ev.lut.-seurakuntaan. Mutta, kun yritän saada passia Tallinnan matkaa varten, ei sen enempää Rauma kuin Helsinkikään pidä minua asukkaanaan. No, lopulta Rauma antaa periksi. Verothan Rauma on kyllä perinyt. Sen jälkeen sitten henkikirjoittaudun helsinkiläiseksi, vaikka vielä olenkin opiskelija. Tallinnan matkalle tulevat myös Perhon Matti ja Ilona.

Keväällä valmistun. Lähetän äidille kopiot fil.kand. papereistani. Äiti kysyy, eikö ole tylsää Pakkalan Tuulana opiskella monta vuotta ja sitten todistukset onkin Nyyssösen Tuulalle.

Savolaiset ostavat Vihdistä palstan, jonne rakennuttavat pienen majan. Vähän myöhemmin viereisen palstan ostavat Tarkkoset. Tarkkosen Kimmo on Ella Erosen poika. Tarkkoset rakennuttavat palstalleen ensin myös pienen majan, jonka maisema innostaa Ellan lausumaan 211

siellä vieraillessaan. Myöhemmin Tarkkoset rakentavat palstalleen myös omakotitalon, jossa vierailemme. Kimmo on Philipsillä töissä, ostamme hänen kauttaan väritelevision edellisesti. Jostain syystä televisiossa eivät värit tahdo pysyä vaan kuva muuttuu aina välillä kauttaaltaan vihreäksi. Myös eräs Heikin setä, Aulis, on hankkinut Kimmon kautta väritelevision, johon ei ole tyytyväinen. Kimmo vaihtaa Auliksen television meille ja meidän Aulikselle. Ja kas kummaa, kummatkin on tyytyväisiä vaihdon jälkeen. Joskus paljon myöhemmin, meillä on jo Enoveden mökki. Myös Suomen Philipsin johtajalla, Pelkosen Lassella, on huvila Enonvedenrannalla, Häränniemessä. Jossain juhannusjuhlissa tulemme maininneeksi jotain Tarkkosen Kimmosta. Lasse tuhahtaa, Kimmon saaneen lähteä Philipsiltä televisiokauppojensa takia.

Seuraavan lukuvuoden assistentin hommat eivät ratkea vielä keväällä, joten auskultoinnin ohella haen Kustaa Vaasan iltaoppikouluun sivutoimiseksi opettajaksi. Varmuus, ennen kaikkea, työtä pitää saada tai lähinnä nyt rahaa. On siinä sekin etu, että iltatyö helpoin hoitaa auskultoinnin ohessa. Periaatteessa armeijassa olevan puoliso saa sosiaaliavustusta, käyn hakemassa kaavakkeet. Niissä pitää selvittää tulojensa lisäksi omaisuus, joten päätän olla hakematta.

Kohta Tallinnan matkan jälkeen alkaakin Kalervon armeija. Kalervo menee Lappeenrantaan, on erikoisupseerikoulutuksessa, kaikilla tuvan miehillä on akateeminen loppututkinto. Jonkin ajan kulutta minäkin matkaan Lappeenrantaan, mutta sitä ennen ehdin kirjoitella rakkauskirjeitä alokkaalle. Kerron miten ikävissäni käytän Kalervon yöpukua ja aamutohveleita. Käyn Savolaisten kanssa heidän Vihdin palstalla, yötä siellä ei viitsi siellä olla, koska siellä ei ole vessaa eikä vettä edes aamupesuun. Vierailen myös Anjan ja Anna-Liisan luona aikani kuluksi. Anna-Liisakin on hakenut seuraavaksi vuodeksi auskultoimaan, mutta tulee vain siinä tapauksessa, ettei saa Meilahdesta riittävän hyvin palkattua työtä. Ilmeisesti sai, ei tullut auskultoimaan. Kirjoittaudun Lappeenrantaan kesäyliopistoon, kasvatustieteen approbaturia lukemaan. Kesäyliopistossa törmään Patjaksen Eevaan, hän on siellä opettajana, ei tosin minun. Kun saavun Lappeenrantaan, jätän matkatavarani asemalle säilöön. Suuntaan kulkuni kesäyliopistolle. Siellä on ilmoitustaululta osoitteita alivuokralaisasunnoista. Hyi, kun Lappeenrannassa haisee, selluloosatehdas, pahemmin kuin Raumalla. Melkein oksettaa, kun kävelen kohti mahdollista kämppää. Se on lähellä asemaa, otan sen. 212

Soitan Kalervolle armeijaan. Hän sanoo: ”Tule huomenna käymään” ”Voiko sinne tosiaan tulla”, ihmettelen. ”Voit sinä ainakin yrittää, kysy minua portilla. Katsotaan mitä tapahtuu.” Minua jännittää mennä. Menen kuitenkin. Portilla on ihan ystävällisiä sotilaita. Soittavat jonnekin. Neuvovat tien sotilaskotiin ja käskevät odottaa sen edustalla, kunnes alokas Nyyssönen saapuu. Kasarmialueella on solttuja joka puolella. Minusta tuntuu, ettei minua ole koskaan ennen tuijottanut niin monta silmäparia kuin nyt, kävellessäni lyhyessä vihreässä mekko- takki yhdistelmässä portilta sotilaskotiin. Sotkussa nautimme teetä ja munkkia. Päivät opiskelen, käyn syömässä eri ravintoloista. Huomioimalla ajan ja kaupungin koon ravintoloissa on valinnan varaa ihmeen paljon. On Suomen ensimmäinen pizzaravintola Ardiano, on helsinkiläisen näyttelijän ja leipurin ym. Simo Salmisen Simon rysä, on Sirmakka jne. Kalervon iltalomilla kävelemme kaupungilla, käymme kaljalla tai olemme kämpälläni. Kalervon viikonloppuvapaana teemme risteilyn Saimaan kanavalla, yövymme Lappeenrannan motellissa. Loikoilemme motellin hiekkarannalla, katsellemme etäällä olevia laskuvarjohyppääjiä. Yht’ äkkiä säpsähdämme, sydän ponnahtaa kurkkuun, yhden hyppääjän varjo ei näytä aukeavan. Tapaus on seuraavan päivän lehdessä, hyppääjä kuoli.

Kesäyliopiston loputtua tulen Helsinkiin. Kalervo tulee myös, lomalle viikon lopuksi, menee sitten takaisin Lappeenrantaan ja sieltä Haminaan. Kirjoitellaan taas kirjeitä. Tilaan itselleni vielä Uuden Suomen opiskelija-alennuksella, kauankohan tuo opiskelija-alennus onnistuu. Savolaiset viihdyttävät ”sotaleskeä”, kutsuvat minut syömään hevosen fileettä. Maistuu ihan hyvälle.

Kerran Haminasta soittaessaan Kalervo sanoo, että heidän ryhmässä oleva lääkäri voisi kirjoittaa minulle ehkäisypillereitä. Totean, että onkohan myöhäistä, kuukautiseni ovat myöhässä, olen varannut ajan gynekologille. Lisään: ”Sano, ettei se voi olla niin. Enhän mä voi olla raskaana. Mulla on auskultointi ja iltakoulu ja kaikki. Ei meillä ole varakaan vielä lapseen.” Johon Kalervo: ”On se kuule mahdollista. Ei me siellä motellissa oltu niin huolellisia. Eikä se mikään ongelma ole, kyllä me siitä selvitään. Eikö se olisi oikeastaan ihan kivaa.” Menen 2.9.1969 Irmeli Carpenille, gynekologille. Olen käynyt hänellä ylioppilaiden terveydenhoitoasemalla virtsarakon tulehdusten takia. Nyt menen yksityisesti. Mennessäni 213

Carpenille en ole varma, kumpaa pelkään enemmän, että olen raskaana vai sitä etten olekaan. Carpen kysyy ensimmäiseksi, onko raskaus toivottu vai ei. Vastaan: ”Kait se on toivottu”. Todetaan 7. raskausviikko on meneillään. Laskettu aika on kuukautisista 24.4., ja myöhemmin sikiön liikkeistä 11.4. Carpenilta tullessani olen ihan onnellinen, on se sittenkin kiva saada lapsi, tuskin maltan odottaa iltaa, voidakseni kertoa Kalervolle. 10.9. on sitten neuvolassa käynti. Painoni vaatteet päällä on 58 kiloa, ei ollut tuolloin vielä painoongelmia. Joudun syömään lääkettä virtsatien tulehdukseen. Lääke on turvallinen myös raskauden aikana. Talidomiditapaukset tulevat kuitenkin mieleen. Koska lääkitystä en voi jättää väliin, päätän lopettaa tupakoinnin. Ei nyt lapselle montaa myrkkyä. Lopetankin, eikä ollut vaikeatakaan. Kalervo tulee Helsinkiin useimpina viikonloppuina, joskus iltalomallakin. Silloin hän ei ehdi monta tuntia olla kotona. Mutta nähdään kuitenkin toisemme.

Työt Kustaa Vaasassa ovat alkaneet. Tunteja minulla on vain 16 viikossa, joten ne sujunee ongelmitta auskultoinnin kanssa. Viihdyn koulussa ihan hyvin, vaikka opettajakunnan sisällä ja etenkin joidenkin opettajien ja rehtorin, Olavi Junnilan, välillä tuntuu olevan ristiriitoja. Pienessä pyöreässä pöydässä, jossa välitunnit vietän, on ihan mukava ja välitön tunnelma. Siinä istuvat lisäkseni Hörin Seppo, Akavan tuleva puheenjohtaja Viitasalon Mikko ja Seppälän Eero. Opettajainkokoukset ovat välillä tosi värikkäitä, kun varsinkin Saarelan Ritva ja Junnila ottavat yhteen. Keskiviikkoisin meitä on viiden hengen poppoo. Menemme samalla taksilla kotiin, että ehdimme nähdä televisiosta Peyton Placen. Minä jään ensimmäisenä pois, Topeliuksenkadulla, josta portaita ylös pääsee Messeniuksenkadulle. Taksimaksun olemme sopineet siten, että kukin pois lähteissään antaa viimeksi jäävälle mittarin sen hetkinen lukema jaettuna kyydissä olevien lukumäärällä.

Syyslukukauden auskultoin poikanorssissa, Ratakadulla. Auskultanteista lisäkseni Tuuran Pirjo ja Laineen Marja odottavat lasta. Poikanorssissa on vanhoja, yli kuudenkymmenen, ja vanhoillisia ohjaavia opettajia, Kattainen ja Kuuskoski sekä vähän nuorempi Kalevi Säde ja nuorimpana Olli Syvähuoko. Kaiken kaikkiaan poikanorssi on aika vanhoillinen. Kun auskultointi tympäisee, menemme ulos syömään. Lähistöllä on mm. mukava kreikkalainen ravintola, jossa on lakritsin makuista kahvia. Minäkin maistan sitä, vaikken muuten kahvia juokaan. Kuulun Miinalan Hannun kanssa samaan demonstraatioryhmään. Tunneista teemme etukäteen tarkat tuntisuunnitelmat, kysymyksetkin ja oletetut vastaukset. Demot harjoitellaan etukäteen. 214

Juuri ennen erästä tuntia kokeilen vielä nopeasti, että veden hajottaminen sähkövirralla onnistuu. Kytken johdot huolimattomasti, toinen johto toisessa kädessä, toinen toisessa, yht´aikaa verkkoon, mitä ei saisi tehdä. Toinen käsi pitäisi olla aina selän takana. Eristeet eivät riitä. Saan sähköiskun 220 voltista. Tuuran Pirjo on paikalla. Pelästyn iskua raskauteni takia. En ehdi kuitenkaan siinä sen enempää suremaan, tunti alkaa. Kritiikissä tunnin jälkeen Pirjo sanoo, että hänestä pystyin pitämään tunnin ihmeen hyvin, kun huomio saamani sähköiskun. Kritiikki jatkuu, en kuule enää, mitä sanotaan. Ajattelen vain, että mitä jos tuleva lapseni vahingoittui jotenkin sähköiskusta. Kyyneleet alkaa valua silmistäni, nolottaa, mutta en mahda mitään. Pidämme kirjaa kuunnelluista tunneista, on tietty määrä mitä pitää kuunnella. Jokainen sitten itse omantunnon mukaan ilmoittaa, paljonko on kuunnellut. On tunnit täysi tai ei, ilmoitetaan yleensä vähintään minimimäärä. Kanssamme auskultoi, Usko Lahti. Hän on jo julkaissut geometrian harjoituskirjan, hyvän kaiken lisäksi. Usko ilmoittaa tuntinsa totuudenmukaisesti, jää hivenen alle minimin. Ei saa todistusta, vaikka muuten hänen auskultointi on ihan OK.

Sähköiskun jälkeisessä viikonvaihteessa on RUK:n kurssijuhlat. Matkustan pitkässä bussiletkassa Haminaan. Sotapojat ovat punainen ruusu kädessä meitä vastassa. Kalervo on onnistunut saamaan meille hotellihuoneen itse Haminasta, Seurahuoneelta. Selostan sähköiskuni Kalervolle ja taas itken valtoimenaan. Nyt ei tarvitse yrittää pidätellä. Itkut itkettyäni tutustumme kasarmiin. Illalla on ohjelmaa ja tanssia.

Haminan jälkeen Kalervo siirtyy Helsinkiin erikoisupseeritehtäviin. Saa asua kotona, koska olen raskaana. Kalervo lähtee aamulla kahdeksaksi ja pääsee neljältä, se on ihan mukavaa. Kerran kuussa joutuu yöpymään Santahaminassa, vartiointitehtävissä.

Jouluna olemme Raumalla. Käymme myös vaarin luona. Maria, Liisa, Sari ja Petri käyvät äitini luona kylässä.

215

Tuula ja Petri Pakkala 1969 Vaari,Bernhard Bernhard Ketola Vaari, Ketola1969

Kalervo ja Jauhiaisen Jouko Berliinin tekniikan museossa 1997

216

Tapaniksi Kalervon pitää mennä Santahaminaan päivystämään. Uutena vuotena käymme Joroisissa.

Luovutan. Lopetamme Uuden Suomen tilauksen, jota olen lapsesta saakka lukenut. Tilaamme Kalervon tahdosta Helsingin Sanomat. Kalervo ei ole harrastanut laskettelua, joten luovun myös viikon vaihteiden pujottelumatkoista. Raskaana ollessani se tietenkin on luonnollista, mutta ne jäävät seuraavina talvinakin.

Keväällä auskultointi siirtyy tyttönorssiin, Haagaan. Siellä on rennompi ilmapiiri. Ohjaavina opettajina ovat Pajamon Leena, rempseällä karjalalaismurteellaan, Vironsepän Atso ja Kaila sekä Teräsvirran Kalle. Fysikaalit (demonstraatioiden esittelyt) ovat mukavia, yksi ryhmä vuorollaan tekee demonstraatiota ja toinen järjestää tarjoilut, voileipää ym. Auskultoinnissa pidettävät tuntini on järjestetty niin, että viimeisen pidän 4.4. Huhtikuun alussa, olen jo aika kookas, Kaila, vanhapoika, kysyy, olenko jo kuunnellut vaadittavan määrän tunteja. Vastaan joo, mikä ei tosin ihan pidä paikkansa. En ole varma kauanko pystyn kuuntelemaan. Enkä halua Uskon Lahden kohtaloa. Kaila ihmettelee, että mitä ihmettä minä sitten siellä vielä teen. Hymyilen vaan vastaukseksi, en kuuntele enää Kailan tunteja.

Hiihtolomalla teen ensimmäiset vaatehankinnat Napukalle. Äitini on nimikoinut lähettämänsä pienet lakanat N kirjaimella. Tästä lapsi saa N:llä alkavan työnimen, Napukka. Anna-Liisa tarjoaa Harrin vanhoja vaatteita. Haluan ensimmäiselle lapselleni uutta. Eikä Harrin vauvan vaatteet ollut edes minuun makuuni. Eli jotenkin epäsuorasti kieltäydyn Anna-Liisan tarjouksesta, vaikkei taloudellinen tilanteemme mikään hyvä ole.

Pääsiäisen jälkeen jään iltakoulusta äitiyslomalla. Helpottaa, lapsi on jo aikamoinen lämpöpatteri. En ole enää entiseen tapaan vilukissa, vaan nyt haluan aina ikkunat auki. Sijaisekseni iltakouluun tulee Viitasen Anja. Käyn säännöllisesti neuvolassa ja Carpenilla. Neuvolassa sanotaan, että lapsi on pieni ikäisekseen. Onpahan synnytys helpompi, lohduttavat, mutta lääkärin mielestä hän on normaalin kokoinen.

23.3.1970 vietämme ensimmäistä hääpäiväämme. Saan Kalervolta suuren suklaakonvehtirasian ja 10 tumman punaista ruusua. 217

JOULUKUU

Joulu- marraskuun vaihteessa osallistun Kalervon kanssa rehtorien opintomatkaan Berliiniin. Minulle tuttuja rehtoreita matkalla on Viljasen Marjatta Laajasalosta ja Jauhiaisen Jouko Maunulasta. Marjatta jää joulun jälkeen eläkkeelle, mutta ei ole vieläkään päässyt eroon Niemisen Lailasta. Nyt vanhemmat ovat valittaneet opetusvirastoon, kun johtokuntaan tehdyt valitukset eivät ole auttaneet. Laila se vaan on sitkeästi töissä, vaikka olisi päässyt eläkkeelle jo ajat sitten. Marjatta epäilee, ettei Lailalla koulun lisäksi ole muuta elämää, kuin yksiönsä yksinäiset seinät.

Saan kutsun kouluni vanhemmille järjestettyyn itsenäisyyspäiväjuhlaan keskiviikkoiltana. Ohjelma on minusta alkuun kuin kuiva historian oppitunti, loppua kohti paranee, osittain jopa hyvä. Olisin kyllä mieluummin mennyt oppilaille järjestettyyn juhlaan perjantaina, mutta tottelen kutsua. Minusta on ihan tyhmää, että minut, äitiyslomalla oleva Paasovaaran Maarit ja eläkeläiset kutsutaan tähän vanhempien juhlaan. Minä ja uskoisin, että eläkeläisetkin, tulevat koulun juhliin lähinnä nähdäkseen ja jutellakseen entisten työtovereitten kanssa. Tähän vanhempien juhlaan kuitenkin osallistuu opettajista vain ne, joilla siellä jotain tekemistä, ja ovat näin ollen niin kiireisiä, että tuskin huomaavat eivätkä eläkeläiset nykyisiä vanhempia juuri tunne. Kurosellekin yritän sanoa moi, mutta hän ei touhuiltaan meinaa edes tunnistaa minua. Väisäsen Kaarina kysyy minulta, että kai sinä tulet maikkojen pikkujouluun. Totean, ettei ole kutsuttu. Kaarina kehottaa panemaan ovessa olevaan listaan nimeni. Laitankin ensin, mutta otan ennen lähtöä sen pois. Ilmenee, että koulu maksaa pikkujoulu ruuat virkistysmäärärahoista ja koska Soili ei esitä kutsua, niin katson parhaaksi jäädä pois. Eipä Soili kutsu minua pikkujoulun päivänä olevaan Oopperan, musiikkiopiston ja Kruununhaan yläasteen yhteiseen Undergroundesityksen kutsuvierasnäytäntöön, johon opettajat on kutsuttu, vaikka jollekin muulle näyttää juhlassakin antavan lipun, mm. Maija-Leenalle. Juhlien jälkeen lähden pienen porukan mukana Huviretkeen viinille. Jotenkin tunnen jo puolen vuoden poissaolon jälkeen olevan ulkona monista jutuista. Kati ei enää ole kovinkaan luottavainen ops-työryhmän aikaansaannoksiin. Soili sanoo ehdotuksiin kuulemma juu, juu, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Viimeisellä öljyväritunnilla meillä on kritiikki. Saan työstäni ihan hyvän kritiikin, niin kuin kaikki muutkin. Itse olen työhöni ihan tyytyväinen. Se on, niin kuin Kalervo sanoo, minun työkseni ihan hyvä. 218

Yksi tyttö ryhmästämme tarjoaa glögiä ja pipareita. Toinen on hankkinut ohjaajallemme kukat. Airi kehuu meidän olevan hyvä ja uuttera ryhmä. Sanoo esittävänsä opistolle, että saisi jatkaa ensi lukuvuonna kansamme jatkoryhmänä. Piirustuksen opettajamme Tarja, on sen sijaan pettynyt, että niin moni on lopettanut. Joulukuun tunneilla on paikalla ollut noin 4 - 5 henkeä. Joulun jälkeen ryhmään otettaneen uusia oppilaita. Tarja yrittää vakuuttaa ehkä enempi itselleen kuin meille, ettei vika hänessä ole. Ei hänen muissa ryhmissä ole käynyt tällaista oppilaskatoa.

Käyn katsomassa Marjan tanssiopiston joulunäytöksen. Marjalle on tehty oma koreografia, raskaana oleva nainen. Ryhmän esitys on minusta vähän omituinen. Pelkään Marjan kompastuvan korkokengissään. Minusta näyttää turhan hurjalta, kun muut pyörittävät häntä lattialla kyljeltä toiselle. Marja vakuuttaa minulle jälkeenpäin, ettei se ollut niin hurjaa kuin miltä ehkä näytti. Juhlassa on myös opiston tähtioppilaiden sooloesityksiä. Näitä ovat mm. entiset oppilaani Anu Viheriäranta ja Anna Sariola. Kummallakin on kaksi sooloesitystä ja ovat mukana parissa ryhmäesityksessä.

Javasta on toinen välikoe, luen kokeeseen kohtalaisen paljon. Jotenkin kuitenkin sekoitan asioita kokeessa, ei ilmeisesti mennyt niin hyvin kuin ensimmäinen. Vikla järjestää kurssin päättäjäisbileet eli ilmoittaa tentissä, että tavataan Bottalla Urhon Pubissa klo 19. Ensi ajattele, etten mene. Päätän kuitenkin mennä katsomaan yhden oluen ajaksi, minkälaiset ovat kurssibileet. Minun opiskeluaikanani sellaisia kun ei ollut. Meitä on jo muutamia siellä tällä pitkin pubia, kun Arto tulee. Hän tekee tilannearvion. Ja sanoo: Tehdään nurkan valtaus, tuolla on sopiva pöytä aloittaa. Ei kestä kovinkaan kauaa, kun olemme nurkka pöydän ympäriltä vallanneet viitisen pöytää. Keskustelu pyörii etupäässä kokeen ja yleensä Javan ympärillä. Myös laskarin pitäjämme Orasmaa on siellä. Hän kysyy, onko tietotekniikka sivu vai pääaineeni. Vastaan, ettei oikeastaan kumpikaan, vaan olen täydentävä opiskelija. Kerron olevani peruskoulun opettaja. Olen ihan otettu, kun Orasmaa kysyy, enkö ole koskaan ajatellut siirtyä tietotekniikka hommiin. Sanon, ettei tietoni ole sitä tasoa. Orasmaa vastaa, että kyllä niihin hommiin otetaan tällä hetkellä paljon heikommat tiedot omaaviakin. Menee raukka hämilleen, kun vastaan olevani siinä iässä, että suunnittelen kuitenkin enempi eläkkeelle menoa kuin uutta uraa. Opiskelijat suhtautuvat paikalla olooni ihan luontevasti, vaikka etukäteen pelkäsin heidän kummastelevan minua. Viihdyn paikalla aiotun yhden oluen asemasta kahden oluen ajan. 219

Vaikka olen vuorotteluvapaalla, jouluvalmisteluja en ole tehnyt normaalia enempää enkä normaalia aikaisemmin. Pienen erän joulutorttuja olen tehnyt pakastimeen ja piparkakkukodan osat on tehty. Kota on vielä kasaamatta ja koristelematta. Eräänä vuonna huomasin, ettei Timokaan enää pidä jouluista piparkakkutaloa tarpeellisena. Joten en ole sitä moneen vuoteen tehnyt. Mutta se on Marja, joka sanoo, että olisi kiva tehdä piparkakkutalo. Kysyn tehdäänkö perinteinen vai minun lappalaiskota vai suunnitellaanko joku ihan uusi. Marja vastaa ei tietävänsä. Ajattelen - suunnitellaan sitten yhdessä, kun se on ajankohtainen. Marjan tanssiopiston näytöspäivänä teen taikinan. En muistanut heidän saksalaisia vieraita, joten Marja ei tietenkään ehdi alkuviikosta kanssani leipomaan osia. Päädyn kotaan. Yksi pellillinen osia palaa aivan mustaksi. En viitsinyt tehdä lisää taikinaa, ei ollut enää siirappiakaan. Joten leivon vielä paistamatta olevasta kodan alustasta uudet osat palaneiden tilalle. Alustanahan voi pitää foliolla päällystettyä leikkuulautaa. Suklaataatelikakun leivon. Jouluna minusta pitää olla tumma kakku. Kakun paistumisen aikana siivoan jääkaapit, sekä osan keittiökaapeista ja uunin pellit. Uunin jäähdyttyä siivoan vielä uunin.

Lauantaina Kalervolla on joulukirkko. Niin kai olisi Krunikassakin, en mene. Ei silti, ei minua kutsuttukaan, voisi sinne kutsumattakin mennä. En nyt kuitenkaan mene. Eihän siellä ole enää ollut niitä Maija-Leenan aikaisia tunnelmallisia kirkkokahveja. Hilkan kanssa olen kyllä sekä keväällä että jouluna jossain kahvilassa käynyt ”vanhan hyvän ajan kunniaksi” kirkkokaffeilla. Krunikasta saan joulukortit Hilkalta ja Mikkosen Sirkalta, itse lähetin kaikille matemaatikoille. Sirkan kortin kuoressa on joulupostileima ja merkkiin on jätetty merkkiarkista reunaa, jossa kerrotaan merkin ilmestymispäivä. Myös sijaiseltani saan sähköpostijoulukortin.

Pitäisi lähteä kauppaan. Kalervo ei ole vielä tullut kirkosta, sanoi lähteissään ehkä menevänsä apulaisrehtorinsa kanssa syömään. Luuleekohan hän, että minä täällä sinä aikana yksin siivoan ja käyn kaupoissa. Ehei, venytän kauppaan menoa. Menen vasta Kalervon tultua, voi imuroida sitten kun olen kaupassa. Pölyt voin pyyhkiä odotellessani ja hopeat kiillottaa.

Ennen joulua kokoan ja koristelen Topin ja Marjan kanssa piparkakkukodan.

220

Jouluaattona ja joulupäivänä Topi, Marja, Timo ja Hippi ovat meillä syömässä. Alkupaloina syömme ensin sillejä, lohta, mätiä ja salaatteja sitten maksapasteijaa, poroa ja metvurstia. Pääruokana on laatikoita ja kinkkua, jälkiruokana taateleita sinihomejuustolla ja makeisia. Joulupäivän ateria muistuttaa suunnilleen aaton ateriaa, salaatit ovat muuttuneet toisiksi ja kalapöytään lisätty katkarapuja, kinkun kanssa luumuja, omenalohkoja ja herneitä laatikoiden lisäksi, jälkiruokana oma luomukseni: luumu-rahka-puolukka sydämiä ja tähtiä.

TAMMIKUU 28. päivänä joulukuuta lähden Kalervon kanssa Madeiralle. Ilmat ovat ihan mukavia. Hotellimme Flora Sol, jo hieman nuhraantunut, sijaitsee vilkkaan Estrada Monumentalin varrella. Tilavalta parvekkeelta on upea näkymä Atlantille. Tutustumme Funchalin kaupungin upeisiin jouluvaloihin, kauppahalliin, vanhaan kaupunkiin, Fortaleza de S. Tigo linnoitukseen, jossa näytteillä nykytaidetta. Kävelemme pitkin kaupunkilevadaa Camara de Lobos kalastajakylään, jossa Sir Winston Churchill piti saarella vieraillessaan majapaikkaa ja harrasti taidemaalausta. Kapusimme jalkaisin myös ylös kaupungin rinnettä kasvitieteelliseen puutarhaan, Jardim Botanico. Teemme bussilla saarikierroksen kautta Euroopan suurimman jyrkänteen, Cabo Giraon, läpi 1200 m:n korkeudella olevan tasangon, saaren pohjoisrannalle. Täältä ostamme käsintehdyt villapaidat 3500 escudoa (n. 100 mk). Uimme Lidon merivesialtaassa, Kalervo käy meressäkin, jossa vesi on lämpimämpää kuin altaassa. Minunkin on tarkoitus käydä meressä, mutta aurinko menee pilveen ja käymättä jää. Madeiralla tapaamme myös tuttuja, muita lomalaisia, Väisäsen Aulis ja Riitta Pukinmäen yläasteelta ja Mattilan Päivin Käpylästä.

Hammaslääkärini Tuija antaa kuitenkin, mietti sitä jo joulukuussa, lähetteen Kirurgille kieleni takia. Haluaa varmistaa, ettei kielessäni oleva leukoplakki ole pahanlaatuista.

Topi tulee talon hallituksen kokouksesta. Yksi talossamme olevista liikkeistä, Thai-hieronta, on paljastunut myös bordelliksi. Hallitus päättää sanoa sen irti.

221

Piirustus- ja öljyvärikurssit alkavat joululoman jälkeen. Juhlistan kurssien alkamista menemällä kurssien välissä Ekbergin kahvilaan, cappuzinolle ja shamppanjakorkille. Kahvilan jälkeen hoitelen asioita kaupungilla. Olen viemässä verokorttiani kouluun, haluan venyttää menoni niin myöhään, että talo on jo hiljentynyt. En halua mennä siihen tohinaan, jossa ei juuri ehditä edes ”hei” sanomaan. Olen koululla vasta kolmen jälkeen. Väisäsen Kaarinan on vielä paikalla, ihan kiva. Kaarina on ehtinyt yleensä sentään aina jutellakin. Olen jo Kaarinan kanssa pois lähdössä, kun Arvion Jari tulee opehuoneeseen. On Jarikin aina ehtinyt moikata iloisesti, niin nytkin. Jari on Katin, Lassin, ja Juhan kanssa valmistamassa salia videotykkeineen ym. vanhempainiltaa varten. Ehtii kuitenkin esitellä minulle uuden musiikkitietotekniikkaluokan ja meidän vanhan tietotekniikkaluokan uudistuksia. Menen Jarin kanssa vielä saliin Katia tervehtimään. Kati ei hommiensa lomassa ehdi paljon edes vilkaista tervehtiessäni. Ehtii kuitenkin kysyä: ”Vinoilemaanko tulit?” Onkohan hän kateellinen vuorotteluvapaastani. En minä mitään vinoile, mutta on vapaa vuosi on ollut niin upea juttu, etten mitenkään ole peitellyt tyytyväisyyttäni, vaikka runoilija Leino sanookin: ”Kell onni on, se onnen kätkeköön” Koulusta menen Carrollsin kautta Pegerkadulle. Tänään meillä on pelkkä teoriaa laseerauksesta. Ennen kurssia ehdin vielä pistäytyä Hakaniemen hallissa. Yläkerroksessa on Merimekon alennusmyynti. Ostan KeijoIrmeli Vapulle Marimekon raidallisen bodin.

Pistäytyminenkin koulussa, vie ajatukset kouluun. Mietin Maija-Leenan ja Soilin eroja rehtorina. Maija-Leenan aikaan oli Meidän koulu, Soilin aikaan Soilin koulu. Maija-Leena oli kuitenkin suurempi johtaja, jota kaikki arvosti, opettajat ja oppilaat. Maija-Leena ei polttanut päreitään, ei syytellyt ketään, antoi jokaisen itse keksiä, että joku homma olisikin syytä hoitaa toisin. Soili polttaa päreitään, syyttelee, haluaa, että kaikki tehdään juuri hänen tahdon mukaan. Suurista linjoista ei edes keskustella, jos jollakin on eri mielipide kuin Soililla. Maija-Leenalta ei virheellistä paperia, listaa ym. sellaista lähtenyt, kuitenkin hän ymmärsi meidän muiden huolimattomuus ja huomaamattomuus virheitä. Soililla on niitä itsellään tuon tuostakin, muttei ymmärrä muiden virheitä. Maija-Leena oli rauhoittava, empatiaa huokuva, harkitseva, ei vaikuttanut koskaan kiireiseltä, aina aikaa sille, joka häntä tarvitsi. Kaikki kuitenkin ajallaan hoidettu, sellaisetkin, jotka kuuluisivat muille, esim. luokanvalvojille ja kaikki tehdään tarkkaan säädösten ja ylempää tulleiden ohjeiden mukaan. Soilissa on ehkä enemmän luovuutta.

222

Maija-Leena pukeutuu hillityn tyylikkäästi. Soilikin pukeutuu tyylikkäästi, värikkäästi, rohkeasti. Soili nauraa, laskee leikkiä, moittii, on huonotuulinen ja kiireinen, monet asiat saattavat unohtua tai tehdään ensin niin ja sitten näin. Rohkeutta uusiin ideoihin, sitä Soilissa on, ei piittaa, kaikista viraston ohjeista, ne ovat tärkeitä vain silloin kun Soili haluaa puolustella omia mielipiteitään ja ratkaisujaan.

Lähden Raumalle. Haluan kokeilla uutta Pendolino-junaa, joten menen Turun kautta. Matkustan 1. luokassa, päätän ottaa junamatkasta täyden nautinnon. Aivan uutta palvelua VR:ltä, Helsingin asemalla junailija auttaa laukkuni ylös vaunuun sekä keskustelee muutaman sanan. Vaunu on viihtyisä, tuolit leveitä. Paikkani on käytävän vasemmalla puolella, jossa vain yksi istuin. Kokolattiamatot ovat vielä niin raikkaan tuntuisia, etteivät, ihme kyllä, ärsytä, vaan tekevät ylellisen tunteen. Pettymyksekseni paikkani on selkä menosuuntaan. Vaunu jää kuitenkin niin tyhjäksi, että voin siirtyä vastakkaiselle tuolille. Uutta, verrattuna entisiin juniin, ovat vaunussa olevat monitorit. Monitoreista näet kellon, junan lähtöajan ym. tiedotuksia. Matkan aikana näkyy mm. junan nopeus. Suurin nopeus, jonka huomasin, on 204 km/h. Juna kallistuu mutkissa. Halutessaan voi ottaa myös kuulokkeet radiota varten. Minä hölmö en ottanut, olen ajatellut lukea. Matkan aikana päättelen kuitenkin, että 1. luokan ero 2. luokkaan on kuulokkeet ilman lisämaksua ja lehdet sekä se, että myyntivaunu lähtee liikkeelle 1. luokan vaunusta. Yhden vähäisistä eduista jätän siis käyttämättä, ei kannattaisi. Maksan siitä kuitenkin noin 60 mk enemmän, kallis Ilta-Sanomat. Myyntivaunusta ostan kahvin, jälleen hyvää palvelua, kärrymyyjä käy hakemassa minulle vaunun toisesta päästä Iltiksen, kun en ollut itse älynnyt sitä sieltä hakea. Matkan aikana tiedotteet tulevat sekä kaiuttimista että monitoreihin. Käyn tutustumassa myös junan WC:een ja 7 hengen neuvotteluosastoon. Molemmat ihan OK. Ennen Turkua monitorista näkee, mistä lähtee bussi keskustaan ja linja-autoasemalle. Tiedotetaan myös Pendolino-pikkubussista, joka toimii kuten lentokentän keltaiset taksit. Tähän pikkubussiin minäkin siirryn, jälleen laukkuni nostetaan ylös. Alas pitää kuitenkin saada itse, kuten junassakin. Matka linja-autoasemalle maksaa 10 mk. Siellä ehdin juoda kaakaota ja syödä sämpylän ennekuin Rauman bussi lähtee. Bussisakin on käytävän toisella puolella vain yksi istuin, ylellistä ja mukavaa.

223

Keskiviikko-illan vietän mummun kanssa. Torstaina käymme syömässä merikoululla. Menemme taksilla, mummu ei jaksa kävellä mäkeä ylös. Siellä on hintaansa nähden tosi hyvä lounas. Illalla soitan Gun-Majlle. Hänellä on tietotekniikkakurssit, joten ei ehdi tavata minua.

Koska vuorotteluvapaallani olen tehnyt kaikenlaista, mitä en ole ennen tehnyt, päätän soittaa Harrille. Hän kutsuu käymään. Menen. Meillä on ihan rattoisa ja mielenkiintoinen ilta, viimeksi tavattiin noin 7 vuotta sitten. Harri sanoo puhelimessa tekevänsä pizzan. Sanon, että olen dieetillä ja syönyt tänään jo ihan liikaa, en syö enää mitään. Johon Harri: ”Jos mä teen elämäni ensimmäisen pizzan, niin sähän syöt.” ”OK, ok, mutta ihan pieni pala”, vastaan. Pizzan ohella Harri tarjoaa olutta ja viiniä. Tunnelma on ihan kotoinen, aivan kuin se olisi ollut vasta eilen, kun tavattiin lähes päivittäin. Harri liikkuu edelleen huonosti, on ollut välillä ihan liikuntakyvytön, saanut todennäköisesti koirastaan punkin. Punaista rengasta hän ei ollut havainnut, mutta borrelioosi oli kuitenkin ollut seurauksena. On ollut kuulemma ihan kauheaa, sairastumisesta jo useampi kuukausi. Koira ei enää entiseen tapaan pääse Eilan, Harrin nykyisen vaimon, ja Harrin sänkyyn. Harri sanoo ihan lämmöllä, että minä olen aina ollut hänestä vähän ”hölmö varpunen”, josta hän on aina tykännyt. Harri muistelee, kun hän tuli Ruotsista sodan jälkeen. Olimme muuttaneet Rantakadulle sinä aikana, kun Harri oli sotaa turvassa Ruotsissa Marian vanhempien luona. Ihmetteli, mitä nuo ovat, kun hevostalliin tullessaan näki meidät, sisareni ja minut, ensimmäistä kertaa. Istuimme siellä vierekkäin hevosreen penkillä. Sanomme: ”Tonne ei saa mennä”. ”Siltä voi tippua”. Näytämme tallin yliselle johtavia tikkaita. Siellä on lattiassa aukkoja, joista ennen pudotettiin heiniä hevoselle ja lehmille. Kauaa emme kuitenkaan itsekkään tottele tätä kieltoa, jännitystä elämään, kiipeämme ylös. Myöhemmin emme ainoastaan yritä varoa heinän pudotusaukkoja vaan pudottaudumme niistä lehmien kaukaloihin.

Kysyn: ”Muistatko Valtaojan, kun putosin ja uin, eka kertaa elämässäni” ”Et sä mitään uinut. Putosit ja makasit silmät selällään ojan pohjalla veden alla. Jos oltais oltu kahdestaan liikkeellä, sinne olist jäänny. Mä jouduin shokkin. Jähmetyin paikalleni, enkä osannut tehdä mitään”, Harri kertoo ja jatkaa, että mukanamme ollut - kauheaa, hengen pelastajani nimi ei jäänyt ihan varmasti mieleeni, petyin niin, kun en muka ollutkaan uinut - oliko se nyt Tuomisen Taisto, vai Toivolan Tuomo tai jotain sinne päin veti minut ylös. Yritän vielä:”Mutta, kun Ritva tuli vastaan, selostittehan te sillekin, toi on uinut, toi on uinut”.

224

Harri: ”Piti meidän jotenkin pehmittää tilannetta”.

Jossain vaiheessa Harri pamauttaa: ”Vieläkö sää olet vasemmistolainen?” ”Mäkö?. Enhän mää oo koskaan ollukkaa.” ”Kyllä sua aikoinaan pidettiin, ainakin hyvin lähellä, vasemmistolaisesti ajattelevana.” ”Miks ihmeessä. Mähän kuulin Tuhatkuntaan ja kaikkee. Ajattelin mä tietenkin kriittisesti, mutta en vasemmistolaisesti. Aa, nyt mä tiedän mistä tuo käsitys on peräisin. Se on tietty siitä. Kerran, opiskeluaikana, kun olin Marialla. Sinne tulee kylään yks Schauman, tämän Bobrikovin ampujan veljen poika, tai veljen pojanpoikako se oli. Sitten lounaspöydässä mä sanon, että musta nykyisistä opiskelijapoliitikoista vasemmistolaiset on fiksumpia kuin oikeistolaiset. Lauri oli saada sätkyn, sanoi, ajattele nyt vähän, mitä puhut. Vastasin, tämä on mun mielipiteeni” ”No niin”, toteaa Harri. Ilmeisesti ei muuta käsitystään minun vasemmistolaisuudesta.

Edelleenkin näin jälkikäteen, onhan esim. Lipposen Paavo ja Tuomiojan Erkki toista maata kuin esim. Murroksen Markku ja Haapaniemen Sakari. Lehtisen Kalle oli Tuhatkuntalaisista ihan fiksu, mutta taisi jättää politikoinnin jo opiskeluaikana ja ryhtyi perheen isäksi.

Pääsemme jossain vaiheessa tietenkin Nahkatehtaaseen, Pakkalan sukuun ja suvun riitoihin ja siihen, ettei asioista uskalleta puhua. Harri kertoo, mentyään Liisan kanssa naimisiin ja kun Liisa ihan säädyllisen ajan kuluttua alkaa odottaa lasta, hänen oli vaikeaa kertoa siitä vanhemmilleen. Koska samalla selviää, että he ovat olleet sillä lailla.

Sanon: ”Olen aina ihmetellyt, miksei kukaan ei äitini, ei Helmi, ei Taimi ole koskaan kertonut mitään isästäni, Viljosta”. Eila pamauttaa: ”Niin hänhän teki itsemurhan”. Harri näkee ilmeeni ja kysyy hämmästyneenä: ”Etkö sä oo tiennyt” Pudistan päätäni. Minulle on aina sanottu, että isäni kuoli sydänhalvaukseen. Harri pahoittelee, että asia tuli ilmi. Sanon: ”Hyvä, että tuli”. Tosin en usko, että Harrin tieto isäni kuolemasta on oikea. Luotan virallisiin lähteisiin, joissa kuolinsyy on sydänhalvaus. Harri kertoo äitinsä, Marian, sanoneen, että Helmi ja Lauri ajoivat herkän Viljon itsemurhaan nalkuttamalla hänelle aina mm. siitä, että äitini on hänelle väärä nainen. Harrin tietojen mukaan 225

Lauri ja Helmi olisivat löytäneet Viljon hirttäytyneenä Messeniuksenkadun kylpyhuoneesta. Mihinkän siellä muka voisi hirttäytyä? Ei mihinkään- Harrin mielestä Helmin ja Laurin syyllisyyden tunto isäni kohtelusta on syy, miksi saimme Helmiltä ja Laurilta kaikkea eikä hän mitään. En viitsi sanoa, ettemme nyt Laurilta ihmeemmin mitään saaneet, Helmiltä kylläkin. Totean vain, oman muistikuvani mukaan sulla oli kaikkea ja meillä ei mitään. Harri väittää: ”Ei mulla ollut edes mitään urheiluvälineitä. Pesäpalloonkin vain kämmenestä kulunut räpylä” ”Olihan sulla kinneri.” ”Ei se ole urheiluväline. Muistan kun te luistelitte kanaalin jäällä niin, että kaniturkit vain vilahtivat” ”Oravannahka turkit. Olihan sulla pienoisrautatie..” ”Laurin” ”… ja höyrykone.” Kaasuilmapalloista en muistanut sanoa mitään. ”Mä sai mitättömän pienen levysoittimen, kun te saitte hienon kaapin levysoittimineen ja radioineen”, jatkaa Harri. Sen tosiaan saatoimme saada Laurilta tai tehtaalta eli muun suvun yhteinen tuki meille. Samoin televisio, olikohan sekin Laurilta, tulee mieleeni, sanon kuitenkin: ”Sä sait auton, kun me saimme yleiskoneen” Niin senkin saimme Laurilta tai tehtaalta. Ja Suomen Kuvalehden Lauri tilasi joinakin vuosina meille joululahjaksi. Eli oltiin me siis Lauriltakin saatu yhtä ja toista, en ajatellut niitä kuitenkaan koskaan Laurin henkilökohtaisina lahjoina meille, vaan tehtaan avustuksena suvun ”köyhille”. Ajattelinkohan väärin. ”Auto oli mun äidiltä”, vastaa Harri.

Harrin Viljo-tarinassa minusta ontuu se, miksi Helmi ja Lauri olisivat löytäneet Viljon. Asuimmehan mekin, äitini, siskoni ja minä, silloin Messeniuksenkadulla, luulisin. Ainakin virallisesti muutimme Raumalle vasta isäni kuoleman jälkeen. Eikö olisi ollut luonnollista, että äitini olisi löytänyt hänet. Onkohan Harri vai Maria kehittänyt tarinan, kun Helmi ostelee kaikenlaista meille isättömille, joilla on pienipalkkainen äiti eikä Harrille, jolla on sekä varakas äiti että isä.

Lisäksi Harri sanoo: ”Olen varma, että olen Pakkala, mutta en ole varma, olenko Laurin poika. Muistatko, kun jossain vaiheessa Ritvalla ja mulla oli läheisemmät suhteet. Kaikki oli ihan 226

hermona, että siitä ei saa kehittyä mitään. Ja äitini kehui Viljoa, puhui Viljosta aina hyvin lämpimästi. Emilkin oli varsinainen häntäheikki. Yritin joskus kysellä, miten asia on. Mutta minulle sanottiin, ei tuollaisia saa puhua”. Ajattelikohan Harri olevansa veli- vai setäpuoleni vai kuitenkin vain serkkuni. Harri taitaa kehitellä kaikenlaisia tarinoita. ”Ei se mitään todista. Kai sitä paheksuttiin, jo serkkujenkin avioliittoja.”, vastaan. ”Onhan aatelistokin kautta aikojen nainut serkkujaan” ”Ne onkin usein ihan degeneroituja. Niin et sä oikeastaan ole isäsi näköine” Johon Eila: ”On Harri takaa päin ihan Laurin näköinen” Harri: ”Mua huvittais kuitenkin tietää. Äitis on enää ainoa, joka näistä tietää” ”En mä voi mennä siltä kysymään: Oliko Marialla ja isällä suhde? Tai Marialla ja isoisällä?”

Kesken kaiken Harri sanoo minulle lämpimästi hymyillen: ”Varpunen, että arvaa miten iloinen olen, että tulit käymään.” Uskon, että hän on tosissaan iloinen yhteydenotostani. Tuntuu ihan kivalta, kun joku ilahtuu sinusta, seurastasi. Harri toistaa illan kuluessa vielä muutaman kerran, kuinka ilahtunut hän on käynnistäni.

Käymme muutenkin läpi sukulaisia. Tenno oli todellakin Estoniasta pelastuneiden joukossa. Nainen, ei Tennon vaimo, jonka hytissä Tenno oli ollut, kuoli vähän ennen pelastushelikopterin tuloa. Tennon naama oli murskautunut täysin, mutta on kuulemma taas entisensä näköinen. Sirje tekee sekalaisia hommia, verkostomyyntiä ym. Harrin ja Eilan yhteinen tyttö, Nuppu eli Petra Maria, on vaihto-oppilaana Italiassa. Ei ollut lukenut yhtään italiaa ennen menoaan. Sari saa kohta toisen lapsen. Ensimmäinen on nimeltään Maria. Petri on Helsingissä töissä firmassa, joka tekee Kotipizzan sisustuksia.

Harrin ja Eilan mukaan Raumalla on vallinnut ja vallitsee edelleenkin jonkinlainen Pakkala-viha. Muutama vuosi sitten Harri kuulemma tapasi Vesaa silloin tällöin, Vesakin muka alkuun suhtautui häneen kielteisesti, nimenomaan koska hän on Pakkala. Myöhemmin tulivat hyvin juttuun.

227

Harri lupaa ottaa yhteyttä, kun hän tulee Helsinkiin Sarin uutta lasta katsomaan helmikuussa. Päätämme käydä yhdessä hautausmaalla ja keilaamassa. Harri ei tiedä sen enempää Taimin, Helmin kuin Viljonkaan hautaa. (Vuoteen 2012 mennessä ei kuitenkaan pistäytynyt Helsingissä käydessään)

Viihdyn Harrilla noin nelisen tuntia, olisin viihtynyt kauemminkin, mutta Eilalla on huomenna työpäivä enkä mummunkaan takia kehtaa kovin myöhään olla. Tullessani halauksemme oli vähän varovainen tunnusteleva, lähtiessämme halaamme jo kuten läheiset hyvät ystävät, meidän suvussa ei voi sanoa kuten sukulaiset. Nehän eivät olleet edes puheväleissä.

Takaisin Helsinkiin en enää mene Turun kautta, vaan suoralla bussilla. Lauantaina menen Ritvan kanssa keilaamaan. Kalervo löysäilee eikä lähde. Tällä kertaa on minun päiväni. Voitan kolme erää. Viimeistä neljättä, kesken jäänyttä erää, Hippi johtaa viidellä pisteellä. Päätämme hankkia omat pallot.

Aamupostissa tulee selvitys Mechelintalon asunnon vesivahingoista. Isännöitsijä on sitä mieltä, että korjausten kustannukset ja teettäminen kuuluu meille. Aiheutuivat kuulemma huonosti tehdystä kylpyhuoneremontista, jonka teetätin noin kuusi vuotta sitten. Ei kai auta kuin maksaa.

Saan myös kirjeen, jossa aika, 4. helmikuuta, Kirurgin polille kielen takia. En ole Kirurgilla ennen käynytkään. Tulee mieleen, Viljohan oli siellä töissä sodan aikana.

Aamulla soitan seurakunnan hautausmaiden hoito-osastolle. Kysyn vihdoinkin Toinin haudan sijainnin, ajattelin pistäytyä tullessani Kaapelilta, piirustuskurssilta. Työväenopiston teeman on antiikki. Piirrämme punaliidulla ruukkuasetelmaa, jota aloimme jo viikko sitten. Tarja Unkari moittii meitä, kun jatkamme viime viikon työtä, vaikkei hän ole vielä laittanut koko asetelmaa. Ei sovi kuulemma ilman mallia piirtää. On huonolla tuulella muutenkin, ärsyyntyy kun joku rapistelee paperia hänen selostaessa uutta työtä. Tunnin jälkeenkin sataa edelleen veden ja rännän välimuotoa. Kävelen kuitenkin myös kotiin, vieläpä hautausmaan kautta. Kävelen myös iltapäivällä Pengerkadulle. Airi Salosmaa on ollut koulutuksessa ja oppinut leikin ryhmän nimien oppimiseksi. Leikimme sen, koko syyslukukautena en juuri kenenkään nimeä oppinut. Leikin jälkeen osaamme kaikkien 16 paikalle olleiden etunimet. 228

Airi käy läpi jokaisen talvimaisema luonnokset. Olen päättänyt tehdä kaksi pientä maisemaa, toinen vaaka-asennossa, iltahämärä, realistinen ja toinen pystyssä, päivä, tyylitelty. Molemmista tein joululoman aikana varmaan kymmenkunta luonnosta. Airin mielestä luonnoksissani ei olekaan mitään korjattavaa. Useimmilla muilla on. Saan ohjeet pohjamaalauksen väreistä, en osannut vielä itse valita parasta periaatetta, viime viikon luennoilla annetuista. Teen luonnoksista hiilihahmotelman kankaalle. Huomaan, ettei kankaan pinnoitukseni ole täysin onnistunut, kehys näkyy vähän läpi. Airi käskee ensi kerralla tuoda kiiloja, joilla voi vielä yrittää kiristää kangasta. Yhdessä kohdassa myös Gesso on mennyt läpi kankaan, ollut liian löysää, ja se näkyy. Siihen kohtaan tulee onniksi kivi, joten epätasaisuus ei haittaa.

Tänään menen Maija-Leenan ym. Kruununhaan yläasteen eläkeläisten kanssa lounaalle. Lounas on ihan rattoisa. Vienolla esittelee Venäjän karjalaisten käsitöitä, puusta veistettyä lintua, tuohista puukon tuppea ja pieniä tuohivirsuja, joita yhdistys, jossa hän toimii, tuo Venäjältä ja myy. Rahoilla ostetaan elintarvikkeita, jotka viedään Venäjän Karjalaan. Tilaan koko sarjan eli linnun, tupen ja virsut. Lounasreissulla käyn ostamassa pari uutta öljymaalaussivellintä ja väriympyrän. Eiliset, muutamat pakkasasteet ovat taas muuttuneet lämpöasteiksi ja maa on mustana. Finlandia - talon taakse rakennettava lumilinnoitus joutuu toisen kerran siirtämään avajaisiaan.

Illalla internetiin tulee vihdoin ja viimein Java-ohjelmointi kurssin tulokset. Saan 3-/3. Olen ihan tyytyväinen, tosin jälkimmäinen välikoe olisi voinut mennä paremminkin. Sain 19 pistettä 26:sta. Laskuharjoituspisteet auttoi 3- saantiin. Ihan hyvin näinkin. 588 aloittaneesta 488 kävi laskuharjoituksessa, 433 kokeissa, joista 213 hylättiin. Täyden 3 sai 63 opiskelijaa ja 3- sai 38. Peltosen Saara hylättiin ja Lampisen Niko sai 3-, entiset oppilaani. Sai Nikokin sentään yhden pisteen vähemmän kuin minä, tenteistä saatiin täsmälleen samat, mutta mä sain laskareista pisteen enempi.

Huomaan, että viimeisten laskareiden tehdyt tehtävät puuttuvat. Teen huomautuksen Viklalle sähköpostin kautta. Korjauksen pitäisi nostaa arvosanani täydeksi 3:ksi. Vikla korjailee laskuharjoituspiste listoja, mutta ei minun. Miksiköhän? Panen sähköpostiin uuden huomautuksen puuttuvista tehdyistä tehtävistä, jos ei auta täytynee mennä valitustilaisuuteen.

229

Kati soittaa, että minulle on tullut kirje koululle. Sanon hakevani sen huomenna, kun tulen hammaslääkäristä. Hammaslääkärillä käynti on tällä erää viimeinen, yllättävän paljon niitä olikin. Laskun suuruuskin yllättää, yli 3000 mk, lähete Kirurgillekin maksoi 70 mk. Ei me opettajat saada muutaman rivin kirjoittamisesta noin paljoa.

Koululla on ihan kiva taas nähdä kollegoita. Matin kanssa taas halataan, muita moikkaan vain sanallisesti. Kuronenkin tällä kertaa tunnistaa. Anna-Mari kysyy liitynkö naistenklubiin. Kruununhaan naisopettajat pitävät oman illanvieton vastapainoksi sille, että miesopettajat olivat keskenään tuhlanneet, mitä pikkujoulusta jäi virkistysmäärärahoja. Ilmoittaudun mukaan. Kati kysyy enkö lähtisi hänen mukaan ulkovalvontaan. Käyn vielä sanomassa Soilille moi ja lähden Katin mukaan. Siinä suorittaessani Katin kanssa ulkovalvontaa muutamat oppilaat tulevat juttelemaan. Jännä, että oppilaat, jotka tulevat juttelemaan, ovat kaikki viime vuonna opiskelun enempi tai vähempi kevyesti ottaneita.

Koululla pääsen kehumaan Java -tuloksiani, Timosta niissä ei ole mitään kehumista. Hänen mielestään minun ohjelmointikokemuksella ei nyt 3 huonompaa olisi pitänyt saadakaan. Topi kehuisi, mutta häntä en ole onnistunut tavoittamaan. Pitänee jättää viesti puhelinvastaajaan.

230

TOPI 26.4. -70 katselemme Kalervon kanssa Virginialaista televisiosta. Yht’ äkkiä tunnen allani kosteutta. Lapsivesi on tullut ulos. Vaihdan vaatteet ja pakkaan nopeasti jotain laukkuun, jona aikana Kalervo soittaa Heikille. Ilma on vielä talvinen. Kalervo tulee mukaan saattamaan minua Naistenklinikalle, mutta ehtii kotiin katsomaan Virginialaisen loppuratkaisut. Alkuvalmistelujen jälkeen siirryn synnytyshuoneeseen, joka on onneksi yhden hengen. Sitten vaan odottamaan, että synnytys käynnistyy. Ja sitä saakin odottaa. Alkuun pystyn lukemaan. Vähitellen supistuksen käyvät sen verran tuskaisiksi, että sitä vaan on. Kalervokin ehtii soittaa ties kuinka monta kertaa, saan aina terveiset hänen soitostaan. Kätilöt ehtivät vaihtua monen kertaan. Lopulta tulee uudelle työvuorolle kätilö, joka oli alussakin. Hän toteaa tullessaan: ”Vieläkö te täällä olette. Minä olen ehtinyt nukkua yön, leipoa ja pestä ikkunaverhot ja te vaan makaatte täällä.” Hymyilen vaimeasti, väsyttää. Lopulta minulle päätetään antaa sekä supistuksia kiihdyttävää lääkettä, että kipuja lieventävää. Vihdoin monen tuskaisen hetken jälkeen lapsi, poika, syntyy 27.4 klo 21.10. Sekä syntyjä että synnyttäjä ovat väsyneitä. Lapsi kiikutetaan heti happi- ja lämpökaappiin. Saa alkuun vain 7 kymmenestä kuntopisteestä. Olen niin väsynyt, etten edes jaksa huolestua, onko lapsi kunnossa. Jälkitoimenpiteiden jälkeen minulta kysytään, mitä syötävää haluan. Nyt vasta huomaan, etten ole yli vuorokauteen syönyt yhtään mitään. Ihmettelen mielessäni, eikä sairaaloissa olekaan kiinteät ruoka-ajat ja -listat. Voinko tosiaan tilata, mitä haluan. No, kokeillaan. Mielitekoni ovat vaatimattomat. Haluan teetä, voileipää, jogurttia ja hedelmää. Saan juuri sen, mitä tilaan ja todella hyvät runsaat voileivät. Syönti virkistää kummasti. Jaksan jo vastaanottaa tietoja lapsen voinnista. Lapsen pituus on 51,5 cm ja paino 3870 g. Voi jo ihan hyvin, kuntopisteet kohonneet 9:ään. Joutuu vielä jonkin aikaa olemaan lämpökaapissa, mutta saan hänet todennäköisesti mukaani osastolle. Ja sitten vähän ennen, kun minua aletaan siirtää osastolle, saan viereeni maailman suloisimman olennon. Kaikki kestetyt tuskat, kärsimykset ja väsymykset haihtuvat saman tien.

Minut viedään kuuden hengen huoneeseen ja Napukka viereiseen lasten huoneeseen. Huoneessa kaikki jo nukkuu, minäkin torkahtelen välillä. Liikkuminen on vielä tuskaista. Vaivalloisesti kävellen käyn kuitenkin vessassa. Vähän sen jälkeen tulee hoitaja sanomaan, että minun pitää soittaa jos on tarvis käydä vessassa. En saa nousta yksin ylös. Vastaan, olen jo käynyt yksin veskissä. Hoitaja on kauhuissaan, kyselee enkö kaatunut, eikö pyörryttänyt. En, ei.

231

Kuulen, että hemoglobiinini on erittäin alhainen. Kun kysyn miten alhainen, hän ei kerro tarkkaa arvoa, sanoo vaan, että aika alhainen. Minulle annetaan verta, punasoluja, pariinkin otteeseen. Ensimmäiseltä naislääkäriltä ei suoneen pistäminen onnistu, yrittää monta kertaa. Kämmen selkäni on jo ihan sinisenmusta. Lopulta haetaan uusi lääkäri, itsevarma mies. Nostaa punasolupussin vähän ylemmäksi, vaihtaa toiseen käteen, onnistuu kerralla ja ihmettelee, mikä ihmeen vaikeus tässä on. Sänkyni ympärille asetetaan särmit. Äitini tulee katsomaan, pelästyy valkeita särmejä ja veripussia, kysyy, eikö kaikki olekaan hyvin. Sanon, että on, veriarvojani vaan vähän parannellaan. Ensimmäisen pussin jälkeen hoitajakin jo kertoo B-Hb:n arvon, on jo yli kahdeksan. Rasvoittuneen tukan piilotan vierastunniksi muodissa olevan keinokuituperuukin sisään. Kalervo tuo suuren kimpun punaisia ruusuja. Myös Ritva tulee. He käyvät ihailemassa lasin takaa lasta. Toteamme sen olevan aivan Hemmo Hämmingin näköinen. Hemmo Hämminki on jatkossa Napukan ohella väliaikaisena nimenä. Vapuksi Kalervo tuo minulle vappuviuhkan, viettää vappua Savolaisten kanssa, joille syntyy illan päätteeksi nakkikioskilla riita. Kun vauvat tuodaan syömään, minusta on alkuun outoa, että omani on mustatukkainen. Vaikka muuten on selvästi oma, paras, ihan erilainen kuin muut vauvat. Kerran Kalervo tulee päivävierailuaikaan. Ihmettelen, miten hän on päässyt keskellä päivää. Kalervo kertoo saaneensa lomaa, kun sanoi vaimon pääsevän tänään laitokselta. ”Mutta enhän mä pääse vielä tänään” ”Ei sillä väliä ole, sain lomaa joka tapauksessa” ”No, mitä sä sanot sinä päivänä, kun mä todella pääsen” ”Sen, että täytyy hakea vaimo laitokselta” ”Kuinka monta kertaa sä luulet voivasi hakea mut” ”Älä hermoile, kyllä mä pääsen sut hakemaan” Toukokuussa äitienpäivänä lapseni hymyilee minulle. Ihan selvästi, vaikka jotkut väittävät tässä iässä ”hymyjen” olevan vain seurauksia vatsan väänteistä. Äitienpäiväksi saan akulla ja latauslaitteella varustetun laskimen. Se on olevinaan hirveän pieni, noin 20 cm x 12cm x 3cm, lähinnä nelilaskin, kerto-, jako-, vähennys-, ja yhteenlaskut, hinta noin 700 markkaa.

Toukokuun 6. päivänä ovat ristiäiset. Ritva ja Heikki ovat kummeina, lisäksi paikalla on Kalervon äiti. Pastorina legendaarinen Ilmo Launis. Nimeä harkitaan pitkään ja perusteellisesti. Kalervo 232

kannattaa Mika Kalervoa, joita minä en hyväksynyt. Minä taas Timo Kalervoa, jota Kalervo ei kelpuuta. Molempien kannattamia nimiä ovat Ville ja Topi. Lopulta sitten Topi vie voiton ja Hemmo Hämmingistä tulee Topi Kalervo. Topi nukkuu muuten hyvin, mutta haluaa ruokaa sekä kahden maissa että kuudelta. Jo laitoksella ollessani Savolaiset käyvät ostamassa vaunut. Tumman siniset, melko korkeat. Koppa irrotettava. Kalervo hoitaa vauvan kylvettämisen, pelkään, että märkä saippuainen vauva lipsuu käsistäni.

Heinäkuun alkupuolen vietämme Joroisissa, Pätylänmäellä. Raumalle menemme koko perhe heinäkuun lopulla. Raumalta matkaamme Turkuun. Kalervo osallistuu MAOL:in päiville, majoitumme opiskelija-asuntolaan. Minä vierailen Topin kanssa Piessan Maurin luona. Teemme myös Savolaisten kanssa retken Hankoon. Elämämme pyörii täysin Topin ympärillä. Friskin Irja kritisoi. Ei muka ole hyväksi lapsen tottua siihen, että kaksi henkilöä huolehtii hänestä kaiket päivät. Olemme sitä mieltä, että Irja on vaan kateellinen, kun hänellä ei ehkä aikoinaan ollut siihen mahdollisuutta. Ei lapselle voi olla haittaa siitä, että vanhemmilla on aikaa hänelle.

Tuuran Pirjo sai tytön, Sarin. Vierailemme silloin tällöin perheineen toistemme luona. Tuurat asuvat alkuun Hyvinkäällä, muuttavat sitten Viherlaaksoon. Saavat parin vuoden kulutta pojan Lassin. Ostavat vanhan omakotitalon Espoosta. Talo vie ilmeisesti aikaa niin, että yhteyden pitomme lopahtaa joulukorttitasolle. Toinen perhe, jonka kanssa käymme vuoroin vieraisilla, on Koposet, Joroisilta. Heillä on omakotitalo, Topia vähän vanhempi Pete poika ja myöhemmin syntyy toinen poika. Lisäksi heillä on koiratarha, Siperian huskyja. Yhteyden pito Kopostenkin kanssa katkeaa jossain vaiheessa.

Kolmen kuukauden iässä Topi alkaa nukkua huonosti, herää monta kertaa yössä. Välillä valvottaa parikin tuntia keskellä yötä. Ajan mittaan se on väsyttävää. Päätämme Kalervon kanssa, kumpikin saa nukkua joka toisen yön. Tosin herkkäunisempana joudun tönimään Kalervon hereille: ”On sun vuoro”.

233

Ritva, Topi, Ilmo Launis, Tuula, Kalervo ja Aune Topi, kolmen päivän ikäisenä

Sari Tuura ja Topi v. 1970 Päivän ateria Seurasaaressa kesällä 1970

Ruusulank.18 keittiö ostohetkellä Ensimmäinen pieni keittiöremontti tehdään melko pian, suurempi remontti v. ----- ja seuraava keittiöremontti 1992

seuraava keittiöremontti 1992.

234

Syksyllä äitiysloman jälkeen palaan työhön Kustaa Vaasan iltaoppikouluun, olen siirtynyt tuntiopettajasta ylimääräisen lehtorin viransijaiseksi. Minä hoitelen Topia päivän ja Kalervo illan.

Kustaa Vaasassa jatkuvat värikkäät opettajainkokoukset. Luetaan yksityisetsivien raportteja koskien Junnilan, kanslistin ja Saarelan Ritvan keskinäisiä riitoja. En lopultakaan pääse kärryille, mistä loppujen lopuksi on kyse, ketä yksityisetsivät tarkkailivat ja miksi. Muihin asioihin otan kantaa ihan oman mielipiteeni mukaan, joka asiasta riippuen saattaa olla sama tai eri kuin rehtorin. Erään kokouksen jälkeen Pirin Riitta sanoo haluavansa jutella kanssani. Kysyy vihaiseen äänen sävyyn: ”Kummalla puolella sinä oikein olet?” Olen ällistynyt: ”Miten niin kummalla?” Vähitellen minulle selviää, että Riitan mielestä pitää olla joka rehtorin kannattaja tai vastustaja. En suostu olemaan kumpaakaan. En ollut edes tajunnut tätä opettajakunnan kahtia jakoa. Ristiriitoja tosin ei voinut olla huomaamatta. Vähitellen opin huomaamaan rehtorin joukon. Tosin muutkin matemaatikot taitavat olla välimaastossa. Opettajain kokouksissa sihteeriksi vuorollaan kutsutaan vain joko rehtorin kannattajiin kuuluva tai matemaatikko.

Mummu on huolissaan säilyikö hänen Topin nimipäiväksi lähettämänsä helistin postissa ehjänä. Säilyipä hyvinkin, mutta Topin käsittelyssä ei kauaa.

Äitini, nykyisin siis mummu, pyytää meitä Raumalle jouluksi. Emme viitsi pienen Topin kanssa lähteä, vaan haluamme olla joulun omassa kodissamme. Pyydän mummua Helsinkiin, mutta ei hänkään viitsi lähteä. Vietämme joulua kolmistaan, meillä kaikilla kolmella on Marimekon vihreävalkoraitaiset kotiasuhaalarit. Meillä on pieni pöydällä oleva kuusi ja teen itse kieloista joulukukkaasetelman. Topi ei ole vielä oppinut ryömimään, liikkuu pitkiä matkoja omalla tyylillään, pyörimällä.

Vaari ei enää pärjää yksin Töyryntiellä, vaan hän muuttaa Uuteenlahteen, vanhainkotiin.

1971 Joulun jälkeen alamme katsella uutta suurempaa asuntoa. Käymme eri puolilla kaupunkia. Kunnes kerran Töölössä Ruusulankadulla oleva asunto miellyttää meitä molempia. Istun asunnon eteisen tuolilla Topi sylissäni, tunnen: tämä on meidän. Teemme tarjouksen, vaikka lainasta ei ole tietoa eikä oman myynnistä. Seuraavana päivänä käymme keskustelemassa lainasta. Välittäjä soittaa, että hän on saanut asunnosta meidän tarjousta korkeamman tarjouksen. En tiedä hinaako hän tällä vain hintaa ylös, mutta haluan asunnon ja korotan tarjoustani. Jään odottamaan kilpailevan ostajan ratkaisua. Hänkin kuulemma nosti omaansa, sanon, antaa mennä, en korota 235

enää. Yritän sopeutua ajatukseen, ei me saatukaan sitä asuntoa. Välittäjä soittaa kuitenkin uudelleen ja sanoo kilpailijan korotuksen olleen niin pienen, että hän sanojensa mukaan ei ryhtynyt nappikauppaan ja pitää minun tarjousta korkeimpana tarjouksena. Oliko kilpailija todellinen vai ei, en voi varmasti tietää. Teemme kauppakirjat, asunto on meidän. Messeniuksenkatu pitää saada melko nopeasti myytyä. Päätän hoitaa myynnin itse. Soittelen Hesarissa olleisiin halutaan ostaa - ilmoituksiin. Huomaan, että ne eivät olekaan todellisia ostajia vaan välittäjiä. Tällainen piiloilmoittelu harmittaa minua niin, että teen kuprun heille. Soitan noin 10:lle, jotka eivät avoimesti ilmoittaudu välittäjiksi, mutta ilmeisesti sitä kuitenkin ovat. Sovin kaikkien kanssa asunnon näytön samaan aikaan. Tunnistavat melko pian toisensa ja lähtevät vähin äänin pois, yhtä lukuun ottamatta. Yksi sitkeä haluaa tehdä kuitenkin myyntisopimuksen. Vaadin sopimukseen lisättäväksi, että saan saman aikaan myydä asuntoa itse ja ilmoitukseni perusteella tulleet ostajat eivät ole heidän asiakkaitaan. Ensimmäisessä näytössä asuntoa käy katsomassa mm. arkkiatri Arvo Ylppö, on ostamassa asuntoa tyttärelleen. On lähes valmis ostamaan, mutta haluaa vielä tulla yhdessä vaimonsa kanssa katsomaan. Vaimo ei pidä kaasuhellasta, joten kaupat jää syntymättä. Topista tuumaavat, että vauvan olisi ollut hyvä olla muualla näytön ajan. Savolaisille Topin piti mennäkin, mutta niille tuli jokin meno. Kauppa syntyy kuitenkin niin, ettei meidän tarvitse yöuniamme menettää. Ostajana viehättävä vanha herrasmies Hugo Harthin, joka ostaa asunnon lapsilleen. Myymme siis huoneistoni 71 000 mk:lla kolmekymmentä vuotta sen jälkeen, kun Viljo osti sen 118 4000 markalla, välissä oli rahan uudistus, marka-määrästä pudotettiin kaksi nollaa pois. Muutto on jo ohi, menemme vielä tekemään loppusiivousta Messeniuksenkadulle. Topi ilostuu, kun tulemme sinne, konttaa innoissaan sinne tänne. Vaikka huoneisto on ihan tyhjä, hän on selvästi sitä mieltä, että ihanaa tultiin sentään takaisin kotiin. Ruusulankadun asunto on Topista liian iso, ei uskalla yksin kontata perähuoneesta olohuoneen läpi eteiseen ja keittiöön.

Aamuisin Kalervo vie töihin mennessään lastenvaunujen kopan alas valmiiksi. Kun lähdemme ulos, minä tuon Topin makuupusseineen. Yleensä Kalervo myös työntää kopan kiinnikkeet paikoilleen ja minä vielä lähteissäni tarkastan, että koppa on kiinni. Kerran kiinnitys jää kuitenkin kummaltakin tekemättä. Ensimmäisen rännin kohdalla koppa irtoaa kehikosta. En ehdi tehdä mitään, näen vain kopan ylösalaisin jalkakäytävällä ja lapsi sen alla. Jähmetyn hetkeksi, nostan kopan ja Topin. Topin on otsassa hiertymä. Vaikuttaa kuitenkin olevan hengissä. Laitan kopan paikalleen ja Topin siihen. Topi nukahtaa heti. Mietin pitääkö meidän käydä sairaalassa tai lääkärissä. Päätän kuitenkin mennä neuvolan kautta. Siellä ollaan sitä mieltä, että lapsi on ihan OK, ei tarvitse mennä mihinkään. Huokaan helpotuksesta, tuntuu, että vieläkin vähän vapisen.

236

Päätän ensi syksynä jättää Kustaa Vaasan kaikkine ihmeellisyyksineen. Lähden siis omasta tahdosta koulusta, josta moni on joutunut lähtemään. Kalervo sanoo kaipaavansa ikäistänsä seuraa iltaisin. Päädyn Oulunkylässä toimivan Pukinmäen keskikoulun ylimääräiseksi lehtoriksi.

Kesällä -71 vuokraamme pienen, pienen kesämökin Enonveden rannalta Häränniemestä, läheltä Häränhaarua, jossa pari vuotta sitten haaveilimme omasta mökistä. Mökki on uusi, tontti noin 2000 - 2500 neliömetriä. Toinen niistä kahdesta mökistä, jotka Tuusjärven Reino on varta vasten vuokramökeiksi rakennuttanut. Mökin vuokra vuodelta 1971 on 1 500 mk, johon saamme raivausalennusta, eli siivoomme tontilta rakennusjätteet, 500 mk. Soutelemme, retkeilemme ja Kalervo käy kalassa, virvelöimässä. Kalastamme myös verkolla, ilman mitään verkkomerkkejä. Ylioppilaslakit toimivat hellelippiksinä ja suojana takan siivouksessa. Viitaset vastarannalta pistäytyvät kylässä. Heikin ja Kalervon käydessä virvelöimässä, juttelemme Anjan kanssa niitä näitä. Topi kiukuttelee välillä niin, että koko Enovesi raikaa, mutta enimmäkseen viihtyy mökillä hyvin. Osaa muutaman yksittäisen sanan. Ilman sanoja osaa kuitenkin ilmaista, että leikkipuvun alla muurahainen puraisee arasta paikasta.

Kauppa on kymmenen kilometrin päässä, meillä on yksi polkupyörä, minun kouluaikainen, jonka mummu lähetti Raumalta Ahvenaisiin. Ruokaa meille tuodaan yleensä taksilla, Paasosen pappa tai hänen poikansa Arto. Tuoja saa mukaansa seuraavan ostoslistan. Juhannukseksi Arto tuo meille jopa koskispullon Heinolasta. Maidon haemme soutuveneellä lahden toiselta puolelta Vekkelistä. ”Jääkaappina” toimii maassa oleva kuoppa, jonka päällä styroksilevy ja lautakansi.

Loppu kesästä etsimme sitten Topille hoitajaa. Panen ilmoituksen Helsingin Sanomiin. Etukäteen jännittää, osaako sitä valita oikean, jos nyt yleensä on valinnan varaa. Vastauksia saan muutaman. Vain kahta pyydän käymään. Ei ollut vaikea valita, kumman otan. Björklundin Toini tekee heti kerta kaikkiaan hyvän vaikutuksen. Tullessaan pyytää anteeksi, että on jo näin vanha. Kuusikymppinen. Ei ole vanhan oloinen. Ennen koulujen alkamista Toini-täti on Topin kanssa joitakin totuttelu tunteja parina päivänä. Hyvin he tulevat heti toimeen keskenään. Aluksi sovimme, että Toini-tädin tehtäviin kuluu vain Topin hoitaminen, ruuan lämmittäminen valmiiksi tehdystä. Pikku hiljaa Toini alkaa kuitenkin Topin nukkuessa siivota, imuroida, pestä pyykkiä, pestä ikkunoita jne. eikä se ruokakaan aina ollut valmiiksi tehty. Olemme löytäneet todellisen aarteen.

237

Pukinmäen yhteiskoulu, yksityinen keskikoulu, on mukavan kokoinen koulu, toimii tilapäistiloissa Oulunkylässä. Tilat ovat osittain hankalat, välitunnilla joudumme kulkemaan pihan poikki toisessa rakennuksessa olevaan opettajainhuoneeseen. Opettajien WC on kuitenkin samassa rakennuksessa kuin luokkahuoneet, sinne kuljetaan rehtorin kanslian kautta, kiusallista. Joukko-oppi on matematiikassa muotia. Rehtorina on Olavi Jussila, jolla on myös bisneksenä ns. Keskusopisto Hämeentiellä. Keskusopistosta kouluumme tulee toiselle luokalle sellaisia heikkoja oppilaita, jotka eivät ole oppikoulun pääsykoetta läpäisseet. Tilapäistiloista ja Keskusopisto-kytköksestä johtuen oppilasaines koostuu suurelta osin oppilaista, jotka eivät ole muualle päässeet. Luokat ovat suuria noin 38 oppilasta, viides luokka tosin on pieni, noin 20 oppilasta. Aloittelevan opettajan, siis minun, auktoriteettini ei aina riitä tämän kaltaisen ja määräisen oppilasjoukon tunneilla hiljaisena pitämiseen. Valvontaluokallani on Jussilan poika, kaikkea muuta kuin tunnollinen ja siisti oppilas, Timo. Opettajia on kaikkiaan vähän toista kymmentä. Opettajien bileitä pidämme sekä koululla että Keskusopistolla. Juhlat saattavat keskellä viikkoakin kestää pikkutunneille. Koko opettajakunta on enemmän tai vähemmän väsynyttä seuraavana koulupäivänä. Jussila pistäytyy yksissä koululla pidettävissä juhlissa, tuo tuliaisiksi konjakkipullon, joka jostain syystä unohtuu avaamattomana muovipussissa käytävän naulakkoon. Aamulla oppilaat tuovat muovipussin ihmeissään kansliaan ja selostavat, etteivät tiedä miten se on heidän naulakkoon joutunut. Taitaa olla sama juhla, jonka jälkeisenä päivänä Santeri ei jaksa lähteä yhdellekään tunnille, vaan nukkuu opettajainhuoneessa koko päivän. Muut hoitivat jollain tavalla Santerinkin tunnit, vaikka omissakin on tekemistä. Meillä opettajilla on käytössä kaksi huonetta. Röppäsen Santeri karjuu toisesta huoneesta, missä on viivoitin, niin eikö Koivun Ritva pomppaa sitä hänelle etsimään ja kiikuttamaan. Sen verran olen feministi, että en voi olla ärsyyntymättä moisesta sovinistin passaamisesta, että tosiaan Santerin ikäiset ja vanhemmatkin naisopettajan hyppäävät palvelemaan hänen jokaista karjahtelua. Sovinisti Röppänen sen kuin hymyilee. Myös maikkojen bileissä huomaa Santerin sovinistisen asenteen. Kieltämättä hänessä on charmia, joten itsenikin tulee näissä juhlissa hymyillen kuunneltua hänen kohteliaisuuksiaan, ja suostuttua Santerin halauksiin.

Pukinmäen poikien jumppamaikka on Väisäsen Aulis, pesäpallon Suomen mestareita. Keväällä Aulis järjestää oppilaiden ja opettajien välisen pesäpallo-ottelun. Niinpä pääsen kehumaan, olen pelannut Väisäsen Auliksen kanssa samassa joukkueessa. Minulla on Jussilan kanssa joitakin yhteentörmäyksiä. 238

Jussilan mielestä aamuhartaudessa tulee olla puhe ja musiikki. En pidä aamuhartauksien pidosta, laiskuuttani pidän pelkän puheen. Jussila ei pidä siitä, huomauttaa.

239

Vuokramökki Enonvedellä.1971

Souturetki Enonvedellä kesällä 1971 Kalervo ja Topi

Topeliuksen puisto eli ”karusellipuisto”, joka on Topille tärkeä leikkipaikka vielä monta vuotta Topi puistossa v.1971

Topi jouluna 1971

Tuula Romaniassa, taustalla Mustameri 1972

Tuula Karpaateilla Kalervo Mustanmeren rannalla 1972

1972

240

Koulussa on kouluhallituksen tarkastaja. Esittelen tarkastajalle koulun olemattomat fysiikan välineet. Tarkastaja antaa määräyksen, että koulun on hankittava fysiikan demonstraatio- ja oppilastyövälineitä. Jussilan mielestä minun ei olisi niin korostetusti tarvinnut esittää havaintovälineiden puuttumista.

Keskusopistosta toiselle luokalle tulevien pitää tenttiä ensimmäisen luokan kurssit. Opiston rehtori soittaa ja kysyy mitkä asiat mielestäni ovat keskeisiä. Kerron. Hän ei tyydy tähän. Ilmoittaa, että heillä on ollut matematiikassa tapana saada etukäteen ne tehtävät, jotka tenttiin tulee. He treenaavat sitten ne tehtävät. Minulle alkaa selvitä, miksi syksyllä toisen luokan oppilailla edellinen numero oli monta numeroa heidän tasoaan korkeampi. En suostu tähän, sanon, että tentissä on suoraan oppikirjan tehtäviä. Hän yrittää, että antaisin kymmenkunta tehtävää, joista viisi tulee. En suostu. Ilmeisesti Jussilan mielestä olisi pitänyt suostua. Keskusopiston oppilaat eivät lopulta tenti minulle matematiikkaa. Tulevat kuitenkin syksyllä toiselle luokalle hyvillä matematiikan numeroilla. Kenellehän tenttivät? Syksyllä kouluun tulee myös uusi matematiikan tuntiopettajaa, ehkä hänelle. En ala kysellä.

1972 Keväällä käymme Savolaisten kanssa Enonvedellä. Laskemme muikkuverkon. Nostaminen panee kiroilemaan, verkko on aivan täynnä pientä ahventa. Siinä meneekin tunti poikineen, niitä irrotellessa. . Keväällä on Gun-Majn ja Makken häät. Pappi sanoo vihkiessään Korpi-Hallilan väärin Korpiolaksi. Heillä on ihan isot häät.

Kesällä 72 päätämme Kalervon kanssa pitää lomaa - ihan kahdestaan. Toini-täti jää hoitamaan Topia, Ippi, kuten Topi alkuun Ritvaa kutsuu, lupaa aina joskus käydä tuuraamassa. Matkustamme Romaniaan Mustanmeren rannalle pariksi viikoksi. Toini-täti lähtee Topin kanssa puistoon, sinä aikana lähdemme. On se vähän julmaa, jättää pikkuinen. Teemme retken myös Karpaateille. Lennämme sinne paikallisella lennolla. Vähän hirvittää, sää on sumuinen, tuntuu, että sumu tunkeutuu koneen sisällekin. 241

Vietämme ihanan loman. On lämpöä, parhaimmillaan 40 o C, ja aurinkoa. Poltamme ihomme. Vielä ei osata varoa melanoomaa. Sammakot kurnuttavat lämpimässä kesäyössä. Rannalla maistuu vermutti jäillä. Lentäjien lakko myöhästyttää paluutamme vuorokaudella. Ennen kuin edes tiedämme lakosta, Ritva sähköttää, että Topin hoito on OK, ylimääräisenkin vuorokauden. Ostamme Topille tuliaiseksi muovisen, vihreän, sammakon mallisen kastelukannun, jonka Topi pakkaa heti saatuaan takaisin laukkuihimme. Muutenkin on selvästi loukkaantunut meihin. Toini-täti on lomamme aikana opettanut Topin olemaan ilman vaippoja.

Romaniasta tultuamme menemme taas Enonveden mökille. Topi sanoo: ”Kato mato” ja ”kiva pikku koti täällä” Siellä kalastelemme, nyt saamme ahvenien lisäksi siikaakin, naapuri kun ystävällisesti kertoi, minne verkot kannattaa viedä. Mitään verkkomerkkejä meillä ei ole, vuokrasopimuksessamme mainittiin, että meillä on kalastusoikeus, emmekä ymmärtäneet, että siitä huolimatta tarvitaan kalastuskunnan merkit. Enonvedellä niitä ei tosin kukaan kysynyt, eli pärjätään hyvin ilman niitä. Yhtä päätä emme viihdy mökillä kuin pari-kolme viikkoa. Pitää käydä välillä kaupungissa. Päätämme, ettemme seuraavaksi vuodeksi enää vuokraa mökkiä. Haluamme vaihtelua.

Taimia tapaamme silloin tällöin. Jos muistamme neuvoa Topia juuri ennen Taimille menoa tai Taimin meille tuloa, niin kaikki sujuu hyvin, Topi käyttäytyy mallikelpoisesti. Mutta joskus… Niin kuin silloin, Topi on jo 4 - 5 vuotta, Taimi tulee meille katsomaan väritelevisiosta ihailemaansa taitoluistelua. Topi pitää kiellosta huolimatta koko ajan omaa äänekästä showtaan. Huomaan, että Taimin pinna on palaa. Topi saadaan tajuamaan, että antaa Taimille kuuntelurauhan.

Vierailemme Vehmersalmella Heikin vanhempien Vollun ja Kaken mökillä. Vollu ja Kake eivät olleet siellä, mutta Anna-Kaarina, Heikin sisko, on miehineen. Auringon oton ja kalastuksen lisäksi vesihiihdämme, kunnon suksilla ja pelastusliivit päällä.

Suunnittelemme toista lasta, se ei kuitenkaan sinä kesänä onnistu. Syksyllä päädymme taas ehkäisyyn.

Oltuani vuoden Pukinmäen yhteiskoulussa valmistuu koulun tulevalle tontille uusi tilapäinen parakkikoulu. Fysiikan tilat kohentuvat oleellisesti. Opettajilla on kaksi huonetta, tupakka ja ei 242

tupakka. Pikkuhiljaa minun tulee taas aloitettua välituntitupakointi, kotona en edelleenkään tupakoi. Koulutyön ohella toimin lukuvuoden 1972 – 1973 Veso-koulutuspäiviä suunnittelevan työryhmän jäsenenä. Suunnittelemme kevään 1973 Veso-koulutuspäivän rakenteen ja sisällön.

Topi on uhmaiässä. Panee vastaan joka asiassa. Topin ensimmäisistä vuosista kertovaan kirjaan uhmaikää koskevaan kohtaan: Miten minut parhaiten saatiin rauhoittumaan, kirjaan: Kun sain tahtoni perille. Haluaa tehdä kaikki: ”Mää itte” Niinpä hän itse pesee hampaansakin. Juoksennellessaan sänkymme edessä oleva matto liukuu, Topi kompastuu ja lyö etuhampaansa lattialla olevaan ompelukoneen koteloon. Molemmat yläetuhampaat painuvat sisään, verta tulee ja Topi huutaa kunnes nukahtaa. Soitan talossa asuvalle hammaslääkärillemme Anjalle, mitä tehdä. Hän suosittelee yliopiston hammasklinikkaa. Aamulla mennessämme sinne minä hölmö annan lapselle lohdutukseksi suklaanamun. Suklaanamun ja mää itte-pesujen johdosta Topin hampaat vaikuttavat niin huonosti hoidetuilta, että varsinaisen hoidon lisäksi minua opastetaan, miten hampaat tulee harjata. Ai että hävettää, niin kun en tietäisi. No, jatkossa mää itte - pesut loppuu ja kun ne myöhemmin uudelleen alkaa, niiden tulosta seurataan tarkkaan. Ikenen sisään painuneet hampaat, tulevat itsestään esiin, mutta ovat vielä irti. Odotellaan, että tarttuisivat uudelleen. Kaikkea puremista pitää varoa. Lopulta tarttuvat uudelleen, mutta lähtevät melko aikaisin kokonaan. Pysyvissä hampaissa on kiillevauriot.

Toini joutuu leikkaukseen, polyyppeja virtsarakosta. Toinin sisar Tyyne hoitaa Topia sen aikaa. Topi nukkuu huonosti, joten Toini tulee heti sairaalasta päästyään meille Tyynen ohella, että Topi tuntisi olonsa kotoisemmaksi.

1973 Kanssani samaan aikaan Pukinmäen kouluun tuli biologian ylimääräiseksi lehtoriksi Kaupin Kaija. Kuulen Kaijalta, että Jussila muuttaa hänen virkansa vakinaiseksi. Menen kysymään Jussilalta, entäs minun virkani. Ei kuulemma vakinaisteta. Minulla tuntuu menevän Jussilan kanssa sukset sen verran ristiin, että päätän etsiä muualta vakinaista virkaa. Ensimmäisenä tulee vastaan Myyrmäen yhteiskoulu, joka on yksityinen kuten Pukinmäkikin. Rehtorina elostelija Teivainen, joka haastattelussaan toteaa: ”Hyvän näköiset paperit ja hyvännäköinen tyttö”. Lupaa soittaa, soittaakin ja tarjoaa ylimääräisen lehtorin paikkaa. Kuulen 243

Jussilalta Teivaisen soittaneen hänelle. Ilmeisesti ei antanut positiivista lausuntoa, kun minulle tarjotaan vain ylimääräistä virkaa. Ilmoitan Teivaiselle, haen vakinaista, en siirry ylimääräisestä ylimääräiseen. Koulumatkanikin olisi pidentynyt. Seuraava mahdollisuus, valtion koulujen paikat tulevat auki. Haen Laajasaloon Yhteislyseoon ja pääsen sinne. Mikä nautinto käydä Jussilalle ilmoittamassa lähdöstäni. Jussila toteaa, että hänelle tulee nyt sitten ongelma. Hymyilen, eipä ole minun ongelma.

Lämpimiä kesäkuun päiviä vietämme mm. uimastadionilla, missä Topi jo kelluskelee uimarenkaalla lasten altaassa. Matkustamme makuuvaunussa Kajaaniin, sieltä bussilla Suomussalmelle, jonne olemme lähettäneet vanhan polkupyöräni Kalervolle ja josta minulle ostetaan uusi, Fleur, violettirunko valkein kukin somistettuna. Suomussalmelta pyöräilemme Ämmänsaaren lomakylään. Matkatavaramme lähetämme linja-autolla. Vietämme lomaa pyöräillen, kävellen ja soudellen, retkeillen ympäristössä. Asumme lomamökissä, syömme kuitenkin ravintolassa, jossa käymme joskus iltaakin istumassa. Vuorotellen käymme välillä tarkastamassa, että Topi nukkuu.

Teemme perinteiset kesäkäynnit sekä Raumalle että Joroisiin. Käytämme myös kesäisen Helsingin tarjoamia mahdollisuuksia Seurasaarta, Suomenlinnaa ja Pihlajasaarta. Aamupäivän olemme Pihlajasaaressa kallioilla, jossa minä Kalervon kanssa viihdyn. Syömme ravintolassa tai omat eväät. Iltapäivän olemme hiekkarannalla, jota Topi pitää parempana paikkana. Iltapäivällä hiekkarannan kioskista saa herkullisia, juuri paistettuja, rasvaisia ja sokerisia munkkeja.

Kyösti ja Paula menevät naimisiin, käymme häissä.

244

Pyöräretki Ämmänsaaren maisemissa 1973 Korkeasaaressa talvella 1973

Kalervo ja Topi

Topi ja Kalervo

Joroisissa 1973 Joroisissa 1973

Aune, Kalervo ja Topi

Helli, Kalervo ja Topi

4 –vuotissynttärit Joulu 1973 Johanna, Topi ja Jari Maire, Topi ja Tuula

245

Laajasalo (73 - 77) Syksyllä alan työni Laajasalossa. Laajasalossa on kunnolliset fysiikan ja kemian laboratoriot ja välineet, koulurakennus on melko uusi, kaksikerroksinen. Oppilasaines parempaa kuin Pukinmäessä. Koulussa toimii sekä lukio että keskikoulu, virkani on nuoremman lehtorin virka eli keskikoulun puolella. Opettajia on noin kolminkertainen määrä Pukinmäkeen verrattuna. Rehtorina Alervo Saarikoski humaani humanisti. Laajasalossa opettajainhuoneessa on yksi pitkä pöytä ja kahvihuoneessa pieni tupakkapöytä. Yleensä istun suuressa pöydässä Suuperkon Aulin vieressä, joka istuu pöydän päässä. Välillä käyn tupakalla pikkupöydässä. Auli, äidinkielenopettaja, on mielenkiintoinen keskustelukumppani, luonteeltaan ja osittain ajatusmaailmaltaan täysin erilainen kuin minä, mutta meillä synkkaa silti hyvin. Koulussa on yksi hölmö tapa. Jälki-istunnon valvojaksi määrättään opettaja, jolla on ollut vähiten valvontoja. Uusilla ei ole ollut yhtään, edellisen koulun valvontoja ei tietenkään huomioida. Niinpä minäkin joudun heti syksyllä valvomaan, tuskin tunnen vielä niitäkään oppilaita, joita opetan, koko koulun lurjuksista puhumattakaan. Istunnon jälkeisessä opettajankokouksessa nostan metelin, mikä ihmeen armeija tämä on, jossa uusia simputetaan panemalla valvomaan koulun hankalimpia oppilaita heti alkuun. Seuraavana syksynä systeemiä muutetaan.

Valvontaluokkani on ensimmäinen luokka, ihan mukava. Aloitamme siis yhdessä uuden koulun. Demokratia on päivän sana. Kouluihin tulee kouluneuvostot ja luokkakokoukset. Oppilaiden tulee oppia kokoustekniikkaa. Alkuun Laajasalon luokkani kanssa pidämme luokkakokouksia pöytäkirjoineen noin kerran kuukaudessa. Vähitellen kokoukset harvenevat. Ensimmäisessä kokouksessa puheenjohtajaksi valitaan Pekka Ronkainen ja sihteeriksi Kristiina Jokinen. Toisessa kokouksessa käydään läpi koulun järjestyssääntöjä ja päätetään tehdä retki Fazerille. Retken järjestäminen päätetään jättää luokanvalvojan tehtäväksi. Lokakuun luokkakokouksessa päätetään luokkajuhlan järjestämisestä:

3§ Ohjelmaan päätettiin ottaa Sadun ehdottama näytelmä, sekä tunti seurustelua ja musiikkia. Juhlat kestäisivät 18 - 20

246

4§ Valittiin ohjelmatoimikunta johon kuuluvat seuraavat: Satu Kronholm, Pekka Ronkainen, Ilse-Mari Paajanen, Erkki Suominen, Kristiina Jokinen, Kari Loukola 5§ Päätettiin ottaa omat eväät mukaan juhliin. Mahdollisten juhlivien lukumäärä laskettiin. …. Kokouksen puolesta Kristiina Jokinen Sihteeri …

Luokan pikkujouluissa, joihin jokainen siis tuo omat syötävät ja juotavat, Suomisen Erkillä on siideriä, jossa on hivenen alkoholia ja jonka nauttimisen kiellän pikkujoulussa. Otan yhteyttä kotiin. Äidin mielestä siideri on ihan ok, myydäänhän sitä maitokaupassa. Minusta ei.

Seuraavat luokan pikkujoulut sujuvat vielä huonommin, vaikka luokka muuten onkin ihan OK. Pari poikaa ja kaksi kilttiä tyttöä tulevat pikkujouluun selvästi alkoholia nauttineena. Otan kaikki neljä heti opettajainhuoneeseen ja soitan jokaisen kotiin. Kysyn tulevatko hakemaan lapsensa vai lähetänkö kotiin. Osa haetaan, osan lähetän kotiin. Kuulusteluissa selviää, että toinen tytöistä on ottanut kotoa viinipullon, jonka he neljistään joivat ostarilla, ennen pikkujouluun tuloa. Kaikki neljä erotetaan pariksi viikoksi koulusta. On vielä tiukkaa.

Luokan puheenjohtajana on edelleen Pekka, sihteerinä Ilse-Mari Paajanen. Toukokuun -75 kokouksessa päätettiin mm. … 2.§ Koulujen Suurjuhla-tarroista kertyi myyntituloa luokkaretkeen käytettäväksi 30 mk, josta 24 mk luovutettiin Tiina Walleniukselle, jonka omat tarrat olivat varastetut. Joten luokkaretkeen jäi käytettäväksi 6 mk. 3. §

247

Valinnaisiksi luokkaretken kohteiksi oli asetettu 10 paikkaa, joista eniten ääniä saanut valittiin. Kohteet olivat:

1. Tarvaspää 2. Suomenlinna 3. Luukkaa 4. Kaunissaari 5. Hvitträsk 6. Riihimäki 7. Kansallismuseo 8. Seurasaari 9. Korkeasaari 10. Pirkkola 4. § Valituksi tuli Suomenlinna 18 äänellä. …. Pöytäkirjan vakuudeksi: Pekka Ronkainen

Ilse-Mari Paajanen

puheenjohtaja

sihteeri

Syksyllä vaihtuu sekä luokan puheenjohtaja että sihteeri. Puheenjohtajaksi tulee Leeni Nurminen ja sihteeriksi Tiina Wallenius. Kokouksia on enää yksi lukuvuodessa.

Kristiina Jokinen on muuttanut Norjaan. Saan häneltä joululahjaksi viikinkilaivamuseosta ostetun nahkaisen kirjamerkin ja Kristiina kirjoittelee sieltä luokalle kirjeitä:

Kristiina käy ulkomaalaisille perustetulla luokalla, mutta siirtyy joulun jälkeen peruskouluun, jota kaikki Norjassa käyvät. Hän opiskelee valinnaisaineena keramiikkaa, koulussa järjestetään kahden päivän merikurssi, jolla jälkimmäisenä päivänä oltiin merellä n. 12 metriä pitkällä laivalla, jota oppilaat saivat ohjata. Norjassa on jo nyt kouluissa työharjoittelua, Kristiina suunnittelee menevänsä kultasepän liikkeeseen. Oppinaineissa Norjassa ollaan jäljessä, Kristiina on puolessa vuodessa oppinut Norjan kielen. Koulussa järjestetään myös erilaisia maksullisia harrastekursseja, Kristiina on osallistunut leipomiskurssille, joka on kerran viikossa lokakuusta jouluun ja maksaa 15 kruunua. Kristina kertoo myös luokkansa vierailusta saippuatehtaalle. Pääsiäislomallaan, joka on pitempi kuin Suomessa, Kristiina käy hiihtämässä Norjan tuntureilla. Kesäkuussa koulua käydään 18. päivään asti. Koulussa on ennen joulua, pääsiäistä ja kesää koko päivän kestäviä kokeita, joista Kristiina ei pidä.

248

Luokka vastaa Kristiinan kirjeisiin, mutta vaikka kirjoittajia on nelisen kymmentä, kirjeemme jäävät paljon lyhyemmiksi kuin mitä Kristiina yksin kirjoittaa. Kun huomautan luokalle tästä, he vastaavat: ”Mutta me ei ollakaan käyty saippuatehtaalla eikä oltu kultaseppäliikkeessä töissä, eikä tehty mitään muutakaan jännää. Suomessa on ihan tylsä koulu.”

Laajasalon historian ja äidinkielen opettaja Olavi Ahonen on innokas teatterin harrastaja. Hän järjestää usein opettajille ja oppilaillekin teatteri-iltoja. Kun joku muu tilaa liput, minunkin tulee käytyä teatterissa. Usein katsomme Kansallisteatterin uudet kappaleen ennakkonäytöksinä. Kerran eräs oppilaistamme nauraa äänekkäästi kohdassa, jossa ei kuulunut nauraa. Pentti Siimes keskeyttää hetkeksi näyttelemisen, katsoo parvelle, josta nauru kuului, kysyy: ”Mitä Sinä nauroit?”

Teatterin jälkeen menemme joskus esim. kevään kunniaksi ulos syömään. Kerran syömme Töölönrannassa, (ravintolassa, joka muutaman vuoden kuluttua tuhoutuu tulipalossa) tarjoilu on kerta kaikkiaan surkeata, lopuksi saamme yhteisen laskun, jonka maksamiseksi jokainen antaa hinnastosta laskemansa summan lisättynä palvelurahoilla, keräämämme rahat ei riitä alkuunkaan ryhdymme tutkimaan laskua, siinä on paljon sellaista, mitä kukaan ei ole tilannut. Huomautamme asiasta, tarjoilija ei suostu korjaamaan. Maksamme laskun, mutta otamme sen ja hinnaston mukaan. Seuraavana päivänä koulussa jokainen kirjaa tarkkaan mitä oli syönyt ja juonnut. Teemme itse uuden laskelman ja minä menen kahden muun opettajan kanssa johtajan puheille. Johtaja tarjoaa meille ruuan ja hyvittää laskun ja valittaa tilapäistyövoiman ammattitaitoa. Lokakuun lopulla 1977 jään äitiyslomalle.

1973 (jatkuu) Kalervolla on työn lisäksi järjestötouhut. Minulla on vain koulu ja koti. Kerran minulla on meno, en muista mikä. Kalervo on eräällä Helsingin ulkoilualueen majalla OAJ:n Helsingin piirin hallituksen, jonka puheenjohtaja hän on, kanssa juottamassa ja syöttämässä kaupungin virkamiehiä. On sovittu aika, jolloin hän on viimeistään kotona, että pääsen lähtemään. Kalervo myöhästyy sovitusta ajasta lähes tunnin ja on juhlinut sen verran, etten viitsi jättää Topia hänen kanssaan. Suutun tosissani, laitan Topin rattaisiin ja lähden ulos. Ilmeeni on ilmeisesti paljon puhuva. Vastaan tulee pultsari, joka pysähtyy kohdallamme ja toteaa: ”Voi, voi noin söpö lapsi ja noin kamalan näköinen äiti.” Olen pitkään Topin kanssa ulkona, en halua nähdä Kalervoa

Lokakuussa Kalervo menee työmatkalle Tukholmaan. Minä ja Topi lähdemme mukaan muuten vain. 249

Joulut vietämme kotona. Mummu tulee suunnilleen joka toinen joulu Helsinkiin. Hippi on meillä eronsa jälkeen aina aaton, käy useimpina vuosina syömässä myös joulupäivänä ja Tapanina. Taimi vierailee joko joulupäivänä tai Tapanina, ei suostu koskaan aattona tulemaan. Mauno on sitten eri päivänä kuin Taimi, eivät halua tavata toisiaan.

Savolaisen Heikki alkaa puuhata talon rakentamista Kauklahden maille, perustettaisiin asuntoosakeyhtiö ja rakennettaisiin rivitalo neljälle. Mukana olisivat Nyyssöset, Savolaiset, Huovisen Harri ja Espoon kaupungin palveluksessa oleva arkkitehti, joka huolehtisi tarpeellisista kaavamuutoksista. Käy ilmi, että tiloja ei ole lainhuudatettu Laurin, Taimin, Ritvan ja minun nimiin, vaan se on merkitty edelleen Espoon Kutomon osakeyhtiön nimiin, jota ei enää olekaan. Ensin meidän pitää siis lakkauttaa Kutomo ja lainhuudattaa tilat nimiimme. Kaupunginviskaali Jorma Seise auttaa hoitamaan homman niin, ettemme saa lisämaksuja siitä, ettei tiloja ole aikaisemmin huudatettu nimiimme, vaikka käytännössä Espoon Kutomo on lakannut jo vuosikymmenet sitten. Kaikkeen tähän menee sen verran aikaa, että Kalervon kanssa tarkemmin harkittuamme sanoudumme irti hankkeesta. Myös Espoon arkkitehti irtautuu siitä. Lopulta Jorma Seisen avustuksella laaditussa esisopimuksessa talon tontista on ostajina vain Heikki ja Huovisen Harri. Muut maat annetaan myyntiin Ekonomien Kiinteistötoimistolle, joka osoittautuu enempi tai vähempi hämäräksi firmaksi. Tämä helmikuussa tehty esisopimuskin puretaan lokakuussa, emmekä uusi Ekonomienkaan kanssa tehtyä myyntisopimusta. Kauklahden tilat jäävät siis edelleen minulle, Ritvalle, Taimille ja Laurille. Mauno sen sijaan myy Espoon kaupungille Helmiltä perityt Kauklahden maat, halpaan hintaan 45 000 markkaa. Pitää rahoista itse puolet ja toisen puolen antaa Ritvalle ja minulle puoliksi. Kun hän tuo rahat, Kalervo alkaa kysellä, eikö Helmin testamentin hengen mukaista ole, että minä ja Ritva aikoinaan saisimme maat kokonaisuudessaan. Mauno suuttuu, yritän pehmitellä Kalervon sanontaa, ei auta. Tämän jälkeen Mauno ei enää halua olla kanssamme tekemisissä. Siistiä, ihan kuin Pakkalan suvussa, vaikkei sen enempää Mauno kuin Kalervokaan ole Pakkaloita.

1974 Pääsiäisenä 1974 menen Topin kanssa Raumalle. Mummu ostaa Topille syntymäpäivälahjaksi jääkiekkopelin. Ihmettelen miten selviän Topin, matkatavaroiden ja jääkiekkopelin kanssa junanvaihdosta Peipohjassa. Kun Kalervo soittaa, Topi sanoo: ”Tule isä meitä Peipopohjaan vastaan” Ei Kalervo ihan sinne asti lähtenyt, tyytyy Helsingin rautatieasemaan. Meistä Peipopohja on niin lystikäs, että alamme käyttää sitä nimeä Peipohjasta. Kun Topi myöhemmin oppii lukemaan ja huomaa aseman olevankin Peipohja, hän suuttuu, miksi hänelle on sanottu Peipopohja.

250

Vietämme Topin 4-vuotispäiviä vieraina Hannulan Johanna eli Jossu, Jossun sisko Mussa, Jari kerhosta sekä Toini-tädin pojan tytöt Tuija ja Tuula ja talomme talkkari lapset Minna ja Sanna.

Amerikan sukulaisia käy Suomessa. Marion Hunter ja tyttäret Mara ja Shawna. Teemme, Nyyssöset, Savolaiset ja Taimi, heidän kanssaan retken Porvooseen ja katselemme Helsinkiä. Illalla menemme Savolaisille. Topi on ilmeisesti koko päivän englantia kuunnellessaan ihmetellyt, miksi puhutaan sellaista, mistä ei mitään ymmärrä. Niinpä hänkin päättää ryhtyä leikkiin ja selostaa pitkät tarinat jollain siansaksalla, mistä kukaan ei ymmärrä mitään.

Jonkin ajan kuluttua myös Pakkalan Leo, Sharon ja heidän tyttärensä Lauri USA:sta käyvät Suomessa. Menevät ensin Raumalla, Lauri soittaa ja kysyy milloin voivat tulla meille. Sanon mikä muu päivä tahansa muttei keskiviikko. Meille tulee silloin ¼ -ruhoa lihaa pakkaseen, joka täytyy pakastaa sopivina erinä ja osittain valmistaa ruuaksi. Lauri soittaa, Pakkaloille sopii vain keskiviikko. Joten tungemme lihat jääkaappiin odottamaan pakastamista.

Kesällä teemme retken Visbyyn. Käymme mm. Peppi Pitkätossun talossa ja tippukiviluolissa. Topi olisi halunnut olla lähes koko ajan leikkipuistossa.

Syksyllä lennämme Imatran Valtionhotelliin viikonvaihteeksi. Syömme hotellissa hienon illallisen, Topi on tietenkin mukana. Särää emme saa, se olisi pitänyt tilata etukäteen. Juuri ennen kuin meidän pitää lähteä takaisin, Topi menee vessaan, laittaa oven sisäpuolelta lukkoon eikä saa auki. Topi hätääntyy, rauhoittuu kuitenkin, kun oven alla on pieni rako, josta voi kosketella isän sormia. Hotelli on hälyttänyt jo lukkosepän, mutta lopulta Topi kuitenkin saa itse oven auki. Ehdimme ajoissa lentokoneeseenkin.

Bussi 14:ssa tapaamme Erik Frenckellin, hän tarjoaa Topille omenan, kertoo olevansa tulossa maatilaltaan. Frenckelin omena ehtii kuitenkin pilaantua, ennen kuin Topi syö sen.

251

5-vuotissynttärit Topi ja piparkakkulaiva

Luistelun opettelua Stadionin kentällä jouluna 1974. Topi.

Topi ja Toini-täti 1975

Tromssa Kalervo ja Topi

Kapteenin päivällinen

Afrikan vesillä

Tuula ja Topi

Kalervo ja Topi

252

1975

Kalervo ehdottaa Topille, että hän ostaisi syntymäpäiväksi saamallaan viidellä markalla minulle äitienpäiväkukat. Johon Topi:”Ainokaisella viisimarkkasellani en kukkia osta, tai jos ostan, niin saat antaa uuden tilalle”

Hiihtolomalla olemme Joutsassa, MAOLin talvipäivillä. Juuri ennen hiihtolomaa Kalervon äiti saa jalkaansa kuolion ja jalka pitää amputoida. Talvipäivien jälkeen jäämme vielä hiihtämään. Topin hiihto- ja luistelutaidot ovat jo sellaisia, että talvella voi tehdä muutakin kuin olla liuku- ja pulkkamäessä. Joutsan jäällä hiihtäessämme tapaamme siellä Iloniemen Anitan Topin tulevan luokanvalvojan.

Käymme MAOLin päivillä myös Aulangolla. MAOLin päivät ovat osittain perhetapahtumia. Toiminnanjohtaja Syvähuokon Olli on päivillä aina vaimoineen ja kolmine tyttärineen.

Alkukesästä teemme pitkän kiertomatkan Lappiin ja Norjaan. Lennämme Ivaloon, josta bussilla Saariselälle. Parin retkeilypäivän jälkeen matkaamme bussilla Kirkenesiin. Siellä siirrymme laivaan Hurtigrutenille. Matkustamme ensimmäisessä luokassa, siitä huolimatta hyttimme on melko vaatimaton, ikkunaton ja WC-käytävässä, jotain sotkua hyttitilauksessamme on, tiedä sitten saimmeko lopulta hytin oikeasta hintaluokasta. Laivalla on erikseen ensimmäisen ja toisen luokan ravintolat ja salongit. Laivasta jäämme pois Tromsossä, joka on rehevä ja kesäinen. Viivymme siellä yhden yön. Matka jatkuu bussilla Kilpisjärvelle. Järvestä on jäät lähtenyt muutama päivä sitten. Sanon Kalervolle, olen kaksi kertaa ollut Kilpisjärvellä ja kummallakaan kerralla en kiivennyt Saanalla, nyt haluan sen tehdä. Niinpä suunnistamme kohti Saanaa. Kapuamisemme ylöspäin on tuskin alkanut, kun alkaa sataa rakeita. Topi palelee ja haluaa hotelliin. Niin jää Saana valloittamatta minulta tälläkin kertaa.

Lisäksi vietämme kesää Helsingissä, Raumalla, Joroisilla ja Padasjoella. Raumalla Topin kanssa aina pitää ehdottomasti käydä vesitornissa. Topi sanoo mummulle, lupaatko, ettet kerro äidille, jos lausun sinulle tuhman runon. Mummu vastaa: ”Jos se on tuhma runo, niin älä lausu” Topi lausuu kuitenkin. 253

Mummu kertoo minulle tämän joskus myöhemmin, mutta runoa hän ei enää muista.

Ehdotamme joskus Taimille, lähdepä retkelle Raumalle, katsomaan miltä siellä nykyisin näyttää. Johon Taimi: ”Niin kauan kuin Lauri elää, minä en sinne tule”

Raumalta tulemme Turun kautta, tutustumme Turun-linnaan ja Käsityöläismuseoon.

Kalervon äiti on eronnut ja muuttanut vuokramökkiin. Me yövymme kuitenkin, Hellillä Pätylänmäellä. Helli sanoo: ”Topi Kalervo” Topi on kiukkuinen: ”En minä mikään Kalervo ole, vaan pelkkä Topi” Selostan Topille, että kun hänet kastettiin, isä ilmoitti papille nimeksesi Topi Kalervo. Sitten paljon myöhemmin, syksyllä, silittäessäni, Topi sanoo: ”Äiti” ”Niin mitä?” ”Mitä varten isä meni sille papille sen Kalervon sanomaan?”

Padasjoelta vuokraamme Kalervon koulun, Helsingin kaksoisyhteislyseon, historian opettajalta Ilmari Tulokkaalta kesämökin, Päijänteen rannalta. Ilmari sanoo, että kirves siellä on hajalla, mutta ostakaa osuuskaupasta uusi hänen tilille. Osuuskaupassa kuitenkin sanotaan, Ilmarin tilille ei ostele enää sen enempää Ilmari itse kuin kukaan mukaan, ei ole katetta. Niin maksamme kirveen selvällä rahalla. On mökki ja sauna, saunassa pukuhuone ja aito kertalämmitteinen kiuas. Ilmari on antanut luvan, että voimme rauhassa kalastaa. Ilmarilla on katiska, tuomme oman verkon. Saadaan ahventa ja siikaa jonkin verran. Valtion kalastuskortti meillä on, muttei nytkään verkkomerkkejä, vaikka meillä on jonkinnäköinen aavistus, että sellaisetkin tarvitaan. Eräänä iltana huomaamme hämmästyen, että joku nostaa verkkomme, Ilmarin katiska on jo veneessä. Kalervo keksii melko pian, että kyseessä on kalastuksen valvoja. Kai se Ilmarin katiska pitää käydä lunastamassa ja niin Kalervo lähtee soutamaan kohti valvojaa. Topi on vanhempiinsa erittäin pettynyt, hän ei ymmärrä ensinkään, miten olemme voineet kalastaa ilman tarvittavia lupia.

254

Raitiovaunussa istuessamme Topi luettelee: ”1, 2, 3, …., 18, 19 ” ja jatkaa:” äiti, eikä toistalukujen jälkeen tulekin 20, 30, 40 ..” ”Joo, 20 tulee, mutta sitten 20 ja 30 välissä on monta lukua, samoin 30 ja 40. Eli on 20, 21, 22, jne” ”Eikä ole, vaan se on 18, 19, 20, 30 40..”, väittää Topi takaisin. ”Katsotaan kotona, esim. jostain kirjasta. Sivun 20 jälkeen on sivu 21 ja sitten sivu 22 ” Asia tarkastetaan kotona. Topi selaa kirjan sivuja pitkään ja pohtii. Ei ole helppo korjata mallia, jonka on itselleen kehittänyt.

Käyn Topin kanssa katsomassa Reidar Särestöniemen tauluja. Minä pidän niistä, mutta Topi ei pidä.

Laajasalon teatteri-illat ovat Topin ohella ainoa harrastukseni, sillä Kalervolla on järjestötouhut iltamenoineen, joten olen kiinni kotona. Helsingin MAOL:in kerhon tilaisuudet olen kyllä varannut itselleni, Kalervo saa silloin jättää menonsa tai hankkia lapsenvahdin. Toini-täti suostuu kyllä aina pyydettäessä tulemaan, samoin yleensä Hippi. Emme kuitenkaan halua kumpaakaan kovin usein vaivata. Joskus tuskastun Kalervon järjestöasioihin myös kotona. Kotana ollessaan Kalervolla saattaa mennä koko ilta puhelimessa, etenkin Martaksen Helena soittaa usein ja puhuu pitkään tuntitolkulla. Yksinäisenä naisihmisenä soittaa minä päivänä ja mihin aikaan tahansa. Kerrankin äitienpäivänä, Kalervo on juuri tekemässä ruokaa. Sanon Helenalle, että hänen on sanottava sanottavansa kahdessa minuutissa, muuten Kalervon äitienpäiväpihvit palaa.

Savolaisten avioliitto rakoilee yhä pahemmin.

Jouluksi lähdemme risteilylle Afrikan vesille. Lennämme Agadiriin, missä siirrymme suomalaiseen laivaan. Risteilyyn osallistuu julkkiksia Valmetin johtaja, ministerinä ollut Mattilan Olavi ja kunnallisen puolen työmarkkinajohtaja Paavo Paavola ovat perheineen sekä Lenita Airisto. Tuttujamme on Savolaisen Heikin sisko Anna-Kaarina miehensä kanssa. Maissa käymme Puerto de la Cruzissa, Dagarissa, josta käsin teemme myös retken Senegalin maaseudulle ja kanoottiretken jokea pitkin sekä Gambiassa, Kap Verdellä ja Lanzarotella. Gambiassa käymme alkuasukaskylässä katsomassa kansantansseja.

255

Kap Verdellä ei ole linja-autoja, joten siellä retki tehdään kuorma-auton lavalla istuen. Matkan varrella kohtaamme vihamielisesti turisteihin suhtautuvia Kap Verden asukkaita. Mattilat ja Paavolat osallistuvat muiden tapaan näille järjestetyille retkille, Lenita on järjestänyt omat retkensä. Kap Verdelläkin häntä odottaa satamassa kuorma-auton sijasta valkea Mersu. Laivalla pidetään pelastusharjoitukset. Lenita seisoo takanamme. Topi kiukuttelee, haluaa tehdä jonkin asian eri tavalla, mitä me sanomme. Jolloin Lenita sanoo hänelle: ”Oikein poika, omasta mielipiteestä tulee pitää kiinni. Yleensä Topi on laivalla meistä näköetäisyydellä. Kerran kuitenkin hän ei viihtynyt kanssamme laivan kannella, vaan lähtee seikkailemaan laivan sisätiloihin. Jonkin ajan kuluttua meitä kuulutetaan neuvontaan. Siellä on laivan terveydenhoitaja, tutkii Topin haljennutta huulta, on kaatunut laivan portaissa. Hoitajan mielestä huuli kaipaa ompelemista. Laivan lääkäriä Silvennoista, kuulutetaan. Häntä vaan ei kuulu laivan sairaalahuoneeseen. Muistan kesken kaiken, että kannella aurinkoa ottaessamme olemme jutelleet hänen kanssa ja silloin hän sanoi viihtyvänsä kannella piipun takana siksi, etteivät kuulutukset kuulu sinne. Kalervo lähtee etsimään Silvennoista, sieltä löytyy piipun takaa. Kalervo jää odottamaan ulkopuolelle. Yritä omasta mielestäni rauhoitella Topia, mutta Silvennoisen mielestä hermostutan Topia ja häiritsen häntä. Haluaa rauhassa keskittyä ompelemiseen erittäin ohuella langalla, jotta ei jää arpea. On vähällä heittää minutkin ulos. Lupaan olla hiljaa ja saan jäädä. Kun hän sitten Helsingissä poistaa tikit, ei huulessa ole pienintäkään arpea.

Yksi risteilyn kohokohdista on kapteenin päivällinen, jolloin pukeudutaan juhlavasti ja ruokakin on tavallista parempaa. Käyn laivan kampaajalla ennen illallista. Tarjolla on merenantimia, mm. kokonaista hummeria, poronpaistia ja korvasieniä sekä krepsejä. Seuraavana päivänä minulla on mahatauti, ilmeisesti hummerista, jota Kalervo ja Topi eivät syöneet ja heillä ei ole mahatautia. Päivän retkellä maissa en uskalla syödä juuri mitään. Eräs noin kymmenvuotias risteilijä kysyy syytä siihen. Kerron mahataudistani. Tyttö tenttaa tarkkaan mistä ruuasta ja milloin sain sen, kysyn miksi asia häntä niin kiinnostaa. ”Isäni on laivan kokki”, hän vastaa.

1976 Topin synttäreitä vietetään tutussa joukossa Laukkasen pojat, Simo ja Lassi sekä Hannulan tytöt, Johanna ja Katariina. Suunnittelen Topin kanssa juhlaa. Vaihdamme perinteisen onkimisen aarteenetsinnäksi. Teemme aarrekartat, merirosvon silmälaput ym. Piparkakkulaivan korvaa veturikakku. Lakritsirullia ei löytynyt mistään, Topi pettyy, kun mustat lakritsipyörät pitää korvata kekseillä. Toinen kakku on kynttilöitä varten.

256

Keväällä 1976 herää epäilys, että olen raskaana. Kalervo käy apteekista ostamassa raskaustestin, en kehtaa itse. Kaikki kolme, minä, Kalervo ja Topi, odotamme innolla tuleeko rengas. Mummu paheksuu, kun Topillekin selostetaan raskaustesti. Iloksemme testin mukaan olen raskaana, asia varmennetaan sitten Carpenilla.

Vappuna Arvat, Heikki, Pirkko, Sami ja Pii sekä Hippi ovat meillä kylässä, jolloin heille kerrotaan tulevasta vauvasta. Samoihin aikoihin myös Taimille kerrotaan vauvauutinen. Taimi esittää toivomuksen, että saisi seurata suhteellisen tiiviisti uuden lapsemme kasvua. Eli haluaisi jatkossa tavata meitä useammin. Keväällä Taimi kutsuukin meidät Nummelan huvilalleen. Haravoimme pihaa. Omenapuut, joita aikoinaan bumerangilla tärvelimme, on kaadettu, tilalla vain nurmikkoa ja narsisseja. Syömme hyvin ja lämmitämme saunankin. Syksyllä käymme poimimassa viinimarjoja.

257

Olavi J Mattila Gambiassa Kansantanssiesitys Gambiassa

Merirosvot aarteen etsinnässä Johanna, Simo ja Topi

Taimin huvila Nummelassa Taimi, Topi ja Tuula Nummelassa

258

Osan kesää olemme taas Padasjoella, Ilmarin mökillä. Mahani on pyöristynyt jo mukavasti. Pyöräilemme kuitenkin vielä kirkolle. Topi harjoittelee ajamaan isolla pyörällä. Veden haemme läheisestä maalaistalosta, jossa on hevosia ja lehmiä. Kalervon heitellessä kerran virveliä, siihen iskee kiinni lokki. Lokin karmea karjaisu kerää hetkessä ympärilleen valtavan äänekkään lokkiparven. Menee kauan ennen kuin Kalervo onnistuu irrottamaan uistimen lokin suusta. Seuraamme Topin kanssa traagista näytelmää rannan lepikon alta.

Raskaana ollessani toimin, kuten aina pitäisi, eli en mene flunssaisena kouluun vaikkei kuumetta paljoa olekaan. Topi on saman aikaan flunssassa. Vietämme yhdessä pari päivää, Topi on päivät Kalervon sängyssä. Meillä on flunssasta huolimatta tosi mukavaa. Topin kanssa voi jo keskustella ihan järkeviä. Viihdytämme itseämme myös tutkimalla Yrjö Karilaan toimittamia, Ritvan ja minun vanhaa Pikku Jättiläistä ja Kalervon Mieleni Minun Tekevi, kirjoja. Mieleni Minun Tekevi kirjasta teemme Topille Älykkyyden mittaus tehtäviä. Aloitamme 4-vuotiaan testistä ja etenemme aina 14vuotiaan testiin asti, josta vielä osa onnistuu. Mieleni Minun Tekevi on ainoa Kalervon lapsuuden aikainen kirja, joka on tallella tai onkohan hänen ainoa oma kirja. Kalervo muistelee miten hän kävi sitä monta kertaa kirjakaupassa katsomassa, ennen kuin sai sen omaksi. Kalervon kirjaharrastukset pohjautuivatkin lähinnä kirjaston kirjoihin. Johtuukohan siitä, että nykyisinkin Kalervo lukee lähinnä kirjastosta lainattuja kirjoja, monien lahjaksi saamien kirjojen lukeminen lykkääntyy, jos hänellä vain on kirjaston kirjoja. Minä taas lainaan kirjastosta vasta sitten, kun olen kaikki omat lukenut.

259

HELMIKUU

Helmikuu alkaa kunnon pakkasilla. Muutamaa pakkaspäivää seuraa lunta tuiskuttava päivä, jolloin Helsingin, Espoon ja Vantaan auton-, raitiovaunu- ja metronkuljettajat alkavat lakon. Palomiesten lakko on kestänyt jo toista kuukautta.

Viklakin vastaa sähköpostiviestiini, pyytää ottamaan yhteyttä laskuharjoitusryhmän pitäjään. Lähetän sähköpostia Marko Orasaarelle, samana päivänä saan jo vastauksen. Marko on mokannut, pyytää anteeksi ja lisää minulle viisi tehtyä tehtävää. Uutisryhmään tulee viesti kaikille Markon ryhmissä olleille, virhe oli ilmeisesti muillakin kuin minulla. Miksihän kukaan ei ollut valittanut. Luulisi, että asia on tavalliselle opiskelijalle tärkeämpi kuin minulle.

Lakot ja kaunis talvisää jatkuvat. Kävelen niin Kaapelille kuin Pengerkadullekin. Lakko vähentää kummassakin paikalla olijoiden määrää. Piirustuskurssille on neljä henkilöä ja öljyvärissä viisi. Kaapelilla piirrämme lyijykynällä ja juttelemme samalla leppoisasti. Öljyssä aloitan päällemaalausta. Koska on vähän väkeä, Airi ehtii neuvoa tavallista enemmän. Työni edistyykin ihan hyvin. Ai että mä olen tyytyväinen siihen, musta se on ihan upea, minun työkseni. Tunnin loputtua on ihan mahtava fiilis, kun voi olla itseensä ja saavutuksiinsa tyytyväinen. Kun en nyt pilaisi sitä ensi kerralla, kun korjailen vähän huonompia kohtia.

Bussit ja ratikat edelleen lakossa, pitää kävellä Kirurgille kieltä näyttämään. Lääkäri Pekka Laakso toteaa, Tuija Oikari on erittäin tarkka, häneltä tulee usein lähetteitä. Toistaiseksi kielestäni otetaan vain Polaroid-kuva, johon sitten verrataan tilannetta 1,5 kk kuluttua. Jos silloin ei mitään muutoksia asian voi kuulemma unohtaa. Kotiin tullessa pistäydyn ensin Stockmannilla, siellä on ihana väljää lakon takia. Katselen farkkuja. Olen saanut päähäni, että haluan harmaat farkut. Sellaisia ei kuitenkaan löydy, on sinisiä, mustia, punaisia, ruskeita, beigejä jne., mutta ei harmaita. Katselen muita värejä, mikään ei ole sopivan mallinenkaan, liian leveä tai kapea. Jatkan kuljeskelua. Boutique-osastolla huomaan juuri oikean malliset farkut, ei nekään harmaat ole, vaan perinteiset siniset. Ovat saman merkkiset, Joseph Janard, kuin syksyllä ostamani musta housupuku, jossa olen viihtynyt erinomaisesti. Vaikka hinta, 890 mk, hirvittää, otan ne. Saattaa olla hölmöä, kun jo 200 markallakin saatat löytää ihan kelvolliset.

260

Nautin kahvilassa, sielläkin ihan hyvin tilaa, lasin punaviiniä ja raasteilla täytetyn sämpylän kera Ilta-Sanomien. Nykytaiteen museo on jo melkein valmis. Rakennusta on kritisoitu runsaasti, haukuttu mm. lentokonehalliksi. Mutta minä pidän siitä, minusta se istuu ympäristöönsä, katsoo sitä miltä suunnalta tahansa. Siinä yhtyy sulavasti Sokoksen kaarevuutta ja postin ja Eduskunnan kulmikkuutta. Seinässä toistuu mukavasti Mannerheim-patsaan jalustan kuviointi. Töölölahden pohjukasta katsottaessa se pehmentää avoimen kentän ja rakennetun kaupungin liittymistä toisiinsa. Poikkean vielä Finlandia-talossa ensimmäistä päivää auki olevassa Alvar Aalto ja Helsinki näyttelyssä. Olen näyttelyn ensimmäinen kävijä, number one, totesi vahtimestari. Olen aikaisemmin ollut tyytyväinen, kun Aallon rantaviiva täynnä rakennuksia oleva Töölönlahden suunnitelma ei ole toteutunut. Nyt kun katselen suunnitelman pienoismallia, se yllättäen viehättää minua, se on hallittu kokonaisuus. Nyt tuntuu, että Töölönlahden ympäristöä rakennetaan pala palalta, ilman kokonaissuunnitelmaa, vaikka uusia suunnitelmia laaditaan aina silloin tällöin. Mallissa rakennusten takana on kuitenkin riittävä puistoalue ja rakennusten ja lahden välissä kävelyreitti. Onkohan Venetsiassa käyntini vaikuttanut mielipiteeni muuttumiseen. Venetsiahan on usein ollut Aallon innoittajana. Vapaudenkatu liittyy kokonaisuuteen sujuvasti, ainakin pienoismallissa. Muita kävijöitä ei koko siellä oloaikana tule, joten saan rauhassa tutustua.

Hammaslääkärikäyntien ynnä kieleni tutkimisen venyminen koko tammikuuksi ja vielä helmikuuhunkin aiheuttaa sen, että käy kuten joulukuussa kävi Java-kurssin takia, haaveeni hautautua viikoksi Lapin kaamokseen ja hiljaisuuteen kirjoittamaan, jää toteutumatta. Lapissa olisi nyt kunnon pakkaset, jopa 40 astetta. Olisi jännä olla siellä, mutta on enää niin vähän aikaa hiihtolomaan ja sitten Lapissa alkaa kevättalven sesonki ja kevätaurinko.

Oman keilapallon saantikin on venynyt niin, että saan pallon vasta tänään tai huomenna. Koska Lappiin hautautumisesta ei tule ainakaan tällä hetkellä mitään, otan lisää opiskeltavaa. Ilmoittaudun opettajien 5 opintoviikon pedagogiseen täydennyskoulutukseen, Helsingin ammattikorkeakoulussa, Heliassa, - Suomi tietoyhteiskunnaksi, se alkaa ensi viikolla. Hakemukseen tarvitaan rehtorin nimi. Käyn koululla hakemassa sen. Kati tulee kansliaan, kun olen siellä. Katilla ja Soililla tuntuu olevan eri näkemys pitäisikö työhuoneen tietokoneet olla hallintovai opetusverkossa. Huomaan Kati on kehittynyt puolustaessaan mielipiteitään, ei suostu hyväksymään Soilin perustelua, näin on ennenkin tehty.

261

On se ihanaa, ettei tarvitse olla kinaamassa Soilin jääräpäisiä mielipiteitä vastaan. Saan tarpeekseni ”kouluelämästä” kuunnellessani Katin ja Soilin keskustelua, enkä viitsi käydä edes opehuoneen puolella. Kuosmasen Matin pääsen sentään halaamaan, hän sattuu olemaan monistamassa.

Yöllä olisi pitänyt nousta katsomaan Naganon kisoja. Myllylä voitti kultaa 30 km:llä, mieshiihtäjälle henkilökohtainen olympialaiskulta 34 vuoden tauon jälkeen. En viitsi laittaa herätyskelloa, herään vasta aamulla neljän tienoilla, jolloin hiihto on jo hiihdetty, suora lähetys jää näkemättä.

Kun ilmoittauduin Editan kirjaesittelyyn Hotelli Lordiin, en huomannut päivän olevan tiistai. Harmi, esittelyistä saa aina jotain virikkeitä sekä tapaa muiden koulujen matikan opettajia, mikä on ihan hyödyllistä. Toisaalta öljyvärikurssilta en millään viitsisi olla poissa, täytyisi päästä edes ihailemaan hienoa talvimaisemaani. Mitä tehdä? Päätän lähteä öljyväriin puolta tuntia ennen kuin se varsinaisesti alkaa, sitten ehdin olla vielä puoli tunnin niin, että Airikin on paikalla. Yritän parannella maiseman kaukaisinta osaa, joka ei ihan istu muuten niin upeassa työssäni. Kirjaesittelyssä on taas lähes joka tilaisuuden uskolliset kävijät Vilasen Elisa, Topparin Eeva, Lehtolan Liisa ja Joen Jaakko. Kiva nähdä heitä. Elisan kanssa sovimme ravintolaan menosta kera Katin ja Paulan. Lupasin järjestää hiihtoloman jälkeen.

Mechelinin vesivahinko sen kun mutkistuu. Putkimies on saanut puolesta asunnosta sähköt pimeiksi. Vuokralaiset olivat illalla soittaneet, kun olin kirjaesittelyssä, vika ei kuulemma ollut sulakkeessa. En usko, missä muussa se voisi olla. Täytyy yrittää soittaa vuokralaisille vielä ennen kuin tilaan sähkömiehen. Ovatko he nyt tutkineet asian kunnolla?

Kävelen mukavassa pienessä pakkassäässä Pasilaan, Helsingin ammattikorkeakouluun. Koulutuksessa tarjotaan alkuun voileipää ja kahvia, Opetushallitus maksaa, kuten itse opetuksenkin ja iltapäivän kahvin ja pullan. Osallistujat, 28, on erilaisten koulujen opettajia, on alaasteen, lukion, kaupallisen, terveyden, hoitoalan, ym. ammatillisten oppilaitosten opettajia. Tällä erää on pari päivää lähiopetusta, jota osa opetuksesta on, lisäksi on sähköpostin välityksellä etäopetusta ja opiskelua projektin puitteissa. Kahden aloituspäivän aikana on tarkoitus synnyttää projektiryhmät. Jokainen esittelee alustavan suunnitelmansa projektiaiheestaan, jokainen sitten pohtii, mikä on niin lähellä omaa aihettaan, että voitaisiin tehdä yhteinen projekti. Oma aiheeni on matematiikan valinnaiskurssi toteutettuna ainakin osittain etäopiskeluna. Kurssin idea on, että lähdetään ongelmasta ja opiskellaan ongelman ratkaisuun tarvittava teoria eikä

262

kuten yleensä opiskellaan matematiikkaa jossain loogisessa järjestyksessä ja sitten mietitään tehtäviä, joissa näitä tietoja tarvitaan. Kenenkään projektiaihe ei mielestäni istu omaani. Projekti pitäisi kuitenkin tehdä noin 3 - 5 hengen ryhmässä, mietin varalta toisen aiheen, jonkinlainen oppilaskysely, itsearviointi tai valinnaisaineiden koevalinta, tämä jotenkuten istuisi yhteen yhden kaupallisen alan opintoohjaajan aiheen kanssa. Toisena aloituspäivänä sitten kartoitetaan, mitkä ryhmät ovat syntyneet ja ne, jotka ovat vielä ilman ryhmää. Kaupallisten oppilaitosten opettajat, joita on jo yli viisi, ovat muodostaneet oman ryhmän, joten menen ilman ryhmää oleviin. Käymme vetäjän kanssa ideamme läpi ja yritämme saada niistä 2 - 3 ryhmää. Vetäjän mielestä aiheeni on niin hyvä ja sen verran pitkälle mietitty, että hän ehdottaa minulle yhden hengen ryhmää, vaikka se onkin projektityöskentelyn periaatteiden vastaista. Vetäjä sanoo minulle, että voisin markkinoida ideani opetushallitukselle ja ottaa vuoden virkavapautta sen toteuttamiseksi. En viitsi mainostaa, että olen nytkin vapaalla.

Lauantaiaamuna lähdemme mökille hiihtolomaksi. Ruuat haemme Heinolasta, Heinoskasta. Loppumatkalla tie on melko liukas, Kalervon vähäisestä liukkaankelin ajotottumuksesta huolimatta pysymme tiellä mökille asti. Olemme tilanneet aurauksen omalle tontille asti. Poikkeamme Ahveniston Apajassa hakemassa vielä käsirasvaa ja ostamme Irinan lihapiirakkaat. Pakkasta on viitisen astetta, lämmöt päälle ja lumitöihin. Kalervo tekee avannon, kantaa saunavedet. Sauna lämpiämään ja hiihtolenkki. Hiihtolenkin jälkeen tarkenee jo saunan ylälauteilla istuskella, mökissäkin jo lämpöasteita. Lauteille kuluu kännykän soiminen, en ehdi vastata. On tullut kaksi soittoa, toinen kotoa, varmaan sinne tullut soitto, joka on siirtynyt kännykkään. Toinen numerosta, jota en tunnista, soitan siihen. Se on tietenkin Väiski, onhan nyt ystävän päivä. Väinö soittaa aina ystävän päivänä, uuden vuoden aattona ja nimipäivinämme. Kannamme vuodevaatteet saunan lauteille lämpiämään ja kuivumaan. Ennen saunaa petaamme sängyt, saunassa lämmitettyjen patjojen päälle laitan poikien retkipatjan, sitten lakanan ja lakanan päälle vielä villaviltti, päälle tietenkin vielä täkki. Saunan jälkeen tuvan lämpötilakin on jo noin 15 astetta. Ulkona pakastuu. Yöksi yöpuvun päälle lämpökerrasto ja pipo päähän, niin tarkenee. Sänky ei tunne yhtään kylmältä. Puoli kaksi yöllä soi kännykkä, soittaja on Kalervon apulaisrehtorin Eeva-Riitan ystävätär, jonka kanssa Eeva-Riitta on hiihtolomalla Saksassa. Kun kuulee, että Kalervo on vaimon kanssa mökillä lopettaa lyhyeen. Toisaalta kyllä Eeva-Riitta varmaan tiesi Kalervon loma suunnitelman. Kalervon ja Eeva-Riitan suhteessa on jotain ihmeellistä, ehkä jotain, jota en tiedä. Kalervo otti hänet apulaisrehtoriksi Pertin erottua hommasta. Tulee mieleen, kun Saksassa ollessani soitin Kalervolle myöhään illalla ja Eeva-Riitta oli meillä, muka keskustelemassa kouluasioista. Minusta se oli törkeätä, tuoda meille naiskollega, kun olen poissa. 263

Vajaa tunnin kuluttua alkaa Naganosta suurmäen selostus, joten emme enää yritä nukkua. Ei olisi kannattanutkaan, sillä puolen tunnin kuluttua puhelin soi taas. Ajattelen, että nyt Eeva-Riitta soittaa itse, kun ystävätär ei päässyt alkua pidempää. Soittaja on kuitenkin Timon kaveri, joka sanoo Timon soittaneen hänelle tästä numerosta eli hän on varmaan soittanut Ruusulankadulle, josta puhelu kääntyy kännykkään. Timo on ilmeisesti mennyt kavereineen Ruusulankadulle katsomaan kisoja, parempaa tilaa kuin hänen asunnossa. Meistä hänen olisi pitänyt kysyä meiltä lupa, koska ei se nyt enää ole varsinaisesti hänen kotinsa. Naganossa Soininen saa hopeaa, sai jo kultaa normaalimäestä.

Aamulla mökki on jo ihan lämmin, ulkona pakkasta 13 astetta. Teemme hiihtolenkin, kierrämme Häränniemen. Syömme, nautimme pullon hyvää ranskalaista punaviiniä, jonka päälle maistuukin päiväuni. Maanantaina on aurinkoinen nollakeli, voiko hiihtolomailma sen parempi olla. Kalervo lähtee pilkille, minä kierrän aamun kiekko-ottelun jälkeen taas Häränniemen lenkin. Kiekossa Suomi löi Kazakhstanin 8 - 2, ensimmäinen voitto Suomelle, Tsekille ja Venäjälle on hävitty.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä keli muuttuu täysin. Herään puoli kolme yöllä katsomaan joukkuemäkeä. Pakkasta on 18 astetta ja kova pohjoistuuli. Hangen päältä irronnut pulverilumi tuiskuaa vaakasuoraan. Aamupäivällä pistäydymme Vekkelissä viemässä aurausmaksun, pakkasta yli 20 astetta. Hauska kuunnella taas Kailon värikkäitä kielikuvia. Anna keittää pullakahvit. Anna kattaa, kuten yleensäkin, vain meille ja Kailolle, itse istuutuu pöytään vasta kun muut ei enää ota lisää kahvia. Iltapäivällä tuuli laantuu ja pakkasta on enää 16 astetta. Hiihdän Häränniemen kärkeen ja takaisin vähän mutkitellen auringosta nauttien. Kalervo hiihtää koko Häränniemen kierroksen, johon kuluu reilu tunti. Yö on taas kylmä, heräämme katsomaan miesten viestihiihdon. Suomi saa hopeaa. Hiihdon jälkeen takaisin sänkyyn villapaita päällä ja pipo päässä. Jätämme radion auki, sieltä tulee ampumahiihtoa. Aamuyö menee puolittain nukkuessa puolittain radiota kuunnellen, ampumahiihdossakin tulee hopeaa. Aamulla pakkanen on lauhtunut noin kymmeneen asteeseen, lunta tulee. Jotta tiemme ei aivan umpeutuisi, käymme Ahveniston Apajalla, ostamme Lahjan leipää, munkkirinkeleitä ja lihapiirakoita. Kaloreita tulee, tai jouleja pitäisi kait nykyisin sanoa. Lyhyt hiihtolenkki ja Suomi - Ruotsi kiekkomatsi televisiosta. Jännittävä ottelu kuin mikä. Vasta kolmannen erän puolivälin jälkeen Suomi, Teemu Selänne, tekee maalin ja vielä toisenkin. Viimeisellä minuutilla Ruotsi saa yhden maalin ja putoaa jatkosta. 264

Matsin jälkeen päiväkahvit kera munkkirinkelin, sitten onkin jo ihan pakko tehdä hiihtolenkki. Illalla sähkö katkeaa noin puoleksi tunniksi, mökki alkaa uhkaavasti viiletä. Onneksi sauna on lämmin. Yhtä nopeasti kun maanantain vastaisena yönä pakastui, yhtä nopeasti ilma lauhtuu torstain vastaisena yönä. Torstaina on lämpöasteita peräti 7, ihan uskomatonta muutos vuorokaudessa yli 20 astetta. Hiihtelemme pikku lenkkiä Kailon haan ympäri.

Tortaina ja perjantaina jatkuu Helian tietotekniikkakoulutus. Eteneminen on hidasta, jahkailua. Torstaina ehditään vain katsoa, että kaikkien sähköpostit toimivat, tutustumme keskustelukanaviin, MTV:n, jossa keskustelu on melko ala-arvoista ja aloittelijoiden, joka on lähinnä kokeilua. Käymme Suomen ensimmäisessä WWW-ruokakaupassa, ja tutustumme muutamiin muihin WWW - sivuihin. Käymme myös koulutuksen vetäjien kanssa keskustelemassa projektityöstämme. Mitään ihmeempää uutta idea en heiltä saa. Kotiin tullessani törmään ratikassa jotenkin ihmeellisesti, oikein vauhdilla, tankoon niin, että saan silmäni mustaksi, pariksi viikoksi. Perjantaina on yleistä tarinaa, minkälainen on hyvä WWW - dokumentti ja HTML:n alkeita, jotka jo osaa. Niinpä livistän jo puolelta päivin, koska illalla on Kruununhaan naistenklubin tilaisuus Toivolan koululla.

Irma Nyman järjestää illan. Irman mies on siellä rehtorina. Koululla on upea sauna - uimaallasosasto. Tulee räntää, joten päätän mennä taksilla. Taksi vie minut ensin Mikkolantielle, vaikka osoite on Mikkolankuja. Luin osoitteen kutsusta, joten olen varma, että sanoin sen oikein. Taksi ei väärästä reitistä huolimatta alenna hintaa, en jaksa ruveta tappelemaan maksusta, maksan mitä pyydetään. Irma miehineen on ovella vastassa hienosti pukeutuneena, minulla on farkut, onhan kyseessä saunailta. Aulaan on katettu upea ruokapöytä monine juomalaseineen. Olisiko sittenkin pitänyt pukeutua paremmin? Onneksi joku muukin on ajatellut farkkujen sopivan saunailtaan. Alkuun Kaarlo, Irman mies, esittelee meille koulun tiloja. Koulu on mukautettua peruskoulun opetussuunnitelmaa lukevien koulu. Koulu on väljän, raikkaan ja siistin tuntuinen, kaikki remontoitu hiljattain uuden veroisiksi. Luokat noin kymmenen oppilaan luokkia, joissa pulpettien ohella on sohva ja jokaisella oppilaalla oma kaappi. 265

Kiertokäynnin jälkeen menemme saunaan. Saunoja on kaksi, toiseen Irma laittaa eukalyptushöyryä. Uima-allas on melko pieni ja toisesta päästä niin matala, että polvet osuu pohjaan. Irma on hankkinut meille saunaoluet. Myös pyyheliinat ovat talon puolesta. Saunan jälkeen Irma tarjoaa iltapalan, herkullisen ja niin kauniisti asetellun. On mahtava salaattilautanen, kylmäsavulohta, riimihärkää ja Toivolan lettileipää, jossa kolmen väristä leipää letitettynä, juomana puna- tai valkoviiniä tai kivennäisvettä. Jälkiruokana kahvi lakkatortun kera ja konjakkia tai likööriä. Nautimme herkullisesta iltapalasta jutellen niitä näitä. Irman kutsua on noudattanut 15 opettajaa, muutama, mm. Soili, on perunut vasta samana päivänä, mistä Irma ei tietenkään oikein pitänyt. Kati ei ollut alun perinkään ilmoittautunut, koska hänellä on MS-taudin lääkkeen, interferonin, otto perjantaina ja se sivuvaikutuksena nostaa kuumetta. Katia ja Sirkkaa lukuun ottamatta kaikki matikan naismaikat on paikalla. Me paikalla olijat viihdymme oikein hyvin, lähdemme kotiin vasta aamuyöstä kolmen maissa.

Elisa, Kati, Paula ja minä tapaamme Ristorante Taorminassa Senaatintorin laidalla. Tuijaa ei enää ole. Paulan Jarmo on jo jonkin verran toipunut, pystyy jo puhumaan yksittäisiä sanoja, looginen ajattelu kuulemma pelaa, mutta laskutaito, helppoja yhteenlaskuja lukuun ottamatta, ei ole palautunut, laskinta osaa kuitenkin käyttää. Elisa on onnellinen Emmi-vauvan mummu, Petterin vaimo on seitsemän vuotta Petteriä vanhempi, naimisiin he menivät vasta, kun vauva oli jo tulossa. Marikalla ei ole poikaystävää, on kuulemma saanut kotona miehistä tarpeeksi, Timosta, Petteristä ja Eemelistä. Kati päivittelee joitakin Soilin sanomisia ja tekemisiä. Vanhemmat ovat kuulemma tänä vuona reagoineet entistä enemmän mm. arvosteluun. Elisa harkitsee lähteä kanssani samoilemaan toukokuussa Kanaalin saarille, lupaan lähettää hänelle esitteen matkasta. Seikkulan Kalevi soittaa ja kertoo luokkakokouksesta. Kokous on risteily Tallinaan kesäkuun alussa. Kaikki pojat ovat kuulemma lähdössä, tytöistä osa vielä miettii. Sanon lähteväni. Kalevi on ollut jo 13 vuotta eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä, vaivasivat kuulemma jo opiskeluaikana. Kerran kuussa otettavan lääkityksen avulla voi kuulemma nyt ihan hyvin. Sanoo sairastumisen johtuneen ankarasta kotikasvatuksesta, oli opiskeluaikana ujo ja arka.

266

MAALISKUU On jo maaliskuu, helmikuu ohi. Eipä ole Harri-serkkua näkynyt, vaikka lupasi tulla helmikuussa käymään, vaikka meillä oli ihan mukava ilta, vaikka minä olen käynyt heillä ”yhtenään” , viimeksikään ei ollut kuin seitsemän vuotta väliä. Piirustuksessa meillä on ollut sijainen, Unkarin Tarja valmistelee kesänäyttelyään. Sijaisena on Ulla Laitinen. Jollain tavalla Ullan tyyli on mukavampi kuin Tarjan, kun hän selostaa työn, se tuntuu mukavalta. Mutta kun ryhdyn työhön, ei se enää innostakaan. Tarjalla käy päinvastoin, tehtävä kuulostaa alkuun tylsältä, mutta onkin loppujen lopuksi ihan mukava. Öljyvärissä realistinen yötalvimaisemani on valmis, olen siihen ihan tyytyväinen. Päivätalvimaisemani on ihan ok, mutta ei sellainen vahvasti tyylitelty kuin suunnittelin. Jotenkin Airin ohjeet tekivät siitä lähes realistisen. Päätän muuttaa sitä tyylitellympään suuntaan, mielestäni onnistun. Airi tulee kierroksellaan kohdalleni, tyrmää kaikki muutokseni. Yritän selostaa, että tästä on tarkoitus tulla tyylitelty. Airi väittää, että olisi pitänyt alusta lähtien sitten tehdä toisella tavalla. Uskon opettajaa ja korjailen taas työtäni. Siitä tulee huonompi, kuin mitä se oli ennen kuin aloin tyylitellä sitä. Mietin tekisinkö kolmannen samasta aiheesta, alusta lähtien lähes abstraktisen. Ehkä kuitenkin korjaan vielä kerran tekeillä olevaa, yritän löytää ratkaisun, jossa toteutuu sekä Airin että omat mielipiteeni. Tilaan itselleni pari matkaa. Huhtikuussa menen Hettaan viikoksi ja toukokuussa Kanaalinsaarten samoilumatkalle. Elisa ei ole vielä päättänyt lähteekö mukaan. Tarvitsee vielä viikonvaihteen aikaa ratkaisun tekemiseen. Haluaa Timon, jolla on tällä hetkellä tilapäinen työ Turussa, maksavan osan hänen matkastaan. En mä ymmärrä. Elisa on töissä ja Timo välillä pitkään työttömänä, kuitenkin Elisa tarvii Timolta rahaa. Mä oon vuorotteluvapaalla, Kalervo töissä, eikä mun tulisi mieleenkään pyytää sitä maksamaan matkaani.

Projektityöni Helian koulutuksessa on edistynyt ihan mukavasti, tosin se on hyvin kalpea versio visiostani, ohjelma, joka lähtee ongelmasta ja opettaa siihen tarvittavan matematiikan ym. tiedon. No kuitenkin se on ihan hyvällä mallilla, runko kasassa. Hion sitä voi vielä toukokuun puoleen väliin.

Käyn Kirurgilla taas kielitarkastuksessa, lääkäri on sitä mieltä, ettei siinä kuitenkaan mitään ole. Hyvä näin. Samalla käyn Stockmannilla. Käyn katsomassa vieläkö siellä on yksi kevyt ulsteri, jota olen katsellut. Yksi niitä on, jopa minun kokoani. Tosin siitä puuttuu yksi nappi edestä, hihansuun napin

267

voisi siirtää siihen. Neuvottelen myyjän kanssa alennuksesta puuttuvasta napista. Hinta alenee 1690 markasta 1600 markkaan. Takki on tumman sininen A-linjainen. Otan sen. Pitkästä aikaa minulla on ulsteri, jossa ei ole huppua. Päätän ostaa siihen ihan hatun. Kevätlounashattuja lukuun ottamatta, minulla ei ole ollut hattua sitten opiskeluajan. Silloin ostin sen ihanan vaaleanpunaisen, jossa söpöt pienet rusetit. Katselen hattua ensin ”Stokkalta”, siellä myyjä pitää kuitenkin tärkeämpänä hattujen järjestämistä kuin asiakaspalvelua. Tunnen jopa olevani hänen tiellä kokeillessani hattuja, tulee tympeän näköisenä järjestelemään hattuja juuri sen peilin eteen, jota käytän. Ajattelen siinähän järjestelet hattujasi, minä lähden toiseen kauppaan. Menen Aleksilla olevaan hattukauppaan, siellä palvellaan auliisti. Ostan tumman sinisen, pieni lierisen hatun. Piirustuksessa piirrämme taas vaihteeksi hiilellä, tussin, punaliidun ja lyijykynän jälkeen. Hiili tuntuu jo paljon kotoisemmalta kuin syksyllä, kun aloitin. Piirrämme Samin henkarilla roikkuvan takin. Minunkin työ onnistuu ihan hyvin, mitä ei voi sanoa edellisten viikkojen tussitöistä ja puhumattakaan syksyn ensimmäisestä hiilityöstä. Eli jotain olen vuoden aikana oppinut. Takkia piirtämässä meitä on enää kolme syksyllä alkanutta, työmme ovat selvästi varmaotteisempia kuin joulun jälkeen tulleiden. Öljyssä saan molemmat talvimaisemani valmiiksi.

Tänään olen UPM-Kymmenen yhtiökokous, johon olen ilmoittautunut. Olin päättänyt vuorotteluvapaallani katsoa ainakin yhden pörssiyhtiön yhtiökokouksen, jonka osakkeita minulla on. Kokous on Finlandia - talon kongressi siivessä. Talon marmoriseinien remontti seisoo. Urakoitsija on tainnut olla liian kokematon ja italialaiset marmori-työmiehet eivät osaa englantia, joten heitä on hankala johtaa. On se, ensin tapellaan monta vuotta pintamateriaalista ja sitten kun remppa lopulta alkaa, homma ei suju, luulisi kaupungin osaavan hoitaa arvokiinteistöjen remontit. Kokoustilojen ulkopuolella on muutama mielenosoittaja, osoittamassa mieltä UPM:n Indonesian sademetsien hakkuuta vastaan. Kokouksen osanottajia on lähes tuhat, arvioin. Kokoukseen mennessä minun pitää avata salkkuni. Suurimmaksi osaksi kokous sujuu rutiinilla hallituksen linjojen mukaan. Johtajien optiosta yksi osakas haluaa virallisen lippuäänestyksen, vaikka epävirallisessa koeäänestyksessä hänen kanssaan ei optioita vastustanut kuin 3 - 4 muuta osakasta. Luonnonsuojelijat ovat tuoneet esityslistalle, että yhteistyö April-yhtiön kanssa pitäisi lopettaa Indonesiassa. Yksi esityksen tekijöistä perustelee pitkään jopa raamattuun vedoten kantaansa. En jää enää kuuntelemaan UPM:n vastausta, vaan päätän lähteä katsomaan Kauniita ja Rohkeita.

268

Kauniit ja Rohkeat jäävät kuitenkin näkemättä, sillä puhelinvastaajassa on Jarin viesti. Pyytää minua Kruununhaan maikkojen juhliin Ruuskan Helenan luo, joka on järjestetty kreikkalaisten ja italialaisten vieraiden johdosta. Lähden Ruuskalle. He asuvat Oikokadulla, avara asunto hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Marjukan lohikeitot on jo syöty, mutta laulua, viiniä ja juttelua on jäljellä. Jari ja Päivi ovat saaneet virat, biologiaan tulee ulkopuolinen. Kun kreikkalaiset ja italialaiset lähtevät perjantaina Pietariin, krunikkalaiset juhlivat ensin syömällä Zinnkellerissä ja sitten koululla. Menen ehkä mukaan. Zinnkelleriin tulee noin 15 krunikkalaista. Matemaatikot on hyvin edustettuina, minun lisäkseni ovat paikalla Jari, Kimmo, Kati, Sinikka ja sijaiseni Tuija. Syönnin jälkeen menemme koululle, motoklubille. Kimmo ja Aija juhlivat synttäreitään, tarjoavat kahvia, ”munkkeja” (Arnold´s donuts) ja kuohuviiniä. Jari juhlii viran saantia ja tarjoaa boolia. Vien Kimmolle ja Jarille yhden keltaisen ruusun ja Aijalle pari punaista ruusua. Aija saa Aarikan korvikset Kaisalta, tanssiopettajakollegaltaan. Muut ei tuo mitään. Tapani ei pidä, kun sanon, etten ihmeemmin kaipaa töihin tuloa. Yrittää esittää, että vuorotteluvapaalle jääminen on jotenkin epänormaalia ja väittää minua taas häijyksi ihmiseksi kuten on ennenkin humalassa ollessaan väittänyt. On varmaan ottanut itseensä, kun olen muutaman kerran kritisoinut hänen alkoholin liikakäyttöä. Kuitenkin me ollaan aina tulta muuten ihan hyvin juttuun keskenämme. Vuosikaudet on istuttu opettajainhuoneessa vierekkäin. Perustelee väitettään vuorotteluvapaasta sillä, ettei koulussamme sitä ole kautta aikojen käyttänyt, kun Savon Päivi toissa vuonna ja minä nyt. Minulta lipsahtaa: ”Ja yksi ensi vuonna” Heti sanottuani tajuan, ettei Sinikka ole suunnitelmastaan kertonut kuin matemaatikoille ja Soilille. Tapani ei tietenkään hoksaa kenestä on kyse, mutta keskusteluun osallistuu myös Raija, joka ilmeisesti on Soililta kuullut Sinikan suunnitelmasta jäädä vuorotteluvapaalle ja Raija tietenkin sanoo, että hän epäilee kyseessä olevan SP:n. Äh, kun harmittaa lörpöttelyni. Olisi pitänyt Tapanille vain sanoa, etteihän koko systeemikään ole ollut kuin muutaman vuoden voimassa, vielä muutkin ehtii, jos systeemi säilyy. Muutenkin sorrun taas puhumaan sellaista, mitä ei pitäisi. Kritisoin Sinikalle ja Raijalle Soilin johtamistyyliä. Kesken kritiikkiäni huoneeseen tulee muitakin, olen selkä ovelle päin, enkä näe ketä kaikkia tulee, joten varmuuden vuoksi äkkiä lopetan juttuni. Ei sekään ollut fiksua, kun paikalle tulevat huomaavat äkkilopetuksen, ja ehkä ajattelevat, että puhuttiin heistä, joukossa mm. Väisäsen Kaarina, jonka kanssa minulla on aina synkannut. Harmittaa, jos Kaarina luulee, että puhuin, jotain mitä en halua hänen kuulevan. Sinikka lupaisi maanantaina selvittää tilannetta Kaarinalle. Mutta ei tilanne aina selostuksista parane, mokattu mikä mokattu. Muutenkin minun pitäisi päästä eroon Soilin kritisoimisesta, onhan Soili kuitenkin ihan hyvä ja mukava reksi, muutamista ominaisuuksistaan huolimatta.

269

Sinikan mielestä matemaatikoilla on tänä vuonna Soilin kanssa sujunut hommat paljon viimevuotista paremmin. Ongelmat ovat nyt kuulemma siirtyneet Lassin ja Soilin välille. Loppuillasta Tapani halailee minua vähän väliä ja kehuu laihtumistani, sitä varmaan kaduttaa, että sanoi minua häijyksi. Lähden ihan kohtuu ajoissa kotiin, Arja lähtee saman aikaan. Asumme eri suunnilla joten otamme kumpikin oman taksin.

Maanantaina menemme Risto Mollin viiskymppisille. Risto, kiinteistövälittäjä, on Käyhkön Tarjan uusi asuinkumppani. He ovat rakennuttaneet rivitalon, jonka toiseen päätyhuoneistoon he ovat itse muuttaneet. Asuntoa on kolmessa kerroksessa. Virallista asuinpinta-alaa on vain keskimmäinen kerros, noin 80 neliötä Kellarissa on autotalli, sauna, takkatupa ja upea kylpyhuone. Viiskymppisillä on tupa täynnä väkeä, lähinnä Riston sukulaisia, golfkavereita ja kiinteistövälittäjätuttuja eli ihmisiä, joita me Kalervon kanssa emme tunne. Riston ja Tarjan lisäksi tunnemme vain Terhin. Terhi opiskelee kätilöksi, on menossa Saloon kuukaudeksi harjoittelemaan. On siellä huhtikuun eli juuri silloin kun Marja on menossa Kätilöopistolle. Toni on armeijassa, joten hän ei ole paikalla, oli käynyt eilen. Viemme Ristolle kirjan ja ruusuja. Kun olemme lähdössä Riston synttäreille, huomaan, että Vectrasta on oikea etulokasuoja rutussa, kun yritän avata etuovea se ei aukea. Timo on eilen käynyt töissä, teatteri Arenassa autolla. Kalervo ihmettelee, kun Timo ei sanonut mitään rutusta. Sanon, ettei hän ehkä huomannut, joku on voinut ajaa siihen parkkipaikalla. No, täytyy jututtaa Timo. Kun tulemme Tarjalta Kalervo soittaa Timolle. Timo väittää, ettei ole huomannut autossa mitään. Seuraavana päivänä Kalervo huomaa, että autotallin yläovessa on naarmut samalla kohdalla kuin autossamme. Timo väittää kuitenkin, ettei ole raapaisut ovea. Onkohan näin, vai ajaako nykyisin turhan huolettomasti talliin, ei ole montakaan viikkoa, kun talliin ajaessaan rikkoi toisen sivupeilin. Kalervo on vakuuttunut, että oveen törmääjä on ollut Timo eikä hän ja sanoo, että seuraavat kolhut Timo saa maksaa itse.

270

TIMO 1976 Äitiyslomalle jään 19.10. 1976, sijaisekseni tulee Kristiina Salonen, myöhemmin Sievers. Ihanaa jäädä välillä koulusta pois. Tunnen puhkuvani energiaa. Teen vauvalle keltaisen haalarin ja Topille sini-keltaisen talvihaalarin. Aikaisemmin olen tehnyt vanhasta takistani Topille duffelitakin irrotettavalla teddyvuorella. Afrikan risteilylle tein Topille farkkuhaalarin, muuten vaatteiden teko on rajoittunut minulla villapaitojen kutomiseen. Toini-täti käy lomallani vain kolmena päivänä viikossa. Lokakuun lopulla on lasten riemuksi kolmen päivän talvi. Lupaudun tarhan jälkeen vahtimaan Topin, Hannulan tyttöjen, Laukkasten poikien ja parin muun pojan pulkkamäen laskua. Yksi pojista toteaa minulle: ”Eiks niin, että jos lasketaan päin puuta tai toisiamme, sä tuut äkkiä auttamaan.” Vastaan: ”Kuule täällä mahalla, en niin äkkiä pääse. Paras olla laskematta mitään päin”

Toisen synnytykseni alku on sama kuin ensimmäisen eli lapsivesi tulee ulos. Herään siihen 19/11 aamuyöstä, tönin Kalervon hereille. Pitää lähteä laitokselle. Pukeudumme, Kalervo tilaa taksin ja saattaa minut Naistenklinikalle. Topi jää nukkumaan. Siinä alkuvalmistelujen aikana tulee mieleen edellinen synnytys. Oi ei, olenko suostunut uudestaan niihin tuskiin. No nyt taitaa kuitenkin olla myöhäistä katua. Siirryn synnytyshuoneeseen, on onneksi taas yhden hengen huone, taitavat nykyisin olla kaikki. Tällä kertaa puhelin tuodaan sängyn viereen, että voin itse vastata, kun Kalervo soittaa. Kaikki sujuu kuitenkin paljon helpommin ja nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Kello 7.39 eli 2 t 49 min kuluttua mahallani lötköttää pieni ihana olento, 3660 g ja 48,5 cm. Kuntopisteitä tulee 9. Vauva siistitään ja tuodaan käärössä viereeni. Kätilö kysyy, onko samaa näköä kuin ensimmäisessä. ”Ihan samannäköinen”, vastaan ”kuin samalla muotilla tehty. Vai onko kaikki vastasyntyneet saman näköisiä, vauvan näköisiä” ”Eivät ensinkään.” Kalervo ei ole vieläkään soittanut, joten minä soitan. ”Miellä on poika, mikset sä ole soittanut” ”Nyt jo. En arvannut, että se tällä kertaa näin nopeasti käy. Viimeksi sain soitella vaikka kuinka monta kertaa. Olin juuri soittamassa, vein Topin ensin kerhoon.” 271

Toini-täti hakee Topin kerhosta ja kertoo: ”Sinulle on syntynyt pikku veli.” ”Poika vai tyttö?”, kysyy Topi ”Veli, poika” ”Just niin kuin mä toivoin.”

Laitoksella vietän tällä kertaa 6 päivää, edellisellä kerralla olin 11 vuorokautta. Kalervo käy katsomassa meitä jo samana päivänä, Topi pääsee mukaan seuraavana päivänä ihailemaan pikkuveljeään lasin takaa. Kolmen päivän kuluttua siirryn vierihoitoon. Nyt voimme yhdessä lähemmin ihastella uutta vauvaamme. Topi valittaa, että hänellä on nälkä. Isän valmistama broileri oli niin suolaista, ettei sitä pystynyt syömään.

272

Ristiäiset 1976 Maire, Timo ja Ilmo Launis Synnytyslaitoksella 1976 Tuula, Timo ja Topi

Luokkakokous 1978 Irma, Tuula ja Helge Heinikkala

Topi ja Timo 1977

Joulukuusta katsellaan 1978 Timo ja Tuula

Jouluateria 1978 Ritva Timo

Tuula ja

273

Päivänä, jolloin pääsemme kotiin, Topi ei mene tarhaan, sanoo, että hänen mahansa on kipeä. Toini-täti on ostanut tuoretta ananasta. Topi väittää, että hänen mahansa tuli siitä kipeäksi, eikä suostunut moneen vuoteen maistamaan tuoretta ananasta. Epäilimme kuitenkin, että häntä jännitti vauvan, Santerin, kotiin tulo. Vierihoidossa Santeri eli Santtu itki ja heräsi monta kertaa yössä. Ajattelin, hyvästi taas yöunet. Kotona vauva nukkuu kuitenkin jo ensimmäisenä yönä 8 tuntia. Minun itää jo nousta katsomaan hengittääkö se.

Mummu tulee jouluksi, on harmaantunut ja laihtunut hirveästi, hänellä on struuma. Ristiäiset päätämme pitää joulun tienoilla. Haluamme papiksi Launiksen, joka kastoi Topinkin. Soitan Ilmo Launikselle, kysyn varovasti, voisiko häntä jo Tapaninpäivänä vaivata ristiäisiin. Launis ehdottaa, eikö joulupäivä olisi mitä ihanin kastepäivä. Se sopii tietenkin meille erinomaisesti. Mummu on sylikummina, juuri ja juuri jaksaa tarvittavan ajan seisoa lapsi sylissä. Muina kummeina ovat Hippi, Irja Frisk ja Taimi. Irja ja Taimi eivät ole läsnä. Taimi on Itävallassa ja Irja Pertin luona joulua viettämässä. Nimeä mietittäessä, meillä on kaksi vaihtoehtoa Timo Tapani ja Teppo Tapio. Kumpikaan meistä ei ole varma kumpaa kannattaisi. Molempia mietimme vielä, kun pappi odotellessa silitän kastemekkoa. Timo Tapani siinä sitten vie voiton.

Ristiäisten jälkeen on vaikea totutella kutsumaan Santtua Timoksi. Päätämme perustaa sakkorahaston, meiltä markka ja Topilta 10 penniä väärästä nimestä. Topi on tarkkana, että sakko tulee maksettua. Pian Santtu unohtuu kokonaan.

1977 Tammikuussa 77 kirjoitan äidilleni: ”Timo nukkuu hyvin, on söpö ja kiltti” ja sovin, että tulen poikien kanssa käymään Raumalla. Saamme Anderssonilta lainaksi vaunut.

Helsinki siirtyy syksyllä peruskouluun. Opettajille laaditaan sijoitussuunnitelma. Jotkut joutuvat vaihtamaan koulua. Entisessä koulurakennuksessani toimivat syksystä alkaen Laajasalon yläaste ja Laajasalon lukio. Minut sijoitetaan Laajasalon yläasteen matematiikan, fysiikan ja kemian virkaan. Kouluille valitaan uudet rehtorit. Alervo Saarikoski jatkaa lukion rehtorina, yläasteelle valitaan ihan uusi. Opettajat antavat oman ehdotuksensa. Laajasalossa pidetään kaksivaiheinen vaali. Ensimmäisessä eniten ääniä saa Marjatta Viljanen ja toiseksi eniten Irja Tuhkuri. Minullakin on

274

äänioikeus, vaikka olen äitiyslomalla. Toisessa vaiheessa halutaan, että mahdollisimman moni äänestää ja toivotaan mahdollisimman yksimielistä tulosta. Minullekin järjestetään tilaisuus äänestää Helmisen Inkerin kotona Topeliuksen kadulla. Jätän Timon pihalle vaunuihin nukkumaan. Inkeri muistaa, että olen teen juoja ja tarjoaa tosi hyvää haudutettua teetä. Tee tuoksuu jo sisään tullessani. Äänestän Marjattaa, koska hän ensimmäisellä kierroksella pärjäsi paremmin, vaikka itse asiassa olen vähän enemmän Irjan kannalla, jonka tunnen paremmin. Marjatta on kotitalousopettaja ja ne ovat niin harvoin opettajainhuoneessa.

Helsingin kaksoisyhteislyseosta, josta tulee Käpylän yläaste ja Hykkylän lukio, siirtyy biologian opettaja Maija-Leena Havula Kruununhaan yläasteen rehtoriksi. Kalervon kautta kuulen, ettei Kruununhaassa ole riittävästi matematiikan opettajia ja lisäksi, että Maija-Leena on ihmisenä mitä parhain. Alan miettiä koulun vaihtoa. Työmatkanikin lyhenisi huomattavasti, Toini-täti, jonka jo päästimme eläkkeelle, on luvannut hoitaa vielä Timoa, jos päivät eivät ole kovin pitkät. Soitan kouluvirastoon ja pyydän, että minut Laajasalon asemasta sijoitetaan Kruununhakaan. Sijoitukseni muutetaan toivomukseni mukaiseksi. Pyydän Alervolta työtodistuksen, jossa hän toteaa minun suorittaneen opetus- ja muut työtehtäväni taitavasti ja täsmällisesti ja että järjestys luokilla on ollut hyvä.

Toukokuussa menen vielä pariksi viikoksi Laajasaloon töihin. Ihan hölmöä mennä kahdeksi viikoksi, olin anonut äitiyslomaa nekin viikot. Kerran juuri, kun imetän Timoa, puhelin soi. Topi vastaa ja ilmoittaa, että äiti imettää eikä voi tulla puhelimeen sekä vastaanottaa lääninhallituksen kouluosaston tarkastajan Pirin Riitan soittopyynnön. Pidemmät virkavapausanomukset menivät tällöin vielä lääniin. Imetettyäni soitan Pirin Riitalle, joka oli Kustaa Vaasassa kanssani samaan aikaan. Riitta esittää, ettei hän hyväksy virkavapauden päättymistä toukokuun loppuun. Hänen mielestään minun tulisi anoa vielä kesäkuukin. Puolustaa muka sijaisen etuja. Sanon, lakisääteisen lomani kestävän toukokuun puoleen väliin. Jos hän vaatii minua kahden viikon takia anomaan kesäkuunkin, niin silloin tulen töihin kahdeksi viikoksi. Tällöin kärsii sijaiseni, jonka etuja hän muka valvoo. Sijaiseni ei saa toukokuusta ikälisäkuukautta sekä menettää kahden viikon palkan. Kärsivät oppilaat, viimeiseksi kahdeksi viikoksi eri opettaja. Kärsin minä, sillä pitää hankkia lastenhoitaja kahdeksi viikoksi ja kärsii vauvani. Riitta pysyy kannassaan, lomani loppuu joko toukokuun puoleen väliin tai kesäkuun lopussa.

275

Menen kahdeksi viikoksi töihin. Sijaiseni, Kristiina Sievers, on katkera. Ei jätä minulle mitään tietoja oppilaiden siihen astisesta menestymisestä. Annan oppilaille joulunumerot ja sanon jos joku tuntee kärsivänsä tässä vääryyttä, tulkoon ylimääräiseen tenttiin. Kaikille kelpaa joulunumerot.

Kesäkuun alkupäivänä olen Kalervon ja Timon kanssa kävelyllä, menen tutustumaan uuteen kouluuni. Kalervo jää odottamaan Timon kanssa ulos. Maija-Leena ottaa vastaan niin sydämellisesti, että voin jo nyt olla varma yhteistyön sujumisesta hänen kanssa, tarjoaa teetä ja pasteijaa. Jälkeenpäin tulee mieleeni, söinköhän osan Maija-Leenan lounaasta. Lukion rehtori Marja Laine esittelee minulle fysiikan ja kemian tilat ja välineet. Kysyy minua koulujen luottamusmieheksi, kun minulla on hyvät ja läheiset suhteet Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen hallitukseen. Kalervo on puheenjohtajana. Sanon, etten ainakaan näin ensimmäisenä vuonna, haluan ensin tutustua kouluun.

Juhannuksena menemme Taimin mökille Nummelaan. Olemme siellä yötä. Minä ja Timo yövymme alakerran toisessa makuuhuoneessa, Hippi yöpyy yläkerrassa, Topille ja Kalervolle pystytetään pihalle Sopu-telttamme. Syömme hyvin, saunomme.

Kesäkuussa vietämme jonkin aikaa Raumalla. Opiskelen Kalervon kanssa Rauman kesäyliopistossa kouluhallinnon alinta arvosanaa. Luentojen ajan mummu viihdyttää poikia.

Kesällä teemme matkan Kolille. Koko perhe yhdessä teemme retkiä lähimaastoon, Timo punaisessa rintarepussa Ukko Kolille, Weeralla menemme yli Pielisen tutustumaan kuvanveistäjä Eeva Ryynäsen ateljeehen ja siellä oleviin puuveistoksiin. Kalervo ja Topi menevät retkelle, Ruunaan koskille, minä jään Timon kanssa. Retkeen kuuluu koskenlaskun lomassa erämaalounas. Retken päätteeksi tutustutaan Pielisen kotiseutumuseoon. Kalervosta ja Topista retki on niin mahtava, että he järjestävät minullekin seuraavana päivänä mahdollisuuden osallistua vastaavaan koskiretkeen. Timo oppii konttaamaan sinä päivänä, kun Kalervo ja Topi ovat koskiretkellä. Meillä kaikilla on taas Maripaitaa, palloa ja raitaa. Kolilta matkustamme Joroisiin.

276

Ensimmäinen koulupäiväni Kruununhaassa alkaa sen verran myöhemmin, että ehdin saattaa Topin ensimmäiselle koulupäivälle. Lähdemme koko perhe, Timo istuu jo rattaissa. Pihalla tapaamme Hannulan Saran, Jossun ja Katariinan. Johanna ja Topi pääsevät samalle luokalle. Kohta voin ilmoittaa mummulle, Topi on oppinut lukemaan, Topille voi kirjoittaa TIK-KU-KIR-JAIMIN ja tavuviivoin. Koulu on Topille helppoa, alkuun lukemisen opettelussa kolme kirjaimiset tavut tuottavat vaikeuksia, mutta kun niiden lukeminen selvisi, ei Topilla sen koomin ollut koulun käynnissä ongelmia. Matematiikan tehtävät ovat Topista turhan helppoja ja niin hän mielellään laskee laskuja toisen luokan kirjasta, jonka olen joltain kustantajalta saanut. Kertotaulua Topi ei vielä osaa, mutta neuvon, laske yhteenlaskuna, kertolaskun 4x6 tarkoittaa yhteenlaskua 6 + 6 + 6 +6. Johon Topi: ”Äiti, minusta se kannattaa laskea 12+12” Timokin edistyy, kävelee puita pitkin.

Peruskoulu tuo tullessaan melkoisia muutoksia. Tätä ja uutta kouluani kuvaan vuosien kulutta, kun Maija-Leena lähtee eläkkeelle, kirjallisessa ”puheessani” seuraavasti:

Kaikki oli uutta Oppilaille jaettiin kirjat vihot ja kynät. Rehtori oli uusi Talo oli meille uusi. Nurkkapöydässä kaikki olimme uusia Elisa, Anneli, Sirkka ja minä. Paitsi Heidi. Heidi oli vanhoja,

Pöytämme ei ollut pyöreä. Vastakkaisessa nurkassa oli pyöreä pöytä. He eivät olleet uusia. Maire, Hilkka, Kerttu ja Marja.

277

Oliko muita - en muista. Me uudet emme koskaan käyneet pyöreässä pöydässä.

Vieressä oli kahvihuone. Pihan puolella pimeä, siellä kävimme usein. …

Valvontaluokakseni tulee kuudes luokka, joka viime syksynä tuli vielä ensimmäiselle luokalle oppikouluun. Luokkani ihan mukava, yksi ongelma oppilas, älykäs, yleensä hiljainen tyttö, mutta jääräpäinen, saa välillä raivokohtauksia ja väittää, että muut kiusaavat häntä. Syyttää sellaisiakin, jotka eivät taatusti sitä tee.

Uusista opettajista Elisa ja Sirkka ovat matematiikan opettajia, Anneli biologi. Annelilla on musta pitkä tukka ja selässä kyttyrä. Koskaan emme siitä keskustelleet, en tiedä oliko synnynnäinen vai jonkun onnettomuuden seuraus. Elisan ja Annelin kanssa pyrimme kerran kuussa käymään ulkona syömässä. Ihan joka kuukausi se ei toteudu, mutta aika usein kuitenkin. Joskus mukana on myös kuvismaikka Aulikki. Käymme myös toistemme luona kylässä. Elisa asuu rivitalossa, saunomme heillä, Maija-Leenakin on mukana. Tutustun Elisan lapsiin Petteriin ja Marikaan. Marika suuttuu, kun emme näe lattialla hänen mielikuvitus rakennelmia ja kuljemme niiden päältä. Ennen lähtöämme Elisan hiljainen aviomies Timokin kotiutuu. Elisa ei ole hiljainen.

Kun Elisa ja Anneli ovat meillä kylässä, Topi tekee Anneliin vaikutuksen, etikettien mukaisilla pöytätavoillaan.

Syyskuussa Timo sanoo ensimmäiset sanat, amppu (=lamppu), hauva ja äittä, vaikkei ehkä niillä mitään tarkoitakaan. Joulukuussa hän sanoo au ja anna tällöin myös todella tarkoittaa, että hänelle pitää antaa.

278

Hippi ja Taimi ovat tulossa uudenvuodenaattona kylään. Valmistelemme iltaa, Timoa ei tule joka hetki vahdittua. Jossain vaiheessa huomaan Timon mutustelevan jotain. Tutkimuksemme osoittavat hänen pureskelevan joulutähden lehteä. Kalervo soittaa myrkytyskeskukseen, ymmärtävät ensin joulutähden kuusen latvakoristeeksi. Tapahtuman selvittyä kehottavat menemään Auroraan. Kalervo jää valmistelemaan iltaa ja minä lähden Timon kanssa Auroraan. Meille tuodaan oksennusta aiheuttavaa ainetta, joka minun käsketään antaa Timolle limpsan kera. Muutaman kokeiluni jälkeen ilmoitan hoitajalle asian, jonka tiesin jo ennestäänkin, Timo ei suostu juomaan limpsaa. Hoitaja ilmeellä, on siinä avuton äiti, ottaa lapsen ja työntää limpsan väkisin Timon suuhun. Timo sylkäisee limpsan heti kaaressa ulos suustaan. Hoitaja työntää Timon takaisin syliini ja tokaisee syöttäkää sitten se oksennuslääke ilman limua. Kumma ettei ole mitään vaihtoehtoa limpsalle esim. mehua. Odottelemme Aurorassa, kunnes Timo oksentaa ja lähdemme kotiin ottamaan vastaan uutta vuotta. Ilman limpsaa oksennuslääkkeen vaikutus on niin vahva, että Timppa oksentelee vielä kotonakin useaan otteeseen.

1978 Topin kanssa voi tehdä jo useamman kilometrin hiihtolenkkejä. Timo saa kotona kaikki laatikot auki ja tavarat ulos laatikoista, mutta ei koskaan takaisin laatikoihin.

Keväällä Elisa järkytyksekseen huomaa olevansa raskaana, Maija-Leena lohduttaa, kolmas lapsi on paras.

Koulun liikunnanopettajana on koripallokuuluisuus Anssi Rauramo Toposta, vaikka en minä ennen Krunikkaan tuloani tiennyt mitään sen enempää Anssista kuin Topostakaan. Laskiaisena yllytän Elisan kanssa Anssin ostamaan meille laskiaspullat. Ihme. Onnistumme. Jatkossa Anssi osoittautuu melko nuukaksi mieheksi, kansanedustajaksi päästyäänkin tarjoaa 30 opettajalle kymmenen hengen kakun. Vuoden aikana lukiosta tulee erikoislukio, musiikkilukio, jonka rinnalla meidän piti toimia. Ennen kevättä Marja Laine huomaa kuitenkin, ettei yläaste mahdu enää samaan taloon. Syksyllä koulumme siirtyy tilapäisesti Kaisaniemen ala-asteen kanssa samaan taloon Puutarhakadulle. Käymme keväällä siellä tutustumassa. Emme tunne olevamme tervetulleita.

Toinin sisaren poika on Joensuussa ampunut itsensä, Toini haluaa lähteä sisarensa luo. Minulla on melko vähän tunteja sinä perjantaina, otan Timon mukaani kouluun. Timo on söpö kuin mikä 279

punaisessa samettitrikoohaalarissaan. Tunneillani kävelee hiljaa ympäri luokkaa, tutkii oppilaiden kynäkoteloita. Toiset oppilaat esittelevät mielellään laskujensa lomassa Timolle penaaliensa sisältöjä, toiset taas sieppaavat ne Timolta pois ja kieltävät koskemasta. Opettajainhuoneessa Uusitalon Riitta toteaa Timon koulussa olosta: ”Tuo on kai sitä nykyaikaa”. Kuulen äänessä pientä paheksuntaa, en tiedä kuulenko oikein.

Hannulan Sara kehuu kuinka fiksusti Topi esitteli hänelle Jonin, kun hän tapasi Topin ja Jonin diakonissalaitoksen pihalla. Topi sanoo hänelle: ”Hei. Saanko esitellä, Johannan ja minun luokkatoveri Joni Luotamo”

Kevään viimeisinä kiireisinä päivinä kysymme Elisan kanssa Maija-Leenalta olisiko hänellä aikaa meille. Ja onhan Maija-Leenalla. Kysymme olisiko noin tunnin ajaksi. Ja Maija-Leenalla on. Sanomme hänen täytyisi vaivautua kävelemään ulos pienen matka eli haluamme tarjota MaijaLeenalle luonaan ennen kesälomaa. Viemme hänet Kasakkaan. Iltapäivällä haisemme kaikki kolme valkosipulille niin, että Lehdon Tuija arvaa meidän olleen yhdessä syömässä. Elisa on tuntiopettaja, hänet sijoitetaan ensi syksynä Mannerheimintien yläasteelle, tylsää. Tilalle tulee siirto-opettaja Eila Elo.

Kesän alussa on Laitilan luokkakokous. Menen kokoukseen Raumalta käsin, lapset jäävät mummolaan. Laitilan luokkakavereitani en ole juuri nähnyt. Ylläni on Afrikasta ostamani sinisellä kirjailtu valkoinen nilkkapituinen mekko, kampaukseni silloin muodissa oleva lyhyet hiukset pörröisellä kiharalla, pörröpää. Tukiaisen Tapani sanoo, ”Olit jo kouluaikana persoonallinen.” Olinkohan, omasta mielestäni olen aina ollut liian tavallinen, harmaa hiirulainen, kuten Saksan kielikurssiporukasta jotkut sanoivat syksyn tapaamisessamme. Ehkä aina joskus olen vähän rohkeampi joko ajatuksiltani tai ulkoiselta olemukseltani. Kokoukseen osallistuu lähes kaikki. Salovaaran Päivi puuttuu.

Mummun komerosta löytyy vanha hula-hula-renkaamme, jota Topi innolla opettelee pyörittämään lanteillaan. Käymme katsomassa Rauman pyykkilaitureita, joissa maton pesijät seisovat laituriin upotetuissa tynnyreissä. Timo haluaa, että hänet nostetaan tynnyriin, vaikka se vähän pelottaa. Käymme katsomassa Nahkatehtaan maisemia. Tehdas, niin vanha kuin uusikin osa, konttorirakennuksineen ja asuntoineen on maan tasalla. Tehtaan paikalla on laatikkomainen kaupparakennus. Kotolan ja puusepänverstaan paikalla on kerrostaloja. Pohjola on vielä pystyssä.

280

Kesällä vuokraamme kuukaudeksi mökin Joroisilta, Kerisalon saarelta. Isäntinämme ovat turkistarhaajat Mirja ja Reijo. Mökki on mukavan kokoinen hirsimökki, sauna on yhteinen viereisen mökin kanssa. Kalervo saa haukea enemmän kuin viitsimme syödä, laitamme Topin kanssa Kalervon kalastuskieltoon. Käymme myös tervehtimässä Joroisten mummua, jolta sokeritauti on vienyt toisen jalan ja näön lähes kokonaan. Topi laittaa harjanvarren päähän tyynyn ja työntää sen Aune-mummun eteen. Topista on huvittavaa, kun Aune-mummu kyselee harjalta, Topiko se siinä on vai Timo. Timo on oppinut uusia sanoja, opi (Topi), orppu (korppu,) uklaata Kalervolle ja Topille tilataan Reijolta komeat supi-turkishatut.

Syksyllä koulumme alkaa sitten Kaisaniemessä, tunnemme olevamme tunkeilijoita. Ala-asteen rehtorin Oksasen Matin kanssa Maija-Leena on kuitenkin kesän aikana onnistunut luomaan ihan lämpöisen suhteen. Kaisaniemessä on kaksi opettajainhuonetta, isossa ison pöydän ympärillä on melko vähälukuinen ala-asteen opettajakunta. Meistä sinne kotiutuu vain Eila Elo. Muut vietämme välituntimme pienessä huoneessa, jossa kaksi sohvaa vastakkain välissä pieni pöytä. Mukavaa meillä on, vaikka ahdasta. Maija-Leena ja Oksasen Mattikin jättävät usein kanslian hetkeksi ja tulevat meidän pieneen huoneeseemme juttelemaan, mutta ei muut ala-asteen opettajat. Fysiikan ja kemian tunnit ovat Snellmanin kadulla ruotsinkielisellä ala-asteella. Me matemaattisten aineiden opettajat joudumme, siis juoksemaan kahdessa eri rakennuksessa. Ahtaasta kodikkaasta opehuoneestamme on aina tylsä lähteä Snellmaninkadulle, jossa en käy opettajainhuoneessa. Kaksoistunnit pidän tietenkin ilman välituntia, kerran viikossa kaksoistuntien väliin osuvan ruokatunnin vietän fysiikan luokassa, haen lihapiirakkaan ja kokiksen läheisestä kaupasta. Matematiikassa on uutta: tasokurssit. Minulla on suppea kurssi, alkuun on vaikea ymmärtää, mikä on suppean kurssin taso, mitä he pystyvät oppimaan. Syksyllä minusta tulee koulumme luottamusmies, mikä aiheuttaa minullekin jonkin verran ilta- ja viikonvaihdemenoja. On tilaisuuksia, joissa minä olen koulutettavana ja Kalervo kouluttajana. Silloin Topi ja Timo saattaa olla mukana. Kalervo katsoo lapsia muuten, paitsi Kalervon esityksen ajan, jolloin minä katson lapsia. Joskus pääsen jopa yön yli koulutukseen Helsingin ulkopuolelle ilman Topia, Timoa ja Kalervoa. Viihdyn kotona lasten kanssa, mutta vaihtelu virkistää. Täytyy välillä olla vapaus, olla ilman lasten vahtimista, Kalervolla jatkuu järjestö hommat, joten olen paljon kiinni kotona. Aulangolla luottamusmieskoulutuksessa, olen ainoa nainen, joka menee saunaan. Miehet ovat viereisessä saunassa, yksi lupasi tulla pesemään selkäni. Taisi rohkeus pettää, ei ilmaantunut. 281

Myöhemmin luottamusmies-järjestelmä muuttuu niin, että kaupungissa on vain muutama luottamusmies ja kouluilla on ns. yhteysopettaja. Minusta tulee Kruununhaan yhteysopettaja. Yhteysopettajille järjestetään edelleen koulutustilaisuuksia, joissa saatamme käydä koko perhe. Topista on kehittynyt fiksu ja rauhallinen lapsi. Hän huolehtii jo hyvin pikkuveljestään. Osaa hakea itselleen ruuat seisovastapöydästä ja aterioida etikettien mukaisesti. Nissisen Raimo Laajasalosta ihailee Topin hienoa käytöstä ja oma-aloitteisuutta. Eivät kuulemma hänen samanikäiset lapset pysty siihen.

Mummu on meillä paossa 75-vuotisjuhliaan. Valmistan juhla-ateriaksi Martinhanhea ja täytekakkuun laitan seitsemän ja puoli kynttilää. Juhla-ateria on juuri alkamassa, kun Kalervo saa tiedon äitinsä kuolemasta. Kuun lopulla lennämme Joroisiin hautajaisiin. Nykyisin aina itse hyvin ja hillitysti käyttäytyvä Topi kuiskaa siunaustilaisuudessa Timolla, kun arkkua kannetaan pois, sä voit mennä ratsastamaan arkulle. Timo ei onneksi yritäkään toteuttaa veljensä ehdotusta.

1979 Timo aloittaa vuoden sairastumalla vesirokkoon, jonka Topi poti joulun tienoilla. Timo huolehti hyvin sairaasta isoveljestään, joi jopa Topin mehut loppuun. Olisi se rokko tietenkin ilman hellää hoivaamistakin tarttunut ja hyvä ne rokot on lapsena sairastaa.

Hippin kerrottua vieneensä Helmiltä saamansa kultakellon huoltoon, päätän minäkin viedä Helmiltä perintönä saamani kultaisen automaattisen IWC kelloni jätättämisen takia huoltoon. Vien sen samaan liikkeeseen kuin Hippi, Mikonkadulla olevaan K. Kallion Kulta ja Kello Oy. Kellojemme siellä ollessa liikkeeseen murtaudutaan ja menetämme kellomme. Valokuvan ja kuvauksen perusteella Aikalan kelloliike arvioi kelloni nykyhinnaksi noin11 000 markkaa, mutta jälleenhankinta-arvoksi 15 000 mk, minkä verran maksaa lähinnä kelloani vastaava myynnissä oleva IWC kello. K. Kallion liike antaa varastetun kelloni tilalle kellon, jonka arvo on 10 000 mk, lisäksi saan kotivakuutuksesta 5000 mk.

Huomaamme lehdestä, että Enonveden rannalta on jälleen myynnissä mökki, joka viime syksynä oli pakkohuutokaupassa. Harkitsimme silloin huutokauppaan menoa, mutta emme saaneet aikaiseksi. Soitan Vekkelin Kailolle, maalaistalon, josta vuokramökillä ollessamme haimme maitoa,

282

isännälle. Kyselen huvilasta, saamme tietää mitä huutokaupassa mökistä tarjottiin, sitä ei kuitenkaan ollut vielä myyty huutokaupassa. Myöhemmin mökin osti välittäjä, joka nyt myy sitä. Mummu on vappuna käymässä Helsingissä, katsoo lapsia, kun lähdemme välittäjän autolla katsomaan mökkiä. Mökki on Viitasten tontilta eteenpäin, olohuone, kolme makuuhuonetta, sauna, pukuhuone ja veranta. Talo on asiallinen, sisältä vähän pimeä, ulkoa muistuttaa kenkälaatikkoa. Tontti on kaunista mäntymetsää ja ranta hyvä, tosin koilliseen. Järvi kirkas kuin mikä, minkä jo ennestään tiesimme. Tila on nimeltään Raisala ja sijaitsee Heinolan maalaiskunnan Tuusjärven kylässä. Tontti on kooltaan 5300 neliömetriä. Koko kotimatkan hieromme kauppaa välittäjän, Arin, kanssa. Matkalla ei kauppa vielä synny, mutta Arilla on illalla näyttö Museokadulla, minne Kalervo menee sopimaan, että ostamme mökin 100 000 markalla.. Käytämme mökkiin vakuutuksesta saamani kellorahat, Kalervon Hellin perintörahat, myös noin 5000 mk, säästöjämme ja otamme pankista vähän lisää lainaa. Olemme Reijolta varanneet Kerisalon mökin pariksi viikoksi kesäkuussa, emme viitsi sitä enää näin myöhään perua. Omalle mökille ostan sokeiden kaupasta rottinkikaluston, Timolle ostetaan uusi sänky, Messeniuksenkadulle vuokralaiselleni ostama laverisänky viedään Topin sängyksi ja pöytä ruokapöydäksi sekä Kalervolle ja minulle Savolaisten vanha parisänky, josta Hippi haluaa päästä eroon. Lisäksi ostamme lautaa parin arkkupenkin tekoon. Tilaamme kuljettajan ja auton, joiden avustuksella viemme tavarat mökille. Sovimme, että kuljettaja vie vanhat tavarat kaatopaikalle. Vanhan öljylämmittimen hän sanoo pitävänsä itsellään. Kuljettajalta ostamme saunaan sähköpumpun.

Runeberginkatu on kuin vuolas joki, päävesijohto on haljennut. Töölöläiset käyvät uteliaina katsomassa virtaavaa katua.

Kesäkuussa menemme pariksi viikoksi Joroisiin Kerisaloon. Reijo sanoo: ”Olette tekin kun menette mökin ostamaan, vaikka olen rakentanut teille uuden saunan, jossa vesiveskitkin.” Kyöstin ja Paulan pistäytyessä vuokramökillämme, kutsumme myös Reijon ja Mirjan pizzalle. Ensin saunomme uudessa saunassa. Reijo ja Mirja ovat todenneet, jos miehet ja naiset saunovat erikseen, ei jää mitään yhteistä seurusteluaikaa. Paikallista tapaa noudattaen meilläkin on 283

yhteissauna, Topia tämä järkyttää niin, että syödessä kun keskustellaan yhteissaunomisesta, häneltä alkaa kyyneleet valua pitkin poskea. Käymme vielä ennen lähtöä Reijon ja Mirjan savusaunassa, nyt saunomme oman perheen kesken.

Mökille matkaamme bussilla ensin Heinolaan, siltä bussilla Ahvenistoon. Osuuskauppa on muuttanut Paasosen kaupan paikalle, hoitajana Pekka. Ostamme ruokaa 3-4 päiväksi ja jätämme uuden ostoslistan. Sovimme päivän, jona Pekka tuo ostoslistan tavarat ja saa taas uuden ostoslistan. Saatamme myös pyöräillä kaupalle, jonne on noin 10 kilometriä. Kaupalta matkaamme Paasosen Arton taksilla mökille. Arton kanssa sovimme, milloin hän hakee meidät mökiltä.

284

Topin 9-vuotissynttärit Timo ja Topi

Enonvesi1979 1979 Enonvesi

Enoveden mökki 1979

Vappu 1979 Maire, Topi, Tuula ja Timo

285

Omalla mökillä. On se oma mökki eri asia kuin vuokra. Katselen tontin puita. Tämä on meidän omaa metsää. Mummu käy mökillä, samoin Hippi. Ehtojen suorituspäivänä käymme Helsingissä. Taimi tuo autollaan meidät mökille ja on siellä yhden yön. Tutustumme naapureihin. Nymanin rouvaan, Mirjamiin, tutustumme kauppa-autolla, joka käy kerran viikossa. Jos pyöräilee ruosteiselle postilaatikolle, jonne postimme tulee, pääsee toisenkin kerran viikossa kauppa-autolle. Autoa saa välillä odotella pitkään, toista tuntia. Nymanien mökki on heti seuraava Viitasten tontilta meille päin.

Nymanin mökin jälkeen on Vajanteen mökki, jossa ei juurikaan käydä. Muutaman vuoden kuluttua mökki tuleekin myyntiin. Sen ostavat Heinolasta kotoisin olevat Harat. Tonttimme toisella puolella on Lapilan mökki, vanha isäntä Lapila, kurkun kasvattaja, käy tervehtimässä. Lapilan vieressä on Entoloiden mökki. Seuraavana putkimies Koivuranta, joka käy myös tervehtimässä ja esittäytymässä. Toisella puolella tonttiamme ovat Heinoset, he eivät käy esittäytymässä, päivää tosin sanomme, kun tiellä kohdataan. Heinosten takana ovat Pitkäset. Rakennusmestari Kalle on ollut rakennuttamassa huvila-aluetta, hänestä en pidä. Rouva Lulu on kansakoulun opettaja, ruotsinkielinen, sydämellinen ja mukava. Pistäytyy joskus mökillämme, tuo lapsille suklaata. Juomavettä haemme joskus Pitkäsiltä, joskus Vekkelistä. Lulu kutsuu meidät joskus myös drinkille. Kalle hädintuskin tervehtii television katselunsa lomassa. Veden haen mieluummin Pitkäsiltä vain silloin, kun Kalle ei ole mökillä.

Käymme kesällä myös Raumalla.

Maria kuolee. Harri on eronnut Liisasta ja asustaa nykyisin jumppamaikka Eilan kanssa. En pääse hautajaisiin Raumalle, mutta osallistun arkun laskuun Helsingissä, mitä Harri ei ole osannut ensinkään organisoida. Ei ole järjestänyt kantajia. Kuvitteli Petrin, jonka pituus ei edes riitä, olevan yksi kantajista, muita ei ollut edes ajatellut. Onneksi Kalervo on mukanani. Arkun Raumalta tuoneen hautaustoimiston kaksi henkilöä, joista toinen on nainen, ryhtyvät sitten kantajiksi. Eivät ole osanneet varautua tehtävään, ovat T-paidoissa. Niinpä Maria, joka itse järjesti tyylikkäitä juhlia, taittaa viimeisen matkan kirjavalla vajaalla kantajajoukolla. Yleensähän kantajia on kuusi. Arkkua laskettaessa puolessa välissä naiskantajan ote lipeää ja arkku tömähtää haudan pohjalle. Sitten Eila noukkii haudasta kaivetun hiekan seasta Erkin arkussa olleen metallisen nimi-laatan ja

286

tarjoilee sitä meille. Pudistamme päätämme, Eila heittää laatan hautaan ja se kolahtaa Marian arkkuun. Olisin suonut Marialle arvokkaamman hautaamisen. Syksyllä koulumme jatkaa Puutarhankadulla, Kaisaniemessä sekä fysiikka ja kemia Snellmaninkadulla. Ainoa, kenen kanssa Snellmaninkadulla juttelen, on uusi vahtimestari Helge, joka on ihan mukava. Käy aina tervehtimässä, kun minulla on siellä tunteja ja tiedustelee tarvitsenko jotain.

Jossain vaiheessa valitaan koululle uusi vararehtori. Raili valitaan, minä saan yhden äänen. Minulla sellainen olo, että saan ääneni Maija-Leenalta.

Jouluna mummu on meillä. Topi on päättänyt selvittää, miten joululahjat ilmestyvät eteiseemme. Aikaisempina vuosina olen jossain vaiheessa vaivihkaa johdattanut lapset perähuoneeseen, jolloin Kalervo on nostanut lahjasäkin eteisen komerosta ovemme ulkopuolelle. Joskus Kalervo on ollut pukkina, yhtenä vuonna talonmies oli pukkina.

287

Timo mattojen pesupaikan tynnyrissä 1979 Liukumäki Otanlahdessa Timo ja Maire 1979

Karuselli Otanlahdessa

Topi ja hularengas mummolassa

Topi ja Timo

ja tilalle rakennetaan uutta Nahkatehtaan entisten tonttien taloja puretaan

288

Heti ruuan jälkeen Topi istuu eteisen tuolille ja päättää istua siinä kunnes lahjasäkki ilmestyy. Topin päätöksestä tietoisina, olemme Kalervon kanssa tehneet uuden suunnitelman. Lahjasäkin olemme piilottaneet keittiön takaiseen komeroon. Topin istuessa eteisen tuolilla, Hippin puuhatessa olohuoneessa Timon kanssa, mummu, Kalervo ja minä tiskaamme sekä siirrämme ruokia jääkaappiin. Loppuvaiheessa minä kolistelen jotain, kun Kalervo vie säkin keittiön ovesta rappukäytävään, soittaa ovikelloa ja pujahtaa takaisin keittiöön sillä aikaa, kun Topi avaa ovea. Kun Topi saa oven auki, rappukäytävässä onkin pelkkä lahjasäkki, miten se sinne ilmestyi jää Topille vielä tänä vuonna arvoitukseksi.

1980 Timo aloittaa vuoden taas kerran sairastamalla, tällä kertaa hänelle puhkeaa vihurirokko uudenvuoden päivänä. Rokko on tietenkin peräisin taas Topilta, joka sairasti sen pari viikkoa sitten. Taistelu omasta koulutalosta kestää lähes koko lukuvuoden 1979 - 1980. Haaveilemme koulullemme Snellmaninkadun ruotsinkielistä ala-asteen taloa, jossa ei paljon enää oppilaita ole. Yläasteen siirtymistä Snellmaninkadulle vastustaa sekä ruotsinkieliset että Oikokadun ala-aste, koska se joutuisi siirtymään kanssamme Snellmaninkadulle ja ruotsalaiset saisivat kauniin Oikokadun rakennuksen. Järkevintä olisi, että Kaisaniemi ja Oikokatu siirtyisivät Snellmaninkadulle ja me jäisimme Kaisaniemeen, Puutarhankadulle, mutta tätä vastustaisi Kaisaniemikin ja Oksasen Matilla tuntuu olevan vaikutusta politiikkoihin. Joten tyydymme ajamaan kannaltamme toiseksi parasta ratkaisua, me ja Oikokatu Snellmaninkadulle ja ruotsinkieliset Oikokadulle. Minäkin soittelen kaupungin valtuutetuille, mm. Vuokko Mattilalle ja Heikki von Hertzenille, jonka olen opiskeluaikana tavannut HYY:n hallituksen juhlissa. En kylläkään kertonut, että olemme tavanneet. Sen sijaan selvitän Hekalle, kuinka monta rappusta Snellmaninkadun talossa on ennen hissiä, ruotsalaiset kun ovat vedonneet, että vammaisia oppilaita varten he tarvitsevat juuri tämän rakennuksen, koska siellä on hissi. Kaupunginvaltuuston päätös on meille myönteinen. Kevään viimeisinä viikkoina kannamme taas koulumme irtaimistoa pitkin katuja, tällä kertaa Puutarhankadulta Snellmaninkadulle. Koulujen sijoittelun ratkettua kaisaniemeläisetkin suhtautuvat meihin ystävällisemmin, saavathan he taas ensi vuonna koko talon omaan käyttöön.

289

Alkuvuodesta teemme viikonloppumatkan Tukholmaan. Hiihtolomalla suuntaamme mökille. Timo haluaisi Raumalle ja Topi haluaisi olla kotona. Timo lähtee kuitenkin innolla mökillekin. Valmis joka lähtöön.

Kesäkuussa Kalervo menee OAJ:n matkalle Saksaan. Suunnittelen Kalervon matkan ajaksi itselleni ja pojille ohjelma. Ensin menemme Tampereelle. Majoittaudumme Mirkulle. Päivän vietämme Särkänniemen huvipuistossa ja katselemme Tamperetta. Mirkku tarjoaa meille aterian. Myös Riitta pistäytyy Mirkulla miehensä ja lastensa Anun ja Antin kanssa. Antti on pahainen uhmaikäinen kakara. Timo katsoo ihmeissään Antin tapoja. Tampereelta jatkamme Ähtärin eläinpuistoon. Ähtärissä asumme hotellissa. Ähtäristä matkaamme vielä Raumalle.

Mökillä grillaamme entisen omistajan auton vanteesta rakennetusta grillissä. Valttaamme mökin, samanväriseksi kuin se on ennenkin ollut. Kalastamme, saamme siikoja ja ahvenia. Pikkuahvenista teemme kalakukon. Kunnostamme mökin mukana tullutta puuvenettä. Yritämme saada talon ympärille nurmikkoa. Perustamme kompostin. Topi melskaa järvessä kumipatjalla ja räjäyttelee papatteja, Timo mouskuttaa tuttia ja rakentaa hiekkalinnoja, heitämme tikkaa ja muovirengasta tappeihin, pelaamme sulkapalloa ja krokettia. Hippi ja mummu vierailevat mökillämme, mutta eivät samaan aikaan.

Pitkäset ostavat mökin Kousan puolelta ja myyvät omansa Käyhköille. Jo ensimmäisenä mökkipäivänään Tarja tulee Tonin ja Terhin kanssa tervehtimään. Tonilla on mukanaan ämpäri, johon hän kerää huonon mustikkakesän vähäiset tonttimme mustikat.

290

Kevätretki tekniikan museoon 1980

Topi ja Timo Ähtärissä, 1980

Timo

Kalervo tulossa kalasta KalervoTuula grillaa ja komposti

Topi ja papatit

291

Tarjalta kuulemme, että hänen miehensä Väinö on Renlundin myyntipäällikkö, toista kertaa naimisissa kuten Tarjakin. Terhi, Topia muutaman vuoden nuorempi, on Tarjan ensimmäisestä avioliitosta. Toni, kahden vuoden ikäinen, on Väinön ja Tarjan yhteinen lapsi. Väinöllä on ensimmäisestä avioliitosta kaksi lasta Kirsi (16 v), josta Tarja epäilee, ettei tule paljoa mökillä olemaan ja Heikki, joka on kuollut. Lulu on sanonut Tarjalle, että hänen täytyy antaa Nyyssösten hakea heiltä vettä. Käyhköt ovat oivia naapureita, Väinön ollessa viikot kaupungissa töissä, Tarja pistäytyy usein meillä. Lapsetkin viihtyvät nelistään, vaikka ovat kaikki vähän eri-ikäisiä. Mummun käydessä mökillä hän löytää Kailon haasta kantarelleja. Mekin innostumme niitä sitten kauempaakin etsimään ja löydämme muutaman hyvän paikan.

Syksyllä koulumme järjestää tupaantuliaiset, Snellmaninkadulla. Järjestämme tarjoilua ja ohjelmaa. Ohjelmaa esittävät koulumme uudet musiikkiluokkalaiset, mm. Tuomisalon Heli, GunMajn entisen poikaystävän, Pekan, tyttö. Omalta luokaltani esittää sellonsoittoa Olli Varonen, joka on olevinaan muita fiksumpi ja kehittyneempi, ei halua lähteä kevääksi suunnitellulle Tampereen luokkaretkelle. Kun kysyn syytä, hän sanoo, kai käsität, etten minä noiden (siis luokkatovereittensa) kanssa halua lähteä. Olli haluaa kuuluisaksi sellotaiteilijaksi. Myöhemmin huomaan hänen kerran pitävän ensi konserttinsa, sen jälkeen en ole hänestä mitään kuullut. En tiedä tuliko sellistiä, kuuluisaa ei kumminkaan. Sen sijaan iloisesta velikullasta Tommi Paavolasta tuli tunnettu jalkapalloilija, pelaa Suomen mestaruussarjassa ja on ollut Saksassa ammattilaisena.

Luokallani on toinenkin Olli, ongelma Olli. Joutui lähtemään edellisestä koulusta, kun paljasteli itseään tyttöoppilaille. Sijoitettiin meillä minun kilttiin luokkaani, sai luokkani pilalle. Siirrettiin Vienon luokkaan, jonka ajateltiin olevan vähemmän altis huonoille vaikutteille. Vienon luokastakin tuli ongelmallinen, yhdeksännellä siirrettiin takaisin minun uudelleen rauhoittuneeseen luokkaan. Tätä toista Ollia minä taas en halua mukaan luokkaretkelle. Kinnusen Tuula sanoo, miten sinä uskallat sanoa Ollille, ettei hän pääse mukaan, sehän voi lyödä vaikka lapiolla päähän. Turussa oli jokin aika sitten sattunut tapaus, että entinen oppilas oli lyönyt opettajan lapiolla kuoliaaksi. Vähän minuakin arveluttaa, miten Olli suhtautuu siihen, ettei pääse mukaan. Kerran sitten totean Ollille, että minusta on parempi, ettei hän lähde luokkaretkelle. Johon Olli: ”Niin minustakin”. Asiasta ei sen enempää keskustella, luokkaretki tehdään ilman Olleja. Ollit saavat ylimääräisen vapaapäivän.

292

Käymme Tampereella Särkänniemessä, ruokailussa jokainen pöytä täyttyy sopivasti oppilaista, joten viimeiseksi tulleena menen yksin seuraavaan pöytään. Ruuhisen Eeva fiksuna oppilaana huomaa tilanteen ja sanoo: ”Ei opettaja saa yksin jäädä, meidän pöytään mahtuu vielä yksi tuoli ihan hyvin”

Tupaantuliaisissa on väkeä kouluvirastosta, johtajaa Jouko Kaurannetta myöten, Kaisaniemen alaasteelta, Sibelius-lukiosta, sekä entisen Oikokadun ala-asteen, nykyisin Kruununhaan ala-asteen opettajia ja oman koulumme eläkeläisiä. Jouko Uolevi Kauranne oli suomalainen filosofian tohtori. Helsingin kouluviraston päällikkönä Kauranne työskenteli 1975–1991. Hänen aikanaan siirryttiin peruskoulujärjestelmään ja kaupunki omaksui uutena toimialana lukioiden hallinnon. Kouluneuvoksen arvonimen Kauranne sai vuonna 1990.

Topin opettajaksi tulee Kauko Saarentaus, radion viisasten kerhon jäsen ja TV:stäkin tuttu tietokilpailumies.

Timo haluaa kutsua synttäreilleen koko kerhon. Teen piparkakkulaivan viimeisen kerran ja hävitän varmuuden vuoksi ohjeet, jos unohdan taas kuinka hankala se on tehdä. Lisäksi teen suklaanapein koristetun kermakakun. Tarjoilut katan valkoiselle paperipöytäliinalle kera värikynien, että lapset voivat syödessään piirtää pöytäliinaan. Järjestämme Topin kanssa ongintaa, koskenlaskua, taikatemppuja ym. ohjelmaa. Kun lapsia haetaan, yksi tyttö selostaa innoissaan, me piirrettiin pöytäliinaan, johon äiti kauhuissaan vastaa, sitä ei kyllä kotona tehdä.

1981 Helmikuussa Kalervon ollessa HOAY:n Tukholman risteilyllä, käyn Topin ja Timon kanssa Raumalla, teemme Runebergin torttuja. Hiihtoloman vietämme mökillä, lunta on tavallista runsaammin. Käymme kauppa-autolla, joka kulkee vielä talvisinkin. Myös Hippi on kansamme mökillä, hiihtelemme järven yli Häränniemeen, Häränhaaruun ja Lokinkiville.

Keväällä Hippi vie Topin Lontooseen.

293

Teemme kevätretken Kauklahteen tonteille. On viimeisiä pitkien kalsarien ilmoja, joten en ole enää viitsinyt paikata Timon kohta pieneksi jääviä rikkinäisiä pitkiä kalsareita. Junassa Timon haalarin lahje nousee niin, että risat kalsarit näkyvät. Yritän vaivihkaa vetää haalarin lahkeen alas, mutta sen huomaa sekä Timo että vastapäätä istuva naishenkilö. Timosta kokeen lahkeen vetämiseni leikiksi ja nauraen vetää lahkeen takaisin entistä ylemmäksi, että kaikki varmasti huomaavat hänen rikkinäiset kalsarinsa.

Luokaltani saan läksiäislahjaksi lasikulhon, suomalaista lasia, jossa kaiverrus 9 C 1981.

Ennen mökille menoa teemme lasten kanssa retken Hämeenlinnaan. Käymme Linnassa ja Aulangolla. Linnan museossa Topi lukee huolella kaikki esineiden esitteet. Yleensäkin Topi tutkii museot perusteellisemmin kuin mihin minun kärsivällisyyteni tahtoo riittää, mutta yritän esittää koko ajan kiinnostunutta. Tutustumme myös Suomenlinnaan, Korkeasaareen ja Linnanmäkeen.

294

Timo kerhon joulujuhlassa 1980

Topi ja Timo luistelemassa Hesperiankadun kentällä 1981

Topi Lontoossa 1981 Lähtö Kauklahden retkelle Timo, Tuula ja Topi 1981

Hämeenlinna Hämeenlinna Topi,Timo TimojajaTuula Tuula Topi,

Timo Linnanmäellä 1981

295

Mökillä päivät kuluvat kuten ennenkin. Perustamme taas nurmikkoa mökin eteen, kalastelemme, saunomme, pidämme risutalkoita. Timokin ottaa pikkukirveen ja pilkkoo risuja pienemmiksi, Topi katsoo kauhuissaan, saako Timo todella käyttää kirvestä. Topista tuntuu, ettei hänen ole sallittu koskaan tehdä mitään, missä on jokin vaara. Juhannuksen vietämme oman perheen kesken. Poltamme pienen kokon rantakalliollamme, villapaitoihin pukeutuneina. Anja pistäytyy Ullan ja Annukan kanssa kylässä. Ruokaa valmistamme usein grillaamalla, minulla on kasvilava, jossa kasvatan salaattia, tilliä, retiisejä ja porkkanoita. Vietämme aamupäivisin rantaelämää, teemme souturetkiä. Hankimme mökille puhelimen. Numeromme on 956-63119. Käyhkötkin hankkivat samalla puhelimen. Käyhköjen mökissä oli puhelin jo Pitkästen aikaan, joten heidän ei tarvitse vetää kaapelia. Meidän täytyy sen sijaan kaivaa kaapeli pylväästä mökkiin kivikkoiseen ja juuriseen maahan. Puhelimen ansiosta ruokaostosten teko helpottuu. Kerran viikossa käyvän kauppa-auton lisäksi, voimme soittaa tilauksen Pärnäpirttiin, josta tuodaan ostokset ilman lisäkorvausta pihallemme. Toisinaan pyöräilemme Pärnälle, jonne Ahvenistosta on vielä noin viitisen kilometriä. Ahveniston osuuskauppa on lopettanut toimintansa. Lauantaisin ja Väiskin kesäloman aikana saatan käydä kaupalla myös Tarja kanssa, Käyhköjen autolla, toisinaan käymme Mäntyharjulla asti. Kantarelleista on hyvä vuosi. Niitä riittää kuivattavaksikin, mikä ei tosin onnistu vaan sienet ehtivät homehtua ennen käyttöä. Myös mäntypistiäisiä on runsaasti, pienissä männyissä kaikki neulaset tuntuvat vaihtuneen mäntypistiäiseksi.

Topin opettaja Kauko Saarentaus, järjestää koululla tietokilpailun. Luokan kilpailussa Topi ainoana tietää mm. ”Mikä on valkoisen miehen jalanjälki” Topi kertoo Kaukon kysyneen, mistä hän sen tiesi. Jolloin minä innoissaan: ”Sanoitko oppineesi äidiltä”, sillä on varma, että olen joskus Topille opettanut piharatamon tämän nimen ja kertonut mistä se juontaa. ”En, kun Aku Ankasta, sieltä mä sen muistin”, vastaa Topi. Topi voittaa 5. luokkien sarjan. Vanhempainillassa Katin äiti sanoo minulle: ” Kati ihailee Topia suuresti, koska Topi tietää niin paljon”

296

Koulumme hankkii koulupuserot, plyysiset tai ei, siniset, rinnassa oppilaan, Tatu Tiusasen, suunnittelema koulun logo. Paljon muuhun logoa ei käytetäkään, vaikka se on ihan hyvä. Järjestämme ”Meidän koulu” -juhlan. Koulussa on erittäin hyvä työyhteisöhenki.

Korjaan kokeita, Kalervo puuhaa keittiössä jotain, Topi on koripalloharjoituksissa. Timo välillä kitisee selkäni takana ja kaipaa viihdytystä. Sanon korjaavani kokeita, enkä seuraa Timon hyppyharjoituksia sänkyymme. Jossain vaiheessa hänen kitinät ja vikinät muuttuu itkuksi, vilkaisen taakseni. Verta ruiskuaa Timon otsasta, jonka hän on lyönyt sängyn laitaamme. Otsaluu paistaa haavasta, jota yritän painaa kiinni. Huudan paikalle Kalervon, joka soittaa taksin. Soitamme vielä Hippin meille, ettei Topi pelästy kotiin tullessaan tyhjää veristä asuntoa. Aurorassa otsa liimataan kiinni. Pois lähtiessämme Timo toteaa, tämä oli oikeastaan aika mielenkiintoista. Kohta tämän onnettomuuden jälkeen Timo saa vatsaflunssan, hänellä on kuumetta yli 39 astetta, oksentelee sekä omaan että meidän sänkyyn.

Kalervo pitää koululla tietokonekerhoa. Tunnen myös tarvetta tutustua tietokoneisiin, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opettajille järjestämään BASIC-kurssille, 30 tuntia. Koulu maksaa kurssin, kurssi on iltaisin, joten sijaismenoja ei ole. Ohjelmointia opiskellaan teoriassa. Kurssilaiset voivat käyttää opettajalaitoksen ABC-80 mikrotietokonetta, siis yhtä konetta. Selvitän kurssiin liittyvän tentin 2/3. Mutta tunnen tarvitsevani vielä lisäharjoitusta ja niin ostan kurssin jälkeen ensimmäisen tietokoneeni, Vic-20. Konetta käytän lähinnä BASICin opiskeluun ja tietenkin kokeilen yksinkertaisia BASIC-pelejä ja pelikasettien pelejä, joita pojille hankitaan. Timo oppii lähes huomaamattamme kirjoittamaan ja lukemaan ladatessaan BASIC- ohjelmia.

Kerhon joulujuhlassa Timo on Josefina ja Anu Mariana. Taimilta saamme joululahjaksi palapelin, jonka hän on laittanut uuteen laatikkoon, ettemme etukäteen tiedä, mitä palapeli esittää. Palapeliä kootessamme selviää laatikossa olevan kahden eri ison palapelin palat.

1982 Tammikuussa minulla on ohjattavanani pari matemaattisten aineiden opetusharjoittelijaa kenttäharjoittelussa. Topi aloittaa koripallon ohella ratsastuksen Luotamon Jonin kanssa. Ratsastuskurssi on Tapiolassa, jonne menemme bussilla tai Luotamon Riitta vie autollaan.

297

Timo kirjoittaa ensimmäinen kirjeensä mummulle. Timolla on Päiväpirtissä tanssiaiset.

Hiihtoloman vietämme mökillä. On taas runsas luminen talvi Etelä-Suomessakin. Kalervo tekee Timolle iglun, jäädytämme sangossa lyhtyjä, pojat kaivavat lumikinokseen luolan, hiihtelemme.

Lasten huoneessa siirrämme kerrossängyt vierekkäin, olen aina jännittänyt Topin putoamista yläsängystä, kun hän joskus kävelee unissaan. Tosin ei hän koskaan sieltä varsinaisesti pudonnut, mutta jännitän silti. Topin kirjoituspöytä siirretään keittiön takaiseen tilaan, jossa hänellä on lukurauha silloinkin, kun Timo leikkii tai nukkuu heidän yhteisessä huoneessaan.

Kesäkuun alussa lähden MAOLin USAn matkalle. Kalervolla on sinä aikana OAJ:n valtuuston kokous Turussa. Sovitaan, että Kalervo menee ensin poikien kanssa Raumalle, jonne pojat jäävät mummun kanssa niiksi pariksi päiväksi, jotka valtuusto kestää. Meidän poissa ollessamme teknisten töiden opettajamme Kujalan Tapani tekee meillä remonttia. Tapetoi olohuoneen, maalaa olohuoneen ikkunalaudat ja patterisyvennykset ja sekä olohuoneen että perähuoneen katot. Tarjoan ennen matkalle lähtöäni Tapanille hampurilaisen. Vilasen Elisa on huonetoverinani. Koulustamme lähtee myös Elon Eila. Olin jo Elisan kanssa sopinut huonetoveruuden ennen kuin tiesin Eilan mukaantulosta. Eila majoittuu Liukkosen Tuulan kanssa. Matkatoimiston puolesta matkan johtajana on Timo Heikura ja MAOLin puolesta ovat johtajina Syvähuokon Olli ja Mattilan Jukka, joka on Kalervon auskultointikavereita. Kalervo antaa minulle ohjeeksi, että Mattilaan kannattaa tutustua. Kalervon ohjetta noudattaen alan tutustumiseni jo Seutulan lentokentällä. Matkani jälkeen Kalervo vähän epäilee, noudatinko liikaa hänen ohjettaan.

Saavumme New Yorkiin 1. kesäkuuta. Jo tulopäivän iltana meillä on ooppera Broadwaylla, Evita. Paikkamme ovat kaukana näyttämöstä, ”piippuhyllyllä”. Nukahdan muutaman kerran oopperan aikana. Tutustumme Seward Park High Schooliin, 350 Grand Street, Word Trade Centeriin, YK-:n rakennukseen, Empire State Buildingiin ja Rockefeller Centeriin, jonne jo pelkäämme jäävämme yöksi. Emme sisään mennessä huomanneet sulkemisajan olevan jo käsillä ja paikka sulkeutuu meidän vielä katsellessa näyteikkunoita. Kestää aikansa ennen kuin löydämme oven, jonka saamme auki.

298

New Yorkista matkamme jatkuu Washingtoniin bussilla. Matkalla pysähdytään katselemaan historiallisesti merkittävää Philadelphian kaupunkia. Washingtonissa illastimme vanhassa kaupungin osassa, tutustumme Capitol-rakennukseen, Lincolnin muistomerkkiin, Arlingtonin hautausmaalla Kennedyn hautaan ja National Air and Space Museumiin. Hotelimme seinään törmää humalainen autollaan. Washingtonista ostan itselleni farkut.

Kuulemme, että Suomessa on satanut lunta.

San Franciscossa ajelemme ihanalla Cable Capilla kalasataman ravintoloihin. Mattilan Jukka kertoo Nortamon jaarituksissa Tasalan Vilkun tilanneen Amerikassa kaksi viskiä sanomalla tuu huiskis. Jukka kysyy: ”Kokeilemmeko samaa”. Totta kai suostun. Jukka, joka osaa englantia erittäin hyvin, sanoo tarjoilijalle: ”Tuu huiskis” Tarjoilija pyytää toistamaan tilauksen ja luettelee vaihtoehtoja. Jukka heittäytyy täysin ummikoksi ja sanoo vain: ”Tuu huskis” Saamme lopulta kaksi viskiä!! San Franciscossa yhteisenä ohjelmana on tutustuminen Lawrence Berkeleyn fysiikan tutkimuslaboratorioon, jossa suomalaissyntyinen tohtori Matti Nurmia, jonka luentoja kuuntelin opiskeluaikananikin, esitelmöi Superhilac-hiukkaskiihdytimellä suoritettavista uusien alkuaineiden löytämiseen tähtäävistä tutkimuksista. Yhteisenä ohjelmana on myös tutustumiset Lawrence Hallin näyttelyyn ja laitoksen toimintaan fysiikan ja tietotekniikan opetuksessa, Muir Woodsinkansallispuiston mahtavan kokoisiin puihin, Santa Claran laaksossa Applen yritykseen ja Ponderosan koulun atk-opetukseen. Nokia tarjoaa meille illallisen Fairmont-hotellissa. San Fransicosta lennämme kahdella eri koneella Los Angelesiin. Juodun eri koneeseen kuin Eila, Elisa ja Tuula. Mattilan Jukka on kanssani samassa koneessa. San Fransiscosta ostan Delsey matkalaukun ja pojille farkut. Lossin hotellissa joudumme Elisan kanssa vaihtamaan huonetta, ensimmäisen huoneemme WC on tukossa ja vesi lainehtii lattialle. Lossissa yhteisenä ohjelmana on tutustuminen Universal-studioihin, Griffitin Observatorioon ja Disneylandiin, jossa silmään pistää siisteys; ei roskan roskaa maassa. Disneylandistä ostan Timolle nahkaiset länkkäriliivit ja polvisuojukset sekä intiaanipäähineen. MAOL-päivien perinteinen maastokisa tällä kertaa hotellin käytävillä, seikkailemme kerroksesta toiseen vihjeiden avulla kisan järjestäneiden huoneissa. Olen Kupiaisen Alpon parina kisassa, sijoitumme kisassa toiseksi. Losissa kyllästyn välillä Elisan, Eilan ja Tuulan seuraan ja lähden Mattilan Jukan kanssa kaupungille. Jukka etsii epätoivoisesti kirjaa 100 tapaa käyttää kuollutta kissaa, löytää lopulta. 299

Vähän matkamme jälkeen huomaan kirjan löytäneen tiensä jo Suomen kirjakauppoihinkin. Kotiin tullessamme koneemme tekee välilaskun Seattlen kentälle. Sharon, Leo ja Braian tulevat tervehtimään minua sinne. Vien heille pienen lasikynttiläjalan tuliaisiksi. Saan heiltä ison kassillisen tavaraa, namuja ja Leon puutöitä. Tekstin Hauska Joulua. Sharon kysyy, onko toivotus oikein kirjoitettu. Ehdin sanoa Yes, ennen kuin huomaan hauskaa sanan puuttuvan a:n. En viitsi enää korjata vastaustani. Myöhemmin jollain markkinoilla USAssa Leo kuulee kuitenkin, joltain Suomea taitavilta Amerikan suomalaisilta virheestä, ja lähettää uuden Hauskaa Joulua sekä meille että Harrille, jolle hän matkani jälkeen Suomessa käydessään toi Hauska Joulua. Olisi siis kuitenkin pitänyt korjata virheellinen muoto heti.

300

Risutalkoot mökillä 1981 Anu Mariana ja Timo Josefina

Mökillä hiihtolomalla 1982

Tuula ja Timo

Elisa USA:ssa

Töölö Stadionin tornista nähtynä 1982

Timo ja USAn tuliaiset

Kalervo Kailon heinäpellolla 1982

301

Tarja on hankkinut Terhille ja Tonille pupun kesälemmikiksi. Yhden viikon kaikki Käyhköt ovat Helsingissä, pupu tulee meille viikoksi hoitoon. Loppuviikosta olen täysin kyllästynyt koko pupuun, eivätkä pojatkaan sitä enää niin innolla ruoki.

Friskin Irja käy mökillämme poikaystävänsä Hildingin kanssa. Hilding on puuseppä, kävi keväällä Kalervon kanssa tekemässä mökillemme uuden saunan lattian entisen lahonneen tilalle. Vekkelillä on heinätalkoot, mekin menemme talkoisiin koko perhe. Osallistumme talkoosopallekin, vaikka työpanoksemme lopulta jää vaatimattomaksi. Iltapäivällä Timo ei enää jaksa lähteä pellolle, joten minä menen Timon kanssa mökillemme. Ennen pitkää Topi tulee huonovointisena kotiin, on saanut pellolla liikaa aurinkoa. Olen ostanut Topille optimistijollan, jonkin verran Topi sillä purjehtii, mutta ei kovin paljoa innostu. Myöhemmin väittää, ettei siinä pystynyt innostumaan, kun minä seison koko ajan laiturilla hermostuneena. Kesällä teemme Itä-Suomen kierroksen, Savonlinnaan ja Joroisiin.

Syksyllä koulussani järjestetään ns. perinnepäivät. Osa opettajista on jo edellisenä keväänä valmistanut itse kansallispuvun. Jotkut ovat kasvattaneet kesällä pellavaa, josta perinnepäivänä tehdään lankaa. Minä haen mummulta nypläystyynyn. Marianne, koulun siivooja, opettaa perinnepäivillä nypläystä. Päivillä kehrätään rukilla, paahdetaan kahvia, kirnutaan voita, tehdään kalakukkoa ja muita perinneruokia. Minulla on uusi valvontaluokka. Luokka on tosi mukava ja aktiivinen, osallistuvat innolla perinnepäivän tapahtumiin.

Syntymäpäivänäni opettajainhuoneen pöytämme (Tapani + matemaatikot) yllättävät minut Tapanin tekemällä useasta puulajista tehdyllä tarjottimella, joka on täynnä tuoreita rasvaisia, sokerisia, herkullisia munkkeja. Munkit luonnollisesti tarjoan opehuoneessa.

Aktiivinen luokkani järjestää ohjelmaa luokan pikkujouluihin, jonne kutsutaan vanhemmat ja pikku sisarukset. Epäilen ehtivätkö vanhemmat joulukiireissään juhliin, johon oppilaani toteavat, kyllä ne saavat sen verran vaivautua, jos me kerran tehdään ohjelmaa. Kantavina voimina luokan tilaisuuksissa on puuhaparit Anu ja Hanna sekä Miisa ja Tuula. Jos luokanvalvoja kaipaa johonkin hommaan apua, ei tarvitse kuin katsahtaa joka Anua ja Hannaa tai Miisaa ja Tuulaa, niin vapaaehtoista apua löytyy. 302

Vanhemmat viitsivät tulla runsain joukoin. Muutenkin luokan vanhemmat osallistuvat aktiivisesti kodin ja koulun yhteistyöhön, etenkin taiteilija Viki, Witold Forsten.

Lucia-päivänä on koulussamme ensimmäistä kertaa Lucia-kulkue, Tuula Hästbacka järjestää sen yhdessä ruotsinkielisen Mariannen kanssa ja tietenkin myös oppilaiden.

Luokaltani saan joululahjaksi piparkakkutalon, kotona teemme itse suunnittelemani piparkakkukodan. Joululomalla Topilla on ratsastuksessa pitkä maastolenkki. On joulu, jolloin Kalervolla on parta. Tapanina kylässä on Taimi ja Hippi. Leikimme leikkiä, jossa yksi esittää jotain patsasta ja muut arvaavat mistä patsaasta on kyse. Esitämme myös poissa olevia sukulaisia, joista Lauri on herkullisin kohde.

1983 Koulullemme tarjotaan opetusharjoittelijoita yhdessä Sibelius-lukion kanssa. Menen asiasta neuvottelemaan Eilan kanssa lukioon, jossa Norssin edustajien lisäksi on lukion matemaattisten aineiden opettajia. Neuvottelussa selviää, että opetusharjoittelijat arvostellaan kemiassa, lähinnä lukiossa. Palaverin jälkeen Norssin edustajat menevät neuvottelemaan lukion rehtorin Marja Laineen kanssa harjoittelun yksityiskohdista. Tällöin lukion opettaja Virtaniemen Sirkka kertoo meille, että lukion ainoa kemian opettaja on vasta luonnontieteen kandinaatti ja auskultoimaton. Katsomme Eilan kanssa toisiamme, olemme sitä mieltä, ettei auskultoimaton ”lukki”, voi arvostella auskultoivia fil. kandeja. Sirkka sanoo Marjan haluavan auskultantit, joten hän ei uskalla mennä sekoittamaan soppaa. Mutta me Eilan kanssa uskallamme, marssimme kansliaan, jossa Norssin edustajat vielä ovat. Selostamme tilanteen, Marja luo murhaavia silmäyksiä. Opetusharjoittelijoiden tulo peruuntuu tällä kertaa. Kotiin päästyäni soitan heti Maija-Leenalle. Parasta antaa tilanneselostus ennen kuin Marjaa ehtii antaa omansa. Seuraavan aamuna kuulen Maija-Leenalta Marjankin soittaneen hänelle ja todenneen: ”Mikä se Nyyssönen luulee olevansa häntä neuvomaan.” Tämän jälkeen en kuulu Marjan ystäviin, minua se ei haittaa. Lukion ja meidän koulun yhteisellä Ruotsin risteilyllä olen menossa aamupalalla Maija-Leenan pöytään, joku ilmoittaa Marjan jo olevan pöydässä, on vain hakemassa ruokia. Sanon ”En sitten

303

vissiin voi tullakaan.” Johon Maija-Leena: ”Tule kiusallakin.” Niin teen. Seuraus on, että Marja vaihtaa pöytää.

Toini jää eläkkeelle lastenhoitohommistamme, tällä kertaa todella jää.

Pakkalan Sari kirjoittaa ylioppilaaksi, lähetän ruusuja.

Emme nytkään hautaudu koko kesäsi mökille, vaan teemme lasten kanssa Pohjois-Suomen reissun. Matkaamme ensin junalla Vaasaan, jossa yövymme ja tutustumme mm. Pohjanmaan museoon mm. mielenkiintoisiin Hedmanin kokoelmiin ja Bragen taloon. Vaasasta jatkamme kuumalla junamatkalla Seinäjoen kautta Ouluun. Oulussa majoitumme hotelli Vaakunaan, jossa tosi hyvä aamiainen, käymme Oulun torilla ja kauppahallissa, josta ostamme graavia Tenon lohta, ilmakuivattua poroa ja savuporoa. Oulusta matkaamme edelleen junalla Rovaniemelle ja sieltä heti bussilla Kemijärvelle, jossa teemme Pyhätunturilla 10 km:n lenkin. Hyttysten ja mäkärien johdosta ei juuri lepotaukoja pysty pitämään. Nousemme Isonkurun 176 porrasta ylös. Kemijärveltä matkamme jatkuu Kuusamoon, jossa herkuttelemme sekä poronkäristyksellä että illalla savulohella kera korvasienikastikkeen. Kuusamosta matkamme jatkuu Kajaaniin, jossa käymme linnan raunioilla ja Eino Leino-talossa, ja Kuopioon. Puijon tornin ylätasanteen jätän väliin, odottelen alhaalla, vossikka-ajeluun osallistun minäkin, käymme myös Kuopion museossa, Snellmanin kodissa, torilla ja satamassa. Juhannukseksi pääsemme taas mökille.

Kalervolla on edelleen parta.

Mökillä tapaamme normaaliin tapaan Käyhköjä, mm. syömme pitkän lounaan pihallamme, savustamme ja grillaamme Käyhköjen iltapäiväaurinko-rannalla. Vierailemme myös Viitasten mökillä, jossa Anjan ja Heikin ohella on Ulla miehineen. Melskaamme järvessä kumipatjojen kera. Timo polskii käsipohjaa ja opettelee uintia. Kalervo ja Topi laittavat mökin katolle uudet kattohuovat, sekä mummu että Hippi vierailevat mökillä, mutta eri aikaan. Mummu on käymässä Enovedellä. Pohjois-Suomen kierroksen jäljiltä meillä on Turisti, Suomen aikataulut kirja, joten suunnittelen mummulle kotiinpaluu matkan, jotta vaihdot Heinolassa, Lahdessa, Riihimäellä ja Tampereella olisivat mahdollisimman lyhyitä. Monien vaihtojen 304

systeemissä, minulta jää huomaamatta, että juna johon Lahdessa piti vaihtaa, onkin Moskovan juna, joka ei ota matkan varrelta matkustajia. Joten mummu joutuu Lahdessa odottamaan seuraavaa junaa, josta taas seuraa, että Riihimäelläkin saa odottaa pitkään. Tämän jälkeen mummun into vierailla mökillämme jää vähäiseksi.

Stadionilla on MM- yleisurheilukisat, joita Kalervo käy yhtenä päivänä kisoissa poikien kanssa katsomassa. Minä tyydyn kisatorin katseluun. Timolle ostetaan kisamaskotti, jänis. Syksyn tullen hoidamme taas suhteita sukulaisiin, kutsumme Hippin ja Taimin syömään. Taimi sitten vuorastaan vie meidät kaikki sitten ulos syömään. Taimin ja myöhemmin Hippin tarjouksissa pojatkin ovat tutustuneet useaan helsinkiläiseen ravintolaan. Syksyllä Raili haluaa eroon vararehtorin tehtävistä Maija-Leenan odotettavissa olevan leikkauksen takia. Opettajakokous valitsee uuden, saan 20 ääntä, Eila Elo saa kuusi ääntä lisäksi on yksi tyhjä ja yksi hylätty ääni. Vararehtoritittelin takia, ja ehkä jo muutenkin, sanoudun irti koulun yhteysopettajahommista.

Jostain syystä pöytäämme (Tapani + matemaatikot) paheksutaan, ehkä ovat kateellisia, meillä on usein hauskaa. Hyvä yhteistyö, paitsi Mikkosen Sirkka ei osallistu. Eikä Eila ei enää istu pöydässämme, muutti toiseen pöytään. Emme tiedä miksi, pian hän muutti toiseen kouluunkin. Kalervo väittää, että minä olen varmaan suututtanut Eilan. Pohdin Eilan pöydän vaihtosyitä, keksin niitä jopa kymmenen, joista yksikään ei mitenkään liity minuun. Pyöreä pöytämme käy silloin tällöin yhdessä ulkona syömässä. Päätämme kuitenkin parantaa pöytämme mainetta ja järjestää juhlat. Pidämme monta hauskaa suunnittelupalaveria. Syntyy HATTU ja HANSKAT -juhla. Järjestämme syötävää, juotavaa ja ohjelmaa. Juhlat onnistuvat hyvin. Meillä kauhea paine, että kotitalousluokassa jokainen lusikka tulee oikealle paikalle. Uusitalon Riitalla on siellä tarkka järjestys.

305

Joulu 1982 Kalervo, Timo, Tuula ja Topi Timo ja Topi Pyhätunturilla 1983

Timo Enonvedessä 1983 Topi ja Maire Enonvedellä 1983

Topi ja Maire Enonvedellä 1983 Matkalla yleisurheilun MM83 kisoihin Timon synttärit 1983 Irja, Topi, Tuula, Ritva ja Timo

306

Muutenkin noina vuosina 80-luvulla koulussamme puuhataan kaikenlaista, sekä oppilaat että opettajat kutovat Äiti-Teresa-lappuja, kudomme Viljolle Valamoon kaulahuvin, kirjailemme MaijaLeenalle pöytäliinan, jokainen tekee Maija-Leenalle pienen omakuva-tonttu-ukon, pelaamme välitunnilla pienoisbiljardia.

Kirkkokahvimme sekä jouluna että keväällä ovat tunnelmallisia. Niissä on vähän ohjelmaa, musiikkia ja runoja ja ennen kaikkea mahtava, lämmin, yhteenkuuluvuuden tunnelma, olemme kuin iso perhe.

Mummu ostaa myyjäisistä arpoja pojille. Topin arpa voittaa saunapalvatun kinkun. Ehkä kinkku säilyisi jouluun. Syömme sen kuitenkin ennen joulua ja teemme jouluksi perinteisen kinkun sekä kalkkunan. Mummu tulee jouluna Helsinkiin.

1984 Hiihtoloman jälkeen Maija-Leena jää sairaslomalle, hoidan rehtorin tehtäviä lakkoon asti. Sijaisenani on Sirviön Matti, joka on siitä hyvä sijainen, että hoitaa myös BASIC-ohjelmoinnin ATKkerhoni. Koulumme on järjestämässä kansainvälisyysviikkoa. Järjestelyjä hieman haittaa opettajien lakkouhka, lukiot eivät ole lakossa. Viikko alkaa, mutta jää kesken lakon takia, joka alkaa huhtikuun alussa Helsingissä, Imatralla, Vantaalle ja Helsingissä. Maija-Leenan sijaisena biologiassa on Havulan Leena, joka ensin ajattelee jäädä lakon ulkopuolelle. En kehtaa Maija-Leenalle suoraan sanoa, että minusta Leenan tulisi mennä lakkoon, vaikka ei ole vielä OAJ:n jäsen, eikä näin saisi lakkoavustusta. Lopulta Leena päättää kuitenkin olla lakossa, ainoat rikkuri meillä on alkuun Anssin sijainen, joka hänkin jää muutaman päivän jälkeen pois töistä. Meitä kaikkia lakko ensin hämmentää, emme ole sitä ennen kokeneet. Mutta siihenkin tottuu, olemme lakkovahteina, osallistumme lakkomarssiin ja lakkotansseihin. Lakkovahtivuoro osuu kaikille kolme kertaa viikossa, kaksi tuntia kerralla. Lakkomarssiin ei koulustamme osallistunut kuin Hilkka, Voionmaan Ilkka ja minä. Uusia asioita akateemisen koulutuksen omaaville, ennen vain työväestö lakkoili. Toisaalta lakko on virkistävä kevätloma, vaikka venyykin vähän turhan pitkäksi, kolmeksi viikoksi. Saamme OAJ:ltä lakkoavustusta Olen lakkovahtina Kykylän Hilkan kanssa. Jaamme lakkoesitteitä ohikulkijoille. Silmälasini ovat jääneet kotiin. Olen juuri työntämässä esitettä pariskunnalle, vedän sen kuitenkin takaisin, tuntuu jotenkin, ettei noille sovi työntää. Mies toivottaa tutun omaisella äänellä hyvää huomenta ja hyvää lakon jatkoa. Heidän ohi mentyään Hilkka kysyy hämmästyneenä, etkö sä tuntenut, nehän oli 307

Koiviston Mauno ja Tellervo. Nyt vasta tajuan, että presidenttihän se siinä meni, että pitikin juuri tänään jäädä silmälasit kotiin. Lakkovahtina ollessani myös ”kotihuoltojoukot” pelaa, eli Timo tuo Kalervon kanssa termospullossa teetä.

Kalervolla on kesäkuun alussa ATK-koulutusta, joten lähdemme mökille vasta helluntaiksi.

Keväällä myymme Kauklahden maat. Taimi on pannut myynnin alulle, Taimin ystävättären poika on neuvotellut kaupan Espoon kanssa. Hinta on melko alhainen 1 150 000 markkaa 10 ha:sta. Harri hoitaa myyntiä Laurin puolesta, joka ei kait enää paljoa tajua ympäröivästä maailmasta, valtakirjaan Harri on kuitenkin nimen saanut. Harri yrittää vielä saada hintaa lisää ja yrittää laittaa maat myyntiin myös Huoneistokeskuksen kautta. Huoneistokeskus ei kuitenkaan halua ottaa niitä myyntiin, koska kauppa on Espoon kanssa jo niin pitkälle neuvoteltu. Niinpä teemme kaupat Espoon kanssa. Kun maat saamme rahat maista, katselemme isompaa asuntoa. Harkitsemme rivitaloa Oulunkylästä ja huoneistoa Sibeliuksenkadulta. Emme osaa kuitenkaan kotoa muuttaa mihinkään, joten ostamme kaksion Humalistonkadulta pojille tulevaksi opiskeluasunnoksi. Taimi myy myös Vihdin huvilansa Vihdin kunnalle, sääli. Kunta purkaa upean huvilarakennuksen, tontista tulee osittain puistoa, osittain kerrostaloaluetta. Topi lähtee Hippin kanssa ratsastusleirille Kemijärven Pyhätunturille. Heidän ratsastaminen jää kuitenkin vähäiseksi, ainakin Hippin osalta, jolta menee nivelsiteet pudotessaan hevosen selästä. Topin Lapin matkan aikana käymme Timon kanssa Tukholmassa. Alun perin meidän kaikkien piti tehdä elokuun alussa matka Tanskaan ja Saksaan. Topi ei halunnut kuitenkaan lähteä, koska matka osui olympialaisten päälle. Peruutus maksoi 200 markkaa, joten Topin on paras jaksaa sitten yöllä nousta katsomaan kisoja. Korvikkeeksi teemme Timon kanssa Ruotsin matkan. Timo on varannut laivamatkaa varten runsaasti pelimarkkoja. Olemme siellä pari yötäkin ja teemme päiväretken Kolmårdenin eläintarhaan. Ajamme bussilla läpi safaripuiston, katselemme eläinpuiston ja delfinaarion esityksen. Lopuksi kierrämme köysiradalla koko eläinpuiston, Timo halusi sen välttämättä, koska tiesi minun pelkäävän siellä. Yövymme Tukholmassa hotelli Malmenissa. 5.4 eli seuraavana päivänä käymme linnan aarrekammiossa, Hötorgetilla ja Skanssenilla, josta menemme laivarantaan.

308

Kesällä suurennamme mökin edessä olevaa aluetta, hautaamme siihen edellisen asukkaan auton vanteesta tehdyn grillin. Sen päälle tuomme maata mökin takaa rinteestä, joten mökkiä ympäröivä tasainen alue suurenee sekä edessä että takana.

Koululla järjestetään myyjäisiä. Luokat keräävät luokkaretkirahoja. Jokainen luokka antaa osan koulun välinehankintoihin. Viki lahjoittaa aina taulujaan arpajaisvoitoiksi. Koulun osuudella päätetään hankkia videokamera jalustoineen. Isä Kemppainen lupautuu työpaikkansa kautta hankkiman kameran edullisesti ja saa rahat sitä varten. Aikaa kuluu. Kameraa vaan ei kuulu, soittelen isä Kemppaiselle, tulee selostuksia ja lupauksia, vaan ei kameraa. Maija-Leenakin soittaa välillä. Annamme ukaasin rahat takaisin, jos kamera ei heti ilmesty. Lopulta pyydän Vikin, joka on ystävystynyt isä Kemppaisen kanssa, apuun. Lopulta kamera tulee.

MAOLin päivät ovat Raumalla, lähden sinne, Timo tulee mukaani. Osallistumme yhdessä MAOLsuunnistukseen, joka kiertää vanhassa kaupungissa mm. kirkonraunioilla, Kirstin talolla jne. Takaisin Helsinkiin päätämme mennä vaihteeksi junalla, vaikka Peipohjaan, tai nykyisin asema on nimeltään Kokemäki, asti pitää mennä bussilla. Päätämme matkustaa herroiksi ja olemme ostaneet ensimmäisen luokan lipun. Vaunu on kylmä kuin mikä, 15 astetta. Konduktori kertoo, että lämmityslaitteet on rikki ja sanoo toisen luokan olevan lämmin ja kertoo siellä olevan tilaa. Kysyn hyvitetäänkö lipustamme, ei kuulemma hyvitetä, kun voimmehan me ensimmäisessäkin luokassa matkustaa. Ja niin me Timon kanssa päätämme matkustaa ensimmäisessä luokassa, koska meillä on ensimmäisen luokan lippu. Takit päällä tarkenee.

Lokakuussa saan taas iriitin, osuu lokakuuhun jo kolmantena vuonna peräkkäin. Lasken, että iriittini kanssa olen ollut jo 12 eri silmälääkärillä, päivystyksessä kun sattuu olemaan kuka kulloinkin.

Jouluna teen poikien kanssa taas perinteisen piparkakkutalon. Tällä kertaa teemme savolaismökin, saunoineen ja pikkuloineen Timo on meillä jouluna joulupukkina ja sitten ihan Timona touhukkaana ja iloisena avaa pakettejaan. Ilman Timoa joulumme olisivat varmaan jotenkin uneliaita, erakkomaisia, jokainen vetäytyisi, johonkin koloon lueskelemaan joululahjakirjoja, mutta Timo on luonteeltaan iloinen, sosiaalinen ja haluaa, että tapahtuu jotain eli leikitään jotain. Ei anna periksi, vaatii aina leikin tai pelin 309

tarvitseman määrän meitä mukaan. Topi aikoinaan luovutti helpommin, jos sanoi, ettei nyt jaksa leikkiä tai pelata mitään, mä luen nyt - kuten Kalervo hyvin usein sanoi, Topi tyytyi siihen. Timo ei anna periksi vaatii Kalervonkin mukaan, jos tarvis on.

310

Topi, Timo ja Kalervo jouluna 1985 Timolla itsensä suunnittelema ja äidin toteuttama villapaita Pojat Kalervo, Timo ja Topi jouluna 1984

Toinin 75-vuotisjuhlilla 1986 Timo, Topi ja Toini

Juhla-ateria keittiössä Timo, Topi, Taimi, Tuula ja Ritva 1984

Vuoden 1985 piparkakkutalo

311

1985 Ostamme uuden hienon sähkökirjoituskoneen Brother CE-60, koneessa erillinen korjausnauha, jonkinlainen muisti ym. hienouksia. Teoriassa mahdollisuus liittää tietokoneeseen. Emme kuitenkaan liitä sitä Viciin.

Timon kirjoittaa koulussa runon Kalevala runokilpailuun:

Verkossa on kolme kalaa kalastaja ajattelee, nyt saan päiväpalaa. Mutta kalat verkosta pakoon ui ja kalastaja nyrkkiä pui.

Mummu valittaa, etteivät meidän pojat tykkää mummusta, kun eivät tule keskenään lomillaan mummolaan, niin kuin hänen ystävien lapsenlapset tulevat. Vastaan kirjeessä mummulle: ”Ei poikien haluttomuus lähteä mummun luo johdu siitä, etteivät ne tykkää mummusta vaan siitä, että ne tykkää vanhemmistaan, jotka vain lomalla ehtii heitäkin viihdyttää. Eivätkä halua sitä menettää. Muilla vanhemmilla ei ehkä ole lomaa silloin kuin lapsilla”

Topilla on koulussa työharjoittelu, hän on Lauttasaaressa sähköfirmassa.

Keväällä teen luokkani kanssa retken Tukholmaan. Mukana on myös vanhempia, Viki tietenkin ja isä Kemppainen sekä äiti Englund. Jossain vaiheessa iltaa, joku tulee kertomaan, että Liisa ja Kati ovat laivan baarissa. Pyydän isä Kemppaista hakemaan ne pois, mutta isä Kemppainen väittää, että ei ne häntä usko, joten lähden itse. Baarissa ilmoitan tytöille, että drinkit on jätettävä siihen. Kiltisti tytöt lähtevät kanssani ulos. Kati on mennyt illalla ulos kannelle, kiellosta huolimatta, joten komennan Katin nukkumaan äiti Englundin ja minun hyttiin. Meillä on 4 hengen hytti. Aamulla kun herään, huomaan Katin lähteneen. Olemme nukkuneet niin sikeästi, ettei meillä ole aavistustakaan mihin aikaan Kati on tullut yläsängystä alas ja häipynyt omaan hyttiin. Niin tai meniköhän omaan. Illalla, tai oikeastaan on jo yö, tarkastamme, että jokainen on omassa hytissään. Aamulla kun käyn läpi hyttejä, joissa olijoita en ole vielä nähnyt. Hyteissä onkin ihan vääriä oppilaita, tyttöjä ja poikia samassa hytissä, vielä nukkumassa. 312

Lukuvuoden päätteeksi saan luokaltani Heljä Liukko-Sundströmin pupun pulpetissa lahjaksi. Olimme yhdessä ihastelleet pupuja Arabian tehtailla vieraillessamme. Vikiltä saan meriaiheisen taulun.

Kesällä Topilla on rippikoululeiri, jona aikana Kalervo, Timo ja minä menemme MAOLin 50vuotisjuhlapurjehdukselle Tukholmaan ja Ahvenanmaalle. Matka alkaa Silja Linen Silvia Reginalla hyttisotkujen selvittelyllä. Matkatoimisto Travela on sotkenut saman perheen jäseniä eri hytteihin. Kalervo on laitettu eri hyttiin kuin Timo ja minä, ei kuitenkaan niin, että meidän hytissä kolmantena oleva kuuluisi Kalervolle osoitettuun hyttiin. Ennen pitkää onnistumme kuitenkin vaihdoilla saamaan oikeat hyttikokoonpanot. Timo viihdyttää itseään laivalla, kuten viime vuonna, palaamalla rahapelejä. (Rahapelit eivät olleet silloin alaikäisiltä kiellettyjä). Tukholmassa vierailemme mm. tekniikan museossa. Tukholmasta jatkamme matkaa Prinsessalaivalla Maarianhaminaan, jossa yövymme Arkipelag-hotellissa. Ahvenanmaalla on eri ohjelma MAOL-laisille ja eri ohjelma perheen jäsenille. Kalervo osallistuu opinto-ohjelmaan ja minä Timon kanssa turistiohjelmaan. Ajamme bussilla Lemströmin kanavalle, Jomalan kylään ja Godby’hyn, Färdjsundin sillan kautta Jankarlgårdeniin, missä saamme kalakeittoa, saaristolaisleipää ja Ahvenanmaan pannukakkua. Metsät loistavat kevätesikkoja ja valkovuokkoja. Jankarlgårdenista matka jatkuu Bomarsundin linnakkeelle ja edelleen Geta-vuorelle, josta Finströmin kirkon kautta palaamme takaisin Maarianhaminaan. Illallisen syömme hotellissa. Aamupäivällä ehdimme vielä tutustua Ahvenanmaan museoon. Iltapäivällä matkaamme laivalla Turkuun. Jäämme yöksi Turkuun. Turussa tutustumme Tuomiokirkkoon, Linnaan ja Käsityöläismuseoon ja menemme linja-autolla Raumalle.

Topin rippijuhlilla on vieraina mummu, Hippi, Irja, Taimi ja Toini.

Juhannuksen vietämme mökillä Timo suunnittelee itselleen villapaidan, jonka minä toteutan, paidassa on aurinko ja sahalaitaraitoja.

313

Jokelan Hilkka on jo jonkin aikaa seurustellut Kykylän Karin kanssa. He pitävät kunnon häät, vihkiminen Vanhassa kirkossa ja juhlat Mestaritallissa. Hilkka kutsuu häihinsä koulusta minut kera Kalervon, Maija-Leenan ja Tapanin. Ostamme yhdessä lahjan, mustia juomalaseja, joita Tapani tietää Hilkan katselleen. Tapani tekee laseille myös tarjottimen.

Syksyllä on Pukinmäen uuden koulutalon vihkiäiset, saan sinne entisenä opettajana kutsun. Kanssani juhliin lähtee Maija-Leena, joka kutsutaan rehtorina.

Syksyllä koulumme ottaa opetusharjoittelijoita matemaattisiin aineisiin, nyt pelkästään yläasteelle, ei yhteistyössä lukion kanssa, mikä tuskin onnistuisikaan. Vuosi vuodelta yhteistyö lukion kanssa on vähentynyt, minun lisäkseni moni mukaan ei ole enää Marja Laineen suosiossa. Opetusharjoittelijoista saan kätevästi itselleni sijaisen, kun taas olen rehtorina parin viikon ajan.

Topin kanssa ei ollut mitään murrosiän ongelmia. Hänelle ei ole tarvinnut antaa edes mitään kotiin tuloaikoja, on tullut aina ihan ajoissa tai kysyy itse, jos minä menen sinne ja sinne, mihin aikaan minun pitää olla kotona. Topi on menossa Henkalle kotihippoihin jonnekin itäiseen Helsinkiin, tiedustelee milloin pitäisi olla kotona tai voisiko hän jäädä sinne yöksi. Kalervo vastaa klo 23 eikä hyväksy yli yön poissaoloa. Topi tuumaa, no sitten hän ei mene lainkaan. Ehdotan, että jos tulet taksilla, voisit ehkä olla vähän myöhempään. Topista ei siinä ole mitään järkeä ja niin hän jää kotiin, mutta ei mitenkään vaikuta pettyneeltä tai katkeralta. Lukion viimeisellä luokalla Topinkin viikon vaihteen kotiintuloajat siirtyivät myöhäisemmäksi ja kaukana asuville luokkatovereille hänen sallitaan jäädä yökylään, ettei tarvitse pitkiä matkoja yöllä kulkea. Joulu vietetään perinteisesti, mummu on joulun meillä ja Hippi käy jouluaterioilla ja lisäksi Taimi Tapanin aterialla. Aattona Timo on taas pukkina.

314

1986 Teen luokkani kanssa taas retken Fazerilaan. Katin luokka tulee samaan aikaan, he menevät kaupungin bussilla, minun luokkani luokkatoimikunta tilaa meille tilausajobussin. Fazerilla ovat sotkeneet jotain, luokallani ei olekaan varattu aikaa, pääsemme kuitenkin kierrokselle.

Kouluhallitus järjestää viikon kestävän matematiikan opetuksen kurssin Heinolan kurssikeskuksessa. Helsingin kouluvirasto maksaa yhden opettajan per koulu kursseille. MaijaLeena kysyy, olenko halukas lähtemään. Koulutusta on harvoin tarjolla, etenkään täysihoidossa, ja vielä harvemmin koulu tai kaupunki maksaa sen. Joten totta kai olen halukas lähtemään. Vähän emmin ja kysyn Maija-Leenalta pitäisikö muidenkin halukkuutta kysyä. Maija-Leena on sitä mieltä, ettei muilta tarvitse kysyä. Sijaiseksi saan syksyllä koulussamme opetusharjoittelijana olleen Sahlbergin Pasin Kursseilla on myös Vilasen Elisa ja Urpiaisen Paula. Ohjelma on suurimmaksi osaksi hyvä, ruoka erinomaista, upeaa päästä koko viikko valmiiseen ruokapöytään, kolme kertaa päivässä. Joka ilta porukka menee vielä Seurahuoneelle, yhtenä iltana käymme Lahdessa teatterissa. Joten viikko on rankka, mutta mukava. Koulutusviikkoa seuraa heti hiihtoloma. Jään Heinolaan yöksi ja Kalervo tulee seuraavana päivänä sinne lasten kanssa. Menemme mökille viettämään hiihtolomaa.

Taimi tarjoaa meille lounaan, tällä kertaa Perhossa. Silloin tällöin Taimi kutsuu meidät ulos syömään. Laskumme on noin 700 mk ja Taimi aikoo jättää ylimääräistä juomarahaa 70 mk. Hippistä se on liikaa ja ottaa osan pois ja työntää takaisin Taimille. Jälkeenpäin Taimi moittii meitä, että erehdytimme häntä tarjoilupalkkion määrässä. Hänen ajattelema summa oli kuulemme ihan oikea.

Vaihtelua eli katkoa normaaliin opetustyöhön saan vielä, kun minut määrätään ensiapukursseille, Helsinki aikoo ensiapukouluttaa koko henkilökuntansa. Kurssit kestävät aamupäivän, mutta virkavapauden saa koko päiväksi.

Toini täyttää 75-vuotta, käymme onnittelemassa, ostamme lahjaksi Kalevala-korun, riipuksen.

315

Toukokuussa Topin luokka tekee retken Tallinaan ja heti kesäkuun alussa Topi lähtee USA:aan Sharonin ja Leon luo. Olemme saattamassa Seutulassa, miten pieneltä ja lapselta Topi näyttääkään, kun katselemme häntä lasin läpi ulkomaan lähtöhallissa. Kai lapsi nyt kuitenkin pärjää, lento on suora ja Pakkaloiden pitäisi olla kentällä vastassa. Me lähdemme seuraavana aamuna mökille ja olemme siellä ennen kuin Topi USA:ssa. Topin USA:ssa oloaikana, elokuussa, on Laurin ja Bernhardin häät. Topille vuokrataan häitä varten smokki, hänellä on joku rooli, ei nyt ihan bestman, mutta jotain sellaista. Topi soittaa mökille. Hän on päässyt onnellisesti perille. Mikä helpotus.

Viikonvaihteen jälkeen tulemmekin takaisin kaupunkiin, osallistun kouluviraston järjestämään tietotekniikkakoulutukseen, 30 tuntia. Minua on kiusannut, kun en ymmärrä mitään Topin ja Kalervon jutuista koskien DOS-käyttöjärjestelmää ja onhan tietokoneet ja tietotekniikan opetus tulossa yläasteellekin. Dosin lisäksi opiskelemme Logo-ohjelmointia, PC-paintiä, tekstinkäsittelyä Tekolla ja taulukkolaskentaa ja tietokantaa Lotuksella.

Kesäkuun 9 päivä lähden Kalervon ja Timon kanssa MAOLin Ranskan matkalle. Heti seuraavana aamuna meillä on ensin kiertoajelu, jolloin tutustumme mm. Notre Damen mahtavaan kirkkoon. Iltapäivällä on koulutusohjelmaa Centre National de Documentation Pedagoquie:ssa. Paikka on kävelymatkan päässä hotellistamme, mutta haluamme sinne mennessä kokeilla metroa. Ensimmäinen metro on tupaten täynnä värillisiä ja värittömiä ihmisiä, katselemme pitäisikö tuonne joukkoon mahtua. Sitä ihmetellessämme, metron ovet jo sulkeutuvat. Kun seuraavaa metro tulee, huomaamme, että senkin vaunut ovat aivan yhtä täysiä eli sinne sekaan vaan. Jouduimme myös vaihtamaan metroa, mutta selkeitä opasteita seuraten kulkien rappusia ja käytäviä päädyimme ihan oikealle laiturille. Oikealle pysäkilläkin osaamme jäädä pois, toisin siitä on lähes yhtä pitkä matka kuin hotelliltamme olisi ollut. Metro-ohjeet ovat lähinnä toisissa hotelleissa asuville. Puolituntia myöhässä löydämme kohteemme ja muut ryhmäläiset, kuuntelemme englanninkielistä esitystä Ranskan koulujärjestelmistä, jonka aikana Timo ajankulukseen laskeskelee salin lamppuja ja seinälautoja ym.. Takaisin hotelliin kävelemme ja matkalla ostamme pientä syötävää. Kalervon kanssa olemme jo ajatelleet jäädä hotelliin viettämään iltaa rankan päivän jälkeen, mutta Timo sanoo eikä mitään, nyt lähdetään Eiffel-torniin. Tornin juurella on valittava taso mille noustaan, minä kannatan alinta ja Timo ylintä, kompromissina ostamme liput keskimmäiselle. Seuraavana päivänä vierailemme yliopistossa vähän Pariisin ulkopuolella ja sieltä menemme Pompidou-keskukseen, josta matka, joka metrolakon takia kesti kauan, jatkuu hotelliin. 316

12. päivänä ovat vuorossa kouluvierailut, meidät on jaettu ryhmiin, joilla jokaisella on oma koulu. Ryhmässämme on perheemme lisäksi Jeskasen Otto, hänen vaimonsa ja pojantytär, Riikka. Koulumme on nimeltään Colage Rene Cassin, rehtorina viehättävä madame Vigier. Koulurakennus on suomalaisiin kouluihin verrattuna ankea ja huonokuntoinen. Mutta tietokoneissa ja ohjelmissa ovat meitä edellä. Matematiikan mittakaavaopetuksessa käytetään Logo-ohjelmointia, vaikuttaa mukavalta, peruskouluun sopivalta. Mme Vigier tarjoaa meille lettuja ja hilloa sotkuisessa opettajainhuoneessa. Kouluilta kaikki kokoontuvat Ranskan kulttuuriministeriön järjestämälle lounaalle, jonka kuitenkin itse maksamme. Lounas on hintaansa nähden vaatimaton. Lounaalta matkaamme tiedekeskus La Viletteen, missä La Geoden ”avaruusmatka” on mahtava kokemus. Perjantaina aamupäivällä ei ole koulutusohjelmaa, tutustumme tällöin Madeleine-kirkkoon ja sen lähellä olevaan herkkukauppaan, Fauchetiin, josta ostamme säilykkeen, hanhenmaksaa tryffeleillä. Timo ostaa Taimille silkkihuivin, on saanut Taimilta runsaasti matkarahaa. Käymme kahvilla Primtensin kattoterassilla ja Timo ostaa itselleen piipittävän Kaustisen. Ennen iltapäivän koulutusohjelmaa syömme ulkona, Kalervo ”suomentaa” päivän annoksen käristetyksi makkaraksi, joka kuitenkin osoittautuu kalavuoaksi. Tutustumme taas tietokoneisiin ja tietokoneohjelmiin. Koulutuksen jälkeen teemme vielä retken Versailleen. Kalervo menee vielä illalla Lidoon, minä jään Timon kanssa hotelliin. Lauantaina Timo haluaa tutustua katakombeihin, joiden jälkeen käymme Lovressa sekä syömässä ja ihailemassa Sacre-Couren kirkkoa. Täältä matkaamme Mountparnasselle. Illalla matkamme jatkui ”Sinisellä junalla” kohti Nizzaa. Näemme Chagallin museon, luostarin puutarhan, Sofia Antipoliksen, nautimme Nizzan lähellä vuoristossa 4 tunnin aterian, jossa on 9 kattausta, joista Timolle kelpaa vain yhteen kattaukseen kuulunut raaka porkkana. Mitään lasten hintoja kyseinen ravintola ei tunne, joten Timon porkkanalle tuli melkoinen hinta. Tutustumme myös Nizzan observatorioon sekä Monacoon merimuseoineen ja trooppisine puutarhoineen. Matkaamme takaisin junalla Pariisiin ja lentäen Helsinkiin.

Mökillä Toni ja Timo puuhaavat keskenään lähes koko päivän. Järjestämme kauniina kesäpäivänä pihallamme brunssit Käyhköille ja vierailemme heidän mökillä ja käymme Käyhköjen moottoriveneellä ajelulla. Käymme välillä kaupungissa, matkaamme toisinaan Heinolasta asti Arton taksilla, matkan aikana ehtii selvitä kylän tapahtumat. Käyn Tarjan kanssa Helsingissä pakastamassa marjoja.

317

Vierailemme Hartolassa Havuloiden huvilalla. Maija-Leena käy autollaan sekä hakemassa meidät että tuo takaisin, vaikka sanon, että bussilla ja taksillakin voisimme kulkea. Havulan Topi on pessyt mökin ikkunat vierailuamme varten. Siitä tulee vitsi, kun vuoro vuosina vierailemme toistemme mökeillä, että kumman vuoro on tänä vuonna pestä ikkunat.

Molempien poikien koulu sujuu hyvin. Topi saanut joka kurssista kympin ja Timo toteaa, ettei muista milloin olisi saanut kokeista jonkin muun numeron kuin 10-. Timokin on alkanut koripallon harrastamisen. Topi on jo pelannut koripallon jonkun vuoden.

Maija-Leenalla on iso leikkaus. Hoidan rehtorin tehtäviä syyskuun puolivälistä alkaen. Perhe saa kuulemma päivittäin kuulla, mitä ongelmia tänään koulussa. Istumatyö kipeyttää selkäni. Hankin ilmapatjan, jolla saa nukuttua kipeälläkin selällä. Kovin pitkäikäinen patja ei kuitenkaan ollut. Ennen joululomaa menemme koulusta joukolla tervehtimään Maija-Leenaa Siltamäkeen. Mukanamme on säkillinen joululahjoja Maija-Leenalle, olemme jokainen hankkineet hänelle lahjan, joko pienissä ryhmissä tai yksitellen. Minä annan kesällä Ranskasta ostamani hajuveden ja pienen hopeisen riipuksen. Saan Maija-Leenalta ihanat ”päiväuni”- nimiset tossut joululahjaksi.

Marraskuussa kouluvirasto järjestää viikon tietotekniikkakoulutuksen yhdelle koulun opettajalle, koska olen ainoa opettaja koulussamme, joka on jo vapaaehtoisesti tutustunut tietotekniikkaan, pääsen koulustamme vaikka keväällä olinkin jo Heinolan kurssilla.

318

Timo ja Toni 1986 Enonvedellä

Timo ja Havulan Topi kaivolla Hartolassa 1986

Vielä ilman omaa autoa 1986 Matka kaupunkiin Tuula, Kalervo, Timo ja taksimies Arto

Topin lakkiaiset 1989 Johanna Hannula, Topi ja Katariina Hannula

Juhannusjuhlijoita Kailon pihalla 1987

Kesäpäivä mökin pihalla 1986 Tuula, Toni, Tarja ja Kalervo

319

1987

Alkuvuosi on koulussa kiireinen. Olen edelleen rehtorina, useassa oppiaineessa on opetusharjoittelijoita, joille pidän rehtorin ohjaustunnit. Koulussa on lääninhallituksen tarkastus, jonka pitää pääasiallisesti Elli Pirinen, tietenkin minulle osuu läänin pikkutarkin tarkastaja. Neuvottelen Maija-Leenan kanssa puhelimessa lähes päivittäin. Elli haluaa, että kuuntelen hänen kanssaan tunteja, Mikkosen Sirkka ei pidä, kun tulen hänen tunnilleen. Kysyy: ”Mitä sinä täällä teet” Elli vastaa puolestani: ”Rehtorin työhön kuluu kuunnella tunteja” Elli käy myös kuuntelemassa minua, oman luokkani tunnilla. Oppilaat ovat tavallista mallikelpoisempia, aktiivisia, tunnollisia, hyvin käyttäytyviä. Iltapäivällä Elli tulee pyytämään minua mukaansa, kun hän menee luokkani kuvaamataidon tunnille. Kun tulemme Lauran tunnille, luokassa on kamala pulina, osalla oppilaista takit päällä, osaa tekee käsitöitä, joku sentään piirtääkin. En tiedä oikein mitä sanoisin, etten nolaisi Lauraa. Lähinnä olevalle takilliselle sanon, että vie takki naulakkoon. Muut takilliset seuraavat esimerkkiä. Elli kiertelee luokassa mitään kommentoimatta. Tunnin jälkeen Elli toteaa minulle hymyillen: ”Eikö ollut mielenkiintoista nähdä oma luokka jollain toisellakin oppitunnilla”, toteaa kuitenkin, että kyllä oppilailla kansioissa oli paljon hyviä kuvaamataidon töitä tehtynä. Ehkä he vähän rentoutuivat aamuisen matematiikan tarkastustunnin jälkeen. Tarkastuksen jälkeen pitää heti hoitaa musiikkiluokalle pyrkijät.

Hippi vie Timon keväällä Lontooseen. Hippi toteaa, että Timon kanssa Lontoo katsottiin ihan eri tavalla kuin aikoinaan Topin kanssa, asettamatta kuitenkaan kumpaakaan tapaa paremmaksi.

Hilkka muuttaa Fredalle, käymme Maija-Leenan kanssa kylässä.

Tuulan päivänä Ellu lausuu minulle Jacques Prevertin runon Laskentotunti: ”Kaksi ja kaksi on neljä neljä ja neljä on kahdeksan kahdeksan ja kahdeksan on kuusitoista… Opettaja sanoo: Uudestaan kaksi ja kaksi on neljä ……

320

…… Mutta kaikki lapset kuuntelevat säveltä ja luokkahuoneen seinät luhistuvat hiljaa. Lasiruutu palaa hiekkaan veteen palaa muste ja pulpetit puiksi ja kallioksi liitu linnuksi kynänvarsi”

Luokkani harjoittelee leirikoulun hyväksi pidettävää konserttia Temppeliaukion kirkossa. Onneksi vanhemmat hoitavat harjoitukset, olen mukana kuitenkin Suomenlinnan kirkossa pidettävässä harjoituksessa, jonka päälle kyläilemme koko porukka, oppilaat ja mukana olevat vanhemmat, Suomenlinnassa asuvan Anun kotona. Temppeliaukion kirkossa on konsertissamme ihan mukavasti väkeä.

Kesällä on jälleen viikko tietotekniikka koulutusta, käymme läpi tietotekniikan oppimääriä. Kouluihin valitaan tekstinkäsittely-, piirtämis-, taulukkolaskenta- ja tietokantaohjelmaksi IBM:n Assistant-sarja, jonka koulutus jatkuu syksyllä viikon kurssilla.

Irja tulee juhannuksena mökille, ei ole enää yksissä Hildingin kanssa. Hilding oli kerran yrittänyt käydä Irjaan käsiksi, Irja lopetti ystävyyden siihen. Aattoiltana menemme Vekkelin rantaan kokolle, missä on muutkin lähimökkiläiset. Kailo tarjoaa makkaraakin, me söimme ennen lähtöä fileettä, joten makkara ei enää maistu. Kailo leikkii fakiiria ja kulkee paljain jaloin kokon kekäleiden läpi.

Syksyllä kouluun tulee 8 IBM:n konetta, alkaa tietotekniikan opetus. Olemme ostaneet myös kotiin IBMn tietokoneen. Vic 20:n jälkeen hankittu Commandore 64 on lasten pelikoneena, johon on hankittu joystick ja kasettiasema. Syyskuussa olen luokkani kanssa leirikoulussa Hillerödissä. Apunani on koulusta Kinnusen Tuula. Mukana on myös mahtavan mukavat ja tehokkaat matkan käytännön järjestelyt hoitaneet 321

vanhemmat, Malisen Eeva ja Erkinheimon Annan äiti sekä vähemmän tehokkaat mutta ihan mukavat Teresa Laurenikusen isä ja äiti sekä Tuunelan Paulan isä. Helsingistä lähdemme aamulla bussilla kohti Naantalia, koulusta saimme yhden päivän eväät mukaan. Lautalla matkalla Kapellskäriin oppilaiden hyödyntävät rikkinäisen limpsa-automaatin, josta saa limukkaa ilmaiseksi. Alkaa 570 km pitkä ajo läpi Ruotsin, siinä vierähtää ilta ja osa yötä, eväitä syöden, makuupusseissa tai viltin alla torkkuen. Helsingborgiin saavuimme klo 2.00. Aamuyöstä saavumme Hillerödiin. Aamulla majoitumme leirikoulukeskukseen ja lounaan jälkeen lähdemme tutustumaan Kööpenhaminaan, käymme leirikoulukeskuksessa päivällisellä ja lähdemme tivoliin. Seuraavana päivänä tutustumme ystävyysluokkaamme ja tanskalaiseen kouluun. Oppilaat käyvät lounastunnilla oppilaiden kotona. Tanskalaiset ja suomalaiset oppilaat viihtyvät hyvin keskenään. Kinnusen Tuula lukee joka ilta oppilaille iltasadun. Oppilaat tekevät bussimatkoilla ja väliajoilla leirikoulukäsityötä. Ryijyneliöitä, joista leirikoulun jälkeen kootaan kaksi pientä ryijyä Malisen Eevalle ja Erkinheimolle. Leirikoulukeskuksessa on lisäksemme kaksi norjalaista luokkaa ja osan aikaa yksi tanskalainen. Käymme tutustumassa Lejren kivikautiseen kylään, viikinkilaivahalliin ja Roskilden tuomiokirkkoon. Käymme ystävyysluokkamme kanssa ostoksilla ja eläintarhassa. Oppilaat käyvät keskenään nuorisoklubilla, jonka aikana vanhemmat ja me opettajat menemme olutravintolaan. Yritämme Kinnusen Tuulan kanssa tilata ensin kahvia, teetä tai limpsaa, mutta ravintolasta ei saa kuin olutta. Poikkeamme periaatteestamme, ei alkoholia leirikoulussa, yhden oluen verran. Tutustumme Luis Tussaudsin vahakabinettiin, akvaarioon ja Frederiksborgin linnaan. Tivolissa vierailemme vielä toisen kerran tanskalaisoppilaiden kanssa, jonka jälkeen oppilailla on haikeat jäähyväiset. Takaisin tullessa olemme lautalla yötä. Marraskuun hoidan taas rehtorin hommia.

Tietotekniikka koulutus jatkuu, opiskellaan Elisaa, tiedon siirtoa, Procomia, modeemia. Koulun itsenäispäiväjuhlan jälkeen me opettajat menemme syömään Piekkaan, suomalaiseen ravintolaan, Mannerheimintien ja Sibeliuskadun nurkassa. Kalervo käy hakemassa minut kesken kaiken, ateria on onneksi jo syöty. Ritva on soittanut. Kalervo totesi hänen olleen niin masentuneen, että minun on syytä lähteä keskustelemaan. Masennuksen syy on tällä kertaa pelko, joka osoittautuu turhaksi, jäädä työttömäksi.

Timo haluaa vielä pitää kavereilleen syntymäpäivät. 322

Timo on jouluna pukkina, mummu on kylässä. Joulukuusemme on tänä vuonna kapea ja harva. Kalervon mielestä kuusikauppiaat kiskoivat liikaa, 200 - 300 mk, ja yrittää tinkiä. Lopulta hän onnistuu saamaan kuusen 50 markalla. Tänä vuonna Hippikin lähtee perinteiselle hautausmaa-kierroksellemme aatto-iltapäivänä.

1988 Timo on menossa luokkansa kanssa Fazerille, nyt pääsee hänkin vihdoin. On kateellisena kuunnellut, Topin ja minun käyntejäni. Mutta kuinka ollakaan, Timo on retkipäivänä kuumeessa eikä voi lähteä. Lohdutan häntä ja lupaan ostaa töistä tullessani hänelle namuja. ”Mutta niitä pitäisi olla niin paljon, että minun tulee huono ole”, sanoo Timo. Muistan edelliseltä Fazerin retkeltäni, että siellä oli kolme maistiaspistettä, ensin keksipiste, sitten karamelli-lakritsipiste ja lopuksi suklaapiste. Teen Timolle kolme pussia, joista kukin vastaa yhtä kiertokäynnin maistiaispisteistä. Sairaan lapsen tulee onneksi melko helposti vähän huono olo, joten Timon toivomus toteutui.

Topi menee autokouluun, hän ajaa kuorma-autokortin.

Koulussamme on tapana viettää keväällä 9. luokkien päivää, jolloin yhdeksännet luokat esittävät ohjelmaa. Suurelta osin ohjelma on siirtynyt käsittelemään opettajia sekä kiitosta että opettajien persoonallisten tapojen naureskelua, joka ei aina tapahdu hyvällä maulla ja ystävyydellä ja osa opettajista pahoittaa mielensä. Luokkani laulu minulle on ihan liikuttavan positiivinen: Tuli kouluun suloinen luokka, oli vuosi kahdeksan viis. Sai luokkikseen Tuulan, tuon armaan Nysän siis. Mutta hyytyi hymynen, kun kohtasi monet kasvot, noiden lapsiparkojen.

Kaksi pitkän pitkää vuotta me rahaa kerättiin. 323

Ja kaiken kukkuraksi, vielä Tanskaan eksyttiin. Matka ongelmitta sujui, siitä kiitos Nyyssösen. Onhan reiluin ja rehdein maikka, hän kautta aikojen.

Sitten seurasi joukko usein toistamiani asioita: ”Summasta ei saa supistaa” ”Ai, ai ai, olisi pitänyt…” ”Poissaolot tulee selvittää” jne.

Nyt on kolme vuotta mennyt on paljon opittu. Yhtälöt ja kaavat, on mieleen painettu. Nää vuodet jaksoit kestää, kun aina riehuimme. Ei meilläkään aina helppoi olleet kotiläksymme nuo vuodet aina muistan koulumme Kruununhaan. Meille ikävä tänne tulee, sit ei aina uskoiskaan.

Laulun päätteeksi saan luokaltani vielä punaisen ruusun.

Vuosi tai pari sitten ostimme Käyhköiltä auton, punaisen Skodan. Kalervo kävi keväällä kertauskurssilla autokoulussa, minun ei tule mentyä. Ajattelen, että palautan ajotaitoni mökillä harjoittelemalla, mutta sekin jää vuodesta toiseen tekemättä. Parina kesänä tulee ajeltua noin 500 metrin päässä olevalle postilaatikolle ja takaisin, ei sen enempää.

324

Ahveniston posti on lopettanut toimintansa, mutta posti kannetaan nykyisin jo joka arkipäivä. Viikon vaihteessa lehti tulee Ahvenistossa olevaan laatikkoon. Kun vielä kuluu noin viisi vuotta, niin viikonvaihteen lehdet tulevat jo Vekkelin laatikkoon. Tällöin omasta laatikosta joutuu maksamaan, mikäli se ei ole vakituisen asukkaan laatikon vieressä. Rantamme kesäasukkaat siirtävät meitä lukuun ottamatta laatikkonsa Pitkäsen Kallen laatikon viereen. Me emme halua olla Pitkäsen Kallen tai edes hänen postilaatikon kanssa missään tekemisissä ja niin pidämme laatikkomme entisellä paikalla ja maksamme siitä 50 mk kahdelta viikolta ja 10 markkaa jokaiselta seuraavalta viikolta. Auton osto helpotti mökillä huomattavasti ruokahankintoja. Ahveniston osuuskauppa on jo joku vuosi sitten lopettanut toimintansa, kauppa-autokaan ei tällä hetkellä kulje, Hirvisalon kaupan kauppias, joka sitä ajoi, on joutunut mielisairaalaan. Seuraavana vuonna palaa koko Hirvisalossa oleva kauppa. Hirvisalon kauppa on sen verran kaukana, ettemme sitä juuri käyttäneet. Mitä nyt joskus mökille tullessamme kävimme tai kotiin mennessä ostimme sieltä Uitoksen ison leivän. Joskus pyöräilimme noin 10 km päässä olevaan Pärnäpirttiin, mutta tavallisesti soitimme ostoslistan ja Pärnäpirtistä tuotiin tavarat autolla mökillemme. Käyhköjen ollessa mökillä pääsin myös Tarjan mukana kaupalle. Nyt ei tarvitse enää vaivata Pärnäpirtin kauppiasta eikä olla riippuvainen Käyhköistä vaan voimme itse autoilla kaupalle. Edelleen hyvällä säällä ja jos ei ole paljon ostettavaa pyöräilemme kaupalle. Vähitellen pyöräilyt kaupalle jäävät, kauppareissut tapahtuvat autolla.

Olemme jo kaupungissa, on lämmin elokuun päivä. Topi lähtee kavereittensa kanssa jonkun autolla uimarannalle yllään vain shortsit ja T-paita ja sanoo: ”Kun Kalle soittaa, sano, että mä tulen viideksi kotiin.” Kello tulee viisi, ei ole Kalle soittanut eikä Topi tullut. Kello tulee kuusi, seitsemän ja kahdeksan eikä Topia kuulu. Olemme Kalervon kanssa jo huolissaan. Joukko nuoria on liikkeellä tuoreella ajokortilla ja -taidolla. Kello tulee yhdeksän ja kymmenen. Kalervo alkaa hokea pitääkö jo soittaa poliisille, ovat vielä ajaneet kolarin jossain. Saa lopulta minutkin uskomaan, että nyt pitää jo soittaa poliisille. Kalervo ei tietenkään itse soita, vaan suggeroi minut soittamaan. Niinpä minä soitan ja esitän huoleni tuoreesta ajokortista ja kysyn onko mitään auto-onnettomuutta sattunut. Poliisi on hyvin ystävällinen ja rauhoittava, häneltä on varmaan ennenkin huolestuneet vanhemmat soitelleet ja kyselleet lapsistaan. Tunnen kuitenkin itseni ihan hölmöksi. Yhdentoista maissa Topi sitten tulee kotiin, ymmärtämättä yhtään hermostumistamme. Hän oli puhunut viideksi kotiin tulosta vain tiedoksi Kallelle, ei meille, mutta hän olikin tavannut Kallen kaupungilla, joten hänen ei tarvinnut tulla viideksi.

325

Haluan eroon vararehtorin tehtävistä. En missään tapauksessa halua vakinaiseksi rehtoriksi ja Maija-Leenan siirtyminen sairaseläkkeelle voi tapahtua milloin vain. Kysyn Kykylän Hilkalta, hän on kiinnostunut alkamaan vararehtoriksi. Kysyn Maija-Leenalta kelpaako Hilkka hänelle vararehtoriksi. Kelpaa, joten teen eroanomuksen. Opettajankokouksessa Hilkalle ilmaantuu yllättäen kilpailija, Zittingin Kristiina ehdottaa Hellevi Kuuppoa. Hellevi ja Hilkka saavat yhtä monta ääntä, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisee. Maija-Leenalle varmaan vaikea tilanne, Hilkan kanssa on asiasta sovittu, mutta Hellevi on biologi kuten Maija-Leena. Maija-Leena asettuu Hilkan kannalle.

Osittain kaupungin henkilökunnan virkistysmäärärahan turvin teemme retken Haikkoon. Avustus tosin kattaa hyvin pienen osan kuluista, loput maksamme itse. Raha on koko henkilökunnalle, mukana on myös talossamme oleva ala-aste, muusta henkilökunnasta on mukana vain siivooja Marianne. Ellu tarjoaa kihlajaistensa kunniaksi Elyseetä. Otamme erilaisia hoitoja, minä valikoin vesihieronnan. Illalla syömme hyvin. On todella mahtavaa aikaa koulussamme, opettajakunnan henki ja yhteistyö todella upeaa, suureksi osaksi varmaan Maija-Leenan taitavan johtamisen ansiota.

Timo tekee leirikoulumatkan Ylläkselle. Topin kaveri törmää meidän autolla poliisiautoon, auto on sammuksissa mutta osuu poliisiautoon.

326

1989 Tammikuussa Maija-Leena on kuntoutuksessa. Hiihtoloman jälkeen hän kertoo minulle kansliassa, että aikoo hakea sairaseläkkeelle. Järkytyn, vaikkei se yllätys ole. Totean Maija-Leenalle: ”Oikeaan aikaan luovuin vararehtorin hommista”. Hilkasta ei minusta kuitenkaan ole vakinaiseksi rehtoriksi. Kysynkin Maija-Leenalta, että mistäs meille nyt rehtori. Maija-Leena sanoo, että Vuosaaren rehtori Soili Lahti on joskus ilmaissut olevansa kiinnostunut. Pyydän: ”Soita sille ja kysy onko hän vieläkin.” Vuosaaressa tietotekniikkakoulutuksissani käydessäni olen huomannut, että koulu toimii ja mitä Soili Lahtea olen tavannut, vaikuttaa myös ihan mukavalta.

Tietotekniikka koulutus jatkuu, tekstinkäsittely ohjelma muutetaan Office Writeriksi. Opiskellaan myös automaation perusteita, robotin ohjausta sekä tietokoneen rakennetta.

Ennen pääsiäistä, jolloin Maija-Leena jää sairaslomalle, hän kertoo minulle jutelleensa Soilin kanssa. Soili olisi halukas jo syksystä hoitamaan väliaikaisena Maija-Leenan hommaa, jotta sitten hän ja koulukin voisi harkita yhteen sopivuuttamme. Maija-Leena kertoo myös Hilkalle Soilin kiinnostuksen ja Hilkkapa haluaakin rehtoriksi. Hän soittaa Soilille ja ilmoittaa halunsa, joten Soilin tulo ainakin syksyllä jää siihen. Maija-Leena toteaa, ehkä näin parempi, voihan Soili hakea sitten, kun virka virallisesti tulee auki, jos on vielä kiinnostunut. Kevään aikana tulen siihen tulokseen, ettei Hilkasta ole vakinaiseksi rehtoriksi, liian stressaantuva ja tekee monet asiat jollain tavalla mutkikkaasti, ei osaa organisoida. Missä minä muuten olen eri hyvä, ainakin omasta mielestäni.

Vietämme 20-vuotis hääpäivää, saan ruusuja. Järjestämme olohuoneeseemme juhlan kunniaksi valokuvanäyttelyn: häät ja lapset.

Topin kirjoitukset sujuvat loistavasti, kuten koko koulukin on aina sujunut, täydet 6 laudaturia, Matematiikasta vahva laudatur. Todistuksessakin Topilla on keskiarvona täysi 10. Kevään perinteinen maikkojen hattulounas, jää Topin lakkiaisten johdosta minulta väliin. Keittiössä on minua avustamassa koulumme siivooja Marianne. Hän tekee kanssani lohi- ja paahtopaistivoileivät ja keittää ja tarjoilee kahvin. Täytekakut olen tilannut valmiina Fazerilta, mansikka- ja kinuskikakkuja. Lisäksi olen tehnyt voitaikinan sisään lohifileettä ja kananmunaa, joka tarjoillaan kylmänä. Lisäksi on kuivavakakkua, pikkuleipiä ja iso kulhollinen kirsikoita.

327

Keittiön pöydillemme ostan uudet keväisen keltaiset pöytäliinat, jotka ulottuvat lattiaan ja pöytien nurkkiin olen laittanut vihertävät silkkirusetit. Toinen keittiön pöydistämme on olohuoneessa ja toinen perähuoneessa. Olohuoneen pöytää koristaa vielä ”lampi”. Teetätin soikean peilin, jolla laitoin Maija-Leenalta saamani Toikan linnun ja koristelin sen vihreillä kasveilla. Nätti juhlapöytä tuli. Lakkiaisissa käy sukulaisia, Käyköt, Kruununhaan ja Käpylän opettajia, Topin edellisen kesäpaikan, pankin, väkeä sekä Hannulan tytöt Johanna ja Katariina ja rippikoululeirin isosia. Tapanilta olen lainannut halpoja kuohuviinilaseja, joista Krunikkalaiset rikkovat pari, toisen Tapani itse. Onneksi Tapanin halpoja laseja eikä meidän kalliita. Korpi-Hallilat käyvät vasta parin päivän päästä.

Kesäkuun alussa lähdemme Kalervon kanssa Roomaan, Timo tulee mukaamme. Lennämme Finnairin koneella Leonardo da Vincin lentokentälle. Hotellimme, Albergo Nazionale, sijaitsee keskiaikaisessa korttelissa Mars-kentällä ( Campo Marzio) Plaza di Montecintorion laidalla. Heti hotelliin saavuttuamme lähdemme lounaalle. Lounaalla on ensin antipasteja, eli kinkkua, mozzarelle-juustoa, melonia, lihapullia, pinaattia ja munakoisoa. Lämpimänä ruokana on lihaa ja jälkiruokana jäätelöä sekä mansikoita. Lounaan jälkeen teemme kävelyretken hotellin lähistöllä, näemme Pantheonin, Piazza Navonan, Berninin Fontana dei Quartto Fiumin, Piazza S. Ignazion, Espanjalaiset portaat ja Fontana di Trevin, joka on saneerauksen alla eikä vesi valitettavasti suihkua. Seuraavana aamuna lähdemme tutustumaan antiikin ja varhaiskristilliseen Roomaan. Kierrämme bussilla Rooman seitsemän kukkulaa, katsastamme Vittoria Emanuelen muistomerkin. Altare della Patrian takaa nousemme jalan Michelangelon suunnittelemia portaita Piazza del Campidoliolle, jonka takana on Palazzo Senatorio ja oikella laidalla Palazzo Conversatorio, aukion keskellä Markus Aureliuksen ratsastajapatsas. Täältä jatkamme Forum Romanumille, jossa on paljon katseltavaa, palasia eri aikakausilta. Jatkamme matkaa Colosseumille, josta matka jatkuu bussilla Palatonin kukkulalle, Apostoli Paavalin kirkolle ja edelleen Via Appia Anticaa pitkin Pyhän Calliston katakombille ja sieltä Santa Maria Maggioren kirkon kautta hotelliin. Lyhyen tauon jälkeen maistuukin jo lounas Piccola Romassa. Iltapäivällä yritämme soittaa Topille, kirjoitamme kortit, käymme vielä Espanjalaisilla portailla ja Vittorio Venetolla. Tiistaina tutustumme Vatikaaniin, museoon, Sikstiiniläiskappeliin ja Pietarin kirkkoon. Kalervo ja Timo käyvät myös kirkon kupolin huipulla, minä jätän sen tietenkin väliin ja istuskelen aukiolla kirkon edessä. Lounaan nautimme pienen torin takan olevan pikkukujan katuravintolassa.

328

Ansaitun siestan jälkeen käymme kaupoissa, kaljalla Piazza Navonalla sekä kävelemme pitkin Rooman kujia ja katuja. Keskiviikkona teemme kokopäivän bussiretken, jonka ensimmäinen kohde on Villa Adriana, keisari Hadrianuksen rakennuttama suuri ja ylellinen huvila. Seuraavaksi tutustumme Villa d’Este- huvilan suihkulähteisiin, jonka viereiseltä markkina-torilta Timo ostaa pari T-paitaa. Bussi jatkaa matkaa pitkin viehättäviä vuoristoteitä ohi pikku kylien ja viiniviljelmien. Eräässä kylässä syömme lounaan, kolmine erilaisine pastoineen, pääruokineen, kolme eri lihalaatua, ja jälkiruokineen. Matkalla takaisin Roomaan näemme vielä Nemini - ja Albanon kraatterijärvet. Torstaina on vuorossa retki Villa Lanteen ja sieltä edelleen barbaarien ja malarian tuhoaman Ostia Anticaan raunioille, joista saa hyvän käsityksen antiikin aikojen kaupunkielämästä. Lounaalla tyydyimme McDonaldsin hampurilaisiin. Illalliseksi ostamme hotellihuoneeseen kinkkua, makkaraa, viiniä, Coca-Colaa, hedelmiä ja leipää. Perjantaina tutustumme Castel Sant’ Angeloon, josta yritämme Timon toivomuksesta suunnistaa kapusiinikirkkoon, jonka hautakammio on koristeltu 4000 kapusiiniveljen pääkalloilla ja luilla. Suunnistus menee sen verran pieleen, että päädymme Piazza Navonalle, koska olemme lähellä hotelliamme päätämme pistäytyä siellä. Sitten kaipaammekin jo ruokaa, syömme Pantheonin takana olevassa viehättävässä Pizzeria la Sagrestissa. Timo syö filettä, kuten on kotona perjantaisin tottunut. Minä tyydyn Kalervon kanssa pizzaan. Siestan jälkeen tutustumme vielä lähiseudun kirkkoihin, Basilica Sant Eustacia, Eglise St Louise des Francans, Sant Agnese in Agona. Ennen hotelliin menoa piirrätämme vielä Piazza Navonalla Timosta karrikatyyrikuvan ja istahdamme drinkille Piazza de Rotandalla. Lauantaina tutustumme kotimuseoon, Palazzo Doriaan, lounastamme Snack baarissa, jossa Timo syö pizzaa ja minä Kalervon kanssa spagettia. Yritämme, ilman tulosta, löytää S. Maria Sopra Minervan kirkosta piispa Henrikille omistetun alttarin. Sen sijaan löydämme Michelangelon veistoksen ”Ylösnoussut Kristus” ym. taideaarteita. Illalla matkaamme Calcatan keskiaikaiseen kylään, joka sijaitsee korkealla vuorella. Kylän ravintolassa, johon mahtunee yht’ aikaa kylän kaikki n. 50 asukasta, syömme illallisen, pari pastaruokaa, liharuoka ja herkullinen torttu jälkiruuaksi. Ravintolan isäntä halasi ja pusutteli Timon perin pohjin.

Juhannuksena Irjan kutsuu meidät mökilleen kylään. Hänellä on uusi poikaystävä Juhani. Juhani tuntuu olevan erinomainen kokki, mutta muuten ei mikään välkky.

329

Kesä kuluu etupäässä mökillä, Topi on armeijassa. Ahveniston kaupalla paikalliset asukkaat ovat ruvenneet pitämään lauantaisin kesätoria, josta saa leivonnaisia, perunaa herneitä, mansikoita jne. Ostokset teemme useimmiten kauppa-autolta, sitä joutuu joskus odottamaan pitkäänkin. Odottavan pitkää aikaa kuitenkin usein lyhentää naapureiden seura. Autolla käy usein myös Nymanin Mirja ja Käyhkön Väinö. Väinö on jäänyt eläkkeelle ja Tarja on mennyt töihin, joten Käyhköillä on osat vaihtunut. Tarja on mökillä vain viikonvaihteet ja Väinö Tonin kanssa lähes koko kesän.

Heinäkuussa on ihan mukavia helteitä, parhaimmillaan 30 astetta, koivut kärsivät kuivuudesta, kellastuvat. Pihallamme loikkii silloin tällöin jänön poikanen, jonka ristimme Höpö-jänöksi. Puolessa välissä ilmat viilenevät. Ilman lämpötila on enää 16 astetta, satoi rakeita ja ukkosti.

Kesällä käymme Kyöstin mökillä sekä Hartolassa Havuloilla. Kyöstin mökiltä lähtiessämme pistäydymme Retretin taidenäyttelyssä.

Olemme Havuloilla jopa yötä. Nukun huonosti, sillä Maija-Leena kertoo Hilkan odottavan lasta, jää marraskuussa äitiyslomalle. Maija-Leenan mielestä ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että minä olen loppulukuvuoden rehtorina. Että sen Hilkan piti mennä estämään Soilin tulo syksyllä. Mietin yöllä vieläköhän Soili suostuisi tulemaan kokeeksi kouluumme rehtoriksi, sitten kun Hilkka jää lomalle. Mutta siinäkin on riskinsä, Hilkka on jo vanha synnyttäjä, jos jokin menee vikaan eikä hän olekaan koko vuotta poissa. Äh, kai se minun sitten täytyy olla loppu lukuvuosi reksinä, ei ihmeemmin huvita, mutta ei siellä oikeastaan ketään muutakaan ole. Ja kenelle mä nyt soitan, jos tulee pulmia. Hilkalla ei nyt ole tuntumaa asioihin edes sen vertaa kuin minulla, Maija-Leena ollut jo poissa melkein vuoden. Varmaan kuitenkin Maija-Leenalle tulee soitettua, hän osaa kuitenkin tukea, olla empaattinen. Nukun huonosi, ajattelen, voi ei, voi ei. Miksikähän itse asiassa en halua olla rehtorina. Ne ajat kun olen ollut, on itse asiassa sujunut ihan hyvin. En nyt kuitenkaan halua.

Viisi sorsaa syö mustikkaa mökkimme edessä.

Elokuussa mummu soittaa ja kysyy lähtisikö Timo hänen kanssaan eläkeläisten matkalle Norjaan ja Ruotsiin, Ettalan Tuttu on perunut lähtönsä viime tipassa. Timo ei satu olemaan kotona, lupaan kysyä ja ilmoittaa. Kun Timo tulee kotiin, yllätyn, kun hän sanoo lähtevänsä.

330

Syksyllä minut nimitetään Hilkan vararehtoriksi. Haluan nimityksen siten, että olen vararehtorina vain sen ajan kuin Hilkka hoitaa väliaikaisena rehtorin virkaa. Topi suorittaa varusmiespalveluaan Vekarajärvellä. Kävelee, juoksee, ryömii märässä metsässä. Torstaisin on ammuntaratapäivä, viikon mielenkiintoisin päivä. Saa mummulta Vekarajärvelle nimipäiväpaketin, piparkakkuja ym. naposteltavaa.

Joulukuun alussa minulla alkaa sitten rehtorin hommat. Ensimmäinen ongelmani on hankkia itselleni sijainen. Topi kertoo, että Kuoppamäen Kerttu, Topin luokkatoveri, on etsinyt jotain työtä. Soitan Kertulle, lupaa tulla. Seuraavana päivänä kuitenkin soittaa ja peruu, pelkää tietotekniikan tunteja. Ei ole koskaan perehtynyt tietotekniikkaan. Pyydän, että tulee nyt ainakin pariksi viikoksi, että saan aikaa etsiä toista. Lupaan opettaa hänelle tarvittavan tietotekniikan. Kaunis Kerttu suostuu ehdotukseeni ja kahden viikon jälkeen suostuu jatkamaan. Opetan Kertulle tarvittavan tietotekniikan.

331

Irjan mökillä Espoossa 1989 Edessä Timo

Kesätori 1989 Tuula

Havuloiden mökki 1989

Irjan mökillä Espoossa 1989

Kyöstin mökki 1989

Kauppa-auto 1989 Mökillä edelleen ilman omaa autoa. Kauppa-auto erittäin tarpeellinen

332

Toinen ongelmani on musiikin opetus. Hästbackan Tuula on sairaslomalla mielenterveyssyistä, aina muutama kuukausi kerrallaan. Sijaiset ovat mitä milloinkin. Kryptan adventtikonsertti lähestyy, sijaisista ei ole sen vetäjäksi. Paltemaan Sinikalla on fiksu musiikkiluokka, jolla lisäksi aktiivinen luokkatoimikunta. Pyydän Sinikkaa kysymään, jos hänen luokkatoimikuntansa ottaisi perinteisen, tunnelmallisen Kryptan konsertin hoitaakseen. Suostuvat ja hoitavat homman upeasti.

Lasten huonetta kalustamme jo Timolle. Timon sänkyyn hankitaan uudet päiväpeitteet ja tyynyt. Topi pääsee armeijasta jouluksi lomille.

Kreuzeille syntyy joulukuussa tyttö, Anna Lynne.

1990 Tammikuussa koulussamme on taas kotitalouden opetusharjoittelijoita, joille pidän rehtorin ohjaustunnit. Hakkaraisen Leena kouluvirastosta uhoaa, ettei minulle välttämättä kuulu hiihtolomaa, kun ole ollut rehtorina vasta marraskuusta. Sillä ei kuulemma merkitystä, että olen jatkuvasti ollut opettajana. Ilmoitan pitäväni hiihtoloman, jos ei käy etsiköön uuden rehtorin, minä palaan opettajaksi. Samalla ilmoitan jääväni kesälomalle kesäkuun alusta, joten uuden rehtorin virka on syytä laittaa auki kesäkuun alusta alkaen eikä vasta lukuvuoden alusta. Hiihtolomalla lähden Timon ja Hippin kanssa Leville. Kalervo ei halunnut lähteä. Hyvä niin. Maunon perunkirjoitus osuu hiihtolomaan ja on hyvä, että siellä olisi joku edustamassa meitä. Mauno on tehnyt uuden testamentin, jolla yrittää sulkea Ritvan ja minut kokonaan pois ja testamenttaa kaiken Riihimäen pojille, serkkunsa pojille. Perunkirjoituksessa Kalervo sinnikkäästi esittääkin, ettei Maunolla ole ollut oikeutta testamentata koko pesää, koska Helmin kuoleman jälkeen vain osa pesä jaettiin. Muu jäi Maunolle hallintaoikeudella, ei omistusoikeudella. Riihimäen poikien asianajaja joutuu myöntämään Kalervon olevan osittain oikeassa. Lopulta monen neuvottelun jälkeen Riihimäen pojat suostuvat siihen, että pesä jaetaan tasan neljään osaan, paitsi he saavat Maunon äidin ja sisaren asunto-osakkeen Runeberginkadulta. Pojat kuitenkin pitkittävät ja pitkittävä jakoa, toisella on avioero tulossa ja toisella ravintolansa konkurssi. Saan monen kertaan soittaa, lopulta uhkaillakin, pankinjohtaja Riihimäelle, ennen kuin hän saa pesän jaon aikaan. Ravintoloitsija Riihimäki on näköjään siirtänyt jo osuutensa vanhemmilleen. Pitkittämisestä on meille se haitta, että Runebergin kadun asunnon vastikkeet menevät pesän varoista, mutta tuloja siitä ei pesälle ole. Siellä asuu joku kelvoton vuokralainen, joka ei maksa vuokraansa ja jota pojat ei saa ulos. Saamattomia. 333

Jokainen meistä ottaa irtaimistosta mitä haluaa, loput hoidan huutokauppaan ja divariin. Rahat jaamme tasaan. Ulvilantien asunnon laitan myyntiin Huoneistokeskukselle, Käyhkön Tarjalle. Tarja saa myytyä sen Terhin miehen veljelle ja tämän tyttöystävälle, tosin paljon pienempään hintaan, mitä alun perin ajattelimme. He eivät kuitenkaan selviä veloistaan, vuoden kulutta Tarja myy asunnon edelleen.

Timon kanssa, toisin kuin Topin, kotiintuloajoista täytyy keskustella jo yläasteella. Timon luokka tuntuu olevan innokas kotihippojen järjestäjä. Viikolla Timonkin pitää ehdottomasti olla kotona kymmeneen mennessä, mutta viikon vaihteessa hänen kotiintuloaikansa on siirtynyt jo lähemmäksi kahtatoista. Minusta meidän vanhempien velvollisuus olisi hakea lapset kotihipoista kotiin, mutta mekin olemme Kalervon kanssa tottuneet perjantaifileen kanssa juomaan punaviiniä, ettei sitä sitten autolla voisi enää lähteäkään. Eikä Timo siihen suostuisikaan, olen esittänyt taksikyytiä, mutta Timo on senkin torjunut. Yritän kuitenkin aina valvoa Timon kotiin tuloon asti ja jutella hänen kanssaan jotain. Kalervoa tuntuu aina nukuttavan silloin aikaisin, kun Timo on jossain, vaikka muuten hän kyllä yleensä valvoo minua myöhemmin, niin Timon kotiin tulon vahtiminen jää minulle.

Lukiovaiheessa Timon viikonlopun kotiintuloajat siirtyvät jo puolenyön toiselle puolelle, yritän keskustella vähän aikaisemmasta kotiintuloajasta, mutta Timo toteaa sen olevan turvallisempaa tulla kotiin porukassa kuin yksinään. En voi kieltää ettei näin olisi. Aina en enää jaksa valvoa Timon kotiin tuloon asti, mutta useimmin kuitenkin herään hänen tuloonsa ja useimmiten käyn kysymässä, miten ilta on sujunut.

Rehtorin hommien ohella käyn tietotekniikkakoulutuksessa, vuorossa on graafiset käyttäjäliittymät, symbolinen konekieli, musiikkia tietokoneella, sivun taittoa, koulun atvastuuhenkilön tehtävät ja didaktiikkaa. Rehtorin virka tulee auki. Soitan Soilille ja kysyn, vieläkö hän on ajatellut Kruununhakaa. Sanoo, ettei ole nyt ajatellut. Pyydän, että ajattelisi ja sanon toivovani hänestä meille rehtoria. Kruununhaan rehtorin virkaa hakee Soili, Vilasen Elisa, Leppälän Mauri ja yksi huu haa - tyyppi. Mauri kuitenkin ilmoittaa, että peruu hakemuksensa, haluaa jatkaa Käpylän yläasteella, jonka rehtorin virka myös vakinaistetaan. Opettajakunta saa antaa mielipiteensä rehtorista, vaikka opetuslautakunta sen päättääkin. Opettajamme on Soilin kannalle, Elisa saa pari ääntä. Soili valitaan meille.

334

Tehtaanpuiston koululla rehtoripäivillä tapaan Soilin. Kerron musiikinopettajaongelmastamme, ei Soili tunnu siitä pelästyvän, sovimme ajan, jolloin hän tulee käymään koululla. Soilin käynnin jälkeen Hellevikin, joka tähän asti on ollut Soilia vastaan, koska Soili on vain ”lukki” (alemman korkeakoulututkinnon suorittanut), on tyytyväinen uuteen rehtoriimme. En tiedä mistä Hellevi ajatteli meidän saavan FK-rehtorin, kun Elisa ja Maurikin oppiarvo on LuK. Keväällä joudun tietenkin pitämään kevätjuhlapuheen, vaikka puheiden pitämistä en rakastakaan. Mielessäni käy, toteanko vaan: ”Paska homma, mutta tulipa tehtyä.” No, siihen olen kuitenkin liian sovinnainen. Ja vuosi sujui itse asiassa ihan mukavasti. Päätän kuitenkin, etten pidä täysin perinteisen kaavan mukaista puhetta. En kiitä koulusta lähteviä opettajia, ne voin kiittää puheen ulkopuolella. Puheessani kiitän luokkaa, joka järjesti Kryptan konsertin, kiitän fysiikan ryhmääni, jonka hieman skeptisestä opiskelu tyylistä olen nauttinut, kiitän tietotekniikka ryhmääni, joka ahkeruudella on paneutunut kaikkiin annettuihin töihin. Liitän mukaan kaaosteoriaa. Puheestani tulee itse asiassa ihan hyvä, ainakin omasta mielestäni. Muutkin sitä kehuvat, sen nyt tosin ei välttämättä tarvitse merkitä mitään. Kesäkuussa luovutan rehtorin hommat Soilille. Käyn selostamassa mitä olen seuraavaa vuotta varten tehnyt, mitä en. Soili on tyytyväinen valmiiksi tekemiini valinnaisainepalkkeihin, ja niiden koontalistaan, joka on ilmeisesti selkeämpi kuin mitä hän itse on tehnyt. Soilin jatkaja Vuosaaresta soittaa, Soili kehuu hänellekin valinnaisainepalkkejani ja pyytää minua puhelimeen selostamaan systeemini Marja-Liisalle. En oikein tiedä, mitä minun niistä pitäisi kertoa, kun en tiedä miten he ovat sen tehneet, no jotain yritän kuitenkin selostaa, mutta tuskin Marja-Liisa siitä mitään hyötyy.

Kesällä alan suorittaa tietotekniikan approbaturia, 15 opintoviikkoa. Koulustamme myös Hukan Kati tulee koulutukseen. Kati on jo vuoden pari opettanut kanssani tietotekniikkaa. Valinnaisena tietotekniikan suosio kasvanut sen verran, etten enää yksin pystynyt tunteja hoitamaan, en halunnut kokonaan luopua matematiikan ja fysiikan opettamisesta. Kemian sen sijaan olen jättänyt pois. Tietotekniikan täydennyskoulutuksessa on meidän lisäksi hyviä tuttujani, Vilasen Elisa ja Mikkolan Tuija, entinen luokkatoverini, tai Aurala hän kai nykyisin on. Meillä on ihan mukavaa ruokatunneilla ym. väliajoilla ja on itse koulutuskin ihan mukavaa. Kanssamme on myös Elisan ystävä Urpiaisen Paula, joka opettaa Maunulan Yhteiskoulussa. Elisa on nykyisin Pakilassa ja Tuija Espoossa.

Heinäkuussa on täydellinen auringon pimennys. Olemme mökillä, minä, Kalervo ja Timo. Valmistamme silmäsuojat auringon pimennyksen katselua varten. Heräämme kaikki katsomanaan klo 4.52 tapahtuvaa pimennystä. Koillinen taivas on pilvessä, mutta juuri pimennyksen aikaan aurinko osuu pilven rakoon, joten saatamme kuitenkin jotenkuten seurata pimennystä. 335

Kun syksyllä tulemme kouluun, Soili on kalustanut kanslian ja opettajainhuoneen uudelleen. Ymmärrän, että hän kalustaa kanslian mieleisekseen, mutta kalustaa nyt opettajainhuone kysymättä meidän opettajien mielipidettä. Meillä on aikaisemmin opettajainhuoneessa ollut vain korkeita pöytiä tuoleineen, nyt siellä on lisäksi pari sohvaa ja matala pöytä, kuten Vuosaaressa Soili on tottunut. Käytännössä käy kuitenkin niin, ettei Kruununhaassa kukaan halua istua sohvalla ja niin sohvat siirtyvät jossain vaiheessa eteisessä olevien jo likaisten sohvien tilalle. Syksyn suunnittelupäivänä Soili ehdottaa minulle yhtä C:tä, jotta edelleen hoitaisin valinnaisaineiden palkituksen. Lupaan hoitaa. Yritän myös ehdottaa, että kouluun hankittaisiin lukujärjestyksen teko-ohjelma Kurre, jolla palkitus olisi entistä helpompi tehdä. Soili sanoo kokeilleensa joskus Mimosa-lukujärjestysohjelmaa, mutta ei pitänyt siitä. Yritän: ”Käpylässä sekä Mauri että Kalervo ovat olleet Kurreen erittäin tyytyväisiä” Soili lupaa harkita, Kurren hankkimista. Me matemaatikot olemme usein pitäneet ”ainepalavereita” Helsingin ravintoloissa. Asiaa olemme käsitelleet milloin enemmän milloin vähemmän. Minä olen usein palavereistamme kirjoittanut pöytäkirjan, josta saa sen käsityksen, että olemme puhuneet pelkkää asiaa. Kaikki juttumme ja tilauksemme on käännetty fysiikan, matematiikan tai kemian opetuksen suunnitteluksi. Mikkosen Sirkka ei yleensä osallistunut ravintolapalavereihimme. Pöydässämme herää ajatus, jospa vaihteeksi pidämmekin ”palaverimme” Ruotsin laivalla ja lähdetään työpäivänä, otetaan virkavapautta ja sijaiset. Huomaamme, että perjantaina meillä kaikilla Sinikalla, Katilla, Hilkalla ja minulla on melko vähän tunteja. Teen asiasta Soilille kirjallisen anomuksen, liitän mukaan pöytäkirjan jostain aikaisemmasta palaveristamme. Anomuksen loppuun teen vastausta varten palautteen kolmella vaihtoehdolla: 1) suhtaudun myönteisesti ja lähden itse mukaan 2) suhtaudun myönteisesti 3) suhtaudun kielteisesti. Yllätykseksemme Soili suhtautuu myönteisesti, lähtee itse mukaan, lupaa jopa hoitaa matkan tilauksen ja hoitaa tuntimme niin, ettei meidän tarvitse anoa palkatonta virkavapautta. Viime tipassa Hilkka peruu osaan ottonsa, joten Kati, Sinikka ja minä lähdemme uuden rehtorimme kanssa Tukholmaan. Virallinen aiheemme on matematiikan kirjan vaihtaminen. Soilin takia raahaamme mukaan uusia kirjavaihtoehtoja. Arvomme myös kuka meistä menee Soilin kanssa samaan hyttiin. Hieman yllätymme, kun meille selviää, että Soililla on yhden hengen hytti ja meillä kolmen hengen. Yritämme saada laivalla yhden hytin lisää, mutta laiva on täynnä. Niin me kaikki kolme majoitumme samaan hyttiin. Muuten matkamme sujuu mukavasti. Soili on yllättynyt mukanamme raahaamistamme kirjoista, sanoi, ettei tiennyt kuinka tosissamme olimme. Sanoimme, että emme mekään tienneet. Soili tapaa tyttärensä Tukholmassa ja tulee lentäen takaisin. Me muut tulemme laivalla, taas kaikki kolme samassa hytissä. Emme nyt jaksa edes yrittää saada toista hyttiä.

336

Koulussamme järjestetään juhlat 50-luvun malliin. Yritämme pukeutuakin, kuten 50 - luvulla. Minä pukeudun Maunon kuolinpesästä löytyneeseen Helmin vanhaan hameen, jota minun pitää tosin vähän leventää. Hankin siihen vielä patellavyön, joita taas löytyy kaupasta.

Minulla jatkuu tietotekniikka koulutus. Topi tulee sijaisekseni. Olen Topin kanssa jo käynyt läpi tuntini, mutta unohdan jotain sanoa, mielestäni tärkeää. Soitan Topille sunnuntai-iltapäivänä ja iltana useaan otteeseen, ei ole kotana. Soitan aamulla uudestaan, ei vastaa nytkään. Hermostumme Kalervon kanssa. Topin piti hakea vielä aamulla meiltä kotoa kouluni avain. Käyn Humalistonkadulla katsomassa, Topi ei ole siellä ja näyttää, ettei ole koko yönä käynyt. Olen juuri lähdössä, kun Topi tulee hakemaan avaimia. Helpottuneena ja kiukkuisena ja närkästyneenä kysyn: ”Missä ihmeessä olet ollut koko yön? Olen yrittänyt tavoittaa sinua eilen ja tänään.” Topi vastaa: ”Olin Marjan luona”, niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ehdin vastata: ”Aha” ennen kuin huomaan, etten tunne enkä edes tiedä ketään Marjaa Topin tuttavapiirissä. Olen jo ehtinyt samalla laittaa takin päälleni ja olen juuri avaamassa ulkooveamme, kun vielä tenttaan: ”Kenen ihmeen Marja?” ”Blomqvistin Marjan, se opiskelee ja tuotantotaloutta” Sen enempää minulle ei jää aikaa tentata. Muistan, että minun piti vielä antaa ohjetta tunneilleni.

Krunikan opettajat tekevät retken Kotkaan. Käymme Keisarin majalla, syömässä ja ravintola revyyssä, jossa yllättäen esiintyy entinen oppilaammekin Laura Garam, Sunilan Johannan, entisen luokkatoverini, tyttö.

Lauri kuolee, siunataan hiljaisuudessa, Harri ei kutsu hautajaisiin edes meitä veljen tyttöjä.

Jouluna on vähäinen sukumme meillä, Topi seurustellustaan huolimatta on toki joulun kotona. Mummukin on vielä jaksanut tulla jouluksi Helsinkiin, Taimi tulee joulupäivänä syömään ja Hippi on meillä viettämässä aattoa ja joulupäivää.

1991 Taimi on lähdössä Etelä-Amerikan matkalle. Käyn tapaamassa häntä ennen matkaa. Taimi vaikuttaa väsyneeltä ja jotenkin masentuneelta, sanoo, ettei häntä oikeastaan huvita enää yhtään lähteä. Ihmettelee, miksi on tilannut koko matkan, toteaa kuitenkin pitkään haaveillensa Iguassun putousten näkemisestä. Lähteissäni toivotan kuitenkin hyvää matkaa. 337

Hiihtolomaksi minä, Kalervo ja Timo lähdemme Rukalle. Timo laskettelee, Kalervo ja minä kiertelemme murtomaalatuja. Yhtenä päivänä vuokraamme kuitenkin Timon seuraksi lasketteluvälineet. Timo ohjaa meidät hiihtohisseillä erään mäen huipulle. Alku on hyvin jyrkkää rinnettä, nalkutan Timolle, että hänen piti johdattaa meidät helppoon rinteeseen. Laskemalla edestakaisin rinteen reunasta toiseen, selviän kuitenkin alas. Minkä jälkeen Timo vie meidät ihan mukavaan rinteeseen. Laskettelemme, etenkin minä, kuitenkin sen verran hitaammin kuin Timo, ettei hänellä meistä paljon seuraa ole. Timo laskettelee ja muutenkin liikuskelee Rukalla aika paljon yksikseen, vaikka siellä on muita nuoria, ei hän juuri niiden kanssa taida jutella. Timo ei kovinkaan helposti nykyisin heittäydy juttusille vieraiden kanssa.

Eräänä iltana Hippi soittaa hotelliimme, Rukanhoviin, kertoo saaneensa puhelun ulkoministeriöstä. Arvaan heti asian koskevan Taimia. Taimi oli jäänyt muusta matkaseurueesta jo Buenos Airesissa. Hän oli tuntenut itsensä lentomatkan jälkeen sen verran huonokuntoiseksi, että päätti jäädä Buenos Airesin hotelliin lepäämään. Hän ei ollut avannut ovea aamuaterian tuojalle. Hotellin henkilökunnan mennessä sisään, hänet löydettiin kuolleena huoneensa kylpyhuoneesta. Taimilta löytyi lappeenrantalaisen ystävättärensä puhelinnumero, joka tiesi minun ja Ritvan nimet sekä työpaikkamme. Hippin he sitten tavoittavat työpaikalta. Ulkoministeriö haluaa heti seuraavana päivänä tiedon, tuodaanko ruumis Suomeen vai haudataanko sinne. Hautaamisen pitää Argentiinan lain mukaan tapahtua kolmen päivän sisällä.

338

Perhettä ja sukua:

Ritva jouluna 89 Topi lomalla armeijasta 1989

Taimi ja Topi 1990

Kalervo ja Maire 1990

Väinö ja Toni kylässä mökillä 1991. Kuvassa lisäksi Timo

Joulukinkku ja Timo 1990

Juhannusniityllä 1991 Juhani, Tuula ja Irja

339

Usein matkoille lähtiessään Taimi on ilmoittanut, että hänellä on matkavakuutus kuoleman varalta, jotta saamme ruumiin Suomeen. Joten, vaikka ei Taimi tällä kertaa maininnut vakuutusta, ei meillä ollut mitään vaikeutta ratkaista asiaa, sillä tiesimme hänen haluavan tulla haudatuksi Suomeen. Jo ennen ruumiin tuloa, alamme miettiä hautajaisia. Ensimmäinen ongelma on päästä Taimin asuntoon, jos hänellä on siellä toivomuksia hautajaisten järjestelyistä ja matkavakuutuksesta. Taimi ei ole koskaan jättänyt meille avaintaan, soitan huoltomiehelle. Huoltomiehelläkään ei ole avainta Taimin asuntoon. Soitan Taimin helsinkiläiselle ystävättärelle, Meriluodolle. Ei hänelläkään ole ja hän epäilee, ettei Taimi koskaan antanut kenellekään avaintaan. Joten soitan lukkosepälle, joka ulkoministeriön kuolintodistuksen ja Hippin ja minun henkilötodistukset katsottuaan avaa meille oven. Vakuutuspaperit löydämme, mutta hautajaistoiveet, tulla haudatuksi Emilin äidin Maria Katariinan hautaan ja tulla polttohaudatuksi, löydämme vasta hautajaisten jälkeen. Hautaus tapahtuu kuitenkin toiveiden mukaisesti. Hippi kirjoittaa kuolinilmoitukseen muistovärssyn: Iguassun sinivihreät putoukset oli kaukaisen matkasi määränpää vaan kutsuivat pilvet hopeareunaiset niin kaunis oli Sinulle Maamme tää.

Arvauksen ja soittelun jälkeen selviää, että Taimilla on tallelokero KOP:n Aleksanterikadun konttorissa. Sitäkään avainta emme ensin löydä, vaan avautamme lokeron pankilla, kuolintodistuksen, Harrin valtakirjan ja sukuselvityksen avulla. Lokerosta löytyy mm. Taimin testamentti, jolla hän testamenttaa koko omaisuutensa minulle ja Hippille, kuten jo eläessäänkin on vihjannut. Testamentissa on lisäksi maininta, että aviopuolisoillamme ei ole avio-oikeutta perintöön. Harri jää taas ilman, kuten jäi Helminkin testamentissa, ei niinkään itsensä vaan isänsä Laurin takia. Harri tulee kuitenkin Petrin kanssa hautajaisiin. Perimme Taimilta Mechelintalon huoneiston, rahaa, koruja, tauluja ym. Osan irtaimistosta annan taas Töölön Huutokauppakamarin myytäväksi, kuten noin vuosi sitten Maunon ja Helmin irtaimiston. Kunnostamme Taimin huoneiston ja vuokraamme sen. Vuokralaisiksemme tulee arkkitehdiksi opiskeleva Turo Halme ja erityisopettaja Hanna Kurki. 340

Teen valinnaisaineiden palkkeja, Soili ei ole vielä ostanut Kurrea. Teen palkit Käpylän Kurrella, jotta saisin Soilin vakuuttuneeksi Kurren tarpeellisuudesta.

Keväällä suunnittelemme koulussa, että pidämme syksyn suunnittelupäivän Tallinnassa. Soili hoitaa järjestelyt. Käyn kesäkuussa viemässä Soilille valokuvan viisumia varten. Soili kysyy, olenko huomannut, että syksystä alkaen vararehtori olisi samalla apulaisrehtori ja saisi siitä 2 C:tä. Sanon huomanneeni. Soili sanoo haluavansa minut siihen hommaan ja kysyy suostumustani. Vastaan: ”Mä oon aikoinani itse houkutellut Hilkan vararehtoriksi tilalleni, kun Maija-Leenan sairaseläkeaika lähestyi. En mä halua loukata Hilkkaa syrjäyttämällä hänet nyt. Enkä sitä paitsi edelleenkään halua olla vararehtorina, jossa on vaarana joutua toimimaan pidemmänkin aikaa rehtorina. Lyhyitä aikoja voisin olla reksinä, mutta en pitkiä.”

Topi menee kesäksi Kokkolaan töihin, Outokummun tehtaille. Sain paikan Marjan, tai oikeastaan Marjan isän, kautta. Marjakin on Outokummulla töissä, mutta Torniossa. Topi kolaroi polkupyörällään Kokkolassa, satuttaa nilkkansa, matkustaa sairaslomallaan Tornioon.

Juhannuksen jälkeen alkaa Timon rippikoululeiri. Käymme siellä vierailupäivänä. Konfirmaatio on heinäkuun 7p:nä. ja sen jälkeen meille syömään tulee oman perheemme lisäksi mummu, Hippi sekä Irja ja Juhani että Tarja ja Toni.

Ostamme uuden auton Opel Vectran.

Mökillä oloaikaa jää vähäiseksi rippikoulun takia. Eipä Timo siellä pitkiä aikoja olisi viihtynytkään. Könöset käyvät heinäkuun alussa mökillämme, Timoa vaivaa silmätulehdus, jota käymme Mäntyharjun terveyskeskuksessa pariinkin otteeseen näyttämässä. Ensimmäisellä kerralla se tulkitaan sidekalvon tulehdukseksi ja toisella kerralla allergiaksi. Toisella kerralla terveyskeskuksessa on melko värikästä, humalainen asiakas uhkailee päivystäjää nyrkillä ja haulikolla, jää onneksi pelkäksi uhkailuksi. Lisäksi sinne tulee mies, jolla on mennyt ongenkoukku sormen läpi.

341

Pelkosille tulee Baby-koira, jota Timo ja Toni käyvät katsomassa. Käymme Pelkosilla risujen polttotalkoissa, muut talkoolaiset ovat jo lähteneet, tulemme melko myöhään, kuvittelimme Pelkosten nukkuvan myöhään. Polttamatta on kuitenkin vielä pari risukasaa, jotka sitten poltetaan.

Ehdimme käydä kuitenkin Rantasalmella Irjan mökillä ja Hartolassa helteisessä säässä Havuloiden mökillä, jossa Timo aikansa kuluksi heittelee virveliä sateessa saamatta kuitenkaan mitään.

Myös syksyllä kaupungissa Timo käy Teron kanssa kalalla, Lauttasaaren sillalta silakoita onkimassa ja Vantaan suulla virveliä heittemässä.

Olen vähän huolissani Timosta, hän ei ole enää niin iloinen kuin nuorempana, onkohan hänellä jotain ongelmia, joista ei halua meille jutella. Tai ehkä se on vaan murrosikää. Timo ei ole enää niin sosiaalinenkaan kuin nuorempana. Tuntuu, että hänen kaveripiirinsäkin on muuttunut. Kiinteimmin hän tuntuu olevan niiden kanssa, joista vähiten välittäisimme. Meille tullessaan Timon nykyiset kaverit eivät sen enempää sano päivää kuin näkemiinkään, meille tultaessa sulkeudutaan heti Timon huoneeseen.

Kutsun koulusta meidän pöydän matemaatikot ja Tapanin kylään. Opiskelija piirissä on muodissa salmiakkikossu, Kysyn Topilta valmistusohjeen, ajattelin tutustuttaa kollegani tähän muotijuomaan.

Sharon kertoo joulukirjeessään, että Laurille ja Bernhardille on syntynyt tyttö Katrin Rosa Kreuz .

1992 Olen saanut Soilin ostamaan Kurren. Nyt voin tehdä sillä hyvällä omallatunnolla valinnaisainepalkit. Yritän myös yllyttää Soilia opiskelemaan Kurren käyttöä lukujärjestyksen tekoa varten, mutta Soili ei vielä oikein innostu siihen.

Hiihtolomalla lähdemme Irjan kanssa Espanjaan, Torremolinoksen viereen. Pertin asuntoon, jonka Pertti osti yhdessä paikallisen pankinjohtajan kanssa, kysymättä Marjukan mielipidettä. Niinpä 342

Marjukka ei ole suostunut käymäänkään koko paikassa. Pertti on ollut siellä Irjan ja tyttöjensä, Ilonan ja Emilian kanssa. Mukaan tulee myös sekä Topi että Timo. Tämä on varmaan viimeinen koko perheen hiihtolomamatka. Pertin osake on vanhassa kunnostetussa linnamaisessa talossa. Alueella on myös uusia lomaosakerakennuksia. Me Kalervon kanssa saamme isomman makuhuoneen, pojat nukkuvat pienemmässä ja Irja olohuoneessa. Yöt asunnossa on melko kylmiä, vaikka sinne on hankittu lisäpattereita, yöpuvun päälle saa laittaa vielä lisäpusakan. Vuokraamme auton, jolla käymme Granadassa ja Gibraltarilla sekä Malagassa. On karkausvuosi, lomaan osuu karkauspäivä. Topi on saanut tehtäväksi ostaa Marjalle flamencoharjoitushameen. Sitä Topi lähtee Malagasta ostamaan. Irja, Timo ja minä lähdemme mukaan. Koska ei ole flamencokausi, hameita ei löydy tavaratalosta. Topi saa kuitenkin osoitteen, mistä saattaisi löytyä. Jään Irjan kanssa odottelemaan poikia kahvilaan. Viipyvät melko pitkään, kun tulevat kertovat liikkeen olleen siestalla. Topi haluaa mennä uudestaan siestan jälkeen. Sovimme tavaratalon ravintolan tapaamispaikaksi. Minä jään Irjan kanssa katsomaan tavarataloa ja Timo yksinään. Minulle tulee kuitenkin melko pian vessan tarve, enkä löydä muuta kuin ravintolan veskin. Joten menemme Irjan kanssa ravintolaan ja jäämme sinne taas odottamaan poikia. Topi löytää Marjalle hameen. Pääsemme matkaan takaisin Torreen, jossa Kalervo jo odottaa meitä hermostuneena. Huomaan, että on karkauspäivä. Sanon Topille: ”Eiks ole hyvä, että olet täällä. Voisit joutua hameen kankaan ostoon, jos olisit Marjan tavoitettavissa” Topi naurahtaa ja tuhahtaa: ”Mitähän mä tässä olen tehnyt?”

Pian hiihtoloman jälkeen Timo matkaa uudelleen Espanjaan, luokkaretkelle.

Topilla on kesätyöpaikka Kokkolassa. Kesäkuun kuudentena Timo lähtee USAaan Leon ja Sharonin luo. Saatettuamme Timon Seutulaan lähdemme mökille. Hieman meitä jännittää Timon matka. Seattleen ei mene enää suoraa lentoa, kuten silloin kun Topi meni USAaan. Timolla on koneen vaihto Kööpenhaminassa. Kalervo on mökillä vain viikonvaihteen, minä jään mökille, minulle tulee kylään Sinikka ja Kati. Hilkankin piti tulla, mutta perui viime tipassa. Sinikka ja Kati ovat yön yli. Saunomme, saunaa en saa kovin kuumaksi kun en huomaa sulkea räppänää, teemme veneretken, syömme ja heitämme tikkaa. Sinikan ja Katin lähdettyä olen yksin mökillä, ensimmäistä kertaa yötä yksin. Ensimmäisenä iltana laitan ovet jo kuudenmaissa lukkoon.

343

Käymme juhannuksena Rantasalmella Irjan mökillä, sieltä tullessamme mökille sataa vettä ja rakeita, lämpöä noin 8 astetta. Heinäkuun alussa Timo tulee USAsta. Samalla kun haemme Timon mökille, mummu tulee Helsinkiin ja kanssamme mökille. Perjantaina viemme sitten mummun Tampereelle ja haemme Topin, joka tulee sinne Kokkolasta. Kesällä teemme retkiä Mäntyharjulle, käymme mm. Salmelassa, Hämeensaaressa ja Piimävuorella. Havulat käyvät kylässä ja nuohooja nuohoamassa piiput.

Syksyllä kouluissa alkaa koulukohtaisten opetussuunnitelmien teko. Ensimmäisenä omat opetussuunnitelmansa tekevät ns. akvaariokoulut. Helsingin yläasteista varsinaisena akvaariokouluna on Alppilan yläaste, kuitenkin myös meidän koulu, Kruununhaan yläaste, ja Vesalan yläaste aloittavat myös oman opetussuunnitelmansa teon ja osallistuvat Helsingin järjestämiin akvaariokoulukoulutuksiin Alppilan ohella.

Tämän koulukohtaisen opetussuunnitelmatyön pohjustamiseksi Soili perustaa keväällä työryhmiä. Minun vedettäväkseni tulee koulun organisaation kehittämistä suunnitteleva työryhmä. Soili toivoo, että mietimme myös 4 C:n jakamisperusteita. Ryhmien työt puretaan laivaseminaarissa Tukholmaan ennen koulun alkua. Teen, Topin avustuksella, tietokoneella pohjakaavion koulun organisaatiosta ja sovimme kesäkuun alkuun työryhmämme palaverin Hellevin luo. Hellevin ja minun lisäkseni ryhmäämme kuuluu Kati, Sinikka ja Hilkka. Kaaviossani on neljä lohkoa, sektoria, joista kolme on oppiaineryhmiä: matemaattisluonnontieteelliset aineet, humanistiset aineet sekä taito- ja taideaineet. Neljäs lohko on luokanvalvojat. Jokaisessa lohkossa on vetäjä, jotka rehtorin ohella muodostavat asioita valmistelevan työryhmän. Ryhmämme kesäkuun palaverissa kaavioni hyväksytään sellaisenaan. Emme halua puhua johtoryhmästä emmekä aineryhmien johtajista. Kehitämme uuden termin: sektrologi. Suunnittelemme miten kaavio käytännössä toimii, kirjaamme organisaation toimintaohjeet. Kuvittelemme, että opettajakokoukset sujuisivat nopeammin, kun asiat valmisteltaisiin sektorien ja sektrologien palavereissa. Laivaseminaarissa työryhmämme saa Soililta kiitosta hyvästä työstä. Muutkin ryhmät ovat pohjustaneet työtään hyvin, mutta työstämisen he ovat jättäneet laivaseminaariin. Meidän ryhmällä työ on valmis, joten käytämme aikaa suunnittelemalla, miten haluamme valtakunnalliset aineidemme minimituntimäärät jakautuvan eri luokka-asteille. 344

Opettajankokouksessa minut valitaan aineryhmämme sektrologiksi. Lisäksi Soili toivoo minun jatkavan valinnaisainevalintojen syöttämistä Kurreen ja palkittavan ne. Kurreen kuluvasta ajastani voin pitää kirjaa ja Soili maksaa kirjanpitoni mukaan. Kurosen Raijasta tulee luokanvalvojasektorin sektrologi.

Syksyllä teemme täydellisen keittiöremontin. Minä olen halunnut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta en ole saanut Kalervoa innostumaan. Nyt olen päättänyt, että remontti tehdään, maksan sen sitten vaikka itse kokonaan. Alkuun maksankin remontin, lukuun ottamatta uusia koneita, jääkaappia, hellaa, liesituuletinta, mikroaaltouunia ja tiskikonetta, jotka maksamme puoliksi. Vuoden pari kuluttua raha-asioista keskustellessamme, Kalervo kyllästyy huomautuksiini, että minä olen saanut maksaa keittiön ja auton lähes kokonaan, ja antaa minulle sen verran rahaa, että hän tulee maksaneeksi puolet sekä keittiöstä että autosta.

Marraskuussa on 50-kymppiseni. Lähden Kalervon kanssa matkalle kaukoiätään. Syysloma on sopivasti ennen päiviäni ja yhdeksännet luokat menevät työharjoitteluun syysloman jälkeen. Soili suostuu siihen, ettei minun tarvitse ottaa omaa lomaa syysloman jälkeistä maanantaita ja tiistaita, jolloin minulla on vain 9-luokkien tunteja. Keskiviikko onkin sitten lakisääteinen vapaa päivä. Joten palkattomia vapaa päiviä tarvitsen vain torstain ja perjantain. Olympia-matkatoimiston järjestämä matkamme suuntautuu ensin Bangkokiin. Helsingin loskaisen marraskuun jälkeen on mahtava tunne kokea Bangkokin hautova aurinkoinen helle, pakokaasujen täyttämät liikenneruuhkaiset kadut, joilla tuktukit puikkelehtivat. Käymme katsomassa temppeleitä, buddhia ja uivia markkinoita. Bangkokin jälkeen Bali on raikas, valoisa ja siisti. Jo lentokentällä saamme kukkaseppeleet kaulaan ja joka päivä hotellissa huoneen siivouksen yhteydessä tyynylle ilmestyy orkidean kukka. Hotellimme, Nusa Indah, on Suharton pojan omistama. Indonesiassahan Suharton sukulaiset taitavat omistaa lähes kaiken tuottavan liiketoiminnan. Hotellin edustalla on upea hiekkaranta, jonne pääsee vain hotellien asukkaat. Suljetulla alueella on useita 5 tähden hotelleja. On lämmintä, mutta ei tukahduttavaa. Hotellin pihalla on myös uima-allas drinkkibaareineen. Käymme katsomassa balilaista Barong-näytelmää, vierailemme balilaisessa talossa, näemme seremoniahuoneen pihalla, piha perheen temppelit ja perheen tytär pukemisen juhla-asuun. Käymme myös puuveistoskylässä ja batiikkitehtaassa ja ylhäällä vuorella olevassa temppelissä (Besakim)

345

Kalervo Espanjassa 1992

Nyyssöset Tukholmassa 1992 Uusi Opel Vectra ja Tuula Enonvedellä 1992

Kalervo, Topi, Timo ja Tuula Granada 1992 Topi, Irja ja Kalervo

Retki Piimäkalliolle Timo 1992

Tuula ja Maija-Leena Enonvedellä 1992

Granada 1992 Topi. Irja ja Kalervo

346

Uskonnollisia kulkueita upeine vaatteineen ja uhrilahjoineen näkee Balilla vähän väliä. Singapore on siisti, vallitsevan kovan kurin johdosta, mm. purukumin syönti on kielletty. Asumme Dynastia-hotellissa. Tutustumme mm. intialaiseen temppeliin, kauppoihin, kiinalaiseen kaupunkiin, apinoihin, Singaporen Hiltoniin, jonka kattobaarissa rankkasateen kostuttama iso kattolaatta rämähtää alas, Raffles hotelliin, jossa juomme Singapore slimmit kera maapähkinöiden, Kalervo teetättää parit housut ja paidat. Ostamme Timolle kannettavan CD-soittimen ja Hard Rock Cafe Singapore ”kolitsin”. Singaporeen osuu 50-vuotisjuhlani, vierailemme silloin mm. orkideapuistossa, sataa kaatamalla, sadetakista huolimatta farkut kastuvat läpimäriksi pitkälle polven yläpuolelle asti. Hotelliin tullessamme, huoneessa odottaa hotellin onnitteluna juustokakku ja matkantoimistomme, Olympiamatkojen, onnitteluna Singapore kuvateos.

Joululahjaksi Kalervo antaa minulle turkkirahat, joilla ostan tarjouksessa olevan minkkiturkin, johan teetän myös minkin nahkaisen hupun

1993 Hiihtoloman vietämme Kuusamossa. Hippi on myös mukana, hän majoittuu kanssani samaan huoneeseen. Timo ja Kalervo ovat yhdessä toisessa huoneessa. Hippin raksuttava herätyskello häiritsee yöuntani, joten Hippi peittää sen pipollaan. Kalervo yritti ensin OAJ:n hallituksen jäsenenä saada OAJ:n majaa, mutta ei saanut. Majalla näyttää olevan puheenjohtaja Erkki Kangasniemi vaimoineen. Olisivat sinne Nyyssösetkin mahtuneet, mutta puheenjohtaja halunnee olla rauhassa. Erkki tarjoaa kuitenkin Kalervolle ja minulle illallisen juomineen Rukanhovissa, sietääkin tarjota. Hippi ja Timo seuraavat baarissa, kun meille tuodaan hienot näyttävät drinkit.

Oliver Pakkala kuolee huhtikuussa.

Keväällä syötän Kurreen valinnaisaineiden lisäksi muutkin aineet ja koulun kaikki oppilaat, jotta Soili innostuisi tekemään lukujärjestystä Kurrella. Haluaa kuitenkin vielä tehdä vanhalla tavalla, lapputauluilla.

Toukokuussa Topi vuokraa teekkareilta pakettiauton ja tuo sillä kaupunkikeittiömme vanhat kaapit mökille Timon kanssa. Olen myös kyllästynyt mökin kuluneeseen laminaattitiskipöytään ja tilaan sinne teräksisen tiskipöydän.

347

Auto on vuokrattu vain vuorokaudeksi, joten Topi voi olla mökillä vain yhden yön. Timokin ilmoittaa, ettei hän täällä nyt sentään asumaan ala ja lähtee Topin kanssa kaupunkiin. Sanomme Timolle tulevamme viikon kuluttua neljäksi päiväksi mökille ja että silloin hänen tulee tulla mukaan. Johon Timo: ”Ennen karkaan ulkomaille, kuin olen neljä päivää mökillä”

Annamme periksi ja Timo saa olla toukokuun pitkän viikonvaihteen kaupungissa. Sen sijaan kesäkuun 18 pv:nä Timonkin on tultava mökille. Hippi tulee myös kanssamme. Kalervo vie Hippin Helsinkiin. Juhannuksena Irja ja Juhani tulevat kylään. Juhannuspäivänä menemme Väinölle ja Mirjalle, Juhani juo vähän liikaa, ei päässyt ylös koko seuraavana päivänä. Tarja pistäytyy illalla mökillämme. Toni on Väinön kanssa heidän mökillä. Heinäkuussa Väinöllä ottaa sydämestä, viedään ambulanssilla Mäntyharjulle, josta voimme kuitenkin käydä hänet jo samana iltana hakemassa. Timo sanoo monta kertaa joka päivä: ”Milloin mennään Helsinkiin? Lähdetään huomenna, eikun tänään Helsinkiin.” Heinäkuun lopulla sitten lähdemme Helsinkiin. Timo ilmoittaa jo nyt, että ensi kesänä saa töitä tai ei, hän jää kesäksi Helsinkiin.

Kesällä seuraan kultainen harmonikkakilpailuja televisiosta. Valvontaluokkani Tuuli osallistuu niihin, sijoittautuu hienosti toiseksi.

Syksyllä teemme ”koulunkehittämismatkan” Tarttoon, ystävyyskouluumme. Muutama kouluun jäävä opettaja ja vanhempain yhdistys järjestävät oppilaille ohjelmaa. Soili ei pääse Tarttoon, minun tehtäväkseni jää vetää se lyhyt kehittämiskokous, jonka ehdimme pitää. Vararehtori Hilkkakin on mukana, mutta Hilkka ei ole aktiivisesti mukana opetussuunnitelmakehitystyössä.

Syksyllä otamme 7. luokalla käyttöön oman uuden koulukohtaisen opetussuunnitelman. Alppilan koululla on kerran kuussa Helsingin varsinaisten akvaariokoulujen ja ns. akvaariokoulujen tapaaminen. Meidän koulun edustajina on täällä virallisesti Soili ja minä, ensimmäisen kerran jälkeen koulumme edustus jää kuitenkin pelkästään minulle. Myös koulut, jotka nyt aloittavat koulukohtaisen opetussuunnitelma työn, kutsuvat jo omaa opetussuunnitelmaa käyttävien koulujen rehtoreita tilaisuuksiinsa. Soili lähettää usein minut tilalleen, käyn Karhusaaren Taiteilijatalossa Leppävaaran koulun tilaisuudessa ja Nöykkiön koululla sekä Helsingissä useampien koulujen yhteistilaisuuksissa. 348

Opetussuunnitelmatilaisuuksien lisäksi normaalin arkirutiinin katkaisee edelleen muutaman kerran vuodessa kaupungin järjestämä tietotekniikkakoulutus, saamme uusia tehokkaampia koneita ja uusia ohjelmia. Muutaman vuoden ajan sijaisenkin hankkiminen on ollut kätevää, Topi on ollut usein sijaisenani ja viime aikoina Marjakin, tai jos heille ei ole sopinut he ovat hankkineet jonkun opiskelutoverinsa.

Kurosen Raijan Tuire kirjoittaa syksyllä. Koulustamme ”vanhaa” porukkaa, mm. minä, Hilkka, Kinnusen Tuula, käy lakkiaisissa. Viemme lahjaksi minun Bangokista ostamani korvakorut, jotka itse asiassa olin ostanut Marjalle joululahjaksi, mutta kuulen Topilta, ettei Marja käytä kultaa, vain platinaa, valkokultaa ja hopeaa.

Mummu täyttää 80 - vuotta. Kutsuu meidät juhliin, tarjoaa lounaan Villa Tallbossa. Kysyy josko Ritvakin lähtisi, yllättäen hän lähtee mukaamme. Topi on flunssassa eikä pääse mukaan, joten mahdumme hyvin autoomme. Raumalla joudun jostain Ritvan kanssa sanaharkkaan, hän on vähällä lähteä pois jo ennen syöntiä, onneksi ei sentään lähde. Mummu tarjoaa aterian alkuun kuohuviinit, Timokin saa. Aterian päätteeksi ajelemme vähän, käymme katsomassa mm. Petäjäksessä Harrin entistä mökkiä. Meidän perhe jää mummolaan yöksi, mutta Hippi lähtee illalla bussilla Helsinkiin.

Marraskuussa pistäydyn myös Tarjan synttäreillä Kauppalantiellä. Tarja on eronsa jälkeen kerännyt huonekaluja vähän sieltä sun täältä, aloitti kodin perustamisen taas alusta. Hänellä oli Väinön kanssa avioehto, ettei hänellä ole avio-oikeutta Väinön omaisuuteen. Korituolit mökillä olivat Tarjan ostamia, ne hän haki mökiltä. Lisäksi Väinö maksoi Tarjalle patjoista, jotka Tarja oli mökille ostanut.

1994 Yritän myös opettaa Soilille Kurren käyttöä. Soilin aika ei tahdo riittää siihen syventymiseen. Joten minä syötän edelleen Kurreen oppilaat ja valinnat, teen valinnaisainepalkit ja muitakin palkkeja Soilin toivomusten mukaan. Soili tekee lukujärjestyksen edelleen vanhalla tavalla, mutta siirtää kuitenkin jo lukujärjestyksen Kurreen, jotta virheet paljastuisivat. 349

Timolla vanhojen tanssit. Kieltää minua ottamasta kameraa mukaan. Hippi onneksi ei tiedä kamerakieltoa. Kuvissa tanssitaan totisina. Luonnossa Timokin jonkun kerran hymyili tytölle.

Minulla taas kertaalleen iriitti.

Pääsiäisenä lähdemme Kalervon kanssa 25-vuotishääpäivää juhlistamaan Wieniin. Marja ja Topi lähtevät Inariin. Timo ei lähde Raumalle eikä halua mummua lapsen vahdiksi Helsinkiin. On kuulemma jo lähes aikuinen. Minun mielestäni käyttäytyy kuitenkin välillä kuin murrosikäinen. Pituudessa hän on jo ohittanut Kalervon. Läksyjen Timo ei anna paljon itseään rasittaa, koulu sujuu kuitenkin kohtuullisesti. Topin opinnot alkaa olla jo lopuillaan, diplomityö vielä tekemättä. Topia ja Marjaa näkee lähinnä kerran kuussa, jolloin kutsun heidät syömään. Ja Topia silloin tällöin, kun hän käy lainaamassa autoa. Timo ja Topi tulevat juhannukseksi mökille, samoin Irja ja Juhani. Myös Kalervon täti Saimi ilmoittaa haluavansa juhannukseksi meidän mökille, eikä Kalervo ilkeä kieltää, vaikka meillä sitten vähän ahdasta onkin. Myös Väinön ja Mirjan olemme kutsuneet aattona syömään, kokon menemme polttamaan Väinölle. Juhannuksen jälkeen Timo jää kaupunkiin. Soitan hänelle alkuun joka päivä, mutta sitten Timo ilmoittaa: ”Älkää soittako joka päivä, minä soitan, jos minulla on ongelmia” Ongelmia Timolla, sitten onkin useampina päivinä, väliin parikin kertaa päivässä. Kuten esimerkiksi: ”Miten nautasikasäilyke valmistetaan ruuaksi” ”Mitä tehdään kun on saanut auringonpistoksen?” ”Voiko foliota panna uuniin?” ”Pitääkö mansikat pestä ennen syöntiä?” ”Paljonko pyykkipulveria pannaan koneeseen?” ”Mitä vikaa pesukoneessa, kun sen on ollut päällä jo kaksi tuntia, eikä vieläkään lopeta?” ”Missä on pesukoneessa nukkasihti?”

350

Teemme Väinön ja Mirjan kanssa veneretken Räävelille.

Syksyllä saan seitsemännen luokan syventävän matematiikan. Ryhmä sellaisenaan on minulla myös tavallisilla tunneilla. On kerta kaikkiaan upea ryhmä. Katilla on rinnakkaisryhmä, siis myös syventävä, mutta se ei ilmeisesti ole ollenkaan niin mukava ja kiva kuin minun ryhmäni. Suunnittelemme Katin kanssa yhdessä, mitä asioita syventävällä otamme. Hilkka ja Sinikka eivät viime vuonna omilla syventävillä ryhmillään juuri tehneet yhteistyötä, vaan molemmilla oli ihan oma ohjelma. Syventävän matematiikan ohella teemme tiivistä yhteistyötä myös tietotekniikan tuntien suunnittelussa.

Timo täyttää 18 vuotta eli tulee täysi-ikäiseksi.

1995 Talon hallitus vaihtuu, ”tyttöhallitus” lopettaa. Uudessa hallituksessa ”tytöistä” jatkaa vain minä., muiden tilalle tulee Kotaman Seppo, Sjöblom ja Pennanen.

Koulun rutiinityöpäiviin tuo vaihtelua koulutukset. Minulla on sekä tietotekniikkakoulutusta että akvaariokoulutusta, Topi on usein sijaisenani. Syötän taas oppilaat valintoineen Kurreen ja palkitan valinnaisaineet ja muitakin aineita, joissa palkit samoja kuin viime vuonna tai joista Soili osaa sanoa toiveensa. Lukujärjestyksen teossa Soili on siirtynyt käyttämään Kurrea, lippulappu lukujärjestykset kuitenkin vielä tehdään. Soili lähtee rehtorien matkalle Australiaan elokuussa, tulee vasta koulun alkamisen jälkeen. Häneltä jää lukujärjestys ja kieliryhmitykset hieman kesken. Hilkan kanssa täydennämme puutteet ja korjaamme löytyneitä virheitä. Hilkka on tehnyt lippulappulukujärjestyksen ja haluaa sen ilmoitustaululle. Minusta on järkevämpää laittaa ilmoitustaululle Kurretulosteet. Molemmat pidämme kiinni kannastamme ja niin ilmoitustaululla on molemmat. Kun Soili tulee Australiasta, hän poistaa Kurren tulosteet. En viitsi kinata asiasta, on ajan kysymys milloin minun kantani voittaa. (Pari vuotta siihen meni).

Soili kokee myös todistusten tulostamisen Vinhasta työlääksi. Kysyy ottaisiko myös sen hoitaakseni yksin tai yhdessä jonkun kanssa, esimerkiksi Lassin. Mietin. Epäilen, etten varsinaisen työni lisäksi ehdi kunnolla hoitaa yksinäni sekä valinnaisaineiden ja muiden palkkien rakentamista Kurreen ja todistusten tulostamista Vinhasta. Lassista epäilen, että rankka työ jäisi kuitenkin minulle. Niinpä en ole ymmärtävinäni Soilin ehdotusta Lassista, vaan sanon voivani kysyä Katia kaverikseni. Soili ei 351

tunnu varsinaisesti innostuvan Katista. Kysyn kuitenkin Katilta, periaatteessa Kati suostuu. Kati juttelee asiasta Soilin kanssa, sanoo, että hänestä tuntuu, ettei Soili halua häntä. Sanon, etten Lassin kanssa ryhdy. Aulangolla on opetusviraston järjestämä koulutus aiheena mm. koulujen uudet opetussuunnitelmat. Koulustamme on mukana sektrologit, Lassi, Raija ja minä, Soilinkin piti tulla, mutta perui viime tipassa, joten joudun työryhmässämme esittelemään meidän koulun opetussuunnitelmaa.

Timo kirjoittaa. Kirjoittaa yllättävän hyvin, siihen nähden paljonko on aikaa käyttänyt opiskeluun. Olemme jo pitkään harkinneet olohuoneen kalustuksen uusimista. Nahkatuoleistamme on osa jo hajonnut, joten uusimme kalustuksen Timon lakkiaisiin. Ostamme vaihteeksi nurkkasohvan erillisten tuolien asemasta. Sohva luvataan hyvissä ajoin ennen lakkiaisia, mutta siinä ja siinä, että ehtii ennen asettamaamme ehdottoman viimeistä takarajaa. Menemme Hippin kanssa ostamaan Timolle pukua Kuusisilta. Löydämme tyylikkään, nuorekkaan puvun, tosin melko kalliin. Otamme sen kuitenkin. Päätän tilata lakkiaistarjoilut Setälän Sirulta, jolla on pitopalvelu. Gun-Majlta saan hänen nykyisen nimensä Sirkka-Liisa Lilja. Siru ei ehdi lakkiaisiin, mutta voi valmistaa tarjottavat. Päädymme toscakakkuun, marenkikakkuun, tuulihattuihin, lohivoileipäkakkuun ja pororulliin. Itse valmistan vielä mätikakun. Lakkiaisiin kutsumme sukulaisten lisäksi talon väkeä, Käyhköt, Havulat ja minä kutsun osan Kruununhaan opettajista mm. matemaatikot, Kurosen Raijan, Kankareen Mirjan, Väisäsen Kaarinan ja Soilin, joka ei kuitenkaan tule. Kesäkuussa autan Soilia tietojen syöttämiseen Kurreen ja ryhmien teossa. Laitan tunnit ylös, jonka mukaan Soili maksaa sitten tukiopetuspalkkioista minulle. Sovimme, että syksyllä jatkan Katin kanssa, kumpikin saa siitä yhden ylitunnin. Katin kanssa teemme työnjaon, Kurre on lähinnä minun osuus ja Vinha Katin. Tarvittaessa autamme toisiamme.

Mökille pääsemme lähtemään juhannuksen aatonaattona. Timo lähtee mukaan. Irja ja Juhani tulevat aattona. Timo haluaa heti maanantaina Helsinkiin, vaikka ei ole nytkään onnistunut saamaan kesätyöpaikkaa.

Suolla on hilloja enemmän kuin moneen vuoteen. Suoretkien lisäksi kierrämme jalan Kousan järven, siihen menee kolmisen tuntia. 352

Tontillamme vierailee pöllö ja rusakko syö kaikki orvokkimme.

Ennen koulun alkua pidämme matemaattisten aineiden palaverin Ristiinassa, Sinikan huvilalla. Lähdemme matkaan Katin autolla. Katin ja minun lisäkseni mukana on Kimmo ja Sirkka. Paltemaiden uusi huvila on upea. Mainostoimistolla menee ilmeisesti hyvin. Iso tontti, Sinikka kun menee saunaa lämmittämään, menee polkupyörällä. Päärakennuksessa on kaksi kerrosta, kaikki mukavuudet tiskikoneineen, erillinen vierastalo, aitta ja saunarakennus. Sirkka nukkuu päärakennuksessa, Kimmo aitassa, Kati ja minä vierastalossa. Sinikka tarjoaa syötävää moneen otteeseen, saunomme, heitämme tikkaa ja pidämme ainepalaveriä. Henri ja Anni ovat myös huvilalla, mutta Unski, Sinikan mies, ei ole. Syksyn suunnittelupäivänä valitaan taas sektrologit. Jo kevään sektrologipalaverissa esitin, että koulukohtaiset C:t annettaisiin tänä vuona koulun 90-vuotisjuhlien pääjärjestäjille. Niin tehdäänkin, sektrologit jatkavat toimintaansa ilman korvausta. Eikä niillä töitä enää kovin paljoa olekaan, uudet opsit kun on jo sisään ajettu. Minunkin aikani normaalin työn ohella kuluu lähinnä opiskeluun. Internet-yhteydet on tulossa kouluun, on hankittu uusi ohjelma ToolBook, jolla voi mm. tehdä animaatioita, opetusohjelmia jne. Kaupunki järjestää koulutusta, mikä tuo mukavaa vaihtelua rutiinityöhön. Törmään Elisaan Kisahallin nurkalla. Elisa kertoo Timon olevan työttömänä ja että Paavo on jättänyt Tuijan. Minä kerron Elisalle Katin MS-taudista. Todetaan, ei meidän porukalla mene hyvin. Paulan Jarkkohan sairastui jo opiskellessamme. Olenko minä ainoa, jolla menee ihan OK. Sovimme, että tapaamme. Lupaan vuorostani kutsua porukan kokoon.

Ajattelen vihdoinkin kutsua Tuijan, Elisan, Paulan ja Katin kylään. Kun soitan Tuijalle, Tuija kertoo olevansa sairaslomalla. Hän on tullut juuri aivokasvainleikkauksesta. Ei ole varma jaksaako tulla meille. Tuija kuitenkin tulee, kuten muutkin, Paavo tuo. Tuija on jotenkin hauraampi, vähemmän räiskyvä kuin ennen. Tuija suhtautuu kuitenkin niin valoisasti tulevaisuuteen, on tilannut peruukin, suunnittelee kirjoittavansa elämänkertansa. Rohkenen kysyä, onko hän koko sairauden ajan pystynyt olemaan optimistinen vai onko jossain vaiheessa tullut ajatus: Se on menoa nyt, elämä on ohi. Tappiomieliala oli vallannut Tuijan vain lyhyen ajan, kun etäispesäkkeet aivoissa havaittiin. Vaikka juttelemme Tuijan, Katin ja Paulan miehen sairauksista sekä Elisan Timon työttömyydestä, tunnelma ei ole alakuloinen, ei ahdistava eikä epätoivoinen. Uskomme kaikki hyvään, antoisaan tulevaisuuteen. Illastamme on kulunut muutama viikko, kun saamme Paavolta suruviestin Tuijan kuolemasta.

353

Kangasniemen Erkin, OAJ:n puheenjohtaja täyttää 50 vuotta. Tämän kunniaksi Oopperan lämpiössä järjestetään juhlat. Juhliin kutsutaan ammattiyhdistysväkeä, kouluväkeä ym sekä OAJ:n hallitus kera avec, joten minäkin pääsen juhliin. On syötävää, juotavaa ja ohjelmaa, tenavatähteä, tulennielijää, joka on vähällä laukaista oopperan spinklerit toimimaan, ym.

Matemaatikot ja biologit pitävät yhteisen suunnittelupalaverin. Biologi Karin vaimo on töissä hotelli Strandissa, Kari saa sieltä saunat ja kokoustilan suhteellisen edullisesti. Sauna on upea. Nautimme saunasta ja päälle pidämme kokouksen. Päätämme muuttaa luonnonteiden linjaa siten, että 7. luokalla on biologiaa ja maantiedettä, 8. kemiaa ja 9. fysiikkaa, jotta oppilas olisi saanut ennen kemian ja fysiikan lisäkurssejaan kemiasta, fysiikasta ja matematiikasta riittävät perustiedot.

Koulun 90 v juhlat lähestyvät. Tietotekniikan tunneilla valmistan ToolBookilla ohjelmaa koulun historiasta. Katin ryhmienkin piti osallistua siihen, mutta ne eivät saa mitään aikaiseksi. Vieno on tehdyt koulun historiikin. Koululla on avoimien ovien päivä näyttelyineen, mekin teemme Katin kanssa näyttelyn at-luokkaan, jossa ryhmieni ToolBook- kirjan lisäksi on oppilaiden tietotekniikassa tekemien töiden tulosteita eri vuosilta ja koulun historiasta kertovia kuvia, sanoja ja tilastoja tietokoneen avulla tehtynä. Pääjuhla pidetään koululla, juhlaillalliset ovat hotelli Marskissa.

Juhlien jälkeen me opettajat järjestämme itsellemme palkkioksi kokous- ja suunnittelumatkan. Lähdemme matkaan jo perjantaina. Vanhempainyhdistys järjestää oppilaille ohjelmaa museokäyntejä, konsertteja ym. Matkamme, jonka kohdetta ei etukäteen tiennyt kuin matkan suunnittelu porukka, suuntautuu tilausbussilla Nauvoon. Missä on ihan viehättävä lomakylä isäntineen. Illalla lähdemme kahdella isolla moottoriveneellä, pimeässä hyisessä marraskuun illassa jonkin matkan päässä olevalle saarelle. Siellä meillä on omaa ohjelmaa. Minä saan matemaatikoilta tietokoneella korjaillun raamein kehystetyn taidearvostelun pöytäämme tekemästäni kynätelineestä. Matti oli huomannut Hesarissa jonkun taiteilija Nyyssösen teosten arvostelun, joka sopi kuin nakutettu askartelemaani kynätelineeseen, nahalla päällystettyyn olut tölkkiin. Vain etunimi ja taiteilijan kuva piti muuttaa. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Kati kyllästyi pöydällä lojuviin kyniin ja sanoi, että pitää tuoda joku peltinen karamellipurkki kynille. Sanoin, ei mitään niin tyylitöntä, siinä pitää olla jotain tyyliä. Minut valtuutettiin hankkimaan tyylikäs kynäteline. Päätin tehdä sen kuitenkin itse. No, kovin huolella sitä ei tullut tehtyä. Kun juhlallisesti paljastin kynätelineen, Sinikka sanoi, että hänestä hyvässä taideteoksessa tulee olla sekä ideaa että taitoa. Hän ei ilmaissut puuttuuko teoksestani jompi kumpi. Epäilen, että Sinikasta siitä puuttui kumpikin.

354

Saaressa ohjelman lisäksi meillä on kerta kaikkiaan mahtava ateria ja juomaakin sen verran runsaasti, että isäntäväkemme katsoo viisaammaksi jossain vaiheessa ehdottaa, että jatkamme juhlia mantereen puolella. Siirrymme taas veneisiin ja matkaamme majapaikkaamme, jossa jatkamme juhlimista osa rauhallisesti ja siististi, osa vähän rankemmin. Aamulla pidämme suunnittelu palaveria. Tapani on taas juonut liikaa, nukkuu palaverissa lattialla. Ulkoilemme. Lähtöä odotellessamme, esittelen Soilille valinnaisaineiden koevalinnan tulokset, Soili tarjoaa minulle lasin valkoviiniä. Sovimme mitkä aineet otetaan lopulliseen tarjottimeen. Kotimatkalla Tapani haukkuu Kinnusen Tuulan ja minut ja vähän muitakin. Minulla on kuulemma häijyt silmät, kuten olen itsekin, Paltemaan Sinikka on kuulemma kiltti, häijyistä silmistään huolimatta. Mielestäni en ole Tapanille ollut koskaan häijy, mitä nyt kritisoinut hänen juomistaan.

355

Ritva ja Tuula Hopeaniemi

Hopeahäämatka Wieniin 1994 Kalervo

Vappu 1995, Ullanlinna, Tuula

Veneretkellä picnic Hämeensaaressa 1994 Tuula, Väinö ja Mirja

356

HUHTIKUU Aprillipäivä, huhtikuun ensimmäinen. Finnairin lentäjillä työaika neuvottelut päättyivät eilen ilman sopua. Lentäjät eivät lennä vapaa päivinään, jos joku sairastuu. Lentoni Enontekiöön onneksi lennetään, muutama lento peruuntui jo ensimmäisenä boikottipäivänä. Hettaan siis pääsen, saa nähdä pääsenkö takaisin. Lento sää on upea, koko matkan voi katsella kotomaamme järviä, metsiä, jokia. Potkuri kone lentää ilman välilaskuja Hettaan, matkaan menee pari tuntia. Siitä onkin aikaa, kun olen matkustanut potkurikoneella. Vaikka lennämme poikki koko Suomen, yhtään kaupunkia tai edes suurempaa kylää en satu huomaamaan, vähän eri kuin Keski-Euroopan yllä lennettäessä. Hetan majatalo, johon majoitun, on ihan viehättävä, vaikka Kalervo yritti pelotella, että se on nuhruinen huone tupakan savuisen keskikaljabaarin yläkerrassa. Etukäteen kun en tiennyt Hetan majatalosta mitään. Majatalo on perustettu jo 20-luvulla. On nyt kolmannessa polvessa. Majatalossa on aikoinaan majaillut Yrjö Kokko ja presidentti Ståhlberg. Rakennus, jossa huoneeni on, on kymmenen vuotta vanha. Vuokraan sukset, en viitsinyt raahata omiani kun oli tämä kannettavakin raahattavana. Sen Töölön matkatoimisto oli tarkistanut pyynnöstäni, että suksia saa vuokrata. Hyvät sukset saankin, paljon paremmat kuin omani, jotka ovat jo vähän antiikkiset. Suksissa on keskellä pitoalue, jota ei tarvitse voidella. Hyvin pitää ylämäessä ja silti luistaa. Kovin pitkää matkaa en näin tulopäivänä hiihdä. Totuttelen suksiin ja ympäristöön. Ilma on mitä upein, aurinko paistaa ja muutama pakkasaste. Hiihdän ns. valaistua latua, matkaa tutustumisretkelleni kertyy noin 6 km. Lenkin jälkeen hiihdän vielä tutustumaan Lumilinnaan. Linnan sisäänpääsymaksuun 20 mk sisältyy kahvi ja pullaviipale. Lumilinnassa on pari ravintolasalia, baaritiski ja pari makuuhuonetta. Yöpyminen maksaa 350 mk, hintaan sisältyy makuupussin ja taskulampun laina. En kuitenkaan aio kokeilla lumilinnassa yöpymistä. Linnan pihalla on iso puinen lämmitettävä kylpyamme, jossa voi taivasalla kylpeä lämpimässä vedessä revontulia ihaillen 1000 markalla. Vesi tuodaan tarvittaessa palokunnan autolla. Lämpiäminen vie parisen tuntia. Pieni lumimaja, jossa avanto järveen sekä ”lumihalli”, jossa voi pilkkiä istuimena poron nahalla päällystettyjä puupölkkyjä, kuten on ravintolan jääpöytien ympärillä. Kirjoitan kortit Kalervolle, Topille, Timolle, Hippille, Mummulle ja Käyhkön Tarjalle. Kouluun en viitsi laittaa, vaan kirjoitan Kykylän Hilkalle. Päivällinen tarjoillaan kello 17. Mitään alkoholi juomia ei ole mahdollisuus tilata. Päivällinen ihan hyvä. Illan katson TV:tä ja lueskelen. Aamupala on tarjolla kello 8 - 9. Runsas ja monipuolinen. Torstaina hiihdän ensin Luontokeskukseen, sieltä Jyppyrälle. Tänään kierrän myös Jyppyrän laella kiertävän valaistun ladun lenkin, jonka eilen jätin väliin. Laella näen talvipukuisia riekkoja, yllä 357

kaartelee korppi ”haukkuen”. Ilma on mukava, pari pakkasastetta. Aurinko tosin on enimmäkseen ohuen pilviverhon takana. Valaistulta ladulta hiihdän kilometrin verran kohti Paljasselkää. Täältä lähtee latu alas Jyppyrän rinnettä, toista kilometriä ihanaa loivaa laskua, samalla voi ihailla silmän kantamattomiin ympärillä kumpuilevaa erämaata. Retkeeni kuluu tänään kolmisen tuntia. Ajattelen ennen saunaa vähän vielä kirjoitella. Päätän kuitenkin lähettää kouluunkin kortin ja Elisalle, kysyä eikö hän lähdekään Kanaalin saarille samoamaan, kun ei ole mitään kuulunut. Syön varmaan taas liikaa, sorrun jälkiruokaankin. Syön sekä vohvelin että räiskäleen kera hillon ja kermavaahdon. Kauheaa, pitää pidentää hiihtolenkkejä, jos edelleen runsaan aamiaisen lisäksi tulee syötyä runsas päivällinen. Ja välillä välipalaakin. Perjantaina teen Pahtajärven lenkin. Noustessani ylös Jyppyrän rinnettä ympärilläni pyrähtelee pari kuukkelia oranssisineen pyrstöineen. Jyppyrän jälkeen latu nousee Paljasselälle, jonka laella pyörii tuulimylly, vähän kauempana aidan takana tutka. Paljasselältä onkin hurja lasku alas. Perinteisen ladun lisäksi on onneksi leveä luistelulatu, voin aurata alas itselleni sopivaa vauhtia. Laskun jälkeen vielä jonkin verran matkaa nuotiopaikalle, jossa neljän hengen raumalaisseurue paistaa makkaraa. Itse en ole ottanut mitään retkievästä, en edes namuja. Nuotiolta latu kääntyykin takaisin kohti etelää, komean Pahtajärven kautta Hetaan. Kaikkiaan matkaa kertyy noin 13 kilometriä. Nyt lauantaina päätän tutustua Ounasjärven eteläpuolisiin latuihin. Siellä on sopivan matkan, 6 -7 km päässä kahvila. Ylitän järven. Järven jälkeen on pitkä ja osin jyrkkä nousu. Olen selvittänyt nousun ja hiihdellyt vähän tasamaata, mieleeni välähtää, lompakkoni jäi majalle. Mietin haenko, vai en, mitä järkeä hiihtää kahvilaan, jos ei ole rahaa, ja onko lompakkoni turvassa majatalolla, siinä on sentään pankkikortti ja rahaakin kohtalaisesti, mutta nousta tämä mäki uudestaan. Hiki siinä tulee, vaikka sukseni ovat erittäin hyvät, pitopohja sukset, jotka todella pitävät ylämäessä. Lähden kuitenkin hakemaan. Haettuani lompakon en viitsi nousta uudelleen mäkeä vaan valitsen ladun, joka on vähän pidempi mutta kiertää nousun. Täällä matkaani lyöttäytyy paikallinen eläkkeellä oleva leskimies. Lapset ovat kuulemma muuttaneet muualle, kuten kuulemma tekevät kaikki ne, jotka haluavat töitä tehdä. Tänne jäävät vain työttömyyskorvauksella makaavat. Hiihdämme enempi tai vähempi yhdessä 6,5 km matkan kahvilaan. Leskimies ottaa kahvin, minä otan lohivoileivän ja ykkösoluen. Leskimies maksaisi minunkin tilaukseni, mutten salli sitä. Lähtee takaisin kanssani samaan aikaan, hiihtelee kuitenkin jonkin matkaa edellä. Katselee kuitenkin välillä taakseen. Valitsen kuitenkin jyrkkämäkisen ladun ja leskimies menee samalle ladulle kuin tultiin. Nousen lumilinnan jälkeisen tielle vievä mäen. Otan sukset pois. Perässäni tullut mies kysyy. Onko minulla pitopohjasukset, kun pitivät niin hyvin, hänellä ei pitänyt yhtään. Kehun vuokrapitopohjasukseni ja ajattelen, että täytyy varmaan ostaa tämmöiset itsellenikin. Kalervolle kehuin, että täällä ylämäet on mukavampia kuin Rukalla, mutta onkohan kyse sittenkin suksista. 358

Hetan majatalon hoito näyttää olevan noin nelikymppisten, Tuulan ja Matin harteilla. Majatalossa käpsähtelee myös vanha rouva, Maija, keppinsä kanssa, ilmeisesti legenda täällä Hetassa. Toisinaan vanha rouva on epämääräisessä puserossa ja villaisissa rikkinäisissä lökä-damaskeissa. Tänään en ollut uskoa silmiäni, kun hän on mitä tyylikkäimmässä musta - valkoisessa asussa, päässä sievä pieni asuun sopiva hattu. On kuin minkä tahansa Euroopan metropoolin vanha lady.

Majatalon suksivaraston ovella on nuhraantunut teksti: Hyvät lomavieraat. Tämän suksivaraston sikamainen siivo ei ole millään tavoin Meidän Maijan edesauttama, vaan se on yksinomaan minun ja talon muun miesväen aikaansaannosta. Suosioonne sulkeutuen ja terveisin Kalle Olavi.

Kalle Olavia en ole tavannut, lieneekö vielä elossa. Minulle ei ole selvinnyt ovatko Tuula ja Matti sisaruksia vai aviopari. Niin ovat samankaltaisia, että voisivat olla sisaruksiakin tai sitten on vakka kantansa valinnut.

Sunnuntain kunniaksi päätän hiihtää hiljalleen, hiettä. Haluan taas kokea sen ihanan yli kilometrin laskun Jyppyrän rinnettä, joten valitsen pohjoisen suunnan. Kavutessani ylös Jyppyrän rinnettä näen parin sadan metrin päässä poron ladulla. Poro vilkuilee taakseen kuin eilinen leskimies, kulkien samalla hiljalleen eteenpäin. Välimatkamme pienenee koko ajan, kun ohitan poron, se ei ole huomaavinaan minua. Kääntää takamuksensa minua päin, on syövinään lumesta jotain, mutta eihän siinä mitään syömistä ole, vai olisiko joku naavan hiven ollut. Valaistulta ladulta poikkean viitan näköalapaikka suuntaan, jonka viimeksi jätin väliin. Latu johtaa noin kilometrin päähän Jyppyrän korkeimmalle kohdalle, jossa on metsähallituksen maja. En käy tarkistamassa onko maja auki, kylmähän se ainakin olisi. Reipasta laskua takaisin valaistulle ladulle, jossa ei tietenkään nyt päivällä pala valo. Jatkan valaistua latua, kunnes haarautuu latu kohti Paljasselkä. Noin kilometrin päästä käännös takaisin kohti Hetan keskustaa ja siitä alkaa suosikki pätkäni, yli kilometri minulle sopivaa laskua komeine näkymineen. En hiihdä suoraan Majatalolle, vaan teen vielä mutkan luontokeskukseen, jossa otan kahvit ja makoisan porkkanaleivoksen. Luontokeskuksessa yritän tietokoneohjelman avulla tutustua paikalliseen linnustoon.

359

Koko hiihtoretkeni ajan aurinko on ollut pilvessä. Retken jälkeen alan kirjoittaa, mutta sitten aurinko alkaa helottaa, joten pakko lähteä ulos. Kävelen vähän ja istuskelen Majatalon terassilla, soitan Kalervolle. Helsingissä on ennustetun auringonpaisteen asemasta lumisadetta. Maanantaiaamu valkeni kirkkaana ja kauniina, pakkasta yli kaksikymmentä astetta, kun tähän asti lämpötila on vaihdellut asteen pari nollan molemmin puolin. Kymmenen maissa, kun lähden liikkeelle, pakkasta on enää alle kymmenen astetta. Hiihdän Pyhäkeron majalle, siellä tapaan pariskunnan, joka asuu myös Majatalossa ja jonka kanssa olen ruokailujen yhteydessä jutellut. Majalla syön lohivoileivän ja ostan pienen pussin kuivaa lihaa. Majalle tulee myös pariskunnan tuttava rouva, joka on viettänyt täällä Hetassa jo useana vuonna pidempiä aikoja ja muutenkin vaeltanut Lapissa. Hän on pariskunnan kanssa menossa laduttomia reittejä ylös Pyhäkerolle, laskeutumaan notkelmaa pitkin Sioskurun ladulle. Heittäydyn heidän mukaan. Siinä mielessä uskaltaa hyvin lähteä, tiedän, ettei pariskunnan ainakaan rouvan kunto ja hiihtotaito ole sen kummempi kuin minun ja tuttava rouva taas tuntee paikat, ettei ole eksymisen vaaraa. Ihan mahtava retki. Lumi kimmeltää täynnä timantteja, näkyy kauas, on hanki kanto. Voit hiihtää ladutonta hankea, uppoamatta siihen. Lähellä keron lakea tulee mieleen säkeet, älä mene tunturille, tunturilla tulee ja latuja hiihtävä on latujensa vanki, täyden vapauden antaa vain umpihanki - runoilijoita vapaasti lainatakseni. Ja lasku Sioskurun ladulle todella mukavaa ja mahtavaa. Sioskurun latukin on sitten koko neljän kilometrin matkalta Pyhäkeron majalle loivaa alamäkeä tai tasamaata. Majalla sorrun munkkikahveihin. Takaisin Hetaan hiihtäessäni vastaan tulee ”komppania” eli suuri joukko lumipukuisia sotapoikia täyspakkaukset selässä hiihtäen.

Tiistaina kierrän taas Jyppyrän lenkkiä, en tee mutkaa edes Luontokeskukseen, enkä näköalapaikalle sen sijaan teen mutkan kohti Paljasselkää, jotta pääsen laskettelemaan minulle juuri sopiva vauhtisen Jyppyrän rinteen alas. Hiihtelen ihan hissukseen. Hiihdon jälkeen teen ”kaupunki kierroksen”. Ensin tutustun Majatalon vieressä olevaan yhdistettyyn Taiston kotimuseoon ja pahkatyöverstaaseen. Museo on nimensä mukaisesti hyvin kotitekoinen, Taisto sen sijaan ihan mielenkiintoinen alkuasukas. On vuoden 97 sahansoiton Suomenmestari A-sarjassa ja samoissa kisoissa sijoittui toiseksi B-sarjassa. Sarjojen ero on se, onko sahassa hampaat vai ei. Taistolta myös kuulen, että pariskunta, jonka kanssa eilen olin Pyhäkeron retkellä, on opettaja - insinööri pariskunta. Minulla on ollutkin tunne, että olen rouvan jossain nähnyt. Saunassa tätä varten heitin lauseen, josta ilmeni sivutuotteena, että olen opettaja. Rouva ei siihen kuitenkaan mitenkään tarttunut. Taiston vieraskirjasta näin myös rouvan nimen, Irma Kanko. Minusta tuntuu, että hän on Hykkylän eläkkeellä olevia opettajia.

360

Taisto valittaa, ettei Majatalon väki mitenkään esittele vierailleen hänen verstastaan, haluavat kuulemme kaiken rahan itselleen. Vähän tulee sellainen olo, pitäisikö joku pahkakuppi ostaa, en kuitenkaan osta. Taistolta lähden tutustumaan Jussan tuvan hotellin baariin. Otan viinilasillisen. Hotellin elämä tuntuu olevan huomattavasti vilkkaampaa kuin Majatalon, paikalliset ukot kaljalla, Oula kaatelee repullaan muiden laseja, turistejakin on enempi. Ihan iso baari ja ravintola sali, jossa illalla esiintyisi Alatalon Mikko. Jussan baarin jälkeen yritän etsiä kahvilaa, josta saisi pullaa, mutta sellaista kylän raitilla ei tunnu olevan. Menen K-kauppaan ostamaan pullan ja keitän Majatalolla teetä, jonka nautin ulkoterassilla. Palautan monot ja sukset 340 mk oli viikon vuokra. Keskiviikkona en enää hiihtele, bussi kentälle lähtee klo 11.

Kotana alkavatkin pääsiäisvalmistelut. Timon lisäksi ensimmäisenä pääsiäispäivänä kutsun syömään myös Topin, Marjan ja Hippin. Laitan perinteisen pääsiäislampaan, alkupalana fetasalaattia, katkarapuja, lohta ja kananmunaa. Jälkiruokana mämmiä. Kahville teen sitruunatortun. Hippi tuo myös kakun, Fazerin pääsiäiskakun. Lisäksi ostan jokaiselle Mingon-munat. Ruuan jälkeen Hippi ja Timo ryhtyvät lyömään vetoa 20 mk:n panoksella, onko Topin ja Marjan tuleva lapsi poika vai tyttö. Minäkin yhdyn vedonlyöntiin, koska toivon tyttöä lyön vetoa pojan puolesta, kuten Timo, Hippi on varma tytöstä.

Tapaan Kruununhan eläkeläiset kuukausilounaalle El Crecossa. Heidän vakiopaikka Primulan kulmassa on remontissa. Otan varalta Kalervon kännykän mukaan, jos vauva sattuisi syntymään.

Perjantaina 17.4, jolloin Suomen eduskunta päättää maamme liittymisestä EMUun, lähden Helian kurssin mukana Aulangolle itk-päiville. Aamulla, ennen lähtöäni Topi soittaa ja kertoo heidän olevan nyt Kätilöopistolla. Lähden kuitenkin Hämeenlinnaan, mutta otan Kalervon kännykän mukaan, jotta minulle voidaan soittaa, kun vauva syntyy. Aulangolla on musiikin tekoa tietokoneella esittämässä Kilposen Lassi koulumme oppilaiden kanssa mm. valvontaluokkani Marko ja Aarne. Myös Saarenmäen Annikki on Aulangolla. Soittoa saan kuitenkin odotella lähes koko päivän. Vähän yli viiden Kalervo soittaa. On syntynyt tyttö, 3450 g ja 51 cm noin klo 14.

361

Minulle tulee kiire päästä Helsinkiin, tilausbussimme lähtee vasta kello 19. Olen Saarenmäen Annikin seurassa, kun saan Kalervon soiton. Ensin pitää hakea joku Helian porukasta, etteivät suotta odota minua bussiin. Melko pian löydänkin Joskin. Sitten tilamaan taksia. Taksia odotellessani muuan mies kyselee asemalle menijöitä. Hän tulee tilamaani taksiin ja maksaa puolet 42 mk:n taksimaksusta. Asemalta ostan junalipun 56 mk, Helsinkiin on lähdössä Intercity-juna ja paikallisjuna parin minuutin välein. En tiedä paljonko Helsinkiin tuloajoissa on eroa, mutta päätän valita Intercityjuna, on enempi junalla matkustamisen viehätystä kuin paikallisjunissa. Intercity-junan lisämaksu on 45 mk. Junassa on hyvää tilaa, löydän vaivatta istumapaikan. Olen kuitenkin niin jännittynyt ensimmäisestä lapsenlapsestani etten malta istua paikalla. Lähden ravintolavaunuun, mietin ottaisinko kaljaa vai kahvia vai mitä. Ei minun oikeastaan tee mitään mieli. Taksikaverini on kaljalla. Päädyn kahviin. Kahvia juodessani hoksaan, että voin jäädä junasta jo Pasilassa ja mennä suoraan sieltä Kätilöopistolle. Soitan junan korttipuhelimesta, kortteja saa ostaa kahvilasta, Kalervolle ja kerron jääväni pois Pasilassa. Kalervo ja Timo tulevat Vectralla sinne ja jatkamme yhdessä Kätilöopistolle. Pikkunen on söpö ja sievä, vaikka tullessamme itkee naama punaisena.

Maanantaina ostan vaaleanpunaista kuohuviiniä ainepalaveriin, ehdottomasti vaaleanpunaista, onhan vauva tyttö ja aikoinaan päätimme aina ainepalaverimme punaiseen kuohuviiniin, tummaan, jota enää ei tahdo saada, tai vaaleaan. Tällä kertaa aloitamme sillä fysiikan luokassa 12 palaverimme. Ainepalaveriimme osallistuu muut koulumme fysiikan ja kemian opettajat paitsi Mikkosen Sirkka. Hankintasuunnitelmien lisäksi teemme suunnitelman, miten koulutamme itsemme uusiin välineisiin.

Tämän tiimoilta minunkin täytyy taas toukokuun lopulla lähestyä työelämää. Koululla näen myös Soilia, joka kysyy tulenko huomiseen opettajan kokoukseen, jossa käsitellään syksyn asioita mm. uutta päiväjärjestystä. Soili näyttäisi minulle uutta aikatauluehdotusta, mutta ei löydä sitä paperiensa joukosta, kysyy Katiltakin, mutta Katinkaan paperi ei ole löydössä. Kati kysyy ehdotusta Sinikalta, mutta ei Sinikallakaan ole paperia tallella. Vastaan Soilille, etten tule kokoukseen. Enhän nyt vapaallani ala koulussa joka päivä hyppimään. Palaverimme jälkeen menemme syömään ja vähän juomaankin Kirjalle. Kimmo pistäytyy vain hetkeksi, hänellä on huomenna matematiikan tentti, on näköjään alkanut opiskelun jonkinnäköistä muodollista pätevyyttä kohti. Ehtiiköhän savuttaa pätevyyttä ennen eläkeikäänsä. 362

Syömme sorsaa ja ihanan jäätelö / sorbetti jälkiruoan. Jälkiruoka kuuluu myös ehdottomasti ainepalavereihimme. Sinikalla tarjoaa lopuksi kuohuviiniä syntymäpäivän kunniaksi, väärän mutta virallisen syntymäpäivänsä. Sinikalla on aikoinaan merkitty väärä syntymäpäivä rekistereihin, eikä sitä ole suostuttu korjaamaan. Kirjalta menemme vielä Kasarmin torin Kellarikrouviin kaljalle, minulta tosin jää kalja melkein kokonaan juomatta. Alkaa tuntua, että on tullut juotua jo tarpeeksi.

Tiistaina Helia-koulutuksessa on väliraporttipäivä, iltapäivällä kipuklinikkaa, jonne en jää, koska ei minulla enää varsinaisia ongelmia ole. Kalervo soittaa ja kyselee, toisiko Brysselistä vauvalle kastemekon.

Illalla vauva muuttaa kätilöopistolta kotiin Ruusulankadulle. Menen tervehtimää häntä, siellä on myös Topin entinen luokkatoveri ja minun entinen oppilas Esko Horelli. Saan ensimmäistä kertaa vauvan syliini. Ei sitä muistanut kuinka keveitä tuollaiset muutaman päivän ikäiset on. Vauvan ruoka-aika lähestyy ja hän hamuaa suullaan kohti rintaani. Luovutan hänet Marjalle. Jotenkin Marjan imettäminen tuntuu avuttomalta, mutta maltan olla sanomatta mitään. Vähän ihmettelen, ettei hän imetyksen jälkeen lypsä rintaansa, ajattelen ehkä Eskon ja minun läsnä olo häiritsee ja lähden kotiin. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt kysyä, että eikö rinta tulisi lypsää tyhjäksi, sillä parin päivän kuluttua Marjalla on rintatulehdus. 70-luvulla ainakin opetettiin, että rinnat tulee lypsää tyhjäksi imetyksen jälkeen. Voi tietenkin olla, että nyt ovat uudet opit. Keskiviikkona vauva kyläilee Marjan ja Topin kanssa ensimmäistä kertaa meillä. On sitä ihan kiva seurata, vaikka hän vain nukkuu ja hieman välillä raottaa silmäänsä.

363

TOUKOKUU Kalervo tuo Brysselistä ihan sievän kastemekon, on pitsiä ja kirjailua, vaavi tulee Topin kanssa hakemaan mekkoaan. Lapsi syö kuulemma tunnin - kolmen tunnin välein, minusta vähän liian tiheästi, mutten sano kuitenkaan mitään tai no vähän vihjaan. Siis tämäkin on ilmeisesti muuttunut, kuten rintojen lypsäminen. Yritän olla puuttumatta vauvan hoitoon, jokainen hoitaa tavallaan. En itsekkään pitänyt enkä piitannut, jos meidän hoito- tai kasvatustapoja kritisoitiin.

Kävelen Marjan ja vauvan kanssa Stockmannille. Lämmin päivä, noin 20 astetta, vaikka vielä on huhtikuu.

Kalervo ottaa vapunaatoksi vapaapäivän ja lähdemme mökille. Timo kävi edellisenä päivää huoltoasemalla vaihdattamassa autoon kesärenkaat. Mennessä ostamme juomaa ja ruokaa Heinolasta. Heinoskassa kassajonossa, nostaessani neljän päivän ruokiamme hihnalle, takanani seisovan mies vinoilee: ”Riittääkö nuo nyt varmasti?” ”Ei, ei , kyllä ne varmaan loppuu kesken”, vastaan. Jatkan kuitenkin selitykseksi tavaramäärään: ”On siinä useaksi päiväksi” ”Mökille menossa, vai?” ”Joo, pärjäisi sitä tietenkin vähemmälläkin” Iltapäivällä on ihan uskomattoman lämmintä, parhaimmillaan 22 astetta, järvi kuitenkin vielä kokonaan jäässä, nurmikolanikin vielä parissa kohdassa lumikasat. Vappuaamuna heräämme teerien pulputtavaan kujerrukseen, viiden teeren pitäessä kevätjäällä teerenpeliä.

Kanaalin saarten matkani, suureksi pettymyksekseni, peruuntuu liian vähäisten osasanottajien takia. Samana päivänä selviää, että ristiäiset osuvat luokkakokouspäivään, joten Tallinnan matkanikin menee missiin. Tilaan korvaavan matkan Hippiin kanssa Jerseylle 7. kesäkuuta.

Ulkoilen vauvan kanssa kahdestaan. Kesärannan kohdalla, juuri kun ajattelen, että tutustutetaan pikkuinen Kesärannan ja Mäntyniemen seutuihin, ties vaikka olisi tuleva presidentti, vauva alkaa kitistä ja Mäntyniemen kohdalla huutaa jo täysillä, hyssytys yrityksistäni huolimatta. Katson parhaaksi kääntyä takaisin, Kesärannan kohdalla hän nukahtaa, en viitsi enää kääntyä uudelleen kohti Seurasaarta, vaan jatkan ulkoilua kohti Hietaniemeä.

364

Perjantaina Irja ja Juhani ovat kylässä, Juhani on lähdössä parin viikon kuluttua takaisin Espanjaan. He ovat Espanjassa muuttaneet erilleen asumaan, emme ala syitä kysymään, tentataan sitten Irjalta, kun Juhani ei ole paikalla. Juhani kyllä toteaa Irjan tulevan taas syksyllä Espanjaan, Irja ei ota siihen kantaa. Tarjoan alkupalaksi savusilakkasalaatti-voileipiä ja lämpimäksi ruuaksi voitaikinaan käärittyä fileetä.

Lauantaina meillä on sitten vieraina Tellervo ja Seppo sekä Marja ja Topi vauvoineen. Telle ja Seppo ovat tulleet Chilestä Suomeen, Seppo on töissä Helsingissä ja Tellervo Torniossa, mutta on tullut katsomaan vauvaa. Alkupalana minulla on sama kuin Irjalle ja Juhanille, mutta lämpimäksi ruuaksi on kalaa, kuha, lohi ja ahvenfileitä rullaksi käärittynä, jälkiruuaksi mansikoita kermavaahdolla.

Äitienpäiväksi saan Kalervolta 20 ”toriruusua” ja maalaustelineen, Topilta Jersey-oppaan, vauvalta kukkakimpun ja Timolta kolme komeaa kukkakaupan ruusua. Timo valmistaa lounaan.

Maalaan taulua, jonka pohjana on Savolaisen Heikin ottama valokuva. Retki 60-luvulla, Sopu-teltta ja Datsun. Taulu on vielä keskeneräinen, mutta sitä on ihan kiva katsella. En olisi ikinä arvannut, miten mielenkiintoista huonokin taide voi olla, kun se on omaa.

Kävin koululla, teemme, matemaattisten aineiden opettajat, yhdessä ensi vuoden tuntijakotoivomukset. Kati on vihdoinkin saanut Soililta ensi vuoden ryhmät, olivat kuulemma työn takana. Jotenkin tuntuu, kuten on jo oikeastaan parina vuonna tuntunut, ettei Soili välittäisi meidän yhteistoivomustamme ottaa vastaan. Me teemme ne siitä huolimatta jo Maija-Leenan aikana omaksumamme tavalla. Maija-Leena jopa sanoi sen auttavan häntä. Meistä on järkevämpää tehdä yhdessä, kuin että jokainen esittäisi omat toivomuksensa siten, että, jos yhden tuntitoiveet toteutuvat, toisen ei enää voikaan toteutua. Ehkä Soili sitä juuri haluaakin, niin hänellä olisi pätevä syy, miksei toteuttanut jotain toivetta. Mikkosen Sirkka ei tullut palaveriin, vaan jätti oman toiveensa muista välittämättä. Me laitamme Sirkankin toiveet yhteiseen listaan ja muuttelemme miten parhaaksi näemme. Saamme sovittua tuntijaon ihan sovussa, Sirkka kun ei ole paikalla sanomassa toivovansa juuri sitä mitä toivoo, muista välittämättä. Palaverin jälkeen menemme Hilkkaa ja Tuijaa lukuun ottamatta Kallioon pelaamaan biljardia. Hilkka menee katsomaan lapsia ja Tuija poikaystävänsä Mika Lehkosuon joukkueen, HJK:n, jalkapallo-ottelua. Biljardin peluun jälkeen menemme vielä Zorbakseen syömään, jonne myös Tuijan ja Hilkan piti tulla, mutta Hilkka ei viitsinytkään lähteä. 365

Kerron tyhmän vitsin, jonka jälkeen Matti toteaa, ettei hänen ja minun huumorin taju synkkaa enää niin kuin aikaisemmin, jolloin saimme toisemme nauramaan tavallaan jo ennen jutun kertomista. Jari esittää mielipiteen, ettei Soili ole töissä normaaliin eläkeikään asti, jäljellähän hänellä syksyllä enää neljä vuotta.. Syönnin jälkeen Kimmo ja Matti lähtevät kotiin. Sinikka, Kati, Tuija ja minä menemme vielä Paavo N:ään oluelle. Kati on huolissaan, että saan sen kuvan, kuin kaikki on Kruununhaassa pielessä. Heidän kun tulee juteltua asioista, joissa on korjaamista. Kerromme Tuijalle, miten Soili epäkorrektilla tavalla vaihtoi apulaisrehtoriksi Lassin Hilkan tilalle.

Törmään kaupungilta tullessani Kemppaisen Miisaan, entiseen oppilaaseeni. Odottaa toista lasta, on ala-asteen opettajana, viihtyy erittäin hyvin hommassaan. Anua, joka myös on ala-asteen opettaja, erikoistunut matematiikkaan, Miisa tapaa silloin tällöin. Tuulasta, jonka kanssa yläasteella oli erottamaton pari, ei tiedä mitään. Mutta Suomisen Tarun kanssa ovat toistensa kummeja. Taru on käynyt Kauppakorkean.

Suomen ja Ruotsin välinen jääkiekon MM-kisojen finaalin ensimmäinen ottelu päättyi 1 - 0 Ruotsin hyväksi. Lähdemme Kalervon kanssa ottelun jälkeen lenkille. Mestaritallin kohdalla huomaamme Timon olevan palaamassa korista, hän pistäytyy juttelemassa kanssamme. Ruusulankatua lähestyessämme näemme Chicoksen edessä pari poliisiautoa, sanon Kalervolle, että kierretään vielä tuo Elannon kortteli. Poliisiautojen vieressä on polttariporukkaa, jolta yhdeltä on nenä verillä. Polttariporukka selostaa jotain ja yksi heistä menee toiseen poliisiautoon, joka lähtee ajamaan pitkin Sibeliuksenkatua. Emme jää sen enempää töllistelemään vaan tulemme kotiin katsomaan TV:tä, josta alkaa juuri tämän talven suosikkiohjelma BumtsiBum. Ohjelman jälkeen menen avaamaan makuuhuoneen ikkunaan, kun näen taas poliisiautoja viereisen talon edessä. Poliisiautojen lisäksi siinä on pari ambulanssia, jotka ovat jo lähdössä. Siirryn perähuoneen ikkunaan, poliisit soittelevat kännyköillä. Paikalle tulee myös ilmeisesti sormenjälkiä ym. tutkiva salkullinen mies. Uteliaisuuttani lähden vielä ulos katsomaan, mitä on tapahtunut. Viereisen talon kioskiin on ilmeisesti tehty ryöstö, kioskissa on valot, ovat auki ja lattialla näkyy verilammikko. Poliisit ja rikostutkija ovat vielä ulkopuolella, ikään kuin odottavat vielä jotain. En kehtaa jäädä töllistelemään enkä utelemaan sen tarkemmin, kuljen vain ohi. Aamulla luen lehdestä, että kioskimme pitäjää, naishenkilöä, on ammuttu kahdesti alavartaloon, nuori mieshenkilö. Inhottavaa, että tuollaista tapahtuu ja vielä Töölössä.

366

Helatorstain aattona lähden Raumalle, toisaalta haluaisin mennä junalla, kun se Euroopan junamatkakin jäi tekemättä. Mutta kun Raumalle ei pääse perille asti junalla, päädyn kuitenkin bussiin. Ketolan Sanna, Vesan tyttö, on päässyt ylioppilaaksi, lähetän hänelle viisi ruusua. Tulen takaisin Helsinkiin jo perjantaina, houkuttelen äitini mukaan, katsomaan vauvaa. Hän lähteekin. Vauva, Topi ja Marja ovatkin sitten perjantai-illan meillä. Lauantaina käymme mummun kanssa Stockmannilla. Ostamme vauvalle kastelahjaksi pienen Kalevala Korun, myöhemmin, kun tiedämme lapsen nimen, ostamme sitten varsinaiseksi lahjaksi jotain arvopapereita. Kalervo ostaa uuden solmion, mummu ostaa puseron ja minä ostan keväisen pusero-villatakki -yhdistelmän. Pitää olla jotain uutta, alkuviikosta kun menen koululle kolmeksi päiväksi. Me fyssan opettajat koulutamme itsemme uusien välineiden käyttöön, työssä olevilla on sijaiset oppitunneilla. Lauantai-iltapäivällä menemme Marjalle ja Topille päiväkahville. Illalla Topi menee rilluttelemaan kavereidensa kanssa, Marja tulee kera vauvan illalla meille, että isomummu näkee vielä vauvaa. Maanantai, tiistai ja keskiviikko kuluvat sitten koululla IS-VETin välineisiin tutustumiseen, tiistaina on IS-VETiltä kouluttaja, aika kuluu kuitenkin pähkäilyyn, laitteistojen tietokoneohjelmissa on jotain virheitä eikä kouluttajat pysty selvittämään mistä ne johtuu. Keskiviikkona on lisäksi opettajainkokous, johon minäkin osallistun, koska aiheena on myös syksyn suunnittelua. Alkuun Soili pitää haukkumiset. Hän kuulutti aamupäivällä keskusradiosta jokaisesta 8. luokasta jotain oppilaita kansliaan, eivätkä kaikki luokat olleetkaan koulussa. Soili tuohtuneena haukkuu, etteivät opettajat pidä tuntejaan, eikä varmaan ollut ensin tutkinut, että oliko opettaja oppilaineen pitämässä tunti museossa, luonnossa tai jossain. Jos, joku opettaja todella oli jättänyt pitämättä tuntinsa, niin minusta asia olisi pitänyt hoitaa kahden kesken eikä haukkua ikään kuin koko opettajakuntaa. Jotenkin harmitti, vaikka ei se minua millään tavalla koskenut. Lisäksi kokouksessa Soilin ehdotuksesta päätetään, ettei keväisin enää, tätä kevättä lukuun ottamatta, järjestetä kirkkokahvitilaisuuksia eläkeläisille, vaan ne kutsutaan koulun juhliin. Koska en nyt varsinaisesti ole töissä, en viitsi kommentoida, ettei kirkkokahvien luonne eikä tarkoitus alun perin ollut eläkeläisten viihdyttäminen. Vaan tilaisuus, jossa kaikki kokoontui lukukauden päätteeksi hetkeksi yhdessä rauhoittumaan, huokaisemaan ja kiittämään rehtoria kuluneesta lukuvuodesta. Ja vastaavasti rehtori kiitti opettajia. No nykyisin taidetaan vaan haukkua ja kritisoida. Ei kirkkokahveilla ole oikeastaan moneen vuoteen ollut entistä tunnelmaa puheineen ja runoineen, joten siinä mielessä joutavat lopetetuiksi. Päätän, etten mene kevätkirkkokahvien hautajaisiin. Kirkkokahvipäivänä päätän kuitenkin mennä, koska joka tapauksessa minun täytyy mennä Kruununhakaan hakemaan autoon asukaspysäköintitunnusta. Talomme piha ja autotallit menee remonttiin eikä autoa näin ollen voi pitää tallissa. Remontti tulee maksamaan noin 850 000 markkaa.

367

Soili komensi opettajakokouksessa, että kaikkien tulee osallistua viimeisiin kevätkirkkokahveihin. Itse hän ei kuitenkaan ole paikalla. Vähän noloa, Juvan Aira ja Maija-Leena kun tuovat Soilille kukatkin. Muutenkin kahvitilaisuus sujuu vähän nolosti, kahvit on hädin tuskin ehditty juoda, kun osa opettajista ikään kuin tekee lähtöä. Maija-Leena toteaa minulle, kait meidänkin pitää lähteä, että nuo kiireiset pääsevät lähtemään. Nousemme pöydästä, Raija jää juttelemaan Maija-Leenan kanssa. Mirja tulee sanomaan, että Taidetalossa on kuohuviiniä, tule sinne, mutta eläkeläisiä ei sinne kutsuta. Minusta enempi kuin noloa, lopulta paikalla on enää Maija-Leena, Aira, Paltemaan Sinikka, Auramon Päivi ja minä. Muut ovat häippäisseet kotiin tai taidetaloon. Maija-Leenan ja Airan lähdettyä olemme Sinikankin kanssa menossa Taidetaloon, peräännymme kuitenkin, huomaamme Maija-Leenan ja Airan juttelevan vielä pihalla. Päivittelevät varmaan Soilin puuttumista ja muiden hätäistä lähtöä. Tilanteeseen on osittain syypää Kimmo, joka yllättäen siirtää Soilin kevätjuhlapäiväksi tilaaman kuohuviinitilaisuuden kirkkokahvien jälkeen. Soilille Kimmo ei tietenkään muista mainita tekemästään muutoksesta mitään ja niin Soili alkaa kevätjuhlan jälkeen kutsua väkeä Taidetaloon kuohuviinille. Viinit on kuitenkin siis jo juotu, joten suuntaamme, tai osa meistä noin kymmenen, kulkumme Taidetalon asemasta Tervasaaren terassille. Tervasaaresta menemme Hallituskadulle Tangoon syömään, väki vähän vaihtuu, osa lähtee, uusia liittyy joukkoon. Kännykällä voi nykyisin kätevästi selvittää missä porukka kulloinkin on. Tangosta menemme vielä Rickhardinkadun Volgan pihaterassille. Yhdeksän maissa illalla päätän lähteä kotiin, varpaita alkaa viileässä kevätsäässä paleltaa, lämpölamput ei lämmitä pöydän alle. Ja onhan sitä tullut jo istuttuakin aamu klo 11:sta. Hilkka lähtee kanssani samalla taksilla, sitkeimmät juhlijat jäävät vielä. Hassua yleensä tähän aikaan vuodesta on mahtava tunne, koko kesäloma edessä päin. Nyt vaikka koko kesäloma on nytkin edessä, on kuitenkin tunne: Työ alkaa.

368

LAPSET ITSENÄISTYVÄT 1996 Aikaa kuluu remontissa, juuri ennen joulua ostamme Kotaman huoneiston talomme kuudennesta kerroksesta. Kotama on myynyt sitä useampaan otteeseen, jossain vaiheessa pyysi jopa 10 000 mk/ neliömetri. Heitin Sepolle, että hinnan pudotessa 700 000 mk, olen kiinnostunut. Olemme Kalervon kanssa lähdössä kävelylle, tapaamme Sepon vaimoineen alaovella, kysyn onko hän jo saanut asunnon myytyä. Ei ollut, samalla hän sanoo, hinnan olevan jo hyvin lähellä 700 000 markkaa, jos kauppa tehdään tämän vuoden puolella. No siinä ovenraossa se melkein jo tehdään, 12. joulukuuta lopullisesti sovimme kaupan, suostumme maksamaan 715 000 mk.

Hiihtolomalla menen Kalervon kanssa Rukalle. Ilmat ovat mukavat. Harrastamme vain murtomaahiihtoa.

Tarjoamme Marjalle ja Topille mahdollisuutta muuttaa Ruusulankadulle, he ottavat tarjouksen vastaan. Järjestävät jo uuden vuoden vastaanottajaiset tyhjässä huoneistossa. Kantavat meiltä pöydät ja tuolit. Mekin olemme kutsuneet Irjan ja Juhanin meille, mutta annamme kuitenkin nuorisolle ruokapöydän ja tuolit, pärjäämme sohvapöydällämme. Nuorison lähdettyä Senaatintorille ja jatkoille, me menemme Irjan ja Juhanin kanssa ylös nauttimaan viiniä takkatulen loisteeseen. Huoneisto kaipaa vähän pintaremonttia ja Topi ja Marja haluavat purkaa osan Sepon ratkaisuista, kuten olohuoneen tumman paneelin, eteisen tummanpunaiset kuviolliset nukkapintaiset tapetit ja eteisen maljakkosyvennyksen. Olohuoneesta poistetaan alapaneelien lisäksi tapetit, samoin makuuhuoneesta. Seinät tasoitellaan ja maalataan. Oviaukkojen kaaret poistetaan. Vaatehuoneen epämääräiset hyllyrakennelmat puretaan. Lattioiden hionnan ja lakkauksen hoitaa ulkopuolinen, ammattilainen, muuten remonttiin osallistuu Kalervon ja minun lisäkseni Topi ja Marja, heidän kavereita sekä Marjan isä Seppo ja Kalervon veli Kyöstikin kerran Helsingissä käydessään osallistuu keittiön maalaukseen.

Topi valmistuu juuri ennen häitään, erinomaisin arvosanoin.

Maaliskuussa Topi ja Marja viettävät häitään Torniossa. Marjan isä haluaa pitää isot häät. Vieraita on kaiken kaikkiaan pari sataa, etupäässä Marjan ja Topin ystäviä sekä Blomqvistien sukulaisia ja 369

ystäviä. Meidän sukua tulee vain meidän perhe, mummu ja Hippi ja ystävistämme Korpi-Hallilat. Lisäksi kutsuttiin, mutta eivät tulleet, Könöset, Friskin Irja ja Amerikasta Leon perhe. Kalervo, minä ja Hippi lennämme Tornioon häitä edeltävänä päivänä, mummu tulee bussilla Ouluun ja sieltä edelleen Kemin kautta Tornioon. Majoitumme Seurahuoneelle. Timo tulee armeijasta vasta hääpäivän aamuna. Häitä edeltävänä iltana syömme Seurahuoneella, Hippi on vauhdissa ja haluaa joksikin aikaa yökerhoonkin. Hipillä on yhden hengen huone, minä nukun ensimmäisen yön Kalervon kanssa ja seuraavan, kun Timokin on paikalla, mummun kanssa. Hääpäivän aamuna käymme Hippin kanssa kampaajalla. Kampaaja on hieman erikoinen, vähän aikaa pitää miettiä onko hän mies vai nainen, no mies hän kuitenkin on. Vihkiminen tapahtuu Tornion koreassa kirkossa ja häätilaisuus on Joen talolla. Gun-Maj ja Makke myöhästyvät kirkosta, tulevat vasta Joen talolle, jossa yöpyvät. On oikein hauskat teekkarihäät, teekkarit ovat järjestäneet monenlaista ohjelmaa sekä sulhasen että morsiamen isät pitävät puheen. Ruokaa ja juomaa on runsaasti. Kun ruokailu, ohjelma ja häävalssi on ohi mummu alkaa väsyttää sen verran, että hän lähtee hotelliin. Hippikään ei ole enää niin vauhdissa, kuin oli eilen, alkaa ja jossain vaiheessa, Topin ja Marjan jo poistuttua, kysellä eikö jo lähdetä. Hän on myös mörkkinä siitä, että hänet vasta nyt häissä, kutsutaan häiden jälkeisen päivän lounaalle Blomqvisteille. Kalervo ja minä olemme saaneet kutsun lounaalle jo ennen häitä. Sisareni on aina välillä tosi vaikea luonne. Kun lopulta lähdemme taksilla hotelliin, hän sanoo, ettei tiedä lähteekö hän Blomqvisteille, kun hänet vasta niin myöhään kutsuttiin. En voi kun ärähtää, että onkohan heillä ollut tässä häiden järjestelyssä muutakin miettimistä, kuin missä vaiheessa Sinut kutsutaan. Timo jää vielä juhlimaan häitä, saunomaan ja yöpalalle, välillä torkahtaakin tuoliinsa. Hotellihuoneen joudumme luovuttamaan puolilta päivin, Timo ja mummu lähtevät taksilla Kemiin, mistä jatkavat junalla, mummu Ouluun ja Timo Niinisaloon. Joutuvat odottamaan Kemissä jonkin aikaa ja mummu vielä Oulussa pitkään. Kalervo, Hippi ja minä käymme hautausmaalla katsomassa Emilin isän hautaa. Sieltä menemme Blomqvisteille, missä on myös Marja ja Topi, Marjan veli perheineen, Marjan tätejä ja serkkuja. Tellervo on laittanut upean lounaan. Marja ja Topi viettivät hääyönsä Seurahuoneella ja lähtevät häämatkalleen Saariselälle lounaan jälkeen. Minä, Kalervo ja Hippi ehdimme käydä vielä Haaparannassa kävelyllä ennen kuin koneemme lähtee. Häiden jälkeen Topi ja Marja muuttavat Ruusulankadulle.

370

Keväällä koulun suunnittelutyöryhmässä, johon kuuluu Soili, Hilkka, Lassi, Matti, Mikko-Johannes ja Raija, Soili ilmoittaa haluavansa vaihtaa apulaisrehtorin. Hilkka järkyttyy. Muut Lassia lukuun ottamatta ovat kiusaantuneita. Uudeksi mahdolliseksi apulaisrehtoriksi esitetään kuulemma, Katia, minua ja Lassia. Soili ei ilmaise ajatuksiaan. Keväällä kuitenkin minä hoidan edelleen Kurrea ja Kati Vinhaa. Soili ei koskaan ota puheeksi ensi syksyn tilannetta. Kerran kun olemme kaikki kansliassa. Kati toteaa, me ei Tuulan kanssa ensi syksynä sitten enää näitä hoideta, vai?” Johon Soili: ”En ole mitään vielä päättänyt, ajatellut kylläkin” Sitten sanoo minulle: ”Sinähän Tuula, olet kieltäytynyt apulaisrehtorin hommasta, koska et halua loukata Hilkkaa” ”Joo”, vastaan ”ja toiseksi en halua toimia vararehtorina. Eikä Katikaan halua. Vai haluatko Kati” ”En”, vastaa Kati. ”Luottamusmiehen kanta on, ettei apulaisrehtorin 6 C:tä voi jakaa useammalle”, toteaa Soili. Sen enempää Soili ei kanssamme asiasta keskustele.

Perinteisen kevätjuhlan jälkeisen Krunikan opettajien rentoutumisen alamme Kappelista. Pyydämme Soilia mukaan, ei kuulemma pääse heti lähtemään. Sanon: ”Tule sitten Mestaritalliin jonne siirrymme syömään yhden maissa, jotkut muutkin tulee vasta sinne.” Lupaa tulla. Kappelista tilaamme tilataksin viemään meidät Mestaritalliin, osuu oikein mukava kuljettaja, jonka kanssa heitämme huulta. Otamme hänen käyntikorttinsa, saatamme vielä tarvita häntä tänään. Mestaritallissa meitä onkin sitten iso pöydällinen. Soili ei lupauksestaan huolimatta ilmesty paikalle, tyypillistä. Ihmettelemme Saran vaihtamista toiseen ranskan opettajaan. Kysymme Karitalta uudesta opettajasta. Karita sanoo, ettei tiedä mitään, kysykää Päiviltä. Kysymme pöydän toisessa päässä istuvalta Päiviltä. Päivi sanoo, ettei tiedä mitä saa kertoa mitä ei, joten hän ei kerro mitään. Kysyn neutraalin kysymyksen, minkä ikäinen uusi ranskan ope on. Päivi vastaa, ettei kerro mitään. Viihdymme Mestaritallissa muutaman tunnin, osa lähtee kotiin mutta vielä meitä noin kahdeksan päättää jatkaa. Emme saa aikaisempaa tilataksia, mutta tilaamme toisen ja menemme Barokkiin. Aikamme Barokissa juotuamme ja juteltuamme meille tulee uudestaan nälkä. Mietimme minne menemme syömään, päädymme ehdottamaani Chicos’iin, Töölöön. Sinne ei kuitenkaan mahdu, kävelemme Sallikadun kiinalaiseen ravintolaan. Mukana on lisäkseni vielä Tapani, Irma, Kari, Kati ja Sinikka. Kiinalaisesta lähdettyämme Irma jää jo bussipysäkille 371

Carrolsin eteen. Kun olemme ylittäneet kadun, joku ehdottaa eiköhän mennä vielä ottamaan kahvit ja konjakit jonnekin. Sanon, että mennään vaikka meille. Vilkutamme vielä Irman bussipysäkiltä mukaamme ja menemme meille. Kalervo ei onneksi ollut vielä yöpuvussa.

Kesäkuun alkupäivinä menen kouluun. Laitamme Katin kanssa at-luokkaa kesäkuntoon ikkunaremonttia varten. Näemme siellä Kuosmasen Matin, joka kertoo Soilin haukkuneen hänet siitä, ettemme anoneet LUMA-projektiin mukaan. Päätös, olla anomatta, oli luonnontieteiden ja matematiikan opettajien yhteinen. Katilla ja minulla on ajatuksena tutkia, miten Vinhan kurssimuotoinen versio istuisi koulumme arvosteluun, mutta ymmärrämme, ettei asia kiinnosta Soilia, joten jätämme sen sikseen.

Jotain uutta pitää välillä tehdä. Menen Hippin kanssa Helsingin kanoottiklubin järjestämille kolmen päivän melontakursseille. Kursseilla on pari entistä oppilastanikin Salon Paula ja Helena (?)

Kalervon loma-ajan kesästä vietämme mökillä. Sen enempää Topi kuin Timokaan ei mökille ehdi, paitsi juhannuksena Marja ja Topi tulevat. Pääsemme lähtemään vasta torstai-iltapäivänä, joten joudumme varsinaiseen ruuhkaan. Mäntsälään asti menee sujuvasti, mutta sitten jono vain seisoo. Kieppaamme välillä pikkuteille. Siellä sentään pääsee eteenpäin. Jossain vaiheessa näyttää, että päätiekin taas vetää. Palaamme sille, se on virhe, ei kestä kauaa kun liikenne taas ruuhkautuu. Normaalisti vähän yli kahden tunnin mökkimatkaamme kuluu yli neljä tuntia. Onneksi minulla on eväsvoileivät tehtynä. Aattoiltana käymme Väiskillä kokolla, poltetaan meidän vanhan puuveneen puolikasta. Väinön ja Mirjan lisäksi siellä on Toni tyttöystävänsä ja pari kaverinsa kanssa. Väinö tarjoaa virvokkeita, laulamme, etupäässä hengellisiä lauluja. Tonin kaverit ovat seurakuntanuoria. On meillä joskus ollut railakkaampiakin juhannuslauluja ja juhlia. Irja ja Juhani käyvät juhannuksen jälkeen, houkuttelevat meitä Rantasalmelle. Kalervo loukkaantuu Irjan puolesta, kun en halua lähteä. Pari hirveä ui kohti rantaamme. Olemme menossa hammaspesulle EM-jalkapallon loppu-ottelun väliajalla. Hirvet ovat noin 20 metrin päässä rannastamme, pelästyvät meitä, muuttavat uintisuuntansa rannan suuntaiseksi, uivat ohi Risuniemen ja nousevat vastapäisellä rannalla maihin. Kalaa tulee ihan hyvin mm. siikaa, muikkua yrittäessämme saamme 200 pikkuahventa, joista 150 perkaamme kukkokaloiksi.

372

Kesällä Ruusulankadun talomme viettää taas pihajuhlia. Juhlat ovat tavallista juhlavammat sillä vietämme, tosin toista vuotta myöhässä, talon 70-vuotisjuhlia. Talon aktiiviset naiset, joihin minäkin kuulun, ovat jakaneet tehtävät mitä kukin hankkii ja tekee. Laskut ruoka- ja juomatarvikkeista maksaa tällä kertaa taloyhtiö, 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Ensin nautimme onnittelumaljat, kuohuvaa juomaa, Hännisen Helena lukee puheenjohtajan, Sjögrenin Matin, joka itse ei päässyt mukaan, tervehdyksen. Sitten Helena ja Unnukka Outinen kertovat talon menneisyydestä. Unnukka lähinnä Einar Sundströmistä (radion entinen pääjohtaja) ja hänen vaimostaan Lullasta, joiden entisessä asunnossa yläpuolellamme hän asuu ja on asunut Lullan kuoleman jälkeen. Unnukka on töissä STT:ssä. Sitten syömme ja nautimme viiniä tai olutta. Ruokailun lomassa on extempore-ohjelmaa, proosaa, runoa, laulua, leikkejä ja naurua. Yöpala ja juttelu jatkuu. Aamulla aktiiviset naiset ja Hännisen Jaska käyvät sitten siivoamassa juhlien jäljet pihalta. Minäkin menen, mutta pääsen ylös niin myöhään, että piha on jo siivottu, kun tulen sinne.

Syksyn suunnittelupäivät pidetään Sipoossa, Kuntokalliossa. Ihan mukava paikka merenrannalla, kävin Katin kanssa sen keväällä katsastamassa. Timo tuo minut autolla. Sunnuntai-iltapäivä on vapaaehtoinen, pelaamme petankkia ja sulkista, heitämme tikkaa, saunomme, syömme ja juttelemme. Soili saapuu yhdessä Saran tilalle tulleen Marjukan kanssa. Marjukka on Vuosaaresta, onkohan hän parempikin ystävä Soilin kanssa. Ilta sujuu oikein mukavasti, minua alkaa kuitenkin jo puolen yön maissa nukuttaa niin armottomasti, että pitää hiipiä yöpuulle. Osa valvoo tietenkin taas lähes aamuun. Maanantai on varsinainen suunnittelupäivä. Alkuun Soili antaa Hilkalle lahjan kiitokseksi apulaisrehtori vuosista, vaikka itse heitti Hilkan ulos hommasta. Yrittää selitellä, että Hilkka hoiti homman hyvin, mutta Hilkalla ei ole sitä osaamista, jossa hän kaipaa apua eli tietotekniikassa. Hilkka ei selvästikään pidä, että hänelle kipeä asia otetaan julkisesti esiin ja sitten vielä uusi apulaisrehtorimme Lassi alkaa kehua Hilkan hyvyyttä, sitä Hilkka ei enää kestä vaan alkaa itkeä. Kiusallinen tilanne. Siirrytään itse suunnittelupäivään. Saamme oppilaslistat ja lukujärjestykset. Huomaan, että syventäväryhmäni on muuttunut, minulla on Katin entisiä oppilaita ja Katilla minun. En pidä yhtään siitä, sanon sen myös Soilille. Työjärjestys ei kuulemma onnistunut sekoittamatta meidän ryhmiämme. Upea syventäväryhmäni on pilalla. Jokaisen tulee ilmoittautua pariin Kilposen Lassin ideoimiin työryhmiin, joista osa on minusta ihan tyhmiä, keinotekoisia. Ilmoittaudun tietenkin tietotekniikkaryhmään ja lisäksi kehittämisryhmään, 373

jossa en aio paljon käydä, koska sen vetäjäksi valitaan tutkija Markku Hannula, joka tutkijana alkaa vetää koulussamme paria matematiikan ryhmää. Tiedän jo nyt, ettei minulla tule synkkaamaan hänen kanssa. Lisäksi lupaudun muokkaamaan opsia, liittämään sinne parin vuoden aikana tehdyt lisäykset ja skannaamaan opsin taas levykkeelle, edellinen kun varastettiin eikä siitä ollut kopiota. Iltapäivällä pidämme ainepalaveria, otan lukuvuoden ensimmäisessä ainepalaverissa tutkija Hannulan kanssa yhteen eikä varmaan jää viimeiseksi. Sen sijaan toinen uusi matemaattisten aineiden opettaja Jari Arvio on ihan OK. Ainoa vika Jarissa on, ettei hänen palkkaamisesta neuvoteltu meidän vanhojen kanssa mitään, kuten aina ennen on tehty uusia palkattaessa. Vikahan on Soilin, eikä Jarin, eikä tietenkään Solilla mitään velvollisuutta ole meitä etukäteen informoida uusista opettajista, mutta voisi sen silti tehdä. Ensimmäisinä koulupäivinä Soili valittaa, että lukujärjestyksen teon vaikeus johtui matemaatikkojen toivomuksesta. Vähän ihmettelen, että mitä se sitä valittaa, eihän hän ole koskaan noudattanut täysin toivomuksiamme. Miksi sitten noudattaa sellaisessa kohdassa, joka tuottaa vaikeuksia. En kuitenkaan viitsi sanoa mitään.

Soili laatii alustavan koeaikataulun. On laittanut kaikkien luokka-asteiden matematiikan kokeet samaan aikaan. Menen sanomaan, ettei se tule onnistumaan, eivät riitä laskimet, eivät riitä isot luokkatilat. Soili tuhahtaa, että voihan sitä laittaa pulpetit juhlasaliin. Ja sanoo, että kyllä hän seuraavassa vaiheessa, kun tekee luokkasijoittelun katsoo, että jokaisella ryhmällä on riittävän iso luokka. Aikanaan tulee ensimmäinen matematiikan koe, yseillä, ja sen luokkasijoittelu, saman aikaan kaseilla on kielten kokeita. Huomaan kolmen ryhmän olevan luokissa, johon ne eivät kunnolla mahdu. Soili on sairaslomalla. Lassi on menossa kuuluttamaan luokkasijoittelua, annan hänelle paperin ja sanon, että haluan nämä muutokset luokkasijoitteluihin, en tule ajatelleeksi seiskojen tunteja, katson vaan ettei luokkiin ole sijoitettu kielten kokeita. Eli minäkin mokasin. Minulla ei ole aamulla tunteja. Sopivasti en ole koulussa, kun seiskojen opettajat eivät löydäkään luokkahuonetta ryhmilleen matematiikan kokeen takia. On sievä hässäkkä. Lassi tietenkin informoi Soilia hässäkästä. Soili tulee sairaslomalta, käy kuumana, laittaa heti aamulla on jokaisen lokeroon kutsun välituntiopettajakokoukseen aiheena: Kuka johtaa koulua? Haukkuu aamupäivänaikana meidät matemaatikot jokaisen erikseen. Pikkaisen liioittelua. Minusta olisi riittänyt, kun hän olisi keskustellut kanssani. Olisin todennut, valitan, että minulta jäi huomaamatta seiskan tunnit, olen pahoillani syntyneistä ongelmista. Sen totean omassa puhuttelussani, Soilikin rauhoittuu, itse asiassa juttelemme ihan rauhallisesti ja ystävällismielisesti asiasta.

374

Soili sanoo kuitenkin pitävänsä välituntipalaverin, jossa huomauttaa, että hänen poissa ollessaan asiat tulee hoitaa apulaisrehtorin kautta. En viitsi oikaista, että niinhän se hoidettiinkin, apulaisrehtori vaan ei hallinnut tilannetta. Jälkeenpäin minua on harmittanut, etten sanonut sitä.

Opetusvirasto tarjoaa runsaasti koulutusta sekä tietotekniikan opettajille että muille, virasto jopa maksaa kaikki tietotekniikkaopettajien sijaiskulut. Katin kanssa olemme menossa innolla koulutuksiin, viemme Soilille koulutusanomukset. Hän alkaa niuhottaa, ettemme saa mennä koulutukseen saman aikaan, vaan meidän tulee olla toistemme sijaisia tietotekniikan tunneilla, matematiikan ja fysiikan tuntejamme voi kyllä hoitaa epäpäteväkin sijainen, mutta ei tietotekniikan. Ihmeellistä. No, menemme eri aikaan, vaikka useimmat koulutukset olisi järkevämpää käydä yhdessä. Yhteen toiseen koulutukseen, jolloin Katilla on jo viraston koulutusta, saan luvan mennä vain, jos Jarille sopii silloin at-tuntieni sijaisuus. Ei sovi, joten en mene koulutukseen. Samalle päivälle osuu kuitenkin MTV:n, Soilin miehen, tuottaman ohjelman, jossa on mukana myös opetusministeri OlliPekka Heinonen, nauhoitus koulullamme. Nauhoitukseen halutaan matemaattisten aineiden opettajia, nyt saa antaa aamutunnit vapaaksi. Muina miehinä Soili kehtaa sanoa minulle, että voin antaa ne atk-tuntini vapaaksi, joita en koulutuksen menon takia saanut antaa eikä ottaa epäpätevää sijaista.. Tietotekniikan vastuuhenkilöiden koulutuksessa selvitetään, ettei enää tehdä jyrkkää eroa hallintoja opetuskoneiden välillä, vaan vastuuhenkilö huolehtii molemmista. Myös vastuuhenkilöt voivat osallistua myös hallinto-ohjelmien koulutukseen. Koulutuksen jälkeen ajattelen lisätä hallintokoneet kalustoluetteloon ja kerron Soilille vastuuhenkilöiden mahdollisuudesta osallistua hallinto-ohjelmien koulutukseen. Soilin mielestä hallinto-koneet kuuluvat nyt Lassille, ja vain Lassille, ei halua minun enää puuttuvan niihin. Vähän loukkaannun, mutta toisaalta mikäpä siinä, vähemmällähän pääsen. Haluan vaan nähdä kuinka kauan Soili on Lassiin tyytyväinen. Soili ei ole vielä huomannut, että Lassi puhuu enemmän kuin tekee. Vaikka hallinnon tietotekniikka jää Lassille, tietotekniikka teettää kyllä työtä uusine NTverkkoineen ym. Usein vietän Katin ja Jarin kanssa aikaa tuntitolkulla jopa kokonaisia lauantaipäiviäkin, jotta saamme Internet-yhteydet ja opetusverkon ja siinä olevat koneet toimimaan. Ilman Jaria olisimme Katin kanssa edenneet paljon hitaammin, Jari tietää ja osaa paljon enemmän kuin me sekä kokeilee rohkeammin. Jari on oikea aarre, osaava, viitseliäs ja mukava. Jari toimii myös opetusviraston verkkokouluttajana. Vaikka olen ymmärtänyt, ettei minun haluta enää puuttuvan Kurreen, saan kerran hyppytunnillani idean kokeilla Kurrea opettajienhuoneen uudella koneella, jossa on isompi 17 tuuman näyttö. Vaikka Soili ei satu olemaan kansliassa kopioin Kurren opehuoneen koneelle. Ajattelen, jossain 375

vaiheessa opettajienkin olisi hyvä oppia itse etsimään tarvittavat tiedot Kurresta, ettei tarvitse aina Soilia häiritä. Kuinka ollakaan Lassi sattuu ennen Soilia opettajainhuoneeseen aikana, jolloin olen siellä joutilaana. Eli esitän Kurrea suurella näytöllä Lassille, joka tietenkin tulee maininneeksi asiasta Soilille. Soili haukkuu taas minut, väittää minun puukottaneen häntä selkään. En ymmärrä. Kurre olisi opettajankin kannalta helpoin tapa etsiä, missä on oppilas, mikä luokka on tyhjä jne. Yritän selittää Soilille näitä etuja, ei suostu ymmärtämään, joten poistan Kurren opehuoneen koneelta. Järjestän Jarin ja Katin kanssa atk-koulutusta koulumme opettajille. Yhtenä minun aiheena on, miten Kurresta voidaan siirtää esim. oppilaslistat tekstinkäsittely ohjelmaamme, MS-Worksiin, ettei jokaisen tarvitse itse naputella jo kerran kirjoitettuja oppilaslistoja. Soili puuttuu taas asiaan ja sanoo, että Kurre on rehtorin työväline ja siitä ei opeteta opettajille mitään. Päätän opetan mitä olen aikonutkin, mutta nimeän sen DOS-tiedoston siirtäminen MS-Worksiin. Koulutuspäivää edeltävänä lauantaina käyn koululta koulutuksen suunnittelua varten hakemassa levykkeen, jossa minulla on Kurresta otetut oppilaslistat. Soili on koululla töissä. Kuulee ääniä ja tulee katsomaan. Tervehtii minua iloisena, ystävällisenä niin kuin Soili parhaimmillaan on. Samaan hengenvetoon sanoo kuitenkin, että kai minä ymmärrän, ettei Kurrea voi opettajille opettaa, se on rehtorin työkalu. Mutta tätä en ymmärrä, en kuitenkaan sano sitä enkä mitään muutakaan. Sanomatta ainuttakaan sanaa otan levykkeeni ja lähden. Soili sanoo vielä jotain, en kuuntele. Käyn kaupungilla ostoksilla, minua alkaa harmittaa käytökseni. Mietin pitäisikö mennä takaisin juttelemaan Soilin kanssa, kun olen alkuviikonkin poissa koulusta, koulutuksessa. Menen kuitenkin kotiin ja soitan sieltä. Soili ei ole enää koululla. Emmin soittaa Soilille kotiin, en ole hänelle koskaan kotiin soittanut. Soitan kuitenkin. Soili sanoo, heti olevansa iloinen soitostani. Selvitämme kumpikin sanomisiamme ja tekemisiämme, myös kehumme toisiamme, miten ainakin menneinä vuosina olemme toisiamme arvostaneet. Kuitenkin minulla alkaa kypsyä ajatus vuorotteluvapaan pitämisestä.

Jouluksi Topi ja Marja lähtevät Tornioon. Tarjoan heille ja Hippille ennen lähtöä pienen jouluaterian, jolloin annamme Topin ja Marjan lahjat. Joulun jälkeen lähdemme Kalervon kanssa Kanarian saarille, Teneriffalle, etelärannalle. Teemme retken Teiden kautta pohjoisrannalle. Teideltä alaspäin lähtiessämme tie on yllättäen jäässä. Bussi lähtee pariin otteeseen uhkaavasti liukumaan, pysyy kuitenkin tiellä emmekä suistu rotkoon. Lopulta bussimme pysähtyy odottamaan tien sulamista. Olin ajatellut, että Timokin tulisi mukaamme. Mutta Timo esitti, että mieluummin hän menee kaveriensa kanssa ja on halvempaakin. He menevät halvempana aikana ja halvempaan hotelliin. Niin Timo oli kavereineen Gran Canarialla jo joulukuun alussa.

376

1997 Tammikuussa Timo alkaa matematiikan ja tietotekniikan opiskelut. Minulla on taas sijainen omasta perheestä. Matematiikan tunneilla käytän Timoa, mutta tietotekniikassa en ole vielä rohjennut häntä käyttää. Ehkä pärjäisi sielläkin ihan hyvin, mutta jos oppilaat saavat aikaan jotain vahinkoa, vika ei ole ainakaan siinä, että olen käyttänyt sukulaistani.

377

Marja ja Topi juhannuksena 1997 Kokossa meidän vanha puuvene.

Tuula Brescia 1997 Brescian roomalaisaikaisia raunioita 1997

378

KESÄKUU Töiden alkamisen tunteesta johtunee, että menen maanantaina koululle siirtämään tavarani atkluokan kaapistani takaisin opehuoneen kaappiini. Toivotan Soilille hyviä lomia ja kysäisen osaako hän vielä sanoa, pystyykö toteuttamaan tuntitoiveitamme. Ei osaa sanoa, mutta vakuuttaa yrittävänsä toteuttaa ne ja yrittää tehdä muutenkin hyvät työjärjestykset. Saapa nähdä. Soili toteaa myös: ”Tervetuloa taas töihin”

Timo ei ole onnistunut nytkään hankkimaan kesätyöpaikkaa. Laman pitäisi olla jo ohi, kesätyöpaikkojakin pitäisi olla saatavilla. Timo on jotenkin saamaton kesätyön haussa. Topi oli jo lukioaikana kesätöissä, lehdenjakajana, postissa ja pankissa. Ja Korpi-Hallilan lapset ovat jo monena kesänä olleet töissä. Timo muka ei vaan saa kesätöitä, vai onko hän liian kranttu, että mikä työ kelpaa. Kalervo palkkaa Timon koululle epävirallisesti eli maksaa omasta pussistaan Timon palkan. Koulullakin olisi rahaa palkata kanslia-apua, mutta ei ole sopivaa rehtorin palkata omia sukulaisia. Kalervon mukaan Timo on ihan hyvä työntekijä.

Kesäkuun kuudentena on Topin ja Marjan vauvan ristiäiset. Lapsi saa nimen Noora Maire Tellervo. Nooran kastaa pastori Timo Hukka, kummeina on sisareni Ritva, Timo ja Marjan ja Topin ystävät Kati ja Kaj. Noora nukkuu täysillä koko kastetoimituksen ajan, kuten muutenkin koko ristiäispäivän.

Heti ristiäisten jälkeen lähden Hippin kanssa Jerseyn saarelle. Asumme Revere- nimisessä hotellissa Kensington Streetillä. Tulopäivänä kiertelemme kaupunkia jalkaisin, käymme mm. Rosavilla Streetillä. Maanantain kävelyretkeksi valitsemme helpon 6,5 km reitin, Topilta äitienpäiväksi saamastani kirjasta. Ostamme 7 päivän bussilipun ja matkaamme bussilla 8a maanalaiseen sotilassairaalaan. Opaskirjan ohjeen tulkitseminen tuottaa vaikeuksia, museon parkkialue on laajentunut ja meillä on vaikeuksia löytää reitin alku. Kehotan Hippiä paremmin englantia osaavana kysymään neuvoa parkkialueen virkailijalta. Hippi sanoo, ettei kehtaa. Joten sanon sitten itse kysyväni. Mies ei kuitenkaan tiedä opaskirjassa mainittuja teitä ja kehottaa kysymään museon vahtimestareilta. Nyt Hippikin kehtaa jo kysyä, vahtimestarikaan ei ole varma, miten opaskirjassa mainitulle tielle pääsee, mutta esittää kuitenkin arvelunsa. Kymmenkunta metriä kuljettuamme tunnistammekin jo oppaan maamerkit, jonka jälkeen kulkeminen oppaan mukaan on helppoa. Kuljemme ohi peltojen, ohi vesimyllyn, jatkaen metsäistä jokilaaksoa kauniille puiden varjostamalle tielle. Saavumme ”Elävä legenda” nimiselle nähtävyydelle, ostamme kalliin, noin 45 mk:n, pääsylipun. Näyttelyhuoneet on rakennettu ikään kuin laivaksi, jolla tullaan Jerseyn saarelle, alin kerros on ikään kuin konehuone tai sukellusvene. Sieltä uloskäyntiä etsiessämme vahtimestarit ihmeissään 379

selostavat jotain ja kysyvät olemmeko todella jo lähdössä. Hippikin tajuaa vasta ulos päästyämme, että siellä olisi kohta alkanut noin puolen tunnin multimediashow, joka meiltä jää näkemättä. Jatkamme matkaa maalaismaisemien läpi kohti museota, saksalaisten rakentamaa maanalaista sotilassairaalaa. Tien varrella on vähän vanhoja suomalaisia maitolaitureita muistuttava koju, jonka sisällä on kotitekoista hilloa pienissä lasipurkeissa hintoineen ja vieressä lipas, johon voi jättää rahan. Lopuksi tutustumme museoon. Tiistaina otamme bussin 15 ja ajamme sillä St Aubiniin, vähän satelee joten katsomme ensin kylän kirkon ja juomme viinilasilliset pubissa. Kuljemme pienessä sateessa noin 50 minuuttia Corbiere Walkin reittiä, jolta käännymme pohjoiseen. Jonkin matkan päästä meidän tulisi kääntyä vasemmalle ja kulkea dyynien poikki rannikolle. Polun ja dyynien välissä on kuitenkin matala aita, jota emme rohkene ylittää, tulkitsemme sen golfkentän rajaksi. Polku huononee ja saamme märässä pitkässä ruohikossa housunlahkeet ihan märiksi. Aita kaartuu väärään suuntaan, pienen tutkimuskierroksen jälkeen päätämme palata takaisin. Sanon Hippille, että aidat on tehty ylittämistä varten, joten ylitämme aidan siinä kohtaa, missä opaskirjani kehottaa kääntymään vasemmalle. Sateesta huolimatta dyynejä on mukava kävellä, siellä on runsaasti kukkia, lintuja ja kaneja. Vaikka dyyneillä ei ole varsinaisia polkuja, onnistumme löytämään oppaassa mainitut esihistorialliset kivet. Saavumme rantapolulle, jota pitkin kävelemme La Corbiere-majakalle. Märkinä sateesta etsimme ravintolan ja syömme hampurilaiset. Tarkoituksenamme oli vielä kävellä La Corbiere Walk kokonaisuudessaan takaisin St. Aubiniin. Sataa ja tulee, olemme ennestään märkiä, joten päätämme palata bussilla St Helieriin ja tulla huomen aamulla bussilla tänne Corbiere Walkiin. Bussilla tulee ryhmä ranskalasia vaelluskenkineen, sauvoineen, sadetakkeineen, kartoin ja kompassein varustettuna. He astuvat bussista ulos, keskustelevat hetken äänekkäästi sateessa ja tuulessa, ja nousevat takaisin bussiin. Aamulla teemme kävelyn lämpimässä aurinkoisessa säässä, matkalla poikkeamme katsomaan simpukoista rakennettuun puutarhaan. Pienen tauon jälkeen lähdemme tämän päivän varsinaiselle kävelylle. Aloitamme retken taas bussilla, no 1, vähän yli Green Islandin. Kävelemme ensin kotvan tietä pitkin, kunnes vastaan tulee slipway, josta pääsemme laskuveden paljastamalle hiekalle. Taivallamme hiekkaa pitkin Jerseyn kaakkoisen niemen kärjen ohi Jersey Round Towerin, ohi Jersey Round Tower No 1:n, No 2:n, No 3:n ja No 4:n, jonka jälkeen nousemme hiekalta rantapromenadille, joka myöhemmin muuttuu golfkentän reunassa kulkevaksi poluksi. Alkaa taas sataa. Hippi on edellisellä Jerseyn matkallaan nähnyt lähellä Gourayn kaupunkia ravintolan ”Salainen puutarha”, jonne hän haluaa nyt syömään. Golfkentän pohjoispäässä päätämme oikaista kentän läpi tielle. Sade on varmaan syynä, ettei kentällä ole onneksi golfaajia. Tietä lähestyessämme näen juuri sillä kohdalla olevan yhden ravintolan, sade yltyy, joten ehdotan Hippille, että menisimme tuohon ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan. Mutta Hippi sanoo haluavansa ”Salaiseen puutarhaan” ja ellei hän sitä löydä hän haluaa johonkin Gourayn ravintoloista. Emme joudu kuitenkaan riitelemään, sillä näkemäni ravintola on juuri tuo ”Salainen puutarha”. Syömme hyvin, alkupalaksi sinisimpukoita ja pääruuaksi skottilaista lohta. 380

Syötyämme sade on tauonnut, joten kävelemme vielä Gourayhin, josta tulemme bussilla St Helieriin.

Sateisen sään vuoksi hylkäämme torstaiksi suunnittelemani koillisosan kävelyretken, koska sillä joutuisi takaisin tulobussia odottamaan kauan. Valitsen tilalle läheltä St Peterin kylää lähtevän reitin. Bussilla 9, joka kulkee tunnin välein, matkaamme St Peteriin. Sataa, ilma on viilennyt, meillä on oikeastaan liian vähän vaatetta, menemme pubiin kahville, katsomaan sään kehittymistä. Sade yltyy, päätämme jatkaa seuraavalla 9:llä pohjoiseen Creve de Lecquun, josta voimme kävellä sään salliman matkan itään tai länteen. Sinne päästyämme sataa edelleen, tuuli yltynyt lähes myrskyksi, joten ei ole mitään järkeä lähteä korkealle rantatöyräälle kävelemään tuuleen, jossa vaikeuksia pysyä pystyssä. Päädymme pubiin, joka tehty vanhaan vesimyllyyn, pubissa vesiratas sisällä. Haluan lämpimikseni rommitotin, selostan juoman baarimikolle. Ihmettelen kun hän juoksuttaa hanasta vettä, myös naistarjoilija ihmettelee veden juoksutusta ja kysyy. Baarimikko selostaa minun haluavan kuumaa vettä ja hänellä on vedenkeitin rikki. En ole ennen juonut hanakuumaan veteen tehtyä rommitotia, ei oikein vastannut tarkoitustaan. Lähden illalla vielä kävelemään rantapromenadia pitkin St Aubiniin päin. Hippi ei halua enää lähteä palelemaan. Ilma on kuitenkin jonkin verran lämmennyt, teen reilun tunnin lenkin, reipasta vauhtia, osittain juosten. Yksin on jotenkin vapaampaa säädellä vauhtia, välillä pysähdyn kuuntelemaan valtameren pauhua. Lenkin lopuksi tutkin reitin Elizabeth Castlelle ja rakenteilla olevaa ”vesimaailmaa”, joka on tällä hetkellä epämääräinen multakasa. Rahat ovat loppuneet alkuunsa ja rakentaminen ilmeisesti keskeytyy moneksi vuodeksi. Lueskelen ilmoitusta alueen rakentamisesta, antaakseni tilaa lähestyville ihmisille, astun askeleen taakse huomaamatta, että siinä onkin askelma alas. Ennen kuin ehdin tajuta mitään, olen täysin rähmälläni maassa. Nousen ylös ja tunnen pientä kipua siellä sun täällä, eniten koskee oikeaan etusormeen, joka sitten turpoaakin paksuksi ja muuttuu sinertävän punaiseksi. Perjantaina on vuorossa retki Sarkin saarelle. Tuulee vieläkin ihan kohtuullisesti, katamaraanien lähtöjä ei kuitenkaan peruuteta, kuten eilen. Laivassa olevat ranskalaiset turistit kiljuivat alkuun ilosta kuin vuoristoradalla, mutta hiljenivät kokonaan, kun yhä hurjemmin noustiin aallonharjalle ja sieltä rämähdettiin aallonpohjalle. Laivan henkilökunta jakaa oksennuspusseja juoksujalkaan, Hippin kanssa emme kumpikaan tarvinneet niitä. Sarkilla vuokraamme polkupyörät, ajamme ensin pikku Sarkille saaren lounaisosassa. Koko saarella on 550 asukasta, ei yhtään autoa eikä yhtään asfalttitietä. Pikku Sarkille johtaa kapea silta, jota pitkin polkupyörä pitää taluttaa. Kun tulemme pikku Sarkilta takaisin itse Sarkille, vastaamme tulee saaren ambulanssi, traktorin vetämä kapea pientä asuntovaunua muistuttava vaunu, jonka kyljessä teksti ABULANCE ja katolla sininen vilkku, joka ei kylläkään ollut päällä. Kierrämme pyörillä vielä suurin piirtein saaren kaikki päätiet. 381

Lauantain omistamme kaupoissa käyntiin. Ostan Nooralle farkut, muuten ostan vain Jerseyn pehmeitä toffeita tuliaisiksi. Iltapäivällä kävelemme vielä laskuveden aikaan Elizabeth Castlelle. Illalla syömme hotellin ravintolassa herkullisen aterian, lammasta.

Käyn pankissa ostamassa Nooralle OKOn Eurorahaston osuuksia 5 000 markalla.

Lähdemme juhannukseksi mökille, Timo päättää sittenkin olla lähtemättä, vaikka jossain vaiheessa sanoi tulevansa. Timo kävi minun ollessa Jerseyllä Kalervon kanssa laittamassa laiturin ja vesijohdon järveen ja tyhjentämässä autotallin. Sai ehkä silloin jo riittävän määrän mökkielämää. Annan Timolle aikoinaan takavarikoimani koskispullon. Timo vähän epäilee lieneekö se enää juomakelpoista. Totean, nostetaanhan sitä siellä Rauman edustalla parhaillaan yli sata vuotta meren pohjassa olleita samppanja pulloja. Irja sen sijaan on tulossa mökille ja ilmoittaa keskiviikkona, että Jussikin tulee vastoin alkuperäistä suunnitelmaa juhannukseksi Suomeen ja siis myös mökillemme, en olisi ihmeemmin kaivannut. Tai on Jussista se hyöty, että laittaa aattona lounaan, varsinkin kun Jerseyllä kipeytynyt etusormeni on edelleen kipeä.

Lintupöntössämme pesii sinitiainen. Äiti-tiainen kantaa pesään ahkeraan ruokaa ja pesästä kuuluu pientä piipitystä. Talomme alla on ilmeisesti tukkakoskelon pesä, saattaa olla isokoskelokin. Näemme pariinkin otteeseen tukkakoskelon taapertavan vaiteliaana ympärilleen katsellen talon alle. Pesää emme kylläkään onnistu näkemään.

Juhannuksen sää on surkea, kolea, tuulinen ja osin sateinen. Aattona ennen kuin menemme Väiskille lipunnoston, soitamme Timolle. Timo vastaa kännykkäänsä yllättäen Tallinnan laivan kannella, on tulossa jo Helsinkiin. Annoin Timolle vähän ylimääräistä juhannusruokarahaa, meni vissiin heti tuhlaaman ne Tallinaan. Illalla Väiski ja Mirja menevät Pitkäsen Kallelle, joten vietämme aattoillan nelistään. Nukkumaan menemme juhannukseksi älyttömän aikaisin, ennen yhtätoista. Juhannuspäivänä kutsun myös Väinön ja Mirjan meille syömään. Alkuun tarjoamme Jussin Espanjasta tuomaa kuohuviiniä. Alkupaloiksi tarjoan aaton lounaasta jäänyttä savusiikaa ja broileria salaatin kera. Lämpimänä ruokana minulla on valkosipuliperunoita ja uusissa laitettu filee ja sipuleja. Jo torstaina marinaan laittamani filee onnistuu hyvin. Jälkiruokana on banaanin, mandariinin ja suklaan paloja lakkaliköörillä maustettuna. Kohta aterian 382

jälkeen Jussi ja Irja lähtevät kohti Rantasalmea. Väinö ja Mirja jäävät vielä kahville ja sitten vielä iltamakkaroille ja oluelle. Sunnuntaina menemme Väiskille syömään silliä, suolasiikaa ja kassleria.

Kalervo lähtee maanantaina aamulla Helsinkiin, jään yksin mökille. En ole ennen ollut niin pitkään yksin täällä, Kalervo tulee takaisin vasta perjantaina. Viimeistelen muistelmiani ja maalaan ja piirtelen. Sataa, tuulee, on kylmä noin 10 astetta iltapäivällä. Linnutkin ovat hiljentyneet. Ei edes sinitiaisen poikaset vikise pesässään, eikä äititiainen lentele sisään ja ulos. Ovatko poikaset kylmettyneet pesään vai lähteneet jo maailmalle, täytyy jo jokin ajan kuluttua tutkia asia.

Tiistaina soitan Kousan Juhanille. Totean, että pari vuotta sitten tiedustelin, tuleeko hän teoriassa kaatamaan puita mökkitonteilta. Sanoi sen silloin olevan mahdollista. Nyt kysyisin kaataisiko hän ihan käytännössäkin puita. On kuulemma mahdollista, mutta vasta myöhemmin syksyllä. Sovimme, että hän tulee kuitenkin illalla katsomaan tilannetta paikan päälle. Sovimme mitkä puut kaadetaan.

Kalervo tulee perjantaina, silloin on jo ihan mukava ilma. Lauantaina laskemme tänä kesänä ensimmäistä kertaa verkot. Saaliina yksi isompi siika ja pari pienempää, lisäksi iso ahven ja särki. Sunnuntaina ilma on jo lähes helteinen.

Parikin koskeloa ui silloin tällöin pitkin ”rantabulevardia” toisella poikasia toisella ei. Toivottavasti se, jolla on poikaset on talomme alla pesinyt ja ilman poikasia oleva se, jota lokit ahdistivat Väiskin rannassa.

HEINÄKUU Heinäkuun alussa Marja, Topi, Noora ja Timo tulevat mökille. Väinö yritti tulla Timoa tervehtimään jo kesäkuussa, kun Timo ja Kalervo olivat kahdestaan mökillä, mutta Timo sattui juuri silloin olemaan saunassa, eikä Väiski halunnut häiritä Timon saunomista. Niinpä kutsumme Väinön ja Mirjan kahville poikia ja Nooraa katsomaan.

383

Jälkeenpäin Väinö toteaa Timon kovasti kasvaneen ja muuttuneen, tulleen paljon hiljaisemmaksi. Niin eihän Timo ole enää se iloinen eloisa pikku poika, joka Tonin kanssa touhusi kaikennäköistä. Sen jälkeen ollaan oltu murrosiässä ja nyt ollaan aikuistumassa. Topi ja Timo ovat vain viikonvaihteen, Topilla on maanantaina työpäivä ja lähtee illalla kerran kuussa tapahtuvalle työmatkalle Lontooseen. Timon mielestä viikonvaihde on riittävä määrä mökkielämää ja lähtee Topin mukana kaupunkiin. Kalervo ajaa pojat Heinolaan, josta he jatkavat bussilla. Me saamme nauttia vielä alkuviikon Nooran seurasta. Noora jo katselee, hymyilee ja jokeltelee sekä oppii imemään vasemman käden peukaloa, entisen satunnaisen joko koko nyrkin tai satunnaisen määrän sormien imemisen sijasta. Nooran ja Marjan mökillä oloaikana näemme tontillamme pöllön, myös mustarastas pariskunta oleskelee mökkimme lähistöllä ja menevät usein talon alle. Onkohan siellä vuorostaan niiden pesä? Minulta lohkeaa hammas, joten käymme Kalervon kanssa Heinolassa korjauttamassa hampaani. Kun Marja ja Noora lähtevät kaupunkiin, niin Mirja lähtee heidän mukaan Vääksyyn lapsenlapsiaan katsomaan. Hyvä, että Marja saa edes alkumatkalle seuraa, kun Timo ei malttanut olla niin pitkään, että olisi mennyt Marjan ja Nooran kanssa Helsinkiin. Timo onnistuu saamaan vihdoinkin kesätyötä, tosin vain muutamaksi päiväksi, ohjelmien asennusta Haaga-instituuttiin. Marjan ja Nooran lähdettyä on parikin rajua ukkosmyrskyä. Ensimmäisenä tulee rakeita, toisena Kailon mailta kaatuu muutama suuri kuusi. Kyösti ja Paula pistäytyvät viikonvaihteessa, tuovat Kyöstin viime kesänä lupaaman kaluston, pöydän ja pari penkkiä, eri nätit. Omia lakanoita heillä ei tietenkään ole, kuten Kyöstillä ei koskaan. Juuri ja juuri meiltä nyt löytyy jokin näköiset lakanat. Mökillä, kun en mitään lakanavarastoa pidä, lakanat vien kaupunkiin pestäväksi, ja olimme juuri vaihtaneet itsellemme puhtaat lakanat. Yleensähän vähäiset vieraamme tulevat omalla autollaan ja tuovat lakanat tullessaan. Kyöstille ei näytä olevan ongelma kuljettaa massiivista kalustoa saarestaan veneellä Savonlinnaan ja sieltä edelleen tänne Enonvedelle peräkärryssä, mutta lakanoiden tuominen on ylivoimaista. Kun me ollaan käyty Kyöstin mökillä, meillä on aina omat lakanat mukana.

Maija-Leenan ja Topin vuoro on vierailla meillä. Lähdemme Väinön ja Mirjan kanssa Mäntyharjulle ruokaostoksille, tällä kertaa Väiskin autolla. Entisen keltaisen, nykyisin punaisen, talon mutkan jälkeen Kivijärvien välisellä kannaksella on auto pysähtyneenä konepelti ylhäällä. Pysähdymme, auton vieressä viinan syömällä möreällä äänellä puhuva, käsivarret täynnä tatuointeja oleva mies pyytää virtaa autonsa akkuun. Pikku tyttö, seisoo äitinsä kanssa vähän etäämpänä. Mies on illalla käynyt autossa ja jättänyt valot päälle. Kundin kaapelit eivät ylety Väiskin akkuun, joten Väiski ajaa 384

ruosteisen postilaatikon risteykseen kääntämään auton, jotta saa autot nokat vastakkain. Sinne ajaessaan Väinö kertoo Nymanin Mirjalta kuulleen, että siihen entiseen keltaiseen taloon on muuttanut joku vankilassa ollut, huumeita käyttänyt kaveri, jonka päättelemme olevan nyt kyseessä. Meistä ei ole yhtään mukavaa, että lähistölle on muuttanut huumeen käyttäjä. Miehen seurassa oleva nainen, ilmeisesti pikku tytön äiti, on ihan siistin näköinen. Havulat tuovat tuliaiseksi Topin tekemän ”jätkän kynttilän” glimlampulla.

Jo aikaisemmin mökkimme ympärillä on pyörinyt pari oravaa. Nyt tuntuu, että toinen niistä entistä tarkemmin seuraa meidän puuhia. Näemme sen kerran menevän kattolaudoituksen alle, mistä päättelemme sillä olevan siellä pesän. Kalervon lakatessa ikkunan puitteita, orava saa meistä ilmeisesti tarpeekseen ja huomaamme sen kulkevan katollamme poikanen suussa. Poikasen kera kurre tulee sitten alas tikkaita ja juoksee Heponiemen mökille, jossa ei tällä hetkellä ole ketään. Näemme sen noutavan katolta vielä kaksi muutakin poikasta. Sen jälkeen emme enää oravaa nähneet, muuttikohan Heponiemen katolle vai johonkin kuuseen.

Lähdemme katsomaan onko suolla hilloja, saamme noin kolme litraa. Mustikkaa on ihan hyvin, pieni pakastimemme on jo melkein täyttynyt siioista, suomuuraimista ja muutamasta mustikka litrasta, joten mustikkaa täytyy kerätä vasta vähän ennen kaupunkiin lähtöä. Sunnuntaikävelymme yhteydessä käymme Täilahden tiehaaran takana katsomassa kantarelleja, löydämme niitä pari litraa. On hyvä sienivuosi. Kantarellien lisäksi löydämme herkkutatteja ja mustatorvisieniä.

ELOKUU töihin taas Tuntuu että Kalervolle ja minulle on koko kesän maistunut sekä ruoka että juoma sen verran hyvin, että pitää taas totuttautua kummassakin vähempään. Painoni on päässyt vähäsen taas kohoamaan, painan nyt 67 kiloa, kun viime talvena pääsin jo 65 kg.

Koulumme avaimet on varastettu kesällä, kansliasta voisin hakea elokuun alusta lähtien vaihdettujen lukkojen avaimet. En ole kuitenkaan vielä käynyt hakemassa niitä, jotenkin haluan vielä vähän lykätä koululle menoa, vaikka kävinhän minä siellä toukokuun lopulla useanakin päivänä. Se oli eri asia silloin, kun oli vielä kesäloma edessä.

385

Gun-Maj soittaa ja kertoo Mariian saaneen jalkapallostipendin USAaan, New Yorkin lähelle, yliopistoon, jossa voi opiskella kaupallisia aineita. Opiskelu on kolmivuotinen, mutta stipendi annetaan vuodeksi kerrallaan. Lisäksi Mariia on päässyt Uumajan yliopistoon opiskelemaan kaupallisia aineita. Sekä Markus että Mariia on saanut kesätöitä. Markus on paperitehtaalla ja Mariia Kalatorinmajatalossa.

Viikon vaihteessa käymme mökillä. Pidämme siellä kahdestaan rapujuhlat elokuun kuutamossa. Sienestämme. Saaliina on herkkutatteja, kantarelleja ja mustatorvisieniä, sateisen kesän tuloksena hyvä sieni vuosi. Tuomme myös uuden mökkitelevision talveksi kaupunkiin. Sille järjestetään tila Kalervon makukopperon päähän. Kalervo voi nyt sängystä katsoa telkkua. Timo toteaa järjestelyn olevan parempi kuin hänen omansa, sohva - televisio. Timohan osti opiskeluboksiinsa uuden television heti kun Taimin vanha hajosi. Tämän Timo oli aikoinaan ottanut käyttöönsä Topilta, Topin ollessa Saksassa ja vienyt tilalle oman pienen television, jossa ei ole kaukosäädintä. Topia ei Saksasta palattuaan television pieni koko eikä kaukosäätimen puute haitannut. Ei Topi sen enempää kuin Marjakaan opiskeluiltaan, töiltään ja harrastuksiltaan paljoa ehtineet TV:tä katsella. Edelleen heillä on sama pieni TV, lattialla keittiön työtason alla.

Stockmannilla käydessäni törmään Paasovaaran Maaritiin. Hänkään ei ole vielä käynyt koululla, on kuitenkin soittanut. Koulusihteeri, Kristiina on ollut puhelimessa. Maarit on kysynyt varovasti Kristiinalta voisikohan jo käydä lukujärjestystä kysymässä, johon Kristiina on vastannut, ettei kannata, Soili on hyvin stressaantunut työjärjestyksen teosta. Päätän, etten minäkään mene koululle ennen lauantaita, jolloin on lähtö Ristiinaan suunnittelupäiville. Ihmettelemme Maaritin kanssa kolmen päivän pakollista suunnittelua, kaksi päivää Ristiinassa ja yksi koululla. Molemmat toteamme, että olisimme varmaan lähteneet Ristiinaan vaikka se olisi ollut vapaaehtoista, mutta meistä pakolliseksi pitäisi riittää maanantai.

Taloyhtiömme ei ole vieläkään päässyt eroon Thaihieronta - yrityksestä. Vähän minua alkaa arveluttaa koko paikka. Helsingissähän on joku hullu tuhopolttanut strippariravintolan ja pari kertaa olen Thai-paikan ulkopuolellakin nähnyt vähän ihmeellistä. Kerran eräästä autosta tulee mies, ottaa paikasta valokuvan ja jatkaa matkaa.

386

Toisen kerran paikan ulkopuolella mies kännykkä kädessä näppäilee firman ikkunassa olevan puhelinnumeron ja soittaa siihen. En kehtaa jäädä seuraamaan, vastataanko hänelle.

Koulu alkaa suunnittelupäivillä Ristiinassa, Kurosen Raijan ja Paltemaan huviloilla ja itse suunnittelukokous E.N.Setälän entisessä huvilassa, jossa myös syömme illallisen. Alkuun menemme tilausbussillamme Kurosen huvilalle. Tie on aivan liian kapea bussille, mutta kuljettajamme onnistuu kuitenkin saamaan bussin perille ja käännettyä. Seuraavalla kerralla bussi kuitenkin jätetään läheisen maalaistalon pihaan. Raija tarjoaman lohikeiton jälkeen lähdemme bussilla kokouspaikalle. Suunnittelukokouksemme sujuu ihan mukavasti, Soilikaan ei vaikuta mitenkään hermostuneelta. Saamme lukujärjestykset, joihin kuitenkin vielä voi tulla muutoksia. Lukujärjestykset on Soilin tekemiä, apulaisrehtori Lassista ei ole ollut mitään apua. Kokouksen ja ruokailun jälkeen menemme viettämään iltaa Raijan huvilan pihalle, onneksi ei sada. Kouluisäntämme Risto on kesällä siirtynyt toiseen kouluun, Soili epäilee syyksi Marianne-siivoojaa, joka helposti komentelee muita huoltohenkilökuntaan kuuluvia. Olikohan syy kuitenkin myös Soilissa? Ilta sujuu ihan mukavasti, vähän puolenyön jälkeen bussimme vie Sinikalla yöpyvät sinne. Heitämme siellä vielä tikkaa ja Sinikka tarjoaa voileipiä ja kuohuviiniä. Aamupalan jälkeen lähdemme hakemaan bussilla Kurosilla yöpyneitä, joista osa on vähän väsyneitä, ja lähdemme risteilylle, jolla on myös lounas ja käymme katsomassa kalliomaalauksia. Risteilyn jälkeen on Paltemaalla vielä iltapäiväkahvit. Maanantaina suunnittelupäivä jatkuu koululla. Soililla on Kurren kanssa ongelmia. Luokkalistat ja oppilaskohtaiset lukujärjestykset saamme, mutta emme mitään muita ryhmälistoja emmekä koko luokan lukujärjestystä. Tiistai kuluu oman luokan parissa ja keskiviikkona alkaa sitten varsinainen koulutyö. On käyty muutama päivä koulua, niin koulusihteerimme Kristiina ilmoittaa siirtyvänsä lokakuussa toiseen kouluun, Mäkelänrinteen aikuislukioon. Soili toteaa, pitääkö hänen mennä nyt jo itseensä. Ehkä pitäisi. Kristiina toteaa minulle, että hänestä koulumme ilmapiiri on muuttunut ja hän odottaa nautinnolla pääsyä kouluun, jossa on aikuisia oppilaita ja miesrehtori, joka on rauhallisen ja rennon tuntuinen. Kristiinan lähtö aiheuttaa sen, että Soili päättää vähentää itseltään stressiä. Soili sanoo minulle ilmoittaneensa Lassille, että hän huolehtii lukujärjestyksistä tänä syksynä vielä kahden ensimmäisen jakson aikana, mutta sitten lukujärjestykset siirtyvät Lassille, kuten piti tapahtua jo silloin, kun Hilkka vaihdettiin Lassiin. Samalla Soili pyytää minua miettimään, jos Kati ja minä joko yhdessä tai erikseen ottaisimme hoitaaksemme arvostelut ja todistukset Primuksesta.

387

Muutaman päivän kuluttua Kati ja Helenan laatiessa koulun jälkeen opettajakokoukselle ehdotusta lukuvuoden työsuunnitelmaksi, Soili tulee paikalle ja haukkuu taas Lassin, joka on jälleen jättänyt hänelle määrättyjä tehtäviä tekemättä. Soili sanoo haluavansa Lassista eroon ja toivoo, että apulaisrehtorin 6 C:tä saataisiin jakaa useammalle ja että minä ottaisin lukujärjestyksen teon. Minulle hän ei ole vielä puhunut asiasta mitään. Ehkä oli seuraavana päivänä taas eri mieltä. Ehkä Kristiinan lähtö kuitenkin loppujen lopuksi helpotti Solin hommia, ei hän sen koommin puhunut sen enempää apulaisrehtorin vaihdosta eikä avusta arvosteluun, Primukseen. Ilmeisesti työllistettävä Minna on oppinut Primuksen käytön ihan hyvin, nuoret on näppäriä. Keväällä Soili kuitenkin pyytää Lassia eroamaan apulaisrehtorin hommasta. Apulaisrehtorin tehtävät jaetaan seuraavana syksynä minulle ja Ruuskan Helenalle. Elokuun 22 päivä menemme pitkästä aikaa taas keilaamaan. Voitan yhden erä ja Kalervo kaksi. Hipiltä sujuu keilaus huonosti ja hän on muutenkin jotenkin vaisu. Kysymme tuleeko hän meille illalla kun Noora tulee hoitoon Marjan ja Topin mennessä elokuviin. Hippi vastaa vähän happamasti:”En tiedä” Noora on meillä alkuun iloinen ja hyväntuulinen. Sitten häntä alkaa väsyttää ja hän nukahtaa pienten uni-itkujen jälkeen. Nooran nukuttua jonkin aikaa, ovikello soi. Kalervo menee avaamaan, Hippi työntää Kalervolle kuohuviinipullon käteen ja pyörähtää saman tien pois, alas rappusia. Pullon kylkeen hän on liimannut lapun: ”Juokaa kahdestaan, yksin en viitsi” Nyt muistamme, on Hippin syntymäpäivä, jonka taas kerran unohdimme, kuten Topi ja Timokin. Yritän jonkin ajan kuluttua soittaa, mutta Hippi ei vastaa puhelimeen. Lapsellista. Me sentään keväällä muistettiin Ritvan päivä ja kesällä Saaran päivänäkin soitettiin. Pitäisi hänen ymmärtää, minulla on vuoden tauon jälkeen meneillään ensimmäinen kouluviikko, pitää oppia tuntemaan noin sata uutta oppilasta, vanhoja minulla on vain 11. Muistaa siinä nyt jotain syntymäpäiviä. Sopeutuminen kouluun sujuu enimmäkseen hyvin. Kaikki opetettavat ryhmäni ovat ihan mukavia. Oman luokkani oppilaat ovat kaikki ihan mahtavia, jokainen omalla tavallaan. Jatkoöljyvärikurssi on myös ihan mukava tapa rentoutua. Tämä kirjoittaminenkin on antoisaa ja rentouttavaa, aikaa vaan ei tahdo olla. En osaa keskittyä kirjoittamiseen Kalervon ollessa kotona. Nämä muistelmani kaipaisivat vielä hiomista, ainakin kertaalleen pitäisi vielä koko homma käydä läpi. OLISIKO TOINEN VUOROTTELUVAPAA VUOSI JOTAIN?

388